päivän :(

Back to häröily O

Tieto että weekendin rientoihin (FinrgTour) ei olekaan sitä rahamäärää mikä piti olla. Bileet saattaa jäädä väliin.

[q]Ana:
---
innae:
---
Ana:


---


...ja monessa paikassa on vartijoille ilmaiset kahvit ja silloin tällöin pullaa sun muuta pientä. Lasketaanko työpaikkaruokalassa kenties keitettyjen ja myytyjen kahvikupillisten ero? Ja eikö kassa kuitenkin yleensä aina heitä muutamalla sentillä?

Kyse ei niinkään ollut siitä, että koin olevani jotenkin oikeutettu alennukseen vaan siitä, että alennus oli niin vähäpätöinen, että sen olisi saman tien voinut myöntää. Jos ei, niin ainakin ystävällisesti kertoa, ettei viitsi antaa alennusta, koska se lähtee omasta taskusta. Lähinnä se sävy, jolla "ei" esitettiin vailla minkäänlaista selitystä oli kommunikoitu tyyliin "Haista vittu, pummi."
[/q]

Tuohon stevari-asiaan en osaa sanoa muuta, mutta tuskin ne niitä bongaa koneelle. Ja kassan pitäis aina olla tasan eikä just. Ja kun en ollut paikan päällä niin en voine sanoa mitään eleistä ja ilmeistä. Uskon kuitenkin että päivittäin häneltä pyydetään alennusta useammin kuin kerran (joku pieni summa esim. 10s ) ja kyllä ne illan päätteeksi aika moisen kolon tekee pohjaan kun on tilitettävät rahat ensin siitä pois laskenut.

T. Omasta rahasta ei ole kivaa maksaa pohjavajetta

Ja olen minä jossain tapauksissa antanut alennusta, mutta en olekkaan elämääni kyllästynyt kahvilatyöntekijä*muhaha**piis*

Ensimmäiset liukkaat pääsivät yllättämään... Työmatkalla tuli ihasteltua asfalttia hieman turhan läheltä (kahteen kertaan!!! *grr*) sillä seurauksella, että nyt alkaa käveleminen tuottaa hieman ongelmia, selkä aikas kipeä... *poks**uuh*

[q]Nacu:
---
Ei saa möksää, kiva päivä luvassa huomenna
[/q]
Joo vain sillä voimalla jaksaa, että huomenna on PERJANTAI ja pääsee pariks päiväks eroon tästä paskasta...

[q]PuuhaOsku:
Olen vaan niin rikki!
[/q]

mä voin liimaa ja ommella sut kasaan...

masentaa...itsetunto iha nollas ja epävarma olo...tuntuu tosi yksinäiseltä eikä huvita nähä ketään toivottavasti tää olotila menee äkkii ohi!

Mikään ei tänään vaan toimi. Kaikki tippuu käsistä.
Lisäks tämän pirun koneen kans saan takuta koko illan, prkele!

paha krapula vieläki...

mä vihaan tätä päivää......mä vihaan epäonnistumista......mä vihaan kun mikään ei toimi......mä vihaan kaikkia jotka ajaa autoa päin helevettiä.....

Jälleen yksi morkkispäivä kuluvan morkkiskauden aikana.

Paperikassit on loppu, niimpä mulla ei ole paperiroskista ja kaikenmaailman moska kertyy pöydille...

Tää tulee pari päivää myöhässä mutta maanantai oli suru päivä kun poikaystävän perheen ihana spanieli kuoli. Munuaisiin tuli jotain häikkää ettei sen nesteet ja ravinteet pysyny sisällä ja viikossa se kuihtu olemattomiin ja jouduttiin lopettamaan*uuh*

keskiviikkobileet jotka alkaa 22:00 :(

Väsyttää!

Oikea silmäluomi on ihan turvonnut. Varmaan joku silmätulehdus *sars**uuh*

- Garo

[q]Sinza:
vituttaa
[/q]

Ei saa möksää, kiva päivä luvassa huomenna

Mä en pääse huomenna Rusheihin *grr**dissaa*
Ja sit tää tauti vaan jatkuu

väsyttää kun tuli taas oltuu viettämässä pikkulauantaita kun vitutti niin saatanasti kaikki enkä pääse rusheihin kun ei ole varaa tmsp. ku menee varat tampereelle siirtymiseen lauantaina

ei oo yhtää ruokaa kaapis ja rahaa tulee vasta 2 viikon päästä..

Tämä päivä on ollut ihan hirveä. En ole tehnyt muuta kuin ollut irkissä ja nukkunut. Masentanut niin pirusti, enkä ole saanut yhtään mitään aikaseksi. Kaikenlisäksi ollut hirveän epäsosiaalinen olo.

Päänsärky.

O