SINKKULUUKKU
---
Kohta oon seurustellut jo puoli vuotta!
---
Mikäs sun ennätys sit on? Tai siis toi kuullosti siltä et vittu onpas pitkä aika. :D
No onhan toi nyt pitkä aika ja ennätystähän tässä juuri ollaan tekemässä!
btw. nää pettämisjutut on tosi surullisia... :(
---
No.. Lähtiskö se sun poikaystäväsi sitten?
---
Mitä sä siitä haluat? :D Se on kiireinen...
---
Päästä eroon neitsyydestäni?
Sorii, en hyväksy pettämistä ja mies mies -jutut on total turn-off...
Mut kyllä se siitä paremmaks muuttuu.. Ajan myötä ne muistot muuttuu sellasiksi mitä iltasin nukkumaan mennessä vatvoo, mutta siitä menee aina paremmaksi. Kun ajan kanssa saat vatvottua tarpeeks, ja huomaat että elämä jatkuu joka tapauksessa, alkaa ne ikävät muistot olla vaan just sitä. Ikäviä muistoja. Ei niitä enään sitten jaksa sen kummemmin ottaa.
Kuten sanoit, varmasti muistat vielä parin vuosikymmenen päästäkin, mutta ei se hetken päästä satu niinkun se sattuu nyt.
Leuka pystyyn, kravatti suoraan ja kohti uutta elämää. Ero on aina uus alku vaikka siltä ei tällä hetkellä tuntuiskaan :)
Tosi hyvin sanottu. Se kyllä häiritsee välillä, että kun oma ero johtui siitä, ettei toisella ollutkaan tunteita tarpeeks tai siis oli, mutta ne katosi. Tuntuu siltä, että on vaikee hyväksyä, kun kuitenkin molemmat on sanonut, ettei ne oo tavannu ennen ihmistä, joka tajuais toista niin helposti ja muutenkin ollaan oltu täydellisesti toisillemme sopivia, kunnes se vaan sano, ettei tajuu miksi, mutta tunteet on kadonnu.
Eli siis tulee olemaan vaikee tämän jälkeen ehkä luottaa siihen, että ne fiilarit pysyy tulevaisuudessakaan. Kuitenkin pitäisi pystyä mennä täysillä juttuun mukaan, ja luulen, että se tulee pelottamaan.
Ehkä tästä suhteesta opittuna positiivisimpana asiana on, että voin olla täysin oma joskus hyvin ärsyttävä itteni ja joku diggaan musta siitä huolimatta. Negatiivisena se, että tunteet voi joskus kuolla nopeastikkin.
Kokoajan tuntuu siltä, että jos vaan saisin oikeen mahiksen saisin tilanteen muutettua, mutta ehkä pitäisi vaan hyväksyä se, että yhteensopivuus ja toisen ihmisen tunteet eivät riitä toimivana suhteeseen.
Kluibituksen sinkkuluukun omat ravet pystyyn
Tunteiden kohtaamisen ja käsittelyn kanssa minulle käy useimmiten nykyään niin, että niille ei meinaa oikein löytyä aikaa tai paikkaa, joten pyrin rationalisoimaan niitä loogisiin laatikoihin käsiteltäviksi ja pohdittaviksi sitten joskus, kun sattuu olemaan hyvä hetki. En ole ihan varma mitä mieltä kyseisestä metodista olen. Useimmiten käy niin, että kuinka lokeroituja ja pureskeltuja tahansa ne ovatkin, ne purskahtavat äkillisesti pinnalle ottaen pääni haltuunsa. Nämä tunteenpuuskat tosin useimmiten (joskaan eivät aina) menevät hyvin nopeasti ohi ja pystyn irtaantumaan niistä vasta annettuani niille tilaa hengittää ja huutaa ja heilua hetken aikaa.
En itse pidä edes tavoittelemisen arvoisena sellaista tapaa olla, jossa tunteilleen ei antaisi tilaa, vaan ne pyrkisi käsittelemään kokonaan abstraktiotasolla jäsennellen. Oma maailmankuvani ja toimintamallini rakentuvatkin melko suurelta osin intuition varaan. En pidä rationaalista ajattelua automaattisesti parempana kuin emotionaalista, vaan mielestäni näiden välinen tasapaino, vaikkakin alati häilyvä ja tuskin hetkeäkään todella läsnäoleva, on ainakin itselleni pyrkimyksenä.
Ethän sää EVEä pelaa btw? Nää linkit pyöri eilen siellä suomalaisella kanavalla, niin jotenkin sopivasti tuli toi sun linkki :P
Heh, en (onneks) :D
http://klubitus.org/liitteet/10975249748a2.jpg
Tuli kyl joskus seurailtua sivusta, kun veikka pelas ja ihan nättiä draamaa :)
And now for some serious business:
Onko tällaisessa tilanteessa mielekästä pitäytyä totuudessa?
Onko mielekästä kaivaa parhaansa mukaan syitä ja selityksiä erolle?
Onko mielekästä tivata entiseltä kumppanilta miksi näin?
Onko mielekästä toistaa samoja kivuliaita ajatuksia vuodesta toiseen?
Onko mielekästä katkeroitua ja menettää uskonsa ihmisten hyvyyteen?
Onko mielekästä vahvistaa kuvaa itsestä jätettynä ja epäkelpona?
.. vai voisiko olla kaikkien kannalta fiksumpaa luoda tarkoituksellisesti oma todellisuus, joka on ruusuisampi, rakastavampi ja onnellisempi?
Sua ei varmaa oo joko koskaan jätetty tai sitten oot keksiny tavan käyttää päihteitä kivun unohtamiseen.
Eskapismi ei auta. Asiat pitää käsitellä ja joskus myös negatiiviset ja typeriltäkin vaikuttavat asiat pitää sanoa itselleen, että pääsee eteenpäin sellasella tavalla, että pystyy viellä tulevaisuudessakin rakastamaan
Taattua Hevostalli.net-laatua!
Ethän sää EVEä pelaa btw? Nää linkit pyöri eilen siellä suomalaisella kanavalla, niin jotenkin sopivasti tuli toi sun linkki :P
On a serious note...
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=3087993&t=3087993
Niin ne chili ja valkosipuli ei tälle kyseiselle ihmiselle kovin maistunut enkä sitten jaksanut aina erikseen useampaa ruokaa tehdä...tiedätkös. Mutta nyt voin tunkea vaikka kokonaisen valkosipulin sinne pöperööni eikä ketään kiinnosta...*iloinen*
Niin ja mitä tohon aamukiukutteluun tulee se oli vaan sellasta yleistä hajoilua. Ei ehkä kannata ottaa kaikkea niin kirjaimellisesti... Mutta pointti oli kyllä juuri se että olis joku joka halas tai edes tuhahtelis.
ja onhan toi totta, liian hyvältä vaikuttavassa tyypissä on oltava jotain mätäää...(selvitystyö jatkuu)
Hihii 
---
Mut kyllä se siitä paremmaks muuttuu.. Ajan myötä ne muistot muuttuu sellasiksi mitä iltasin nukkumaan mennessä vatvoo, mutta siitä menee aina paremmaksi. Kun ajan kanssa saat vatvottua tarpeeks, ja huomaat että elämä jatkuu joka tapauksessa, alkaa ne ikävät muistot olla vaan just sitä. Ikäviä muistoja. Ei niitä enään sitten jaksa sen kummemmin ottaa.
Kuten sanoit, varmasti muistat vielä parin vuosikymmenen päästäkin, mutta ei se hetken päästä satu niinkun se sattuu nyt.
---
And now for some serious business:
Onko tällaisessa tilanteessa mielekästä pitäytyä totuudessa?
Onko mielekästä kaivaa parhaansa mukaan syitä ja selityksiä erolle?
Onko mielekästä tivata entiseltä kumppanilta miksi näin?
Onko mielekästä toistaa samoja kivuliaita ajatuksia vuodesta toiseen?
Onko mielekästä katkeroitua ja menettää uskonsa ihmisten hyvyyteen?
Onko mielekästä vahvistaa kuvaa itsestä jätettynä ja epäkelpona?
.. vai voisiko olla kaikkien kannalta fiksumpaa luoda tarkoituksellisesti oma todellisuus, joka on ruusuisampi, rakastavampi ja onnellisempi?
Mä en ihan oikeasti jaksa lähteä näihin keskusteluihin sun kanssa. Tämä siis ei mitenkään loukkauksena, mutta mua henkilökohtaisesti ei innosta pohtia ihan kaikkea näin pitkälle. Luet postauksia välillä kun piru raamattua, mennen täysin pointista ohi (esim. missä mainitsin mitään katkeroitumisesta tai omakuvan jätettynä ja epäkelpona vahvistamisesta?).
Haha...
Ja on pettämistä.
[q]KooKie, 26.1.2008 15:14:
Ymmärrän todella hyvin tilanteesi ja tää on kyllä sellanen asia, mikä mun mielestä liittyy just siihen asioiden "luonnostaan ilmenemiseen". Eli kun 4kk toista tapailee, ennen kuin alkaa seurustelusta puhumaankaan (tietty tässä on kyse asioiden määrittelemisestä), niin kyllä se siinä oppii sun kavereista ja tavoistasi luultavammin ihan tarpeeksi, ettei tarvitse istua alas kahvipöydän ääreen ja pitää "sääntökeskustelua". Tai no sellainen sääntökeskustelu luultavimminkin pidetään, jos toisen tavat eivät miellytä, mutta en sitten tiedä sellaisen seurustelun aloittamisen järkevyyttä.
[/q]
No ensinnäkin mä asun eri puolella suomea kuin valtaosa mun hyvistä ystävistä, joten saattaa hyvin mennä 4 kuukautta etten moisia ihmisiä näe ja sitäkin helpommin voi käydä niin että jos itse lähtee toiselle puolelle suomea, niin se "ei-vielä-seurustelukumppani" ei tule mukaan ja täten tätä nää...
Eikä tässä oo siis pakko pitää mitään sääntökeskustelua, voihan sen toki ton sun mainitseman 4 kuukauden aikana hoitaa vaikka keskusteluilla jotka voi aloittaa vaikka seuraavasti:
"Mikä sinun mielestäsi on pettämistä?"
"Mikä saa sinut mustasukkaiseksi?"
tms, mutta musta on paljon helpompaa puhua suoraan ja silloin siitä tulee sellainen "onko ok vai eikö ole ok?" - (sääntö)keskustelu, jossa musta ei ole mitään vikaa, koska sillä varmistetaan sitten vielä että molemmat on samalla aaltopituudella.
EDIT: Voi siis olla että mulla on vaan huonoja kokemuksia, mutta mun kokemuspohjan mukaan asiat eivät monesti ole sitä miltä ne näyttävät, joten vaikka asiat vaikuttais olevan tavalla X, mä mieluummin varmistan sen kuin huomaan joku päivä että ne onkin tavalla X+-1 tai jopa tavalla Y.
Serious business.
*sydän*
Nyt on vähän kiirettä töissä niin ei ehdi jatkamaan ajatuksella, mutta joskus sitten taas :)
[q]Takyon, 1.12.2009 18:20:
On se nyt prkl kun tietää mitä haluis mut sit ei kuitenkaan tiedä mitä haluaa. Ja vaikka tietäiskin niin ei kykene >:/
[/q]
Mut eikö se tieto, ettei kykene, tarkota sitä ettei ole valmis suhteeseen?
..tai kai se riippuu siitä, mikä sen kykenemättömyyden syy on.
---
Ei helvetti tota stadin yökerhomeininkiä. Olenkohan mä vihdoin kasvamassa aikuiseksi kun se ei nappaa niinku pätkääkään?
Forever alone.
---
Taitaa olla vähän joka kaupungissa samat meiningit niiden suhteen.. Ei kyllä nappaa kans yhtäänmielummin vaikka sinkkuna mutta niihin en mene! .
Bileistä oon löytäny kaikki edelliset tärkeemmät jutut.
Nimenomaan kandee ettii samanhenkistä porukkaa omista harrastuksista(kuten myös klubittamisesta). Sen verran tulee kuitenkin kokoajan kuunneltua electronista musaa ja käytyä bileissä, etten usko, että kukaan tulevista poikaystävistä voisi olla hirveesti muista piireistä(ainakaan niin kauan, kun näissä piireissä aktiivisesti liikun)
Ei kannata lähtee johonkin pokausmestaan etsimään rakkautta. Ei se rakkaus kestä yötä pidempään*nauru*
Tajusin eilen, että viha voimistaa. Eksän piti tulla hakemaan tavaroitaan ja juttelemaan asiat halki, mutta kummasti "jotain tapahtu" ja se ei pystynytkään. Se haluu kyllä tavaransa, mutta ei haluu joutuu sellaseen paikkaan, että se joutuis puhumaan mulle tai kohdata mitään tunteita. Joten totesin vitutuksissa, että lentäköön sen tavarat roskiin.
Mun olo parani itseasiassa samantien huomattavasti, kun tajusin, että sain loppuenlopuks tosta juuri sen selvyyden tilanteeseen minkä halusinkin. Sen ihmisen tavarat ei oo enään osa mun elämää eikä mun tartte enää nähä sitä, jos se ei kerran mua halua nähdä.
Éli oon siis vaihtanut eron vaihdetta ny jo; helpotus->epäusko->lamaantuminen->suru->viha.
Viellä viikko pari ja juttu on varmaan täysin selvinnyt, ellen sitten ota takapakkia =DD
Töissä olo on kyllä vähän tuskasta näin keväästä...*pihkassa*
kyllä tää on parempi paikka, kun puoliks vähän niinkun seukkausluukussa. Diggaan olla sinkku ja vaadin yleensä paljon, että sieltä suostun lähtemään
Hyvin selvitetty, Vampy!
Taisin luulla että olette jo hairahtuneet liian kauan siitä pettämismainoksesta, ja käsittelette rehellisyyden ylistämistä sinänsä.