SINKKULUUKKU
tota mä lopetin ainakin tekemään jotain laitonta ku rakastuin ja mulle tultiin huutamaan päin naamaa että jos en lopeta niin se lähtee..doh...nyt en viittii edes salaa :(
Rakkaus>everything :)
et ei mun mielestä ole ihan kokoaan vaan itsestä kii
[q]Avernian:
Miksi kaikki lupaavat tyttökandidaatit joko vetää röökiä tai huumeita? 
Todellakin hylkäävä peruste.
[/q]
[q]kirsch:
Jos ne susta hirmusti tykkää, nii ky ne lopettaa ajan myötä. 
-been there, done that..
[/q]
Ei se kuule käy noin vain.. ihmiset lopettavat tupakanpolton tai huumeidenkäytön vain jos itse niin haluavat. Aina se on loppujen lopuksi kiinni omasta tahdosta, vaikka toinen kuinka vinkuisi (joskus jopa ihan käytännössä henki vinkuen vinkuu) vieressä lopettamaan.
..siksi kantapää sanookin, että kannattaa valita sellainen joka ei polta alunperinkään. 
*lohduttel**sääli**sääli**sääli* Miksei mulla ole jotain mukavaa ja reilua kimmaa...hmm..ei ole kiva olla yksin...*nyyh**nyyh**nyyh*
Täällä oon, mut en kauan 
Vieläkin täälä...
Vaikka joskus tää on ihan jeeskin. Mut ei silloin ku on tylsää... Se plan 2 puuttuu 
joo sinkkuluukku se paras luukku 
:/
[q]katai:
[/q][q]Toi on kyl totta, ainakin mä kiinnitän huomiota sellaisiin todella iloisiin ihmisiin jotka jaksaa hymyillä ja pelleillä esim. ravintolassa...sellaset ihmiset herättää kiinnostuksen tutustua, ei ne seinäruusut jotka eivät edes vieressä olevalle kaverilleen sano sanaa.[/q]
pitää paikkansa. Mun ongelma on yleensä se tai oon ainakin monesti kuullu et oon ylpeen näkönen. Hassua siinä on viel se et en ite tiedosta sitä millään lailla eikä todellakaan ole tarkotus olla ylpeä.
Kerran kysyin miespuoliselta tutultani et miks muka ylpeen näkönen ja sain vastaukseks et kävelen "rinta pystyssä".
Rupes naurattaa kun tajusin et syynä tähän on ilmeisesti hyvä ryhtini joka on peräisin tanssiharrastuksesta.
Mut samainen henkilö lisäs viel et on kaunista jos nainen osaa kantaa vartalonsa ja et kyseinen kyky tekee naiseta tavoiteltavan (siis et ei oo "helppo") et ilmeisesti se ei sit kuitenkaan haittaa kaikkia...
Tää oli niin ystävällinen paikka... Melkeen kaipaan tänne takaisin ihan teidän ihmisten takia. 
Mutta toivottavasti liitytte seukkausluukkuun seurakseni vielä ajan mittaan.
Ei vittu :DD
Aamun vesivaluusilmistä-naurut
Smurffipornoa:
http://www.redtube.com/8399
P.s. not worksafe.
---
Sua ei varmaa oo joko koskaan jätetty tai sitten oot keksiny tavan käyttää päihteitä kivun unohtamiseen.
---
Mitä tämä lause kertoo sinusta?
[size=8](kirjoitin viestin rakkaudella, toivottavasti osaatte lukea sen rakkaudella)[/size]
Mun viesti kertoo sen, että muhun sattuu.
Luin kyllä viestis tarkotusta väärin. Sillä hetkellä luin sen tarkottamaan eskapismia ja mun mielestä nimenomaan kipu ja kaikki negatiiviset tunteet pitää päästää valloilleen ja niissä pitää saada myös velloa ajoitain. Vaan ne kokemalla niistä vois päästä yli.
"Onko mielekästä kaivaa parhaansa mukaan syitä ja selityksiä erolle?"
On luonnollista tehdä niin. En halua että niin käy uudestaan ja haluan oppia virheistäni siinä suhteessa
"Onko mielekästä tivata entiseltä kumppanilta miksi näin?"
varsinkin tälläisessä tilanteessa, missä toinen jää suu auki, haluan vastauksia.
"Onko mielekästä toistaa samoja kivuliaita ajatuksia vuodesta toiseen?"
Ei tietenkään. Kyllä jossain vaiheessa pitää pystyä käsittelemään asiat, mutta ei rakkaudelle ja siitä ylipääsemiselle voi toisaalta laittaa aikarajaa. Ja eihän se ihminen koskaan täysin katoa.
"Onko mielekästä katkeroitua ja menettää uskonsa ihmisten hyvyyteen?"
ei tietenkään ja just siksi pitääkin saada kokea ne kaikki negativiset tunteet ja käsitellä niitä, että ymmärtäisi mitä tapahtui ja jotta pystyisi antamaan anteeksi sen itselleen ja sille toiselle, sekä päästämään irti.
"Onko mielekästä vahvistaa kuvaa itsestä jätettynä ja epäkelpona?"
Siinä vaiheessa, kun toinen jättää ei itsetunto ole ehkä parhaimmillaan. Kyllä se siitä ajan kanssa luodaan uudestaan. Eksän kanssa alkuvaiheessa mun itsetietämys itsetunto jne kasvoi paljon. Koin voivani olla enemmän oma itseni hänen kanssaa, kun muiden ja se sano diggaavansa musta juuri siks. Silti ja siitä huolimatta en ollutkaan sitä mitä se etsi. Harvoin löydän ihmisen joka ymmärtää mua niin hyvin ja jos siitä huolimatta en kelpaa kyllähän siitä aika epäkelpo olo tulee.
---
---
---
---
---
Ilmoittaudun tänne 5½ vuoden jälkeen. Tuli kyllä ihan puskista tämäkin asia. Ei voi edes oikein käsittää koko hommaa. Itkettää vituttaa ja raivostuttaa samaan aikaan.
---
Olen todella pahoillani! Aikaa se vie ennenkuin tuosta toipuu, tiedän kokemuksesta. Avioero tuli tänä vuonna.
---
Sympatiat myös sinne suuntaan. On kyllä todella raskasta eikä tunnu siltä että valoa olisi missään näkyvissä. Pitäisi perustaa joku oma vertaistukiryhmä ja käytäis porukalla oluella ja haukuttais naisia.
---
Ha, oisin kyllä mukana tossa..
Ollu nyt suhteessa reilut kaks vuotta, mutta edelleen kaihertaa edellinen ja miten sä päätty. Tänäkin päivänä kuulen miltei päivittäin juttuja mitä exä on puhunu..
Naiset... hoh..
---
mä luulen että tää jää myös kaihertamaan mua loppuelämäkseni. itsellä oli täysin samanlainen kriisi vuosi takaperin mutta annoin kaikkeni ja yritin vielä kerran ja löysin rakkauden uudestaan. hän ei jaksanut edes yrittää. tuntuu siltä ettei me yhdessä yritetty kaikkea pelastaaksemme tilannetta ja sen takia tämä jäi vähän niinkuin "kesken". löydänkö koskaan kaikkia vastauksia tähän tilanteeseen? tuskin. jääkö tämä vaivaamaan ikuisiksi ajoiksi? aivan varmasti.
---
Mut kyllä se siitä paremmaks muuttuu.. Ajan myötä ne muistot muuttuu sellasiksi mitä iltasin nukkumaan mennessä vatvoo, mutta siitä menee aina paremmaksi. Kun ajan kanssa saat vatvottua tarpeeks, ja huomaat että elämä jatkuu joka tapauksessa, alkaa ne ikävät muistot olla vaan just sitä. Ikäviä muistoja. Ei niitä enään sitten jaksa sen kummemmin ottaa.
Kuten sanoit, varmasti muistat vielä parin vuosikymmenen päästäkin, mutta ei se hetken päästä satu niinkun se sattuu nyt.
Leuka pystyyn, kravatti suoraan ja kohti uutta elämää. Ero on aina uus alku vaikka siltä ei tällä hetkellä tuntuiskaan :)
no näinhän se on, on vaan liian aikaista miettiä sitä tolta kannalta kun koko tää juttu on niin tuore. kiitos teille vertaistuesta veljet, en tiedä missä olisin ilman teitä *sydän*
[q]mark hamilton, 31.8.2009 16:09:
Heräsipä Kata Kärkkäisen vierestä aamulla ;) ;) ;)
[/q]
Laita YV:nä numero jos silt tollei lohkee.
Tää luukku on ollut erittäin hieno kokemus nyt viimeisen parin vuoden aikana. Hassua ajatella, että tulevan viikon aikana siirryn erittäin todennäköisesti toiseen luukkuun. Miten sellaisen asian voi tietää etukäteen? No, sen vain tietää. Sitä itse pistää itsensä tietynlaiseen tilanteeseen että tietää miten tulee käymään. Jännää. Ei jännää. No kyllä se vain on jännää. Apua. Mutta... toivon vielä tähä yönä tekeväni vastoin suunnitelmiani/suunnitelmiamme.
On se sittenkin jännää.
noh mut sulla on helppoa kun etsit miestä, kaikki naiset tässä iässä haluu joko heti lapsia ja kaikki parhaimmat on varattu jo aikoja sit :D tai sit neki käy läpi jotain eroprosessii eikä haluu mitään vakavaa. toisaalta en kyl haluu itekään tällä hetkellä mitään vakavaa, mun mielestä tällainen ero pitää käsitellä ajan myötä ja kasaa oma elämänsä kunnolla ennenku säätää enempää.
http://www.recover-from-grief.com/7-stages-of-grief.html
mä seilaan itse jossain tuossa 1-4 välimaastossa. Tuntuu että hyppäsin ton 3 ohi ihan kokonaan tai sit en oo päässy lähellekään sitä vaihetta vielä. toi 1 on varmaan lähinnä totuutta.
No jaa kyllä melkeen kaikki bilehomot on jollainlailla traumatisoitunu jostain =DD ja sanotaan tälleen, että valikoimat stadissa on kyllä aika pienet. on aika vaikee löytää ihmistä joka tajuis sua ja jolla olis samanlaiset arvot jne.
En tosiaan ittekkään meinaa mitään vakavaa alottaa, ennenkun oon valmis. Reboundjäbälle ois kyl tilaa.
Oon seilannu itte alusta lähtien kaikissa noista, koska erottiin kahteen kertaan ja ensimmäisen eron jälkeen uuden kerran aikana sain hoidettua osan vaiheista, koska tiesin, että se toinen ero tulee. Nyt sitten vaihellu tunteet päivittäis ja tunneittain noitten välillä.
Tosi outoo oikeestaan kun just on sitä mieltä, että en mä sitä tarvitse ja voitais olla kavereita ja mennä kaljalle ja vaikka pannakkin ihan vaan seksin vuoks ja heti sen jälkeen päädyn lukemaan sen vanhoja viestejä ja mietin, että onko se nyt ihan oikeesti meinannut mitä se sano vai onko mitään toivoa. Välillä oon niin onnellinen, että lennän pilvissä. Oon viimeks ollu näin onnellinen kesällä silloin kun sen tapasin ja ennen sitä. Sitten en saa henkeä ja pidättelen kaupassa kyyneleitä.
Kaikkea tätä on tapahtunut esim jo tän tunnin aikana. Mun fiilarit vaihtelee niin nopeesti etten pysy pääni mukana ollenkaan =DD
Paljon oon tullut miettineeksi omaa miestyyppiä tai "hallintadraamaa". Miksi kaikilla mun eksillä on tietyt asiat yhteistä vaikka ihmisinä ne onkin täysin erimaailmoista.
---
---
Ei helvetti tota stadin yökerhomeininkiä. Olenkohan mä vihdoin kasvamassa aikuiseksi kun se ei nappaa niinku pätkääkään?
Forever alone.
---
Taitaa olla vähän joka kaupungissa samat meiningit niiden suhteen.. Ei kyllä nappaa kans yhtäänmielummin vaikka sinkkuna mutta niihin en mene! .
---
Bileistä oon löytäny kaikki edelliset tärkeemmät jutut.
Nimenomaan kandee ettii samanhenkistä porukkaa omista harrastuksista(kuten myös klubittamisesta). Sen verran tulee kuitenkin kokoajan kuunneltua electronista musaa ja käytyä bileissä, etten usko, että kukaan tulevista poikaystävistä voisi olla hirveesti muista piireistä(ainakaan niin kauan, kun näissä piireissä aktiivisesti liikun)
Ei kannata lähtee johonkin pokausmestaan etsimään rakkautta. Ei se rakkaus kestä yötä pidempään*nauru*
Tajusin eilen, että viha voimistaa. Eksän piti tulla hakemaan tavaroitaan ja juttelemaan asiat halki, mutta kummasti "jotain tapahtu" ja se ei pystynytkään. Se haluu kyllä tavaransa, mutta ei haluu joutuu sellaseen paikkaan, että se joutuis puhumaan mulle tai kohdata mitään tunteita. Joten totesin vitutuksissa, että lentäköön sen tavarat roskiin.
Mun olo parani itseasiassa samantien huomattavasti, kun tajusin, että sain loppuenlopuks tosta juuri sen selvyyden tilanteeseen minkä halusinkin. Sen ihmisen tavarat ei oo enään osa mun elämää eikä mun tartte enää nähä sitä, jos se ei kerran mua halua nähdä.
Éli oon siis vaihtanut eron vaihdetta ny jo; helpotus->epäusko->lamaantuminen->suru->viha.
Viellä viikko pari ja juttu on varmaan täysin selvinnyt, ellen sitten ota takapakkia =DD
noh mut sulla on helppoa kun etsit miestä, kaikki naiset tässä iässä haluu joko heti lapsia ja kaikki parhaimmat on varattu jo aikoja sit :D tai sit neki käy läpi jotain eroprosessii eikä haluu mitään vakavaa. toisaalta en kyl haluu itekään tällä hetkellä mitään vakavaa, mun mielestä tällainen ero pitää käsitellä ajan myötä ja kasaa oma elämänsä kunnolla ennenku säätää enempää.
http://www.recover-from-grief.com/7-stages-of-grief.html
mä seilaan itse jossain tuossa 1-4 välimaastossa. Tuntuu että hyppäsin ton 3 ohi ihan kokonaan tai sit en oo päässy lähellekään sitä vaihetta vielä. toi 1 on varmaan lähinnä totuutta.
---
---
---
---
Ilmoittaudun tänne 5½ vuoden jälkeen. Tuli kyllä ihan puskista tämäkin asia. Ei voi edes oikein käsittää koko hommaa. Itkettää vituttaa ja raivostuttaa samaan aikaan.
---
Olen todella pahoillani! Aikaa se vie ennenkuin tuosta toipuu, tiedän kokemuksesta. Avioero tuli tänä vuonna.
---
Sympatiat myös sinne suuntaan. On kyllä todella raskasta eikä tunnu siltä että valoa olisi missään näkyvissä. Pitäisi perustaa joku oma vertaistukiryhmä ja käytäis porukalla oluella ja haukuttais naisia.
---
Ha, oisin kyllä mukana tossa..
Ollu nyt suhteessa reilut kaks vuotta, mutta edelleen kaihertaa edellinen ja miten sä päätty. Tänäkin päivänä kuulen miltei päivittäin juttuja mitä exä on puhunu..
Naiset... hoh..
---
mä luulen että tää jää myös kaihertamaan mua loppuelämäkseni. itsellä oli täysin samanlainen kriisi vuosi takaperin mutta annoin kaikkeni ja yritin vielä kerran ja löysin rakkauden uudestaan. hän ei jaksanut edes yrittää. tuntuu siltä ettei me yhdessä yritetty kaikkea pelastaaksemme tilannetta ja sen takia tämä jäi vähän niinkuin "kesken". löydänkö koskaan kaikkia vastauksia tähän tilanteeseen? tuskin. jääkö tämä vaivaamaan ikuisiksi ajoiksi? aivan varmasti.
Mut kyllä se siitä paremmaks muuttuu.. Ajan myötä ne muistot muuttuu sellasiksi mitä iltasin nukkumaan mennessä vatvoo, mutta siitä menee aina paremmaksi. Kun ajan kanssa saat vatvottua tarpeeks, ja huomaat että elämä jatkuu joka tapauksessa, alkaa ne ikävät muistot olla vaan just sitä. Ikäviä muistoja. Ei niitä enään sitten jaksa sen kummemmin ottaa.
Kuten sanoit, varmasti muistat vielä parin vuosikymmenen päästäkin, mutta ei se hetken päästä satu niinkun se sattuu nyt.
Leuka pystyyn, kravatti suoraan ja kohti uutta elämää. Ero on aina uus alku vaikka siltä ei tällä hetkellä tuntuiskaan :)
Vampyrella-pornoa!
(Mitä muuta te voitte olettaa neljältä krapulaiselta mieheltä sinkkuluukkubileiden jälkeisenä aamuna kun ilman paitaa Rock Bandin soittaminenkaan ei enää kiinnosta?)