SINKKULUUKKU
---
1.) Tämä on sinun mielipiteesi ja saat toki sekä elää sen mukaan että arvioida muita sen mukaan. Itselleni sillä kuinka paljon haluan antaa tunteitteni ohjata elämääni on selkeästi rajat. Ne rajat eivät ole selkeitä ja pysyviä, mutta ne kyllä ovat hyvin vahvasti olemassa. Se mihin rajansa vetää on tässä yhteiskunnassa hyvin pitkälle jokaisen oma valinta.
2.) Antaessaan itsensä vajota synkkiin tunnelmiin pidemmiksi ajoiksi avaa samalla huomaamattaa oven persoonan, arvomaailman ja sitä kautta vahvasti myös toiminnan muutoksille, joita ohjaa pelko, viha, katkeruus ja merkityksettömyys.
3.) Miten sinä itse olet esimerkiksi muuttunut suruprosessiesi myötä? Ovatko ne tuoneet elämääsi aikaisempaa enemmän rakkautta, suvaitsevaisuutta, väkivallattomuutta ja myötätuntoa?
4.) Minkä prosessin etenemisen kannalta? Meistä jokaisen suru- ja kasvuprosessit ovat ymmärtääkseni täysin yksilöllisiä ja niiden kulkuun voi vaikuttaa tietoisesti. Niitä ei voi valita vapaasti, mutta niitä voi ohjailla ajatuksellisten työkalujen ja muiden ihmisten johdatuksen kautta.
5.) Minusta tuntuu siltä, että tekisin väärin sekä itseäni että läheisiäni kohtaan jos en eron hetkellä pyrkisi parhaani mukaan täyttämään syntynyttä tyhjiötä hyveillä ja rakkaudella. Ja jos parhaani olisi kovin vähän niin miettisin kyllä kahdesti sitä mihin suuntaan haluan elämääni myös pidemmällä tähtäimellä ohjailla.
6.) Olen jo pitkä tovi sitten päästänyt irti siitä ajatuksesta, että muiden ihmisten olisi hyvä elää elämäänsä kuten minä elän omaani. Onneksi se ei kuitenkaan estä minua jakamasta kokemuksiani sillä ajatuksella, että joskus joku saattaa löytää niistä jotakin, joka sopii juuri hänen maailmaansa ja tekee siitä onnellisempaa :)
---
1.) Tottakai se on minun mielipiteeni. En ole kuitenkaan arvioinut ketään ihmistä sen mukaan. Olen sanonut mielipiteeni lähinnä seuraavaan asiaan: Kun ihmisellä on elämässään meneillään haastava vaihe, johon liittyy vaikeiden asioiden käsittelyä ja kivuliaita tunteita, ei omien kokemusteni perusteella ole hyväksi lykätä näitä tunteita ja niiden käsittelyä kerta toisensa jälkeen. Jokainen toki itse määrittelee itselleen, haluaako kohdata tunteitaan tai käsitellä niitä ja missä määrin on valmis ikään kuin heittäytymään haastavaan tilanteeseen pyrkimättä kontrolloimaan itseään ja tunteitaan liikaa - ja mikä on liikaa, vai onko mikään. Siinä missä sinä haluat jakaa ihmisille omia ajatuksiasi ja kokemuksiasi, joiden toivot auttavan jotakuta olemaan onnellisempi elämässään, samaa haluan minäkin. En tietenkään jaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani, jotta jonkun elämästä tulisi ikävää.
2.) Itse koen, että välillä ihmisen kasvun kannalta on oleellista vajota synkkiin tunnelmiin. Mielestäni elämän ei aina kuulukaan olla kaikin puolin ilon ja onnen tunteiden täyttämää, sillä tunteiden kirjo on laaja ja arvokas kokonaisuudessaan. Mainitsemasi ''pitkä aika'' on kyllä suhteellinen käsite. Toki voimme omalla ajattelutavallamme vaikuttaa halutessamme myös negatiivisesti siihen, miten vaikeita asioita kohtaamme ja miten asennoidumme tähän maailmaan, elämään ja toisiin ihmisiin. Itse olen kuitenkin koko ajan puhunut sen puolesta, että vaikeiden asioiden ja tunteiden käsittelyllä on POSITIIVINEN seuraus ja tavoite, joka siintää jatkuvasti taustalla. Itse olen aina pitänyt kiinni tästä valonpilkkeestä vaikeilla hetkillä ja kulkenut sitä kohti. Olen antanut itselleni luvan käydä kaikki tunteet läpi, myös ne vaikeimmat, jotta voisin lopulta saada rauhan vaikean asian kanssa ja olla katkeroitumatta. Ehkä oleellinen seikka onkin sen tiedostaminen, että vaikeiden asioiden ja tunteiden kohtaaminen johtaa johonkin hyvään.
3.) Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Suruprosessieni kautta olen oppinut antamaan anteeksi sekä itselleni että toisille ihmisille vajaavaisuuksia ja ikäviä tekoja, jotka ovat äkkiseltään tuntuneet todella kamalilta ja pahoilta. Mustavalkoisen hyviksi ja pahoiksi ihmisiksi leimaamisen sijaan olen oppinut sen, että jokainen voi joskus tehdä virheitä - ja tekeekin. Teoistaan on jokaisen kuitenkin kannettava vastuu, ja halutessaan virheistään voi oppia. En leimaa ketään sellaista ihmistä suoriltaan pahaksi, joka on tehnyt minua kohtaan väärin. Olemme kaikki erehtyväisiä. Olen onnellinen siitä, että olen itse oppinut tietyistä tekemistäni virheistä (suruprosessi kun voi liittyä myös omiin tekoihin). Olen myös onnellinen niiden ihmisten puolesta, jotka ovat joskus satuttaneet minua syvästikin, mutta kasvaneet kokemuksen myötä ja löytäneet onnen elämäänsä. Sen kuitenkin myönnän, että on myös ihmisiä, joista haluan pysyä kaukana ihan vain siksi, että koen heidän levittävän negatiivista energiaa ympärilleen. Näiden ihmisten kanssa en ole kuitenkaan alunperinkään ollut läheinen. Ei siis ole kyse ihmisistä, joiden kanssa olisin ollut parisuhteessa ja / tai kokenut syvää ystävyyttä ja sielujen kemiaa.
4.) Erilaisia suru- ja kasvuprosesseja on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Suruprosessia ja sen etenemistä on kuitenkin tutkittu, kuten monia muitakin ihmisyyteen liittyviä asioita psykologian tieteensaralla. En omaksu suoraan tieteestä kaikkea omaan elämääni, koska tiedekin on ihmisen keksintö ja uskon elämässä olevan paljon sellaista, johon tieteen työkalut eivät ulotu. Psykologiaan tutustuminen on kuitenkin ikään kuin antanut selityksiä, sanoja ja nimiä monille sellaisille asioille, joita olen omassa elämässäni kohdannut. Suruprosessin ja surusta selviämisen kohdalla on juuri näin. Kun puhun suruprosessista, viittaan siis psykologiseen termiin. Asioiden kieltäminen, shokki, viha, suru ja lopulta hyväksyminen liittyvät oleellisesti suruprosessiin psykologiassa, ja näin olen todennut olevan myös omassa elämässäni. Koen tunteiden kohtaamisen ja niiden käsittelemisen äärimmäisen tärkeäksi asiaksi, mikäli haluaa välttää katkeroitumisen.
5.) Eroja ja niihin johtaneita syitä on hyvin erilaisia. Joskus ihmiset pystyvät eroamaan hyvinkin rauhallisissa merkeissä yhteispäätöksellä, ja kenties säilyä toisilleen läheisinä ihmisinä läpi elämän. Tämä olisikin mielestäni ihanteellista, silllä jos on halunnut jakaa jonkun ihmisen kanssa elämänsä aiemminkin, miksi yhtäkkiä tämän ihmisen pitäisi täysin poistua oman elämän piiristä? Kuvastaa hyvin kertakäyttömonogamista yhteiskuntaamme. En täysin ymmärrä ihmisiä, jotka puhuvat toisen ihmisen kanssa vietetystä ajasta eron jälkeen ''ajan haaskauksena'' tai ''elämän hukkaan heittämisenä'' - jostakin hyvästä syystähän on itse tehnyt valinnan jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa. Itse en koe yhtäkään suhdettani hukkaan heitettynä aikana, vaan tärkeinä ja arvokkaina kokemuksina. Toisinaan erot voivat kuitenkin olla hyvinkin riitaisia, jolloin osapuolet eivät ehkä välttämättä kykene enää kovinkaan läheisiin väleihin. Ihmiset ovat kenties todenneet, että elämä on vienyt niin eri suuntiin, ettei toisen seura ole enää sitä, mitä elämäänsä kaipaa. Arvot ja niitä määrittelevät teot saattavat olla ristiriidassa. Oli niin tai näin, eroja on hyvin erilaisia erilaisine tunteineen. Joskus ero voi olla niin vaikea ja tuntua ainakin toisesta osapuolesta niin väärältä ratkaisulta, että asioiden ja tunteiden käsittely vie pidemmän aikaa. Mielestäni tässä ei ole mitään väärää, eikä tällaisella hetkellä pysty aina ajattelemaan aurinkoisesti. Eron tuottaman tyhjiön kokeminen ahdistavana ei ole mielestäni aina suoraan negatiivinen asia. Oman kokemukseni mukaan ahdistavuuden kohtaaminen ja tyhjiössä elämään oppiminen on lopulta johtanut siihen, että mitään tyhjiötä ei enää ole.
6.) Olet jo pitkä tovi sitten päästänyt irti siitä ajatuksesta, että ihmisten tulisi elää kuten sinä elät. Haluat kuitenkin jakaa omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi, jotta joku voisi saada elämäänsä lisää onnellisuutta. Tämä on hienoa. Itse koen, että ristiriita sanomasi kanssa syntyy kuitenkin silloin, kun toinen ihminen on parhaillaan haastavassa elämäntilanteessa haastavien tunteiden ympäröimänä ja päätät juuri tällä hetkellä jakaa ajatuksiasi siitä, miten sinun mielestäsi toisen ihmisen ei tulisi käydä läpi negatiivisia tunteita vaan ajatella positiivisesti - näin karrikoidusti. Muistat varmaan, kuinka minäkin sanoin sinulle kerran vaikeassa tilanteessa, että: ''Anteeksi, mutta juuri nyt en kykene tällaiseen keskusteluun.'' Empatia on minulle tärkeä asia, ja vaikka tiedän sinun tarkoittavan ja ajattelevan hyvää ja pursuavan rakkautta, en aina koe tapaasi ottaa asioita puheeksi erinäisissä tilanteissa kovinkaan empaattiseksi. Tämä johtuu omasta empatiakäsityksestäni ja -kokemuksistani: Kun ihmisellä on elämässä surua ja vaikeita asioita, ei hän kaipaa valmiita ohjeita ja neuvoja surun ja negatiivisten tunteiden karkottamiseksi. Hän kaipaa ystävää, joka on läsnä ja antaa toisen tunteille tilaa olla, tulla ja mennä.
*sydän*
6. Siveys on perusäijä ratkaisuineen ja ajoituksineen. Hänellä on hyviä ajatuksia yleisellä tasolla, mutta surun hetkellä äijillä on tapana tulla kylmästi ratkaisemaan ongelmat, kun taas naisilla on luontaista kykyä kuunnella. Surun hetkellä harva kaipaa ratkaisuja, vaan ihan vain kuuntelijaa, joille voi tilittää ja avautua.
---
Nyt mennyt 14kk ilman treffejä, eikä näytä putki katkeavan. Olo on ollut sellainen, että olisi mukava ihan vaan avoimin mielin tutustua uusiin ihmisiin. Jos nyt sitten jotain sieltä löytää ystävien lisäksi, niin en panis pahakseni, mutta pääpaino olisi uusilla ystävillä. Se vaan ei ujolle pölhölle ole helppoa...
---
Niin säälittävältä kuin se kuulostaakin niin joku nettideittailu näyttää olevan nykyaikaa. Kävin itse ihan läpällä parilla treffeillä sitä kautta ja niitä treffipyyntöjä tulee kyllä aika paljon että testaa jotain suomi24:ää.
En saa tosta yhdestä naisesta mitään selvää. Välillä se on täysin kylmä ja sitten välillä taas vaikuttaa siltä kuin sitä kiinnostaisi. Yksi luonteenpiirre mitä arvostan ihmisessä eniten kaikesta on rehellisyys. Itsekin joutunut monta kertaa paskaan tilanteeseen joka on tuntunut ikävältä mutta mielestäni ei olisi oikein toista kohtaan olla kertomatta tunteistaan, jos tuntuu siltä ettei vaan natsaa niin sit ei natsaa. Mä haluaisin vain samaa kohtelua takaisin, ei mun maailma murene jollei naista kiinnosta, niitä tulee aina lisää. Mut tuntuu siltä että turhaan mä kulutan aikaani johonkin pelaamiseen, loppupeleissä homma on tosi yksinkertainen. Tai sit olen vain putkiaivo joka näkee asian yksinkertaisena.
Kokeiltu. Lapsita venakolta tuli joo viesitä siinä kaikki:)
Inhottavaa, kun toisesta ei ota selkoa:( Tietääköhän hän itsekään mitä edes haluaa/kaipaa/etsii. Voimia sinulle ja toivon koko sydämestäni tuon tilanteen ratkeavan pian!
ei tääl kyl oo kauheen kivaa 
[q]anniharha, 16.10.2007 18:11:
---
Jocular, 16.10.2007 17:59:
---
Timmo,
Aina.
---
tääl kans o/
---
Yleensä joo.
[/q]
jep, samma här!! uuuh
ois nasta myllää 
Tää on niin totta... on se kumma miten sitä heti alussa jo tavallaan tajuaa ettei oo yhteistä tulevaisuutta koska ollaan liian erilaisia, mut silti sitä tyhmä roikkuu toisessa ja yrittää korjata kaiken, vaikkei se oo ees mahdollista :/
---
---
---
---
---
katki poikki meni, melekeen kakspuol vuotta.. joista tosin melkeen viimesen vuoden haaveillu tästä
---
Oikeesti? Mikäs tää tyyli on, toivotaan et suhde kaatuu mut sit kun se kaatuu ni valitetaan siitä MITEN se kaatu? Reilukerho.
Oisit ite sanonu sille toiselle et soronoo ja morjens.
*toktok*
---
itehä mie sanoinki, tosin sen jälkeen kun selvis että muija oli pettäny mua kolmen viikon reissun aikana..
---
Mun pointti oli nyt tossa sun "viimesen vuoden haaveillu tästä", eli siis wtf sä roikuit siinä kiinni sen viimisen vuoden etkä lähteny aiemmin?
---
niin, toisaalt sitä venas et homma menis joteki vituiks, toisaalt taas toivo et asiat järjestyis ja oltas taas onnellisia mut mut... asialle ois ehkä pitäny tehäki jotai eikä vaa oottaa et jotai tällast tapahtuu.
---
Tollee se kyllä yleensä menee, että molemmat tajuu jollain tasolla, että loppu on tulossa eikä sitä voi enää estää, mutta kuitenkin on vaikee päästää irti.
Kokeiltu. Lapsita venakolta tuli joo viesitä siinä kaikki:)
Mitä tarkoitat?
Näin ulkoilun jälkeen täällä olo jaksaa kyllä pikkasen pänniä...
Näin synttäreiden lähestyessä pakosti alkaa miettimään jääkö sitä loppuelämäkseen yksin ja yrittää sopeutua tuohon ajatukseen, koska se tuntuu todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Ei se aina helppoa ole, mutta kai kaikkeen tottuu. Ehkä tää on vaan synttäreiden tuomaa/säpinättömän vuoden tuomaa...
Näin synttäreiden lähestyessä pakosti alkaa miettimään jääkö sitä loppuelämäkseen yksin ja yrittää sopeutua tuohon ajatukseen, koska se tuntuu todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Ei se aina helppoa ole, mutta kai kaikkeen tottuu. Ehkä tää on vaan synttäreiden tuomaa/säpinättömän vuoden tuomaa...
näääh cheer up, kyllä sullekin löytyy vielä se oikea!
itsellä on nyt aika optimistinen fiilis kaikesta ja tuntuu itse asiassa ihan hyvältä olla ihan yksin vähän aikaa. tottakai sitä kaipaa sitä läheisyyttä minkä voi tuntea vain toisen ihmisen kanssa mutta toisaalta näinkin elämä rullaa mukavasti eteenpäin eikä tarvii pahemmin miettiä mitä tekee :)
Parisuhteeseen ei käy panostaman enempää kuin on valmis menettämään.
Kun oppii nauttimaan (sanan varsinaisessa merkityksessä) asioista, tekemisestä ja olemisesta itsenäisesti, on varsin usein tällä sektorilla ylittänyt riman onnistuneesti edukseen. Ja jonkin sortin "totuudenjyvä" lienee haudattuna siihenkin toteamukseen, että loputon kompromissisirkus harvemmin houkuttelee sitoutumaan johonkin, josta ei olisi valmis luopumaan lyhyellä varoitusajalla, ajassa, joka aniharvoin jos milloinkaan kannustaa pysyvyyteen pyyteettömästi. Ken takertuu, menettää.
Muijien pitäis tulla tohon kotiovelle jonossa! Ei jaksais joka viikonloppu lähteä baareihin pyörimään 
Muualtahan niitä ei voi saada, kuin elokuvissa!?
---
---
---
---
---
---
katki poikki meni, melekeen kakspuol vuotta.. joista tosin melkeen viimesen vuoden haaveillu tästä
---
Oikeesti? Mikäs tää tyyli on, toivotaan et suhde kaatuu mut sit kun se kaatuu ni valitetaan siitä MITEN se kaatu? Reilukerho.
Oisit ite sanonu sille toiselle et soronoo ja morjens.
*toktok*
---
itehä mie sanoinki, tosin sen jälkeen kun selvis että muija oli pettäny mua kolmen viikon reissun aikana..
---
Mun pointti oli nyt tossa sun "viimesen vuoden haaveillu tästä", eli siis wtf sä roikuit siinä kiinni sen viimisen vuoden etkä lähteny aiemmin?
---
niin, toisaalt sitä venas et homma menis joteki vituiks, toisaalt taas toivo et asiat järjestyis ja oltas taas onnellisia mut mut... asialle ois ehkä pitäny tehäki jotai eikä vaa oottaa et jotai tällast tapahtuu.
---
Tollee se kyllä yleensä menee, että molemmat tajuu jollain tasolla, että loppu on tulossa eikä sitä voi enää estää, mutta kuitenkin on vaikee päästää irti.
---
Tää on niin totta... on se kumma miten sitä heti alussa jo tavallaan tajuaa ettei oo yhteistä tulevaisuutta koska ollaan liian erilaisia, mut silti sitä tyhmä roikkuu toisessa ja yrittää korjata kaiken, vaikkei se oo ees mahdollista :/
jännä juttu mut oon kans joskus ton jutun alus kelannu tai tuntenu ettei tää tuu koskaa toimimaa vaik oltiin hyvinki samanlaisia sillon, toisinku nyt. ehkä pitäs jatkos kuunnella enemmän sitä sisäistä ääntänsä.. tai vaik niitä frendienki ääniä jotka näkee tilanteen objektiivisesti nyt kun jälkikäteen kelailee
Jeh \o/ sinkkuilu on asiaa...
---
---
---
---
---
---
katki poikki meni, melekeen kakspuol vuotta.. joista tosin melkeen viimesen vuoden haaveillu tästä
---
Oikeesti? Mikäs tää tyyli on, toivotaan et suhde kaatuu mut sit kun se kaatuu ni valitetaan siitä MITEN se kaatu? Reilukerho.
Oisit ite sanonu sille toiselle et soronoo ja morjens.
*toktok*
---
itehä mie sanoinki, tosin sen jälkeen kun selvis että muija oli pettäny mua kolmen viikon reissun aikana..
---
Mun pointti oli nyt tossa sun "viimesen vuoden haaveillu tästä", eli siis wtf sä roikuit siinä kiinni sen viimisen vuoden etkä lähteny aiemmin?
---
niin, toisaalt sitä venas et homma menis joteki vituiks, toisaalt taas toivo et asiat järjestyis ja oltas taas onnellisia mut mut... asialle ois ehkä pitäny tehäki jotai eikä vaa oottaa et jotai tällast tapahtuu.
---
Tollee se kyllä yleensä menee, että molemmat tajuu jollain tasolla, että loppu on tulossa eikä sitä voi enää estää, mutta kuitenkin on vaikee päästää irti.
---
Tää on niin totta... on se kumma miten sitä heti alussa jo tavallaan tajuaa ettei oo yhteistä tulevaisuutta koska ollaan liian erilaisia, mut silti sitä tyhmä roikkuu toisessa ja yrittää korjata kaiken, vaikkei se oo ees mahdollista :/
Vaatii aika paljon pystyä sanoa elämän yhdelle tärkeimmälle ihmiselle, ettei sen kuuluis siinä olla ainakaan siinä muodossa.
Tunteet ja järki ei valitettavasti mee yksiin. Sen huomasin hyvin selkeenä tosta edellisestä suhteesta. Hirveen vaikee luopuu siitä fantasiasta, millaisia me yhdessä voitais olla. Vaikka todellisuus oli, että vaikka joissain asioissa meillä meni tosi hyvin, joissain ei mennyt ollenkaan. Eli ei me koskaan oltu niin hyvä pari, kun miltä me vaikutettiin. Alusta alkaen näin, että se ihminen ei pysty antamaan sitä mitä mä suhteelta haluan ja siksi olin sitä mieltä, että mun pitäis pyrkiä sen kanssa sellaseen bromance with benefits tilaan. Ja niin olis pitänytkin. Sellaseen suhteeseen se olis kyennyt.
Silti huomaa edelleen, että vaikka oon järkipuolella hoitanut eroprosessin niin pitkälle kun sen voin järjen puolelta viedä on tunteet edelleen siellä taustalla. Kyllä ne on paljon himmennyt, mutta aika voimakkaana ne edelleen loistaa.
^ naiset on ihan sikoja!
:D
---
---
Nyt mennyt 14kk ilman treffejä, eikä näytä putki katkeavan. Olo on ollut sellainen, että olisi mukava ihan vaan avoimin mielin tutustua uusiin ihmisiin. Jos nyt sitten jotain sieltä löytää ystävien lisäksi, niin en panis pahakseni, mutta pääpaino olisi uusilla ystävillä. Se vaan ei ujolle pölhölle ole helppoa...
---
Niin säälittävältä kuin se kuulostaakin niin joku nettideittailu näyttää olevan nykyaikaa. Kävin itse ihan läpällä parilla treffeillä sitä kautta ja niitä treffipyyntöjä tulee kyllä aika paljon että testaa jotain suomi24:ää.
En saa tosta yhdestä naisesta mitään selvää. Välillä se on täysin kylmä ja sitten välillä taas vaikuttaa siltä kuin sitä kiinnostaisi. Yksi luonteenpiirre mitä arvostan ihmisessä eniten kaikesta on rehellisyys. Itsekin joutunut monta kertaa paskaan tilanteeseen joka on tuntunut ikävältä mutta mielestäni ei olisi oikein toista kohtaan olla kertomatta tunteistaan, jos tuntuu siltä ettei vaan natsaa niin sit ei natsaa. Mä haluaisin vain samaa kohtelua takaisin, ei mun maailma murene jollei naista kiinnosta, niitä tulee aina lisää. Mut tuntuu siltä että turhaan mä kulutan aikaani johonkin pelaamiseen, loppupeleissä homma on tosi yksinkertainen. Tai sit olen vain putkiaivo joka näkee asian yksinkertaisena.
---
Kokeiltu. Lapsita venakolta tuli joo viesitä siinä kaikki:)
Inhottavaa, kun toisesta ei ota selkoa:( Tietääköhän hän itsekään mitä edes haluaa/kaipaa/etsii. Voimia sinulle ja toivon koko sydämestäni tuon tilanteen ratkeavan pian!
En tajunnu tota ekaa hommaa kyl yhtään :)
Luultavasti ei tiedä, ainakin semmoisen fiiliksen olen saanut. Törmäillään melkein päivittäin random merkeissä mutta ollaan käyty vasta muutaman kerran kunnolla ulkona. Välillä saan semmosia merkkejä että häntä kiinnostaisi kunnolla ja välillä saan sellaisen fiiliksen että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Mun mielestä tässä iässä voi myös sanoa suoraan jollei kiinnosta, ja jos kiinnostaa. Ja jollei tiedä kiinnostaako niin senkin voi sanoa suoraan, eihän tässä heti olla mihinkään naimisiin menossa. Pointti on kuitenkin se että jos kiinnostaa niin sillon odotan myös vastakaikua ja jollei kiinnosta niin sen että siitä sanotaan suoraan, ei mitään turhia pelejä.
Älkää ny olko noi masentuneita!
Sinkkuluukku on kiva luukku. *sydän*
Näin synttäreiden lähestyessä pakosti alkaa miettimään jääkö sitä loppuelämäkseen yksin ja yrittää sopeutua tuohon ajatukseen, koska se tuntuu todennäköisimmältä vaihtoehdolta. ---
Musta on surullista kuinka usein ihmisten ajatukset tuntuu rakentuvan kutakuinkin näin: Joko olet suhteessa tai sitten olet yksin. En nyt lähde (taas) vuodattamaan mustavalkoisen ajattelun ahtaudesta, mutta kuvion ehdottomuus asettaa valtavan paineen löytää se seurustelusuhde sillä alitajuisella verukkeella, että muuten kuolee yksinäisenä ja onnettomana. Se tuntuu minusta vaaralliselta ajattelulta siinäkin mielessä, että kun lopulta löytää sen suhteen, joka pitää onnelllisena ja jonka johdosta ei joudukaan vanhenemaan yksin, on melkoinen riksikaapeli rakentaa hyvinvointinsa sen (tai minkään muunkaan yhden asian) varaan. "Happiness for a sole reason is just another form of misery, because the reason can be taken away from us at any time."
On muitakin tapoja olla olematta yksin, kuin seurusteleminen
---
Kokeiltu. Lapsita venakolta tuli joo viesitä siinä kaikki:)
---
Mitä tarkoitat?
Tein profiilin suomi24:ään. Ainoa viesti, jota koskaan sain oli lapista joltain venäläisnaiselta, joka selvästi etsi elättäjää. KYllä piristi mieltä. Tuli sitten näitä muitakin vastaavia viestejä tosin venakoilta jne. jotka etsii passia Suomeen tahi elättäjää.
Olet ihan oikeassa asian suhteen. Tuo ajatus vaan nostaa päätään aina juhlapyhinä sekä synttäreinä. Osin jo senkin takia, että tässä iässä kaikki ovat vakiintuneet ja perheellisiä. Sinäänsä viihdyn mainiosti yksikseni ja olen siihen todella tottunut. Joskus tulee vaan tuo pisto, että olishan se hienoa löytää oma kulta. Sitten kun muistelee edellistä suhdetta, voi todeta, että taitaa vaan paras olla yksikseen halusi tai ei.