SINKKULUUKKU

[q]Epailija, 4.4.2006 17:32:
Ehkä homman juju onkin tuossa kaikkien muiden edelle asettamisessa
[/q]

Eli tulkitsenko nyt oikein että se suhteen erikoislaatuisuus tulee siitä että itse tietoisesti valitsee yhden ihmisen jonka asettaa elämänsä tärkeimmäksi ihmiseksi ja jonka kanssa jakaa about kaiken? (Ja joka tietenkin tekee saman sinun suhteesi.)

Onhan tuokin tietenkin hienoa ja tärkeää, mutta tuosta mielestäni seuraa varsin herkästi riippuvuus siitä toisesta ihmisestä, josta taas seuraa mustasukkaisuutta ja pelkoa toisen menettämisestä, joista taas seuraa kaikenlaisia epäilyksiä ja pelkoja - ja tämä kaikki mielestäni vähentää sitä puhdasta, vilpitöntä, ehdotonta välittämistä.

Jos minulla on 5 rakasta ystävää joista kunkin kanssa jaan suuren osan elämästäni, omasta vapaasta tahdostani, ja hyväksyn sen vaihtoehdon että kuka tahansa heistä saattaa jonkin elämänmuutoksen myötä kadota elämästäni, koen että se välittäminen mitä välillämme on on vähintään yhtä tärkeää ja puhdasta.

Oikeastaan ainoa ero mitä todella näen syvän ystävyyden ja suhteen suhteen välillä on seksi.

[q]sapeli, 28.3.2006 21:29:
Yksinäisyys tekee pahaa sydämelle

http://www.newscientist.com/article/dn8908-absence-makes-the-heart-grow-weaker.html
[/q]

Ilmankos ottaa välillä vähän sydämmeen...

[q]sapeli, 4.4.2006 22:27:
Eli tulkitsenko nyt oikein että se suhteen erikoislaatuisuus tulee siitä että itse tietoisesti valitsee yhden ihmisen jonka asettaa elämänsä tärkeimmäksi ihmiseksi ja jonka kanssa jakaa about kaiken? (Ja joka tietenkin tekee saman sinun suhteesi.)
[/q]

Tietoisesti omasta halustaan. Eikös tuolla "mitä rakkaus on?"-topic:ssa sellaista ajatusta heitelty ilmaan, että rakkautta on päätös rakastaa. Mielestäni se on selkeä osatotuus ja se on yksi tapa millä parisuhteessa oleva rakkaus voi hyvinkin erota ystävysten välisestä rakkaudesta.

[q]
Onhan tuokin tietenkin hienoa ja tärkeää, mutta tuosta mielestäni seuraa varsin herkästi riippuvuus siitä toisesta ihmisestä, josta taas seuraa mustasukkaisuutta ja pelkoa toisen menettämisestä, joista taas seuraa kaikenlaisia epäilyksiä ja pelkoja - ja tämä kaikki mielestäni vähentää sitä puhdasta, vilpitöntä, ehdotonta välittämistä.
[/q]

Ei se minusta välittämistä vähennä (tuskaa kyllä). Ehkä päin vastoin jopa. Jos ei pelkää toisen menettämistä yhtään, niin saattaa hyvinkin alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä. Tällöin parisuhteen hoitoa tulee helposti laiminlyödyksi. Hyvätkään parisuhteet eivät kestä loputtomiin, jos niiden eteen ei tee työtä. Välittäminen ja luottaminen eivät kyllä mielestäni ole mitenkään selkeästi linkitettyjä. Ihmiset eivät juuri ole luottamuksen arvoisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö heistä tulisi silti välitettyä.

[q]
Jos minulla on 5 rakasta ystävää joista kunkin kanssa jaan suuren osan elämästäni, omasta vapaasta tahdostani, ja hyväksyn sen vaihtoehdon että kuka tahansa heistä saattaa jonkin elämänmuutoksen myötä kadota elämästäni, koen että se välittäminen mitä välillämme on on vähintään yhtä tärkeää ja puhdasta.
[/q]

Onko se tosiaan yhtä voimakasta?

[q]
Oikeastaan ainoa ero mitä todella näen syvän ystävyyden ja suhteen suhteen välillä on seksi.
[/q]

Mutta olisiko seksi ystävän kanssa samanlaista kuin seksi "oman rakkaan" kanssa?

Jahas... täytynee taas ilmoittautua paikalle...
Onneksi oli helppo siirtymä kun koko juttu ei missään vaiheessa ollut kovin vakava kummankaan osalta.

[q]sapeli, 4.4.2006 23:12:
Olen siis päättänyt rakastaa heitä; miten se eroaa suhteessa tehtävästä samasta päätöksestä?
[/q]

Jaa-a. Ei se välttämättä kaikkien tapauksessa eroakaan.

[q]
Ehkä ihmistä ei enää tarvitse elämäänsä jos suhde ei luonnistu omalla painollaan.
[/q]

Uskoisin, että hyvin harva suhde elää kovin pitkään vain omalla painollaan. Huonoja kausia tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin ja jos ei silloin ole valmis näkemään vähän vaivaa, saattaa suhde loppua siihen. Toisaalta jos taas ei lopu, niin suhteen laatu saattaa huonontua. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi järkevää elää suhteessa, jonka ylläpito vaatii jatkuvaa niska limassa vääntämistä. Liian helpolla ei kuitenkaan kannata aina luovuttaa. Suhteella saattaa olla ties kuinka paljon annettavaa vielä niiden huonojen kausienkin jälkeen ja niiden läpi selviäminen saattaa parantaa ja vahvistaa suhdetta.

[q]
Luoko se tiiviys myös sen intohimon ja ne perhoset vatsaan? Tarviiko ihminen niitä tuntemuksia? Voiko niitä olla ilman riippuvuutta toisesta?
[/q]

En usko, että ainakaan pelkkä tiiviys. Eikös noita tuntemuksia monesti ole selvästi ennen kuin suhde muuttuu tiiviiksi? Tarve taas on subjektiivista. Useimmat todennäköisesti nauttivat näistä tunteista suuresti, mutta pystyvät kyllä elämään ilmankin. Riippuvuudesta on paha sanoa. Jos joku ihminen on jollain tavalla tärkeä, niin eikö silloin jo ole jollain tavalla riippuvainen tästä?

[q]Epailija, 4.4.2006 23:00:
Tietoisesti omasta halustaan. Eikös tuolla "mitä rakkaus on?"-topic:ssa sellaista ajatusta heitelty ilmaan, että rakkautta on päätös rakastaa. Mielestäni se on selkeä osatotuus ja se on yksi tapa millä parisuhteessa oleva rakkaus voi hyvinkin erota ystävysten välisestä rakkaudesta.[/q]

Menee kovin, kovin subjektiiviseksi - tietenkin - mutta tässä pitää tietenkin määritellä mitä rakastaminen on; itse ainakin voin sanoa rakastavani montaakin ystävääni, yksi heistä mm. eksäni, mutta kenenkään kanssa en ole suhteessa - ja ainoat erot siihen mitä näen ovat se että en aseta ketään heistä toistensa ylle, he eivät tee sitä minulle, eikä meillä ole seksisuhteita. Olen siis päättänyt rakastaa heitä; miten se eroaa suhteessa tehtävästä samasta päätöksestä?

[q]Ei se minusta välittämistä vähennä (tuskaa kyllä). Ehkä päin vastoin jopa. Jos ei pelkää toisen menettämistä yhtään, niin saattaa hyvinkin alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä. Tällöin parisuhteen hoitoa tulee helposti laiminlyödyksi. Hyvätkään parisuhteet eivät kestä loputtomiin, jos niiden eteen ei tee työtä.[/q]

Ehkä ihmistä ei enää tarvitse elämäänsä jos suhde ei luonnistu omalla painollaan. Ehkä ihmistä tarvitsee elämäänsä vain sen takia että on aivopessyt itsensä luulemaan niin. On minulla sellaisiakin ystäviä ollut jotka pakolla koittavat vääntää ystävyyttämme samanlaiseksi kuin mitä se oli 5 tai 10 vuotta sitten, mutta olemme muuttuneet paljon siitä eivätkä asiat voi enää olla samoin.

[q]Välittäminen ja luottaminen eivät kyllä mielestäni ole mitenkään selkeästi linkitettyjä. Ihmiset eivät juuri ole luottamuksen arvoisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö heistä tulisi silti välitettyä.[/q]

Linkki ei ehkä ole mitenkään absoluuttinen mutta silti läsnä. "Välittäminen" on ehkä hieman laimea termi, itse olen käyttänyt useammin termiä "tärkeys". Jos joku ihminen on elämässäni tärkeä, luotan myös tähän enemmän kuin niihin jotka eivät ole tärkeitä. Samoin jos luotan johonkin ihmiseen, on hän sen ansiosta minulle tärkeä. Eipä sillä, kehenkään en luota täysin, en edes itseeni.

[q]Onko se tosiaan yhtä voimakasta?[/q]

Se (rakkaus siis) taitaa olla juuri niin voimakasta kuin sen itse antaa olla, ja aika suuri osa - imo - romanttisen rakkauden voimakkuudesta tulee sen mytologiasta, sekä siitä riippuvuudesta jonka itselleen sallii.

[q]Mutta olisiko seksi ystävän kanssa samanlaista kuin seksi "oman rakkaan" kanssa?[/q]

Riippuu jälleen siitä miten on itselleen sen rakkauden määritellyt. Hyvä esimerkki on esim. ystäväni jonka kanssa olimme aikanaan yhdessä - kuten aiemminkin sanoin niin merkittävin ero tilanteissa on se että nyt emme aseta toisiamme muiden ystäviemme yläpuolelle; emme ole yhtä tiiviisti läsnä toistemme elämissä. Luoko se tiiviys myös sen intohimon ja ne perhoset vatsaan? Tarviiko ihminen niitä tuntemuksia? Voiko niitä olla ilman riippuvuutta toisesta?

Voi *ittujen *itut *toktok* Miten kaikki voi yhella hetkella olla tosi jees ja tasapainossa ja sit yks tyhma puhelu voi pilata kaiken. Ma niin vihaan tata tunnetta, minka joku ihminen saa aikaan. Samaan aikaan vihaa ja tykkaa vahan liikaakin. Sais lakata soittelemasta...olis ees mahdollista unohtaa tollanen paska. Ei siita oo muuta kun harmia !!

sainpahan purkaa

[q]Jutu, 6.4.2006 14:17:
Kevät tulee
[/q]

joo, äkkiä paksut verhot ikkunoiden eteen et näkee monitorista mitä mobei tulee vastaan! :D

[q]Lyylikki, 6.4.2006 23:38:
Iiiih...mä olen nyt ihan sika rotta ja quottaan tänne nyt Sapelin vastausta Valokuvauskilpalun äänestystopiciin (saakohan niin edes tehdä & käykää äänestään). Kun mua kiinnostaa toi ajatus, että: "Moni pitää itsestäänselvyytenä sitä, että tuolla jossain odottaa se oikea".
[/q]

Eihän tuossa mitään

Itsekin asiaa jonkin verran olen aikanani miettinyt, ja yksi juttu mätti tuossa Yksi Oikea-teoriassa tarpeeksi pahasti että heitin sen romukoppaan: maailman populaatio. Sanotaan vaikka että tuo teoria pitää paikkansa ja on aina pitänyt. Maailman väkiluku on kuitenkin moninkertaistunut aikojen saatossa; onko siis Niiden Oikeiden määrä (1) suhteessa koko populaatioon (paljon) pienentynyt? Vai onko Niitä Oikeita tullut enemmän? Toinen juttu mikä mättää on se että maailmassa on aina välillä pariton määrä ihmisiä, eli ainakin silloin kaikille ei voi olla olemassa Sitä Oikeaa.

Tästä voidaan sitten tavallaan tämmöisellä pehmeänhassulla logiikalla päätellä että joko ei ole yhtään Oikeaa, tai sitten niitä on monta. Mielestäni tuo jälkimmäinen on paljon lohdullisempi. Toisin sanoen, ihmisiä on sen verran paljon että onnen voi löytää niistä vaikka kuinka monen kanssa - mutta kuten joku viisas jossain on sanonut, ainoastaan sinä itse voit tehdä elämästäsi onnellisen, siihen ei kukaan muu pysty. Sinä itse pistät onnesi yhden ihmisen varaan, teet hänestä oman onnesi avaimen.

Niin ei tarvitse olla.

[q]ALIEN, 6.4.2006 14:18:
joo, äkkiä paksut verhot ikkunoiden eteen et näkee monitorista mitä mobei tulee vastaan! :D
[/q]
Hitto, tuotahan en ajatellutkaan. Siispä pitänee lähteä kangaskauppaan

[q]Siren, 9.4.2006 20:09:
Jos kiinnostavan ihmisen etsiminen ei jo itsessään ois tarpeeks vaikeeta, ni miks on vielä pitäny keksii nää tapaukset joilla on ollu huonoo onnee naisten kaa ja ei pysty enää luottaa tai sit nää jotka ei haluu just nyt seurustella tai sit nää jotka asuu jossai hevonkuusessa ja niitä ei nää koskaa ja sit nää....

Argh
[/q]

niinpä :(

Jos kiinnostavan ihmisen etsiminen ei jo itsessään ois tarpeeks vaikeeta, ni miks on vielä pitäny keksii nää tapaukset joilla on ollu huonoo onnee naisten kaa ja ei pysty enää luottaa tai sit nää jotka ei haluu just nyt seurustella tai sit nää jotka asuu jossai hevonkuusessa ja niitä ei nää koskaa ja sit nää....

Argh

Uuh, näyttää hälyttävästi siltä että olen matkalla kohti toista luukkua. Vaikka en kaivannut suhdetta, tämä herra on sellainen että häntä ei voi muuta kuin *sydän* toivottavasti kaikki menee hyvin. Pelottaa sanoa ääneen yhtään mitään...

ihanaaa olla tääll!!!

[q]Verano, 10.4.2006 09:09:
Tää on [sinkku]luukun 9361. viesti, seukkausluukussa on 1258 viestiä
[/q]

Sinkuilla on niin kova tarve pitää aina meteliä itsestään ja julistaa joka toinen päivä, että "ON NIIN SIISTII OLLA SINKKU, KU EI TARVII SELITELLÄ TEKEMISIÄÄN!!" ja joka toinen päivä nyyhkiä, et "Vittu eiks täältä pääse ikinä pois?!"

Treffit viime perjantaina, treffit huomenna, kivaa kavereiden kanssa hengailua - nykyhetki on aika pop

[q]Birgie, 10.4.2009 20:10:
o/

Ihanaa ku ei tarvi huoletia ku itestään ja koirastaan taas ainakaan hetkeen. Kasvakaa pojat aikuisiksi
[/q]

Ei myö kasveta ku leveyttä *jiihaa**nauru*

[q]muZZle^, 11.4.2006 20:30:
sinkkuna kun kotona yksin oleilee ni ettii netistä sosiaalisia virikkeitä.
[/q]

True. Mää oon ainaki alkanu palloileen irkeissä enemmälti vasta ny ku asustelen taas keskenäni.

Vähän ois taas semmonen olo että oma pääsiäistipu ois aika kiva juttu. Tarvis vaan sen jonkun joka tulis ja veis jalat alta.

Tiedättekö, mitä enemmän näitä sinkkuluukun viestejä luen, sitä enemmän mua jaksaa hämmästyttää (huolestuttaa?) eräs seikka. Vähän väliä joku kirjoittaa, kuinka yllättäen nauttiikin sinkkuelämästä tai kuinka se voi jopa, joskus, jossain äärimmäisessä tapauksessa olla ihan kivaakin. Way to go! Kiva että on kivaa, mutta se että ei pystyisi elämään sinkkuna olisikin ikävämpi homma. Onko normaali, tavoittelemisen arvoinen elämä vain elämää parisuhteessa? Miksi siinä olisi jotain erikoista, ettei koko ajan kaipaakaan itselleen "toista puoliskoa"? Itse olen ihan rehellisesti aina nauttinut huomattavasti enemmän "sinkkuilusta" (kovin keinotekoinen sana muuten, eikö sinkkuna eläminen ole kuitenkin tavallista oman elämänsä elämistä?) kuin seurustelemisesta.

Tällä en nyt koita sanoa, että lärvi umpeen ja olkaa tyytyväisiä. Ihmetyttää vain tämä käsitys siitä, että seurustelevat ihmiset eläisivät jotenkin täysipainoisempaa elämää.