Kirjaudu
tai
Rekisteröidy
Virallinen huumetopikki
- « Edellinen
- 1
- ...
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- ...
- 86
- Seuraava »
Eivät tällaiset ongelmat tietenkään ratkea yhdellä keinolla. Monen asian täytyy parantua, ennen kuin voimme edes toivoa parempaa maailmaa. Mutta yksi keino poistaa tai vähentää huumeiden aiheuttamia ongelmia on niiden kontrolloitu valmistus ja levitys.
Samaa mieltä. Olemme ainoastaan eri mieltä siitä, että mistä sitä doussii pitäis irrota.
Laiton huumekauppa on Suomessa varmasti pienimpää jopa koko maailmassa. Rikollisuus ei siis ole se suurin ongelma ja linjanvetoja ei voi tehdä pelkästään sen perustella. En siis näe, että rikollisuus yksin olisi ongelma, kun puntaroidaan laillistamisen etuja.
mitkä on maailman suurimmat bisnekset? oisko aseet, huumeet ja porno? Se, että suomessa huumerikollisuus on muuhun maailmaan suhteellisen pientä, ei tarkoita sitä, etteikö se silti olisi suurin huumeiden aiheuttama ongelma. Huumekuolemia on vähän, mutta oheisrikollisuus on koko ajan kasvussa. Yhä suurempi osa omaisuusrikoksista on huumeiden käytön rahoitusta varten tehtyjä.
Jos edelleen puntaroidaan Suomen suurinta yhteiskunnallista ongelmaa, niin se on työttömyys. Voisi myös kuvitella, että tätä yhteiskunnallista osaa parantamalla sillä on suora vaikutus myös laittomien substanssien käyttöön. Onhan moni käyttäjä myöskin työtön! Hyvä työpaikka voisi motivoida myöskin käytön lopettamiseen. Siis tarkoitan lähinnä sitä, että yhteiskunnallisen ongelman ratkominen ei onnistu ilman muiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkomista!
Eivät tällaiset ongelmat tietenkään ratkea yhdellä keinolla. Monen asian täytyy parantua, ennen kuin voimme edes toivoa parempaa maailmaa. Mutta yksi keino poistaa tai vähentää huumeiden aiheuttamia ongelmia on niiden kontrolloitu valmistus ja levitys.
1) skidit ostaa douppinsa hämärältä sedältä pimeällä kujalla eivätkä tiedä mitä suoneensa laittavat ja tukevat järjestäytynyttä rikollisuutta
2) skidit saa kamansa alkon kautta ja tietävät mitä suoneensa työntävät ja tukevat suomen valtiota jonka verorahoilla voidaan kustantaa vaikkapa vieroitushoito
kumman valitsisit?
En kumpaakaan noista. Suunta on kannabiksen kohdalla se, että reseptillä saa. Mikäli kovemmat huumeet asetettaisiin samaan kategoriaan, niin apteekista sitä piriäkin silloin saisi. Ei jumalauta Alkon hyllylle. Toi on ihan kahkoa. Ei kysymys ole tässä pelkästään Suomen humalahakuinen juominen vaan yleisesti päihdehakuisuus. Se voi johtua taasen lukemattomista syistä kuten:
- alkoholin kieltolaki
- yleinen holhous
- pimeys
- kylmyys
- huono itsetunto
yms. yms. Siis yksinkertaisesti voi sitä hulluuden määrää, jos huomenna Alkosta sais herskaa tai kannabista. Apteekki ei ole paikkana niin tabu kuin Alko. Se olisi selvästi vähemmän riski vaihtis.
Eivät tällaiset ongelmat tietenkään ratkea yhdellä keinolla. Monen asian täytyy parantua, ennen kuin voimme edes toivoa parempaa maailmaa. Mutta yksi keino poistaa tai vähentää huumeiden aiheuttamia ongelmia on niiden kontrolloitu valmistus ja levitys.
Samaa mieltä. Olemme ainoastaan eri mieltä siitä, että mistä sitä doussii pitäis irrota.
itseasiassa en ole edes paljoa miettinyt jakelutapoja tai -kanavia. En todellakaan halua herskaa kaupan hyllylle, sillä kovien huumeiden väärinkäytöllä pääsee hengestään vaikka ekalla kerralla. Käyttö pitäisi laillistaa heti, samoin omaan käyttöön tarkoitettu hallussapito.
Reseptijakelu voisi toimia, samalla tavalla kuin vaikka antabusta jaetaan alkoholisteille. Tietenkin tällaisen toiminnan tarkoitus olisi vain auttaa väärinkäyttäjät irti riippuvuudesta.
Käyttö pitäisi laillistaa heti, samoin omaan käyttöön tarkoitettu hallussapito.
Mutta ostaa et tietenkään saa? Vai ostaa saa, mut ei myydä? Mielestäni lainsäädännön heikkoutta ja ilmeistä ristiriitaa on turha toistaa toisella ristiriidalla. Lainsäädäntöön ei tarvita muutoksia ennen kuin jotain konkreettista tapahtuu aineiden tuotannolle.
Reseptijakelu voisi toimia, samalla tavalla kuin vaikka antabusta jaetaan alkoholisteille. Tietenkin tällaisen toiminnan tarkoitus olisi vain auttaa väärinkäyttäjät irti riippuvuudesta.
olisihan sille muutakin tarkoitusta. Kun riippuvaiset saisivat aineensa valtiolta, niin järjestäytynyt rikollisuus vähenisi ja luultavasti nuo omaisuusrikoksetkin samaan syssyyn. Lisäksi toiminnan eettisyys takaisi valtion toimet hyväksyttäväksi myös jatkossa.
Tietenkin saisi ostaa, mutta vain laillisesta paikasta. Nimenomaan tästä on ollut ihan koko ajan kyse! Tällä hetkellä dousit ostetaan siltä diileriltä, joka vähät välitää mitä myy ja kenelle ja mihin hintaan.
Laillinen paikka on joko Alko, Apteekki tai yksityistämiseen tähtäävät toiminnot. Sinä sanot Alko ja minä Apteekki. Mikä tässä on epäselvää?
Siis mitä helvettiä? Tätähän minä olen koko ajan toitottanut. Rikollisuuden väheneminen on vahvin argumentti käytön laillistamiselle ja valtion kontrollille.
Mä en sano, että tärkein. Ainoastaan yksi monista. Yhtä tärkeää on syrjäytymisen ehkäiseminen, mihin ehdottamaini toiminnot luultavasti myös johtaisivat.
Vai oisko aseet, huumeet ja öljy?mitkä on maailman suurimmat bisnekset? oisko aseet, huumeet ja porno?
(Ymmärrettävä erehdys, mullaki on öljyt välillä sekasin pornoa kattellessa.)
Sen lisäksi porno sinällään ei taida kovinkaan suuri bisnes olla, mutta prostituutio voi jo olla.
muistaakseni jostain luin että ainoastaan porno ja sijoittaminen on puhtaasti kannattavaa bisnestä internetissä. ihan niinku oftopic kaikesta.
ja just tuli muuten eilen juttua telsusta siitä mitkä rahat pyörii ryssien ihmiskaupassa... se on aika vihasta touhua. ei paljon tunteilla sijaa.
Edelleen liberaalia. Mun mielest täs yhteiskunnassa on jo nyt tarpeeksi päihteitä. Eihän päihteiden käyttö lopu kieltoihin, mutta mun käsittääkseni yletön vapauskaan ei johda niiden käytön vähenemiseen.
oon 101% samaa mieltä. ei vapaus ole onnen kultasatama. mielestäni yhteisön pitää tuntea ja kantaa vastuunsa kieltämällä joitakin asioita. johonkin se raja on aina vedettävä ja musta se on hyvä nyt siinä missä se on. tosin tupakoinnista voisi tehdä laitonta. ainakin julkisilla paikoilla ja tupakoimattomien läsnäollessa. yksin sais mettäs polttaa. ehkä.
drugs are bad, umh, okay?
tosin, ihan viimeinen sana taitaa olla että tehkääs mitä tykkäätte kunnette vaan aja "sübstannsi"-päissäne autolla mun/läheisteni yli. tms. muuta tyhmää kun todellisuus katoaa. (joo, ok, tekeehän ihmiset viinaspäissäänkin, niinkun en tietäisi, mutta JOHONKIN se raja on vedettävä...)
Laillinen paikka on joko Alko, Apteekki tai yksityistämiseen tähtäävät toiminnot. Sinä sanot Alko ja minä Apteekki. Mikä tässä on epäselvää?
ääh, sanoin Alkon vain yhtenä mahdollisuutena. Se saattaisi olla liian väljä paikka myynnille. Apteekki olisi paljon parempi.
Luetko sä Mixa näitä mun postauksia ollenkaan ;)
Pyrin välttämään. Väärä seura voi aiheuttaa komplikaatioita aivojen toiminnassa. :D
Paitsi, että se maksaa itse itsensä. Niistä (sadoista) miljoonista euroista, jotka huumekaupassa liikkuvat, osa tulisi valtiolle verotuloina, rikollisuuden väheneminen laskee järjestyksen ylläpidon kustannuksia ja aineiden puhtaus vähentää akuuttihoitoa tarvitsevien määrää.
Ja itse aineiden myynnistä koituisi tietenkin tuloja.
Huumeiden myynti vois kattaa hoitokulut, mutta se ei silti vähentäisi käyttöä. Ja tavallaan se koituisi tehottomaksi. Ihmisten huonokuntoisuus, työkyvyttömyys yms. olisi itsessään raskasta yhteiskunnalle. Tutun tuttu tuli just hoidosta ja moikkasin sille kaupungilla ja se sano, et nyt voi taas turvallisin mielin ottaa ku on pari vkoo ollu hoidos. Olisko toi sun ehdottama malli pelkkää oravanpyörää eli itsestäänselvyys? Kyllähän se käyttö pitäis saada alemmaksi, mikäli haluamme puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Siksi sääntelyä ja tiukempaa kontrollia.
Edelleen liberaalia. Mun mielest täs yhteiskunnassa on jo nyt tarpeeksi päihteitä. Eihän päihteiden käyttö lopu kieltoihin, mutta mun käsittääkseni yletön vapauskaan ei johda niiden käytön vähenemiseen.
oon 101% samaa mieltä. ei vapaus ole onnen kultasatama. mielestäni yhteisön pitää tuntea ja kantaa vastuunsa kieltämällä joitakin asioita. johonkin se raja on aina vedettävä ja musta se on hyvä nyt siinä missä se on. tosin tupakoinnista voisi tehdä laitonta. ainakin julkisilla paikoilla ja tupakoimattomien läsnäollessa. yksin sais mettäs polttaa. ehkä.
Luuletteko, että nykyiset päihteet katoavat jonnekkin? Ne eivät ole uusia päihteitä, eivätkä ne katoa yhteiskunnastamme, vaikka niin toivoisimmekin. Koska ne ovat tulleet jäädäkseen ja ihminen on mikä on, niin käyttäminen tulee aina jatkumaan. Siksi meidän pitää pyrkiä minimoimaan haitat. Siihen minimointiin kuuluu sitten älyttömän paljon eriaisia keinoja. Esimerkkeinä mm. asennekasvatus, valtion kontrolli, riippuvaishoito jne.
Uskotteko kieltojen voimaan? Minä en pahemmin. Jonkinlainen pelote on tarpeen, mutta ne eivät silti pidättele kaikkia, muutenhan kukaan ei tekisi rikoksia. Asenteet, kasvatus, ennaltaehkäisevät toimet, lieveilmiöiden (kuten rikollisuus) vähentäminen sekä jo haksahtaneiden hoito ovat minulla mielessä.
tosin, ihan viimeinen sana taitaa olla että tehkääs mitä tykkäätte kunnette vaan aja "sübstannsi"-päissäne autolla mun/läheisteni yli. tms. muuta tyhmää kun todellisuus katoaa. (joo, ok, tekeehän ihmiset viinaspäissäänkin, niinkun en tietäisi, mutta JOHONKIN se raja on vedettävä...)
Eli jos narkki ostaa epäpuhdasta dousia ja delaa niin, voivoi, kuka pakotti ottamaan dousia? On muuten harvinaisen empaattinen lähestymistapa. Riippuvuuus on sairaus, jota voidaan hoitaa. Lakaistaanko teillä kaikki ongelmat maton alle siihen asti kunnes se koskettaa omaa ihanaa ja turvallista elämäänne?
Edelleen haluaisin tietää, vaikka sinun sauce, keinot vähentää huumerikollisuutta? Vai pitääkö sitä sietää siihen asti kunnes se on kansainvälisesti merkittävää, jolloin siihen voidaan puuttua? Vai odotatteko te kiltisti siihen asti kunnes kaikkien asenne on huumeisiin kielteinen?
Onko teillä parempia keinoja huumerikollisuuden vähentämiseksi kuin tekemällä siitä laillista ja valvottua liiketoimintaa?
Luuletteko, että nykyiset päihteet katoavat jonnekkin? Ne eivät ole uusia päihteitä, eivätkä ne katoa yhteiskunnastamme, vaikka niin toivoisimmekin. Koska ne ovat tulleet jäädäkseen ja ihminen on mikä on, niin käyttäminen tulee aina jatkumaan. Siksi meidän pitää pyrkiä minimoimaan haitat. Siihen minimointiin kuuluu sitten älyttömän paljon eriaisia keinoja. Esimerkkeinä mm. asennekasvatus, valtion kontrolli, riippuvaishoito jne.
Uskotteko kieltojen voimaan? Minä en pahemmin. Jonkinlainen pelote on tarpeen, mutta ne eivät silti pidättele kaikkia, muutenhan kukaan ei tekisi rikoksia. Asenteet, kasvatus, ennaltaehkäisevät toimet, lieveilmiöiden (kuten rikollisuus) vähentäminen sekä jo haksahtaneiden hoito ovat minulla mielessä.
Nykyiset päihteet eivät katoa yhtään minnekään. Tarjoamasi malli on vain järkyttävän kallis. Luuletko, että nyky-yhteiskunnassa on varaa maksaa enempää hoitokustannuksia. Resurssit on jo nyt loppu, terveydenhuolto kusee ja kukaan ei tule maksamaan meidän eläkkeitämme.
Esimerkkisi ovat kyllä hyvät. Mä ehdotan radikaalia asennekasvatusta valtion taholta. Eli ihmisten mielen manipulointia erilaisin kampanjoin. Valtion valtaa kasvattaisin keskittämällä koko terveydenhuollon. Kunnissa ei näköjään riitä älykästä porukkaa ja keskitettynä homma toimii paremmin. Nyt kuntarajat estävät jo järkevän toiminnan.
Pelotteena ei toimi muu kuin laki ja siitä tippuvat tuomiot. Kovemmat rangaistukset dilleille ja käytöstä ei mitään. Valtio hoitaa jakelun.
Riippuu miten huumausaineet vapautettaisiin ja mitä huumausaineita vapautettaisiin.ääh, sanoin Alkon vain yhtenä mahdollisuutena. Se saattaisi olla liian väljä paikka myynnille. Apteekki olisi paljon parempi.
Hoitamaan addikteja => Apteekki
Vapautetaan kaikelle kansalle kurin kanssa => Alko
Lääkäriin ja apteekkiin ja kierteisiin kypsyttäviin... Äiti raakakypsytetään.Onks niil eroa jos haluttu vaikutus syntyy sopivasta blandiksesta molempia?
Alkossa ei tarvii reseptiä. (Mut jos minä olla ravintolassa ja minä maksa, niin minun täytyy saada kvittu.)
Apteekista jos haluaa niitä tuotteita, pitää käydä eka lukemassa farmaca fenniasta mihin tautiin sitä käytetään, sitte lukemassa siitä taudista oireet ja sit käydä lääkärillä valittaa niistä oireista.
Eiks se oo se ero?
(Eli siis vakavasti, ku other-chatin puolella ollaa: Alko on siihen hauskanpitoon ja apteekki siis lääkitsemään jotain vaivaa.)
Nykyiset päihteet eivät katoa yhtään minnekään. Tarjoamasi malli on vain järkyttävän kallis. Luuletko, että nyky-yhteiskunnassa on varaa maksaa enempää hoitokustannuksia. Resurssit on jo nyt loppu, terveydenhuolto kusee ja kukaan ei tule maksamaan meidän eläkkeitämme.
Paitsi, että se maksaa itse itsensä. Niistä (sadoista) miljoonista euroista, jotka huumekaupassa liikkuvat, osa tulisi valtiolle verotuloina, rikollisuuden väheneminen laskee järjestyksen ylläpidon kustannuksia ja aineiden puhtaus vähentää akuuttihoitoa tarvitsevien määrää.
Eiköhän näillä saada kustannettua suomen riippuvaisten hoito, joita ei edes ole paljoa verrattuna alkoholin väärinkäyttäjiin. Ja miksiköhän alkoholillakin on se haittavero...
Ja itse aineiden myynnistä koituisi tietenkin tuloja.
rikollisuuden väheneminen laskee järjestyksen ylläpidon kustannuksia
Tuskinpa vain. Rikollisuus itsessään on yhteiskunnallinen ongelma kuten huumeiden käyttökin. Rikolliset repivät rahansa muualta, joten tuskinpa poliisin kustannuksia on syytä leikata.
Hollannin tiimiläiset kertoi mulle jostain lehtiartikkelista jonka lukivat. Siellä oli tehty tutkimus, että tupakoitsijat itse asiassa ovat halvempi yhteiskunnalle, kun tupakoimattomat.Paitsi, että se maksaa itse itsensä. Niistä (sadoista) miljoonista euroista, jotka huumekaupassa liikkuvat, osa tulisi valtiolle verotuloina, rikollisuuden väheneminen laskee järjestyksen ylläpidon kustannuksia ja aineiden puhtaus vähentää akuuttihoitoa tarvitsevien määrää.
Toki ovat sairaampia, mutta kuolevat pois nopeammin, ettei tarvii eläkettä maksaa. Ja tupakan veroilla maksetaan jo hyvin pitkälle niitä sairaalamaksuja. Eli muuten +-0, mutta tupakoitsijat ei kerää omia eläkkeitään, joten siitä se voitto.
(Ja toi, että jättää huomiotta Alkon (valtion omistuksessa) voitot ja verotuksen, sekä haittaveron on aika kumma juttu, Mixa. Koska Suomen Valtio olis tehnyt tämmösissä asioissa hyväntekeväisyyttä? Koska on ollu se päivä, ku Alkosta saa hakee jokainen kansalainen ilmatteeks kossupullon?)
Paitsi tuli vain mieleen. Ei tule mikään näistä ehdotuksista toimimaan. Suomi on hysteerisin maa, missä olen koskaan käynyt. Lakiehdotus ei tule menemään läpi - ikinä. Luitteko eilen lehtiä? ABIt oli ollu risteilyllä. Laivaan sisään Helsingissä ja seuraavan kerran laivasta saa poistua Helsingissä. Seitsemällä oli muutama valmiiksi kääritty kannabissavuke. Mennee oikeuteen, eikä sakoilla, sillä menivät tullin läpi, jolloin se on huumausainerikos, eikä huumausaineen käyttörikos.
Hyvä Suomi! Hyvä Hysteria!
uskon myös rangaistuksiin. mä en käytä pyöräilykypärää koska siitä ei saa sakkoja. mä käytän pyörässä valoa koska siitä saa jollei sitä ole.
samasta syystä mä käytän turvavyötä kaupunkiajossa ja Salonoja varmasti tutkailee liikennerajoitukset täst edes huolellisemmin.
- « Edellinen
- 1
- ...
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- ...
- 86
- Seuraava »