Virallinen huumetopikki
- « Edellinen
- 1
- ...
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- ...
- 86
- Seuraava »
Originally posted by Dani Cior:
Joo, mutta se täytyy päättää tilanteen mukaan. Tunteet eivät ole sen fiksumpia kuin ihmisen tietoiset päätöksetkään, usein paljon tyhmempiä. Vaistot ovat vain historiallisesti kehittyneitä mekanismeja kun taas ajatuksilla voi pohtia asioiden kausaliteettisuhteita paljon syvemmin.
Evoluutio päättää minkälaiset tunteet, tunteettomuudet tai aivojen tietoisen ajattelun mallit ovat missäkin olosuhteissa parhaiten menestyviä ominaisuuksia. Olosuhteisiin lasken mukaan myös esim. vallitsevan yhteiskuntamallin ja kulttuurin. Luolamies kulttuurissa
pärjättiin hieman erilaisilla ominaisuuksilla kuin nykyjälkiteollistuneessa kulttuurissa, mutta ilman tunteita ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon (muuten olisimme kaikki tunteettomia robotteja mikäli se olisi evolutiivisesti järkevää).
Minun mielestäni tunteita ja järkeä ei voi erottaa toisistaan, koska typeryys saa oikeasti älykkäässä aikaiseksi inhon tunteita kun taas tyhmemmässä se voi saada aikaan onnentunteita. Voihan oikeasti älykäskin tietysti olla väärässä, mutta pienemmällä todennäköisyydellä kuin tyhmempi yksilö. Oikeasti älykäs eroaa älykkäästä kuin puu ruohosta IMHO. Näin Amerikkalaisittain voisi ajatella, että ei ole olemassa älykästä tai tyhmempää. On olemassa vain enemmän tai vähemmän onnistunutta imagon rakennusta.
Originally posted by Dani Cior:
Kyllä se nykyfysiikan mukaan loppuu. Kauan kiisteltiin loppuuko maailmankaikkeus gravitaation aiheuttamaan isoon romahdukseen vai onko lämpöopin toisen pääsäännön mukainen
'lämpökuolema' se todennäköisempi vaihtoehto. Käsittääkseni maailmankaikkeuden massa on liian pieni jotta iso romahdus olisi todennäköinen ja nykyään on muutama lämpökuoleman vaihtoehtoa, kuitenkin ne ajat ovat ikuisuuteen verrattavia jotain 10 potenssiin sata vuotta tms.
Juu kyllä tuolla tavalla käy (nykykäsityksen mukaan), mutta onko se uusi alku vai loppu? Minun mielestäni on kiinnostavaa ajatella, että olemme olemassa, ei välttämättä ole maailmankaikkeuden normaali olo tila vaan pimekemminkin jonkinlainen epätasapainotila, joka pyrkii tasoittumaan. Eli silloin suurimman osan ajasta maailmankaikkeus olisi tilassa, jossa minkäänlainen elämä ei olisi mahdollista.
Originally posted by Dani Cior:
Hyvin paljon siinä on ollut sattumaa, ehkä tietty kyvykkyys on tarpeen, mutta mielestäni se on melko mielivaltaista ketkä on missäkin saanut vallan.
TOttakai siinä on sattumaa, koska suurimman osan ihmisten geenit ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan. Tottakai sekin ratkaisee sitten miten kovasti ohjelmoit aivosi palvelemaan yhteiskuntaa sitä enemmän se sinua palkitsee tai sitten miten hyväksi valehtelijaksi opit (hyvää valehtelijaa ei ikinä epäillä valehtelijaksi) ja kyllä tästä maailmasta löytyy erikoislaatuisia yksilöitä esmes Aleksandr Karelin (3-time Olympic Champion, 9-time World Champion, 12-time European Champion).
Originally posted by Dani Cior:
Hyvin monet hirvittävät diktaattorit ja hieman parempiakin johtajia on tullut työväen- tai talonpoikaisluokasta.
Kaikkihan on tulleet luolamiehistä tai naisista, mutta joillekin vain valikoituu nämä johtamistehtävät ihan luonnostaan. Johtui se sitten mistä tahansa ominaisuudesta isosta koosta, agressiivisuudesta tai sosiaalisesta älystä tms. Jos sattuu olemaan älykäs niin tottakai suuremmalla todennäköisyydellä päätyy johtavaan asemaan tai ylempään keskiluokkaan vähintään tai ainakin kykenee vähän nostamaan sosiaalista statustaan elämänsä aikana, jonka jälkeen hänen lapsensa voivat paremista lähtökohdista nousta vielä korkeammalle mikäli ovat sattuneet perimään edes vähän vanhempiensa ominaisuuksista ja vanhemmat onnistuvat aivopesemään heidät sopivasti. Johtava asema ei tee kenestäkään johtajaa kyllä sinne päätyy valitettavasti välillä sellaisiakin, jotka eivät sinne kuuluisi. Todennäköisyyksien mukaan tottakai.
Originally posted by Dani Cior:
Mutta jos on vaivoja ja ongelmia miksei niitä voisi ratkaista?
Koska kukaan tai ainakaan suurin osa ei oikeasti halua ratkaista niitä ongelmia. Suurin osa ihmisistä haluaa elää OMAA elämäänsä. "Pieninkin kipu pikkusormessasi merkitsee sinulle enemmän kuin miljoonien kuolema toisellapuolella maapalloa"
Originally posted by Dani Cior:
Yksi heroiinikuolema ja muutama alkoholista johtuva, mutta eikö tuo luku liity lähinnä heroiinin yliannostuksesta johtuviin kuolemiin?
Toki, mutta amphetamiinin haittavaikutukset lisääntyvät kokoajan.
"Huumausaineiden ongelmakäyttöä ja haittoja epäsuorasti kuvaavien mittarien (sairastavuus, rikollisuus, huumaantuneena ajaminen tai kuolemat) arvot, huumausaine-ehtoisia kuolemia lukuun ottamatta, ovat systemaattisesti yli nelinkertaistuneet 1990-luvulla."
"Huumehaittoja eniten aiheuttaa amfetamiini, jonka käyttö ja varsinkin haitat näyttävät lisääntyneen huomattavasti koko 1990-luvun. Heroiinin käyttö on lisääntynyt tasaisesti, mutta säilynyt eurooppalaisittain alhaisella tasolla. " (tämä koskee lähinnä ongelmakäyttäjiä ja huume ongelmaansa hoitoa tarvinneista 3 / 4 osaa on käyttänyt
amfetamiinia tai heroiinia suonensisäisesti eli jos vältät suonensisäistä käyttöä näyttäisi siltä, että et tarvitse hoitoa mahdollisen riippuvuutesi ratkaisemiseen)
Tämän totesi,
Smile_Boy
Originally posted by Varvana:
Onhan se nyt täysin mahdotonta että sama henkilö voisi
a) käyttää laittomia päihteitä
JA
b) olla menestyvä, henkisesti tasapainoinen ja tuottelias yhteiskunnan jäsen.
Joka tällaista kerettiläisyyttä uskaltaa väittää, saa varmasti hirvittävän julkisen ryöpytyksen huumemyönteisestä ja rappiollisesta ajattelutavastaan. Kaikki mahdolliset viitteet ylläolevasta tulee nopeasti häivyttää kauhukuvilla tutisevista heroiininarkkareista ja pyöriä varastelevista ongelmateineistä.
Näinhän se menee.
Omalta kohdalta voin sanoa, et laiton päihde, kannikka, pelasti mut lailliselta, viina. Ja siitä oon kyllä ainaisesti kiitollinen ganjan-jumalille.
Tää "yleinen asenne" tuli esiin jälleen kerran SKY:n marssilla, muutamat tutut ei yksinkertasesti voinu osallistua tälläsen yhteiskunnan paineessa, jaksan ymmärtää, mutta turha enempää paasata vapaasta valtiosta suvereeneille kansalaisille . Ja kyllä sieltä Arkadianmäeltä lisää löytyis, onhan ulkoministerikin sauhutellut ja "vetänyt henkeen", propsit Erkille.
Mutta samaan hengenvetoon kannikan mahdollisesta laillistamisesta vastaavat ministerit totesivat ykskantaan, että "ajatuskin on täysin mahdoton". Jos ministeritason ihmiset eivät kykene ajatustoimintaan, ni mitä vittua ne siellä pallillaan yleensä heiluu?!
KeepTheFaith!
- legalizehymiö -
Originally posted by Dani Cior:
Evoluutio ei ehdi reagoida näin lyhyellä aikajänteellä. Tätä voi jo sanoa revoluutioksi koska jos oikeasti haluttaisiin voitais tehdä kuin natsit ja alkaa totalitaarisesti muokkaamaan ihmisperimää jonkin ihanteen mukaiseksi.
Eipäs olekaan niin yksinkertaista. Jos oletetaan, että ihminen oppii tulevaisuudessa muokkaamaan geenejä ja tuottamaan geneettisesti paranneltuja ihmisiä, niin onko tämä vain evoluution seuraava askel "tietoisen ajattelemisen jälkeen". Ajan takaa sellaista ajatusta, että tulevaisuudessa maailma tulee jakautumaan kahtia. Toisaalla elää luomu ihmiset, jotka pariutuvat ja lisääntyvät satunnaisesti kuten tähänkin asti. Toisaalla taas "super arjalaiset", jotka muokkaavat jälkeläistensä geneettisiä ominaisuuksia teknologian ja tietoisen ajattelun keinoja hyväksikäyttäen ja jokainen sukupolvi on aina edellistä parempi, älykkäämpi, nopeampi, kestävämpi ja immuunimpi sairauksia vastaan tms. Jälkeläisiä "super arjalais kulttuurissa" ei tuoteta enää "pökkimällä" vaan eräänlaisissa keinotekoisissa kohduissa.
Jos tämä nämä "arjalaiset" osoittautuvat paremmiksi niin eikö luomut silloin häviä maan kamaralta ajan kuluessa? Eikö tämä ole vain normaalin evoluution seuraava askel? Ehkä tämä on ainoa keino pelastaa ihmiskunta sukupuutolta ja paikalleen jämähtämiseltä, koska luomu tapa on tullut tiensä päähän tässä ajassa, jossa ihmiset sekottuvat yhä enemmän ja heidän ominaisuutensa tasottuvat. Ei pääse syntymään eristäytymistä, joka takaisi erilaistumisen ja sitä kautta luonnollisen evoluution....
Eihän tämä liity enää mitenkään alkuperäiseen aiheeseen...
Originally posted by Dani Cior:
Itsehän sä puhui niistä palloista ja kulhoista pari viikkoa sitten.
Tuo on vain toinen tapa ilmaista sama asia...
Originally posted by Dani Cior:
Jaa, aina voi spekuloida mitä vaan. Parit hatsit ja antaa mielikuvituksen lentää
Kannabiksen vaikutuksen alaisena ajatukset vaan tuppaavat katkeilemaan vaikka jaksaisikin jumittaa paikoillaan mietiskelemässä. Olen siis kuullut, että sillä on tälläinen vaikutus.
Originally posted by Dani Cior:
Siinä on iso ongelma, koska oikeasti meidän päätökset ja ratkaisut vaikuttavat miljoonien kuolemiin, kärsimyksiin ja olosuhteisiin toisella puolella maapalloa. Eli kaikki ovat jossain määrin syyllisiä paskaan, jos he eivät ole sitä aiheuttaneet he pitävät sitä omalla toiminnallaan yllä.
Joo ja vielä syntymättömienkin ihmisten elämään.
Tämän totesi,
Smile_Boy
Jos pääsen taivaaseen niin toivottavasti pääsen käymään välillä helvetissä, jotta en kyllästyisi olooni.
Originally posted by Bella:
Entäs sitten kun sulla on mahtavat viljelmät tai laboratoriot olkkarin nurkassa ja kaverit alkaa kinuamaan sua myymään niille pienen kokeiluerän? Sitenhän se järjestäitynyt rikollisuus sitten taas alkaa....
No niin, suhteellisuuden tajua, pliis. Huomaa ettet aivan tarkkaan tiedä mistä on kysymys. Kotikasvatuksessa harvoin puhutaan "mahtavista viljelmistä". Ja toi kotilabraheitto; ei ne sintraamiset kuitenkaan ihan noin vaan onnistu, satsaamista tarvitaan kuitenkin ihan eri mittakaavoissa, jotka aiheuttaa suoraan sen, ettei voi enää puhua pelkästään omasta käytöstä.
PiisAut!
- legalizehymiöit -
Quote by SmileBoy:
Jos tämä nämä "arjalaiset" osoittautuvat paremmiksi niin eikö luomut silloin häviä maan kamaralta ajan kuluessa? Eikö tämä ole vain normaalin evoluution seuraava askel? Ehkä tämä on ainoa keino pelastaa ihmiskunta sukupuutolta ja paikalleen jämähtämiseltä, koska luomu tapa on tullut tiensä päähän tässä ajassa, jossa ihmiset sekottuvat yhä enemmän ja heidän ominaisuutensa tasottuvat. Ei pääse syntymään eristäytymistä, joka takaisi erilaistumisen ja sitä kautta luonnollisen evoluution....
end quote.
Aika paljon oletuksia ja josseja ja kuulopuheita tuntuu löytyvän. Mut tässä sä vahvistat mun aikasemmat epäilyt.
Miten niin "luomut" häviävät? Vastaan jo: sun skenariossa ne kaasutetaan kammiossa. Rauhanomainen rinnakkaiselo tuntuu olevan teille natseille tuntematon käsite. Kuvaamas skenario totalitaarisen yhteiskunnan voimasta kulahtaa kun tarkastelee aikaisempien "kokeilujen" lopputulosta. Eiks ne arjalaiset jo kokeillu, ja mitenkä evoluutio vastas? Massamurhia seurasi massaitsemurhat... Ja ku noin pelkäät jämähtämistä, niin mitä sitten arjalaisen paratiisin jälkeen? Mäki oon jo oikeestaa tottunu sun heittoihin ja ne lähinnä surettaa, "viattomana syntynyt Ihminen on eksyksissä pahuuden valtakunnassa". Jos oisit vähänkin älykkäämpi, ni voisit jopa joskus olla se "vaarallinen mutta kirkasotsainen", jota haet.
Kyynikkona oonki mustina hetkinä toivonu äärioikeiston valtaannousua, koska se taas nopeuttais yleisen käsityksen muutosta tarkastellessa tulevaisuuden vaihtoehtoja, mutta hinta vois olla kova (mut ei ehkä niin kova kuin tälläisella piilotetulla "hitaalla" fasismilla).
Äläkä huoli, jos se helvetti on olemassa, ni kyl sä sinne pääset vetää sitä Aatua viikseen...
Ainahan kontrasteja tarvitaan, joten...
KiipTöFeit!
- päätähymiöpyöritellen -
Originally posted by jUSSi:
alkoholin laillisuutta. miksi sitä ei ole kielletty sillä sekunnilla kun sen vaarallisuus huomattiin? Ehkä isot herrat oli niin persoja jallulle ja punkulle
Muistat varmaan historiasta että alkoholi oli Suomessa ja monessa muussakin maassa kielletty viime vuosisadan alkupuolella. Kieltolaki vain aiheutti suurempia ongelmia kun laillinen alkoholi, joten kieltolaki poistettiin. Samalla tavalla käy epäilemättä myös huumausaineiden kieltolain kanssa...
Ja Hesari loistaa jälleen pääkirjoituksessaan 17.5. :
"Halosen karhunpalvelus
Presidentti Tarja Halonen kommentoi tiistaina Mikkelissä pääjohtaja Vappu Taipaleen lausuntoja tämän nuoruudenaikaisista LSD-kokeiluista. Halonen ei nähnyt aiheelliseksi lausua yhtään ainoaa poikkipuolista sanaa Taipaleesta, vaan vieritti STT:n uutisen mukaan närkästyneenä ja tiukkaan sävyyn syyn Taipaleen lausunnoista syntyneestä kohusta tiedotusvälineiden niskaan.
Halonen sanoi, että median olisi tärkeämpää kertoa huumeiden ja päihteiden käytön riskeistä kuin metsästää kommentteja huumekokeiluihin osallistuneilta julkisuuden henkilöiltä. Presidentin näkökulma ja sävy hämmentävät. Hän näyttää haluavan viedä keskustelun pois pääasiasta eli pääjohtajan LSD-kokeiluista sivuraiteelle, mediaan. Jo aiemmin mediaa paheksui myös ministeri Osmo Soininvaara, jonka tililtä löytyy myönteinen huumelausunto.
Kohu Taipaleen opiskeluaikojen LSD-kokeiluista putkahti julkisuuteen, kun hän itse kertoi siitä Ylioppilaslehdelle. Ilta-Sanomat huomasi sen ja kysyi tarkempia tietoja Taipaleelta. Pääjohtaja kertoi auliisti kokeiluistaan ja vielä kehaisi, kuinka antoisa kokemus oli ollut.
Medialla ei ole asiassa mitään hävettävää. Jokainen valitsee itse, mitä vastaa toimittajien kysymyksiin. Vastuunsa tunteva Stakesin pääjohtaja ei olisi koskaan kertonut LSD-kokeilustaan julkisuudessa. Kun llta-Sanomat otti yhteyden Taipaleeseen, hän olisi voinut vielä korjata asian toteamalla, että kokeilu oli nuoruuden hairahdus ja siitä kertominen oli paha virhe. Hän olisi myös voinut paheksua omia ja muiden kokeiluja psyykeen vaikuttavilla aineilla.
Taipale on sittemmin pyytänyt anteeksi puheitaan, mutta presidentin lausunto vie pohjan pois hänen katumukseensa sisältyneeltä arvoviestiltä. Paheksumalla mediaa eikä Taipaleen puheita ja kokeiluja Halonen teki puolestaan karhunpalveluksen huumeiden vastaiselle työlle. "
Näin ikään. Tossahan on rivien välistä luettavissa et Taipaleen olis pitäny valehdella, sairasta!
Jos ei haluta kuulla vastauksia, pitää olla esittämättä kysymyksiä! Siinä mediavastuuta Suomen päälehdelle.
Henk.koht mielipide pääkirjoituksista on mennyt, ja toinen lähtee...
Keep The Faith!
- hesarihymiöhaisee -
Originally posted by Pocahontas:
Huumeita ei oo tehty sen takia että niihin jäis koukkuun.
Ei ensisijaisesti, mut nykysysteemillä myyntikoneiston kylmät bisnesmiehet kyllä pyrkii siihen, tietty.
Sit toi ehdoton rännäysboikotti on erinomainen päätös, mutta siinä mielessä hieman vaarallinen, jos ajattelee että se ainoastaan koukuttaa ja vie mennessään. Kyllä svimpakin korruptoi vetotavasta riippumatta ja ne "hanskassa pitämisen" keinot saattaa olla pettäviä. Kantapään korkeakoulusta valmistuneena tiedän että pohjat ne löytyy joka vieteristä...
Keep The Faith!
- nohymiödice -
Alkaako Hesari tulla vastaan? On pitkä stoori, mut asenne hiukka järkevämpi, ehkäpä... no tässä ote HS 26.5:
Vapaa kannabis valtaa alaa Euroopassa
Huumepolitiikka on lieventynyt Euroopassa viime vuosina selvästi, ainakin jos kehitystä arvioidaan kannabistuotteiden dekriminalisoinnilla eli käytön sallimisella. Kovienkaan huumeiden sallittu käyttö ei ole harvinaista Euroopassa.
Pehmeän huumepolitiikan pioneerityötä on tehnyt Hollanti, missä kannabis-tuotteet laillistettiin jo 70-luvulla. Nyt marijuanaa ja hasista saa ostaa laillisesti erityisistä kahviloista.
Monien huumeiden vastustajien yllätykseksi huumekuolemien määrä Hollannissa on kuitenkin yksi alimmista EU:ssa. Klassinen porttiteoria, jonka mukaan kannabiksen käyttö johtaa koviin huumeisiin, ei siis näytä pätevän - ainakaan Hollannissa.
Hollantilaisen Trimbos-instituutin vertailun mukaan vapaa kannabis ei myöskään johda nuorten kohdalla laajaan suosioon. Kun 15-vuotiaista briteistä 41 prosenttia on kokeillut kannabista, on sama luku Hollannissa "vain" 24.
Tämän vuoden alussa Belgia laillisti kannabiksen henkilökohtaisen käyttämisen. Kannabiksen myynti ja suurten määrien valmistaminen on kuitenkin edelleen kiellettyä, eikä hollantilaisia coffee-shopeja ole tulossa kadunvarsille. Terveysministeriön perustelun mukaan kannabista ei ole syytä kohdella eri tavoin kuin alkoholia tai tupakkaa.
Myös Sveitsissä kannabiksen käyttö ja pienimuotoinen myynti aiotaan laillistaa. Jo nyt monet liikkeet kauppaavat huumehamppua, vaikka eivät satoa saakaan myydä. Kannabista olisikin melko vaikea kitkeä Sveitsistä, sillä maan nuorisosta neljäsosa polttaa marijuanaa tai hasista.
Sveitsi on ollut yksi liberaaleimmista eurooppalaisista maista: "parantumattomille" heroinisteille kun annetaan valvotuissa olosuhteissa ilmaiseksi huumeannoksia. 1998 Sveitsissä kuitenkin torjuttiin ehdotus, joka olisi laillistanut kaikkien huumeiden käytön.
Italiassa ja Espanjassa on kaikkien huumeiden käyttö ollut sallittua jo pitkään. Tuorein huumelinjauksia keventänyt maa on Portugali, missä uudet huumelait tulevat voimaan heinäkuussa.
Tanskassa puolestaan on keskusteltu Hollannin esimerkin seuraamisesta. Jo nyt on tavallista, ettei narkomaanilta oteta pidätettäessä pois omaan käyttöön tarkoitettua huumeannosta. Käytännön perustelu on looginen: narkomaani joutuisi tekemään uusia rikoksia hankkiakseen annoksen menetetyn tilalle.
Kreikassa käytäntö on ainakin suomalaisittain ajateltuna nurinkurinen: kannabiksesta saattaa seurata kovempi rangaistus kuin heroiinista. Kreikkalaisen logiikan mukaan heroinisti tarvitsee ainetta fyysisesti enemmän kuin kannabiksen käyttäjä, joten heroinistia ei pitäisi rangaista riippuvuudestaan.
Yleisesti ottaen Euroopassa pyritään nyt siihen, että rangaistuksen sijaan huumeidenkäyttäjä saataisiin irti riippuvuudesta esimerkiksi vieroitushoidolla.
Vaikka huumeiden käyttämiseen suhtaudutaan sallivammin, ei huumerikoksia katsota suopein silmin. Tästä kertoo jo sekin, että koko 90-luvun huumerikoksiin liittyvät pidätykset ovat kasvaneet rajusti lähes kaikissa EU-maissa.
Huumeiden vapauttamisesta käytävässä keskustelussa tuntuu olevan loputon määrä ratkaisemattomia kysymyksiä.
Miten esimerkiksi voidaan samanaikaisesti hyväksyä huumeiden käyttö mutta kriminalisoida kaupankäynti? Eikö juuri käytön laillistaminen houkuttele rikollisjärjestöjä markkinoille? Portugalin politiikka onkin herättänyt närkästystä Suomessa, sillä Schengenin myötä pelätään huumeiden leviämistä.
Huumeiden puolustajat ovat vedonneet yksilön oikeuksiin: jos esimerkiksi huumeiden hankkimiseen ei liity rikosta eikä käyttäjä vahingoita muita, ei valtiolla pitäisi olla oikeutta puuttua asiaan. Näin on ajateltu esimerkiksi Kanadassa, jossa valtio katsoo, ettei sillä ole rahkeita puuttua kansalaisen oikeuteen kasvattaa hamppua.
Vastaväitteen mukaan valtiolla on velvollisuus suojella kansalaisia itseltään kuten esimerkiksi liikenteessä turvavöillä ja kypärillä. On myös ajateltu, että valtiolla on oikeus ylläpitää kansalaistensa terveyttä korkeiden sairaanhoitomaksujen vuoksi.
Huumeiden kannattajat perustelevat näkemystään myös sillä, että laillistamalla huumeet valtio voisi paremmin kontrolloida kauppaa, käyttöä ja huumausaineiden puhtautta ja saada samalla verotuloja.
Vastustajat ovat ampuneet näkemyksen alas: valtiojohtoinen huumekauppa ei poistaisi laittomia huumediilereitä, jotka valmistavat epäpuhtaampia huumeita halvemmalla.
Keskusteluun on haettu vertauskohtia myös Yhdysvaltojen ja Suomen kieltolaeista, jotka rikastuttivat salakuljettajia mutta eivät onnistuneet raitistamaan kansaa. Vaikka juoppoutta ei saatukaan kitkettyä, ainakin Yhdysvalloissa juoppojen ja maksakirroositapausten määrä väheni kieltolain aikana.
Suomi ei tue vapaata huumepolitiikkaa
Suomella ei ole aikomuksia lieventää nykyisiä huumerajoituksia.
"Suomella ei ole pienintäkään painetta huumeiden vapauttamiseen", korostaa huumepolitiikasta vastaava ministeri Osmo Soininvaara.
Suomi voisi Soininvaaran mukaan kuitenkin selkeämmin erotella kovat ja miedot huumeet toisistaan.
Suomessa huumeidenkäyttö muihin maihin verrattuna on vähäistä, mutta heroiinikuolemien määrä suhteellisesti korkea. Tähän ongelmaan sosiaali- ja terveysministeriössä etsitään ratkaisua erottelemalla miedot ja kovat huumeet suoraan rangaistusasteikossa.
"Se ei muuttaisi nykyistä rangaistuskäytäntöä, mutta saattaisi vaikuttaa siihen, etteivät samat kauppiaat myisi kannabista ja heroiinia", Soininvaara selvittää.
Vuonna 1995 Suomesta löytyi yksi heroiiniin liittyvä kuolemantapaus. Vuonna 1997 heroiinikuolemia oli jo 27 ja vuonna 1999 46 tapausta. Vuoden 1999 tapauksista yli puolet koski alle 25-vuotiaita.
Esimerkiksi Hollannissa heroiinikuolemien määrä on pienempi kuin Suomessa. Laillistamalla miedot huumeet Hollanti on saanut kovien huumeiden käytön laskuun.
"Kannabiksen käytössä haitat tulevat kuitenkin esiin pitkällä aikavälillä", Soininvaara painottaa. Hänen mukaansa Hollannin tapaus on kiinnostava, mutta Suomi seuraa sitä sivusta.
"Jos he tekevät tuollaisen ihmiskokeen niin me ehkä sitten katsellaan kuinka siinä käy."
Euroopan suhtautuminen huumeisiin vaikuttaa väistämättä myös Suomen tilanteeseen niin käytännön kuin politiikankin tasolla.
"Jos sillä tavalla käy, että Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta kaikki Euroopan maat vahvistavat kannabiksen niin sitten tilannetta täytyy katsoa uudelleen. Siihen on kuitenkin pitkä matka, eikä minun ministerikaudellani asialle tarvitse korvaa lotkauttaa", sanoo Soininvaara.
Tällä hetkellä huumeita vastaan yritetään taistella lähinnä karsimalla tarjontaa. Soininvaara myöntää, että huumeriippuvaisten hoito on Suomessa retuperällä ja se hyödyttää nimenomaan huumekauppiaita.
"Tehokas tapa vähentää heroiinikauppaa on järjestää hoito huumeriippuvaisille. Huumekauppa toimii siten, että koukkuun jääneet saavat oman heroiininsa ilmaiseksi kun hankkivat asiakkaita. Hoidolla viedään kauppiailta myyjät ja asiakkaat."
Sosiaali- ja terveysministeriö yrittää nyt voimakkaasti painostaa kuntia ja sairaanhoitopiirejä, jotta ne järjestäisivät korvaushoidon eivätkä vaan puhuisi siitä.
"Tehdäänkö sitä metadonilla vai properonorfilla on sitten makuasia - kunhan tehdään".
Suomessa ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan 15 000-30 000.
Että näin. Onhan tässäkin sammakoita, mut alkaisko keskustelu jo täälläkin?
Keep The Faith!
- openhymiöforum -
Prrrppsit kaikille, kenkä jaksoivat hamppumarssille viime lauantaina. Ite olin tulossa unityn jälkiaalloissa, joten kiertely sai disorientoitumaan ja hävitinkin kulkueen hetkeksi hakiessani trippejä (appelsiini) kioskilta, mut onneks se mato luikerteli taas vastaan ja demoominen sai jatkua.
Kyl se vielä joku päivä.
Keep The Faith!
- nurtsihymiöpalaa -
Hesari 4.6. Kaupunki-osa:
"Ambulansseilla kiireinen lauantai
Nuoret söivät liikaa hasista
Helsingin pelastuslaitoksen ensihoitopalvelulla oli kiireinen lauantaivuorokausi, kun samalle päivälle osuivat koulujen päättäjäiset, Suomi-Saksa-jalkapallo-ottelu Olympiastadionilla ja Eaglesien konsertti Areenassa.
Lauantain kello 9:n ja sunnuntain kello 9:n välisenä aikana pelastuslaitoksella oli 135 ensihoitotehtävää, kun niitä normaalina viikonloppuvuorokautena on noin 100.
"Se on yli 30 prosenttia enemmän kuin tavallisesti", päivystävä lääkintäesimies Tommi Sivula laskeskeli sunnuntaina.
Eniten oli myrkytyksiä ja kaatumisesta aiheutuneita vammoja. Myös heikentyneet yleistilat, pahoinpitelyt ja rintakivut kuuluivat asiaan. Kuten uusienvuosien ja vappujen kiireet, hässäkkä oli ennakoitu.
"Me ollaan huomattu vuodesta toiseen, että näihin juhlapäiviin kannattaa satsata", Sivula sanoi sunnuntaina.
Pelastuslaitos oli laittanut liikenteeseen kolme ylimääräistä ambulanssia. Ensihoitoa antamalla ehkäistiin poliklinikkojen ruuhkautumista.
Vakavimpia tapauksia oli kolmen nuoren sairaalaan johtanut hasiksen syönti.
Helsinkiläisnuoret olivat valmistaneet internetistä saadun ohjeen perusteella nk. hasiskakkuja, jotka he söivät. Kokeilu karkasi käsistä ja nuoret joutuivat ensihoidon jälkeen sairaalaan. Horrokseen joutuneille hasiksennielijöille annettiin ensin lääkehiiltä aineen imeytymisen ehkäisemiseksi.
"Ilmeisesti hasismäärä oli suurehko. Sitä oli nielty suun kautta. Se on poikkeuksellinen tapa ja meni överiksi", Sivula määrittelee.
KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat"
Tällänen detalji löytyi tänään. Vaikkakin tollanen övereily on aikas typerää ja ajattelematonta, ni jos se oli pahin tapaus kiireiseltä lauantailta Stadin kokosessa mestassa ni pottiin menee. Kai ne kannakokit piti jostain syystä nostaa esim. niiden "totuttujen" pahoinpitelyjen rinnalle ja ohikin...
Toivottavasti gastronomit on jo kunnossa, hereillä ja nyt mittakaavat hallussa. Hyvä pointti jutusta on muistaa et ilta voi lörähtää punttiin aika helposti kannikallaki (vars. syömällä, ku sei mee ohi ihan hetkessä, eikä laattaaminenkaa enää auta ku kerran on tärähtäny...), ja sit ei oo kivaa kellään. Se on vähän sama ku huitasis eurokossun parilla huikalla ja... no niin.
Sinänsä paasaus typeryydestä&ajattelemattomuudesta tulee pahan nolopunan takaa, iteki tuli tehtyä pari väärinkäsitystä&virhepäätelmää (lue: mokaa&sekoilua) vkonloppuna, mut silti uskallan "irvailla", ennen ku vedän pussin päähän ja teen jacksonit takavasuriin... No tulihan oltuu avajaisis ja päättäreis, sitten niin.
PiisAut!
- hissunhymiökissun -
Originally posted by 029:
Pitää aina muistaa, että ämpäristä katsottuna tilanne näyttää huomattavasti erilaiselle, kuin sen reunalta - olkoonkin että se olisi sitten hyvää oloa tuottavaa huumetta täynnä.
( ? kommentteja ? )
Kommentti: toi on yleispätevä metafora l. se pätee myös tässä topicissa, tärkeänä sanana "katsottuna", ei esmes "elettynä". Kai sitä kuitenkin on immeisiä, jotka välillä makaa ämpärin pohjalla, välillä väijyy reunalla ja joskus jopa täysin poissa ämpärin näköpiiristäkin. Mut jos otetaan joko/tai b/w kanta, niin silloin tää on näin pidemmässäki juoksussa.
Yleensäkin vertaukset ovat vaarallisia, ne vaativat taakseen tietyn suhtautumisen myös verrannossa käytettävään määreeseen. Johtopäätelmien lähtökohtien erilaisuudet motivoivat dialogin, sillä päätelmähän voi olla oikea, mutta lähtöarvo päin peetä.
Keep The Faith!
- tuhlaajahymiöpoika -
Originally posted by 029:
Tarkoitin vertauksella myös sitä, että reunalta ei myöskään näe sitä minkä siellä ämpärissä oleva kokee...
Ämpärissä oleva siis kokee - reunalla oleva näkee.
[ 06 June 2001: Message edited by: 029 ]
No nythän tilanne hieman muuttui. Jos oletetaan että toi vika lause on "totta", niin henk.koht. kävisin ämpärissä ainakin kerran. Onneks tiedän et siin reunallakin voi kokea jotain ja ämpärissäkin näkee...
Keep The Faith!
- älyhymiöämpäristä -
Originally posted by 029:
Tietty, en voi muodostaa mitään mielipidettä, kun en oo ollut ämpärissä - ja toisaalta jos olisin itse ollut ämpärissä en myöskään voisi, koska tietty objektiivisuus aiheeseen puuttusi myös silloin.
[ 06 June 2001: Message edited by: 029 ]
Enkö muka voi muodostaa objektiivista käsitystä autolla ajamisesta, koska olen ajanut autolla satoja kertoja? En ymmärrä.
Originally posted by Dani Cior:
Streittarivegaanit nyt ei usein ole niitä kaikkein suvaitsevaisimpia ihmisiä muitakaan kohtaan, mutta ainakin he ovat tarpeeksi hulluja ollakseen johdonmukaisia, ja mielestäni melkein ainoita joilla on varaa kitistä muiden kemikaaleilla/päihteillä leikkimisellä. Toki, jokaisella on oikeus, ehkä jopa velvollisuus, neuvoa toisia skarppaamaan
Hmm, miten pitäis tällaseen suhtautua, ootko Dani pehmenemässä holhouksen puolelle? Joka synnitön(doupiton) on, heittäköön ensimmäisen kiven? "Neuvoa" skarppaamaan? Sen jälkeen "neuvoihin pakottamis"-kampanja?
Joo, joo. Kompromisseja, jotta käytännön elämä voisi jatkua, mut se on irl; täällä voi latoa traktaatteja ja "totuuksia" just niin palavasti ku lystää. Sit ku ei kiinnosta, loggaa vaa ittensä irti ja palaa todellisuuteen, jossa... vai?
Muistakaa nyt, pliis, kieltäytyminen ei ole luopumista.
Keep The Faith!
- guihymiödance -
Hommatkaa ennemmin vaikka sellainen mukavanoloinen rintamerkki. Eihän sen tarvitse näyttää miltään kansanedustajaehdokkaan numerolaatalta ruiskukkineen tai keskustanvihreine kirjaimineen.
En kuitenkaan tiedä onko siitä suurempaa hyötyä. Aivan taatusti bileissäkävijät jo tietävät ketkä käyttävät piristeitä ja ketkä eivät.
Tietysti jos haluaa erottua massasta niin ajatus on ihan ok.
Silloin toivottavasti ette käytä minkäänlaisia huumeita eli tiukimmin määriteltynä ei alkoholia, kofeiinia, tauriinia, efedriiniä tai metahommia..... Eli olkaa kaikki sitten rehellisiä...
Rehellisyys maan perii. Toisille ihmisille valehteleminen tässä asiassa ei varmaankaan aja ketään maalta merelle.
Mutta itsellensä on osattava olla rehellinen.
Muuten menee pahasti hakoteille.
Toivottavasti tuo ajatuksenne onnistuu. En haluaisi nähdä H.I.H.-merkkiä väärinkäytettynä tai ivailun kohteena.
Onhan kyseessä kuitenkin järkevä ja erittäin tarpeellinen asia/valinta:
Uhuu
Hesari 26.6.2001...
"Lasten päihdemyrkytysten taustalla on Helsingissä lähes aina sekakäyttö
Sekavat lapsipotilaat ovat usein väkivaltaisia vastaanotolla
Helsinkiläiset lapset ja varhaisnuoret käyttävät yhä usea-mmin lääkkeitä ja alkoholia vaarallisesti sekaisin.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lastenklinikan yleisin myrkytystilapotilas on alle 16-vuotias sekakäyttäjä, kertoo ylilääkäri Veli Ylitalo.
"Olemme ilmiöstä vakavasti huolissamme", hän toteaa.
Ylitalo pelkää, että seuraava askel lasten hengenvaarallisessa päihteidenkäytössä ovat huumeet.
Lastenklinikan apulaisosastonhoitajan Petri Kylmäsen mukaan sekakäyttäjien määrä on kasvanut selvästi kahden viime vuoden aikana. Vuonna 1997 päivystyksen kaikista myrkytystapauksista 35 prosenttia johtui sekakäytöstä, nyt luku on lähes 80 prosenttia. Muiden myrkytystilojen taustalla on yleensä runsas alkoholi. Sairaalan potilaat ovat alle 16-vuotiaita.
Kaikkien päihdemyrkytysten lukumäärä Lasten ja nuorten sairaalassa oli viime vuonna noin 250, mikä on viitisenkymmentä enemmän kuin vuonna 1997.
Eniten pieniä myrkytyspotilaita tuodaan vastaanotolle suurina juhlapäivinä, kuten vappuna, uudenvuodenaattona ja koulujen päättäjäispäivänä. Juhannuksena on hiljaisempaa.
Viidesosa alaikäisistä myrkytyspotilaista joutuu tehohoitoon.
"Päivystysvastaanotolla näkyy vain jäävuoren huippu, josta voi päätellä, että sekakäyttö on yleistynyt rajusti", Kylmänen sanoo.
Kylmänen toimii pääkaupunkiseudulla aktiivisesti huumeidenvastaisessa työssä.
Myös lasten väkivaltaisuus on muodostunut ongelmaksi Lastenklinikan päivystyksessä. Kylmäsen mukaan sairaalaan päätyvien lääketokkuraisten lapsipotilaiden käyttäytyminen on rajumpaa kuin ennen.
Sekava ja pelokas lapsi purkaa aggressiivisuuttaan potkimalla, hiuksista repimällä, raapimalla ja lyömällä.
Yllättävien tilanteiden varalta päivystysvastaanoton henkilökunta onkin kevään aikana käynyt itsepuolustuskursseilla.
"Henkilökunta on toivonut, että päivystyksessä olisi turvamies ympäri vuorokauden", Kylmänen kertoo.
Lämpenevät kelit huolestuttavat Kylmästä, sillä kesäisin nuoriso on "hurjimmillaan".
"Kynnys erilaisten päihteiden kokeiluun madaltuu selvästi."
Lääkkeitä päihtymystarkoituksessa käyttävät lapset eivät yleensä tiedä, mitä ottavat. Vanhempien ja isovanhempien varastoista viedään kaikkea mitä löytyy, esimerkiksi nukahtamis- ja masennuslääkkeitä tai verenpainelääkkeitä. Apteekista ostetaan särkylääkkeitä käsikaupalla.
Kun alkoholi moninkertaistaa lääkkeen vaikutuksen, lapsi voi olla hengenvaarassa.
"Psyyken- ja unilääkkeet saattavat lamauttaa keskushermoston, ja verenpainelääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutus voi jopa pysäyttää verenkierron", Kylmänen selvittää.
Sairaalan teho-osastolla on hoidettu myös esimerkiksi kipulääkkeiden aiheuttamia sisäisiä verenvuotoja.
Kylmänen muistuttaa, että aikuisenkokoisenkin lapsen sisäelimet ovat usein kehittymättömät, jolloin alkoholin tai sekakäytön aiheuttamat vauriot ovat vakavia ja pysyviä.
"Maksa voi hajota yhden rajun ryyppykerran seurauksena."
Alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö on yleisempää tyttöjen kuin poikien keskuudessa. Tytöt käyttävät myös poikia useammin pelkästään lääkkeitä päihtymistarkoituksessa.
"Lääkkeitä pidetään siistinä ja naisellisena tapana päihtyä. Olen kuullut tyttöjen sanovan, että kaljakassin kantaminen on rumaa tai että lääkkeet eivät lihota", Kylmänen kertoo.
Lääkekokeilujen taustalla on lähes aina kaveriporukan painostus. Nuorin vastaanotolle sekakäytön vuoksi päätynyt on ollut kahdeksanvuotias.
Kylmänen perää vanhempien vastuuta.
"Vaikuttaa siltä, että vanhemmat luulevat lapsiaan liian varhain aikuisiksi. Ajatellaan, että kymmenvuotias pärjää jo yksin. Kaveriporukoista nämä lapset sitten etsivät turvaa."
Alkoholista ja sekakäytöstä johtuvien myrkytystapausten lisäksi Lasten ja nuorten sairaalassa hoidetaan myös kannabiksen, amfetamiinin ja ekstaasin käyttäjiä sekä heroiinin vieroitusoireista kärsiviä lapsia. Hengitettävistä kemikaaleista, muun muassa butaanista johtuvia myrkytystapauksia on ilmennyt satunnaisesti."
Saihan ne sen kannikanki tähän ympättyä, mutta...
"Sekakäyttö kunniaan!"-ko? "Äiteen pikku apurit" ja viina yhdessä, sosiaalisesti hyväksyttyä ja lääkärien siunaamaa imailua, siis mitään ei tässä tehtävissä.
Kieltolause, väite, mielipide... "Älkää...", "...mut muistakaa, et..." ja "...vaarallista, jos..."
Täytyy nyt kuitenki olla (omahyväinen) Ville I. ja sanoa painokkaasti: "Älkää sotkeko mömmöjä ja viinaa!"... uskoo tai ei.
Keep The Faith!
- viinahymiöviinana -
Originally posted by Deity-1:
Ei kun tää on vaan osa danin synninpäästöä sen tekemistä 'pahuuksista' viimeviikolta.
"TAASKO sä oot valvonu koko yön??"
Ahaa...
...Ja kukot kieku niin perkeleesti saunan kiukaalla ja haudat levis ku Jokisen eväät, esirippu repes kahtia ja Jeesus huusi suureen ääneen: "Jumalauta, ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa!" -H.Salama, Juhannustanssit (aikanaan sensuroituu stuffii lonkalta heitetynä quottina...)
"Te absolvo filio... et spiritus sancti..." Niks, naks ja synnit hiiteen!
Peace Out!
- holyhymiö -
Originally posted by Sin:
Tarkoittaen, etten huumaa niillä itseäni...
/Sin
Eli teet niillä sitte mitä?
Ja tosta HiHnasta... Mä tietäsin mistä ne vois saada TOSI halvalla, ja Hih-paitoja, ja HiH-limua, -pinssejä, -spärdäreitä ja sit voitas tehdä sellanen HiH-lehti, johon vois myydä mainoksia puhelimitse, ja ja ja...taitaa asua pieni kapitalisti tässä ideassa, toivottavasti ei...
Onhan sitä osastoo jo valmiinaki. Miks ei YADin merkit kelpaa? Tai IrtiHuumeistary? Pistätte vaan YADin pinssin rintaan bileisiin ja that's it. Multa saatte ainaki jonkunasteisen rsspktin, vars jos ette ala "sekoilee" omien virityksien kanssa.
Tai sitte tietty "vastaposse" vois laittaa sellasen pienen kannikkapinssin tai IrtiMunHuumeista-paidan, onhan niitä tietty jo katukuvassakin, maripaitoja... Veikkaisin et tulis aikamoisia ylläreitä jos esmes kaikki yrttiä polttelevat laittais vihreen pinssin samana päivänä... nääh, kylhän sen joku sit LaillistamisPäivänä kekkaa ja sillä rahastaa.
Mut wrap up: oman mielipiteen esittäminen on maassamme turvattu lailla, joten siitä vaan. Se vaatii ainakin hieman uskallusta joka kerta. Ja se on omiaan kohottamaan itsetuntoa. Muistakaa, ettei silloin kuitenkaan ole kyseessä aiheestaan lähtenyt voittajan tunne, vaan yleinen pelon voittamisesta seuraava endorfiinihumala(onneks niitä ei voi kieltää...), jonka voi taistaa ja toistaa... Niin, koukuks asti.
Mut nyt pomo väijyy. Duuniin. Viel kolme päivää ja sit. Loma. Koko heinäkuun. Voi voi.
Keep The Faith!
- vapaushymiöoikeus -
--
Originally posted by Taedium
Oikeaa informaatiota kun saisi, niin asia olisi helpompi. Mikäli esmes MDMA tutkittaisiin ja saataisiin pitkäaikaisen kohtuukäytön tuloksia, niin oikeilla tutkimustuloksilla saataisiin faktat, joilla jokainen voi itse ynnätä plussat ja miinukset ja miettiä, kannattaako käyttää.
(klips)
Mikäli muissa aineissa saataisiin faktatiedot oikeasti esille, että mitä mikin tekee, niin voisin itsekin harkita joidenkin aineiden käyttöä. Pitäisi vain laskea plussat ja miinukset. Nyt kun miinuspuolelta tulee niin uskomattomia stooreja ja plus puolen tyypit vähättelee niitä, niin ei tiedä mihin uskoa.
Niin totta. Harmi vaan että Suomen poliittisessa keskustelukulttuurissa tollaisen vaatiminen leimaa suoraan huumeiden puolustajaksi, ja on ainakin kansanedustajalle poliittinen itsemurha IMO.
Tää on vähän sama asia kuin se että mä puhuin pari viikkoa sit eräälle vanhemman ihmisen kanssa siitä miten katselisin yleisen järjestyksen kannalta mieluummin (puhtaan, valtion tarkastaman) MDMA:n käyttöä bileissä kuin känniördäystä. Teknobileissähän on tunnetusti vähemmän järjestyshäiriöita kuin mitä esim. opiskelijabileissä (mä olen järkännyt molempia), vaikka osallistujat ovat suht'samanikäisiä. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt mun kantaani, sillä hänelle kaikki huumeet (siis akselilla kannabis-heroiini) edustavat pahaa eikä niissä todellakaan voi olla minkäänlaisia hyviä puolia.
Mä en tiedä mitä mun omalle päihteiden käytölle kävis, jos alkoholia+muita aineita sais valtion kaupoista. Suurin esto ainakin mulla on se että mä en uskalla kokeilla koska aineet voi olla epäpuhtaita, ja sitten mulla ei ole tarpeeksi puolueetonta, tutkittua tietoa.
--
- « Edellinen
- 1
- ...
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- ...
- 86
- Seuraava »