Kulttuurien väliset erot - mikä on sairasta ja mikä ei.

Back to yleinen keskustelu O

[q]...................., 18.3.2009 15:23:
---
shapeshifter, 18.3.2009 14:56:
Mitä sillä pitäisi saavuttaa? Naapurivaltiot ja erilliset militanttiryhmät ovat tehneet hyvinkin selväksi viimeisen 70 vuotta, ettei heillä ole muuta päämäärää kun tuhota Israel. Mitä siinä pitäisi tehdä, muuten kun puolustautua? Jälleenrakennus on vähän hankalaa kun militantit vievät tarvikkeet, tappavat sinnä lähetettyjä urakoitsijoita ja ammuskelevat rajan yli.

---


Puolustautua?? Mitä israel puolusti hyökätessään libanoniin? Tai tappamalla palestiinalaisia lapsia päivittäin? Älä sano, että "niitä varoitettiin" ku ne ei tapa niitä vain ilmaiskuilla. Monet siviilit siellä kuule on kuollut ihan vaan luotien takia. Otappa asioista selvää. Kyllä israel on aiheuttanut enemmän tuhoa kuin palestiinalaiset. Itse olen kaikkea sotimista vastaan, ihan vaan siviiliuhrien takia. Mutta sen voin sanoa, että Israelin sotatoimet on syvästi perseestä.
[/q]

Katoppa toi mun pitkä postaus. Libanoniin hyökättiin rajan yli tehtyjen iskujen takia ja munkin mielestä sen olis voinut jättää siihen turvavyöhykkeen perustamiseen, muta kumpikaan meistä tuskin oli paikalla, joten jätetäänkä 25 vuoden takaiset jutut tuon varaan.

Tohon loppurallatukseen ei oikein voi sanoa mitään. Yleisesti tuntuu olevan suurin ongelma se, etää toisella on paremmat pyssyt. Mun mielestä isompi ongelma on se, että toinen ampuu siviilien keskeltä ja piiloutuu asuintaloihin.

[q]Tyranoid, 18.3.2009 15:23:
---
shapeshifter, 18.3.2009 15:17:
Kaikenkaikkiaan, noista yhteenvetona ei oikein saa aikaan mitään sortajakansaa.

---


En tiedä mistä sä ton "sortajakansan" keksit, toivottavasti et kuvittele että minun kirjoituksista.
[/q]

En, kyllä se ihan uutisista käy selväksi.

[q]shapeshifter, 23.3.2009 21:45:
---
Riku, 23.3.2009 20:58:
"Lehti paljasti: Israel syyllistynyt sotarikoksiin

Lehden mukaan Israel on muun muassa käyttänyt lapsia ihmiskilpinä, käyttänyt kohteina sairaaloita ja ensiapuhenkilöitä sekä tulittanut siviilejä miehittämättömän lennokin avulla."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54437-lehti-paljasti-%E2%80%9Disrael-syyllistynyt-sotarikoksiin%E2%80%9D

---


Kuulostaa aika oudolle, että muksuja laitettaisiin panssarivaunun eteen. Noh, tutkikoon pois. Kuulostaisi enemmän hamasin touhuilta kun minkään armeijan.
[/q]

Sellaista juttua olekkaan olemassa kuin sivistynyttä sodankäyntiä. Armeija siinä missä sissit - ei mitään eroa, molemmat uskovat omaan juttuunsa.. .

[q]Riku, 31.12.2008 14:59:
[Siinä puhutaan] vaan yleisestä moraalisesta ajattelusta, ja vastustetaan sitä että ihmisten oikeuksia voidaan yleisesti rajoittaa turvallisuusnäkökohtiin vedoten.
[/q]
Vastustetaan ihmisten oikeuksien rajoittamista, retoriikkana peloite oikeuksien ja tuvallisuuden eväämisestä? Minusta tämä on vain yksinkertaisesti typerää, ellei mukaan liitetä selkeätä kontekstuaalista rajausta.

[q]Toi sun tulkintas pitäis paikkansa vain jos tuota lausetta suoraan kohdistettaisiin johonkin määriteltyyn ihmisryhmään.
[/q]
Eli, jotta lause voitaisiin tulkita oikein se tarvitsee alkuperäisen kontekstinsa.

Jos käytät hienoa lausettasi ilman kontekstia tässä mamu-keskustelussa, on se mielestäni varsin helppo tulkita esimerkiksi siten, että koska ääri-islamin edustajat ovat valmiita poistamaan vääräuskoisilta oikeuksia luodakseen islamin opetusten mukaisen "rauhan maailman", eivät ääri-islamin kannattajat ansaitse oikeuksia, eivätkä turvallisuutta.

.. yay?

[q]siveys, 31.12.2008 17:32:
Eli, jotta lause voitaisiin tulkita oikein se tarvitsee alkuperäisen kontekstinsa.[/q]Siinä tapauksessa kyllä, jos sitä käytettäisiin täsmälleen samassa tarkoituksessa kuin alkuperäinen sanoja, ja jos koko lause olisi alunperinkään tarkoitettu kirjaimelliseksi sanasta sanaan tulkittavaksi ja kiveen hakatuksi totuudeksi, mutta siinä vaiheessa tässä puhuttaisiin Pennsylvanian kansankokouksesta. Mä kyllä pitäisin tota enemmän kuvainnollisena kielenä, jota ei voi eikä ole tarkoitus tulkita sinun tavallasi. Et kai säkään toista vaikkapa kusipääksi sanoessas tarkota että hei, joku on virtsannu sun lettiin.

[q]Jos käytät hienoa lausettasi ilman kontekstia tässä mamu-keskustelussa, on se mielestäni varsin helppo tulkita esimerkiksi siten, että koska ääri-islamin edustajat ovat valmiita poistamaan vääräuskoisilta oikeuksia luodakseen islamin opetusten mukaisen "rauhan maailman", eivät ääri-islamin kannattajat ansaitse oikeuksia, eivätkä turvallisuutta.[/q]Jos välttämättä haluaa. Sen tarkoitus minulle kuitenkin on suurinpiirtein että elämä ilman vapautta ei ole elämisen arvoista jos se nyt pitää rautalangasta vääntää.

Mun mielestä tämä lainaus tiivistää aika hyvin, mistä tuolla on kyse:

[q]Kirjoituksesi osoittaa palestiinalaisten taktiikan nerokkuuden: he eivät voi kuin voittaa. Tarpeeksi monta kertaa kun naiset ja lapset ovat räjäyttäneet itsensä vieden israelilaisia mukanaan israel on oppinut läksynsä: kuka tahansa siviili voi muuttua minä hetkenä hyvänsä pommiksi.

Lopputulos on palestiinalaiselle loistava: israelilaisen tarkka-ampujan on tehtävä päätöksensä aina oikein, ja nopeasti. Mummo kävelee kielletyllä alueella väärään suuntaan. Ammutko vai et? Et ammu - ehkä mummo räjäyttää itsensä omien vieressä, kymmeniä omia kuolee, palestiinalaisten voitto. Ammut - ja enää ei ole väliä oliko mummolla pommia vai ei, kuollut vanhus on lehdistön automaattisesti siviili ja todiste israelilaisten julmuudesta, oli kassissa pommia tai ei. Ja taas voitto palestiinalaisille.[/q]


Lainattu eräältä keskustelupalstalta.

Ongelma ei ole siinä, että välttäisimme "Ruotsin virheet". Kysehän on kaupungistumisesta ylipäätään, ei "Ruotsin virheistä". Kansalliset kasautumiset ovat metropolien normi-ilmiö. Ja niistä saattaa tulla jopa nähtävyyksiä: esim Chinatownit ja Pikku-Italiat kautta maailman. Samoin suomalaiset siirtolaiset ovat pitäneet yhtä, niin Espanjassa kuin muuallakin löytyy Plaza Suomi ja Avenida Finlandia yms. Metropoleissa korostuvat elintasokuilut, ja ghettoutuminen johtuu ennen kaikkea niistä. Tosin voidaan argumentoida, että se köyhyys johtuu ihonväristä, mutta ainakaan täällä Berliinissä näin ei ole, vaan köyhiä löytyy niin paikallisista kuin mamuistakin. Samoin niitä rikollisia ja autonpolttajia.

JOS ei pidä suurkaupungeista, niihin ei pidä muuttaa. Itsekään en aio vanhuudenpäiviäni sellaisessa viettää.

Ja sitten muutama linkki.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/10/vakivalta_ja_riisto_uhkaavat_tyon_vuoksi_muuttavia_siirtolaisnaisia_1067084.html

Raportin mukaan suurin osa maailman miljardista siirtolaisesta, yli 740 miljoonaa ihmistä, muuttaa oman maansa sisällä. Kansainvälisiä siirtolaisia on noin 214 miljoonaa.

Valtioiden rajat ylittävistä siirtolaisista 37 prosenttia muuttaa kehitysmaasta kehittyneeseen maahan. Suurempi osa kansainvälisistä siirtolaisista muuttaa kehitysmaasta toiseen.

Siirtolaisten kotimaahan lähettämät rahavirrat ovat suurempia kuin virallinen kehitysapu.

Ja hieman siitä professori Vihavaisesta vielä: http://lehti.samizdat.info/2009/10/05/3679/

Kuukauden resepti: Vihavainen kulttuuriessee ruskeassa kastikkeessa

(1970-LUKU) Tervetuloa Lehden ruokapalstan pariin! Tänään valmistamme yhdessä perinteisen suomalaisen sisäänlämpiävän kotiruuan, monille jo lapsuudesta tutun vihavaisen esseen ruskeassa kastikkeessa. Kukapa ei muistaisi, miten hyvältä essee maistuikaan, kun kultaisilta viljapelloilta oli pitkän kyntöpäivän jälkeen palattu pirttipöydän ääreen, jossa äiti hyräili kalevalaista kansanlaulua, isä vuoli puuleluja penkin päässä ja serkukset odottelivat avioliittoa.

Maukas ateria vaatii hieman esivalmistelua, mutta varsinainen ruuanlaitto sujuu nopeammin kuin ehtii sanoa “maahanmuuttokriitikko”. Tässä onnistuu aloittelijakin!

Ruokaan tarvitaan:
- yksi hyvin seissyt suomettumisessee 1990-luvulta, vanhemmatkin käyvät
- tekstinkäsittelyohjelma
- heikko miehinen itsetunto; mitä heikompi, sitä parempi
- ripaus basilikaa
- vajaaälyinen internetin keskustelupalstan kirjoittaja
- vehnäjauhoja
- voita
- suolaa
- mustapippuria, cayennepippuria
- pöytä

Anna suomettumisesseen seistä kaapissa parikymmentä vuotta, kunnes se on unohtunut. Jos essee on päässyt tällä välin eltaantumaan tai happanemaan, se ei haittaa. Vaihda tekstinkäsittelyohjelmassa esseestä kaikki “suomettuminen”- ja “sosialismi” -sanat joko “maahanmuutoksi” tai “feminismiksi”. Ei haittaa, jos tekstin rakenne tai loogisuus kärsii. Päällystä huolellisesti reilulla annoksella heikkoa itsetuntoa. Lämmitä pannu kuumaksi, sulata voi, lisää ripaus vehnäjauhoja. Ruskista jauhot ja lisää vettä hiljalleen. Varo paakkuuntumista! Lisää mausteita maun mukaan.

Lopuksi nosta ruoka jumalattoman metelin säestyksellä pöydälle ja muista että se maistuu sitä paremmalta, mitä useampi kuulee. Ruokajuomaksi sopii mainiosti raikas keskustelunavaus, mielellään suunnilleen 1900-luvun alusta. Aterian päätteeksi nuole huolellisesti vajaaälyistä internetin keskustelupalstan kirjoittajaa.

=D

Tänään kakkoselta:

Ajankohtainen kakkonen - Maahanamuuttoilta

Tänään siis kakkosella illalla luvassa hymistelyä monikulttuurisuuden iloista. Näin voi päätellä tapahtuvan kun katsoo vieraslistaa: http://atuubi.yle.fi/ohjelmat/a2_teemaillat

[q]kuilun partaalla, 9.9.2009 11:02:

Ja vielä vähän tasa-arvo asiaa Suomesta...

Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikkö:

http://www.stm.fi/yhteystiedot/tulosyksikot?p_p_id=peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets&p_p_action=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_view=people&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_filter=team&_peopleListPortlet_WAR_commonpeopleportlets_id=255078
[/q]
Onkohan tää joku vitsi? Ei niin, että mulla olis jotain pelkästään naisista koostuvaa tasa-arvo yksikköä vastaan, mutta jokin siinä ei tunnu ihan oikealta.

[q]
Ja tasa-arvo palkinto Raisioon:

http://www.ts.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2004-03-10,104:7:210545,1:0:0:0:0:0:


---
K-Supermarket Raisio Center on esimerkki siitä, miten pienehkö työpaikka voi edistää tasa-arvoa. Yrityksen 49 työntekijästä naisia on 41.
---

Kandeis varmaan sellasten sweatshoppenki ilmottautua, mis kaikki duunarit on naisia (tai tyttöjä).
[/q]
Enkä mä oikeen ymmärrä tätäkään. Vai onko Suomessa oikeasti niin huono tilanne, että parhaiten tasa-arvo toteutuu kun kaupassa on 82% työntekijöistä naisia, ja siltä löytyy jopa yksityiskohtaiset ohjeet sukupuolisen häirinnän varalle.

[q]kuilun partaalla, 9.9.2009 11:02:

Ja vielä vähän tasa-arvo asiaa Suomesta...

[/q]

No LOL. Ollaanpas nyt tasa-arvoisia :D

En tajua miten noi tasa-arvoläpät ei o tullu mainstream-uutisiin koskaan. Noista on netissä kohistu niiden uutisoinnista asti ja ne pulpahtaa vähän väliä edelleenkin pintaan. Miten vittu ketään ei kiinnosta, että naiset nyt vaan on tasa-arvoisempia kuin miehet ja saavat tehdä mitä lystää...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuolemantuomio+mursi+norjalaismiehet/1135249173157

Tosta olis kyl kiva tietää mikä on todellinen äijien status tuolla ja mitä oikein tapahtui. Aika hämärä tilanne.

http://www.cnn.com/2009/WORLD/meast/01/17/saudi.child.marriage/

[q]
The debate over the practice of men marrying children in Saudi Arabia was back in the spotlight this week, with the kingdom's top cleric refusing to annul the marriage of an 8-year-old girl to a 47-year-old man.

...

Wajeha al-Huwaider, co-founder of the Society of Defending Women's Rights in Saudi Arabia, told CNN in December that achieving human rights in the kingdom means standing against those who want to "keep us backward and in the Dark Ages."
[/q]

Uu, mä pääsin ignoresta.

[q]Ana-5000, 20.12.2008 00:45:
Ei, vaan aivan totaalisen vituilleen hoidettua, "rajat auki ja tulokkaille kaikki käteen"-politiikkaa, mitä itse olen kritisoinut vahvasti. Ruotsissa on hoidettu maahanmuuttoasioita ihan samalla tavalla kuin Suomessa, ja tuossa on tulos.[/q]Tohon mä voin vielä yhtyä. Maahanmuuttopolitiikka on vituillaan. Mutta mun ratkasumallit on luultavasti täysin erilaiset. Mä en hetkeäkään usko että fiksu ja toimiva ratkasu on ruveta estämään maahanmuuttoa, sen enempää yleisesti kuin jollain määritettävällä perusteella (kuten lähtömaa, uskonto tms)

Jos maahanmuutosta koituu ongelmia, se on toki lähtöisin erilaisista kulttuureista ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä. Mutta se kertoo myös siitä, että maahanmuuttajien integroinnissa on jotain pahasti vialla. Suomessa on uutisoitu, että maahanmuuttajien suurin haaste työelämässä on Suomen kielen osaaminen, joka taas on ehdottomasti niitä kaikkein tärkeimpiä perusasioita joihin pitäisi panostaa. Jos me emme hoida edes noita asioita kunnolla, olisi syytä katsoa oman hyväntekeväisyytemme napaan ja miettiä pitkään. En sano ettei maahanmuuttajista olisi ongelmia, mutta asia ei ole niin yksioikoinen että voi osoittaa sormella yhteen suuntaan ja sillä selvä.

[q]Se, että ne ihmiset asuvat niissä lähiöissä johtuu siitä että a) he eivät suorita koulua loppuun b) saa töitä c) pärjää ruotsalaisessa yhteiskunnassa muutenkaan. Syyt tähän ovat toki monimutkaisia, mutta ne eivät ole Ruotsissa asuvien Ruotsalaisten syytä.[/q]Maahanmuuttajiin liittyy sosiaalisia ongelmia, se on selvää. Toisaalta, jokaiseen syntyperäiseenkin ihmiseen liittyy potentiaalisesti sosiaalisia ongelmia, mutta näihin meillä on mahdollisuus puuttua paremmin alusta asti. Kukaan ei väitä, että maahanmuutto on ongelmatonta, mutta toisaalta se on suoraa apua sitä tarvitseville ihmisille sekä voimavara muuttajia vastaanottaville, kunhan sitä osataan käyttää ja ohjata oikein. Tarvitseeko mun ruveta muistuttamaan siitä avusta miten meitä autettiin 2. maailmansodan aikana, vaikka siitä ehkä löytyykin joitain erilaisuuksia jos ruvetaan pilluja nussimaan?

[q]Maahanmuuttaja ei ole mikään "rasististen tuulten ympäriinsä puhaltelema lehti", toista kirjoittajaa lainatakseni.[/q]Yrittämättä ymmärtää tuota sen syvemmin ilman alkuperäistä kirjoitusta, voisin sinänsä yhtyä tuohon. Jokaisella on vastuu omasta elämästään. Mutta iso MUTTA, joillakin se vastuu ja sen aiheuttamat paineet ovat vaikeampia ja raskaampia kantaa toisilla kuin toisilla. Vai väitätkö että sinun elämäsi olisi yhtä helppoa kuin se on nyt, jos olisit tummaihoinen, epäsuomalaisen nimen omaava ja juuri ja juuri Suomea ymmärtävä ihminen?

[q]Ja ruotsalaistenko vuokra-asunnoissa ei ole? Mahmoud voisi opetella kielen, mennä kouluun ja siitä töihin, niin ei tarvitsisi asua valtion piikkiin valtion omistamassa, paskassa vuokra-asunnossa.[/q]Mahmoud taisi olla uutisen mukaan alueensa jonkinlainen "puhehenkilö", eikä niinkään satunnaisesti haastateltu asukas. Enivei, toi lista on helppo, mutta jos nyt viitataan random-ihmiseen, todellisuus on usein puhetta vaikeampaa. Talk is cheap.

[q]...ja koska poliitikot eivät halua kaataa koko ruotsin valtionbudjettia kiittämättömien ja riehuvien muslimien asuttamiseksi omaan maahansa, Mahmoud ampuu poliisia raketeilla.[/q]Edelleen, Mahmud ei ollut mikään random henkilö noissa nujakoissa, eli pointtisi menee yksipuoliseksi yleistämiseksi. Jos mä kokisin että jotain kansanosaa kohdellaan tässä maassa täysin törkeän epäoikeudenmukaisesti, niin mä mielelläni osallistuisin mielenosotuksiin sen puolesta. Ja jos poliisi tulisi puolustamaan epäoikeudenmukaista järjestelmää, mä kokisin että ne kannattaa sitä. Sehän toki sulle on vihervasemmistolaista kauheutta, mutta se on voivoi.

[q]Jaa, eli maahanmuuttajalla ei itsellään ole mitään vastuuta tässä yhtälössä,[/q]Ei. Yhtälö on monien asioiden summa. Juuri siksi se ei ole niin yksinkertaista että maahanmuuttajat aiheuttavat ongelmia piste.

[q]vaan ongelmat johtuvat ainoastaan ilkeiden ruotsalaisten rasismista ja syrjinnästä? Olisiko ehkä jopa niin, että ne maahanmuuttajat ovat 2. luokan kansalaisia siksi, että he ovat pääasiassa kielitaidotonta, kouluttamatonta ja kaikin puoli toistaitoista sakkia, joiden pyrkimisen elämässä eteenpäin salliva ja rahaa jakava sosiaalipolitiikka tukahduttaa alkuunsa?[/q]Mikään ei johdu ainoastaan mistään, ja tää ironisesti on imho just se pointti jonka sä tahallaan sivuutat jatkuvasti. Kielitaitoa on mahdoton hankkia ilman tulovaltion avustusta. Koulutus on myös asia, jota on vaikea saavuttaa jos täytyy huolehtia ruuan saamisesta nykyisessä opintotukijärjestelmässä ja opiskelijaasuntotilanteessa. Näin lyhyesti. Sosiaalipolitiikka kokonaisuudessaan on sellainen asia, joka kaipaa SUURTA uudistusta, koska se ei tällä hetkellä palvele ketään kunnolla. Mutta siitä ois aihetta ihan uuteenkin topicciin.

[q]Töitä ei saa kukaan, jos ei puhu kieltä tai osaa mitään. Miksi mamuille pitäisi rakennella isolla rahalla jotain suojatyöpaikkoja, jotta voitaisiin teeskennellä integraation onnistuneen?[/q]En mä puolusta suojatyöpaikkoja, mä vaan sanon että jos ei osaa kieltä tai mitään muutakaan, integraatiopolitiikka on epäonnistunut. Siitä ei voine syyttää mamuja?

[q]Edelleen se kysymys mihin kukaan suvaitsevaisuustärisijä ei ole edes yrittänyt tarjota järkevää ratkaisua: Mitä siellä ruotsissa ja muussa euroopassa on tehty väärin, mitä täällä suomessa tehdään oikein?[/q]Tää onkin miljardin euron kysymys. Mitä enemmän me harjotellaan, sitä enemmän me toivottavasti opitaan. Ja meidän on pakko oppia, koska tulevaisuudessa se tulee olemaan elinehto jossei koko nykytalousjärjestelmä nyt kaadu omaan mahdottomuuteensa (kuten pitäisi :P)

[q]Minä voin kertoa: Maahanmuuttajia on otettu aivan liikaa ja aivan vääristä maista. Seurauksia saa sitten ihmetellä uutisista ja jatkossa todnäk vielä ihan omin silmin täällä suomessa.[/q]Kun nyt kerran sanot noin, niin mä haluisin kuulla mitkä on ne oikeat maat? Ja määritelläänkö se oikeasti sun mielestä yksin kansallisuuden perusteella? Kelpaako meille vain hyvin koulutetut ja tietyn väriset / uskoiset / jotainmuuta? Varastetaan parhaat päältä ja jätetään muut oman arvonsa nojaan? Seuraavaks orjakauppaa?

[q]No vittu näinpä. Minä perustan mielipiteeni muun euroopan kokemuksiin ja kotimaassa saatuihin kokemuksiin ulkomaalaisista. Idiotismia on väittää, että monikulttuurinen yhteiskunta on toimiva, rikas ja hieno. Rehellistä on väittää, että ihmiset viihtyvät ja tulevat toimeen parhaiten kaltaistensa kanssa - myös yhteiskunnan tasolla.[/q]Mä en väitä vastaan. Monikulttuurisuus ei ole mikään arvo sinänsä. Mutta mä väitän silti, että on hieno haave toivoa että ihmiskunta tulisi vielä jonain päivänä toimeen keskenään inhimillisesti. Jep, sitä ei ole vielä ikinä tapahtunut, mutta se ei tapahdu hetkessä, ei luultavasti edes ihan muutamissa sukupolvissa, mutta sen mä sanon, että se on tavoittelemisen arvoinen unelma. Neekeri ei enää ole erillinen laji biologien kirjoissa, ja siitäkään ei ole niin kauaa. Lyhytnäköisyys ja itsekkyys kuuluu sinne kaiken pahan alkuihin ja juuriin rahan lisäksi. Mä toivon että meillä lajina on vielä joskus potentiaalia parempaan, sen kun haukut idealistiksi.

[q]Ana-5000, 18.1.2009 05:15:

[/q]

meinasin kirjottaa tähän ekaks joitain tyyliin et "herää nyt senkin ääliö" mut totesin sittenki et jos sä oot valmis noin alhaseen rasismiin, ja mikä sinällään paljon huolestuttavampaa, noin räikeeseen älylliseen epärehellisyyteen niin mun haukkumiset ei siinä paljoo paina. En siis sano tämän enempää, oonpahan vaan aivan vitun äimänä.

[q]tbo, 18.1.2009 06:19:
---
meinasin kirjottaa tähän ekaks joitain tyyliin et "herää nyt senkin ääliö"
[/q]

Oisit kirjoittanut vaan. Siihen ois voinu todeta että herää itse.


[q] mut totesin sittenki et jos sä oot valmis noin alhaseen rasismiin, ja mikä sinällään paljon huolestuttavampaa, noin räikeeseen älylliseen epärehellisyyteen niin mun haukkumiset ei siinä paljoo paina. En siis sano tämän enempää, oonpahan vaan aivan vitun äimänä.
[/q]

Äimänä mistä? Miksi hyökkäät minun kimppuuni, etkä kumoa sitä mitä sanoin?

- Aisha oli yhdeksän, kun Muhammed yhtyi tähän. Tämä on fakta.
- Muhammed eli Islamin oppien mukaan "täydellisen muslimin elämän". Tämä on fakta.
- Jokaisen hurskaan muslimin tehtävä on elää mahdollisimman pitkälle Muhammedin esimerkin mukaisesti. Tämäkin on fakta.
- Monissa islamilaisissa valtioissa hyvin nuoret tytöt naitetaan huomattavasti näitä vanhemmille miehille rutiininomaisesti. Tämäkin on fakta.
- Mikäli Muhammed eli täydellisen muslimin elämän, ja islamin oppien mukaisesti jokaisen muslimin kuuluu pyrkiä samaan, on Islam yksiselitteisesti pedofiiliuskonto. Tämäkin on fakta.
- Mikäli haluat suvaita Islamin kokonaisuudessaan, joudut suvaitsemaan myös sen, että Islamin harjoittaminen ei tuomitse pedofiliaa, vaan suorastaan kannustaa siihen. Tämäkin on, taas kerran, ihan pelkkä fakta.

Sinä sen sijaan saat täydellisen hysteerisen suvaitsevaisuuskrampin ja sanot minua rasistiksi siksi, että sanon nämä faktat ääneen? Miksi ihmeessä?

Ja mikä tässä on "älyllisesti epärehellistä"? Yritänkö minä tarkoituksella valehdella Aishasta, Muhammedista ja Muhammedin roolista Islaminuskossa? Elä nyt viitsi.

Muslimit eivät ole rotu. Muslimien kritisoiminen ei ole rasismia, koska rasismi on eri rotujen kohtelemista eriarvoiseksi sellaisen harhaisen uskon vallassa, että roduilla on jotain merkittäviä eroja, jotka asettavat ne eriarvoiseen asemaan ihmisinä. Minä en ole ikinä missään olosuhteissa kannattanut rasismia, vaan tuominnut sen suoralta kädeltä.

Minun mielestäni supisuomalainen Abdullah Tammi on aivan yhtä sekopää kuin kuka tahansa muu hurskas muslimi. Muslimien tai Islamin kritisointi ei ole millään tavalla tuomittavampaa kuin esim. Skientologian kritisointi. Molemmat ovat uskontoja, jotka sisältävät hirveän määrän yksilöille ja yhteiskunnalle haitallista ainesta. Tämän aineksen kritisointi pitää aivan ehdottomasti olla sallittua, sillä muuten se saa rehottaa vapaana.

Vai oletko sitä mieltä, ettei Islamilaisen perinteen mukaisissa, parhaimmillaan alle kymmenvuotiaissa lapsivaimoissa ole mitään vikaa, vaan huomattavasti huolestuttavampi ilmiö ovat tätä perinnettä kritisoivat länsimaalaiset miehet?

Mikäli olet, niin kuulut ehdottomasti hysteeristen mokuttajien eliittiin.

[q]Ana-5000, 18.1.2009 06:36:

Äimänä mistä? Miksi hyökkäät minun kimppuuni, etkä kumoa sitä mitä sanoin?
[/q]


Äimänä siitä että sä kykenet noin itsestäänselvästi typerän yksisilmäiseen kärjistämiseen ja kuvittelet että se muodostaa koko asiasta täydellisen kuvan. Tiedät varmasti ihan itsekkin (toivottavasti) että lapsimorsiamet islamissa=pedofiiliuskonto on niin olkiukko kuin vaan voi olla, koska lapsimorsiamet ei varsinaisesti oo kuitenkaan islamin pointti tai tarkotus. Jos oot kerran huolestunu lapsien kohtalosta, missä viipyy ne suu vaahdossa kirjotetut hyökkäykset katolisia pappeja kohtaan? Tai jos et diggaa pikkupoikien kullien silpomisesta, missä viipyy vastineet juutalaisille ja jenkeille? Täällä sä vaan huudat muslimi sitä ja muslimi tätä vaikka maailma on täynnä ihan yhtä pahoja ja paljon pahempia asioita kuin ne mihin ne pahatpahat muslimit syyllistyy.

Oot ite tapellu ihan samanlaisia yksinkertaistuksia vastaan otsa hiessä kun on ollu kyse vartijan tai JVn tekemästä pahoinpitelystä. Mä voin vetää vaikka Kontulan videon tai parin frendin kertoman perusteella johtopäätöksen että vartijat tai järkkärit on psykoottisen väkivaltaisia ja luonnevikaisia kusipäitä, mutta se on ihan yhtä tosi lausunto kuin sun päätelmäs että muslimi=pedofiili.

[q]
Vai oletko sitä mieltä, ettei Islamilaisen perinteen mukaisissa, parhaimmillaan alle kymmenvuotiaissa lapsivaimoissa ole mitään vikaa, vaan huomattavasti huolestuttavampi ilmiö ovat tätä perinnettä kritisoivat länsimaalaiset miehet?
[/q]

Täh?

Ei, en pidä lapsivaimoja mitenkään hyvänä asiana. Miten ihmeessä sun läppien kritisointi muka tarkottais sitä että kannattaisin sitä? Jos tässä jotain pidän jonain, niin mä pidän sua sun omien kommenttien perusteella pahemmanlaatuisena punaniskana jonka pitäis mitä pikimmiten ruveta (joutua, sua tuskin sais vapaaehtoisesti yhtään mihinkään ulkomaille paitsi ehkä Vironreissulle. Tai ehkä Kanariansaarille, eikös sieltä saa suomalaisia lihapullia) maahanmuuttajaks että sais pieneen päähänsä edes sentin verran perspektiiviä mitä on elää itselleen vieraassa kulttuurissa punaniskojen keskellä ja sietää niiden niskaan kaatamaa paskaa.

[q]
Mikäli olet, niin kuulut ehdottomasti hysteeristen mokuttajien eliittiin.
[/q]

En sit tiedä, mua on nimitelty ties miks tässä vuosien varrella mut toi on kyllä kaikista titteleistä ehdottomasti oudoin.

[q]Ana-5000, 18.11.2008 21:50:
Um. Se, että maassa asuu paljon islaminuskoisia, tarkoittaa sitä, että joukossa on myös islamisteja joka tarkoittaa sitä, että maahan saapuu myös islamistiterroristeja.

Syy -> Seuraus.
[/q]

Juu kyllä mä tiedän sen. Varmaankin se, että Iso-Britannia häärää Irakissa/Afghanistanissa edesauttaa islamistien inhoa maata kohtaan. Ihmettelen ennemminkin tollasta HS:n artikkelin pikareferaattia ilman mitään mielipidettä (tai itseasiassa sanaakaan omaa tekstiä).

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902179100266_ul.shtml

Ruotsin kokoomus esittää tiukennusta maahanmuuttoon
17.2.2009 6:52

Ruotsin pitäisi kiristää huomattavasti maahanmuuttopolitiikkaansa, esittää päähallituspuolue maltillisen kokoomuksen työryhmä.

Työryhmän mielestä kansalaisuus pitäisi voida ottaa pois sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat saaneet sen virheellisin perustein - esimerkiksi väärän henkilöllisyyden turvin.

Ryhmään kuuluu muun muassa maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Tobias Billström.

Tiistain Dagens Nyheter -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa työryhmä vaatii myös laajempia oikeuksia karkottaa Ruotsista ulkomaalaisia, jotka ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin, vaikka näillä olisikin pysyvä oleskelulupa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902169097869_ul.shtml

Pakistan palautti sharia-lain Swatin laaksoon
16.2.2009 14:36

Luoteis-Pakistanissa sijaitsevan Swatin laakson alueella otetaan jälleen käyttöön islamilainen sharia-laki.

Hallitus ja alueen islamilaiset kapinalliset solmivat asiaa koskevan sopimuksen maanantaina.

Päätöksellä hallitus yrittää rauhoittaa laaksoa hallitsevat Taleban-taistelijat, jotka aloittivat kapinan vuonna 2007. Sen seurauksena alueen kukoistava turismi on romahtanut täysin ja kymmenettuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan. Kapinan aikana Swatissa on muun muassa tuhottu satoja tyttökouluja.

Talebanit ovat luvanneet laskea aseensa, jos sharia-laki palautetaan. Kapinalliset julistivat viikonloppuna 10 päivän tulitauon, jonka on lupailtu muuttuvan pysyväksi. Tosin seudulla on yritetty solmia aselepoja useasti aiemminkin.

Sharia-laki oli kumottu Swatissa ja lähialueilla vuonna 1969, kun seutu oli liitetty Pakistanin valtioon.

[q]WiljamiDzay, 17.2.2009 16:26:
Tarkoittaako tämä että jos mä keräisin paikallisen jengin tuhoamaan tarpeeksi kouluja ja tappamaan ei-jengiläisiä, mulla ois tsänssit asettaa paikallisesti voimaan Wiljaminlaki (tjsp)
[/q]

Niinhän se taitaa mennä. Ainakin jos alueen olemassaoleva hallinto on tarpeeksi heikko sun jengiin verrattuna. Valta on aina pohjimmiltaan väkivaltaa.

O