Mikä on maistuvin tupakkamerkki?

Back to tunkio O

Olin paikanpäällä (ensimmäistä kertaa tosin) ja totesin että festari oli erittäin onnistunut, ja mitä olen noita kommenteja lukenut viimevuoden koneistosta on otettu paljonkin opikseen.

- Porukkaa tosin oli muttei mielestäni liikaa, saleissa oli aina tilaa kyllä sen verran että mahtui tanssimaan, tää on nyt tosin vain mun mielipide.
- Ruoka maistui paremmin kuin hyvin.
- Juomapuolessa tosin oli se panttihässäkkä vähän nihkeä mutta kyllä mä sain juomani aina
minuuttien sisällä käteeni.
- Saleista, valoista, savusta, sisustuksesta ja musiikin lujuudesta ei sen kummempaa valittamista, päinvastoin.
- Ihmiset erittäin mukavia.

Sitten siihen pääaiheeseen eli itse musiikkiin. Monia artisteja tuli tarkistettua, en edes muista kaikkia tältä istumalta.

+ Elwira!! : alusta loppuun tuli hypittyä, vaikka vähän neula hyppikin niin se ei tunnelmaa latistanut, missään tapauksessa.. ja sekin oli osittain sinihousuisen
tampparin ”vika”
+ Accu : toimi aivan niinkuin odotinkin, ainut artisti jonka takia vaivauduin sunnuntaina kaapelille, ja tunnelma oli mahtava. Osasivat hyvin nostattaa yleisöä.
+ Koko FinNRG posse : Yhdyn täysin edellisiin (positiivisiin) mielipiteisiin
+ Zodiak sali kokonaisuudessaan, kiitos hyvistä torkuista.

Tuossa nyt nuo positiivisimmat.. olisihan noita vielä.
Ja ainut floppi:
- Moloko : no, mitään huikeata en odottanutkaan mutta olisin toivonut vähän enemmän koneita.

Koneisto oli rahansa väärti, tulen palaamaan kaapelille ensikin vuonna.
Kiitos kaikille jotka teitte koneistosta kesän parhaimman vkonlopun.

Hauskaa oli mut alkoholin käyttö meni aika överiksi*blush* hyvää musikkii oli niin paljon kuin muistan tosta yöstä*iloinen*

[q]hallucinogen:ps. te muutkin olitte ihania....cera, unity,dorka,overdose(et muuten julkase niitä kuvia) kirsikka, niclas(murrrrr*nauru*) päivänsäde... ja ties kuinka moni muu *iloinen*[/q]
Loppupeleissä (mä muuten inhoon tätä ”slangia” - jou kuul man...) minä eli MINÄ päätän mitkä kuvat päätyy dorka.tv:n sivuille oli kuvat ottanu minä tai joku muu

Oli oikeasti aivan sika ihanaa, itse musiikista nyt niin en ihmeemmin välittäny mut te kaikki ihmiset - ihanat ihmiset - teitte omasta viihtyvyydestä täyden 10:n arvoisen!

kivaa oli kivaa oli, pääs taas koko illan


vaikka ei silti ihan vetäny kyl vertoi näitä edeltävään alternativeen.

Ihan parhaat bileet koko kesänä. Kiitoksia koko impulsen väelle. Harmittaa vaan ku jäi saamatta sen ekan impulsen levy...onneksi kaksi muuta levyä lämmittää tanssijalkoja läpi viileän syksyn *sydän*

Jään innolla odottamaan 5.9. jolloin Neon saa kerättyä Lahteen väsymättömiä reivaajia

Joo hyvää settii tuli taas*plur*
mitä ny vähän maha tuli kipeeks...mut ei se niin suurta oo..
kiitos kaikille...*iloinen*

Joku alku vaiheessa pyöritteli semmosia pallukoita narun päässä (poittelua*täh*), näytti kivalta...
Harmi vaan että tilaa oli niin hintsusti ettei se tyttö sit kehdannu/mahtunut enää pyöräyttelee...

Hauska laji IMO*slurps*

ylimääräistä avautumista heti tähän alkuun ettei jää paskamaku ja negatiivinen asenne loppuvaiheeseen:
mun alipukeutuminen.
elohuvin valot
elohuvi

nojoo.siis alunperin aattelin lähteä vaan tsekkaamaan meiningin mut sit syttyikin tamppaamaan.joten säälittävät baarikledut oli mul.*poks*
ja ei oikeesti.elohuvi.tämä ei siis ole kritiikkiä järjestäjien suuntaan.elohuvi vaan on sellanen lihatiski että huh.oli kuin akvaariossa olisi tampannut.valaistus liian kirkas,flooril perus-movingheadeja,liian vähän savua ja valoja käytettiin vain aika ajoin”oikein”...

mutta IGNITION.upeaa!!!
Lilla (mahtavia liikkeitä...)
screeni *sydän* (nauroin itseni kipeäksi...)
deejiitten 0200-0330 aikoihin tarjoama tiukempi mättö (alkuiltakin oli mukavaa mutta mun makuun kevyttä) *sydän*

oli sikakivaa.mahtavat bileet.
kiitos järjestäjille. *sydän*

...tulipahan tampattua 3 tuntia..kevyt välipala...*kiitoskiitos*

tonne ois ollu pakko päästä! kiva vaan tietää tälleen jälkikäteen..*uuh* onkohan noita jatkossakin?!?!

kixumixu:[q]tonppa:
argh. . .

vieläköhän ehtisi aloittaa tipattoman toukokuun... tai tai..jotain

Koskaan ei ole myöhäistä ja sitäpaitsi seuraaviin halluihin on aikaa, ehdit hyvin opetella uuden moovin Unityt menee vissiin kuitenkin viel ton "Chicken Tonightin" merkeissä

[muokattu 20.5.2003 13:28][/q]


NO WAY!

joku varmasti laittoi jotain munki cidukkalasiin. Muuten toi ei oo voinu olla mahollista *häh*.

Hullut juhlat kaikin puolin, kerrassaan !

[muokattu 20.5.2003 13:45]

olihan se zilli tuskaa kun odotti siinä kahdentoista maissa jo tosissaan että se loppuis , mutta sitten asteli tabi ja hymy levis korviin .. bileet vierähti ehkä tän zillin takia yllättävän nopeesti..

Voi kun sitä vesisadetta ei olis ollu. Mut sille ei enää voi mitään.

Mul ja mun toisellakin persoonalla oli jätte kivaa!

*sydän*Tää ilta oli jotain ihanaa; hyvää musiikkia, kivoja ihmisiä ja se tunnelma..Tää tykkäs!Tällaista pian uudestaan!*sydän*

Kiitos kaikille ihanille ihmisille hyvästä seurasta; Hanna, Korppu, Timo (Senkin lehmä!*pahis*), Anssi jne. Otetaan uusiksi ja pian!*joo*

Ja ihan spesiaali halaukset ja rutistukset Bilehile (m):lle ja kitiaralle; teitte mun illasta ikimuistoisen!*sydän* *enkeli**sydän* Tiedätte kyllä miksi..

Pian taas nähdään..*ökkö*

olen sanoton...

Ollis ja Beliar --> hyvät setit


Aamun paras biisi ---> FAITHLESS : I Want More - Filterheadz remix

Aamun ATOMIC PLUR ---> Hippa-Hartzan saapuminen sen biisin kohokohtan aikana


Iso kiitos bilekansalle!!!!

p:s jammailija olit liekeissä!!

[q]kixumixu:
Suomesta luulis pääsevän mukan suht helposti?
[/q]

luulis kanssa et jos hyppää tarpeeks korkeelle voi lentää kuuhun

cterror:[q]kevyesti offffff-topic mutta onko kellään myydä RMBn levyjä. siis aitoja ja alkuperäisiä????

pliiss... *naur*
[/q]

Cd:nä löytyy muutamia tuplana.. olisikohan ollut love is an ocean vieläpä triplana.. ;)

This world is yours albumia en kyllä myy ikinä.
Sen saaminen on aikamoisen tuurin & vaivan takana.. Parhaimmillaan tarjosin siitä yli 200mk eikä silti napannut.
Loppujen lopuksi sain sen kuitenkin sitten lähes ilmaiseksi
hyvän ystävän avustuksella :)(:

Elämä yllättää!

Mut joku sinkku multa vielä uupui..olisikohan ollut
Repemption.. eli jos joltain löytyy niin voisin poistaa
hyvään hintaan. Sillä sinkulla on se biisi Fearless, joka
_täytyy_ saada ;)

-l

No niin, nyt ylitin itseni ja kuvat on paraikaa lähdössä mun koneelta anqalle. Ja siinä samalla siirtyy myös uunituoreet (aamu)illu kuvat tännepäin.

Jos joku kaipaa jotain erityisiä kuvia jostain bileistä niin privaa vaan. *uros**piis*

Mäkin vahvasti luulen että oli aika helvetin kivaa. Pientä häröilyä oli havaittavissa ja olipahan ensimmäinen (ja varmaan viimeinen) topless-setti mitä on tullut soitettua.. Muusta ei sitten kauheesti puhutakaan (Moi esim Milla!)

SiSu:[q]Illan para biisi oli kyl ehdottomasti RMB - Spring *plur*[/q]

Hmm.. ja mä missasin hyvät kemut...+ en oo kuullu piiiiiitkin aikoihin springii missään bileissä...*hmph*
Nyt harmittaa...

hallucinogen:[q]ps. päivänsäde oli niin hot siinä pinkissä peruukissa *vink**nauraa*

[muokattu 1.5.2003 04:45][/q]


missä ihmeen peruukissa..!!??!! *täh**vink* heh.. SIiToKsET.. Teinpä tuossa vähän radikaalimman muutoksen vappubileitä varten..

ei mutta kiitokset säteelle.. Oli kyllä taas niin mahtavaa olla pitkästä aikaa.. Tapasin harrin velipojankin.. hehee..

Terkkuja Unitylle!!

[muokattu 2.5.2003 09:47]

O