Penni ajatuksistasi

Back to häröily O

Mikähän siinä on, että kipeänä ollessa ei mitään muuta tekis mieli tehdä, ku lähtee salille; mut sit terveenä on niin paljon energiaa kaikkeen muuhunkin, ettei meinais muka ehtiä..

Milloinkahan se saatanan pedofiili saadaan pois temmeltämästä ympäri pitäjää!!??? Ei ollut ihan turha Helsingin reissu, kun epäillykseni tulivat todeksi juttutuokion aikana bussissa.

Taas tilasin uuden Dinersin. Pitäis pikkuhiljaa jo ostaa se uus lompakko, ettei koko aikaa menis magneettinauhat korteista paskaks.

Jos kaikki antais ylimääräiset tavaransa pois ilmaiseksi, niin kaikilla olisi kaikki tarvittava eikä tulisi niin kalliiksi?



edit: myös

Ongelman edessä on ihan turha synkistellä, ko ei se auta mitään.

I do it sometimes - Mä teen sitä joskus - Ma tean millest te räägite.

Turha kuvitellakkaan, että pystyisin pelkästään istumaan lauantai-illan. Lopputuloksena olikin jutajaiset.

amore confisa; ja paskat.

Tekisipä mieleni herkkuaamiaista, mutta en jaksaisi laittaa, koska ennen sitä pitäisi siivota keittiö ja sitten laitella se aamiainen. Joten tyydyn kirjoittelemaan klubbariin ja surkuttelemaan elämääni.

Vituttaa nyt tämä maailman epärehellisyys aika suurella kauhalla....ne kenelle sattuu jotain on ne ketä sitä ei ole ansainnut....ja sitä rataa....
Tiedätte varmaan tunteen.

Voi tulla mielenkiintoinen tästä uudesta niskan-ehjäys-projektista.

Tiistaina oli eka fysio, jossa todettiin että mul on yliliikkuvat lavat ja kaularanka ja että lihaksia pitää kovasti vahvistaa, jotta jumit pysyisi poissa. Pitäisi siis käydä salilla.

Keskiviikkona meen sit kiltisti salille, teen pienillä painoilla hartiajumppaa, niinku ohjeistettiin. Torstaina oon jälleen liikuntakyvytön. Kun koitan saada liikettä hartioihin, oksettaa.

Miten mä voin vahvistaa lihaksia, jotka vetää ihan totaalisen jumiin aina kun niillä koittaa jotain tehdä?

mun pikkunen miro on tänään 5-vee *sydän* niin se aika menee, ens vuonna eskariin ja sitten kouluun mihin se mun pikkuvaavi oikeen katos? nyt on jo niin iso poika, jolla on ne omat painavat mielipiteet ja kaikenlaista tietoa ja taitoa

Tiedän olevani aika pikkumainen juuri nyt, mutta vihaisena oleminen tekee välillä kyllä ihan hyvää, näemmä.

Toivottavasti en nyt tuu kipeeks.
Töissä on puolet porukasta joko ollu just kippeenä tai on vieläkii. Murulla on keuhkoputken tulehdus. Pöpöjä on siis kovasti kyl tyrkyllä joka paikas.. ja mun kurkku alkaa olee kipee pikkuhiljaa ja viluttaiskii vähän, nuhaa ollu jo muutama päivä..
En haluuu!

Masentava manse Nyt olis niin ihanaa olla Sipoon hiljaisuudessa.

Eilen oli uskomattoman kaunista ulkona. Ihan ko oisin kattonut taulua, kun ei tuullut ollenkaan.

Kyllähän mä tuota ukkelia vaan niin kovasti rakastan, vaikka se olikin eilen ihan liian alkoholissa.

[q]mayah, 3.7.2007 15:42:
---
Freja, 3.7.2007 15:39:
Hei no mut sehä ois kiva, sillä ainaki varmistais sen et _mä_ todella meen huomenna :D

---


Joo hei, mennäänki huomen vasta :)
[/q]

SOunds like a plan. Kaksin aina kivempi

Jeij, Tiede-lehti oli tippunut postiluukusta. Voisimpa mennä jo valmiiks sänkyyn unia varten, ja hieman lueskella sitä rauhoittuakseni. Jos vaikka sais taas mielenkiinnon heräämään edes johonkin asiaan.

O