Penni ajatuksistasi

Äitin ja isin kone on varmaan menossa rikki. Se toimii mutkattomasti ja hemmetin nopeesti ja ja ja.. Täs ei oo mitää ongelmaa kaikki perus pykimiset on vaan poissa. Simsalabim.

Vaikka mulla onkin välillä suht heviä tän valitsemani oman alan duunin kanssa, kun työpäivien pituus on usein yli puolet vuorokaudesta ja välillä tuntuu, ettei ehdi edes nukkua välissä, niin silti mä olen vaan niin onnellinen tästä mun alavalinnasta (vaiks välillä on tosi rankkojakin hetkiä, mut sen tiesin tähän ryhtyessäni). :)

Oon nyt tässä saanu etenkin viime aikoina kuulla ihmetyksiä, miksi en ole hakeutunut malliksi yms. mulle outoja kommentteja, ja on vaan joutunut toteamaan, että onneksi en todellakaan. En oo koskaan ajatellut, että musta oisi moiseen, ja siksi snadisti ihmetyttää noi kommentit, mutta kukin näkee ihmiset tyylillään. Toiselle kahvi on herkuttelevan tummaa ja toiselle paskanruskeaa jne. Niin, ja legendaarisesti jokaiselle jotakin, mut jotenkin vaan taas muistu mieleen, kuinka ihanaa on tehdä sellasta duunia, jossa osaaminen ja alalle sopivuus vaan kasvaa iän ja ryppyjen myötä. Geeneilleen ei voi mitään, eikä kyllä huvittais tehdä sellasta työtä, jossa hyvin pitkälti nimenomaan ne geenit määrittäisi mun menestymistäni. Ei ois yhtään mun maailmani tienailla pinnallisilla avuilla, jotka rypistyy ja valahtaa siinä ajassa, kun jossain toisessa duunissa sisäiset avut puhkeaa kukkaan.

Tulipahan vaan taas mieleen. Vaikka puol naamaa lähtis veks, nih silti voin tehdä työtäni. Ah mikä vapaus! Ehkä tää homma on nyt pyörinyt mun päässäni senkin vuoksi, että noi malliohjelmat sun muut vaan lisääntyy jatkuvasti. Yksikin päivä kauhistelin, kun malliehdokkaille tungettiin pokkana botoxia naamaan ja todettiin vaan, että kauneuden eteen täytyy kärsiä. Mitenkähän sais noita nuoria naisia duunissa ohjattua siihen suuntaan, etteivät liikoja imisi tollasista paskaohjelmista vaikutteita. Tuntuu aika haastavalta, kun joka tuutista pursuaa moista skeidaa.

Aikamoisessa maailmassa elelemme. Eipä sitä voi vaikuttaa siihen, millaiseksi syntyy, millaisten vanhempien hoiviin ja millaisiin olosuhteisiin. Täällä lännessä meillä on sinänsä olosuhteet aika hemmetin hyvät, mutta aikamoista painetta täällä asetellaan sen suhteen, millaisia meidän tulisi olla. Ei ihmekään, kun täällä flippaillaan ja masistellaan ja ties mitä. Ei tosin ole ainoastaan yhden, vaan monen tekijän summa, mutta kuiteskin.

Huh. Jopas taas mietityttää tänään. Vapaapäivinä kerkee taas pyöritellä päässään kaikenmoista enemmän ja vähemmän asiallista tavaraa. :P

antaisitteko jo olla?

Sais vähän enemmän olla tekemistä töissä. Kaikesta mäki valitan... Mut oikeesti tääl alkaa vaan nukuttamaan kun ei oo mitään tekemistä, ja sit on nihkeetä sinnitellä hereillä. Kofutabuja on tullu jo otettua, kait pitää koht hakea chocochino.

Tasottuukohan tää superhypervitutus vielä tän päivän puolella?

Mulla on tosi hyvä olo.

Ja mä todella aion onnistua tavoitteessani, ens kesänä oon kuin uusi ihminen

[q]mikke, 23.9.2006 13:15:
[13:03] <mikke> onks tää amiskarvanoppacorollatrancen tyyssija
[13:03] <kiksu> ei
[13:03] <mikke> aijaa
[13:03] <kiksu> eihän amikset trancee autoissaan soita.. vaan jotain teknoo ja muuta paskaa
[13:03] <mikke> :D
[13:04] <mikke> no siis technoa tuskin soittavat
[13:04] <mikke> teknohan on ihan oma alalajinsa ja luulenpa että sen päälle ymmärtää vaan vanhat rumat äijät :P
[13:04] <mikke> dancea kylläkin soittavat varmaan :)
[13:08] <minomus> no siis soittaahan ne teknoo
[13:08] <minomus> niinku esim. e-rotic

*sydän* #trance.fi *sydän*


[/q]

Olenkin jo miettinyt, että pitäisiköhän tuolla ruveta juttelemaan. Vaikuttaa mahtavalta kanavalta.

Toivottavasti Mutikainen on nyt paremmassa paikassa.

Ei hemmetti, tää ei oo kyllä yhtään mun aamu. Heräsin tuossa ku naapurin akka alotti taas hirveän valituksen seinän takana (niiden eteinen on jotenki sopivasti tuossa mun makkarin seinän toisella puolen). Vilkasen kelloa ja iskee paniikki. Munhan ois pitäny olla töissä jo puol tuntia sitten!
Ponkasen äkkiä ylös sängystä ja koetan kasailla itteäni ku yhtäkkiä tajuan, että eihän mulla edes ole aamuvuoro tänään. Ei helv... No onneks se kello ois muutenki soinu ihan parin minuutin päästä.
Aloin sitten siitä laittamaan itteäni lähtökuntoon treenejä varten ku päätin sitten vielä tulla tarkastamaan onko noi pistäny tuonne mitään lisäinfoja tjsp. Siinä vaiheessa huomasin, että ei tuo tunti mitään 9.30 alakaan vaan vasta 12.00 :D Nyt on kyllä niin daiju fiilis ettei mitään rajaa. Menisin takas nukkumaan, mutta ku ei edes väsytä... *huoh*

Mitenköhän tuo loppu päivästä menee, jos alku kerran on jo näin lupaava.

Kohta hajoo pää.... mikään ei toimi töissä..uhrg

Hmm... mulla oli eilen joku ajatus mutta se meni pois... ehkä se tulee vielä takaisin...

...

Keksimpä viimein eilen illalla kun en unta saanut, mikä mua on vaivannu viime aikoina: Erittäin suuri pettymyksen tunne.

Täytyy lopettaa koht viinin juonti, ettei olisi itsekin liian hauska töissä.*justjoo*

onpahan ollu erikoinen juhannus..

Muistutus itselleni:
10 tunnin työvuoro juhannusyönä.. ei välttämättä paras idea.*hmph*

Kuinka voikaan olla vihdoin niin helpottunut olo, kun tietää totuuden. Kuinka voikaan olla niin hepottunut olo, kun tietää tietäneensä jo aikaisemmin.

kädet ihan täysin jäääääässsssssssssssnyyhhhh :P pitää sulattaa ne alkoholin voimalla :D

Jos sulla on toinen.. koko kaupunki tietää sen mua ennen *lallalaaa*

Mut tällä vkolla taas purjehtimaan (ehkä) ja sit kivaa höpöttää =) *höpötihöpöti*

Mua harmittaa kovasti, kun olen löytänyt sisällöltään juuri itselleni sopivan ja mieluisan työn, mutta jonka puitteet saa mut voimaan välillä pahoin, kirjaimellisesti. Toisin sanoen, työvuorojen pituudet on usein 12-14 h, ei ehdi edes nukkua välissä. Nytkin ensin kaksi 14 h yövuoroa, sen jälkeen yksi vajaa 12 h yövuoro, ja sitten vielä aamuvuoro perään. Tällä hetkellä mä vielä kutakuinkin pystyn tähän, mutta kyllä tässä kärsii parisuhde ja ystävyyssuhteet, kun aikaa ei ole itsellenikään, jotta ehtisin prosessoida töissä tapahtuvat asiat mielestä pois. Vapaapäivät usein jotenkin hujahtaa ohi, kun on kasa asioita, joita ei ole ehtinyt tehdä töiden lomassa, ihan kaupassa käynnistä, siivouksesta ym. arkisista asioista lähtien. Saatika sitten se puoli, että koittaa hetkeksi unohtaa työasiat, joita on kasaantunut huima määrä tonne pääkopan alueelle.

Mä olen perusluonteeltani optimisti, ja olen tähän kaikkeen koittanut suhtautua positiivisesti. Tottahan onkin, että mä todella tykkään työstäni, mutta kun vaan pystyisi samalla elelemään omaa elämäänsä... Voikohan tämmöinen yhtälö koskaan toteutua tällä alalla? Olisi hienoa löytää työ, jota haluaa ja jota on _mahdollista_ tehdä vaikka lopun elämänsä, mutta epäilenpä kovin kuinka onnistuisi oman pikkulapsen kasvattaminen ja hoitaminen tämmöisen työn kanssa. Todella harmi. :( Oma tunneside on vahva työpaikkaan, ei haluaisi sieltä mielellään lähteä, mutta jossain vaiheessa täytyy varmaankin punnita asioita oman jaksamisen ja työn ulkopuolisen elämän kannalta. Niin, siitäkin huolimatta, että oikeasti pidän työstäni kovasti. On se niin ristiriitaista tää elämä välillä. Valintoja, valintoja. Kun vaan tätä työtä voisi tehdä sen 8 h päivässä, niin kaikki olisi purrfect. Mutta täydellisyys onkin illuusio.

oispa jo viikonloppu, saanko nyt sen pennin*pepsodent*