päivän :(
[q]UnityF:
edelleen nyt jo kolmas päivä meneillään...
Eilen aloin houriii.. olin ihan varma että eilen oli tiistai ja kirosin kun maanantai oli menny ohi.. piti sit oikeen nousta ja tulla tarkistaa koneelta et eilen oli maanantai ja tänään on vasta tiistai... nää päivät on menny niin sekaisin kun olla ja voi.
[/q]
Ei varmasti lohduta, jos kerron mun kaverin olleen tollasessa kuumeessa 5 päivää, Sitten kuudennen päivän aamuna sano olon olleen sellanen kuin olis heränny takas henkiin. Tosin palautuminen vie aikaa, vaikka kuume laskisikin. Pikaista paranemista!
Räntää...en tykkää muutenkaan talvesta, niin sitten pitää tulla vielä räntää taivaan täydeltä. Kauppareissulla kengät oli ihan litimärät. Pitäis varmaan hankkia ne kumisappaat ja kurapuku.
Tää on varmaan aika turhamaista, mutta valitan silti. Mä luulin, että mun teiniakne oli taaksejäänyttä aikaa...Mun nenän pieleen, hyvin näkyvälle paikalle tuli kunnon noita-akka näppylä, eikä mikään pieni sellainen. Olen avuton sen mahdin edessä.
Kaks yövuoroa putkeen. Kun osaiskin nukkua kunnon unet tässä välipäivänä, mutta kun ei. *pökr*
Koko viikon on unirytmi ollu sillee persiillään, että joka aamu ois nukuttanut yli puolen päivän. Eilen sitten annoin itselleni luvan nukkua tänään just niin myöhään kuin siltä tuntuu. Tottakai yhdeksän jälkeen ei enää nukuttanut.
Alko tuntua siltä, että oisin tulossa kipeeksi. *eikä*
No siis toi harmaus, harmaus ja harmaus. Ja viime yönä pyörittelin kaikkia duunisuunnitelmia ja koulujuttuja ja vaikka mitä juttuja päässäni tuloksena, että nukahdin vähän kolmen jälkeen. Kahdeksaan oisin saanut nukkua, mutta muutenkin vähän väliä heräilyn jälkeen, heräsin sitten seitsemältä enkä enää saanut unta. Neljä huonosti nukuttua tuntia ja toi loputon harmaus on kyllä saanut mielen todella maihin.
Klo 4.30 jälkeen nukkunut n. 30 minuuttia ja nyt lähtö töihin. Ai vähänkö väsyttää? Kiitos vaan tästä...
[q]Super-Kerttu, 9.1.2007 17:08:
---
pupuTupuna, 9.1.2007 16:28:
Neljä tuntia litterointia takana taas tänään....Hartiat ja oikee ranne huutaa siihen malliin hoosiannaa, et mitenköhän tuun selviämään tosta koko urakasta....Tuntuu, ettei se lopu koskaan...
---
Huh..*hikoil* Luettuani postauksesi, päähäni hiipi tuskainen muisto reilun vuoden takaisesta syksystä, kun litteroin 5 tuntia haastattelua paperille. Haastattelut olivat tulleet erittäin huonosti ja epäselvästi nauhalle, joten puolet vastauksista sai muistella tai arvata. Litterointi on TUSKAA! Otan osaa! Toivottavasti loppu jo häämöttää..
[/q]
Kiitti osanotoista! Noin yks kolmasosa vasta tehty...*poks* Mut eiköhän se siitä, kuhan toi oikee ranne ei nyt pettäis...
[q]KiimanenKurre, 12.5.2008 10:10:
---
anis, 12.5.2008 08:19:
Oon ihan hajalla. Edellinen poikaystävä petti tosi pahasti ja viimeisinki säätö on vähän sellainen josta ois fiksuinta pysyä vaan erossa. Luottamus tässä menee ihmisiin.
---
koita jaksaa*lohduttel* kyllä se tulee takasin kun se oikea tulee vastaan niin se elämä alkaa ihan kokonaan alusta*justjoo* mutta saat kumminkin jotain lohdutusta ihmiseltä joka välittää susta*blush* kylläpäs tulee taas tunteikasta tarinaa heti aamusta*pepsodent*
[/q]
Kiitos Ehkä tää elämä tästä pikkuhiljaa jatkuu...
[q]Jusna666, 15.1.2007 18:04:
Kipeenä jo ties kuinka monetta päivää.
Eka tuli kurkku kipeeks, sit kuumetta, sit kuumetta ja nuha ja tämänhetkinen tila; kuume, nuha ja verelle maistuva yskä. Meinaa lentää yrjöt jo pelkästä mausta.. Sit korvat on lukossa ja muutenki fiilis ihan huipussaan!
En tiiä kuinka monta viikkoa tätä enää jaksaa
[/q]
Jos toi yskä on paha, niin mene lääkäriin. Keuhkoputken tulehdusta, joka alkaa flunssasta, on ollut liikkeellä.
[q]Super-Kerttu, 2.2.2007 13:09:
Mä soitin reilu viikko sitten isännöitsijälle, kun kämppä oli ihan pirun kylmä. Olkkarin patteri ihan kylmä! Reilu viikko meni, että joku saapui vihdoin patteria katsomaan. Se mies heilui sen patterin ympärillä pari minuuttia, syytti mun verhoja patterin toimimattomuudesta! (mun verhot ei edes mene patterin eteen) ja väitti patterin olevan kunnossa. Tulos: Patteri edelleen pysyy jääkylmänä, samoin asunto. Kaivoin kaapista villasukat ja istun peiton alla kotona.. HYRR!
[/q]
Mulle kerto töissä yks nainen, että se laittaa kylmässä vedessä kastetun rätin siihen patterin termostatin päälle, jolloin patterit alkaa kuumenee. Kokeilin ja ne rupes oikeesti kuumenee ihan älyttömän nopeesti. Kantsii kokeilla.
Loma alko ja mie oon kuumeessa ja kurkkukivussa kiva
[q]SilverJo, 19.5.2007 21:38:
Maailman paskin fiilis. Eilen hautasin syntymästään asti sairaana olleen käärmeenpoikasen, tänään toisen. Ensimmäisen kuolema sentään oli odotettavissa ja siksi myös helpotus, mutta toinen meni aika järkyttävällä tavalla. Se oli ollut hukkapiilossa jo toista kuukautta ja löytyi Lohjalta. Viime yönä se karkasi toistamiseen väliaikaisesta boxistaan ja sai sähköiskun kahvinkeittimestä. Jälleennäkeminen oli kaikkea muuta kuin ihana kun se puolikuolleena ja kärähtäneenä mun luo tuotiin, eikä auttanut muu kuin tappaa se. Voi toista ku se kärsi niiin kamalasti! Joskus ne pahimmat painajaiset toteutuvat. :(
[/q] voi ei... pärjäläilehän.
Nukuin ihan törkeen huonosti ja ensi yöksi pitää mennä yövuoroon. Päiväuniakaan tuskin ehdin ottaa.
[q]Lenita, 31.7.2007 14:08:
---
pupuTupuna, 31.7.2007 10:50:
Yöllä ilmestynyt hyttysenpurema nilkassa, jonka olen jo raapinut verille.
---
Mul on pää täynnä kauheita paukamia lauantaisen metsäilyn jälkeen
ja kutittaa ihan helv***sti
[/q]
Hyttyset on perseestä!
Yöllä ilmestynyt hyttysenpurema nilkassa, jonka olen jo raapinut verille. Ja, jos makselis laskuja... Mitähän postimies tuumaisi, jos laittaisi postiluukkuun lapun " EI LASKUJA, KIITOS!"
[q]Super-Kerttu, 3.8.2007 14:43:
---
pupuTupuna, 3.8.2007 14:42:
Muut alkaa viettelee pikkuhiljaa viikonloppua, kun mä taas tässä valmistaudun töihin lähtöön ja seuraavan kerran vapaapäivä keskiviikkona. :(
---
Tiedän, ettet halua tietää..Mut.. http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/paikalli.html?kunta=Helsinki
[/q]
Mut keskiviikoks, jolloin mulla vapaa, niin näyttäis olevan mahtava ilma. Sekin saleen taas muuttuu siihen mennessä. Mun vapaapäivinä ei vaan voi olla hyvä sää.
[q]dreamer, 6.9.2007 14:07:
---
pupuTupuna, 6.9.2007 14:02:
Toi harmaus. Huomaa heti, että tekis mieli vaan nukkua.
Ja sit toinen :( on ärsyttävä vaiva, joka ei meinaa lähtee pois..Toinen antibioottikuuri menosssa..*igor*
---
Isot sympatiat sinne*uuh*kamalaa, koita kestää muru*hali*
[/q]
Kiits! Eiköhän tää tästä, jos nyt vaikka ois täsmälääke.
[q]hemuz, 26.9.2007 21:19:
---
pupuTupuna, 26.9.2007 17:38:
Miks silmälasit pitää olla niin hemmetin kalliita? :(
---
On ne kallita. Kuukaus tai pari sitte oli viel kesäalet. Niin ja syyskuussa silmäasemalta ois saanu tuplabonusta. Itse oottelisin sitte joulualea jos sun tilanteessa oisin, vai ostitko jo?
[/q]
En vielä ostanut, mut en malttais oottaa jouluun, kun vihdoinkin oon saanut aikaseks alkaa hoitaa tätä asiaa. Mulla ei siis aikasemmin ole ollut laseja, mutta pitkään ollut tiedossa, että ois korkea aika hankkia. Pitää tässä vähän pohdiskella.