päivän o_O

Back to häröily O

Olen jo kääpiöstä lähtien osallistunut Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen laitoksen Kaksosten kehitys ja terveys-tutkimukseen, kaksonen kun olen.

Tähän mennessä se on edellyttänyt vain satunnaisten lomakkeiden täyttämistä ja haastatteluita, ja mikäs niitä täytellessä. Mutta, nyt sain kirjeen jossa pyydetään tulemaan ihan konkreettisesti paikan päälle, jossa otettaisiin verikokeet ja paino + pituus yms, neurologiset testit. Sen lisäksi, että oon aina kauhistellut lääkäreitä, niin jotenkin tää juttu alkoi vähän pelottamaan.

No, ilmoittauduin kuitenkin ja sain tänään lomakkeen täytettäväksi. Se alkoi ihan normaalisti, kysellen terveystottumuksista ja sellaisesta, ihan normaalia. Kunnes! Aiheeksi tuli uskonto, rasti ruutun- kysymyksinä oli esim. "Kaikki tapahtuu juuri nin kuin Raamatun profeetat ovat ennustaneet.", "Kristus suoritti ihmetöitä, kuten esim. veden muuttaminen viiniksi." ja "En voi sietää ihmisiä joiden mielestä on olemassa vain yksi oikea uskono.". Mitä ihmettä?! Ja tossa vaan osa kysymyksistä.

Kysymykset lähti ihan väärään suuntaan, ja kaikki hieman typerät aavistukset koko tutkimusta kohtaan alkoi heräilemään oikeesti. Miksi ihmeessä tollasta tarvitsee tietää, yliopiston tutkimuksessa? Vai onko se sittenkään pelkästään yliopiston juttu? Vainotaanko kirkosta eronneita jotenkin? Harmikseni en tunne muita siihen osallistuneita ihmisiä..

Mietin todellakin vielä uudelleen tutkimukseen menemistä, valmiiksi lääkärikammoisena en taida uskaltaa mihinkään tollaseen. o_O Hieman typerä olo kyllä, mut silti.

luin matikantenttiin 15 min. ku oli kauhee kiire ja muit hommii tosi paljo, ja nyt ku tentti on ohi, ni tarkistin vastaukset ja 4,25/5 tehtävää meni oikein*jiihaa*

En oo koko viikonloppuna käynyt missään ulkona tai juonut ainuttakaan siideriä tai muuta. Tää on ihan hämmentävää, mutta toisaalta tykkään tästä. Hyvä rauhottua välillä.

[q]thomas, 20.9.2008 23:23:
nim tänään 10h töissä ja huomenna samat.. eipä oo aikaa ryypätä :P
[/q]
Pitäis olla itselläkin noin, niin voisi pystyä useamminkin tähän saavutukseen

[q]Late, 28.7.2009 00:41:
Nokialla voitaisiin skarpata ehkä vähän noissa markkinointi sähköposteissa. Pieni juttu, mutta olihan taas neuvo joka kannatti lähettää...


---
Lisää vinkkejä ja ohjeita

Kameran käyttö yhdellä näppäimen painalluksella
Napsauta kamera päälle valitsemalla Valikko > Media > Kamera. Ota kuva painamalla selausnäppäintä. Hymyä!
---
[/q]

http://ezzy.1g.fi/kuvat/mobile/hard_choices.jpg

pisti naurattamaan

Eilen oli kyllä oudoimmat synttärit ikinä *lmao**eiei**igor*

[q]mayah, 19.7.2007 00:36:
---
pirpeli, 19.7.2007 00:02:
Tuleva muutto Turkuun on 20. koko elämäni aikana tekemistäni muutoista o.O

---


No mut sä oot niin vanha. Mä oon vasta 25 ja asunu 12 eri asunnossa.

Emmä silleen virkavaltaa pelkää, muuten vaan meen karkuun :D vois taas muuttaa kohta, ku tuli tässä kämpässä vuosi täyteen Ilmeisesti en oo asettujatyyppiä :D
[/q]

Mä oon 24 ja asunu 5 asunnossa ennen tätä kuudetta. O_O

Ja meidänki kadulla nyt sit joku trendi-itsensäpaljastelija. Mitä vielä?

[q]Lyylikki, 20.1.2009 09:18:
---
domi, 20.1.2009 09:14:
Ja meidänki kadulla nyt sit joku trendi-itsensäpaljastelija. Mitä vielä?

---


Mikä ihme on trendi-itsensäpaljastelija? Onko se jotenkin trendikästä tällä hetkellä?

*heittäävaatteetjomelkeinnurkkaan*
[/q]
Kuuluu samaan kastiin kuin esim. trendi-homot, trendi-bi:t, trendi-irkkaajat, trendi-mesettäjät.
Eli "kun toiki on ni mäki tahdon".

[q]domi, 20.1.2009 09:14:
Ja meidänki kadulla nyt sit joku trendi-itsensäpaljastelija. Mitä vielä?
[/q]

Mikä ihme on trendi-itsensäpaljastelija? Onko se jotenkin trendikästä tällä hetkellä?

*heittäävaatteetjomelkeinnurkkaan*

[q]Miinapiina, 19.1.2009 09:21:

järkyttävää, miten joku voikin olla noin mustavalkoinen... mun puolesta jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee tässä päivähoito- // kotihoitoasiassa. ei mun mielestä kotiäidit oo huonompia kuin päivähoitoon lapsensa vievät, eikä toisinpäin...
[/q]

TODELLAKIN. huoh ton muijan juttuja muutenkin.. en tiedä itksisinkö vai nauraisinko.
*nauru**poks*

Ei tätä voi kommentoida edes kunnolla. Ihmiset mitä helvettiä?
Isä puukotti 3-vuotiasta riidan päätteeksi / HS.fi

[q]Late, 4.1.2009 17:53:
Ei tätä voi kommentoida edes kunnolla. Ihmiset mitä helvettiä?
Isä puukotti 3-vuotiasta riidan päätteeksi / HS.fi
[/q]

ei vittu oikeesti.

joku tyyppi oli potkinu meiän ja naapurin postilaatikot paskaks, kiitos siitä.

[q]Lyylikki, 17.7.2009 09:07:


Krister Holmberg ampui EM-hopeaa liikkuvan maalin sekajuoksuissa

Mitä helvettiä on liikkuvan maalin sekajuoksu??? OK, kyllä mä sen ymmärrän, mutta jotenkin tällain aamulla kun oli aivot solomussa, niin alkoi kauheasti naurattamaan. Jotekin tosta tuli mielikuva, että siellä juoksennellaan ja ammuskellaan niitä toisia juoksioita.
[/q]

"running target mixed is one of the ISSF shooting events, shot with an airgun at a target that moves sideways. The target is pulled across a two meter wide aisle at the range of 10 metres from the firing point. The target is pulled at either of two speeds, slow or fast, where it is visible for 5 or 2.5 seconds, respectively. The difference from 10 metre running target is that the slow and the fast runs are fired in a randomized order, that is not known beforehand to the shooter.

The course of fire is 40 shots, divided into two 20-shot stages, each consisting of exactly 10 slow and 10 fast runs."

En tiedä sopiiko tää nyt tähän topiciin,
mut en parempaakaan paikkaa keksi,
joten menköön:

Löyty siisti hotelli: http://www.dasparkhotel.net/index.php?lang=EN

Nyt on lauantai, kello 22.15, ja mä ajattelin mennä nukkumaan. *nauru**whaat**ding**nauru*

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/782510?mikkonen_timo_t.a.
sorry, pakko :D

"– Tämä totalitaristinen hoitojärjestelmä, joka on siis houkutusjärjestelmä, ei toiminut Neuvostoliitossa, ei natsi-Saksassa, Italiassa eikä se toimi Suomessakaan. Tämän järjestelmän tulos on sen mukainen, ruumiita tulee joka puolelta."

---------

"Minkälaiset kasvatusperiaatteet teillä on omia poikia kohtaan?

- Ihan terveet suomalaiset kasvatusperiaatteet, joihin kuuluvat toisten huomioon ottaminen ja hyvä käytös, asiat joissa tunne kehittyy."


aijoo, unohtu tää
http://www.vihrealanka.fi/node/1183
ei tolla tyynysodan vastapuolellakaan oo kaikki inkkarit kanootissa, hyviä argumenttejä sillä tosin oli päivähoidon puolesta, mutta tuosta kirjoituksesta ilmenee seuraavaa:

"Mahdollisimman varhaisen päivähoidon tulisi olla osa oppivelvollisuutta, ei vapaaehtoista." (päivähoito pakolliseksi????)

[q]kuolo, 18.1.2009 21:57:
Tarkoitat varmaan City of Westminster, joka on mainitsemasi kokoinen (about neliökm)?
[/q]

Öör... Oleksä trolli? City of Westminster on 21.48km2 (8.3 sq mi), sen itäpuolella on City of London 2.6km2:llaan (1 sq mi).

Lähteet:

- asun vittu täällä
- http://en.wikipedia.org/wiki/City_of_London
- http://en.wikipedia.org/wiki/City_of_Westminster
- http://en.wikipedia.org/wiki/Greater_London
- ...

Taivas?

http://www.heartattackgrill.com/

O