SINKKULUUKKU
Pitäsköhän muuttaa ulkomaille asumaan ku tuntuu et kaikki kunnon miehet on kadonnu jonnekki tai sitten joku toinen on jo ehtiny nappaamaan sen.*igor*
ja täällä taas. tästä onki mukava lähtee viettämään ystävänpäivää 
[q]Freja, 15.12.2009 21:19:
Yksin sitä tulee aina vaan väistämättä mietittyä, että mikä itessä on vikana että on yksin eikä onni osu omalle kohdalleen 
[size=4]Punkkuko laitto mut taas angstaan, nngh en tiiä.[/size]
[/q]
Pakko myöntää et samoja ajatuksia on itelläki ollut, mut ehkä se ei kuitenkaa aina oo siitä kii et itessä ois jotai vikaa tai et tekis jotain väärin vaan et on tosiaanki ollu vaan huono mäihä ja törmänny vääränlaisiin ihmisiin.*piis*
Ai mä oon taas täällä.. 
^
^
Samat sävelet täältäkin.
Elikkäst jos elää parisuteessa/avioliitossa ei pettäminen ole oikein.
Jos taas on asioista sovittu vapaan suhteen tiimoilta asia ok.
Salarakas sanakin saa mut voimaan pahoin.. 
Et tainnut tajuta miksi sain pakit kyseisltä naiselta enkä kyllä minä itsekään. Vaikka se oli aluksi kiinnostunut.
Tajuaminen - not my strongest suite :(
Joo ihmeesti sitä aina tänne päätyy. Työkaverikin just kuittas että eihän miun perässä mitkään miehet pysy ku kolme kertaa viikossa pitää päästä Proteuksen keikalle :D
Hih*tirsk* Tää on paras kommentti vähään aikaan :)
Simmonen äijäReivaaja rinnalle sitten joka fanittaa samalla tavalla.
Itseasiassa minäkin olen aina vaan varmempi että en tule ymmärtämään naisia koskaan. Mieskaveripiirin omaavana en viihdy naisten seurassa juuri ollenkaan, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Vaikka en ole itselleni toimiva parisuhdettakaan saanut kehitettyä, niin naiset ovat huomattavasti enemmän tuottaneet pettymyksiä ja mielipahaa elämääni. Puhun toki itseni pussiin samalla, mutta eipä voi mitään
Pääpiirteet arvomaailmoissa on kieltämättä hyvä osua yksiin, pikkuasioissa on ihan hyvä tulla vastaan. Jos joku arvostaa kaiken yli ulkoisia piirteitä ja "oikean kaavan noudattamista elämässä", niin ei ole mitään jakoja tulla ainakaan mun kanssa toimeen. Yhteensopivia arvomaailmoja löytyy vastaaville varmasti muualtakin kun minulta.
Jatkan suosiolla sosiaalista elämää saunomisen, kaljan juomisen, moottoripyöräily ja reivaamisen merkeissä, joskus osuu samanhenkisiä naisiakin vastaan mutta jotenkin tuo ystäväpiiri on miesvoittoista :D
Samat sävelet siten, että suurin osa ystävistä miespuolisia myös minulla ja jotenkin tuntuu, että miekkosten kans synkkaa paremmin ku naikkosten.
Usko, et tää on omalla kohalla sattumaa taikka oo sitte välillä itekkin niin äijä :D
Tän sinkkuluukun kans tällä ei oo tekemistä oamlla kohallani, kunhan vain ilmaisin samakaltaisuuden minkä löysin tekstistäsi.
Volumekin on suljettu jo vuosi sitten. Varmaan joku vanhempi tapahtuma ollut kyseessä.
Mut kiinnostavia juttuja netistä löytyy. Ehkä nykyään on kuuminta hottia tehdä mainosvideo itsestä, en tiedä :D Mäkään en ole kuullut moisesta palvelusta, paitsi työhakemuksiin liitettävästä cv-videosta, mikä on ihan hyvä idea. :)
[q]Zeratul, 24.9.2009 19:48:
Tottakai tää on kaikki mun omaa kehitelmää! Ja niinku just totesit nii yrittänyttä ei laiteta! Ei siis kandee ees yrittää ku ei kuitenkaa laiteta, mitä ikinä sit mahtaakaan tarkottaa! ;)
[/q]
AAAWWWW, meganegis! <3
(Luulis kyllä ees säälistä heruvan!)
Jee, täällähän on säpinää. :D Tosin menee taas aika offtopikiksi, joten naturally I'm in!
Aadallahan on täysi oikeus mielipiteisiinsä ja kokemusmaailmaansa. Mua kuitenkin kiinnostaisi tietää (varmaan) kutakuinkin samoja asioita kuin Jone, eli aadalle pari kyssäriä:
Onko naisen paikka perinteisesti hellan ääressä? Mies hoitaa työelämän, nainen on kotona, siivoaa ja hoitaa kotia ja muksuja? Mies hoitaa ainoastaan korkeintaan porakoneen käytön ja ehkä elektroniikasta huolehtimisen, mutta nainen silittelee miehenkin vaatteet, kokkailee ja siivoaa ja on nöyrä vaimo?
Niin, siis kun puhuit perinteisistä sukupuolirooleista, niin tämä edellä mainittuhan on juuri sitä. Mieskin voi haluta naiselta perinteistä sukupuoliroolia: naisen tulee näyttää hyvältä ja hoitaa kotia, kun mies handlaa työmaailmasta rahat ja leivän pöytään, kuten miehen kuuluu. Naiselle ei kuulu tavoitteellinen työelämä tai muutoinkaan sen kummemmin elämä kodin ulkopuolella, se on miehen hommia.
Asettuisitko siis itse tähän perinteiseen naisen rooliin? Jos et, niin siinä tapauksessahan olet jo itsekin erkaantunut perinteisistä sukupuolirooleista. Onko nainen mielestäsi liian miehekäs, jos hän hoitaa kotonaan itse putkihommat ja porakoneen käytön? Onko nainen liian miehekäs, jos hän viihtyy mielellään äijäporukassa ja kertoo välillä tyhmiä vitsejä? Nämä edellämainitut ovat minulle ihan normaalia elämää. Jostain syystä jotkut ovat silti nähneet minussa jotakin viehättävää, vaikka mainitsit, ettet voi ymmärtää, kuinka kukaan näkisi mitään mielenkiintoista ja viehättävää tietyllä tapaa miehekkäissä ja karskeissa naisissa. Vai mikä sitten on sitä karskeutta ja miehekkyyttä? Nämäkin mainitsemani seikat kun ovat hyvin pieniä omasta mielestäni. Perinteiset sukupuoliroolit ovat murentumassa ja murentuneet tietyiltä osin jo paljon, mutta tämä ei tarkoita mielestäni sitä, että naiset ja miehet muuttuisivat identtisiksi tai harmaaksi mössöksi. Biologia ohjaa meitä edelleen vahvasti, ja kyllä naisista tulee aina löytymään naiseutta ja miehistä miehyyttä, näin uskallan väittää.
Nää on jänniä juttuja. Mikä sitten loppupeleissä on oikeasti sitä naiseutta ja mikä miehyyttä, tästä voisi keskustella niin monesta eri vinkkelistä. Saako miehet olla herkkiä, saako miehet itkeä, saako naiset harrastaa punttisalia ja kasvattaa habaa, saako naiset hakeutua ns. äijien alalle...
Mikä on sukupuolirooleihin kuuluvaa, mikä pelkkää harhakuvitelmaa sukupuolirooleista. ''Mies vie ja nainen vikisee'' voi toki olla kiihottavaakin petihommissa aika ajoin, mutta onko se enää miellyttävää kokonaisvaltaisena ilmiönä kahden ihmisen välillä?
Varmasti on niitäkin miehiä, jotka ns. saalistavat naisia ja piirittävät, vaikka nainen ei osoittaisi kiinnostuksen merkkejä. Tällaiset miehet saattavat myös usein siirtyä seuraavaan piirityksen kohteeseen kaadettua edellisen saaliinsa sänkyyn. Niin, ja toki tämä sama pätee naisiinkin, nykymaailmassa kun eletään. Haetaan jännitystä elämään, pelataan, mutta sitoutuminen ja arki ei nappaa. Tätä ei kuitenkaan kerrota ääneen toiselle, mikä muuttaisi tilanteen inhimilliseksi ja toisen ihmisen huomioivaksi, koska pelin henki katoaisi. Onhan näitä.
Itse en oikein näe samalla tavalla hienoutta siinä, että leikitään kissa-hiiri -leikkiä. Enemmän arvostan avoimuutta ja aitoutta ja sitä, että voidaan jutella kuin ihminen ihmiselle. En muutoinkaan näe mitään mies- tai naismaista siinä, että tykkää jutella ihmisille (sukupuolesta riippumatta), toiset ihmiset ovat sosiaalisempia kuin toiset. Itseäni ei jaksaisi kiinnostaa ihminen, joka leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Jos toinen ihminen ei kykene normaaliin kanssakäymiseen, niin mitäpä sitä aikaa tuhlaamaan moiseen pelleilyyn. Koen, että nainen ei ole sen arvokkaampi kuin mieskään, joten miksi miehen pitäisi piirittää sellaista naista, joka ei edes anna ymmärtää saatika ymmärrä antaa. Niin, lisääntyminenhän (tai sen harjoitteleminen) kun se kuitenkin on yksi suurista ihmistä ohjaavista vieteistä. Osa ihmisistä tosin osaa ja haluaa myös ottaa toisen ihmisen tunteet ja koko ihmisyyden huomioon siinä sivussa, meillä kun tuo tunteiden kirjo on aikamoinen.
Mutmut, mielenkiintoinen keskustelu taas!
Hyvin selvitetty, Vampy!
Taisin luulla että olette jo hairahtuneet liian kauan siitä pettämismainoksesta, ja käsittelette rehellisyyden ylistämistä sinänsä.
Yeas, I score!
No hairahtaneita me ainakin ollaan kun tuhlataan arvokasta vapaa-aikaamme kirjottelemalla semipäättömiä romaaneita (joita ei saletisti kukaan muu ees jaksa lukea oikeasti) klabbarin sinkkikseen, mut elämä on valintoja. Kyllä tää sinkkikseen kirjottelu meni tossa jokusena iltana tarvehierarkiassa mm. vessassa käymisen ja nukkumisen edelle. Serious business.
*sydän*
Nyt on vähän kiirettä töissä niin ei ehdi jatkamaan ajatuksella, mutta joskus sitten taas :)
*sydän* :)
mä luulen että tää jää myös kaihertamaan mua loppuelämäkseni. itsellä oli täysin samanlainen kriisi vuosi takaperin mutta annoin kaikkeni ja yritin vielä kerran ja löysin rakkauden uudestaan. hän ei jaksanut edes yrittää. tuntuu siltä ettei me yhdessä yritetty kaikkea pelastaaksemme tilannetta ja sen takia tämä jäi vähän niinkuin "kesken". löydänkö koskaan kaikkia vastauksia tähän tilanteeseen? tuskin. jääkö tämä vaivaamaan ikuisiksi ajoiksi? aivan varmasti.
Tsemppii Juge! Ainahan nää on vaikeita juttuja. Mut tiäkkö mitä? Jos sä olet yrittänyt ja tehnyt sen minkä voit, et olisi voinut tehdä enempää. Toisia ihmisiä me ei voida muuttaa, toisten ihmisten puolesta me emme voi päätöksiä tehdä. Paskaltahan se tuntuu, mutta lopulta voi kuitenkin olla helpottunut siitä, että itse käänsi kortit, laittoi kaiken peliin ja katsoi mitä tuleman pitää. Ja jos ei ole näin tehnyt, voi ainakin ottaa opikseen.
Kyllä näissä hommissa pitää käydä kaikki tunteet läpi, jotta välttää katkeruuden ja voi taas jonakin päivänä olla henkisesti vapautunut. Katkeruus on jälkitauti johon sairastuu, jos ei käy kaikkea sitä surua, vihaisuutta, epätoivoa, itsesääliä ja näiden myötä valon pilkahdusta läpi. Itse muistan sanoneeni ääneen tiukalla hetkellä: ''Mun maailma on nyt tuhannen palasina enkä todellakaan tiiä miten tästä selviin, mut sen mä tiiän et jotenkin mä selviin kuitenkin.'' Ja niinhän mä oon selvinnytkin. Suosittelen muuten nyrkkeilyä ja mielikuvaharjoituksia siihen oheen, loistava tapa purkaa negatiivista painolastia - tätä taidat kyllä jo hyödyksi käyttääkin.
Ja siveys, kaikella rakkaudella, ei tällaisilla hetkillä yleensä ruveta filosofioimaan liikoja. Tunteet saa tulla just niin kuin on tullakseen. Ei ihmisen tarvi olla niin yli-ihminen, että pystyisi aina tarkastelemaan kaikkea omassa elämässään tapahtuvaa ikään kuin objektiivisesti ulkopuolelta. Jotkut asiat ja tunteet tulee sellasella rytinällä, ettei moinen ole mahdollista tai mielestäni edes inhimillistä. Kyllä vaikeet asiat ja tunteet on imho hyvä käydä läpi niin kuin ne on tullakseen. Ymmärrän kyllä, mitä ajat takaa, mutta h-hetkellä harva ihminen pystyy irtautumaan vaikeista tunteista, eikä se välttämättä olisi kovinkaan hyväksikään prosessin etenemisen kannalta.
Quottaaminen osoittautui mulle mahdottomaksi tehtäväksi, joten sun tekstit, joita quottaan, on kirjoitettu [color=pink]pinkillä.[/color]
Kappalejakoihin tuli myös liikaa tai liian vähän välitilaa, vaikka kaikki näytti hyvältä perfektionisti-pilkunnussijan silmään vielä editointivaiheessa. Revin ihan just pelihousuni siis. :D
[color=pink]Ihana Muussika <3 [/color]
<3
[color=pink]Tämä ei kiutenkaan tarkoita sitä että en voisi tarjota erilaisia näkökulmia, joita muut voisivat halutessaan käyttää rakennuspalikoina omalle maailmankuvalleen. Maailmankuva ja arvot rakentuvat kuitenkin aina synteesisssä ulkopuolelta tulevien virikkeiden kanssa ja koska olen itse kokenut monien eriävien näkökulmien pohdiskelemisen tuoneen elämääni rikkautta, toivon voivani tarjota niitä rakennuspalikoiksi myöskin muille.[/color]
Ehdottomasti näin, ajatusten jakaminen on rikkautta. Jotkin sanavalintasi vaan osuivat silmääni, koska ne olivat niin negatiivissävytteisiä. Siksi näitä keskusteluja luettuani minulle tuli fiilis, että syyllistytkö kenties itse siihen mustavalkoisuuteen ja kapeakatseisuuteen, jota toivoisit ihmisten välttelevän. Siinä missä sinun ajatuksillesi on annettu vasta-argumentteja, on sinun ilmeisesti hyvinkin vaikeaa käsittää sitä, että rehellisyyttä todella tärkeänä arvona pitävälle ihmiselle ajatuksesi voivat tuntua käsittämättömiltä. Me kaikki hahmotamme tätä maailmaa omien ’’silmälasiemme’’ läpi, ja arvomme ohjaavat meitä valinnoissamme ja toiminnassamme sekä tietysti moraalikäsityksessämme. Onko siinä jotakin outoa, uutta tai väärää sinun mielestäsi? Vai onko kyse lähinnä siitä, että toivoisit ihmisten näkevän omia arvojaan pidemmälle?
Itse yritin kirjoittaa mahdollisimman selkeästi (yeah right) siitä, että ihmisillähän tosiaan on erilaisia arvoja ja kaikki eivät arvosta rehellisyyttä yhtä paljon kuin esimerkiksi minä tai liitä sitä oleellisena osana toisen ihmisen arvostamiseen ja rakastamiseen, mikä varmasti vaikuttaa myös valintoihin ja tekoihin. Tilanteita on monenlaisia, mutta jos kyseessä on parisuhde, on mielestäni oleellista tarkastella kahden ihmisen arvoja sen sijaan, että keskittyisi vain toiseen osapuoleen.
[color=pink].. ja tämä on yksi niistä syistä miksi arvostan sinua ihmisenä suuresti. Halusin vain sanoa tämän ääneen, vaikka ehkä sen jo aikaisempien keskustelujemme pohjalta tiesitkin :)[/color]
Kiitos. Minäkin arvostan sinua. :)
[color=pink]Itse uskon, että enemmän tai vähemmän kaikissa pidemmissä suhteissa rakentuu matkan varrella monia eri tavalla kantavia tekijöitä - pitkälti riippumatta siitä mistä ne ovat lähteneet liikkeelle. Kumpikin suhteen osapuoli voi myös eri elämänvaiheissa kokea ja hahmottaa nämä kantavat tekijät eri tavalla; siis eri tavalla kuin toinen osapuoli - ja eri tavalla kuin itse on joskus aikaisemmin kokenut.
Juuri tämän monimutkaisuuden ja dynaamisuuden takia on minusta hyvin epäilyttävää lähteä sanelemaan universaaleja sääntöjä sille miten muiden ihmisten pitäisi ihmissuhteissaan elää ja mille niiden tulisi perustua. Sille mikä on väärin ja mikä on oikein. [/color]
Meistä kumpikaan ei loppupeleissä tässä vaiheessa elämää tiedä paljoakaan siitä, mitä elämä tuo myöhemmin tullessaan tai miten asiat elää ja muuttuu pitkässä suhteessa. Minä voin puhua vain tämänhetkisten arvojeni ja ajatusteni pohjalta, samoin kuin sinä. Itse kuitenkin koen niin äärimmäisen tärkeäksi sen, että parisuhde perustuu molemminpuoliselle luottamukselle, avoimuudelle, arvostamiselle ja rehellisyydelle, että haluan rakentaa sitä näiden pohjalta alusta alkaen. En voi tuomita suoraan kenenkään muiden tekemisiä omissa suhteissaan tietämättä taustoja, mutta omaan elämääni ja tekoihini pystyn ja haluan vaikuttaa.
Tietyt arvoni ovat kyllä yksinkertaisesti niin vahvat, että tuo paljon puhuttu salasuhteeseen yllyttävä mainos ei herättänyt riemastusta vaan suorastaan ällötysreaktion. Mielestäni on luonnollista, että jos esimerkiksi pitää tärkeänä arvona ihmisten itsemääräämisoikeutta, tasa-arvoa ja koskemattomuutta, niin raiskaukset, pedofilia, muu väkivalta ja kiusaaminen saavat aikaan negatiivisen tunnereaktion. Sama juttu on tämän salasuhdemainoksen kanssa. Se sotii omia arvojani vastaan, joten totta kai reaktioni on negatiivinen.
[color=pink]Se on ilmeisesti aika vaikea päästää irti siitä implisiittisestä oletuksesta, että salaileminen ja epärehellisyys tapahtuu aina itsekkäistä lähtökohdista? Onko toista ihmistä aina mahdotonta tuntea siinä määrin, että voisi olla vakuuttunut hänen elämänsä olevan parempaa ilman jotakin tietoa? [/color]
On, se on todellakin vaikeeta. Itse olen aina törmännyt vain siihen, että epärehellisyys ja salaileminen ovat yhden ihmisen omien mielihalujen toteuttamisen seurauksia silloin, kun ihminen pelkää itse joutuvansa luopumaan jostakin ja haluaisi kenties itselleen kaiken kerralla. En ole koskaan törmännyt epäitsekkääseen salailuun ja epärehellisyyteen. Mielestäni sekin on jo itsekästä, kun ei anna toiselle ihmiselle mahdollisuutta tehdä valintoja oman elämänsä suhteen kertomalla totuutta. Ei ketään voi omistaa. Toin kuitenkin esiin esimerkin järjestetystä avioliitosta, jossa on jo lähtöasetelma niin erilainen verrattuna meidän vapaan valinnan kulttuuriimme, että salasuhde ja siitä vaikeneminen on minun silmissäni tässä kohtaa eri asia.
[color=pink]Yritätkö siis sanoa, että vaikka luissasi ja ytimissäsi tuntisit, että jonkin asian paljastaminen hajottaa toisen ihmisen täysin, että hän ei kestä sitä, hänen elämänsä ei enää tunnu asian paljastumisen jälkeen elämisen arvoiselta ja hän sattaisi päättää elämänsä, sinulla ei olisi munaa ottaa vastuuta asian salaamisesta?
Vai onko ihmissuhde jotenkin erityinen tila, jonka alkaessa tämä vastuu poistuu? [/color]
Miksi ihmeessä kumppaniaan arvostava ja tämän parasta ajatteleva ihminen edes alun perinkään tekisi jotain sellaista, jonka tietäisi olevan toista kohtaan väärin ja hajottavan toisen ihmisen? Eikö tämä jos mikä olisi äärimmäisen itsekästä? Mielestäni on kaksinaismoralistista sanoa, että epärehellisyys ja asian salaaminen olisi ok ja epäitsekästä, jos kerta ihminen on kyennyt ylipäänsä tekemään jotain niin peruuttamattoman kamalaa, että kumppani voisi luhistua tämän tietoon saatuaan. Kyllä se itse kamala teko on ollut se itsekäs osa tällaisessa sopassa.
Viittauksestasi itsemurhaan ja siihen, että toisen ihmisen vastuulla olisi toisen elämä (koska sitähän käytännössä tarkoitit)... Asia on ensinnäkin vaikea ja vakava. Itse koen, että kun on kyseessä kaksi aikuista ihmistä, ei toista voi velvoittaa olemaan toiselle terapeutti, kukkakeppi, vastuun kantaja ja kannatteleva voima. Ammattiauttajat ovat olemassa tätä varten, tosin hekään eivät voi loppupeleissä kantaa vastuuta toisen ihmisen omista päätöksistä. Parisuhde on vuorovaikutuksellinen ja vastavuoroinen suhde, jossa molemmat antavat ja ottavat vastaan. Omasta puolestani voin sanoa, että kun työkseni autan psyykkisesti vakavasti vaurioituneita ihmisiä, näen kaikenmoista tuskaa ja kipuilua ja otan tätä kaikkea vastaan altruistisesti, haluan vastapainoksi terveitä ja tasapainoisia ihmissuhteita omaan, työn ulkopuoliseen elämääni. Kaikille tulee toki vastoinkäymisiä ja surua elämässä, ja tällaisissa kohdissa haluan totta kai olla tukena myös kumppanilleni, mutta en suostu ottamaan vastuuta aikuisen ihmisen elämästä ja hänen päätöksistään. Sanotaan näin, että en seurustelisi sellaisen ihmisen kanssa, joka olisi halukas tekemään itsemurhan elämän vastoinkäymisten vuoksi. Voisin varmasti jäädä häntä tukemaan parhaaksi kokemallani tavalla ja parhaani mukaan, mutta parisuhteessa en voisi tällaisen ihmisen kanssa olla. Kuulostaa varmasti joidenkin mielestä kylmältä ja itsekkäältä, ja sitähän se tavallaan onkin. Tietyissä asioissa on kuitenkin oltavakin itsekäs, kaikkien kannalta. Happinaamarin on oltava ensin omalla naamalla, ennen kuin voi auttaa muita.
[color=pink]Kuinka suuria riskejä sinä olet valmis ottamaan toisen ihmisen kipujen kanssa siksi, että sinä haluat olla rehellinen? [/color]
Mun mielestä edelleenkin oleellisempaa pohdittavaa olisi: Arvostatko kumppaniasi, pidätkö häntä tärkeänä? Jos arvostat häntä ja haluat hänen parastaan, miksi ylipäänsä tekisit hänen selkänsä takana jotakin sellaista, mikä satuttaisi häntä syvästi? Tämän itsekkään (koska muutahan se ei ole kuin itsekästä) teon jälkeen olisi mielestäni vähintäänkin reilua antaa kumppanille mahdollisuus valita, haluaako hän jatkaa elämistä ihmisen kanssa, joka on omassa itsekkyydessään toiminut kumppaninsa ja parisuhteen parasta vastaan.
[q]Zeratul, 24.9.2009 17:04:
...enkä nyt omalta osaltani jaksa valehdella et miellytävän näkösen naikkosen nähdessäni olis mielessä et "voi vitsi et ois kivaa jos toi ois mun kaveri".
[/q]
No mut säpäs oot heleppo! :D
Ite ei vaan pysty kässäämään, miten ulkonäkö riittäisi millään tapaa yksinään mihinkään. Eihän sellasessa diilissäkään ole mitään pahaa, että just for fun and nothing serious, mutta kyllä sellaseenkin on meikäläisellä ollut muitakin kimmokkeita kuin omaa silmää miellyttävä ulkonäkö.
Ja turha alkaa nyt hypettämään, että ''just tollasia te naiset ootte!'', itsepähän asettelit sanasi!
Ootko muutes koskaan testannut tota kättelyä ja silmiin katsomista? Mä kun yritin ystävällisesti auttaa ystävää hädässä tarjoamalla hyvän vinkin naisnäkökulmasta, mut jätkä vaan tylyttää menemään.
edit: Sana ''kriteeri'' vaihettu ''kimmokkeeksi'', koska kriteereitä aika turha etukäteen sumplia. Ei ne kuiteskaan toteudu, ainakaan kaikki.
1.) Tämä on sinun mielipiteesi ja saat toki sekä elää sen mukaan että arvioida muita sen mukaan. Itselleni sillä kuinka paljon haluan antaa tunteitteni ohjata elämääni on selkeästi rajat. Ne rajat eivät ole selkeitä ja pysyviä, mutta ne kyllä ovat hyvin vahvasti olemassa. Se mihin rajansa vetää on tässä yhteiskunnassa hyvin pitkälle jokaisen oma valinta.
2.) Antaessaan itsensä vajota synkkiin tunnelmiin pidemmiksi ajoiksi avaa samalla huomaamattaa oven persoonan, arvomaailman ja sitä kautta vahvasti myös toiminnan muutoksille, joita ohjaa pelko, viha, katkeruus ja merkityksettömyys.
3.) Miten sinä itse olet esimerkiksi muuttunut suruprosessiesi myötä? Ovatko ne tuoneet elämääsi aikaisempaa enemmän rakkautta, suvaitsevaisuutta, väkivallattomuutta ja myötätuntoa?
4.) Minkä prosessin etenemisen kannalta? Meistä jokaisen suru- ja kasvuprosessit ovat ymmärtääkseni täysin yksilöllisiä ja niiden kulkuun voi vaikuttaa tietoisesti. Niitä ei voi valita vapaasti, mutta niitä voi ohjailla ajatuksellisten työkalujen ja muiden ihmisten johdatuksen kautta.
5.) Minusta tuntuu siltä, että tekisin väärin sekä itseäni että läheisiäni kohtaan jos en eron hetkellä pyrkisi parhaani mukaan täyttämään syntynyttä tyhjiötä hyveillä ja rakkaudella. Ja jos parhaani olisi kovin vähän niin miettisin kyllä kahdesti sitä mihin suuntaan haluan elämääni myös pidemmällä tähtäimellä ohjailla.
6.) Olen jo pitkä tovi sitten päästänyt irti siitä ajatuksesta, että muiden ihmisten olisi hyvä elää elämäänsä kuten minä elän omaani. Onneksi se ei kuitenkaan estä minua jakamasta kokemuksiani sillä ajatuksella, että joskus joku saattaa löytää niistä jotakin, joka sopii juuri hänen maailmaansa ja tekee siitä onnellisempaa :)
1.) Tottakai se on minun mielipiteeni. En ole kuitenkaan arvioinut ketään ihmistä sen mukaan. Olen sanonut mielipiteeni lähinnä seuraavaan asiaan: Kun ihmisellä on elämässään meneillään haastava vaihe, johon liittyy vaikeiden asioiden käsittelyä ja kivuliaita tunteita, ei omien kokemusteni perusteella ole hyväksi lykätä näitä tunteita ja niiden käsittelyä kerta toisensa jälkeen. Jokainen toki itse määrittelee itselleen, haluaako kohdata tunteitaan tai käsitellä niitä ja missä määrin on valmis ikään kuin heittäytymään haastavaan tilanteeseen pyrkimättä kontrolloimaan itseään ja tunteitaan liikaa - ja mikä on liikaa, vai onko mikään. Siinä missä sinä haluat jakaa ihmisille omia ajatuksiasi ja kokemuksiasi, joiden toivot auttavan jotakuta olemaan onnellisempi elämässään, samaa haluan minäkin. En tietenkään jaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani, jotta jonkun elämästä tulisi ikävää.
2.) Itse koen, että välillä ihmisen kasvun kannalta on oleellista vajota synkkiin tunnelmiin. Mielestäni elämän ei aina kuulukaan olla kaikin puolin ilon ja onnen tunteiden täyttämää, sillä tunteiden kirjo on laaja ja arvokas kokonaisuudessaan. Mainitsemasi ''pitkä aika'' on kyllä suhteellinen käsite. Toki voimme omalla ajattelutavallamme vaikuttaa halutessamme myös negatiivisesti siihen, miten vaikeita asioita kohtaamme ja miten asennoidumme tähän maailmaan, elämään ja toisiin ihmisiin. Itse olen kuitenkin koko ajan puhunut sen puolesta, että vaikeiden asioiden ja tunteiden käsittelyllä on POSITIIVINEN seuraus ja tavoite, joka siintää jatkuvasti taustalla. Itse olen aina pitänyt kiinni tästä valonpilkkeestä vaikeilla hetkillä ja kulkenut sitä kohti. Olen antanut itselleni luvan käydä kaikki tunteet läpi, myös ne vaikeimmat, jotta voisin lopulta saada rauhan vaikean asian kanssa ja olla katkeroitumatta. Ehkä oleellinen seikka onkin sen tiedostaminen, että vaikeiden asioiden ja tunteiden kohtaaminen johtaa johonkin hyvään.
3.) Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Suruprosessieni kautta olen oppinut antamaan anteeksi sekä itselleni että toisille ihmisille vajaavaisuuksia ja ikäviä tekoja, jotka ovat äkkiseltään tuntuneet todella kamalilta ja pahoilta. Mustavalkoisen hyviksi ja pahoiksi ihmisiksi leimaamisen sijaan olen oppinut sen, että jokainen voi joskus tehdä virheitä - ja tekeekin. Teoistaan on jokaisen kuitenkin kannettava vastuu, ja halutessaan virheistään voi oppia. En leimaa ketään sellaista ihmistä suoriltaan pahaksi, joka on tehnyt minua kohtaan väärin. Olemme kaikki erehtyväisiä. Olen onnellinen siitä, että olen itse oppinut tietyistä tekemistäni virheistä (suruprosessi kun voi liittyä myös omiin tekoihin). Olen myös onnellinen niiden ihmisten puolesta, jotka ovat joskus satuttaneet minua syvästikin, mutta kasvaneet kokemuksen myötä ja löytäneet onnen elämäänsä. Sen kuitenkin myönnän, että on myös ihmisiä, joista haluan pysyä kaukana ihan vain siksi, että koen heidän levittävän negatiivista energiaa ympärilleen. Näiden ihmisten kanssa en ole kuitenkaan alunperinkään ollut läheinen. Ei siis ole kyse ihmisistä, joiden kanssa olisin ollut parisuhteessa ja / tai kokenut syvää ystävyyttä ja sielujen kemiaa.
4.) Erilaisia suru- ja kasvuprosesseja on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Suruprosessia ja sen etenemistä on kuitenkin tutkittu, kuten monia muitakin ihmisyyteen liittyviä asioita psykologian tieteensaralla. En omaksu suoraan tieteestä kaikkea omaan elämääni, koska tiedekin on ihmisen keksintö ja uskon elämässä olevan paljon sellaista, johon tieteen työkalut eivät ulotu. Psykologiaan tutustuminen on kuitenkin ikään kuin antanut selityksiä, sanoja ja nimiä monille sellaisille asioille, joita olen omassa elämässäni kohdannut. Suruprosessin ja surusta selviämisen kohdalla on juuri näin. Kun puhun suruprosessista, viittaan siis psykologiseen termiin. Asioiden kieltäminen, shokki, viha, suru ja lopulta hyväksyminen liittyvät oleellisesti suruprosessiin psykologiassa, ja näin olen todennut olevan myös omassa elämässäni. Koen tunteiden kohtaamisen ja niiden käsittelemisen äärimmäisen tärkeäksi asiaksi, mikäli haluaa välttää katkeroitumisen.
5.) Eroja ja niihin johtaneita syitä on hyvin erilaisia. Joskus ihmiset pystyvät eroamaan hyvinkin rauhallisissa merkeissä yhteispäätöksellä, ja kenties säilyä toisilleen läheisinä ihmisinä läpi elämän. Tämä olisikin mielestäni ihanteellista, silllä jos on halunnut jakaa jonkun ihmisen kanssa elämänsä aiemminkin, miksi yhtäkkiä tämän ihmisen pitäisi täysin poistua oman elämän piiristä? Kuvastaa hyvin kertakäyttömonogamista yhteiskuntaamme. En täysin ymmärrä ihmisiä, jotka puhuvat toisen ihmisen kanssa vietetystä ajasta eron jälkeen ''ajan haaskauksena'' tai ''elämän hukkaan heittämisenä'' - jostakin hyvästä syystähän on itse tehnyt valinnan jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa. Itse en koe yhtäkään suhdettani hukkaan heitettynä aikana, vaan tärkeinä ja arvokkaina kokemuksina. Toisinaan erot voivat kuitenkin olla hyvinkin riitaisia, jolloin osapuolet eivät ehkä välttämättä kykene enää kovinkaan läheisiin väleihin. Ihmiset ovat kenties todenneet, että elämä on vienyt niin eri suuntiin, ettei toisen seura ole enää sitä, mitä elämäänsä kaipaa. Arvot ja niitä määrittelevät teot saattavat olla ristiriidassa. Oli niin tai näin, eroja on hyvin erilaisia erilaisine tunteineen. Joskus ero voi olla niin vaikea ja tuntua ainakin toisesta osapuolesta niin väärältä ratkaisulta, että asioiden ja tunteiden käsittely vie pidemmän aikaa. Mielestäni tässä ei ole mitään väärää, eikä tällaisella hetkellä pysty aina ajattelemaan aurinkoisesti. Eron tuottaman tyhjiön kokeminen ahdistavana ei ole mielestäni aina suoraan negatiivinen asia. Oman kokemukseni mukaan ahdistavuuden kohtaaminen ja tyhjiössä elämään oppiminen on lopulta johtanut siihen, että mitään tyhjiötä ei enää ole.
6.) Olet jo pitkä tovi sitten päästänyt irti siitä ajatuksesta, että ihmisten tulisi elää kuten sinä elät. Haluat kuitenkin jakaa omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi, jotta joku voisi saada elämäänsä lisää onnellisuutta. Tämä on hienoa. Itse koen, että ristiriita sanomasi kanssa syntyy kuitenkin silloin, kun toinen ihminen on parhaillaan haastavassa elämäntilanteessa haastavien tunteiden ympäröimänä ja päätät juuri tällä hetkellä jakaa ajatuksiasi siitä, miten sinun mielestäsi toisen ihmisen ei tulisi käydä läpi negatiivisia tunteita vaan ajatella positiivisesti - näin karrikoidusti. Muistat varmaan, kuinka minäkin sanoin sinulle kerran vaikeassa tilanteessa, että: ''Anteeksi, mutta juuri nyt en kykene tällaiseen keskusteluun.'' Empatia on minulle tärkeä asia, ja vaikka tiedän sinun tarkoittavan ja ajattelevan hyvää ja pursuavan rakkautta, en aina koe tapaasi ottaa asioita puheeksi erinäisissä tilanteissa kovinkaan empaattiseksi. Tämä johtuu omasta empatiakäsityksestäni ja -kokemuksistani: Kun ihmisellä on elämässä surua ja vaikeita asioita, ei hän kaipaa valmiita ohjeita ja neuvoja surun ja negatiivisten tunteiden karkottamiseksi. Hän kaipaa ystävää, joka on läsnä ja antaa toisen tunteille tilaa olla, tulla ja mennä.
*sydän*
[q]ezzy, 11.11.2009 22:07:
Eipä tässä Aadan käännyttämisestä ole varsinaisesti ollut kyse. Lähinnä kyselty, että "miksi?". Ei hänellä olisi edes mitään velvollisuutta "puolustautua", mutta pystyy sen tekemään ja varsin selkeästi ja perustellen. Propsit siitä.
Eipä sitä aina tarvitse mennä valtavirran mukana siitä mistä aita on matalin.
[/q]
Nimenomaan. Aadan kirjoituksia on mielenkiintoista lukea, ja ne ovat aina asiallisia, eivätkä koskaan mene henkilökohtaisuuksiin. Ei ole olemassakaan yhtä ainutta ja oikeaa tapaa ajatella, mutta jokainen ihminen voi ja saa kokea oman ajattelutapansa itselleen parhaaksi ja kyseenalaistaa siitä poikkeavia asioita tai pyytää niihin selvennöstä laajentaakseen maailmankatsomustaan. Jos vielä osaa perustella omia ajatuksiaan, niin avot, ja sen aada kyllä osaa.
---
---
---
Piti vielä sanoa, että Facebook on mielestäni loistava keksintö sinkulle! Näet ihmisen kuvan, yleensä koulutuksen, työpaikan tms. ja missä se käy. Sieltä vaan etsimään sopivia ja tekemään lista ehdokkaista! :D Mä olen muuten oikeasti tehnyt noin pari kertaa, eli päättänyt että ton haluan ja sitten mennyt baariin tms. jossa tiedän, että se käy. On toiminut joka kerta!
---
Jos ilman kaveeraamatta näet ko. tiedot ja enemmänkin, niin aika vähäisillä älynlahjoilla on henkilöä siunattu.
---
No en nyt menisi sanomaan, että tuo älynlahjoista mitään kertoo.
Kyllä musta suurimmasta osasta näkyy jotain mikä kertoo koulutuksesta, työstä tms. Ei välttämättä suoraan, mutta sen kautta esim. mistä tykkää tai mihin verkostoihin kuuluu. Ja tapahtumistahan näkee osallistujat, jos on laittanut sellaiseen osallistuvansa.
En mäkään toisaalta antaisi kauheasti arvoa sille, jos jakaa itsestään kaiken internetissä. Mutta pitää huomioida myös, että on sellaisiakin tapauksia, jota nämä asiat eivät kauheasti kiinnosta. Eli sellaisia, jotka käyttävät esim. Facebookia harvakseltaan, mutta ovat laittaneet sinne ko. tietoja, eivätkä edes tajua, että ne näkyvät kaikille.
---
Ei todellakaan näe. Ilmeisesti tuttujesi teknisen osaamisen taso on aika hakusessa, jos tykkäämiset ja verkostot näkyy tuntemattomille (ei-kavereille). Itsellänikin on kyllä muutamia tuttuja, jotka jakavat tietoisesti lähes kaiken julkisina kaikille, mutta ei tulis kyllä mieleenikään tehdä niin FB:ssa. Muutamat tosin tekevät sitä vahingossa esim. jonkun "tykkää & jaa" -kisan jälkeen (joiden jakaminen on myös huono merkki).
Itselleni ei tulis kyllä mieleenkään enää seurustella teknisesti valveutumattomien ihmisten kanssa, siitä ei saa kuin hirveän vitutuksen, kun pitää yksinkertaisemmatkin asiat vääntää rautalangasta. Eri asia neuvoa yksittäisiä asioita kavereille tms. kuin olla kokoajan "tulkkina", se on todella rassaavaa.
Bileiden osallistumislistatkin on ihan yhtä tyhjän kanssa FB:ssa, kun ehkä 10% käyttää niitä oikeasti siihen tarkoitukseen, eikä vain muistilappuina, kuten valtaosa. Samaa on klubbarissakin kirottu jo vuosikausia, kun bileisiin näyttää olevan menossa kaikki ja todellisuudessa siellä ei sitten olekaan ketään sen suosikiksi merkannutta.
No toi bilejuttu on kyllä totta. Mutta toisaalta, ei kai se haittaa, jos sattuu juuri bongaamaan sieltä osallistujalistasta sen yhden hyvän tyypin ja saa siitä kimmokkeen lähteä bileisiin.
Minulle joku tekninen osaaminen ei ole mitenkkään tärkeää. Melkeinpä toivon, ettei ole liian "nörtti", vaan tekee mielummin asioita oikeassa elämässä. Ihmisiä kun on niin monenlaisia niissä fiksuissakin. Joku saattaa esim. olla niin vilkas tai kiinnostunut muista asioista, ettei ole ikinä edes miettinyt sitä, mitä itsestään jakaa muille.
[q]REivaaja, 6.5.2009 14:58:
Aivan. Pointti olikin se että mitäs jos Suomessa pummittaisiin 100 000 sydämmensiirrosta.
Sillo musta sun ohjenuora kuristaa.
[/q]
Mitä jos -ajattelu on useimmiten turhaa, mielummin pohjustan ajatuksiani nykyhetken todellisuuteen.
Ehkä parasta offtopikointia ikinä, btw. :D Jotta saatais tää homma takasin raiteilleen, niin sanottakoon, että pululu tossa kiteytti aika osuvasti omiakin ajatuksia elämästä, sinkuudesta ja parisuhteesta.