Vanhemmuus ja vanhemmat

Joo ja lapset on muuten erilaisia, eli ei voi yleistää, et kaikki tarvii kurinpitoo.
Uskon et asiat selvii parhaiten puhumalla: mullekin ois ihan turha tulla opettaan tapoja repimällä tukasta! (-Siis et jos vaik pomo tms tulis antaan luunappeja niin en varmaan tekis mitään siä töissä)
Enkä usko, että ero lapsen ja aikuisen välillä on niin suuri, et lasta voi kurittaa...
Kasvatusmenetelmänsä kullakin kuitenkin, jos ei asioista pysty puhuun, voi antaa luunappeja*vink*

[q]Tontsis, 24.4.2006 14:36:

---
Ihminen on kaiken kulttuurievoluutionkin jälkeen eläin ja lapset saattavat ajoittain tarvita osoituksen aikuisen fyysisestä ylivertaisuudesta ymmärtääkseen asemansa.
---


Uhmm.. Mitä ajat takaa tällä eläinvertauksella? Varmaankin ymmärsin väärin, mutta mä en nyt osaa näin pikaisesti kelailtuna sanoa yhtään eläintä, joka kurittaisi satuttamalla jälkeläisiään :O

[/q]

Tähän täytyy korjata, että ainakin koirat kurittavat jälkeläisiään fyysisesti.

Esimerkkitilanne: Pentu härnää emoaan ja emo murisee aluksi yrittäen viestittää, että ei pidä sellaisesta käytöksestä. Jos pentu ei siltikään tajua, että nyt olis parempi jättää emo rauhaan, saattaa emokoira ärhäistä ja samalla näykkäistä pentua. Siihen yleensä loppuu myös härnäys.

Aiheeseen en viitsi muuten lusikkaani pistää, sillä mun kantaani on mielestäni perusteltu täällä erinomaisen hyvin.

Mä en todellakaan ymmärrä, miksi lasta pitäis ehdoin tahdoin satuttaa. Ymmärrän kyllä, et jos menee hermot, niin voi tulla tehtyä jotain. Mut se, että ihan harkiten tuottaa kipua, on mun mielestä huono merkki. Jos lapsi tietoisesti aiheuttaa jollekulle muulle jotain pahaa, niin eka voi vaikka kysyä, että miltäköhan siitä toisesta nyt tuntuu. Ja sitten, että pitäisköhän pyytää anteeksi.

Mun mielestä lapseen pitää kajota mahdollisimman vähän, mutta ei sen pidä antaa tehdä mitä lystää. Niin kauan kuin vanhempi on riittävän vahva esim. ottamaan ranteista kiinni ja istumaan lapsen päälle, ei se kakru voi ihan mitä tahansa tehdä. Mulla ja mun broidilla on hyvin erilainen temperamentti, eikä kummankaan kasvatuksessa ole metodeihin kuulunut lyöminen, tukasta vetäminen tai muu tarkoituksellinen satuttaminen. Lähinnä on keskusteltu, ja itse aion mahdolliset tulevat lapseni kasvattaa keskustelemalla. Ja jos aikaa ja energiaa riittää, aion vastailla niiden typeriinkin kysymyksiin vielä enemmän kuin mulle on jaksettu vastata.

Ja sen skidin voi siis pakottaa keskustelemaan, tai ainakin kuuntelemaan, kun siitä vaikka pitää kiinni.

[q]Äiti

4-5 -vuotiaat pistivät ranttaliksi keskellä liikennettä. Hermo meni, ja taisi olla tukkapöllyn paikka, mutta kaikki neljä tien ylittäjää selviytyivät kuitenkin hengissä - josta olen edelleen ihan otettu.

Toinen mieleen tuleva esimerkki liittyy heikkoihin jäihin. Asumme järven rannalla. Syksyisin kun järvi jäätyi sen verran, että se saattoi kantaa kevyen kulkijan - tai sitten ei - naapuruston poikaporukalla oli ylipääsemätön hinku jäälle testaamaan sitä, kumpi vaihtoehto pätisi. Silloin tunnustan huutaneeni pariinkin otteeseen kuin hinaaja siinä rannalla, että "nyt joka iikka heti pois jäältä tai selkään tulee kaikille yhdessä ja erikseen - olivat sitten omia tai vieraita".[/q]

Tollasissa tilanteissa, missä on toimittava nopeasti ihmisten turvallisuuden takia, en näe mitään väärää.

[q]Tontsis, 24.4.2006 16:31:
Btw, miksei sijainen vois luvata kilteille oppilaille jotain kivaa, josta syrjäytetään hankalat tapaukset? En tiedä sijaisopetuksesta mitään, tuli vaan mieleen kysyä :)
[/q]

Kyllähän tuotakin tehdään - esim. voidaan sanoa että pääsette aikaisemmin välitunnille jos kaikki tekee tehtävät ajoissa. Tosin usein tuollaiset diilit eivät toimi, koska perustilanteenhan on oltava se, että tehdään niinkuin sanotaan - ei normikäyttäytymisestä voida aina palkita.

[q]Tontsis, 24.4.2006 14:36:
Sori jos tulee toistoa topikiin tai mun replyt jatkossakin kestää. Tää etenee niin kovalla vauhdilla ja mielelläni vastailen rauhassa viesteihin. Muutenkin kuulun siihen porukkaan, joka luki koealueen läpi yhdellä kerralla, jos edes kerkesin kokonaan, kun toiset kehuskeli lukeneensa 5 kertaa viimeisenä iltana. Olen hidas (tai huolellinen?) lukemaan :)
[/q]

Samassa veneessä ollaan eli ei ainakaan minua haittaa. =)

[q]
---
Epailija, 24.4.2006 13:12:
Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin lapsuus on sitä aikaa, jolloin lapsi aivopestään noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä.
---
Tää todella kuulostaa karulta. Onneks pehmensit myöhemmin, koska mä jo aattelin, että noilla lähtökohdilla onneks en oo sun kasvattama ;D En menis ihan helpolla käyttämään tota aivopesua sanana kuvaamaan lasten kasvatusta.
[/q]

No ei se ole varmaan samanlaista aivopesua minä useimmat aivopesua ajattelee. Valitettava tosiasia vain on se, että moraalisäännöt eivät ole mitään absoluuttisia totuuksia, joten lapsi voi loputtomiin udella isiltään ja äidiltään, että miksi jokin asia on väärin ja ainoaksi rehelliseksi vastaukseksi jää: koska me sanomme niin. Lapset pitää siis tavalla tai toisella saada uskomaan, että se riittää - tai paremminkin unohtamaan se, että syy on noinkin heppoinen, ja saada pelkkä sääntö jäämään mieleen. Kun lapselle tarpeeksi monta kertaa sanoo, että pikkuveljen lyöminen on väärin, saattaa tämä jossain vaiheessa uskoakin sen - vaikka se siis ei itse asiassa ole Totta(tm). Jos lapsi ei usko puhetta, niin rangaistuksen pelon istuttaminen lapseen on seuraava keino viedä oppi perille. Ajan kanssa lapsi saattaa senkin jälkeen oppia tuntemaan teon vääräksi, jolloin rangaistusta ei tarvitse enää käyttää pelotteena. Tällainen tietyn totuuden toistaminen ja tarvittaessa rangaistuksin vahvistaminen on nimenomaan aivopesua, vaikka sitten varsin helläotteista sellaista.

[q]
Mulla ei ole henkilökohtaista kokemusta lapsen kasvatuksesta tai edes lapsen läsnäolosta, mutta mulla on mielipiteitä ja käsityksiä :) Musta toi on oikea tapa opettaa oikea ja väärä. Ainakin se kuulostaa hyvälle tavalle. "Ei saa vetää kissaa hännästä, ettei kissalle tule paha mieli" ja lisäksi venäyttää vähän omaa naamaansa surulliseksi. Jokainen kakarakin tietää, että paha mieli ei ole kiva juttu. Ja hei, tosi monet sadut, animaatiot ja kuvakirjatkin kertoo tästä tunteesta. Huono omatunto "rangaistuksena" toimi minulle.
[/q]

Toimi se monesti minullekin, mutta välillä se ei ole riittävän tehokas tai nopea keino saada lasta kuriin. Esimerkiksi risteyksessä nujakoivia lapsia on mielestäni ihan turha mennä kurittamaan sanomalla "isille tulee nyt paha mieli, jos te ette lopeta tappelua ja tule pois autojen tieltä". Jos lapset ovat tarpeeksi kiukkuisia, ei puhe kerta kaikkiaan tehoa. Pahimman maailman napa-vaiheen (ei ammattijargonia, kirj. huom.) aikana en myöskään lähtisi pelkkään lapsen empatiakykyyn aina luottamaan. Muuten olen kyllä samaa mieltä ja tarkoituksena olisikin opettaa oma(t) kersa(t) mahdollisimman aikaisin ottamaan myös toisten tunteet huomioon. Niin ja hyvä että otit sadut puheeksi. Siinä on hyvä tapa kasvattaa lasta ilman että lapsi tätä itsekään välttämättä tajuaa. =)

[q]
No mutta. Aiemminhan joku totesikin tai ainakin arvuutteli, että jostainhan se haistattelukin on opittu. Siis kuten itsekin tuossa sanot, että "jos kotikasvatus on epäonnistunut".
[/q]

Ei sitä haistattelua välttämättä kotona opita. Kouluikäisillä lapsilla on jo ihan omat perheen ulkopuoliset kuvionsa, roolimallinsa ja sosiaaliset hierarkiansa. Haistattelu opitaan jo leikkipuistossa kun vanhemmat lapset haistattelevat toisilleen, eikä vanhemman tuomitseva asenne poista oppia.

[q]
Ja puhekaan ei tepsi, jos "Ei" ei riitä kotonakaan vaan siellä on todettu fyysisen kurituksen olevan se lopullinen ei.
[/q]

Ei on vain sana. Jos ei muuten, niin toisten lasten kanssa leikkimällä oppii, ettei "ei" aina tarkoita sitä, että jokin toiminta loppuisi. Tuttavaperheen kersa saattaa vedellä sinua ymmärtämättömyyttään ympäri korvia muovilapiolla, vaikka kuinka yrittäisit kieltää, koska sinä et ole hänelle mikään auktoriteetti.

[q]
Tämäkin on todettu tai ainakin tätäkin arvuuteltu jo topikissa. Itse kun haluaisin kasvattaa lapseni ilman fyysistä kuritusta ja opettaa heille, että kaikki väkivalta on väärin, en todellakaan haluaisi lähettää lastani kouluun, jossa opettajat tekevät toisin. Oma kakaranihan ei tietystikään kuritettavaksi edes joutuisi, koska uskoo siihen "Eihin", heh ;)
[/q]

Hehe, mutta kun kaikki väkivalta ei ole väärin - ainakaan kaikkien mielestä. Jossain vaiheessa se lapsi tajuaa tämän ja silloin muodostuu ristiriita vanhemman opetusten ja tosimaailman ilmiöiden välillä. Tämä on tietenkin ihan oma ongelmansa. Sapeli kertoi opettajuudesta mielestäni varsin hyvin ja kun liittää sen jo sanomaani, niin en tiedä mitä tähän lisäisi.

[q]
Jälleen kavahdan tota sanavalintaa "pitää saada" :O Tiedän, että et tarkoita sitä kirjaimellisesti, mutta se antaa helpommin käsityksen siitä, että nauttisit asiasta :)
[/q]

Pahoittelen. Tarkoitus ei ole ilmaista, että sen tulisi tai että se saisisi tuoda jonkinlaista nautintoa rankaisijalle. Tarkoitin, että minusta opettajalla kuuluu olla valtuudet fyysisen koskemattomuuden rikkomiseen. En välttämättä edes sallisi kunnon tukkapöllyn antamista, mutta niskavilloista tai korvasta tarttuminen ja puhutteluun (jonka voi itsekin pitää esim. luokan ulkopuolella) taluttaminen olisi mielestäni sallittavaa. Koululaitos on nimittäin sekin vastuussa lasten kasvattamisesta. Etenkin nykyaikana on turha odottaa, että kaikkien oppien tulisi tulla vain vanhemmilta ja vain vanhempien valitsemassa muodossa.

[q]
---
Ihminen on kaiken kulttuurievoluutionkin jälkeen eläin ja lapset saattavat ajoittain tarvita osoituksen aikuisen fyysisestä ylivertaisuudesta ymmärtääkseen asemansa.
---
Uhmm.. Mitä ajat takaa tällä eläinvertauksella? Varmaankin ymmärsin väärin, mutta mä en nyt osaa näin pikaisesti kelailtuna sanoa yhtään eläintä, joka kurittaisi satuttamalla jälkeläisiään :O
[/q]

Embie antoikin jo esimerkin. Itselleni on muodostunut sellainen mielikuva, ettei se olisi mitenkään harvinaista eläinkunnassa. Se, mitä ajoin takaa, oli että lapsena ihminen elää kaikista eniten vaistojen ja viettiensä varassa. Juuri puhumaan oppinut lapsi ei ole kykeneväinen ajattelemaan kuten sinä ja minä ja tiedolliset kyvyt kehittyvät vielä yläasteellakin. Nuori lapsi ei osaa arvostaa aikuista koska tämä on vanha ja aikuinen tai edes sen takia, että tämä on hänen vanhempansa - nuorimmat eivät edes näe itseään äidistä (olettaen, että sellainen on) erillisenä olentona. Fyysisen ylivertaisuuden osoittaminen taas on varsin tehokas keino osoittaa lapselle kuka ne rajat asettaa ja kenelle. Tämän ei tietenkään tarvitse tapahtua vetelemällä lasta ympäri korvia, mutta joskus se tukkapölly on tarpeen asioiden asettamiseksi perspektiiviin. Tilanteen rauhoituttua voi (ja itse asiassa pitäisikin) käydä lapsen kanssa tilanne läpi, jotta lapsi ymmärtäisi kokonaisuudesta muutakin kuin rikkeen ja kivun yhteyden.

Itse turvautuisin mielelläni mahdollisiman paljon puheeseen ja keskusteluun kasvatuksessa, mutta jos tulee sellaisia tilanteita, missä pelkkä puhe ei tunnu riittävän ja lapsi vaikkapa asettaa itsensä vaaraan, niin - erästä fraasia lainatakseni - "a little pain never hurt anyone".

[q]koo, 24.4.2006 13:36:
Vai että oikein neiti. Kas kun ei tyttö.
[/q]

No sehän olisi ollut alentuvaa. ;)

[q]
Olen saanut sinusta täällä klubbarissa kuvan, että olet fiksu tyyppi joka argumentoi hyvin. Olet siis varmasti kuullut keskustelusta. Vastoin yleistä harhaluuloa lapsikin ymmärtää puhetta ja hänelle voi keskustellen selittää asioita. Ei lapsi ole mikään imbesilli, joka pitää "aivopestä", jotta tämä noudattaisi yhteisiä sääntöjä. Kyllä lapsikin ymmärtää, jos hänelle selittää.
[/q]

Ensinnäkin: Kiitos. Toisekseen: Olen kuullut, mutta sinä et ole lapsi. Minä en ole lapsi. Aika hiton harva tällä foorumillakin on varmaan lapsi. Lapsi ymmärtää kyllä puhetta (edit: Lue: sanoja), mutta lapsen ajattelu ei ole kehittynyt samalle tasolle aikuisen kanssa vielä murrosiässäkään, vaikka silloin jo voiton puolella ollaankin. Lapsi voi kyllä ymmrtää ainakin omalla tavallaan, mutta ei lapselta voi eikä pidäkään odottaa samanlaisia tiedollisia kykyjä kuin aikuiselta. Kolmannekseen: Aivopesuahan se on, jos herkässä oppimisvaiheessa toitotetaan jonkin olevan niin, vaikka sääntö olisikin silkkaa keksintöä. Kyllä lapsi ymmärtää miksi hellaan ei saa koskea sitten kun siihen on polttanut näppinsä. Lapsi ei sen sijaan varmastikaan ymmärrä abstraktioita nimeltä "oikea" ja "väärä" kuin korkeintaan liitettynä käytännön esimerkkeihin ja tällöinkin saattaa jäädä epäselväksi miksi niin on. Lapset täytyy saada toiston avulla "ostamaan" nämä tarinat oikeasta ja väärästä, uskomaan niihin koska joku sanoo niin olevan, ja se on pohjimmiltaan aivopesua.

[q]
Siinä vaiheessa kun lapsi on niin pieni ettei selitystä ymmärrä, ei tukistamiset sun muut mielestäni myöskään auta. Sen ikäinen lapsi ei tee "pahaa" ilkeyttään vaan ymmärtämättömyyttään. Niin pienen lapsen vanhempien tulisi varmistaa, ettei lapsi pääse tekemään mitään typerää.
[/q]

Helpommin sanottu kuin tehty. Lapset ovat yhtä lailla kykeneviä pyrkiä rankaisemaan vanhempiaan käyttäytymällä huonosti (tosin nyt pitäisi yrittää määritellä jollain tavalla kehitysvaiheiden avulla nämä iät - itse en detaljeja muista) ja vaikka lapsi ehkä selityksen ymmärtäisikin, ei hän välttämättä välitä siitä tuon taivaallista. Lapsi ei näe itseään kuten aikuiset näkevät ja tapa suhteuttaa itsensä muuhun maailmaan vaihtelee aika suurestikin eri kehitysvaiheiden välillä. Tämän takia saattaa joskus olla tarpeen osoittaa lapselle ihan käyttännössä, että tämä ei ole maailman napa.

[q]
Siinä olet oikeassa, että rangaistuksen pelkokin voi tehota jossakin vaiheessa. Myös pelottelu voi tehota. Mutta ei sitä tarvitse yhdistää kuritukseen! Voithan vaikka murkkuikäistä uhkailla, että jos hän tekee "pahaa" hän ei pääse kavereille kuukauteen/ei pääse joihinkin juhliin/menettää kuukausirahansa jne. Tällöin hän ei riko sääntöjä, jottei saisi rangaistusta.
[/q]

Tai sitten rikkoo, koska rangaistus ei pelota pätkääkään.

[q]
Tosi yleinen ajatus tuntuu olevan, että lapsi ei ymmärrä/tunnusta/kunnitoita auktoriteettia eli vanhempiaan ilman, että sitä satutetaan fyysisesti. Musta tuntuu, että juuri ne, jotka eivät sitä auktoriteettia mitenkään muuten saa, hankkivat sen voimakeinoin.
[/q]

Sapeli sanoikin tästä jo hyvin.

[q]
Tulee mieleen ala-asteen opettajat: toinen ei saanut luokkaa hiljaiseksi vaikka huusi naama punaisena ja hakkasi karttakepin paskaksi, toinen sai luokan hiljaiseksi vain astumalla ovesta sisään. Kumpaakohan kunnioitettiin enemmän? Kummastakohan pidettiin enemmän?
[/q]

Pitäminen on toissijaista, jos kuria ajatellaan. Kunnioittaminen on tärkeämpää - joskus pelonsekainen sellainen. Oli meilläkin lukiossa opettaja, jonka ei tarvinnut ääntään korottaa, että luokka olisi ihan hiljainen - auktoriteetin hoiti opettajan maine perkeleellisen tomerana tätinä, joka kiiri yläasteoppilaidenkin korviin. Silloin kyseessä oli nimenomaan tuo pelonsekainen kunnioitus, vaikka opettaja itse ei tähän aihetta juuri antanutkaan. Lasten ja opettajien suhde on jännä juttu.

[q]
Ja miksi lasta pitäisi nöyryyttää? (Nöyryytystähän se on, jos esim pepulle annetaan piiskaa.)
[/q]

Koska nöyryyttä on hyvä oppia? Ei lasta tietenkään tarvitse nöyryyttää haukkumalla tätä julkisesti tai muutakaan sellaista, mutta tavalla tai toisella on hyvä välillä palauttaa lapsi maan pinnalle; ottaa turhat luulot pois. Missä se lapsi sitä nöyryyttä oppii, jos ei kotona opeteta oikeissa väleissä, että lapsi ei ole maailman keskipiste, kaikkivaltias tai edes muita parempi ihminen? Jälleen: Sen ei ole pakko tapahtua fyysisesti, mutta joskus ei pelkkä puhe tämänkään suhteen auta.

[q]
En minäkään ole rangaistuksia kieltämässä. Mutta miksi niiden pitäisi olla fyysisiä?
[/q]

1. Koska puhe ei aina tehoa. 2. Koska puhe ei ole aina tarpeeksi nopea keino viestin saamiseksi perille.

[q]
Ja vielä haluan sen sanoa, että kun täällä "vastapuolta" (jota siis itsekin selvästi edustan) kaikenlaisilla sanamuodoilla nimitellään niin ettepä te kurituksen kannattajatkaan itsestänne mitenkään erityisen fiksua kuvaa anna, jos argumenttinne ovat luokkaa vastapuoli on peltiämpäri.
[/q]

Missä minä, kurituksen kannattaja, olen moiseen sortunut? Eipäs yleistetä.

[q]koo, 24.4.2006 14:11:
Haluan olla turvallinen ja rakastava vanhempi, jota ei tarvitse pelätä.
[/q]

Ei se, että sun lapsesi tietää sun olevan valmis tarpeen vaatiessa antamaan tukkapöllyn automaattisesti tarkoita, että lapsesi pelkää sinua.

[q]
Te, joiden mielestä kaksivuotiasta on ok kurittaa, koska muuten se tekee pahojaan: entäs vauvat? Entä jos vauva vain huutaa ja huutaa ja huutaa? Onko ok ravistella vauvaa? Vähän läimäistä?
[/q]

Vauvojen fyysinen rankaisu on ihan yhtä tyhjän kanssa. Aikuinen ei tiedä miksi lapsi itkee ja lapsi ei tiedä miksi sitä sattuu, vaan alkaa itkeä yhä enemmän. Vauvaa ei sitä paitsi tulisi koskaan ravistella vähänkään rajummin syystä, jonka hallu jo mainitsikin: Lapsi voi saada siitä eliniäisiä vammoja tai pahimmassa tapauksessa kuolla. Fyysiset rangaistukset, kuten niskavilloista nappaamisen, voi imo ottaa käyttöön sitten kun lapselle voi myös puhuen selvittää rangaistuksen syyt - ainakin niiden kivuliaiden rangaistuksen kohdalla. Kädelle läppäisy ettei konttausikäisen sormi eksy pistorasiaan on niin ikään mielestäni varsin ok. Lapsi kykenee kuin Pavlovin koira konsanaan jo tuossa iässä yhdistämään pienen kivun ja pistorasian toisiinsa ja pyrkii varsin nopeasti välttämään niitä. Tietenkin olisi hyvä olla töpseleissä suojat lapsien varalta, mutta tuo nyt esimerkkinä ei-puheikäisen lapsen kurituksesta.

Kovasti alkaa tuntua siltä, että tässä topikissa menee hetkittäin pahasti puurot ja vellit sekaisin. Osa puhuu fyysisestä satuttamisesta, osa puhuu fyysisestä kajoamisesta yleensä, ja kummankin argumentit viuhuvat toistensa ohi metrikaupalla.

Mistä kukin siis puhuu, kun puhuu fyysisestä kajoamisesta? Tarkoitetaanko tällä satuttamista vai taltuttamista? Aiheutuuko rangaistus kivusta vai fyysisestä interventiosta?


[q]Epailija:
Fyysisen ylivertaisuuden osoittaminen taas on varsin tehokas keino osoittaa lapselle kuka ne rajat asettaa ja kenelle. Tämän ei tietenkään tarvitse tapahtua vetelemällä lasta ympäri korvia, mutta joskus se tukkapölly on tarpeen asioiden asettamiseksi perspektiiviin. - - - Itse turvautuisin mielelläni mahdollisiman paljon puheeseen ja keskusteluun kasvatuksessa, mutta jos tulee sellaisia tilanteita, missä pelkkä puhe ei tunnu riittävän ja lapsi vaikkapa asettaa itsensä vaaraan, niin - erästä fraasia lainatakseni - "a little pain never hurt anyone".[/q]

Eli sinun mielestäsi sanoista seuraava askel on tarkoituksellinen satuttaminen? Eikö fyysistä ylivertaisuutta voi osoittaa myös ilman satuttamista? Eikö esimerkiksi kiinni pitäminen, taluttaminen tai jopa kantaminen tulisi kyseeseen? Vai eikö lapsi opi ilman kipua?


Tilannehan on osittain analoginen aikuisten maailman kanssa. Poliisit yrittävät ensin puhetta, ja jos se ei auta, taltuttavat esimerkiksi laittamalla käsirautoihin. Taltuttamisen ensisijaisena tarkoituksena ei ole satuttaa, mutta jos muu ei auta, voi poliisikin joutua pistämään sillä tavalla vastaan, että pidätettävää sattuu. Poliisi ei kuitenkaan tuota tarkoituksellista kipua --- tai jos tuottaa, pitäisi sen poliisin olla entinen poliisi. Tuottamuksellinen kipu ei kuulu tämän yhteiskunnan eikä tämän lainsäädännön legitiimeihin rangaistuskeinoihin.

Pientä lasta ojentavan vanhemman tilanne on siinä suhteessa poliisia helpompi, että vanhempi on yleensä fyysisesti paljon vahvempi. Tällöin taltuttaminen voidaan tehdä useimmiten niin, että kipua ei tarvitse tuottaa. Vaikka pieni lapsi saisikin hirvittävän itkupotkupuremisraivarin, riittävän napakka ote vanhemman puolelta riittää.

[q]vaavu, 25.4.2006 00:07:
Eli sinun mielestäsi sanoista seuraava askel on tarkoituksellinen satuttaminen? Eikö fyysistä ylivertaisuutta voi osoittaa myös ilman satuttamista? Eikö esimerkiksi kiinni pitäminen, taluttaminen tai jopa kantaminen tulisi kyseeseen? Vai eikö lapsi opi ilman kipua?
[/q]

Ei suoraan. Eri tilanteissa fyysistä ylivertaisuutta voi osoittaa eri tavoin. Jos lapsi äityy lyömään tai muuten vain riehuu holtittomasti ympäriinsä, niin ensimmäinen fyysinen askel on mielestäni vaikkapa rauhallinen kiinni pitäminen. Olet oikeassa siinä, että tässä ovat nyt termit ja tilannekohtaisuus epämääräistyneen aika lailla. Fyysistä ylivertaisuutta voi osoittaa ja varsin pitkälle tuleekin mielestäni osoittaa tavoilla, jotka eivät satuta lasta, mutta samalla olen sitä mieltä, että sopivissa väleissä annosteltu pieni määrä kipua on hyvin tehokas keino viestin saamiseksi perille - ehkäpä sitä tehokkaampi, mitä harvemmin siihen turvautuu. Lapsi monesti oppii ilman kipua, mutta se pieni kipu saattaa säästää niin lapsen kuin aikuisenkin muutamalta harmilta.

[q]
Tilannehan on osittain analoginen aikuisten maailman kanssa. Poliisit yrittävät ensin puhetta, ja jos se ei auta, taltuttavat esimerkiksi laittamalla käsirautoihin. Taltuttamisen ensisijaisena tarkoituksena ei ole satuttaa, mutta jos muu ei auta, voi poliisikin joutua pistämään sillä tavalla vastaan, että pidätettävää sattuu. Poliisi ei kuitenkaan tuota tarkoituksellista kipua --- tai jos tuottaa, pitäisi sen poliisin olla entinen poliisi. Tuottamuksellinen kipu ei kuulu tämän yhteiskunnan eikä tämän lainsäädännön legitiimeihin rangaistuskeinoihin.
[/q]

Ei, mutta toisaalta poliisit taltuttavatkin useimmiten aikuisia. Toisaalta kyllä poliisitkin tarvittaessa käyttävät lukkoja, joiden vastustaminen tuottaa kipua - aivan kuten niskavilloista taluttamisenkin vastustaminen tuottaa.

[q]
Pientä lasta ojentavan vanhemman tilanne on siinä suhteessa poliisia helpompi, että vanhempi on yleensä fyysisesti paljon vahvempi. Tällöin taltuttaminen voidaan tehdä useimmiten niin, että kipua ei tarvitse tuottaa. Vaikka pieni lapsi saisikin hirvittävän itkupotkupuremisraivarin, riittävän napakka ote vanhemman puolelta riittää.
[/q]

Totta kyllä, ainakin valtaosassa tapauksia. Loppuihin ei se kipukaan välttämättä tee vaikutusta.

[q]Epailija, 20.4.2006 21:58:
-Minkälainen isä tai äiti haluaisit olla tai olet?[/q]

Mahdollisimman hyvä.

No ei vaineskaan. Mä toivoisin ja haluaisin kasvattaa lapsistani mahdollisimman tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä, niin että he tuntisivat oikean ja väärän ja osaisivat elää sen mukaan. Yhden asian mä olen jo tässä vaiheessa luvannut itselleni: mä pyrin aina vastaamaan lasten kysymyksiin niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Vaikka lapsi kysyisi sata kertaa "miksi", mä haluan antaa vastaukseksi muutakin kuin "siksi".


[q]-Minkälaisia kokemuksia sinulla on omista vanhemmistasi?
-Tuletko toistamaan vanhempiesi virheet tai huomaatko toistavasi niitä jo nyt?[/q]

Mulla oli suhteellisen vapaa kasvatus. Rajat kyllä annettiin, mutta reilun pelin hengessä. Omissa muistikuvissani ei ole yhtään sellaista tilannetta, että vanhempani olisivat turvautuneet "teet niin koska minä sanon niin" -tyyppiseen sanelupolitiikkaan. Enkä mä ole ollut mikään erityisen rauhallinen lapsi --- uhmaikä oli kuulemma pitkä ja hirveä, ja lapsuus kului isonsiskon kanssa tapellessa.


[q]-Saako lasta kurittaa fyysisesti?[/q]

En halua enkä toivottavasti koskaan aio satuttaa lastani rangaistuksen vuoksi. Mua itseäni ei koskaan ole lyöty, mutta kerran olen vierestä ollut todistamassa tilannetta, jossa isäni on läimäyttänyt isosiskoani. Tilanne on ollut sivustakatsojanakin sen verran traumaattinen, että siitä on jäänyt yllättävän selvä muistikuva päähän, pienestä iästä huolimatta. En edes muista, mistä koko tapaus sai alkunsa. Ja jos ainoa mieleen jäänyt asia on pelko ja kauhistus, en oiken jaksa uskoa, että tapauksesta on ollut mitään pedagogista hyötyä.

[q]vaavu, 25.4.2006 00:36:
Vaikka lapsi kysyisi sata kertaa "miksi", mä haluan antaa vastaukseksi muutakin kuin "siksi".
[/q]

Tästä äiti voisi kertoa mielenkiintoisen tarinan, mutta sanonpa sen nyt lyhyesti itse ensin. Mun mutsini nimittäin ajatteli ennen ensimmäistä lastaan juuri noin ja siksipä mulle on vastattu pikkuskidinä kaikkeen mitä oon saanut päähäni kysellä vaikka se oli kuinka raskasta. No, niin raskasta se kuitenkin oli että mun broidilleni vastaus "miksi"-kysymyksiin olikin sitten jo usein "siksi kun minä sanon niin."

Toi nyt on osittain perheen sisäisenä läppänä kerrottu juttu, mutta jotenkin epäilen että sullakin voi asenne muuttua jos jälkikasvusta tulee yhtä "tiedonhaluista" kuin esim. minä olin.

[q]vaavu, 25.4.2006 00:07:
Tilannehan on osittain analoginen aikuisten maailman kanssa. Poliisit yrittävät ensin puhetta, ja jos se ei auta, taltuttavat esimerkiksi laittamalla käsirautoihin. Taltuttamisen ensisijaisena tarkoituksena ei ole satuttaa, mutta jos muu ei auta, voi poliisikin joutua pistämään sillä tavalla vastaan, että pidätettävää sattuu. Poliisi ei kuitenkaan tuota tarkoituksellista kipua --- tai jos tuottaa, pitäisi sen poliisin olla entinen poliisi. Tuottamuksellinen kipu ei kuulu tämän yhteiskunnan eikä tämän lainsäädännön legitiimeihin rangaistuskeinoihin.
[/q]

Tosta tuli mieleen yksi anekdootti minkä kuulin töissä. Vartijat olivat ottaneet kiinni riehuvan nistin, ja poliisi saapui paikalle. Vanhempi konstaapeli kysyi ensin nistiltä että onko taskuissa neuloja, ruiskuja, piikkejä, puukkoja tai mitään mihin poliisi saattaisi itsensä satuttaa. Vastauksena oli hätäinen ei, ja poliisi työntää kätensä taskuun. Sieltä löytyy suojaamaton neula. Konstaapeli katsoo nistiä silmiin ja sanoo rauhallisesti "Menit sitten valehtelemaan", ja ottaa nenästä kiinni. Konstaapeli vääntää nistin nenästä oman polvensa korkeudelle, ja kysyy uudelleen: "Onko näitä neuloja lisää?". Nisti vastaa heti että ON ON ON ON ON ja kaivaa jokaisen pikku neulan ja puukonterän taskun uumenista ja pyytää anteeksi.

Toinen anekdootti liittyy jatkuvasti tietyssä ravintolassa häiriköivään asiakkaaseen, joka poistetaan aina sieltä sanallisesti. Kun kuukauden kuluttua paikan vartija kyllästyy joka päivä käskyttämään saman riehujan ulos, viedään kyseinen riehuja karmien kautta pihalle ja pidetään erittäin tiukka puhuttelu. Mallia siis riveleistä kiinni ja kerrotaan käytöksen jatkumisesta koituvia seurauksia. Seuraavan päivänä kaveri tuli pyytämään ravintolan henkilökunnalta ja vartijalta anteeksi. (Tämä siis ei tapahtunut minun työpaikallani, vaikka kyseinen vartija onkin hyvänpäivän tuttu. Itse olisin menetellyt tilanteessa toisin, mutta vaikka tuomitsenkin keinot niin pakko myöntää että tuloksia syntyi.)

Tässä tuli vaan mieleen, että välillä toi pienen kivun tuottaminen on ehkä paikallaan, vaikka poliisi toimi toisaalta objektiivisesti tarkasteltuna väärin. Vastaavasti voidaan rinnastaa, olisiko ollut parempi luottaa tän edellämainitun nistin sanaan, ja alkaa oman terveyden ja hengen uhalla kaivamaan jokainen yksittäinen piikki taskuista ulos. Edelleen myös toisen esimerkin vartija toimi väärin, vaikka voidaan ehkä inhimillisesti subjektiiviset näkökulmat huomioon ottaen hyväksyä teko. Joskus vaan saavutaan sellasen tilanteen ääreen, että neuvottelu ei mene perille. Voimankäytön pitää silti ehdottomasti olla se viimeinen keino. Ja tämä siis ei ole peruste sille että lasta pitää kasvattaa kuin poliisi tai vartija, vaan siihen mustavalkoiseen näkemykseen että toiseen ihmiseen ei saa missään tilanteessa kajota.

Tää tarina on tässä nyt vaan siksi, että nää asiat ei ole mustavalkoisia. Itse kannatan ehdottomasti ensisijaisesti väkivallatonta linjaa kaikessa, mutta pienelle kivun tuottamiselle on joskus, eittämättä hyvin harvoin, paikkansa. Väkivalta on edelleen mun mielestäni ainakin asia erikseen kuin ruumillinen kurinpalautus tilanteessa missä muut keinot on käytetty loppuun.

[q]Epailija, 24.4.2006 23:58:
Kädelle läppäisy ettei konttausikäisen sormi eksy pistorasiaan on niin ikään mielestäni varsin ok. Lapsi kykenee kuin Pavlovin koira konsanaan jo tuossa iässä yhdistämään pienen kivun ja pistorasian toisiinsa ja pyrkii varsin nopeasti välttämään niitä. Tietenkin olisi hyvä olla töpseleissä suojat lapsien varalta, mutta tuo nyt esimerkkinä ei-puheikäisen lapsen kurituksesta.
[/q]

Mutta kun ei-puheikäinen ymmärtää/muistaa tuon kivun ihan yhtä hyvin/huonosti kuin sen ilman läppäisyä tehdyn siirron. Tai ehkäpä meidän mukulat on jotenkin erityisen kovapäisiä, sillä nämä jaloissa pyörivät kaksi ei-puheikäistä kyllä koittavat sen tuhat kertaa ja pieni korvasta nappaus ei muuta tätä asiaa. Silti yritetään 'vielä kerran'.. Ja muutenkin tuo kivun yhdistäminen on aika kyseenalaista. Käytännön esimerkki: Meidän videokaapissa on lasiovissa semmonen magneettilukko (en paremminkaan osaa kuvailla) ja noiden ovien napsuttelu onkin ihan ykkösjuttu ollut pikku miehelle jo varmaan 4 kuukautta. Sormet ovat jääneet sinne väliin varmaan lähemmäs tuhat kertaa ja huuto on aina aivan järkyttävä. Pahimmassa innostumisvaiheessa tuo huuto kuului helposti 50 kertaa päivässä. Ja silti sitä tehdään vieläkin. X-määrä ei siis ole vielä tullut täyteen, vaikkakin pikkuhiljaa näyttäisi, että saatetaan olla jo voiton puolella.-) Se, mitä tarkoitan on se, että mitä tuo läpsäytys tai korvasta nappaaminen tällaisessa tilanteessa auttaa, sillä oppimiseen nyt vain menee tietty lapsesta riippuvainen aika. Eikö tällöin fyysinen kuritus (ja nyt puhutaan ihan näistä lievistä) osoita itsensä turhaksi ja lähinnä vanhemman keinoksi purkaa turhautumistaan, kun se toinen ei tunnu millään oppivan?


[q]Äiti

4-5 -vuotiaat pistivät ranttaliksi keskellä liikennettä. Hermo meni, ja taisi olla tukkapöllyn paikka, mutta kaikki neljä tien ylittäjää selviytyivät kuitenkin hengissä - josta olen edelleen ihan otettu.

Toinen mieleen tuleva esimerkki liittyy heikkoihin jäihin. Asumme järven rannalla. Syksyisin kun järvi jäätyi sen verran, että se saattoi kantaa kevyen kulkijan - tai sitten ei - naapuruston poikaporukalla oli ylipääsemätön hinku jäälle testaamaan sitä, kumpi vaihtoehto pätisi. Silloin tunnustan huutaneeni pariinkin otteeseen kuin hinaaja siinä rannalla, että "nyt joka iikka heti pois jäältä tai selkään tulee kaikille yhdessä ja erikseen - olivat sitten omia tai vieraita".

[/q]

Ymmärrän erittäin hyvin, miksi muksuille on näissä tilanteissa haluttu antaa ympäri korvien, mutta en todellakaan sanoisi sitä ihanneratkaisuksi. Ok, se on yksi ratkaisu, mutta itse nään sen "helppona ratkaisuna". Tuollaisessa tilanteessa äiti säikähtää aivan järjettömästi ja kyllä mulla tuohon olotilaan ainakin kuuluu se, että 'tekee mieli antaa toisille selkään'. Toisaalta tiedostan senkin, että ainakin omalla kohdalla se selkään antaminen olisi tuossa tilanteessa juuri sitä oman säikähdyksen, pelon ja turrhautumisen purkamista, eikä niinkään lastenkasvatusta. Tässäkin topicissa on muistaakseni sanottu tämä, ettei esim. selkäsaunaa tule ikinä antaa vihaisena, mutta juuri näitä tunnekuohu tilanteitahan ne ovat.

Pitää vielä lisätä, että noita 'läheltä piti' -tilanteita tulee varmasti jokaisen lapsen kohdalla ja varmasti miltei jokaisella vanhemmalla käy mielessä antaa idiootimaisuudesta esim. tukkapölly, mutta epäilen yhä sitä kasvatuksellista merkitystä. Omaa lapsuutta muistellen en varmaan olisi oppinut esim. myrkkysienien syömisestä tai skeittilaudalla kaksipäänä järveen laskemisesta yhtään enempää selkäsaunan avulla kuin ihan ns. psykologisilla rangaistuksilla.

[q]Sunflower, 25.4.2006 07:42:
---

Ymmärrän erittäin hyvin, miksi muksuille on näissä tilanteissa haluttu antaa ympäri korvien, mutta en todellakaan sanoisi sitä ihanneratkaisuksi. Ok, se on yksi ratkaisu, mutta itse nään sen "helppona ratkaisuna". Tuollaisessa tilanteessa äiti säikähtää aivan järjettömästi ja kyllä mulla tuohon olotilaan ainakin kuuluu se, että 'tekee mieli antaa toisille selkään'. Toisaalta tiedostan senkin, että ainakin omalla kohdalla se selkään antaminen olisi tuossa tilanteessa juuri sitä oman säikähdyksen, pelon ja turrhautumisen purkamista, eikä niinkään lastenkasvatusta. Tässäkin topicissa on muistaakseni sanottu tämä, ettei esim. selkäsaunaa tule ikinä antaa vihaisena, mutta juuri näitä tunnekuohu tilanteitahan ne ovat.
[/q]

No, olet tavallaan aivan oikeassa. Kyseessä ei tietenkään ollut mikään kasvatustilanne, eikä "niskavilloista kadun yli taluttaminen" toki mikään ihanneratkaisu ollut, noin niinkuin kasvatusmielessä. Toisaalta ei kyllä myöskään tehnyt mieli "antaa selkään" kenellekään. Säikähdyksestä sen sijaan oli kyse - ja sen varmistamisesta, että kaikki säilyisivät hengissä kyseisessä tilanteessa, jossa olimme keskellä vilkasliikenteistä katua (minä, vauva ja kaksi tappelevaa 5-vuotiasta). Joskus elämässä vain on sellaisia akuutteja tilanteita, jotka on tavalla tai toisella hoidettava ensin pois alta, että pysytään hengissä tai selvitään edes mahdollisimman vähin vaurioin. Tuollaisessa tilanteessa ei voi, ehdi, eikä mielestäni ole tarpeen panostaa pohdiskelevaan otteeseen - sen aika on sitten myöhemmin. Tämäkin tilanne toivottavasti (en kyllä osaa vannoa varmaksi) purettiin pojankossien kanssa sitten myöhemmin kaikessa rauhassa ja pohdittiin miksi kadulla liikenteen seassa ei voi tapella jne.

Mietipä mitä itse tekisit, jos lapsi (tai aikuinen) olisi akuutissa hengenhädässä? Johtamisenkin on kriisi- tai katastrofitilanteessa oltava yksinkertaista, selkeää ja autoritaarista. Tarpeen tullen on mielestäni jokaisen VELVOLLISUUS käyttää tilanteen vaatimia voimakeinoja mahdollisten suurempien vahinkojen välttämiseksi! Tietenkään tässäkään ei pidä sortua hätävarjelun liioitteluun. Mutta olen siis vankasti sitä mieltä, että kun kriisi on käsissä, se on vain hoidettava. Aikuisen velvollisuus on ottaa vastuu ja uskaltaa toimia niin, että vaaratilanteesta selviydytään.

Se onkin sitten toinen juttu, että olisiko tilanne voitu ehkäistä ennalta. Aika usein voidaan, mutta silti jää sattumalle tilaa. Ja sattumuksen osuessa kohdalle on aikuisen asia ymmärtää, että lapsen hahmotus- ja huomiokyky ei riitä tällaisissa tilanteissa rationaalisiin ratkaisuihin.

[q]Äiti, 25.4.2006 08:10:

No, olet tavallaan aivan oikeassa. Kyseessä ei tietenkään ollut mikään kasvatustilanne, eikä "niskavilloista kadun yli taluttaminen" toki mikään ihanneratkaisu ollut, noin niinkuin kasvatusmielessä. Toisaalta ei kyllä myöskään tehnyt mieli "antaa selkään" kenellekään. Säikähdyksestä sen sijaan oli kyse - ja sen varmistamisesta, että kaikki säilyisivät hengissä kyseisessä tilanteessa, jossa olimme keskellä vilkasliikenteistä katua (minä, vauva ja kaksi tappelevaa 5-vuotiasta). Joskus elämässä vain on sellaisia akuutteja tilanteita, jotka on tavalla tai toisella hoidettava ensin pois alta, että pysytään hengissä tai selvitään edes mahdollisimman vähin vaurioin. Tuollaisessa tilanteessa ei voi, ehdi, eikä mielestäni ole tarpeen panostaa pohdiskelevaan otteeseen - sen aika on sitten myöhemmin. Tämäkin tilanne toivottavasti (en kyllä osaa vannoa varmaksi) purettiin pojankossien kanssa sitten myöhemmin kaikessa rauhassa ja pohdittiin miksi kadulla liikenteen seassa ei voi tapella jne.

Mietipä mitä itse tekisit, jos lapsi (tai aikuinen) olisi akuutissa hengenhädässä? Johtamisenkin on kriisi- tai katastrofitilanteessa oltava yksinkertaista, selkeää ja autoritaarista. Tarpeen tullen on mielestäni jokaisen VELVOLLISUUS käyttää tilanteen vaatimia voimakeinoja mahdollisten suurempien vahinkojen välttämiseksi! Tietenkään tässäkään ei pidä sortua hätävarjelun liioitteluun. Mutta olen siis vankasti sitä mieltä, että kun kriisi on käsissä, se on vain hoidettava. Aikuisen velvollisuus on ottaa vastuu ja uskaltaa toimia niin, että vaaratilanteesta selviydytään.

Se onkin sitten toinen juttu, että olisiko tilanne voitu ehkäistä ennalta. Aika usein voidaan, mutta silti jää sattumalle tilaa. Ja sattumuksen osuessa kohdalle on aikuisen asia ymmärtää, että lapsen hahmotus- ja huomiokyky ei riitä tällaisissa tilanteissa rationaalisiin ratkaisuihin.
[/q]

Tuo liikenneasia kyllä pelottaa jo etukäteen, sillä 99% varmasti tuollainen tilanne tulee vielä eteen (kotona vilkkaat, mutta vielä hyvin pienet, kaksoset..). Ei todellakaan ole helppo juttu ratkaista, mutta silti yritän liputtaa puheen ja ennaltaehkäisevän toiminnan nimeen. Nämä ennaltaehkäisevät toimetkaan eivät kyllä ole mitään kritiikittömiä, sillä esimerkiksi lastentarvikeliikkeen myyjä haukkui mut lyttyyn, kun ostin lapsille varmuuden vuoksi (juurikin tulevaisuutta ja liikenteessä liikkumista ajatellen) valjaat. Helppo homma ei ole, enkä ihmettele ratkaisuasi. Itse haluan kuitenkin parhaani mukaan löytää muut ratkaisut.

Tuo jäällä heiluminen taas on mielestäni aika verrattavissa myrkkysienien syömiseen etc., sillä siinä kohtaa kun lapselle voi antaa selkään/tukkapöölyä/mitä ikinä, on tilanne jo lauennut ja näin ollen sillä ei ole minkäänlaista akuuttia tarvetta. Tässä tilanteessa uskon sen olevan juuri enemmän tuota äidin säikähdyksen purkamista kuin mitään muuta. Tästäkin kritiikistä huolimatta ymmärrän kyllä tuon toimimisen. Silti toivon, että saan hillittyä itseni noissa tilanteissa (ja säästyn sydänkohtaukselta..) ja ratkaisuksi löydetään joku muu kuin tukkapölly.

[q]Sunflower, 25.4.2006 08:22:


Tuo liikenneasia kyllä pelottaa jo etukäteen, sillä 99% varmasti tuollainen tilanne tulee vielä eteen (kotona vilkkaat, mutta vielä hyvin pienet, kaksoset..). Ei todellakaan ole helppo juttu ratkaista, mutta silti yritän liputtaa puheen ja ennaltaehkäisevän toiminnan nimeen. Nämä ennaltaehkäisevät toimetkaan eivät kyllä ole mitään kritiikittömiä, sillä esimerkiksi lastentarvikeliikkeen myyjä haukkui mut lyttyyn, kun ostin lapsille varmuuden vuoksi (juurikin tulevaisuutta ja liikenteessä liikkumista ajatellen) valjaat. Helppo homma ei ole, enkä ihmettele ratkaisuasi. Itse haluan kuitenkin parhaani mukaan löytää muut ratkaisut.

Tuo jäällä heiluminen taas on mielestäni aika verrattavissa myrkkysienien syömiseen etc., sillä siinä kohtaa kun lapselle voi antaa selkään/tukkapöölyä/mitä ikinä, on tilanne jo lauennut ja näin ollen sillä ei ole minkäänlaista akuuttia tarvetta. Tässä tilanteessa uskon sen olevan juuri enemmän tuota äidin säikähdyksen purkamista kuin mitään muuta. Tästäkin kritiikistä huolimatta ymmärrän kyllä tuon toimimisen. Silti toivon, että saan hillittyä itseni noissa tilanteissa (ja säästyn sydänkohtaukselta..) ja ratkaisuksi löydetään joku muu kuin tukkapölly.
[/q]

Minusta kuulostaa vankasti siltä, että sinusta on kehittymässä erinomainen äiti. Ainakin mietit etukäteen ratkaisujasi. Muistan itsekin pohtineeni valjaiden hankkimista siinä vaiheessa kun kakkoseni oppi kävelemään (ja menihän muuten lujaa). Oma ratkaisuni painottui silloin kuitenkin omatoimisen oppimisen ja yksilönvapauden suuntaan. Mielestäni lapsen kahlehtiminen "oman mukavuuden ja helppouden maksimoimiseksi" (tämä on provosointia, älä putoa tähän loukkuun) olisi ollut "liian helppo ja pitkän päälle kestämätön ratkaisu". Jos minulla olisi ollut kaksi kävlelmään/juoksemaan juuri oppinutta vekaraa, olisin varmasti kallistunut kuitenkin valjaiden suuntaan varmistaakseni että niitä jatkossakin olisi kaikki kaksi!

Se heikko jää -episodi ei muuten koskaan johtanut minkäänlaiseen selkäsaunaan tai muuhun fyysieen kontaktiin. Kollien kopistellessa rantaan ei rangaistukselle enää ollut tarvetta, sillä hehän olivat toimineet ihan ohjeistuksen mukaan, vaikka tokihan se ohjeistus oli karkea ja kovasanainen - mutta ilmeisen tehokas.

[q]Sunflower, 25.4.2006 08:22
Tuo liikenneasia kyllä pelottaa jo etukäteen, sillä 99% varmasti tuollainen tilanne tulee vielä eteen (kotona vilkkaat, mutta vielä hyvin pienet, kaksoset..). Ei todellakaan ole helppo juttu ratkaista, mutta silti yritän liputtaa puheen ja ennaltaehkäisevän toiminnan nimeen.
[/q]

Hyvää huomenta,

Sen puolestahan me kaikki yritetään liputtaa, mutta se erottava tekijä kahden väittelevän osapuolen välillä tuntuu nyt olevan siinä, että toinen tunnustaa sen faktan, että elämässä voi kun voikin tulla yllättäviä tilanteita, joissa toiseen joutuu kajoamaan fyysisesti vaikka ei lähtöarvoisesti haluasikaan ja toinen väittelyn osapuoli on päättänyt aivan väkisin suhtautua koko asiaan käsittämättömän naivistisesti. Täydellisessä maailmassa asiat menisivät juuri niinkuin sanot, mutta kun se maailma ei valitettavasti ole täydellinen eikä sellaiseksi muutu vaikka minäkin sitä kovasti haluaisin.

[q]Sunflower, 25.4.2006 08:22
Nämä ennaltaehkäisevät toimetkaan eivät kyllä ole mitään kritiikittömiä, sillä esimerkiksi lastentarvikeliikkeen myyjä haukkui mut lyttyyn, kun ostin lapsille varmuuden vuoksi (juurikin tulevaisuutta ja liikenteessä liikkumista ajatellen) valjaat. Helppo homma ei ole, enkä ihmettele ratkaisuasi. Itse haluan kuitenkin parhaani mukaan löytää muut ratkaisut.
[/q]

Tässä threadissä ei ole vielä löytynyt ensimmäistäkään ihmistä, joka ei haluaisi parhaansa mukaan löytää niitä muita ratkaisuja. Kukaan ei ole liputtanut lapsen fyysisen koskemattomuuden rikkomisen puolesta jokapäiväisenä kasvatusmenetelemänä.

[q]Sunflower, 25.4.2006 08:22
Tuo jäällä heiluminen taas on mielestäni aika verrattavissa myrkkysienien syömiseen etc., sillä siinä kohtaa kun lapselle voi antaa selkään/tukkapöölyä/mitä ikinä, on tilanne jo lauennut ja näin ollen sillä ei ole minkäänlaista akuuttia tarvetta. Tässä tilanteessa uskon sen olevan juuri enemmän tuota äidin säikähdyksen purkamista kuin mitään muuta. Tästäkin kritiikistä huolimatta ymmärrän kyllä tuon toimimisen. Silti toivon, että saan hillittyä itseni noissa tilanteissa (ja säästyn sydänkohtaukselta..) ja ratkaisuksi löydetään joku muu kuin tukkapölly.
[/q]

Ei, emme saaneet tuossa tilanteessa käsittääkseni tukkapöllyä - sen paremmin omat kuin vieraatkaan tai sen paremmin yhdessä kuin erikseen. Kuten äiti kirjoittikin, sillä vain uhkailtiin muodossa "jos ette, niin." Mun mielestäni tohonkin (kurituksella uhkaamiseen) pitää olla oikeus juuri siksi, että se saattaa kuin saattaakin olla joskus tarpeen. Kyseisessä tilanteessa kun oli ehdottoman tärkeää ettemme ruvenneet hetkeäkään kyseinalaistamaan äitini auktoriteettia, joka ei muuteen sivumennen sanoen suurimman osan ajasta kipaissut ennen teini-ikää edes mielessä, koska kummatkin vanhempani olivat omilla tavoillaan niin voimakkaita mutta selkeästi rakastavia hahmoja.

Edit: ...ja joo, mä en nyt puutu keskusteluun tämän asian tiimoilta yhtään enempää, koska mulla on jo nyt vähän sellainen fiilis että lällättelen tässä toiselle lapselle äitini selän takaa.

[q]Jone, 25.4.2006 09:00:
---
Mun mielestäni tohonkin (kuristuksella uhkaamiseen) pitää olla oikeus juuri siksi, että se saattaa kuin saattaakin olla joskus tarpeen.

Pakko kommentoida tätä ilmeistä painovirhepaholaista. Ei kai nyt sentään KURISTUKSELLA saa uhkailla (menee kai jo laittoman uhkauksen puolelle), KURITUKSELLA ehkä ja säästeliäästi silläkin :)

[q]Äiti, 25.4.2006 09:09:
Pakko kommentoida tätä ilmeistä painovirhepaholaista. Ei kai nyt sentään KURISTUKSELLA saa uhkailla (menee kai jo laittoman uhkauksen puolelle), KURITUKSELLA ehkä ja säästeliäästi silläkin :)
[/q]

No katsoppa perhanaa.

Meinasin tehdä saman virheen jo kerran aikaisemminkin, mutta silloin huomasin sen itse.