SEUKKAUSLUUKKU

[q]Bileilehänminä, 6.10.2005 22:22:
4 vuotta oli mut ei just nyt tällä hetkellä oo... vaikkakin toivottavasti väliaikaisesti..
[/q]
Oi :((( Tsemppiä teille ja toivottavasti asiat ratkeavat!

[q]Bileilehänminä, 6.10.2005 22:22:
4 vuotta oli mut ei just nyt tällä hetkellä oo... vaikkakin toivottavasti väliaikaisesti..
[/q]
Ou nou, voi surku, te ootte Lindan kanssa niin sopiva pari :(

[q]Bileilehänminä, 6.10.2005 22:22:
4 vuotta oli mut ei just nyt tällä hetkellä oo... vaikkakin toivottavasti väliaikaisesti..
[/q]

Kas, tätä on ilmassa.

[q]Nasutin, 22.7.2008 18:11:
Oih.. Kulta lähti taas takasin kotiin pitkän viikonlopun jälkeen. Mä tykkään siitä niin hulluna! V*tun TKU-HKI väli kun on näin pitkä! Kanssasisaret hei kaukosuhteiden plussia ja miinuksia kehiin.
[/q]

Joo, meillä Kotka-Espoo väli Ja kulta lähtee vielä talveks Espanjaa duunii :( Mut tietty on tossa välimatkassa jotain hyviäkin puolia, ainakin se kun nähdään taas, on kuitenkin kaiken sen odottamisen arvoista Koitan hoitaa ittenikin täältä talveks pois, eiköhän lomasesonkina ravintola-alata duunia löydy ja jos ei, ni sitte odotellaan kevättä :)

Sunnuntaina tuli 1,5 täyteen *sydän**sydän**sydän*

Täällä on hyvä olla *sydän*.

taitaa olla neljätoista kuukautta tänään *sydän*

ihkuu on vieläki ja perhe vaan kasvaa

Mälsimyksen mälsimys, 2000km välimatkaa ja voidaan nähdä toisiamme vaan 2 kertaa puolessa vuodessa.. se on p*rseestä! Mutta onneks me tykätään niin paljon toisistamme että kyllä me tää vuos kestetään *sydän*

Täällä olen ja tänne jään. Helppo sanoa kun sen vain tietää.

Minä ilmottaudun tänne

[q]RainChild, 29.10.2005 19:37:
Minä ilmottaudun tänne
[/q]

Hienoa!

Oon onnellinen sun puolesta

[q]Bio, 29.10.2005 19:45:

Hienoa!

Oon onnellinen sun puolesta
[/q]

Mä olen onnellinen omasta puolestani, aahahaaaa! *päivänpuujalkahymiö* *hymy**nauru*

... mutta kyllä sinäkin löydät puolikkaasi

toivottavasti tä nyt sit kestäis

[q]India, 22.9.2005 11:31:
Ei oo pelkkää pusipusi-halihali-nusnus-rakastanrakastan. Mut ehkä neljän vuoden kulumisen jälkeen pitää välillä vähän ottaaki yhteen.

Mutta kyllä ahdistaa.
[/q]

Jokaisessa parisuhteessa on hyviä ja huonoja hetkiä. Niistä huonoista hetkistä pääsee yli, jos vaan molemmat osapuolet tahtoo riittävän kovasti. Rakkaus on kuitenkin tosi pitkälle tahtotila. Kannattaa tehdä itselleen selväksi, haluaako elää yksin vai sen toisen kanssa. Ja sit kun on sen saanut selville, pyrkii päättäväisesti tavoitetta kohti.

Pieniä juttuja jotka saattaa auttaa:

Silloin kun on jostain syytä paha olo, sitä pahaa oloa ei pidä purkaa toiseen. Sen sijaan että huutaa kurkku suorana jostain mitättömästä asiasta, sanoo suoraan, että ahdistaa, ja kertoo miksi ahdistaa. Liian helposti sitä tulee purettua omaa vitutustaan siihen toiseen, kun se toinen sattuu olemaan siinä vieressä.

Aina pitää pyytää anteeksi, koskaan ei pidä olla liian ylpeä tai lähteä sille linjalle "mä en ekana jousta". Vaikka anteeksipyyntö tulisi vasta seuraavana päivänä, se on kuitenkin aina parempi myöhässä kuin ei milloinkaan. Kompromisseja pitää olla valmis tekemään, ja ihan aitoja kompromisseja, eikä sellaisia, että "mä oon joustanut nyt tässä ja tässä asiassa, nyt on sun vuoro".

Toista ei saa ikinä nöyryyttää, ei etenkään julkisesti. Sellaisia asioita on todella vaikea antaa anteeksi. Omaa itsetuntoa ei nosta yhtään se, että mollaa toista. Oikeastaan asia pitäisi kääntää niin päin, että toisen itsetuntoa pitäisi yrittää tukea kaikin tavoin. Kun ihminen tuntee olonsa varmaksi ja rakastetuksi, on paljon helpompi olla hyväsydäminen.

Pienet hellyydenosoitukset on tosi tärkeitä. Ne unohtuu niin helposti arjen pyörityksessä. Muutama sana tai ele ei maksa itselle mitään, mutta siitä tulee hyvä olo molemmille.

Meillä tulee vuodenvaihteen jälkeen 6 vuotta täyteen seurustelua. Ja meidän seurustelu on ollut alusta lähtien tosi tiivistä, muutettiin käytännössä asumaan yhteen melkein saman tien, virallisesti muutaman kuukauden päästä. Kuuden vuoden aikana on itsekin ehtinyt kasvaa jo ihmisenä aika paljon, ja toinen on kasvanut siinä vieressä.

Jotkut ulkopuoliset saattaa sanoa, että te ootte Villen kanssa niin samanlaisia. Mutta se on vaan osatotuus, koska seurustelu muokkaa persoonaa. Aika hioo särmiä yhteen, ja persoona muovautuu toisen peilikuvaksi. Ei ihan samanlaiseksi, mutta samankaltaiseksi.


Sinällään kuusi vuotta tuntuu tosi pitkältä ajalta, sinällään kuitenkin lyhyeltä. Ainakin jos vertaa esim. mun äitiin ja isään, jotka on olleet naimisissa yli 35 vuotta...

[q]vaavu, 30.10.2005 22:30:
Ja meidän seurustelu on ollut alusta lähtien tosi tiivistä, muutettiin käytännössä asumaan yhteen melkein saman tien, virallisesti muutaman kuukauden päästä.[/q]
Tämäkin on hyvin yksilöllistä: toiset tuntuvat liimautuvan (sori sanavalinta) toistensa kylkeen samantien, toisilla se kestää paljon kauemmin.

Itse en olisi voinut kuvitellakaan muuttavani yhteen vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Siihen meni itse asiassa 6 vuotta (vaikka vähän vähempikin olisi riittänyt). Syynä oli osittain se, että yhteinen koti tuntui valtavan isolta harppaukselta eteenpäin, koska naimisiinmeno tai avioliitto sinänsä ei herätä meissä kummassakaan kovin suuria intohimoja (ollaan molemmat erottu kirkosta, joten mitään uskonnollista aspektia ei tossa naimisiinmenossa ole). Yhteinen koti tuntui siis hyvin konkreettiselta ja viralliselta sitoutumiselta ja ainakin minulle todella isolta elämänmuutokselta. Ja koska olimme jo olleet niin kauan yhdessä niin saman katon alle majoittuminen ei tuonut sitten todellakaan mitään epämiellyttäviä yllätyksiä tai luurankoja komeroista.

Ja liki 8,5 vuoden seurustelun jälkeen voin kyllä yhtyä tuohon Vaavun kommenttiin, että suhteen onnistumiselle yksi tärkeimmistä asioista on kompromissien tekemisen taito; aina ei voi saada kaikkea oman tahdon mukaan vaan oltava valmis välillä joustamaan ja tekemään asioita niinkin päin kuin itse ei välttämättä haluaisi. Toisen huomioon ottaminen ei voi olla liian yliarvostettua.

[q]vaavu,
Jokaisessa parisuhteessa on hyviä ja huonoja hetkiä. Niistä huonoista hetkistä pääsee yli, jos vaan molemmat osapuolet tahtoo riittävän kovasti. Rakkaus on kuitenkin tosi pitkälle tahtotila. Kannattaa tehdä itselleen selväksi, haluaako elää yksin vai sen toisen kanssa. Ja sit kun on sen saanut selville, pyrkii päättäväisesti tavoitetta kohti.
[/q]

Toi oli ensimmäinen kerta kun tuli kriisi. Mutta ennen naimisiin menoa tuli mietittyä toi tahtomis juttu ihan perinpohjin, joten kyllä sitä vankasti tässä pysytään. Mutta oli se hyvä että välillä tulee muistutus siitä että sen suhteen eteen pitää oikeesti tehdä työtä ja muistaa helliä ja huomioida sitä toista.

Meillä varsinkin välillä se noiden lasten tohinoiden takia meinaa jäädä, mutta onneksi meillä on niin ihana lähipiiri että saadan muksut hoitoon ja aikaa meille.

Mutta kyllä mä oon valmis tekemään ihan pirusti töitä tän eteen ennen ku kokonaan luovuttaisin. *sydän*

Lapset kyllä varmaan muuttaa kuviota helposti... se huomio kohdistuu helpommin pelkästään sen lapsiperheen arjen pyörittämiseen, ja parisuhteen arjen pyörittäminen jää vähän vähemmälle. Mutta jos ton läpi kestää, niin sitten kestää jo todella paljon.

Täällä on kiva olla *sydän*

[q]Galadhan, 1.11.2005 13:20:
Onpa toisaalta kummallista olla täällä nyt. Pari vuotta sinkkuilleena se surullisen kuuluisa 'oma aika' on nyt puolittunut ja harrastuksiaan täytyy miettiä tarkemmin. Tämä oli kuitenkin tiedossa ja toivottuakin, vaatinee vaan alussa jonkin aikaa totuttautumista.
[/q]

Kyl mä vähän luulen et se uhraus on sen arvosta Onnea!

Mäkin kuulun tänne luukkuun... Kohta vuosi kihloissa.*sydän*