Mikä ärsyttää?

Back to häröily O

Pienoiset nukahtamisongelmat.
Väsyttää, muttei saa unta. Tätä on jatkunut jo vähän pidempään :(
Hippasen ärsyttää :S
Pitäiskohän kokeilla nuijanukutusta?

Uudet duunipaidat.
Luvattiin tilata sellaisia, joissa on tarpeeksi pitkä selkäosa, tarpeeksi tilaa hartioille.
Ja paskat. Uusissa s-koon on vielä vähemmän kangasta selässä eikä hartioillekkaan ole tarpeeksi liikkumavaraa. M-koko sitten oli aivan liian iso rintojen kohdalta, eikä yhtään sen enempää tilaa selässä eikä harteille/olkapäillä.
Turha on esimiesten tulla valittaan kun mahamakkarani sieltä näkyvät, kerta eivät sopivan kokoisia paitoja tilata.
Eivät kaikki naispuoliset ole pieniä ja siroja, joilla on isot rinnat.
Jotkut ovat harteikkaita ja pieni rintaisia.
Murh.

sinkkukulttuuri. är

Ärsyttää suuresti, että en pääse tänään Hesaan
kuuntelemaan hooseetä. *toktok*

Väsymys. Neljä kuppia kahvia ja ei auta

Oispa jo päivä ohi ja pääsis kotiin.

Ihmiset jotka käyttäytyy todella oudosti. Joskus tekis mieli ravistella ja huutaa päin naamaa että herää nyt perkele!

Nuha on sitä luokkaa, etten kuule mitä luennoitsija puhuu kun pitää kokoa ajan tiristää.

äiti ärsyttää... ekat lauseet mitä kuulen siltä päivisin on "ootko käyttäny koiran ulkona" "ootko antanu syömistä" sit se alkaa höpöttää jotain muuta. . . siis ihan AINA kuulen noi.. luulis jo sen oppivan kuukausien jälkeen että mä käytän sen ja annan ruokaa... sit enne ku lähtee duunii päivällä tulee "tarttetko autoo" "monen aikaa lähet" "tuutko illalla kotiin" "oo kiltisti"
tuntuu et osaisin sen sana varaston jo ulkoo *eikä*
sit ku se tulee halaa ni se haisee röökille

[q]mayah, 16.11.2005 09:09:
---
sapeli, 16.11.2005 08:48:
Se kun ihmiset painottaa tiettyjä sanoja netissä alleviivaamalle ne Alleviivaus tarkoittaa yleisen käytännön sanelemana netissä linkkiä, ei painotusta...
---
Ai niinku mitä sä niinku tarkotat? Siis en nyt tajunnut.
[/q]

*turhaanklikkail*

Se kun ihmiset painottaa tiettyjä sanoja netissä alleviivaamalle ne Alleviivaus tarkoittaa yleisen käytännön sanelemana netissä linkkiä, ei painotusta...

[q]onni3mk, 25.11.2005 10:03:


Muaki rupes ärsyttää toi. Nyt oon saanu tallennettuu aika hyvin kaikki jollekin muulle asemalle kun C:lle. Joissain ohjelmissa sen tallennusosotteen saa muutettua vaan, jos valitsee customin tai advanced siinä, kun se kysyy millasen tallennuksen haluaa.

Mikäköhän mä oon mitään neuvomaan, kun en itekkään noista paljon mitään tajua
[/q]

*eikä* ei vaa onnaa . . .

Erään ihmisen lyhytnäköisyys, joka kostautuu hänelle kovalla hinnalla.
Nyt ihquu mut koht sattuu.

Ihan vitun itsevarmat ihmiset mitkä sanoo asiota mistä on niin
varmoja mutta kuitenkin hetken päästä on taas niin epävarmoja*hmph*

Viimeviikoisesta flunssasta asti vaivannut ihan helkatin paha maku suussa ja vähän turvoksissa olevat nielujutut(rauhaset tms)*grr*
Kurkusta nousee sellasta öklön makusta jotain, joka saa kaiken maistumaan..öklöltä. Pitäs varmaan mennä johonkin nieluviljelyyn.

[q]hemuz-, 14.11.2005 20:25:
yskä ja nenän jatkuva niistäminen
[/q]
Sama vamma.*piis*

yskä ja nenän jatkuva niistäminen

[q]Freja, 14.11.2005 15:38:
---
Individual, 14.11.2005 11:17:

Eli sen avoimen kirjeen perusteella ei ole muuta mahdollisuutta kuin, että Tarja Turunen on tässä tehnyt väärin? Mitäs jos olisikin niin, että Tarja todellakin on se uhri, vai onks tää nyt niin, että koska Tuomas Holopainen näin sanoi tai siis kirjoitti, niin hänen sanomansa on se ainoa oikea totuus. Kuitenkaan kukaan muu kuin bändin jäsenet ja Turunen ei oikeasti tiedä mitä on tapahtunut. Mutta kyllä puolien valitseminen sitten onkin mukavaa. Mutta mediapelissä pisteet ovat menneet nyt Turuselle IMO.

---


Mua ärsytti melki kaikki tuolloin, ja Tarjan valitukset vaan sattui pistään silmään Kai tää mun ärsyke sitä kohtaan on se mediamyllytys, ja si ehkä se perus naistenvaiva; kateus Mua on aina ärsyttäny sen naisen kauneus ja itsevarmuus = olen kateellinen = Tarja on siis ylimielinen. Tajusitko?
Ja ny ärsyttää ku myönsin sen
[/q]
*tirsk*......................*lohduttel*

[q]Verano, 14.11.2005 11:08:
Eli haluat harjoitella mun kanssa, mutta hankkia ne lapset jonkun muun kanssa?!??!
[/q]

Hei! Aika hyvä idea...
Toisaalta harkitsen vielä sitä adoptiomahdollisuuttakin.

Vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja!!!

Kundit, jotka ei tajuu! ja vielä enemmän ne, jotka ei ees haluu tajuta!!!

[q]Individual, 14.11.2005 13:25:
Hyvin Tuomastakin eilen kiinnosti keskustella aiheesta Arto Nybergin ohjelmassa. [/q]

No tässä vaiheessa tietenkin molemmat osapuolet koittaa minimoida tän koko tapauksen haitat omalle maineelleen, mistä tämä oikeastaan taisi lähteäkin - Tarjallakin olisi varmasti ollut paljon vähemmän tarvetta puolustaa omaa kantaansa julkisuudessa niin voimakkaasti jos se kirje olisi alun perin ollut yksityinen. Toisaalta taas mä haistan aika paljon A) katkeruutta ja B) oman julkkis-imagon pönkittämistä tässä koko touhussa, nimenomaan Tarjan puolelta.

[q]Toki oliko tuo lehdistötilaisuus sitten yliampuvaa ja toinen vielä Saksassa, mene ja tiedä. Ehkä.[/q]

Todennäköisesti koko höskä on molemminpuolisesti ollut aika yliampuvaa, joten eiköhän sovita että koko homma ärsyttää, sormia osoittelematta.

O