SINKKULUUKKU
Lähdetkö muuten nyt kaffelle mun kanssani kun sulla on kerran jo poikaystäväkin?
---
No en! :D Siis ainakaan nyt, en halua, että poikaystävä alkaa ihmettelemään mitään.
---
Joko nyt?
---
En mä, sori...
---
Meinaatko sä, että te ootte _vieläkin_ yhdessä?!
---
Haha, juu juu...
No.. Lähtiskö se sun poikaystäväsi sitten?
---
Lähdetkö muuten nyt kaffelle mun kanssani kun sulla on kerran jo poikaystäväkin?
---
No en! :D Siis ainakaan nyt, en halua, että poikaystävä alkaa ihmettelemään mitään.
---
Joko nyt?
---
En mä, sori...
---
Meinaatko sä, että te ootte _vieläkin_ yhdessä?!
---
Haha, juu juu...
---
No.. Lähtiskö se sun poikaystäväsi sitten?
Mitä sä siitä haluat? :D Se on kiireinen...
---
Mielestäni hyvässä suhteessa välitetään omasta onnesta, mutta myös toisen onnesta. Jos ei sitä omaa onnea löydä kuin puolisolle onnettomuutta tuottaen, ei suhde ole mielestäni terve, joten mielestäni ihminen tekee tällaisessa suhteessa pysyessään väärin.
---
Mutta jos salasuhde pysyy salassa niin eihän se tuota puolisolle onnettomuutta. Mielestäni se, että intohimo on kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen erinäisistä syistä hiipunut ja että asiaan ei haluta sen kummemmin paneutua syvällisesti eivät vielä ole automaattisesti merkki siitä, että suhde ei olisi terve ja siitä pitäisi välittömästi poistua.
Toki joissakin tilanteissa voisi suhteen lopettaminen olla vaihtoehdoista parempi kuin hetkellinen salasuhde, mutta miten ihmeessä te voitte pistää laput silmille ja mustavalkoisesti tuomita ihmisten toiminnan tällaisissa tilanteissa "vääräksi" ilman että edes harkitsette voisiko tällainen toiminta joskus olla ns. "pienempi paha"?
En minä sanonutkaan, että suhde ei ole terveellinen jos "intohimo on kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen erinäisistä syistä hiipunut ja (---) asiaan ei haluta sen kummemmin paneutua syvällisesti". Tosin ei tuo nyt miltään ideaalitilanteeltakaan vaikuta. Sanoin, ettei suhde ole terveellinen, jos omaa onnea ei löydä kuin puolisolleen onnettomuutta tuottaen. Mielestäni se, ettei kiinnijäämisriskiä muka ole (johon siis koko yrityksen idea perustuu), ei poista sitä, että tehdään tietoisesti suhteessa yhteisesti sovittuja sääntöjä vastaan oman edun vuoksi. Jos ihminen pystyy elämään tämä omatunnollaan, ei suhde ole mielestäni terve, vaikka normaaliahan tuo on.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei epärehellisyys ole ikinä "pienempi paha", itseasiassa rehellisyys on ainoa asia, mitä omassa suhteessani vaadin - en "uskollisuutta", en ikuisuutta. Sitähän tässä kysyit: Mitä vikaa mainoksessa on? Miten voimme tuomita? Kysyit siis mielipidettä ja meidän lähtökohtiamme. Minun mielestäni epärehellisyyteen kannustaminen on väärin, koska pidän rehellisyyttä niin suuressa arvossa. Suuri osa ihmisistä ajattelee, ettei ole mitään pahempaa kuin pettäminen. Se on heidän syynsä tuomita tällainen toiminta. Mikäli sinun arvosi ovat toisenlaiset, ymmärrän, ettet mainoksessa vikaa nää, enkä vaadi sinua ajattelemaan tästä mainoksesta minun laillani.
---
Miksi ihmeessä ihminen on suhteessa, jossa pitää pettää?
No jos puoliso ei anna lupaa käydä vieraissa. Jos puoliso antaisi luvan, ei olisi mitään ongelmaa.
Tälläisetä 'hyvästä' salasuhde-kodista lapsille voi olla montaa mieltä, sillä roolimallina kyseinen pariskunta ei mielestäni ole kovin esimerkillinen: isi ja/tai äiti tyydyttävät jonkin tarpeensa toisaalla ja leikkivät yhdessä onnellista kotia lapsilleen pitäen kulissia yllä mahdollisimman hyvin, mutta voisin rohjeta väittää lasten olevan sen verran viisaita, että he aistivat tälläiset asiat jollain tasolla ja/tai kasvavat itse samanlaiseen toimintamallin.
Mulle tulee tästä jotenkin tosi vahvasti sellainen olo niin kuin pohjaoletuksena olisi se, että koti ei voi olla "oikeasti" onnellinen jos vanhemmat ei harrasta seksiä - tai ainakaan jos he eivät puhu avoimesti siitä kenen kanssa harrastavat seksiä. Korjaathan jos olen väärässä?
Henkilökohtaisesti en oikein kykene mitenkään allekirjoittamaan tällaista pohjaoletusta - en edes lähelle sitä. Uskon vahvasti, että terve onnellisuus nousee lähtökohtaisesti oman pään sisältä löytyvästä tasapainotilasta, joka kykenee mukautumaan pienellä työllä hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ja juuri tämä on myös yksi keskeisistä taidoista, jonka toivoisin vanhemmilta välittyvän lapsille.
Pohjimmiltaan siinä ei ymmärtääkseni kuitenkaan kai ole mitään väärää, että jonkun muunkin kuin isin se on välillä äidin siellä? Ja pohjimmiltaan siinäkään ei ymmärtääkseni ole mitään väärää, että osa ihmisen tarpeista tyydyttyy muualla kuin kodin seinien sisällä? Miksi terveen onnellisuuden avaimet omaava ihminen ei kykenisi säilyttämään sopusointuista ja rakastavaa tilaansa tällaisten pienten normista poikkeavien tekijöiden läsnäollessa?
Vai oliko se kodin onnellisuus kenties alkujaankin vain illuusio, jonka epävarma ihminen oli rakentanut ympärilleen takertumalla kynsin ja hampain aviopuolisoonsa, lapsiinsa, omaisuuteensa, ennakkoluuloihinsa ja pelkoihinsa? Millaisten ihmisten sinä haluaisit lapsia kasvattavan?
Mä taidan olla puol sinkku kyllä ny 
miten voi olla puol sinkku*ding*
[/q]
No kun en mä tiedä itsekään. Siis.. en ny oikeen oo varma et mitä haluun. Kaikki muut ainekset löytys mitä seurustelulle tarvitaan mutta mutta.. ehkä noi koulut vielä rajoittaa sitä "kunnon" seurusteluu. Jospa vaa tässä tapailtais ja sillee mut kuitenkaa ei ois mitää yli vakava.. njää en mä tiedä 
No.. Lähtiskö se sun poikaystäväsi sitten?
---
Mitä sä siitä haluat? :D Se on kiireinen...
Päästä eroon neitsyydestäni?
No jos puoliso ei anna lupaa käydä vieraissa. Jos puoliso antaisi luvan, ei olisi mitään ongelmaa.
Jos puolisosi pettää sinua niin eikö syy ole isolta osin myös sinussa itsessäsi sillä et ole tarpeeksi aikaisin ottanut puheeksi sitä, että miten yhteisvoimin ratkaistaisiin tilanne, jossa puolison tekee mieli jonkinlaisia suhteita liiton ulkopuolella? Voiko olla, että olet kenties jopa tätä keskustelunaihetta välttämällä viestinyt käytöksesi kautta puolisolle, että tämä asia ei ole edes keskusteltavissa, joten jos tällaiseen on halua lähteä niin se on sitten tehtävä salassa?
Yhdistät ilmeisesti pääsi sisällä seurustelevan ja naimisissa olevan ihmisen samaksi? Uskoisin, että monelle tämä yhtäläisyys ei ole ihan niin itsestäänselvä - 15 vuotta naimisissa olleilla ihmisillä voi olla vähän erilaiset näkemykset parisuhteen moraalinormeista kuin muutaman vuoden seurustelleella parilla.
Mutta jos nyt siis "seurusteleva" ihminen pettää ja suhteessa on tällöin sellainen vika, että se ei täytä seksuaalisia tarpeita, niin ihminen voi edelleen haluta olla suhteessa esimerkiksi seuraavista syistä:
Tasapainoinen ja rakastava koti lapsille
Uskonnolliset vakaumukset (esim. puolison tai suvun)
Yhteinen omistusasunto tai kesämökki
Turvattu taloudellinen tilanne
Suhteet puolison suvun kanssa
Pelko suuresta elämänmuutoksesta
Rakkaus puolisoaan kohtaan
Keksittekö te vielä lisää? Vai oliko ne nyt varmasti kaikki tässä ja mikään näistä ei riitä yhdessäkään hyväksyttäväksi syyksi toteuttaa toisinaan seksuaalisia tarpeitaan salassa puolisolta, jonka ei usko kykenevän käsittelemään näin vaikeata asiaa avoimesti?
Kyllä mielestäni 2 vuotta seurustellut ja 20 vuotta naimisissa ollut on ihan yhtälailla oltava uskollinen puolisolleen. Eri asia toki, jos asiasta on sovittu, että viereisestä pöydästä saa maistella.
Onko koti tasapainoinen ja rakastava lapselle jos jompi kumpi vanhemmista pettää puolisoaan ja samalla valehtelee asiasta? Vai onko jollain kokemusta, että kyseinen järjestely toimii ilman sen kummempia riitoja ja konflikteja? Ja mikä rakkaus on se rakkaus, että satuttaa kumppaniaan?
"Mutta jos salasuhde pysyy salassa niin eihän se tuota puolisolle onnettomuutta. Mielestäni se, että intohimo on kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen erinäisistä syistä hiipunut ja että asiaan ei haluta sen kummemmin paneutua syvällisesti eivät vielä ole automaattisesti merkki siitä, että suhde ei olisi terve ja siitä pitäisi välittömästi poistua."
Pysyykö se suhde salassa? Ennen pitkään parisuhteessa asioiden on tapana paljastua syystä tai toisesta. Yleensä jo kumppanin käytös jossain vaiheessa muuttuu johonkin suuntaan, mistä voikin sitten epäillä jotain.
"En usko, että salasuhde tuo henkistä hyvinvointia kenellekään"
Tästä olen täysin samaa mieltä. Jopa se jonka kanssa petetään, varmasti kokee asian raskaana, koska en usko että kukaan ihminen on niin kylmä ja tunteeton, että pidemmän päälle voi pitää omat tunteensa pois pelistä.
---
No jos puoliso ei anna lupaa käydä vieraissa. Jos puoliso antaisi luvan, ei olisi mitään ongelmaa.
---
Jos puolisosi pettää sinua niin eikö syy ole isolta osin myös sinussa itsessäsi sillä et ole tarpeeksi aikaisin ottanut puheeksi sitä, että miten yhteisvoimin ratkaistaisiin tilanne, jossa puolison tekee mieli jonkinlaisia suhteita liiton ulkopuolella? Voiko olla, että olet kenties jopa tätä keskustelunaihetta välttämällä viestinyt käytöksesi kautta puolisolle, että tämä asia ei ole edes keskusteltavissa, joten jos tällaiseen on halua lähteä niin se on sitten tehtävä salassa?
2la, lupa molemmin puolin, avoin toiminta ja reilu meno
Ellei lupaa saa niin silloin lienee tarpeellista puntaroida omia sisäisiä tarpeitaan ja vaihtoehtojen mahdollisuuksia isolla kädellä - ei välttämättä se helpoin päätös 
Sanonnan mukaan tangoon tarvitaan kaksi, joten suhteessa esiintyvät mahdolliset ongelmat ovat luonnollisesti molempien 'syytä', eli siinä määrin kuin 'syyn' miettiminen on ylipäätään oleellista, niin esimerkiksi pettämisessä sitä ei mielestäni voi viedä 'isolta osin' petetyn kuin pettäjänkään harteille. Olisiko suhteeseen jonkinlaista lisä-aktiivisuutta kaipaavan osapuolen mahdotonta ja kertakaikkiaan ylitsepääsemätöntä olla aktiivisempi osapuoli myös, mahdollisista välttelyistä huolimatta, hakeutumaan hanakammin avoimeen keskustelemaan mieltä painavasta aiheesta kumppaninsa kanssa useammankin kerran ennen kaivatun äksönin aloittamista toisaalla?
Onko mahdollista se, että vaikka tiedostaa asian yhteisvoimin ratkaisemisen paremmuuden, niin silti valitsee pelkojensa ja/tai rohkeutensa riittämättömyydestä sen akuutisti helpomman tien, eli tässä tapauksessa rakkaan kumppaninsa selän takana toimimisen, uskotellen samalla itselleen edelleen arvostavansa kumppaniaan ja itseään, sekä selitellen tekojaan itselleen mitä moninaisimmin sanankäätein ja retorisoinnein hakien vaikka puhdasta omatuntoa voidakseen jatkaa vajavaista elämäänsä samassa perusturvallisessa suhteessa?
Tiedostaako helpomman tien valitsija, taikka hänen salarakkaansa, tekonsa hetkellä, tai ennen sitä, uskalluksensa määrää ottaessaan tietoisen riskin mahdollisen kiinnijäämisen aiheuttaman ihmiseläimen haavoittumisen tuomia vahvojen, primitiivistenkin tunteiden sekamelskaa ja niistä potentiaalisesti eskaloituvia sivuvaikutuksia omaan, salarakkaan, ympärillä olevien ystävien tai suhteessa mahdollisesti esiintyvien lapsien elämään?
Kumman valitsisit: asiasta rakentavasti keskustelemisen ja tarvittavien muutosten tekemisen vai selän takana toimimisen riski-jännityksineen ja mahdollisen jälkipyykin pesemisen seurauksineen? Miten suuri ja pitkällekin näkyvä vaikutus voi olla yksilölle hyvin hetkellisesti palkitsevalta tuntuvalla teolla suhteen osapuolien ja heidän läheistensä elämään?
Kysymyksiä voisi heitellä loputtomiin, mutta oma vaatimaton mielipiteeni on se, että on jokaisen yksilön omista valinnoista kiinni miten kiva, mukava, rehellinen ja ylipäätään hyvä haluaa läheisilleen olla. Uskon hyvyyteen ja rakkauteen *sydän*
Vaikka täällä sinkkuluukussa pyöritäänkin, niin silti toivon kaikille terveitä ja avoimen rehellisiä ihmissuhteita kaikille ^____^
- Jere from yövuoro
tjooh.
semmosta se elämä tuppaa olemaan.
vittu.
ääh.
öp.
kaukaa kaunis mutta kaukana kauniista.
päivä kerrallan emmäkä yritä mitn väkisin.
Hoh hoijaa… Maailma muuttuu, jotkin asiat eivät…
Totta.. Esimerkiksi neitsyys.. Se ei tunnu katoavan - ei sitten millään :(
Urpot on kovia yrittään iskeä naisia mutta niiden käytöstavoilla ei kyllä räpsää irtoo.. =D
Toisin se on meillä sivistyneitä ilmauksia käyttävillä ja akateemisesti kouluttautuneilla miehillä. Kauniita ja suloista lempeään kepeästi jakavia neitokaisia riittää käytännössä joka sormelle...
Monta ihmistä sä siveys olet vuosien varrelta kaapannut kanssasi kahville? :D
(Psst. Aada on toiminnan naisia. Ei tollanen hempeily uppoo siihen. Ei sun tarvitse kuin täyttää ulkoiset raamit ja kohdella muita häntä huonommin.)
Mä taidan olla ainoa joka ei ole saanut aadalta pakkeja ;)
Tuolta 5:55
http://www.katsomo.fi/?progId=80386
Lähdetkö muuten nyt kaffelle mun kanssani kun sulla on kerran jo poikaystäväkin?
---
No en! :D Siis ainakaan nyt, en halua, että poikaystävä alkaa ihmettelemään mitään.
Joko nyt?
[q]Avangion:
Poistuin täältä jo noin kuukausi sitten...
Ehkä olisi aika ilmoittaa! 
TeMpPu
[/q]
mä taisin tehdä samoin 
jäljessä tullaan mut ei pitkällä
[q]aada, 16.12.2009 23:07:
Lähinnä joitain tekoja. Esimerkiksi itse toivoisin parisuhteessani, että ulkona ollessamme mieheni ostaisi minulle aina juomani. Mielestäni on miehen tehtävä hakea juoma, kokisin sen jotenkin alentavaksi, jos minun täytyisi se itse hakea.
[/q]
Me ollaan kyllä NIIIN erilaisia! Mut sehän se kai on maailman rikkaus! Musta on kiva ostella lahjoja ja drinkkejä kavereille & poikaystäville. Musta on kiva osoittaa huomiota esim. kun ollaan bileissä ja näkee että toinen tanssii ihan kiukulla niin käydä hakemassa vesipullo tai joku muu juoma tiskiltä.
Ei oo koskaan käyny mielessäkään että tiskillä käyminen olisi jotenkin alentavaa.
[q]aada, 16.12.2009 16:40:
Voihan sitä tiedostaa muutkin mahdolliset vaihtoehdot ja silti valita monogamian eli tehdä siten itsenäisen päätöksen.
[/q]
Onhan tämä kieltämättä teoriassa mahdollista :D Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan tunnu juuri vaihtoehtoisille elämänmuodoille ajatuksia uhraavan - puhumattakaan niiden kokeilemisesta elämänsä eri kehitysvaiheissa, jotta ihan oikeasti tietäisivät minkä väliltä valitsevat. Mutta saahan siihen jumalaankin uskoa, kunhan ei tuomitse muiden tapaa elää.
[q]En näe välttämättä massan mukana menemisessä mitään pahaa, vaan mielestäni on useissa tapauksissa ihan fiksua ja kannattavaa toimia sopusoinnussa ympäristönsä kanssa.
[/q]
Tässä olen kovin samaa mieltä. Se, onko monogamisessa parisuhteessa eläminen sitä sopusoinnussa ympäristönsä kanssa toimimista onkin sitten visaisempi kysymys ;)
[q]Ulkoiset ja yhteiskunnalliset sopimukset tekevät elämästä helpompaa ja siten suhteen molemmat osapuolet tietävät suunnilleen mitä heiltä suhteessa odotetaan ja miten muut heidät näkevät. Toki sisäinen sitoutuminen on tärkeää, mutta kun kyseessä on elämän jakaminen jonkun toisen kanssa, en ainakaan itse haluaisi lähtökohtaisesti ehdottomasti sitoutua johonkin ihmiseen, jos hän ei olisi valmis samaan.[/q]
Minä taas näen tämän asian sillä tavalla, että kun ihan oikeasti on kyseessä niinkin iso asia kuin se toisen kanssa elämän jakaminen niin haluaisin olla suhteellisen hyvin selvillä niistä sopimuksista mitä minun ja kumppanini välillä on solmittu. Se, että "molemmat osapuolet tietävät suunnilleen mitä heiltä suhteesta odotetaan" tuntuu aika pelottavan hämärältä kun ottaa huomioon omat kokemukset siitä miten erilaisia - ja erityisesti miten epämääräisiä - eri ihmisten pään sisälle rakennetut oletukset oikeasti ovat, vaikka ne kuinka aluksi näyttäisivätkin samankaltaisilta.
Minulla on luonnollisesti vähän ongelmia myös "ehdottoman sitoutumisen" käsitteen kanssa kun on nähnyt miten erilaiset tilanteet vaikuttavat ihmisten arvotulkintoihin ja kuinka tunneohjautuvia otuksia me lopulta ollaan siitä huolimatta, että me luodaankin itsellemme illuusio hyvin rationaalisesta toimijasta. Jos olen ihan oikeasti rehellinen itselleni niin jossakin kohtaa tulee vain sellainen raja, joka on liian hämärän peitossa voidakseni oikeasti luvata, että kaikki inhimillinen tahtonikaan riittäisi ehdottomaan sitoutumiseen. Ihmiset ja maailma vain muuttuvat riippumatta siitä mitä minä haluan, vaikka minulla jonkin verran tähän valtaa onkin vaikuttaa.
Ulkoisten sopimusten ja niiden pitämisen kanssa minulla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa ja käytänkin niitä elämäni helpottamiseen ehkä jopa keskivertoa enemmän. Väittäisin myös, että katson näiden sopimusten täyttämistä huomattavasti kokonaisvaltaisempana prosessina kuin yhtenä tiettynä valintana tietyllä hetkellä, sillä tiedostan inhimillisen ajatuskoneistoni heikkouden. Mutta ehkä tämä kenties onkin yksi pääasiallisista syistä sille, että haluan välttää pitkäaikaisia (saatika sitten lopullisia) sitoumuksia.
[q]Mielestäni parisuhteessa tuleekin ottaa huomioon myös toisen ihmisen arvomaailma, mutta mielestäni sen suhteen ei tule tehdä suuria kompromisseja suhteessa itseen. Ehkä tämän vuoksi osaltaan etsinkin ihmistä jolla on hyvin samankaltainen arvomaailma kuin itselläni.[/q]
Mielestäni tuo sitoutuminen on kuitenkin aika vahvasti ristiriidassa sen kanssa, että ihmisten arvomaailman muuttuvat. Jossakin kohtaa niitä kompromisseja suhteessa omaan itseen on vain käytännössä pakko tehdä jos haluaa säilyttää sitoumuksensa toiseen myös niissä tilanteissa, joissa toisen arvomaailma ajautuu vahvasti erilleen omasta.
[q]Tottakai voisin olla onnellinen viettäessäni aikaa jonkun toisen kuin mieheni kanssa, kysymys ei ole siitä. Oleellisempaa on se, että tälläinen järjestely (monogamia) on käytännöllisempää - en tosiaan jaksaisi jatkuvasti etsiä uusia ihmisiä elämääni, kun kiinnostun muutekin niin harvoista ihmisistä. Tämän vuoksi en haluaisi, että puolisonikaan etsisi uusia ihmisiä elämäänsä, sillä tällöin se olisi minulta pois, kun itseäni ei kiinnostaisi vastaava.[/q]
Minusta ajattelusi on kovin mustavalkoista tämän asian suhteen. Monogamiasta poikkeavia ihmissuhdemuotoja on kuitenkin hyvin paljon erilaisia, eivätkä niistä monetkaan tarkoita sitä, että sinä olisit jatkuvasti aktiivisesti etsimässä uusia ihmisiä elämääsi.
Ylipäätään jo se oletus, että toisen ihmisen muut rakkaat olisivat jotenkin pois sinulta tuntuu ainakin omassa maailmassani kovin oudolta. Onko ihmisillä esimerkiksi mielestäsi joku vakiomäärä rakkautta mitä he voivat jakaa läheisilleen? Miten tulet suhtautumaan siihen, että rakkaasi kenties rakastaa tulevaisuudessa hyvin paljon yhteisiä lapsianne ja uhraa heille hyvin paljon aikaansa?
[q]Tunnut jotenkin hirveästi ripustautuvan ihmisiin ja saavan vaikutteita heistä.[/q]
Mitä tarkoitat ripustautumisella ja onko se paha asia? On totta, että annan itseni rakastaa useampaa ihmistä ja tunteellisen tason sitoumukseni ovat yleensä varsin pitkäaikaista, mutta minun on itse vaikea nähdä tätä erityisen negatiivisessa valossa..
En tiedä olenko erityisen vaikutusaltis verrattuna muihin ihmisiin. Henkilökohtainen arvioni on se, että olen ainakin hieman keskivertoa taipuvaisempi introspektioon, jonka seurauksena havaitsen toisinaan sellaisetkin hetkelliset arvomuutokset, joita muut eivät edes huomioisi (tai ainakaan uskaltaisi tietoisesti liittä minäkuvaansa). Olen introspektiivisuuden lisäksi myös verrattain analyyttinen, joten olen kyennyt luomaan pääni sisälle jonkinlaisia illuusioita siitä millaisissa tilanteissa hetkelliset ja pysyvät arvomaailmamuutokseni yleensä tapahtuvat.
Se kuitenkin varmaan pitää paikkaansa, että en ole myöskään niitä vähiten vaikutteita ajatteluuni ympäristöstäni sulauttavia ihmisiä ja tällaisena haluan parhaani mukaan myös pysyä. Oma henkilöhistoriaan perustuva uskomukseni (tai kenties jälleen pelkoni) kuitenkin on se, että jos en tietoisesti tekisi töitä tämän asian eteen, ajautuisin lopulta elämään tavalla, jossa en päästäisi muiden ajatusten vaikuttamaan omaan maailmankuvaani.
[q]Jos tämä pitää paikkansa, niin onkin ihan järkevää valita seuransa huolella. En tiedä miten onnistuu, mutta ehkä vielä järkevämpää olisi selvittää itse ensin kuka on ja mitä haluaa ja pitää siitä kiinni ja etsiä ihmistä joka voi jakaa kanssasi tämän haluamasi elämän.
[/q]
Jos tämä on järkevää niin minä taidan haluata olla typerä. Teen nimittäin aika-ajoin tietoisesti töitä sen eteen, että pitäisin persoonani dynaamisessa tilassa ja ympäristöni diversiteettitason korkeana. Ymmärrän kyllä seuransa valitsemisen edut tavoitteellisen elämän näkökulmasta, mutta mielestäni jonkinasteisen diversiteetin säilyttäminen on tärkeätä kyetäkseeni aika-ajoin arvioimaan sitä tulisiko omia tavoitteitaan muuttaa.
[q]Mielestäni jokaisen tehtävä on itse selvittää mitä haluaa ja minne päin elämässään haluaa suunnistaa, eikä laittaa sitä toisen ihmisen kontolle ja tavallaan elää tuuliviirenä muiden varassa ja kannattamana.
[/q]
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmisen tulisi ottaa vastuu oman elämänsä suunnasta, mutta rehellinen vastuunotto tarkoittaa minun näkökulmastani myös omien heikkouksiensa ja oman muokkautuvuutensa huomioonottamista. Käytännössä tämä tarkoittaa myös olemassaolevien arvoasetelmiensa haastamista, sillä ne ovat kehittyneet ihmisen elämässä hyvin pitkälle nimenomaan muiden vaikutuksesta.
[q]Minun on jotenkin vaikea ymmärtää, että mikä ajaa tekemään sellaisia kompromisseja, joita ei tosiasiassa haluaisi tehdä. Miellyttämisenhalu? Pelko siitä, että menettää toisen, jos ei toimi hänen toivomallaan tavalla? Itselläni on ilmeisesti aika vahva tahto, sillä en voi kuvitellakaan itseäni sellaisessa tilanteessa, jossa tekisin kompromisseja asioista, jotka minulle ovat hyvin tärkeitä.
[/q]
Kyse ei ole siitä, että et "tosiasiassa" haluaisi tehdä jotakin tekemääsi. Kyse on siitä, että kun arvomaailmasi muuttuu, muuttuvat myös ne asiat, joita "tosiasiassa" haluat tehdä. Eli muutut ihmisenä siten, että haluat tulevaisuudessa tehdä jotakin sellaista mitä et olisi tänä päivänä halunnut tehdä.
Jos todella haluan ottaa vastuun elämästäni, tulee minun arvioida tämän päivän valintojeni välittömien vaikutusten lisäksi niiden vaikutukset siihen miten tulen ihmisenä muuttumaan ja miten arvomaailmani muutokset vaikuttavat tulevaisuuden toimintaani. Monogaminen parisuhde ja sen vaaliminen on hyvä esimerkki siitä kuinka annat elämässäsi muodostua uuden "hyvin tärkeän asian", joka menee monien muiden aikaisemmin tärkeiden (ja kenties isommassa mittakaavassa oikeasti merkityksellisempien) asioiden edelle.