SINKKULUUKKU
[q]Jonulih:
Naurakaa vain. Vielä tulee sekin päivä kun huomaatte ajattelevanne ihan samoin.
[/q]
Mä kyl ajattelen jo noin. 
Mut silti jotenki pakko leikkii et ei ajattelis. 
[q]Avernian:
---
Hyttynen:
Otapa näistä nyt selvää millainen sitä pitäisi olla.
---
Just sellainen kuin olet. Ja sitten etsit semmoisen naisen/miehen/eläimen joka tykkää susta itsenäsi.
[/q]
Ääh..antaa olla*nauru*
[q]Mark Hamilton:
Voisko sinkuudessa olla syynä se että kaikki luulee saavansa jotain sellaista mitä eivät saa.
[/q]
Joo..Kaikki haluu vaan insinöörejä tai johtajia*nauru*Tai sellasii joil on iso pankkitili muuten vaan*nauru*
Monta ihmistä sä siveys olet vuosien varrelta kaapannut kanssasi kahville? :D
Lasketaanko se jos oon katsellut kun joku sopii sanomalaatikossa menevänsä jonkun toisen kanssa kahville ja sit mä meen itse odottamaan sinne kahvilaan ja istun sit "vahingossa" viereiseen pöytään? Siis vaikka en oiskaan itse uskaltanut sanoa mitään?
-- Mä taidan olla ainoa joka ei ole saanut aadalta pakkeja ;)
Ootko sä siis tavannut aadan?
edit: grr - eikö täällä voi enää tehdä multiquoteja vai enkö mä vaan osaa?
[q]Mark Hamilton:
Tarkoitin lähinnä ulkonökä..
Okei.. en kuitenkaan väitä etteikö uralla ja palkalla olisi merkitystä.
[/q]
Pitäisi olla Michael Schumacherin pankkitili ja John Travoltan ulkonäkö niin sil pärjäis vähä aikaa*nauru*
[q]RainChild:
---
Hyttynen:
Eikä ketään kyl varmaan kiinnosta alle 170cm pätkäkään..niinku ite on hehe*muhaha*
---
Hehe, onhan niissä naisissakin niitä lyhyitä yksilöitä *vink*, kato nappaat sellaisen, ja sit ei tuu siitä pituudestakaan mitään alemmuuskompleksia 
...(allekirjoittanut yltää hurjaan 163 senttiin) 
[/q]
Pitääkö niitä mitan kans alkaa pyydystään hehe*nauru*
[q]Miika, 17.9.2005 20:20:
---
fine, 17.9.2005 18:25:
heh, mä löysin ratkaisun:
TYÖ!
eikä enää vituta..
---
...siihen saakka kunnes yksin lähtee töistä ja menee kotiin tekeen ruokaa yksin ja nukahtaa yksin. Hyvän hetken työ kyllä tarjoaa muille mietteille, samoin koulu.
[/q]
Niin... tai sit voi täyttää elämänsä ihan kokonaan työllä ja koululla. Kun tulet yöllä väsyneenä kotiin, et halua mitään muuta kuin nukkua rauhassa ne kokonaiset kuusi tuntia, ilman että joku tulee siihen viereen pyöriin. Samalla tapaa lähtee mielellään aamulla kouluun, ilman että on odottanut kylppärin vapautumista (ja samalla menettänyt kallista uni-aikaa). Ne koulun ja työn välillä olevat tunnit käyttää mieluummin itsekkäästi vaikka salilla käymiseen tai päikkäreihin, kuin jonkun miehen kanssa heilumiseen. Kyllähän sitä koulussa ja töissä kerkiää viettämään sosiaalista elämää koulu- ja työkavereiden kanssa.
Tai sit mun pitäis vaan rakastua.
---
Tälläisetä 'hyvästä' salasuhde-kodista lapsille voi olla montaa mieltä, sillä roolimallina kyseinen pariskunta ei mielestäni ole kovin esimerkillinen: isi ja/tai äiti tyydyttävät jonkin tarpeensa toisaalla ja leikkivät yhdessä onnellista kotia lapsilleen pitäen kulissia yllä mahdollisimman hyvin, mutta voisin rohjeta väittää lasten olevan sen verran viisaita, että he aistivat tälläiset asiat jollain tasolla ja/tai kasvavat itse samanlaiseen toimintamallin.
---
Mulle tulee tästä jotenkin tosi vahvasti sellainen olo niin kuin pohjaoletuksena olisi se, että koti ei voi olla "oikeasti" onnellinen jos vanhemmat ei harrasta seksiä - tai ainakaan jos he eivät puhu avoimesti siitä kenen kanssa harrastavat seksiä. Korjaathan jos olen väärässä?
Henkilökohtaisesti en oikein kykene mitenkään allekirjoittamaan tällaista pohjaoletusta - en edes lähelle sitä. Uskon vahvasti, että terve onnellisuus nousee lähtökohtaisesti oman pään sisältä löytyvästä tasapainotilasta, joka kykenee mukautumaan pienellä työllä hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ja juuri tämä on myös yksi keskeisistä taidoista, jonka toivoisin vanhemmilta välittyvän lapsille.
Pohjimmiltaan siinä ei ymmärtääkseni kuitenkaan kai ole mitään väärää, että jonkun muunkin kuin isin se on välillä äidin siellä? Ja pohjimmiltaan siinäkään ei ymmärtääkseni ole mitään väärää, että osa ihmisen tarpeista tyydyttyy muualla kuin kodin seinien sisällä? Miksi terveen onnellisuuden avaimet omaava ihminen ei kykenisi säilyttämään sopusointuista ja rakastavaa tilaansa tällaisten pienten normista poikkeavien tekijöiden läsnäollessa?
Vai oliko se kodin onnellisuus kenties alkujaankin vain illuusio, jonka epävarma ihminen oli rakentanut ympärilleen takertumalla kynsin ja hampain aviopuolisoonsa, lapsiinsa, omaisuuteensa, ennakkoluuloihinsa ja pelkoihinsa? Millaisten ihmisten sinä haluaisit lapsia kasvattavan?
Ilmeisesti en saanut tuotua ajatusta esille selkeästi kun sinulle tuollainen olo muodostui, joten joudun korjaamaan :)
Tarkoituksenani lainaamassasi kappaleessa oli kertoa sitä, että kyllä lapset huomaa ellei isi ja äiti ole onnellisia keskenään ja silloin on mahdollista, että lapsetkin oppivat 'vääristyneen' toimintamallin ihmissuhteisiin.
Eihän se seksi ole suhteen onnen edellytys - onni tulee ihmisen itsensä sisältä, mutta jos tilanne suhteessa onkin pitkään epätasapainoinen (toinen haluaa ja toinen ei) niin mielestäni asiaa on hyvä käydä läpi eikä vain toimia selän takana. Lienet samaa mieltä asiasta, että onhan se omituista toimintaa ellei yksilö voi keskustella omista aikeistaan rakkaimmalleen?
Mikäli tämä pariskunta on sopinut, että voi käydä muiden kanssa tekemässä mitä vaan eikä asiasta puhuta sen enempää niin silloinhan se on jo ok molemmille eikä se silloin sanan varsinaisessa merkityksessä ole pettämistä. Olen kuullut aviosuhteista missä vaimo osti miehelleen kondomeja sanoen perään: "kun käyt muualla niin käytä näitä". Avointa toimintaa!
Kyllähän isin sekin voi vierailla muuallakin kuin äidin siellä ilman mitään sen isompia ongelmia, jos asia on molemmille osapuolille ok. Pointtini oli lähinnä selän takana toimimisessa jonka olet jo varmaankin ymmärtänyt kirjoituksistani?
Minäkään en allekirjoita sinulle muodostuneen olo-näkemyksesi pohjaoletusta ja olen täysin samaa mieltä kanssasi tuossa mitä sanoit: "Uskon vahvasti, että terve onnellisuus nousee lähtökohtaisesti oman pään sisältä löytyvästä tasapainotilasta, joka kykenee mukautumaan pienellä työllä hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin. Ja juuri tämä on myös yksi keskeisistä taidoista, jonka toivoisin vanhemmilta välittyvän lapsille." Touché Antti, touché! Mitä muita keskeisiä taitoja haluaisit lapsille välittyvän? Niihin tuskin kuuluu elämänohjeita missä tehdään jotain rakkailtaan salaa, miksi kuuluisi?
Olen samaa mieltä jälleen kanssasi: on hyvin todennköistä, että kaikkia tarpeita ei voi kodin seinien sisällä tyydyttää - joskus haluaa nauraa ystävien kanssa, joskus haluaa käydä yksin metsäkävelyllä, joskus taas on tarve tehdä jotain muuta mikä ei kotona sen hetkisessä elämän tilanteessa onnistu syytä tai toisesta. Mutta onko ihmisluonnolle täysin mahdotonta hallita omia toimiaan tai tarpeitaan siinä määrin ettei voi kumppaninsa kanssa keskustalla rakentavasti asioista ja sitten toimia yhdessä sovitun mukaan? Eivätkö avoin kommunikaatio ja luottamus suhteessa ole hyviä asioita?
Onko terveellisen onnellisuuden avaimen omaavan ihmisen mahdotonta toimia reilulla tavalla rakastamaansa ihmistä kohtaan vaikka sopusointu ja rakastava tila edelleenkin pysyisivät kodissa yllä pienten normista poikkeavien tekijöiden ollessa sen hetkisessä elämäntilanteessa tapahtuvina?
Entä jos terveellisen onnellisuuden avaimet omaava henkilö rakastaakin ihmistä, jolla näitä avaimia ei ole, niin onko silloin (vai juuri siksi?) reilua/kivaa/mukavaa toimia toisen selän takana vaikka itse tekijä pysyisikin onnellisuudessaan tasapainoisena ja kodin/suhteen elämä pysyisi ennallaan?
Minusta tuntuu, että valitettavan monissa kodeissa ihmiset rakentavat suhteensa ja 'kotinsa' tarkertuen sokeasti omiin heikkouksiinsa, mitä esimerkiksi luettelit. Todella harmillista, että näin on.
Vastaan kysymykseesi: Lapsia kasvattavien ihmisten olisi mielestäni hyvä olla onnellisia, rakastavia ja tasapainoisia yksilöitä niin yksinään kuin yhdessäkin. Myös avoimuus, reiluus ja yleinen hyväntahtoisuus ovat toivottuja ominaisuuksia.
Mielestäni toimivassa suhteessa osapuolet luottavat toisiinsa ja omaan sekä kumppaninsa arvostelukykyyn omissa tekemisissään. Avoin kommunikaatio on myös osa tälläistä suhdetta. Harmillisen harvoin voi huomata, että yleisesti tarkasteltuna ihmisten suhteista kovinkaan vahvaa luottoa kumppaniinsa löytyy johtuen vaikka osapuolten yksilöllisistä peloista. Keneen sitä luottaa itsensä lisäksi ellei rakkaisiinsa?
Toivottavasti näistä pohdinnoista on hyötyä täällä sinkkuluukussa asioivien tuleviin ihmissuhteisiin ;) jos olen ihan väärillä poluilla niin pyytäkää mun suksia nevadaan täältä horisemasta :P
- Jere
[q]aada, 21.12.2009 19:45:
Olisiko ihan väärin ja ihan tyhmää tutustua ihmiseen, käydä treffeillä, nukkua yhdessä, harrastaa seksiä tms. jos ei oikeasti näe mitään yhteistä tulevaisuutta?
[/q]
Ei. Kaksi laivaa kohtaa yössä ja yhteisellä sopimuksella jää kansainvälisille vesille seilaamaan, kunnes on viisumit kunnossa sekä laiton lasti purettu.
Fuckbuddies!
Saataisko vähän filosofisia offtopicointeja myös? ^^
Meillä on ollut paljon filosofista keskustelua siitä, että kuka on sinkku ja kuka ei.
Miten sinkku määritellään? Onko toista ihmistä loukkaavaa määritellä itsensä sinkuksi vaikka jotain vaikeasti määriteltävää juttua selkeästi olisikin ilmassa? Onko sinkkuudella eri merkitys silloin kun puhutaan ihmissuhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa ja silloin kun puhutaan ihmissuhteen sisällä ihmissuhteen osapuolten kesken?
Ovatko seksi ja sinkkuus yhteydessä toisiinsa? Voinko siis olla olematta sinkku vaikka olenkin neitsyt?
Onko ikisinkku eri asia kuin sinkku? Minkälaisen topologisen venn-diagrammin nämä käsitteet muodostavat käsitteen "varattu", "parisuhteessa" tai "monisuhteessa" kanssa? Liittyykö diagammiin selkeästi myös muita käsitteitä jotka eivät nopeasti tule mieleen?
Nyt taas vähän töitä :)
[q]Slim_Jim, 20.3.2007 19:57:
Olisi yksi söpö neiti joka kyllä vahinko vain lopetti opiskelun kolme viikkoa sitten, tekisi mieli soittaa kun numerokin on tiedossa että jos lähtisi alkuun ihan viattomasti kahville mutta ei se kuitenkaan lähde niin mitä sitä turhia...
[/q]
ei kysyminen mitään maksa, tuskin se tyttö tulee kavereidensa kanssa nauramaan sun oven taakse. jos tulee, niin tiedätpähän, ettei sitä tyttöä tarvitse enää ajatella.
ajattele, että kävi miten kävi, niin voit vain voittaa :)
[q]Epailija:
On paha etukäteen sanoa, että minkälainen henkilö sitä sattuu kesäheilaksi. Jos se osoittautuu elämän suurimmaksi rakkaudeksi puolessa välissä kesää, niin vahinko on jo tapahtunut. Jopa pelkkänä fuckbuddy-suhteena alkanut säätö voi päättyä kyyneliin.
[/q]
Totta - elämä on riskipeliä.
Mutta, jos kerran pelkkänä fuckbuddy -suhteena alkanut homma päätyy kyyneliin niin se tarkoittaa mielestäni sitä, että toinen on uskotellut tai toinen on tyhmänä uskonut siitä tulevan jotain suurempaa. Kunnon fb-suhde toimii vain silloin, kun ollaan rehellisiä ja pidetään toinen ajantasalla. Siten ei tule mitään suurta pettymystä vaan opitaan elämään sen asian kanssa, ettei tästä mitään ystävyyssuhdetta suurempaa tule. Epäitsekkyydellä pääsee pitkälle, eikä millään omistushalulla.
Nimim. ei kyyneleen kyyneltä yhdeltäkään fuckbuddylta 
Ah, sinkkuuden määrittelemisen sietämätön hankaluus :P
Voiko sinkkuudessa olla kyse vain omasta henkilökohtaisesta sisäisestä tunteesta? Voinko kokea olevani sinkku, vaikka olisin suhteessa? Entä jos olen useassa suhteessa; voinko silti olla sinkku?
Onko valitun kohdeyleisön näkökulma oleellinen sinkkuutta määriteltäessä, eli voinko yhden näkökulmasta olla selkeästi sinkku, vaikka jonkun toisen mielestä elämiseni tila on selkeästi jotain muuta, ja ketä tällaisessa tilanteessa olisi hyvä kuunnella, vai tulisiko tällöin suorittaa riittävällä otannalla tehty galluphenkinen tutkimus ja määritellä lopullinen oikea vastaus keskiarvon mukaisesti?
Voiko tätä kysymysliutaa pitää filosofisena? Luulen ettei se ainakaan erityisen silmäänpistävästi täytä offtopicin tunnusmerkkejä.. Sori Muussi ;)
Lasketaanko se jos oon katsellut kun joku sopii sanomalaatikossa menevänsä jonkun toisen kanssa kahville ja sit mä meen itse odottamaan sinne kahvilaan ja istun sit "vahingossa" viereiseen pöytään? Siis vaikka en oiskaan itse uskaltanut sanoa mitään?
Ootko sä siis tavannut aadan?
En ole, muttei hän sanonut ei. Miksi mä haluaisin tavata aadan? En usko että se tätä virtuaalipornoa millään tasolla voittaisi.
Miten sinkku määritellään?
Jos erottelee seksuaalisen nälän halusta siten, että halulla on kohde, mutta nälällä ei
(tosin nälän kohteen voinee ajatella itsenä)
Niin sinkkuuden voi kategorisoida kahteen ryhmään; kypsään ja infantiiliin/regressiiviseen sinkkuuteen siten, että infantiili/regressiivnen sinkku hakee suhteen välineellistä arvoa, kun kypsä etsii tasavertaista kumppania. (?)
Toinen siis on sinkku parisuhteessakin, eikä hänen nälkäänsä kykene kukaan tyydyttämään.
Puhun siis narsismista.
(..Ja niputin kaksi ryhmää yhteen, koska ne eroaa oleellisesti juuri innovoimani profiilin perusteella kolmannesta)
Toki vielä vaaditaan indifferentti tapaus - kuten itse - jolle parisuhteen määritelmään riittää kaksi kättä.
..Olin jo kirjoittanut pitkän pätkän, mutten saanut etymologisten ongelmien tähden niitä tarpeeksi selvästi eroteltua (= itseriittoinen, omahyväinen, narsisti tms.) enkä viitsinyt turvautua latinaan, tai saksankieleenkään, kun en ole niitä opiskellut, eikä englannissa ole sitä jotain.
Pointti oli kuitenkin se, että ihminen joka on selvästi narsisti, ei ole narsisti.
(Ylemmyydentunne vs. Alemmuudentunne. Antisosiaalisuus vs. Narsismi.)
..Tai jotain
[q]ZaZa:
täällä ei ole kivaa... 
[/q]
Ei kyl....*hmph*
[q]aada, 16.12.2009 23:07:
Lähinnä joitain tekoja. Esimerkiksi itse toivoisin parisuhteessani, että ulkona ollessamme mieheni ostaisi minulle aina juomani. Mielestäni on miehen tehtävä hakea juoma, kokisin sen jotenkin alentavaksi, jos minun täytyisi se itse hakea.
[/q]
Me ollaan kyllä NIIIN erilaisia! Mut sehän se kai on maailman rikkaus! Musta on kiva ostella lahjoja ja drinkkejä kavereille & poikaystäville. Musta on kiva osoittaa huomiota esim. kun ollaan bileissä ja näkee että toinen tanssii ihan kiukulla niin käydä hakemassa vesipullo tai joku muu juoma tiskiltä.
Ei oo koskaan käyny mielessäkään että tiskillä käyminen olisi jotenkin alentavaa.
[q]aada, 16.12.2009 16:40:
Voihan sitä tiedostaa muutkin mahdolliset vaihtoehdot ja silti valita monogamian eli tehdä siten itsenäisen päätöksen.
[/q]
Onhan tämä kieltämättä teoriassa mahdollista :D Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan tunnu juuri vaihtoehtoisille elämänmuodoille ajatuksia uhraavan - puhumattakaan niiden kokeilemisesta elämänsä eri kehitysvaiheissa, jotta ihan oikeasti tietäisivät minkä väliltä valitsevat. Mutta saahan siihen jumalaankin uskoa, kunhan ei tuomitse muiden tapaa elää.
[q]En näe välttämättä massan mukana menemisessä mitään pahaa, vaan mielestäni on useissa tapauksissa ihan fiksua ja kannattavaa toimia sopusoinnussa ympäristönsä kanssa.
[/q]
Tässä olen kovin samaa mieltä. Se, onko monogamisessa parisuhteessa eläminen sitä sopusoinnussa ympäristönsä kanssa toimimista onkin sitten visaisempi kysymys ;)
[q]Ulkoiset ja yhteiskunnalliset sopimukset tekevät elämästä helpompaa ja siten suhteen molemmat osapuolet tietävät suunnilleen mitä heiltä suhteessa odotetaan ja miten muut heidät näkevät. Toki sisäinen sitoutuminen on tärkeää, mutta kun kyseessä on elämän jakaminen jonkun toisen kanssa, en ainakaan itse haluaisi lähtökohtaisesti ehdottomasti sitoutua johonkin ihmiseen, jos hän ei olisi valmis samaan.[/q]
Minä taas näen tämän asian sillä tavalla, että kun ihan oikeasti on kyseessä niinkin iso asia kuin se toisen kanssa elämän jakaminen niin haluaisin olla suhteellisen hyvin selvillä niistä sopimuksista mitä minun ja kumppanini välillä on solmittu. Se, että "molemmat osapuolet tietävät suunnilleen mitä heiltä suhteesta odotetaan" tuntuu aika pelottavan hämärältä kun ottaa huomioon omat kokemukset siitä miten erilaisia - ja erityisesti miten epämääräisiä - eri ihmisten pään sisälle rakennetut oletukset oikeasti ovat, vaikka ne kuinka aluksi näyttäisivätkin samankaltaisilta.
Minulla on luonnollisesti vähän ongelmia myös "ehdottoman sitoutumisen" käsitteen kanssa kun on nähnyt miten erilaiset tilanteet vaikuttavat ihmisten arvotulkintoihin ja kuinka tunneohjautuvia otuksia me lopulta ollaan siitä huolimatta, että me luodaankin itsellemme illuusio hyvin rationaalisesta toimijasta. Jos olen ihan oikeasti rehellinen itselleni niin jossakin kohtaa tulee vain sellainen raja, joka on liian hämärän peitossa voidakseni oikeasti luvata, että kaikki inhimillinen tahtonikaan riittäisi ehdottomaan sitoutumiseen. Ihmiset ja maailma vain muuttuvat riippumatta siitä mitä minä haluan, vaikka minulla jonkin verran tähän valtaa onkin vaikuttaa.
Ulkoisten sopimusten ja niiden pitämisen kanssa minulla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa ja käytänkin niitä elämäni helpottamiseen ehkä jopa keskivertoa enemmän. Väittäisin myös, että katson näiden sopimusten täyttämistä huomattavasti kokonaisvaltaisempana prosessina kuin yhtenä tiettynä valintana tietyllä hetkellä, sillä tiedostan inhimillisen ajatuskoneistoni heikkouden. Mutta ehkä tämä kenties onkin yksi pääasiallisista syistä sille, että haluan välttää pitkäaikaisia (saatika sitten lopullisia) sitoumuksia.
[q]Mielestäni parisuhteessa tuleekin ottaa huomioon myös toisen ihmisen arvomaailma, mutta mielestäni sen suhteen ei tule tehdä suuria kompromisseja suhteessa itseen. Ehkä tämän vuoksi osaltaan etsinkin ihmistä jolla on hyvin samankaltainen arvomaailma kuin itselläni.[/q]
Mielestäni tuo sitoutuminen on kuitenkin aika vahvasti ristiriidassa sen kanssa, että ihmisten arvomaailman muuttuvat. Jossakin kohtaa niitä kompromisseja suhteessa omaan itseen on vain käytännössä pakko tehdä jos haluaa säilyttää sitoumuksensa toiseen myös niissä tilanteissa, joissa toisen arvomaailma ajautuu vahvasti erilleen omasta.
[q]Tottakai voisin olla onnellinen viettäessäni aikaa jonkun toisen kuin mieheni kanssa, kysymys ei ole siitä. Oleellisempaa on se, että tälläinen järjestely (monogamia) on käytännöllisempää - en tosiaan jaksaisi jatkuvasti etsiä uusia ihmisiä elämääni, kun kiinnostun muutekin niin harvoista ihmisistä. Tämän vuoksi en haluaisi, että puolisonikaan etsisi uusia ihmisiä elämäänsä, sillä tällöin se olisi minulta pois, kun itseäni ei kiinnostaisi vastaava.[/q]
Minusta ajattelusi on kovin mustavalkoista tämän asian suhteen. Monogamiasta poikkeavia ihmissuhdemuotoja on kuitenkin hyvin paljon erilaisia, eivätkä niistä monetkaan tarkoita sitä, että sinä olisit jatkuvasti aktiivisesti etsimässä uusia ihmisiä elämääsi.
Ylipäätään jo se oletus, että toisen ihmisen muut rakkaat olisivat jotenkin pois sinulta tuntuu ainakin omassa maailmassani kovin oudolta. Onko ihmisillä esimerkiksi mielestäsi joku vakiomäärä rakkautta mitä he voivat jakaa läheisilleen? Miten tulet suhtautumaan siihen, että rakkaasi kenties rakastaa tulevaisuudessa hyvin paljon yhteisiä lapsianne ja uhraa heille hyvin paljon aikaansa?
[q]Tunnut jotenkin hirveästi ripustautuvan ihmisiin ja saavan vaikutteita heistä.[/q]
Mitä tarkoitat ripustautumisella ja onko se paha asia? On totta, että annan itseni rakastaa useampaa ihmistä ja tunteellisen tason sitoumukseni ovat yleensä varsin pitkäaikaista, mutta minun on itse vaikea nähdä tätä erityisen negatiivisessa valossa..
En tiedä olenko erityisen vaikutusaltis verrattuna muihin ihmisiin. Henkilökohtainen arvioni on se, että olen ainakin hieman keskivertoa taipuvaisempi introspektioon, jonka seurauksena havaitsen toisinaan sellaisetkin hetkelliset arvomuutokset, joita muut eivät edes huomioisi (tai ainakaan uskaltaisi tietoisesti liittä minäkuvaansa). Olen introspektiivisuuden lisäksi myös verrattain analyyttinen, joten olen kyennyt luomaan pääni sisälle jonkinlaisia illuusioita siitä millaisissa tilanteissa hetkelliset ja pysyvät arvomaailmamuutokseni yleensä tapahtuvat.
Se kuitenkin varmaan pitää paikkaansa, että en ole myöskään niitä vähiten vaikutteita ajatteluuni ympäristöstäni sulauttavia ihmisiä ja tällaisena haluan parhaani mukaan myös pysyä. Oma henkilöhistoriaan perustuva uskomukseni (tai kenties jälleen pelkoni) kuitenkin on se, että jos en tietoisesti tekisi töitä tämän asian eteen, ajautuisin lopulta elämään tavalla, jossa en päästäisi muiden ajatusten vaikuttamaan omaan maailmankuvaani.
[q]Jos tämä pitää paikkansa, niin onkin ihan järkevää valita seuransa huolella. En tiedä miten onnistuu, mutta ehkä vielä järkevämpää olisi selvittää itse ensin kuka on ja mitä haluaa ja pitää siitä kiinni ja etsiä ihmistä joka voi jakaa kanssasi tämän haluamasi elämän.
[/q]
Jos tämä on järkevää niin minä taidan haluata olla typerä. Teen nimittäin aika-ajoin tietoisesti töitä sen eteen, että pitäisin persoonani dynaamisessa tilassa ja ympäristöni diversiteettitason korkeana. Ymmärrän kyllä seuransa valitsemisen edut tavoitteellisen elämän näkökulmasta, mutta mielestäni jonkinasteisen diversiteetin säilyttäminen on tärkeätä kyetäkseeni aika-ajoin arvioimaan sitä tulisiko omia tavoitteitaan muuttaa.
[q]Mielestäni jokaisen tehtävä on itse selvittää mitä haluaa ja minne päin elämässään haluaa suunnistaa, eikä laittaa sitä toisen ihmisen kontolle ja tavallaan elää tuuliviirenä muiden varassa ja kannattamana.
[/q]
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmisen tulisi ottaa vastuu oman elämänsä suunnasta, mutta rehellinen vastuunotto tarkoittaa minun näkökulmastani myös omien heikkouksiensa ja oman muokkautuvuutensa huomioonottamista. Käytännössä tämä tarkoittaa myös olemassaolevien arvoasetelmiensa haastamista, sillä ne ovat kehittyneet ihmisen elämässä hyvin pitkälle nimenomaan muiden vaikutuksesta.
[q]Minun on jotenkin vaikea ymmärtää, että mikä ajaa tekemään sellaisia kompromisseja, joita ei tosiasiassa haluaisi tehdä. Miellyttämisenhalu? Pelko siitä, että menettää toisen, jos ei toimi hänen toivomallaan tavalla? Itselläni on ilmeisesti aika vahva tahto, sillä en voi kuvitellakaan itseäni sellaisessa tilanteessa, jossa tekisin kompromisseja asioista, jotka minulle ovat hyvin tärkeitä.
[/q]
Kyse ei ole siitä, että et "tosiasiassa" haluaisi tehdä jotakin tekemääsi. Kyse on siitä, että kun arvomaailmasi muuttuu, muuttuvat myös ne asiat, joita "tosiasiassa" haluat tehdä. Eli muutut ihmisenä siten, että haluat tulevaisuudessa tehdä jotakin sellaista mitä et olisi tänä päivänä halunnut tehdä.
Jos todella haluan ottaa vastuun elämästäni, tulee minun arvioida tämän päivän valintojeni välittömien vaikutusten lisäksi niiden vaikutukset siihen miten tulen ihmisenä muuttumaan ja miten arvomaailmani muutokset vaikuttavat tulevaisuuden toimintaani. Monogaminen parisuhde ja sen vaaliminen on hyvä esimerkki siitä kuinka annat elämässäsi muodostua uuden "hyvin tärkeän asian", joka menee monien muiden aikaisemmin tärkeiden (ja kenties isommassa mittakaavassa oikeasti merkityksellisempien) asioiden edelle.