Vanhemmuus ja vanhemmat

[q]Epailija, 10.5.2006 22:55:
---
Sunflower, 10.5.2006 21:53:

No joo, mun ajatteluhan tuntuu aina olevan vain naivia.

---


Ai sinusta myös? *vink*[/q]

Juu, tietyissä jutuissa myös omasta mielestä, enkä edes hölmönä ihmisenä osaa pitää sitä pahana asiana.

[q]Epailija, 10.5.2006 22:55:
Ainoa ongelma on se, että sinä et edes vanhempana tunne lastasi läpikotaisin. Maailma on täynnä vanhempia, jotka pitävät lapsiaan parempina (tai huonompina) ihmisinä kuin mitä nämä oikeasti ovat. Toiset esittävät kotona kiltin lapsen roolia ja huitelevat menemään muualla miten haluavat vailla vastuun raskasta taakkaa. Toiset taas kapinoivat vanhempiaan vastaan kuin ei elämässä muuta tarkoitusta olisikaan ja kodin ulkopuolella ovatkin sitten oikeasti varsinaisia pyhimyksiä. Jos nämä vanhemmat antavat lapsilleen luottamusta ja oikeuksia sen kuvan mukaan, mikä heillä on lapsistaan, tekevät he epäilemättä virheen. Muuta he eivät tietenkään voi, mutta ymmärtänet silti tilanteen ongelmallisuuden. Kysmys siis kuuluu: kannattaako antaa liikaa vastuuta vai liian vähän?
[/q]

Ymmärrän ongelman, mutta oon yhä edelleen sitä mieltä, että lapset/nuoret on pirun fiksuja (yleistys, tiedetään) ja heihin tulee luottaa. Lasten tulee antaa olla lapsia, mutta muuten vastuun antaminen harvemmin tekee pahaa. Kyllä ne ongelmatapaukset usein tulevat toisenlaisista olosuhteista, toki poikkeuksia aina on. Parempi asetelma mun mielestä on luottaa toiseen kunnes toisin todistetaan, mutta tämähän on vain mun mielipide.

Isä alkoi tehdä lettuja (ilmeisesti siskon pyynnöstä, koska tämä ei jaksanut). Ei ollut tehnyt vielä taikinaa tai mitään kunnes kysyi "pitääks mun tehdä jotain ennen ku pistän levyn lämpeemään?" *huokaus*

Kyllä taas huomasi, että ei täällä ihan täysjärkisten kanssa olla tekemisissä.

Mutta nyt syömään lettua

-Minkälainen isä tai äiti haluaisit olla tai olet?

Omasta mielestäni olen hyvä äiti. On rakkautta ja rajoja=)

-Minkälaisia kokemuksia sinulla on omista vanhemmistasi?


Mulla on omasta mielestäni ihanat vanhemmat. Teini-ikäsenä tuli koeteltua porukoiden pinnoja ehkä turhan usein.. ku ajattelee sitä millanen silloi on ollu.. Mun veli on nyt 11v ja aika pahassa murkkuiässä ja se o laittanu miettimään et oonks mäki ollu noin kamala?! Äidin kanssa otettiin yhteen päivittäin jopa montakin kertaa.. mutsi ei vaa tajunnu;) Nyt tosin kun oma perhe ja ikääkin kertynyt jokunen vuosi nii välit muuttuu vaa paremmiksi! Isän kanssa me ollaan ku parhaat kaverit=) voin keskustella ihan mistä vaan.. juttelin aikoinani jopa pojista ennemmin isän ku äidin kans.. Isän kans voi keskustella vaikka tunti tolkulla.. Onnekseni oon huomannut et oon luonteessani tullu enemmän isääni..

-Tuletko toistamaan vanhempiesi virheet tai huomaatko toistavasi niitä jo nyt?

no tuo nappula on sen verran pieni vielä että toistaseks en oo samanlaisia mogia tehny ja toivottavasti en tuu tekemäänkään.


-Uskotko sopivasi vanhemmaksi?

Uskon. Yks on jo ja lisää sais tulla heti ku mies näyttää vihreetä valoa. Rakastan lapsia ja en koskaan uskonut etteikö mulle lapsia siunaantuisi

-Toivotko vanhemmuutta vai onko lapsettomuus tie onneen?

Lapsettomuus sopii sellaselle ihmisille joka arvostaa työtä, rahaa, uraa ja joidenka mielestä lapset o vaan kiljuvia paskaperseitä jotka pitäs lailla kieltää.

-Minkälainen elämäntilanne on mielestäsi sopiva lapsen hankintaan?

Kuten mimma tuolla aikasemmin jo sanoiki nii jos rupee oottamaa sitä ns. "oikeeta hetkee" nii voit joutuu oottaa hamaan hautaan saakka.. se ei oo niin sanottua et sellanen koskaa tulis.. Lapset pitää tehdä silloin ku se itsestä parhaalle tuntuu.. vaikka aika ei oliskaa "oikee"


-Pitäisikö vanhemmuutta pyrkiä säätelemään nykyistä tarkemmin?

*hmph**hmph**hmph*

-Onko kaksi isiä parempi kuin kaksi äitiä?

Sukupuoli ei määrää sitä kummat on parempia vanhempia

-Kuinka selvitä yksinhuoltajuudesta kunnialla?

Päivä kerrallaan ja tukiverkoston apua kannattaa käyttää (mikäli sellainen on)

-Ovatko yksinhuoltajaisät huonompia vanhempia kuin yksinhuoltajaäidit?

kuten jo sanoin sukupuoli ei ole sidonnainen siihen kumpi on parempi

-Onko lapsen adoptointi parempi vaihtoehto kuin lisääntyminen perinteisellä tavalla (eli vahingossa?)?

eos
-Saako lasta kurittaa fyysisesti?

nope...

[q]crissy, 19.9.2006 21:34:
-Pitäisikö vanhemmuutta pyrkiä säätelemään nykyistä tarkemmin?

*hmph**hmph**hmph*
[/q]

Onko tuo nyt sitten "ei"? Kysymyksistä on turha närkästyä. Vai onko aihe sinulle henkilökohtaisesti jotenkin arka? Jatkokysymyksiä:

-Oletko sitä mieltä, että kuka tahansa saa hankkia lapsia missä tahansa elämäntilanteessa?
-Voiko kenestäkään sanoa, ettei tämä sovi vanhemmaksi?
-Saako yhteiskunta pyrkiä minimoimaan tilanteet, joissa lapsi joutuu kasvamaan kaikin puolin epäsuotuisissa olosuhteissa?
-Pitäisikö maapallon liikakansoitusta pitää silmällä asettamalla rajoituksia lapsien määrään yhdessä perheessä?

[q]Epailija, 22.9.2006 19:49:
---
crissy, 19.9.2006 21:34:
-Pitäisikö vanhemmuutta pyrkiä säätelemään nykyistä tarkemmin?

*hmph**hmph**hmph*

---


Onko tuo nyt sitten "ei"? Kysymyksistä on turha närkästyä. Vai onko aihe sinulle henkilökohtaisesti jotenkin arka? Jatkokysymyksiä:

-Oletko sitä mieltä, että kuka tahansa saa hankkia lapsia missä tahansa elämäntilanteessa?
-Voiko kenestäkään sanoa, ettei tämä sovi vanhemmaksi?
-Saako yhteiskunta pyrkiä minimoimaan tilanteet, joissa lapsi joutuu kasvamaan kaikin puolin epäsuotuisissa olosuhteissa?
-Pitäisikö maapallon liikakansoitusta pitää silmällä asettamalla rajoituksia lapsien määrään yhdessä perheessä?
[/q]

en mä ny tosta mitenkää närkästynyt.. noi hymiöt lähinnä ainakin mulla tarkotti aika rankkaa miettimistä mut en sit viittiny alkaa kirjottaa kun en saanu ajatuksia puettua sanoiks.. no ei oo kyl henk.koht mitenkään arka kysymys..

vastaukset sun jatkokysymyksiin

1. no ei mun mielestä.
2. siinä tapauksessa jos ei pysty itsestään huolehtimaan nii ei kyllä pysty toisestakaan.. ja jos ei kompromisseihin pysty saatikka laittamaan omia tarpeitaan esim. lapsen edelle nii ei minusta ainakaa sovi vanhemmaksi.
3. toki
4. noh.. jaa...

http://www.nospank.net/pt-finn.pdf

Lainauksia:

"Vuonna 1940 tutkijat Sheldon ja Eleanor Glueck aloittivat kuuluisan tutkimuksensa
rikollisista ja ei-rikollisista pojista. He saivat selville, kuinka tietyt varhaislapsuuden tekijät saavat
lapsissa aikaan antisosiaalista ja väkivaltaista käyttäytymistä.

He osoittivat, että ensimmäiset rikollisuuden merkit näkyvät niinkin varhain kuin kolmen vuoden iässä — kauan ennen kuin lapset ovat olleet alttiita kodin ulkopuolisille vaikutuksille. Glueckit näyttivät, että vanhemmilla, jotka eivät onnistu hoitamaan lapsiaan rauhallisesti, hellästi ja kärsivällisesti, vaan turvautuvat ruumiilliseen kuritukseen, on taipumusta tuottaa aggressiivisia ja hyökkääviä lapsia.

Mitä vakavampi ja varhaisempi kaltoinkohtelu, sitä huonompi lopputulos.
Glueckit saivat myös selville, että alhaisin antisosiaalisen käyttäytymisen esiintyvyys oli
aina yhteydessä lapsiin, jotka oli kasvatettu imeväisiästä asti huomioivissa, tukea antavissa,
väkivallattomissa ja ruumiillista kuritusta käyttämättömissä perheissä. "

"Lasten ruumiillinen kuritus itse asiassa häiritsee oppimisprosessia ja lasten optimaalista
kehitystä sosiaalisesti vastuullisiksi aikuisiksi. Mielestämme on tärkeää, että julkisen
terveydenhuollon työntekijät, opettajat ja muut lasten ja nuorison emotionaalisesta ja fyysisestä
terveydestä vastaavat tukisivat vaihtoehtoisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten
itsesäätelyn ja vastuullisen käyttäytymisen aikaansaamiseksi."
Tri Daniel F. Whiteside, apulaisterveysministeri, Yhdysvaltain terveys- ja
peruspalveluministeriö (presidentti Ronald Reaganin hallinto)

“Tuskan ja epämukavuuden aiheuttaminen, miten vähäinen tahansa, ei ole toivottava
menetelmä kommunikoitaessa lasten kanssa."
Yhdysvaltain lääketieteellinen yhdistys (American Medical Association),
Edustajainhuone, 1985

jne.

Mikään tutkimustulos EI tue ruumiillisen kurituksen
hyödyllisyyttä.

Edelleen: kuri ja rajat ovat olennaisia tekijöitä
lapsen kasvatuksessa, mutta väkivalta on väärä
keino.

Miksköhän tää keskustelu ei oo aikasemmin tullut vastaan...
alusta asti niin mielenkiintoista keskusta kurittamisesta puolesta ja vastaan ja kaikenmaailman vänkäämistä ja tahalleen väärinymmärtämistä...

hmm, mistähän aloittais...

mä oon ollut aina kotona asuessani, lähinnä murrosiässä, aikas kamala kakara
jo pienenä mul oli vahvat omat mielipiteet miten mun mielestä tulis toimia, ja koskaan mun mielipide ei ollut sama ku vanhempien... mä oon käytännössä kattoen taistellut niien kanssa niin kauan ku muistan (en tietenkään enää).

yläasteelle mentäessä olin kuitenkin viel sellai "kiltti tyttö", keskiarvo melkein ysi, ja muutoinkin noudatin kotiintuloaikoja, vaikka tietty niistä mussuttaen
mut sit kaikki muuttu... kaikki muut sai olla pidempään ulkona ja kaikki muut sai mennä kaupungille ja ne "kaikki muut" sai tehä kaikkee mitä mä en saanut. no pistihän se vituttamaan, ja sit piti alkaa ihan tosiaan pistää porukoille vastaan. kaikenlaista siinä sit oli, sosiaalityöntekijää ja muuta, ja loppujen lopuks huomasin olevani huostaanotettuna ja asuinpaikkana lastenkoti. silloin tietty olin äärettömän vihanen, et niin kävi, mutta kun sopeutuvainen oon, ni ei se paikka sit enää niin pahalta tuntunut. vuoden siel olin (kasi luokan) ja sit kesän alussa "pääsin" pois, tapasin kivan pojan, ruvettiin seukkaa ja muutin sen ja sen vanhempien luokse (olin 15-vee). no kaks vuotta oltiin yhessä ja sit ku erottiin ni muutin takas kotiin, mut ei se eläminen siel sujunut, ku oltiin aina tappelemassa, ja ihan vain ja ainoastaan sen takia, et mun oli pakko uhmaa mun vanhempia ja niiden asettamia sääntöjä.

oon saanut luunappeja ja on tukistettu, ja muitakin ysärikuritusjuttuja :D
ja oon ihan sitä mieltä, et ihan oikein on mun vanhemmat toiminut koska oon ollut ihan mahoton.
tälleen vanhempana (siis iältä) ku aattelee, ni ne on joutunut kyl mun takia aika paljon kärsimään. ja tälleen vanhempana (siis äitinä) ku ajattelen, ni jos toinen noista ikinä käyttäytyis mua kohtaa niin huonosti miten mä oon käyttäytynyt ni en todellakaan varmaan tietäis mitä tekis...

mut tohon kuritusasiaan, ni luunappi ei kyl oo mitään lapsen pahoinpitelyä. siinä vaiheessa ku lapsi ei tajua selityksiä, miks jotain asiaa ei saa niin tehä, ni luunappi sormille on tehoste, et se menis perille se Ei.

ja ne lapset todellakin kerkee joka paikkaan, ei voi olla koko aikaa vahtaamassa... ja kyl niille pitää opettaa mitä on oikein ja väärin ja mitä saa tehdä ja mitä ei, koska ei siin oo mitään järkee et niien perässä pitää koko ajan olla juoksemassa ja kantamassa pois "jostain"... siis esim jos miina kiipee pöydälle, ni ennemmin mä koitan mahdollisimman hyvin sen päähän sen iskostaa et sinne ei saa kiivetä, ku haen vaan sen koko ajan sieltä pöydältä pois... (tätä tapahtuu aika paljon yhessä tuttava perheessä, siel muksut kiipeilee joka paikkaan ja koko ajan ja ainut mitä niille sanotaan on se, et "hei, eihän sinne nyt tartte kiipeillä" sellasella lässyttävällä äänensävyllä, jollon lapsi vaan naureskelee, ja on siellä (esim) pöydällä parin minuutin päästä uudestaan)

ja tähän väliin nyt sit esimerkki siitä, kun lasta ei koskaan kuriteta fyysisesti (ja tällä tarkotan nyt esim sitä luunappia/tukistusta) eikä laiteta esim ulkona jäähypenkille tms...
naapurissa on sellai miroa vuotta nuorempi tyttö, joka on ihan mahoton...se heittää hiekkaa, tönii, ottaa tavaroita muiden kädestä, puree (pari kertaa) naapurin poikaa pippelistä ja muutenkin sen poitsun kanssa ottaa jatkuvasti yhteen. tälle lapselle vaan lässytetään et "ei saa heittää hiekkaa" "me lähetään sisälle jos et osaa olla kunnolla" tms tms ja ikinä noita lähdetään sisälle uhkauksia ei toteuteta... se lapsi saa käytännös tehä mitä vaan, koska koskaan ei kunnolla kielletä, ei käsketä pyytää anteeks, annetaan tehä jotain juttua monta kertaa ja sit sanotaan et jos et oo kunnolla ni lähetään sisälle, mut eipä koskaan lähetä... siitä muksusta huomaa jo nyt, miten se ei yhtään kunnioita vanhempiaan, ei usko niitä, ja jos ollaan vaikka ulkona ja sen äiti huutaa sitä lasta nimeltä, ni se ei ees pysähdy kuuntelemaan, tai käännä päätään äitiään kohti.
ja sit vaan selitellään et ku meidän se ja se on niin vilkas ja kaikkeni oon yrittänyt mut mikään ei auta. paska puhetta, todellakin.

ja sit jos se kahvipöydässä ruikuttaa keksiä, vaiks on jo monta syönyt, ni sille sanotaan et ei enää yhtään, oot syönyt niin monta, ja ku tää vaan ruikuttaa ni sit annetaan periks, ja sanotaan et tää oli sit viimenen et enää ei tuu... ja sama alkaa taas "anna keksiä "en anna" "anna keksiä" "okei mut tää on sit viimenen" *toktok*
uh, ei mitään järkee

jos me ollaan ulkona ja miro tekee jotain kiellettyä, ni se on sit jäähypenkille istumaan. se tykkää niin leikkiä kamujensa kanssa ja jos sinne jäähypenkille joutuu ni se on sit saletti, et loppuaika leikitään kiltisti... ja jos miro tekee jollekin jotain, jos riitelee jonku muksun kanssa ja tulee tönimistä, tai vaikka lapion ottamista kädestä, ni miro pyytää sillon anteeks. (mut ei se naapurin pentu, kun sen ei ees tarvi ARGH)

onhan noi vilkkaita, itsepäisiä, pahanteossa vähän väliä (miina lähinnä) ja riiviöitä, ni oon mä mielestäni osannut ne kasvattaa ainakin tähän mennessä ihan kiitettävästi.
miro on tosi kohtelias, on osannut pyytää jo pitkään jos jotain haluaa (saisinko mehua tms), osaa kiittää ja osaa kyl käyttäytyäkin kun tarve vaatii... esim kaupassa ei oo koskaan tarvinnut mistään tapella, jos en vaikka jotain lelua / namia oo ostanut (mun kanssa pienenä tartti, olin nii mahoton et vedin kauheen shown jos jotain en saanut)
mut silti pitää muistaa et mirokin on vasta neljä vee, ja siltäkään ei voi olettaa täydellistä keskittymistä joka tilanteessa, esim ei se jaksa kauheen pitkiä aikoja paikallaan istua, jos ei oo mitään mielenkiintoista

ja sit tää toinen, pikku rinsessa, kamala uhmaikä päällä, ja oikeen koitellaan rajoja ja äipän hermoja. ei tästä tulis mitään, jos koittaisin joka kerta vaan selittää huutavalle ja raivoovalle kaks vuotiaalle et miks jotain asiaa ei saa tehä ku ei se kuuntele kuitenkaan, luunappi on se tehoste..
(kauheeta, pahoinpitelenkö ny lapsiani?????)
suurin osa tarha-aamuista sujuu tosi hyvin, mut on niit poikkeuksia, et joka ikinen vaate, minkä saan miinalle päälle, lentää miinan toimesta lattialle ja ku niitä koittaa laittaa takasin, huuto on valtaisa. silloin laitan miinan omaan huoneeseen huutamaan, ja haen pois ku huuto loppuu. ja sen tietää miinakin, ja sen sanon joka kerta, et sit pääsee pois ku huuto loppuu. ja se ei kauaa kestä, ja sit halitaan ja pusitaa ja ollaan taas kamui *sydän*

ja tuol aikasemmin joku kirjotti siitä et jos lapsi lyö lapiolla päähän ni äiti menee ja antaa luunapin, et väkivaltaan vastataan väkivallalla... aika voimakas sana tossa tapauksessa toi väkivalta...
mut meillä esim ei noin toimita... jos miro / miina huitasee lapiolla päähän toista lasta, ni sillon mä selitän et toista sattuu jos noin tekee, sit pyydetään anteeks, ja jos sama toistuu ni jäähypenkille istumaan.
mut pitää muistaa ku verrataan lapsia ja aikuisia, et lapsilla noi jutut ei nii kauaa pysy päässä, ja esim se lapiolla huitasu on useimmiten spontaani teko ku suututaan toiselle lapselle, eikä satuttamistarkotuksessa tehty teko.

ja kyllä jo kaks vee tietää tekevänsä pahojaan... meillä ainakin kumpikin tiennyt ihan tasan tarkkaan tossa iässä mihin tääl kotona saa koskee ja mihin ei, ja mitä saa tehä ja mitä ei...
ja sen huomaa siitäkin, et jos miina vaiks sinne pöydälle kiipee multa salaa, ja sit ku meen sinne hakemaan sitä pois (ja kertoo et sinne ei saa kiivetä) ni se heti ku se huomaa mut ni se koittaa ite tulla vauhdilla alas sieltä

ja ei täällä meillä lapsia kuriteta fyysisesti päivittäin, vaan silloin ku "se on tarpeellista" (kukakohan tohonki puuttuu *vink*)
esim jos tääl on kauhiasti lapsia kylässä ja joukossa tyhmyys tiivistyy ja lapsiporukassa varsinkin, ku yks tekee ni muutkin, vaikka on kielletty, ni sillon jos oon jatkuvasti kieltänyt ja kieltänyt eikä puhe mee perille (vaikka miron ikäsen pitää jo tietää et esim sisällä ei juosta) ni annan kyllä luunapin tehostaakseni sitä kieltoa. ja kyllä se usein sit vaikuttaa

ja tää juttu ei nyt liity kurittamiseen ja mitenköhän sen nyt selittäisin niin ettei sitä käsitetä väärin... no mut...
mul siis on täs olkkarissa kuntopyörä, miro siinä kauheesti tykkäs kiipeillä, vaikka aina kielsin, ettei saa... ja selitin et sattuu jos sieltä tiput, mut aina se sinne kiipes, kielloista huolimatta. sit yks päivä se tuli sieltä alas naama eellä, nenä halkes ja se muutenkin näytti siltä, et ois jäänyt junan alle... mut ei oo sen jälkeen mennyt kiipeilee siihen pyörään

ja tällä en todellakaan tarkota et lapsesta pitäis hakata ilmat pihalle et jotain tajuaa, mut tossa tapauksessa piti sattua, ennen ku usko

ja joku tietty sit aattelee et miks ihmees en kärrännyt sitä kuntopyörää siit muualle, mut mä en haluu nostella tavaroita korkeelle et lapset ei yletä niihin, meil ei oo pistorasioissa suojia ja se kuntopyörä on ja pysyy tossa, koska mä haluun opettaa ne lapset siihen mitä saa ja mitä ei saa tehä... koska jos tääl ei ois mitään "houkutuksia" ni eihän ne oppis sit mitään, ku ei tarttis kieltää tms tms tsm

ja en koe olevani mestarikasvattaja vaan sen takia et kaks lasta on tullut mun "sieltä" ulos, mut sen verran viel sanon et kyllä mun omat käsitykset ja periaatteet on muuttunut aika lailla tän vanhemmuuden myötä. aikasemmin aattelin monesta jutusta eri lailla, mut sit ku täs on ja elää näiden kanssa ni kyl ne ajatukset muuttuu.

uskon olevani hyvä äiti ja tietty paras äiti omille lapsilleni. mut mä elän myös itteeni varten, ja mun oma elämä ei oo loppunut sen vuoksi et mulla on lapsia, joten joku himoperhekeskeinenantisosiaalinenpirttihirmuperheenäitihän pitäis mua niiiiin epäsopivana äidiks

ja se et oon yksinhuoltaja, tekee tästä urakasta semisti rankempaa, koska meitä on täällä kuitenkin kolme ja mä hoidan itse kaiken, kodin ja lapset (en tiettykään valita, hoidan asiat omalla passelilla tyylilläni) ja sit viel mulle pitäis jäädä sitä ns. omaa aikaa, mut tukiverkko mul on niiiii hyvä ja ihana ja paras *sydän* *sydän* ja ihanat ystävät ja kaverit


tulihan taas avauduttua

[q]Miinapiina, 25.11.2007 11:00:
ja en koe olevani mestarikasvattaja vaan sen takia et kaks lasta on tullut mun "sieltä" ulos, mut sen verran viel sanon et kyllä mun omat käsitykset ja periaatteet on muuttunut aika lailla tän vanhemmuuden myötä. aikasemmin aattelin monesta jutusta ei lailla, mut sit ku täs on ja elää näiden kanssa ni kyl ne ajatukset muuttuu.

uskon olevani hyvä äiti ja tietty paras äiti omille lapsilleni. mut mä elän myös itteeni varten, ja mun oma elämä ei oo loppunut sen vuoksi et mulla on lapsia, joten joku himoperhekeskeinenantisosiaalinenpirttihirmuperheenäitihän pitäis mua niiiiin epäsopivana äidiks
[/q]

Toi on kyllä totta kuinka periaatteet ja ajatukset muuttuu sen jälkeen kun sen oman lapsen saa. Ja monesti sitä kuulee paljon just neuvoja ja periaatteita sellasilta ihmisiltä, joilla ei edes omia lapsia ole...On niin helppoa sano, että minä teen näin tai näin, ja olla niin periaattellinen, mutta käytännössä ja oikeessa arjessa asiat ei sitten ole enää niin mustavalkoisia.

Ja samoin, pirttihirmuperheenäidit varmaan tuomitsis mutkin, hei sillä on myös omaa elämää! Jotkuthan on sitä mieltä, että sitten kun on lapsia niin ei tarvii enää äidin muuta kuin olla niiden lasten kanssa...No joo, jokainen tekee nää jutut niin kuin parhaaksi näkee.

Ja olen kyllä sillä linjalla kasvatuksessa, että selvät rajat ja kuri pitää olla.

[q]peepe, 25.11.2007 12:28:

Toi on kyllä totta kuinka periaatteet ja ajatukset muuttuu sen jälkeen kun sen oman lapsen saa. Ja monesti sitä kuulee paljon just neuvoja ja periaatteita sellasilta ihmisiltä, joilla ei edes omia lapsia ole...On niin helppoa sano, että minä teen näin tai näin, ja olla niin periaattellinen, mutta käytännössä ja oikeessa arjessa asiat ei sitten ole enää niin mustavalkoisia.

Ja samoin, pirttihirmuperheenäidit varmaan tuomitsis mutkin, hei sillä on myös omaa elämää! Jotkuthan on sitä mieltä, että sitten kun on lapsia niin ei tarvii enää äidin muuta kuin olla niiden lasten kanssa...No joo, jokainen tekee nää jutut niin kuin parhaaksi näkee.

Ja olen kyllä sillä linjalla kasvatuksessa, että selvät rajat ja kuri pitää olla.
[/q]

joo, se on ihan mielenkiintosta kuulla neuvoja niiltä, joilla ei sitä omaa kokemusta oo... jokainen lapsi on yksilö, ja kaikkiin ei päde samat jutut. ja ihan on itteäkin naurattanut tietyt jutut, joista ajatteli olla niiiin tarkka mut kuinka ne asiat sit arjen mukana ja lapsen kasvaessa muuttuivat

välillä on hauska olla tossa hiekkalaatikolla vloppuaamuisin, jos on sattunut edellisenä iltana olee jossain hippaamassa... koska taidan olla täl hetkel näiden talojen AINUT äiti, jolla on elämää perheen ulkopuolella. ja joo, ei se väärin oo, kukin tavallaan, he ja mä, mut välil ne mammat pyörittelee siin päätään ku kuulee et oon taas ollut jossain
ja kun muutama niistä on sit sellanen, et ne ei oo käynyt missään sen jälkeen ku tuli ensimmäisestä lapsesta raskaaks, ja yhel on kolme ja toisel kaks lasta... ne vaan jumittaa kotona ja hiekkalaatikolla (ja ainoat aikuiskontaktit on oma mies ja naapurinmammat + neuvolantäti). mut niinku sanoin, kukin tavallaan.

ja voin kuvitella mitä ne juoruu keskenään, haha

[q]Miinapiina, 25.11.2007 11:00:
ja tähän väliin nyt sit esimerkki siitä, kun lasta ei koskaan kuriteta fyysisesti (ja tällä tarkotan nyt esim sitä luunappia/tukistusta) eikä laiteta esim ulkona jäähypenkille tms....
....kertomusta huonosti käyttäytyvästä lapsukaisesta....
[/q]

Esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos rajoja ei ole. Fyysinen kuritus ja jäähypenkki on varmasti yksi ratkaisu, mutta niin kuin varmasti tiedät, siihen kasvattamiseen löytyy muitakin tapoja.:)

[q]Sunflower, 25.11.2007 14:19:

Esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos rajoja ei ole. Fyysinen kuritus ja jäähypenkki on varmasti yksi ratkaisu, mutta niin kuin varmasti tiedät, siihen kasvattamiseen löytyy muitakin tapoja.:)
[/q]

eli miten sä tollasen esim tilanteen sit ratkasisit? kun lapsella ei oo mitään mielenkiintoo kuunnella, sen ei tartte pyytää anteeks, sitä ei laiteta jäähypenkille eikä kuriteta millään lailla, ei fyysisesti eikä mitenkään muutenkaan... ei menetä mitään, saa tehdä ihan mitä vaan, uhkaillaan kyl mut ei pidetä niitä...

miten sä ne rajat sit asettaisit?

ja tiedän et kasvattamiseen löytyy muitakin keinoja ku jäähypenkki ja fyysinen kuritus, mut noiden tapauksessa ei kyllä käytetä mitään keinoja ja sit tuskaillaan ku kaikki on muka tehty... ja pyh!!!


nii ja tuli viel mieleen hauska juttu mirosta... sillon ku se oli vähän yli kaks, ni ennen joulua kerrottiin et tontut kattoo, et onko lapset kiltisti, ja jos ei oo ni pukki ei tuo lahjoja. toimi, aina hetken
joulun jälkeen uhkailtiin, et jos ei oo kiltisti, ni pukki tulee ja hakee lahjat pois. noh, miro meni hakemaan huoneestaan joululahjaksi saamansa kitaran ja sanoi, et tän kanssa

hihih, sillä uhkauksella ei siis ollut mitään tehoa

[q]Miinapiina, 25.11.2007 18:01:
---
Sunflower, 25.11.2007 14:19:

Esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos rajoja ei ole. Fyysinen kuritus ja jäähypenkki on varmasti yksi ratkaisu, mutta niin kuin varmasti tiedät, siihen kasvattamiseen löytyy muitakin tapoja.:)

---


eli miten sä tollasen esim tilanteen sit ratkasisit? kun lapsella ei oo mitään mielenkiintoo kuunnella, sen ei tartte pyytää anteeks, sitä ei laiteta jäähypenkille eikä kuriteta millään lailla, ei fyysisesti eikä mitenkään muutenkaan... ei menetä mitään, saa tehdä ihan mitä vaan, uhkaillaan kyl mut ei pidetä niitä...

miten sä ne rajat sit asettaisit?

ja tiedän et kasvattamiseen löytyy muitakin keinoja ku jäähypenkki ja fyysinen kuritus, mut noiden tapauksessa ei kyllä käytetä mitään keinoja ja sit tuskaillaan ku kaikki on muka tehty... ja pyh!!!
[/q]

Niin siis tarkoitin vain, että tuo käytös ei tosiaan kieli siitä, ettei vanhemmat ole tajunnut istuttaa jäähypenkille ja kurittaa fyysisesti vaan siitä, ettei lapselle ole asetettu rajoja. Ihan niin kuin itsekin sanoit, keinoja on muitakin.

Tuossa Sun esimerkissäsi taas kuulostaa siltä, että eka juttu ois vanhemmilla katsoa peiliin ja miettiä omaa käytöstään.:)

[q]Sunflower, 25.11.2007 18:15:

Niin siis tarkoitin vain, että tuo käytös ei tosiaan kieli siitä, ettei vanhemmat ole tajunnut istuttaa jäähypenkille ja kurittaa fyysisesti vaan siitä, ettei lapselle ole asetettu rajoja. Ihan niin kuin itsekin sanoit, keinoja on muitakin.

Tuossa Sun esimerkissäsi taas kuulostaa siltä, että eka juttu ois vanhemmilla katsoa peiliin ja miettiä omaa käytöstään.:)
[/q]

aaa, ok

juu no tossa perheessä lapset ja niiden kasvatuksen ja niihin liittyvät asiat päättää vain ja ainostaan äippä...
mut joo, ois todellakin hänen aika katsoa peiliin

Mä oon varmaan vähän sellainen äiti jota edellisissä viesteissä on paheksuttu; mä olen, tai tulen olemaan varmaan liian lepsu. Tyttö on nyt vajaa 9 kk, ja mun mielestä vielä niin vauva, ettei sitä voi komentaa tai muutenkaan vielä "kasvattaa". Muutenkin vähän vierastan termejä kasvatus, rajojen asettaminen, kuri jne... Toki on itsestään selvää, ettei toisia saa satuttaa ja vaaratilanteet täytyy välttää jne, mutta muuten luulen, että lapsemme saa kasvaa melko vapaasti ilman turhaa niuhotusta. Enkä kyllä voisi kuvitella ikinä antavani mitään luunappia tai tukkapöllyä, miksi lasta kohtaan saisi käyttää väkivaltaa kun ei aikuisiakaan kohtaan saa?

Ja olen myös jonkun mittapuun mukaan varmaan "hylännyt oman elämäni", koska en liiemmin käy missään ilman lasta, enkä halua häntä hoitoon laittaa (toki on välillä isänsä kanssa kahdestaankin). Minulla on vaan intressien kohteet muuttuneet melkoisesti lapsen saamisen myötä, ja niin ikävää kun se onkin, ei vanhojen kavereiden kanssa ole enää niin paljon yhteistä kuin naapurin mammojen

[q]Kirsikka, 26.11.2007 00:59:
Mä oon varmaan vähän sellainen äiti jota edellisissä viesteissä on paheksuttu; mä olen, tai tulen olemaan varmaan liian lepsu. Tyttö on nyt vajaa 9 kk, ja mun mielestä vielä niin vauva, ettei sitä voi komentaa tai muutenkaan vielä "kasvattaa". Muutenkin vähän vierastan termejä kasvatus, rajojen asettaminen, kuri jne... Toki on itsestään selvää, ettei toisia saa satuttaa ja vaaratilanteet täytyy välttää jne, mutta muuten luulen, että lapsemme saa kasvaa melko vapaasti ilman turhaa niuhotusta. Enkä kyllä voisi kuvitella ikinä antavani mitään luunappia tai tukkapöllyä, miksi lasta kohtaan saisi käyttää väkivaltaa kun ei aikuisiakaan kohtaan saa?

Ja olen myös jonkun mittapuun mukaan varmaan "hylännyt oman elämäni", koska en liiemmin käy missään ilman lasta, enkä halua häntä hoitoon laittaa (toki on välillä isänsä kanssa kahdestaankin). Minulla on vaan intressien kohteet muuttuneet melkoisesti lapsen saamisen myötä, ja niin ikävää kun se onkin, ei vanhojen kavereiden kanssa ole enää niin paljon yhteistä kuin naapurin mammojen
[/q]

niin, kukin tavallaan. mut mä oon kyllä sitä mieltä et rajat on rakkautta, ja tietyt rytmit, säännöt, kasvattaminen tms tms tms tuo sille lapselle sen tarvitsemaa turvallisuudeen tunnetta.
kun joka ilta esim asiat menee samalla tavalla, iltapala, iltapesu tms ja unille, ni lapsi voi sinne turvallisin mielin mennä.

mä oon monessa asiassa tosi tiukka ja taipumaton, mut on asioita joissa saa, voi ja pitää joustaa. tällaisia juttuja on esim namipäivä. jos jollain tarhakamulla esim on synttärit ja siel on keksi / namitarjoilu, myös mun lapset voi osallistua juhliin ja syödä herkkuja.
aamuisin mä saatan kysyä miinalta (2-vee) et kumman puseron haluat laittaa, ja hän valitsee, ja tuntee itsensä tärkeeks ku on itse saanut valita vaatteensa
jos me ollaan kaupassa ostamassa vaatteita vaikka mirolle, ni otan mä sen mielipiteen huomioon. mä vaan teen nää jutut sen verran ovelasti, et valitsen kaks sellasta vaihtoehtoa, joista on oikeestaan ihan sama kumpi sieltä kaupasta mukaan lähtee, ni miro saa sit valita. vähän "vastuuta" jo pienillekin ihmisille, etteivät ois sit ihan avuttomia.

mut turvallisuusrajat on sellaset, et niistä ei tingitä, ei jousteta tms. JOKA KERTA kun ylitetään suojatie, pidetään kädestä kiinni eikä juosta (tai pidetään rattaista kiinni). parkkipaikoilla ei juosta, yksin ei mennä parvekkeelle, pihassa ollaan niin et mä nään mis lapset menee tms tms... näistä pidetään kiinni.
ja meillä miina menee sänkyyn viimeistään klo 21.00 ja sieltä ei tulla pois. heti ei tarvitse nukahtaa, voi lukea vaikka kirjaa, mut näin meille toimitaan, ja koskaan ei tartte tästä asiasta riidellä/tapella. miina käy antamassa mirolle halin ja pusun (awawaw*sydän*), kipittää itse sänkyyn, mä annan sille kirjan ja pusun ja halit ja sit lähden pois ja laitan oven kiinni. sinne jää ja nukahtaa ku kirja loppuu.
sama miron kanssa, sänkyyn mennään viim 21.30 mut siel voi lukea kirjan ja sit nukahtaa. toimii, ilman tappeluja.

meillä toimii muutenkin kaikki tosi hienosti. mä oon mun lasten ystävä mut ennen kaikkea äiti. mä heittäidyn "lapsen tasolle" ja hillun niiden kanssa, ulkona kieritään lumihangessa ja hullutellaan, ja sit mä oon se joka pitää niistä huolta ja asettaa ne rajat. ei oo sellasta, et oisin vaan jompikumpi ääripää... ja taas esimerkkejä naapureista
yks mamma sano tos yks kesä et haluaa vaan olla lapsensa kaveri, ja toteutti sitä niin, et ei koskaan kieltänyt mistää eikä asettanut niitä rajoja. lapsi kutsuu äitiään (silloin oli 3-vee) etunimellä... mun mielestä ei näin.
ja sit tää toinen, ei leiki lastensa kanssa, koska lapset voivat leikkiä keskenään, tai itsekseen. hän näkee, et hänen rooli on vain laittaa ruokaa ja katsoa et lapsilla on puhtaat vaatteet päällä.
mun mielestä mulla ja lapsilla on aivan erityinen yhteys just sen takia, et oon sopivasti äitiä ja sopivasti "ystävää" niille *sydän*

ja sit tohon viimoseen kohtaa mitä kirjotit, että et liiemmin käy missään ilman lasta ja "niin ikävää kun se onkin, ei vanhojen kavereiden kanssa ole enää niin paljon yhteistä kuin naapurin mammojen", ni jos susta tuntuu et toi on parasta sulle, ni ei kait siihen kellään pitäis olla mitää negatiivista sanottavaa.
mä oon ite ainakin tyytyväinen näihin mun "järjestelyihin"... mulla on omat menot, ilman lapsia ja sit taas lasten kanssa touhutaan paljon yhdessä.
mulla on niitä vanhoja kamuja, joiden kanssa vietän aikaa, ja juttua riittää yhtä paljon ku ennenkin. ja sit taas on näitä kamuja, kellä on lapsia, mutta ne on ystäviä muutenkin, oli niil lapsia tai ei (lapset on tietty plussaa ku sit voidaan kyläillä lasten kanssa ja mammat kahvittelee ja juoruu keskenään, ja näiden mammojen kanssa myös käydää hippaamassa *hymy*)

ja onneks on myös ne naapurinmammat, kenen kanssa sit hengataan hiekkalaatikolla mitään yhteistähän mul ei niiden kanssa oo, koska mä en oo "hylännyt omaa elämääni" lasten saamisen myötä, mut muutama niistä kyllä on (yks esim ei voi muuttaa täältä pois, vaikka ukko ostais omakotitalon, ku lasten [ 3-vee ja alle 1-vee ] kamut on täällä *toktok* toi on jo kummallista O_____o)

Niin, täytyy nyt vielä tarkentaa aikaisempaa kirjoitusta. Eli rajat ja kuri ei tietenkään koske pientä vauvaa, vaan sanotaanko siinä 2v alkaa lapsellakin olla tiettyjä sääntöjä, ja tottakai sen ikäisen kohdalla "kasvatus" on vielä lempeämpää kuin vaikkapa 15-v kohdalla. (aihe kasvatus on niin helppo ymmärtää väärin, ainakin täällä kirjoitettuna).

Ja oma tyttö on ollut vain mummon hoidossa, mielestäni hän on niin läheinen ihminen, samaa perhettä, että jos tyttö hänen kanssaan on joskus (harvoin) muutaman tunnin, niin ei siitä nyt lapsi rikki mene. Sitä paitsi, minulla ei ole ollut mahdollisuutta läheisiin väleihin isovanhempien kanssa, joten toivon tytöllä siihen olevan mahdollisuuden. Ja täytyy myös ottaa huomioon se, jos äiti elää yksin lasten kanssa. Se on pikkasen eri asia jos ei ole sitä miestä kuka auttaa arjessa. Kyllä äidinkin tarvitsee saada välillä lepoa ja mahdollisuus antaa lapsi jollekin toiselle hoidettavaksi ja mahdollisuus omaan aikaan. Meni sitten bileisiin tanssimaan tai kasvimaalle kuokkimaan. Sitä en oikein juuri ymmärrä, että joidenkin äitien mielestä on "oikein" harrastaa vaikkapa siellä oman talon pihalla, mutta bileet harrastuksena tuomittavaa.

Ja se kokemus mitä mulla on lastenhoidosta, niin täytyy ottaa huomioon millainen lapsi on kyseessä. Jollekin enkelimäiselle lapselle riittää kun nätisti sanoo, ja toiset taas...no, ei todellakaan riitä :D Eli eipä mulla tässä vaiheessa mitään tarkkaa kasvatussuunnitelmaa ole, sen näkee sitten kun tietää millainen temperamentti ja luonne tytöllä on.

Kyllä mun mielestä jotkut rajat ja "kuri" koskee myös "vauvoja" eli alle 2v. lapsiakin. Ei meillä töissä ainakaan annettu 1,6 vuotiaiden tehdä kaikkea mitä ne haluaa.

Muutenkaan en ymmärrä yhtään ns. vapaata kasvatusta, sitä, että mennään joka asiassa lapsen ehdoilla, eikä uskalleta sanoa "ei".

Olen ehdottomasti samaa mieltä, kuin miinapiina siinä, että rutiinit ja säännöt tulee olla, koska ne luo turvallisuutta.

Olen myös samaa mieltä jäähyistä. Sitä en tiedä pystyisinkö lapselle luunappia antamaan, kun en muutenkaan ole sen kannalla.

Mutta mulla ei ole lapsia, joten en ilmeisesti joidenkin mielestä voi kommentoida asiaa

Olen aina pitänyt lapsista ja niitä halunnut mutta nykyisin on alkanut ahdistamaan ajatus, ettei mulla olisi enää samalla tavalla aikaa itselleni, eikä parisuhteelle, mikäli olisi lapsia.

Baarit tms. mua ei oikein kiinnosta nytkään mutta tarvitsen paljon omaa aikaa. Ahdistaa ajatus, etten voisi juoda kahvia rauhassa, lukea, mennä yksin mihin haluan ym. Ja se ahdistaa suuresti, ettei voisi olla oikein koskaan miehen kanssa kahdestaan tai ainakaan samalla tavalla kuin nyt.

Parisuhde on mulle erittäin tärkeää ja oikeasti mä en tiedä pystyisinkö edes seksiä harrastamaan, jos lähettyvillä tuhisee lapsi ja saattaa alkaa itkemään hetkenä minä hyvänsä

Lisäksi ahdistaa ajatus, että joku on musta täysin riippuvainen. Se vauva ei selviä ilman mua. Mitäs jos en jaksa, osaa, kykene.. kun ei tämä mun terveys ole ihan kunnossa.

Tosiaan, aina olen lapsia halunnut ja potenut vahvaa vauvakuumetta. Enää.. en tiedä. Vauvakuume on kadonnut.

No tulevaisuus näyttää, nuori vielä olen.

[q]satumetsä, 26.11.2007 10:47:
Mutta mulla ei ole lapsia, joten en ilmeisesti joidenkin mielestä voi kommentoida asiaa
[/q]

No eipä ollut siitä kyse. Vaan kuinka "tiukatkin" mielipiteet saattaa muuttua sitten kun on oma lapsi ja elää sitä arkea oikeasti, eikä vaan mieti millaista se vois olla.

Joo ja sitä mieltä olen minäkin, että rajat tuo lapselle turvallisuutta. Niin ja tosiaan, se nyt on selvää ettei omaa aikaa enää samalla lailla ole, mutta se mitä on, on jotain niin paljon suurempaa. Eipä sitä mitenkään koskaan pystynyt kuvittelemaan, millaista se on kun on oma lapsi. No mut se onkin jo toinen juttu.

[q]Kirsikka, 26.11.2007 00:59:Muutenkin vähän vierastan termejä kasvatus, rajojen asettaminen, kuri jne... [/q]
Toivottavasti ymmärrät myös, että mikäli aiot laittaa lapsesi päiväkotiin, kerhoon tai kouluun, nuokin asiat on lapsen opittava. Ala-asteella töissä ollessani varsinkin ekaluokkalaisista huomasi todella helposti, kenen vanhemmat eivät juuri näistä asioista piitanneet. Sitten pirjo-petterille tulikin ihan puun takaa, että ruokaa otetaan OMALLA VUOROLLA, luokassa ollaan HILJAA, kaikkia ei kiinnosta kuunnella hänen juttujaan, ja yleisesti muutenkaan elämä ole aina reilua, eikä itse voi olla kaiken keskipiste. Lähinnä kävi sääliksi noita lapsia, jotka ensimmäistä kertaa seitsemänvuotiaana joutuivat käsittämään, että kaikenlaisia "nipotussääntöjä" on olemassa (ja ihan syystä!), ja että jokaisen on niitä seurattava. Sitäkin surullisempaa oli, etteivät kaikki vanhemmat siinäkään vaiheessa ymmärtäneet, että koulun säännöt koskevat kaikkia, myös heidän lastaan...

[q]satumetsä, 26.11.2007 10:47:
Kyllä mun mielestä jotkut rajat ja "kuri" koskee myös "vauvoja" eli alle 2v. lapsiakin. Ei meillä töissä ainakaan annettu 1,6 vuotiaiden tehdä kaikkea mitä ne haluaa.

Muutenkaan en ymmärrä yhtään ns. vapaata kasvatusta, sitä, että mennään joka asiassa lapsen ehdoilla, eikä uskalleta sanoa "ei".

Olen ehdottomasti samaa mieltä, kuin miinapiina siinä, että rutiinit ja säännöt tulee olla, koska ne luo turvallisuutta.

Olen myös samaa mieltä jäähyistä. Sitä en tiedä pystyisinkö lapselle luunappia antamaan, kun en muutenkaan ole sen kannalla.
[/q]

juu oon ihan samaa mieltä, et ne rajat, säännöt ja kuri koskee myös alle 2-vuotiaita lapsia.
ihmettelen myös sellaisia jotka sitä täysin vapaata kasvatusta kannattavat, sillä lapselle pitää osata sanoa ei. vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä, sillä jos on ihan pumpulissa kasvatettu, miten sitä voi pärjätä?
ja miten lapsi koskaan oppii käsittelemään tunteitaan, jos ei koe niitä pettymyksiä.
ja sellaset vanhemmat kans ihmetyttää et ku lapsi kokee pettymyksen ja kun se purkautuu (usein kiukkuna ja itkuna) ni koitetaan kääntää lapsen huomio muuhun, jotta se itku lakkais ja saatais lapsi paremmalla mielelle
kyllä meillä saa itkeä ja huutaa, kiukuta ja riehua, jos siltä tuntuu. turhasta ei meilläkään, mut sillon ku pieni käsittelee tunteita, ni silloin sen on saatava myös niin tehdä.

ja ei meilläkään niitä luunappeja jaella päivittäin, todella harvoin, ja just silloin kun ei tunnu muuten menevän perille. kun nää on ollut pieniä, ja on menty koskemaan johkuu kerta toisen jälkeen mihin ei sais ni sillon on pikkasen napautettu sormille... et ei täällä "hakata lapsia" mut mun kanta vaan noihin on, et ne keinot on sallittuja, ja silloin ei mun mielestä puhuta väkivallasta.

näin.

[q]satumetsä
Mutta mulla ei ole lapsia, joten en ilmeisesti joidenkin mielestä voi kommentoida asiaa

Olen aina pitänyt lapsista ja niitä halunnut mutta nykyisin on alkanut ahdistamaan ajatus, ettei mulla olisi enää samalla tavalla aikaa itselleni, eikä parisuhteelle, mikäli olisi lapsia.

Baarit tms. mua ei oikein kiinnosta nytkään mutta tarvitsen paljon omaa aikaa. Ahdistaa ajatus, etten voisi juoda kahvia rauhassa, lukea, mennä yksin mihin haluan ym. Ja se ahdistaa suuresti, ettei voisi olla oikein koskaan miehen kanssa kahdestaan tai ainakaan samalla tavalla kuin nyt.

Parisuhde on mulle erittäin tärkeää ja oikeasti mä en tiedä pystyisinkö edes seksiä harrastamaan, jos lähettyvillä tuhisee lapsi ja saattaa alkaa itkemään hetkenä minä hyvänsä

Lisäksi ahdistaa ajatus, että joku on musta täysin riippuvainen. Se vauva ei selviä ilman mua. Mitäs jos en jaksa, osaa, kykene.. kun ei tämä mun terveys ole ihan kunnossa.

Tosiaan, aina olen lapsia halunnut ja potenut vahvaa vauvakuumetta. Enää.. en tiedä. Vauvakuume on kadonnut.

No tulevaisuus näyttää, nuori vielä olen.
[/q]

toki voit kommentoida, ja niinku peepe sanoikin, ni kyse on ollut lähinnä vaan siitä, miten lapsettomat jakelee neuvojaan ja ovat niin taipumattomia joistakin asioista, mut sit neki asiat saattaa arjen mukana muuttua, sillä tottahan se on, et lapseton ei voi tietää millaista on täyspäivänen arki lapsen kanssa.

ja se on ihan totta, että kun on pieniä lapsia, ni sitä omaa aikaa on niin vähän. mut lapset kasvaa ja sit voi nauttia niistä omista hetkistä ihan rauhassa
ja se vauva-aika ja taaperoaika ja leikki-ikäaika... *sydän* siinä lapsen kanssa se aika menee, touhutessa mut joo, myönnän, kyl sitä on ollut oma aikaa niin vähän, et nyt kun sitä alkaa olemaan enempi, ni tuntuu ihan hassulta (en siis puhu vapaa-ajasta kodin ulkopuolella). ku näit on kaks, ni ne leikkii keskenään, saattaa olla miinan huoneessa vaikka kuinka kauan, ja mä saan syödä/juoda kahvit/lukea/nödettää tms tms ihan rauhassa.

(nyt on muuten pop lääkärileikit, ku miina sai papalta sellaset systeemit synttärilahjaks, voi käääk et se on söpö, ku miro sanoo et nyt on miina pipi, ni tää menee makaa lattialle ja nostaa paidan korviin, et ny kuunnellaan *tirsk*)