Kun toinen pettää...

edit: toisto...

[ 06 June 2002: Message edited by: H.Abismo ]

Sitä mä vaan en tajua, että jos on kerran pakko pettää niin pitääkö sitten ylipäätänsä edes seurustella (ja tarkoitan nyt ennen kaikkea näitä "osaavia, kiinnijäämättömiä"-pettäjiä!), vai onko vaan niin, että saaminen on varmistettava kaikin keinoin. Vakipano ja sitten lisäksi nämä ns. seikkailupanot?

Mielestäni ihmissuhteet ovat liian tärkeitä ihan vaan seikkailunhalusta pilattaviksi. Ei ketään saa satuttaa!

Originally posted by funkyboy:

Mun vinkki: anna monoa eukolles, se ei ansaitse sua, suhde ei oo ikinä enää samanlainen, kestää vuosia oppia luottamaan uudestaan, se muija ei (välttämättä) ole ollut täysillä mukana suhteessa.

Eli ymmärrän itse kommenttisi näin:

Ongelma: Virhe

Ratkaisu:

1. Tunnustaa = Paha, kenkää tulee.
2. Peittää jäljet = Hyvä, rehellisyydellä ei maailmassa pääse mihinkään.

Pahoittlen, mutta olen eri mieltä. Aina on tilaa yhdelle virheelle. Jos asia toistuu, niin silloin kannattaa ruveta miettimään, että onko muijja tosissaan. Yhdestä virheestä ei pidä antaa ehdotonta tuomiota. Ihmissuhteissa kun asiat ei ole aina yksinkertaisia, niin ei myöskään ole ongelmien ratkaisutkaan.

Lopettaminen on helppoa.
(Itse voisin lopettaa viinan juonnin koska vain, mutta mä en oo luovuttajatyyppiä. )

Toki on helppo lopettaa suhde. Vaativaa on jatkaa tuollaiselta pohjalta.

Toki on helppo tehdä abortti. Vaativaa on kasvattaa lapsi.

Toki on helppo tehdä itsemurha. Vaativaa on elää.

riippuu aika paljon suhteesta...pettäminen on väärin ja mielestäni yksi pahimpia asioita mitä ihmiset toisilleen tekee...itselleni ei ole koskaan (onneksi) tapahtunut kumpaankaan suuntaan...mutta jos olisi pitkä suhde takana ja poikaystäväni tunnustaisi pettäneensä yrittäisin antaa toisen mahdollisuuden (jos hän oikeasti katuisi jne..) vaikka kyllä se loppuen lopuksi varmaankin raastaisi niin helvetisti ettei suhde enään toimisi.

Ei vittu, pettäminen on tosi syvälttä! Vaikka taisin ennen postata tänne että annetaan anteeksi mutta ei sitten annetakaan! Jos on toimiva parisuhde niin en näe mitään syytä pettämiselle. Jos pettää niin saa mennä, sillä ei ole mitään varmuutta siitä etteikö sama toistus! Itse en kyllä pettäis...

Originally posted by Taedium:
Ongelma: Virhe

Ratkaisu:

1. Tunnustaa = Paha, kenkää tulee.
2. Peittää jäljet = Hyvä, rehellisyydellä ei maailmassa pääse mihinkään.

Pahoittlen, mutta olen eri mieltä. Aina on tilaa yhdelle virheelle. Jos asia toistuu, niin silloin kannattaa ruveta miettimään, että onko muijja tosissaan. Yhdestä virheestä ei pidä antaa ehdotonta tuomiota. Ihmissuhteissa kun asiat ei ole aina yksinkertaisia, niin ei myöskään ole ongelmien ratkaisutkaan.

Tilanteessa, jossa toinen on päätynyt pettämään huonon suhteen vuoksi (=jokin vakisuhteessa mättää, oli se sitten seksi tai jokin muu) on pettäminen mielestäsi hyväksyttävämpää (tai vähemmän tuomittavaa/ helpommin anteeksiannettavaa) kuin jos pettäjä vain sattuisi olemaan sillä päällä kun mahdollisuus kävelee vastaan? Eikö tässä kohtaa olisi kuitenkin syytä pettäjän ottaa huono suhde puheeksi ennen kuin päätyy pettämään? Huono pettämiseen johtanut fiilis on varmasti kuitenkin jo pitemmän aikaa ollut olemassa.

Ja miten reagoisit sellaisessa tilanteessa jossa kumppanisi tulee kertomaan sinulle pettäneensä sinua jo pitemmän aikaa saman ihmisen kanssa ->rakastaa kumpaakin yhtä paljon eikä pysty valitsemaan, vaikka tietää että pitäisi?

Lopettaminen on helppoa.

Eikä se lopettaminenkaan aina ole helppoa. Yleensähän se on se tunne (tai se mitä luulet tunteeksi) joka ihmistä pitää kiinni paskassakin suhteessa.

Olisi kiintoisaa tietää noin yleisesti ottaen mitä pettäjän mielessä liikkuu A) teon aikana B) jälkeen C) miksi pettää?

Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos toinen jää kiinni pettämisestä -tai vaikka itsekin tulisi siitä kertomaan- olivat syyt mitä tahansa, en voisi jatkaa suhdetta. Varmasti aikaa myöden pystyisin antamaan anteeksi, mutten enää voisi luottaa tuohon ihmiseen. Vaikka tavallaan olisinkin osasyyllinen pettämiseen johtaneiden tilanteiden luomisessa.

Originally posted by Lara C:
Tilanteessa, jossa toinen on päätynyt pettämään huonon suhteen vuoksi (=jokin vakisuhteessa mättää, oli se sitten seksi tai jokin muu) on pettäminen mielestäsi hyväksyttävämpää (tai vähemmän tuomittavaa/ helpommin anteeksiannettavaa) kuin jos pettäjä vain sattuisi olemaan sillä päällä kun mahdollisuus kävelee vastaan?

Hyvä kommentti. Hammurabi olisi hyvillään. Yhdestäkin virheestä tulee rangaista. Ja kovasti. Vaikka olisi 19v. kloppi, eikä oikeasti tiedä maailman menosta mitään. "Vahingossa" pettää. (Liukastuin saippuaan ja se vaan luiskahti sisään.) Siitä samantien pihalle. Ja jos se toinen sattuisikin olemaan täydellinen vastakappale ensimmäiselle. Sinä heittäisit 60 vuotta kestävän rakkaussuhteen ja onnellisen avioliiton, 3 lasta, 9 lastenlasta, omakotitalon järven rannalla... kaikki tämä hukkaan vain siksi, että yhden kerran kun se toinen oli vielä kakara, teki yhden ainoan virheen?

Tämä on vahvasti IMO linjalla (Ei niin "humble"): Ihmissuhteissa 1 bittisiä sääntöjä tekevät ihmiset ovat pelkureita, eivätkä siksi uskalla ikinä oikeasti rakastaa.

Tarkoitan sitä, että jos joku pettää, asiaan voi olla syy. Siitä pitäisi puhua. Töissä pitäisi käydä, kaikilla pitäisi olla ruokaa, maailmassa pitäisi olla rauha. Jos sitä ei voida puhumalla jälkikäteen ratkaista, niin sitten siinä on ongelma. Ja ongelma on sen päässä, joka ei pysty unohtamaan asiaa, vaikka toinen osoittaisi, ettei tämä tule toistumaan.

Mustavalkoisuus ei kaikissa asioissa ole pahasta, mutta ihmissuhteita ei voi hoitaa noin kylmästi. Nyt kirjoitatte varmasti, että on kylmää pettää. En hyväksy pettämistä, mutta minun mielestäni on vielä kylmempää ja jopa julmaa rankaista suoraan haluamatta edes ymmärtää syytä tai etsimättä sovintoa.

Eli sinä, joka koskaan tulet seurustelemaan Lara C:n kanssa: Valehtele jos teet virheen ja haluat jatkaa suhdetta. Kerro totuus jos haluat romuttaa toimivankin suhteen yhdenkin virheen takia!

Originally posted by Taedium:
Tarkoitan sitä, että jos joku pettää, asiaan voi olla syy. Siitä pitäisi puhua. Töissä pitäisi käydä, kaikilla pitäisi olla ruokaa, maailmassa pitäisi olla rauha. Jos sitä ei voida puhumalla jälkikäteen ratkaista, niin sitten siinä on ongelma. Ja ongelma on sen päässä, joka ei pysty unohtamaan asiaa, vaikka toinen osoittaisi, ettei tämä tule toistumaan.

Ja minä tarkoitan, että aina asiaan on syy ja tottakai siitä pitää puhua. Mutta IMO pettämään päätyvän pitäisi ottaa vaivaavat asiat puheeksi ennen pettämistään. En tiedä ymmärränkö tämän nyt tahallaan väärin vai mistä on kyse, mutta tuo kuulostaa siltä kuin suhteen tuhoutuminen pettämisen jälkeen olisi suuremmalti osalta petetyn vika (kaiken puhumisen ja muun asian käsittelyn jälkeen).

Tilanteesta riippuen voin ymmärtää ja jopa antaa anteeksi pettämisen ja eiköhän se luottamuskin joskus tulisi takaisin, mutten silti voisi elää ihmisen kanssa joka on minua pettänyt. Se suhde ei enää olisi entisellään. Jonkinlainen kunnioitus, tulenpalava rakkaus puuttuu. Pettämisen jälkeen voin olla tuon ihmisen kanssa todella hyvissä väleissä, ystävä -voin jopa rakastaa häntä edelleen- mutten enää sellaisella tavalla jota luottava, kunnioittava seurustelusuhde edellyttää. Ehkä se tekee minusta pelkurin, jos en enää voi olla varma toisen osoitteluista huolimatta, että mitään vastaavaa ei koskaan tule tapahtumaan. Mistä minä voin sen tietää? Hän on jo kerran luvannut olla minulle uskollinen ja pettänyt lupauksensa. Miksei hän siis voisi tehdä sitä toistekin?

Tässä ei ole kyse siitä ettei ymmärtäisi, vaan siitä että lujasta tahdosta huolimatta se luottamussuhde ei varmasti ole enää ennallaan. Olemassa kylläkin. Mutta tämä siis vain IMO.

Lara C:

Jos toinen suunnittelee pettämistä, tai edes ajattelee sitä, niin tottakai siitä pitää puhua ennen kuin mitään pääsee tapahtumaan. Jos suhde on sillä tasolla, niin on paljon ongelmia. En tiedä pettämisestä paljoakaan, mutta epäilisin, ettei sitä kukaan piirrä paperille suunitelmaa, että "tuonne menen 23:17, juon kolme drinkkiä 23:24-01:08, pokaan naisen 01:31-02:20, varaankin hotellin valmiiksi..." - Mitä olen kuullut kaveripiirissä kavereiden ja kaverin kavereiden toilailuista, niin nämä ovat pääosin olleet humalassa Diemin Karpan tekosia. Eli humalaan, muija sattunut olemaan siinä, järki ei luistanut, aamulla paska olo, ensimmäinen ajatus päässä: "Jos tästä selvitään, ei enää koskaan."

Ehkä sinä et ymmärrä, että suunnittelemattomia virheitä voi tapahtua, vaikka rakastaakin. Etkä sitä, että virheistään voi oppia. Ehkä on olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä. Ehkä on olemassa kaiken pahan alku ja juuri. Joku äärimmäinen paha. Minä vain en usko siihen. Minä uskon ihmisiin. Vaikka tuomitsenkin pettämisen, minä uskon, että virheistään voi oppia.

Pahoittelen tuomitsevaa kirjoitustani Teitä kohtaan. Itsellänikin on mustavalkoisia mielipiteitä. En kuitenkaan toimi (ainakin pyrin olemaan toimimatta) tuomarina ja teloittajana, ennen kuin asian oikea laita on löytynyt.

Entä jos petetty on itse oikein ajanut pettäjän tähän tilanteeseen? Jos pettäjä on vain heikko mies, vähän yksinkertainen, helposti manipuloitava. Ei missään nimessä pettäisi omasta tahdostaan, mutta juonitteleva nainen, joka haluaa päästä eroon suhteesta ja pysyä "voittajana" käyttäisi psykologisia keinoja ja ajaisi tämän heikon miehen tilaan, jossa "lipsahdus" kävisi helposti. Siitä on helppo sitten lopettaa suhde ja itse säilyttää kasvot. Mies on silloin paha. Paskiainen. Kuolla sietäisi. Tai kun edes saisi kupan. Kärjistetty esimerkki, mutta näin voi ja varmasti onkin käynyt.

(Seuraava maili on ainoastaan yksi asiasta esitetty puoli). Jaapa jaa. Hmmmmm...tässä on muutama vähän pitempiaikaisempikin suhde takana. Jotenkin ihmetyttää ylipäänsä, että tällaiset keskustelut keskittyvät aina hirveän paljon siihen että mikä on kenenkäkin syy ja kuka on syyllinen. Toinen juttu on että minkäänlaisia virheitä kumppanilta ei sallita.

Luulen, että pettäminen ei ole harvinaisen usein suhteen loppumisen syy, vaan se voi olla vaan välillinen seuraus. Suhteen loputtua on helvetin helppo laskea kaikki pettämisen syyksi ja olla siten täysin oppimatta mitään siitä, mikä oikeasti oli suhteessa vialla ennen kuin pettäminen tapahtui.

Mutta, jos pettämistä ei olisikaan ikinä tapahtunut, mitäs sitten? Olisitko vieläkin onnellisena murusi kainalossa, vai oliko homma menossa jo muutenkin päin seiniä, että oli loppuviimeksi parempi että niin tapahtui?
"MINÄHÄN olin niin ihana ja täydellinen, mutta silti se meni ja petti (tai vaikkapa jätti)." Ongelmiin kannattaa ottaa aina vähän etäisyyttä. Ja mitä siihen poikkimenemisen jälkitilaan tulee, kyllä se suru yleensä sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin, vaikka kuinka vihaisit.

Kerran, kun oli juurikin mennyt poikki (tosin pettäminen ei mitenkään liittynyt asiaan), satuin käymään parturissa, ja siinä niitä näitä jutellessa kerroin asiasta. Hän vaan vastasi:"Älä oo huolissas, seuraava bussi lähtee viiden minuutin kuluttua". On ehkä paras elämänohje mitä oon ikinä kuullut.

Poistettu...

[ 04 August 2002: Message edited by: Kiulu ]