Kun toinen pettää...

aika konservatiivisia näkemyksiä monella, mielestäni noilla te takaatte vain sen että parinkierto tulee olemaan melko nopeaa. Kun katson pitkään kestäneitä suhteita tuttavapiirissäni niin keskeisimpiä piirteitä ovat kommunikaatio, avoimuus ja välittäminen ei mitkään tiukat ja ehdottomat säännöt. Sääntöjä luodaan yhdessäolon prosessissa, jos tulee liikaa ongelmia on ehkä parempi lopettaa. En ainakaan itse näe asioita niin yksioikoisina, tunnen monia pettäjiä ja ne ovat usein erittäin kivoja ihmisiä eivätkä välttämättä tee sitä systemaattisesti. Parisuhteissa esiintyy kaikenlaisia kriiseja.

Originally posted by Dani Cior:
Kun katson pitkään kestäneitä suhteita tuttavapiirissäni niin keskeisimpiä piirteitä ovat kommunikaatio, avoimuus ja välittäminen ei mitkään tiukat ja ehdottomat säännöt.

No pettäminen ei kyllä osoita avoimuutta eikä välittämistä, tuskin kommunikaatiokaan siinä vaiheessa enää on kovin vahvalla pohjalla. Eri asia, jos suhde on jo alkuun sovittu vapaaksi, mutta onko kyseessä sitten enää pettäminen? Kuten muutamat täällä ovat sanoneet, jos omaan takaraivoon ei yksinkertaisesti mahdu ajatus kumppanin pettämisestä, toisenkaan pettämistä on vaikea hyväksyä. Jokaisessa suhteessa on kriisejä, tottakai, mutta ei sitä voi käyttää tekosyynä toisen satuttamiseen. Ja voiko joku tosissaan kuvitella, että luottamuksen pettäminen ei satuta?

Ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita. Jos haluat hyppiä irtosuhteissa, parasta, että seurustelet ihmisen kanssa joka on valmis hyväksymään sen. Omien mielihalujen tyydyttäminen toisen kustannuksella on - vaikka olisin kuinka konservatiivinen - julmaa.

Uhuu sanoo:
Onko seurustelu ja omistautuminen toiselle ihmiselle jokin peli? Jokin sellainen asia, jossa pitää kilpailla negatiivisten toimintojen ja asenteiden suhteen?

Entäs itsekunnioitus? Entäs se tunne, kun voi olla ylpeä itsestään ja tekemisistään? Vai onko nyky-yhteiskunnassa valloillaan tilanne, jossa pelkästään sänkykumppanien määrä ratkaisee ihmisen arvon?

Seurustelu ei ole peli, mutta siinä on paljon samanlaisia piirteitä. Koko ajan tasapainotellaan omien halujen ja toisen halujen miellyttämisen rajoilla (ne kun eivät aina käy yksiin). Itse ei kannata jäädä siksi kiltimmäksi osapuoleksi, koska silloin joutuu varmasti ennemmin tai myöhemmin kärsimään.

Kyllä mäkin siis haluaisin uskoa siihen että löytyy vielä se oikea, jonka kanssa eletään elämä onnellisena loppuun asti, mut mitä enemmän tota maailman menoo katselee, niin sitä skeptisemmäksi tulee.

Mitä sitten tohon itsekunnioitukseen tulee, niin se ei paljoa lämmitä kun pillittää peiton alla kun taas kerran tuli turpaan. Jos itse pettää, pääsee siitä huomattavasti nopeammin yli, kuin jos tulee petetyksi. (siis mun mielestä tietenkin)

Uhuu jatkaa:
Olen huomannut, että innokkaimmat pettäjät ovat todellisuudessa ihmisiä, jotka kärsivät huonosta itsetunnosta. He yrittävät kaikin mahdollisin keinoin boostata egonsa viimeisiä rippeitä.... suurin osa pienimunaisia tai selluliittiongelmaisia henkisesti kehittymättömiä seikkailijoita...
Tai sitten on kyse kyltymättömästä seksihalusta. Tai yksinkertaisesti vain tunteettomasta luonteesta.

Ja suurin osa pettämisen vastustajista ovat ihmiä, joita joko ei ole koskaan petetty kunnolla tai jotka eivät uskalla kohdata sitä tosiasiaa että melkein kaikki kuitenkin pettää.

Originally posted by Felis:
No pettäminen ei kyllä osoita avoimuutta eikä välittämistä, tuskin kommunikaatiokaan siinä vaiheessa enää on kovin vahvalla pohjalla. Eri asia, jos suhde on jo alkuun sovittu vapaaksi, mutta onko kyseessä sitten enää pettäminen?

Jokaisessa suhteessa on kriisejä, tottakai, mutta ei sitä voi käyttää tekosyynä toisen satuttamiseen. Ja voiko joku tosissaan kuvitella, että luottamuksen pettäminen ei satuta?

Puhun ihmissuhteista, jotka ovat kestäneet 30-40 vuotta ja kyseessä olevat ihmiset ovat nyt 50-60 vuotiaita. Tiedän tuttavapiiristäni, että näihin suhteisiin on kuulunut pettämistä ja kaikenlaista muuta häröä, silti suhteet ovat kestäneet ne. Ehkä lasten takia, en tiedä. Mä en usko että meidän 15-30 vuotiaiden suhteesta puoli prosenttiakaan kestää noin kauan. Näen näissä suhteissa sitä aitoa kumppanuutta, mitä ehkä joskus mielelläni vanhana haaskana hakisin. Nyt on aika bailaa, että olisi joskus jotain muisteltavaa.

Mä en voi ymmärtää, miten joku simppeli fyysinen pano kännipäissään voidaan edes tulkita jonkun pahantahtoiseksi satuttamiseksi? Ehkä mä oon aivan liian vapaamielinen hippi käsittääkseni tällaista...

Originally posted by Dani Cior:
Puhun ihmissuhteista, jotka ovat kestäneet 30-40 vuotta ja kyseessä olevat ihmiset ovat nyt 50-60 vuotiaita. Tiedän tuttavapiiristäni, että näihin suhteisiin on kuulunut pettämistä ja kaikenlaista muuta häröä, silti suhteet ovat kestäneet ne. Ehkä lasten takia, en tiedä.

Oletko ajatellut yhtään ovatko ko. pariskunnat nauttineet toistensa seurasta koko tuon ajan? Kuinka moni haluaa elää ihmisen kanssa, johon on luottamus mennyt tavalla tai toisella? Totta kai vaikeudet voidaan ylittää, jos molemmat haluavat niin, mutta eikö jo sanassa 'parisuhde' ole viittaus vain kahteen ihmiseen? Kun kolmas tulee mukaan ei kyseessä ole enää parisuhde, ei vaikka olisi kuinka kännissä. Kun kerta olet vapaamielinen hippi, niin sinun täytyy ymmärtää myös, että kaikki eivät vanno vapaan rakkauden nimeen, vaan etsivät tosissaan kumppania johon voi luottaa ja jonka kanssa on mukava viettää loppuelämä.

Originally posted by Dani Cior:
Mä en usko että meidän 15-30 vuotiaiden suhteesta puoli prosenttiakaan kestää noin kauan. Näen näissä suhteissa sitä aitoa kumppanuutta, mitä ehkä joskus mielelläni vanhana haaskana hakisin.

hmmm, aika negatiivin näkemys. Nykyisten erotialstojen valossa aika todennäköistä. Mutta johtuuko se ihmisistä vai kulttuurin muutoksesta pois vakituisesta suhteen tavoittelusta maksimaalisen oman nautinnon tavoitteluun? Kun joku ei sytytä samalla lailla kuin ensimmäisen 3 kuukauden aikana niin vaihtoon vaan (=kertakäyttöyhteiskunta, joka ulottuu myös ihmisiin)? Tämä menee jo hiukan ohi aiheen, joten jos joku haluaa tätä pohtia niin kannattaa varmaan perustaa uusi topikki.

Originally posted by Dani Cior:
Nyt on aika bailaa, että olisi joskus jotain muisteltavaa.

Minusta on aika säälittävää, jos vanhuksena ei ole muita muistoja kuin "Vittu että mä bailasin ja panin kaikkea mikä liikkui?" Elämässä on niin paljon muutakin. (tuo kommenttisi oli varmaan kärjistys, mutta kuitenkin) Muutenkin "bailauksen" syynä tuo "jotta olisi jotain muisteltavaa vanhana" on aika syvältä. Ei se elämä lopu vaikka täyttää 40. Minä ainakin aion elää koko elämäni, enkä vain nuoruuttani, niin, että sitä kelpaa muistella.

Originally posted by Dani Cior:
Mä en voi ymmärtää, miten joku simppeli fyysinen pano kännipäissään voidaan edes tulkita jonkun pahantahtoiseksi satuttamiseksi? Ehkä mä oon aivan liian vapaamielinen hippi käsittääkseni tällaista...

Siispä sinun täytyy löytää kumppaniksesi, joku joka ajattelee samalla tavalla.

nimim. "Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan"

Originally posted by Fine':
Mun mielestä, pettääminen on OK kunhan toinen osapuoli ei saa tietää siitä, jos mun muija ei tiedä siitä mitään, hän on onnellinen, minä olen onnellinen, kaikki ovat onnellisia..

Pettäminen on ok vasta silloin kun molemmat sen hyväksyy, ei silloin kun sinä sen hyväksyt.

Nii, mut siin on se pointti et "älä petä jos et osaa!"

Lausetta pitäs korjata kyllä seuraavasti:

Älä petä jos yhtään kunnioitat toista ihmistä, tai yleensäkään jos toisen ihmisen tunteet vähääkän kiinnostaa.
Ja jos ei kiinnosta, niin ala mihinkään suhteeseen. irtopillua löytyy pilvin pimein, panon takia ei tarvi muita loukata.

Mua ei oikeest kiinostaa pätkääkään se mitä mun muija tekee mun selän takaa kunhan en saa tietää!

Ja se että sua ei kiinnosta mitä emäntä tekee, niin se sitten on suoraan verrannollinen siihen että emäntää ei kiinnosta mitä sinä teet... ainiin, eihän sillä ollu mitään väliä, pääasia että sinulla on kivaa, ja sulla menee kaikki hyvin. Muista viis. Näinhän se homma taitaa sitten olla. Hyvä kun valistat että muutkin opitaan tuo oikea asenne.

[ 12 March 2002: Message edited by: Caro² ]

Originally posted by Fine':
Nii, mut siin on se pointti et "älä petä jos et osaa!"

Mua ei oikeest kiinostaa pätkääkään se mitä mun muija tekee mun selän takaa kunhan en saa tietää!

eiköhän suakin elämä vielä opeta. ei kannata nuolasta ennenkuin tipahtaa

[ 12 March 2002: Message edited by: yana ]

Originally posted by Fine':
Nii, mut siin on se pointti et "älä petä jos et osaa!"
Mua ei oikeest kiinostaa pätkääkään se mitä mun muija tekee mun selän takaa kunhan en saa tietää!

Muistan kun itse olin samalla asenteella, kunnes sain tietää että kahden vuoden seurustelun aikana jätkä oli pettänyt mua 7 eri muijjan kans,4 niistä ystäviäni..
Siinä tipahti maanpinnalle ja kovaa.
Mielestäni suhteessa on pakko olla asiat huonosti jos ei omasta mielestä niin ehkä sitten toisen...?

Originally posted by mmm...:
Onko kukaan ikinä ajatellut, että ehkä ei aina tarvis lähtökohtaisesti olettaa omistavansa sitä toista ihmistä?!? Silloin kaikki ulospäin suuntautuminen ei ehkä automaattisesti olisikaan "pettämistä" ja "peliä". Mutta ei kukaan varmaan oo ikinä ajatellut näin, joten sorry kun häiritsin, nyhräys ja kyräily jatkukoon siis.

- ylinegatiivisen sävyn hymiö loivennus -

Kyse ei ole omistamisesta vaan luottamuksesta. Suhde on aika tyhjä jos toiseen ei voi luottaa ja vielä pahempi jos mukana on omistamista.

Originally posted by jUSSi:
hmmm, aika negatiivin näkemys. Nykyisten erotialstojen valossa aika todennäköistä. Mutta johtuuko se ihmisistä vai kulttuurin muutoksesta pois vakituisesta suhteen tavoittelusta maksimaalisen oman nautinnon tavoitteluun? Kun joku ei sytytä samalla lailla kuin ensimmäisen 3 kuukauden aikana niin vaihtoon vaan (=kertakäyttöyhteiskunta, joka ulottuu myös ihmisiin)? Tämä menee jo hiukan ohi aiheen, joten jos joku haluaa tätä pohtia niin kannattaa varmaan perustaa uusi topikki.

Poiketaan topicin aiheen sivukadulle(kuten yleensä)..

Toi kertakäyttöyhteiskunta-suhteiden laatu - teoria jäi kutkuttamaan. Jotenkin on sellainen mielikuva että vanhemman sukupolven avioliitot ovat olleet pitävämpiä/kestävämpiä. En sitten tiedä johtuisiko se siitä, että silloin joskus avioliittoa arvostettiin enemmän vai siitä, että avioeron saaminen oli hankalaa(?) Tai jopa sellainen asia jota tuli hävetä(?) Noh, se oli silloin kun leipäkin oli leipää

Muistakaa antaa mummoille ja paapoille istumapaikkoja bussissa!!

[ 12 March 2002: Message edited by: ricebowl ]

Originally posted by jUSSi:
Siispä sinun täytyy löytää kumppaniksesi, joku joka ajattelee samalla tavalla.

Aye, ain't that right!
Turha sitä on etsiä kumppania, jonka kanssa joutuu tappelemaan kaikesta. Se vain hajottaisi pidemmän päälle. Muuten jenkeissä on tosi hämärä suhde kun republikaanien strategisti Mary Matalin on naimisissa mm. Larry Flynt leffassa näytelleen demokraattistrategistin James Carvillen kanssa. Ne joutuu koko ajan näykkimään toistensa työnantajia mediassa, mutta käytännössä kertoo vain miten lähellä molemmat puolueet jenkeissä ovat.


Oletko ajatellut yhtään ovatko ko. pariskunnat nauttineet toistensa seurasta koko tuon ajan? Kuinka moni haluaa elää ihmisen kanssa, johon on luottamus mennyt tavalla tai toisella? Totta kai vaikeudet voidaan ylittää, jos molemmat haluavat niin, mutta eikö jo sanassa 'parisuhde' ole viittaus vain kahteen ihmiseen? Kun kolmas tulee mukaan ei kyseessä ole enää parisuhde, ei vaikka olisi kuinka kännissä. Kun kerta olet vapaamielinen hippi, niin sinun täytyy ymmärtää myös, että kaikki eivät vanno vapaan rakkauden nimeen, vaan etsivät tosissaan kumppania johon voi luottaa ja jonka kanssa on mukava viettää loppuelämä.

Tuskin ovat nauttineet koko aikaa, mutta suurin osa nauttii nyt. Luottamukset menee, luottamukset tulee, ihmiset ei ole mitään robotteja tai tietokoneita.

Parisuhde ei ole ikinä vain kahden ihmisen välinen juttu: siihen vaikuttavat vanhemmat, sisarukset, kaverit, entiset kumppanit, mahdolliset lapset, koko ympäristö. Sä et voi eristää sitä muusta 'elämysmaailmasta' ( I iz gettin' Heideggerian again )

Itse en ainakaan halua elää erittäin tylsän ihmisen kanssa loppuelämääni, well, ehkä 50:nä. Kyllä ainakin itse näen esimerkkisuhteissani paljon luottamusta vaikka tiedän taustalla olevat pettämiset, kriisit jne.

Mutta johtuuko se ihmisistä vai kulttuurin muutoksesta pois vakituisesta suhteen tavoittelusta maksimaalisen oman nautinnon tavoitteluun? Kun joku ei sytytä samalla lailla kuin ensimmäisen 3 kuukauden aikana niin vaihtoon vaan (=kertakäyttöyhteiskunta, joka ulottuu myös ihmisiin)? Tämä menee jo hiukan ohi aiheen, joten jos joku haluaa tätä pohtia niin kannattaa varmaan perustaa uusi topikki.

Hedonismissa ei ole välttämättä mitään vikaa. Mielestäni ihmisillä on täysi vapaus pyrkiä maksimaaliseen onnellisuuteen, mielelläni ei liikaa tosin toisten kustannuksella. Antaa ihmisten itse päättää paljon ne jaksaa satsaa suhteisiinsa. Ehkä jotkut ihmiset ovat isomman panostuksen arvoisia kuin toiset, en kyllä ymmärrä taaskaan tätä luottamus käsitettä. Sekään ei ole mikään absoluutti vaan uskomus ja tuntemus, tosin usein erittäin tärkeä sellainen. Mun läheinen frendi on pettänyt 8-9 vuoden aikaista tyttöystäväänsä ehkä 3 kertaa. Onko hän pettänyt täysin hänen luottamuksensa? Ei mun mielestä, tai en tiedä, ainakin ne aikoo ilmeisesti olla vielä vuosia yhdessä...

Minusta on aika säälittävää, jos vanhuksena ei ole muita muistoja kuin "Vittu että mä bailasin ja panin kaikkea mikä liikkui?"

Mun mielestä tuossa ei ole mitään säälittävää, tuskin vanhana ja kurttuisena viagran voimalla se olisi yhtä hauskaa.

"Älä petä jos et osaa"....toi on varmasti uuden vuosituhannen paras mietelause.Tulevat jälkipolvet varmasti löytävät siitä syvää mystistä viisautta.Mulle ei ihan vielä auennut...

Toinen mielenkiintoinen fraasi: "Saa pettää jos ei jää kiinni." Miettikää jos kaikki ajattelisivat näin. Saat varastaa jos et jää kiinni.Saat raiskata jos et jää kiinni.Saat tappaa jos et jää kiinni....
Se on kaikki yhtälailla rikosta ja vääryyttä, jäi sitten kiinni tai ei.

"Älä tee sitä mitä et halua sinulle tehtävän"...toi on legendaarisen miehen legendaarinen lause.Tuossa on sitä viisautta...

Turha on perustella pettämistä sillä ettei sitä oltu erikseen suhteen alussa kielletty.Suhde on määritelty kirjoittamattomilla säännöillä joihin pettämättömyys kuuluu.

Mä olen liian laiha erokäräjille!

huh.. tuli mieleen, et ehkä osa meistä onkin kotoisin jostain minulle aivan vieraalta planeetalta... tai sitten minä olen..
en tunnista kaikkia ajatuksia tässä topicissa.. en tunnista ollenkaan, pikemminkin vieroksun vahvasti..
eihän ketään saa pettää.. petettyyn sattuu..

mut jatkakaa.

Ok,

ehkä pettämisessä ei olekaan paljon järkeä, mut mitäs sitten ku parin seksi-elämässä on todella paljon aukkoja ja yksi puolisko on todella puuttees..?

Originally posted by miiko:

eihän ketään saa pettää.. petettyyn sattuu..

Eikö sattuminen kuulu elämään?

Tosin en mä näe toisille kärsimyksen tuottamisessa mitään järkeä, toisaalta mä en näe missään kärsimyksessä mitään järkeä...sitä ei ole mitään järkeä ylläpitää.

Originally posted by ricebowl:
Toi kertakäyttöyhteiskunta-suhteiden laatu - teoria jäi kutkuttamaan. Jotenkin on sellainen mielikuva että vanhemman sukupolven avioliitot ovat olleet pitävämpiä/kestävämpiä. En sitten tiedä johtuisiko se siitä, että silloin joskus avioliittoa arvostettiin enemmän vai siitä, että avioeron saaminen oli hankalaa(?) Tai jopa sellainen asia jota tuli hävetä(?) Noh, se oli silloin kun leipäkin oli leipää

Itse väittäisin että nykyajan parisuhteet eivät kestä koska ihmisten odotukset niitä kohtaan ovat suorastaan naurettavia. Hollywood tunkee meille malleja ikuisesta rakkaudesta ja täydellisyydestä, jotka eivät koskaan tule toimimaan todellisuudessa. Nykyajan parisuhteet perustuvat alkuaikojen huumaavalle ihastumiselle ja rakastumiselle, joka kemiallisten faktojenkin mukaan katoaa parin vuoden sisällä viimeistään. Sitten ihmetellään kun se kumppani ei enää tunnukaan yhtä täydelliseltä kuin aikoinaan ja rynnätään seuraavan ihastuksen perään sinisilmäisesti. Onhan tuo toki aikansa mukavaa ja rakastuminen/ihastuminen on maailman hienoimpia tunteita, mutta ei sen pohjalle kannata mitään vakavaa ja pysyvää parisuhdetta ruveta rakentamaan, yleensä todellisuus iskee takaisin jossain vaiheessa. Päähäni on jäänyt eräs vertaus, jonka alkuperää en enää muista: "Itämainen rakkaus on kuin nostaisi kattilan vettä liedelle ja odottaisi että se alkaa lämmetä, länsimainen rakkaus on kuin ottaisi kiehuvan veden pois levyltä ja odottaisi että se alkaa viiletä". On eri asia päättää haluavansa rakastaa jotain ihmistä tämän vioista huolimatta, kuin rakastua huumassa toiseen ja tämän jälkeen huomata ettei tämä olekaan se ihminen johon rakastui. Ihmekös jos ihmiset päätyvät pettämään petyttyään toiseen epärealististen odotuksiensa kanssa. Just my '02.

Ja ps. "Hyvä parisuhde kestää eronkin".

Originally posted by Fine':
Ok,

ehkä pettämisessä ei olekaan paljon järkeä, mut mitäs sitten ku parin seksi-elämässä on todella paljon aukkoja ja yksi puolisko on todella puuttees..?

jos olisin itse kuvatunlaisessa tilanteessa, ottaisin ehkä käyttöön sen täälläkin peräänkuulutetun kommunikoinnin...
luulisin osaavani kertoa ajatuksistani ihan selvin sanoin.. jos kokisin seksielämäni epätyydyttäväksi, kertoisin toki siitä myös kumppanilleni. eikö kuulosta oikealta ratkaisulta!?

kaikesta voi selvitä, ja tietenkin jos tuntuu ettei voi, niin pettämisen sijaan lopettaisin suhteen.

kyllä seksi taitaa kuulua parisuhteeseen aika vahvasti, tai ainakin minun käsitykseeni parisuhteesta, etten itse ainakaan haluaisi sitä muualta hakea.

eihän enää pihdata kumppanilta? jos se vaikka auttaisi kumppania pysymään uskollisena...

Originally posted by jUSSi:
Mutta johtuuko se ihmisistä vai kulttuurin muutoksesta pois vakituisesta suhteen tavoittelusta maksimaalisen oman nautinnon tavoitteluun? Kun joku ei sytytä samalla lailla kuin ensimmäisen 3 kuukauden aikana niin vaihtoon vaan (=kertakäyttöyhteiskunta, joka ulottuu myös ihmisiin)?

Nykyisessä yhteiskunnassa miehen ja naisen (tai miehen/miehen jne) välinen rakkaus on nostettu huomattavan korkeaan arvoon. Aiemmin rakkauden merkitys oli paljon vähäisempi, ja rakkaus kohdistui moniin muihin asioihin (ystäviin, lapsiin, isänmaahan, jumalaan jne). Vasta oikeastaan 1900-luku nosti seksuaalisen rakkauden ylitse muiden rakkauden muotojen. Samalla syntyi yhteiskunta, joka on melkein hysteerinen rakkauden vuoksi.

Rakkaus on ladattu täyteen odotuksia ja tunnelatausta, jopa tietyllä tavalla nostettu elämän keskeisimmäksi tavoitteeksi. Rakkauden tunteen uskotaan usein olevan jotain todella ylimaallista, kaikkivoipaa, sellaista joka nostaa irti arjesta. Katsokaa vain mitä tahansa rakkauselokuvia tai -kirjoja: kirjan huipentuma on se hetki kun pari vihdoin *ah* saa toisensa, ei niissä ikinä kuvata sitä arkea kun ollaan oltu 30 vuotta onnellisesti yhdessä. Tämän vuoksi ihmiset hakevat rakkaudessa orgasminkaltaista onnellisuuden tilaa, eivät tasaista arkista kumppanuutta. Ja koska se orgasminkaltainen tila ei voi kestää kovin kauaa, dumpataan kumppani pellolle ja vaihdetaan uuteen.

Toinen juttu mikä on aika yleistä tälle ajalle: ihmiset eivät uskalla sitoutua. Rakkaus ja suhteet nähdään hemmetinmoisena pelinä, jossa pitää viimeiseen asti varjella omaa itsetuntoaan ja pitää huolta siitä että pääsee aina olemaan se jota sattuu vähiten. Ei suhdetta voi rakentaa tälle pohjalle. Jos toisella silmällä koko ajan kyräilee ja varmistelee turvaverkkoa, ei missään vaiheessa pysty heittäytymään suhteeseen sen vaatimalla tavalla. Rakkaus on kuitenkin heittäytymistä, siinä on pystyttävä luottamaan toiseen täysin ehdoitta, muuten tunne ei koskaan pääse syntymään vaan kuolee alkuunsa.

Paradoksi tietysti on että aina toinen ei ole luottamuksen arvoinen - siihen on vain uskottava. Mutta rakkaudessa jos missä pätee "se ei pelaa joka pelkää". Parhaat voitot saavutetaan vain ottamalla todellisia riskejä.

Voiko antaa anteeksi kun toinen on pettänyt? Kannattaa suhdetta jatkaa? Tyttöystävä just tunnusti eilis-illan tekojaan...Kerran pettää,aina pettää?