SINKKULUUKKU

[q]

Minua alkoi kiinnostamaan, miten sitten suhtaudut vanhemmuuteen/perheeseen?
[/q]

Tuskin ainakaan niin, että toisen maailmansodan jälkeinen ydinperhe voisi olla ainoa mahdollinen tapa kasvattaa lasta. Se on itse asiassa hassua miten funktionalistien käsitys perheen eheydestä levisi jotenkin salaman lailla länsimaiseen ihmiseen ns. ainoana oikeana tai ainakin parhaana tapana hoitaa kasvatus. Monet teologisesti virittäytyneet psykologit julistavat edelleen jotain patriarkaalista perhemallia lapsen KOGNITIIVISTA KEHITYSTÄ parhaiten tukevana vaikka lapsia on kasvatettu kommuuneissa ja suurissa kyläyhteisössä tuhansia vuosia, välillä ilman isiä ja välillä ilman äitejä.

Mikäli me voimme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että esimerkiksi joku sukupuoli-identiteetti on yhteiskunnallinen ja muuttuva, voimme myös olla yhtä mieltä siitä, että lapsi tarvitsee ympärilleen rakastavaa huolenpitoa ja totta kai malleja. Mieluiten vielä monenlaisia ja erilaisia malleja.

^mielenkiintoista good for you kun olette saaneet homman pelittämään. ehkä minäkin vielä joskus

Täytyy sanoa että harvoin joutuu komppaan hyvinkin vahvasti jonkun suhde käsityksiä :) mutta scy:n näkemykset osuvat hyvin lähelle omiani. Isoin ongelma ( omasta kokemuksesta) tuonlaisen suhteen toimimiselle on ympäristön aiheuttamat paineet. Vaikka suhde olisi kuinka hyvin tasapainossa, saattaa muut ihmiset aiheuttaa ylimääräisiä ongelmia tietämättään. Mutta onneks ympäristö on muokattavissa kun sen tekee pariskuntana yhdessä:)

Ja jotta ei jäisi epäselväksi, en siis missään muotoa kannata täysin nk vapaata suhdetta. Vaan kannatan sitä että suhteessa saa ja voi kumpikin olla täysin oma itsensä ja että suhde kestää sen faktan että tunteita ja tuntemuksia voi olla muihinkin ihmisiin kuin vain siihen yhteen ja ainoaan. Sillä jokainen meistä kun aina rakastaa monia ihmisiä, ja ihastuu vielä moninkertasesti useempaan, ja jokainen meistä haluaa olla pidetty ja tärkeä läheisille ihmisilleen. Luonnolisesti joitakin rajoja luodaan. Mutta kun ne luodaan sellaisiksi että kummallakin on niiden rajojen kanssa hyvä elää ja että ne eivät rajota omaa olemusta, ei niitä minkäänlaisiksi velvollisuuksiksi tai edes rajoiksi tunne.

Eli uskon että kun asiat ovat esillä ja kortit kummankin luettavissa, ei tuollaisessa kuviossa mitä scy maalailee ongelmia ole. Tietysti tuo vaatii että molemmat ovat varustettuja tuollaisella näkemyksellä :D

Ja en siis kuulu tähän luukkuun :D Ja sen voi tietyllä tavalla todeta vahvistavan että tämän tyylinen näkemys suhteista toimii ainakin joillakin :D

noniin palaanpa sitten takas tänne

Löytyipi tällainenkin täältä, joten tartteepas ilmoittautua.
Tarinaa enemmän joskus myöhemmin... =)

[q]plink, 20.8.2007 23:48:
ääh, taas tais mennä orastava suhde hienon naisen kanssa pieleen oman idiotismin takia. koskahan sitä oikein oppis elämään kuten aikuiset... :/
[/q]

Älä hätäile et ole ainoa jolle noin käynyt (i feel stupid, so stupid).
Pitää vain virheistään oppia.
Täällä sitä vain hengaa ainakin toistaiseksi.

[q]Vampyrella, 12.11.2009 18:10:
---
MrMaunus, 12.11.2009 17:37:

Ja mun mielestä pyykkien pesu yms ruuan laitto on paljon helpompaa kuin remonttireiskana oleminen, teknisten laitteiden korjailu, auton huolto yms. En kuitenkaan pidä kumpaakaan vähempiarvoisena, mutta mun mielestä kotiäidit ja -isit vaan pääsee vähän helpommalla.


---


Kaikki on suhteellista, ja lapsia on hyvin erilaisia. Duunissa ihmisellä on kuitenkin aikaa keskittyä vain omiin puuhiinsa, kun taas kotona olevan vanhemman kaikki aika ja tekeminen menee lasten ehdoilla. Jos lapset sattuvat olemaan hankalasti hoidettavia, voi kotona oleminen olla ihan oikeasti paljon rankempaa ja uuvuttavampaa kuin vaikka se remppareiskan tekemä duuni. Moni kotiäiti ja -iskä huokaiseekin helpotuksesta, kun pääsee takaisin työelämään ja saa ns. omaa aikaa. Tämä ei tarkoita, etteikö rakastaisi lapsiaan, mutta yksikään äiti tai isi ei ole mikään superihminen, joka ei tarvitsisi elämäänsä omiakin juttuja ja omaa aikaa itsensä toteuttamiselle.

edit: No okei, onhan niitäkin, jotka haluavat ns. uhrata kaiken lastensa vuoksi ja olla miltei yli-ihmisiä, mutta onko tämäkään sitten ihannetilanne. Vanhemman tärkein tehtävä kun on tehdä lopulta itsensä tarpeettomaksi. Moni yli-ihmiseksi tavoitellut onkin kokenut aika kovan kolauksen siinä vaiheessa, kun lapset eivät enää olekaan oleet yhtä riippuvaisia vanhemmastaan. Siinäkin mielessä on siis ihan tervettä, että vanhemmalla on myös välillä sitä omaa aikaa omille jutuilleen, tai näin mä itse koen asian olevan.
[/q]

Joo toi on kyllä hyvä pointti, että ei ole omaa aikaa lasten kanssa ja joutuu olemaan koko ajan tarkkana ettei lapset tee mitään vaarallista, mutta jossain töissäkin joutuu olemaan aika valmiustilassa ja se työssäoleminenkaan aina ole edes ns. omaa aikaa. Homma menee usein kuitenkin pomon/yrityksen ehdoilla. Okei duunipaikoilla se on yleensä vaan 8h sitä ja sitten omaa aikaa perheettömille, mutta kyllä sille perheelliselle työtätekevällekin on lapset sitten kotona viemässä aikaa kun sieltä pääsee. Duunissa ei aina pääse toteuttamaan itseään vaan se voi olla puuduttavaa pakkopullaa tai aika monessa työssä on tiettyjä aikatauluja,odotuksia, laatuvaatimuksia yms. mitkä pitää pitää täyttää mikä (ainakin meikäläisellä) lisää stressiä. Ja kun on vielä tä taloustilanne ja helpommin vaarana potkut, paineet vaan kasvaa.

Lapsikaan ei kuitenkaan ole täysin loputon energianlähde, että yleensä jossain vaiheessa kohellusta seuraa rauhallisempi vaihe. Vauvan hoito on vähän hankalampi asia, jos joutuu heräilemään öisin, mutta luulis että se töitä tekevä puolisokin herää siinä samalla. Kun katsoo kadulla käveleviä vauvan ulkoiluttajia eivät ne yleensä vaikuta kovin kuluneilta tai stressautuneilta. Ennemmin päinvastoin.

Lasten käytöksen hankaluus on kasvatuskysymys mun mielestä. Tuntuu, että vaikeiden lasten kohdalla kasvatuksessa on jotain vialla. (Tarkoitan nyt semmosia lapsia jotka tietoisesti uhmaa sääntöjä. Vammaiset ja vajavaiset lapset tarttee vissiin enemmän huomiota, mutta sairauskaan ei saa olla mikään tekosyy sääntöjen rikkomiselle. Uskon, että useimmat jonkinlaisen neurologisen fibankin takia agressiiviset tai uhmakkaat lapset oppii olemaan siedettävästi, kun ne altistaa jollekin negatiiviselle seuraukselle vääränlaisesta toiminnasta ja palkitsee hyvän käytöksen.)
Kun töllössä kattoo niitä Nanny-ohjelmia ja niissä on niitä hankalia lapsia niin yleensä näkee, että vanhemmat eivät puutu lastensa tekemiseen riittävästi eivätkä rankaise vääränlaista käytöstä riittävän kovin keinoin.
Kovin harvoin mulle lapset kuitenkaan käyttäytyy huonosti ja jos niin tekevät ja olis oma lapsi niin kyllä äkkiä tulis tukkapöllyä (Ot pitääkin avautua tosta muksujen käyttäytymisestä: Raivostuttavaa, kun toisten lapset käyttäytyvät huonosti eikä niitä oikein voi ojentaa millään ilman että siitä tulis kauhea selkkaus)
Eli mun käsitykseni mukaan lapset ovat niinkin hankalia kuin niiden antaa olla.
Ite olen saanut aika ankaran kasvatuksen, enkä pitänyt siitä muksuna, mutta nyt osaan arvostaa niitä aresteja, selkäsaunoja yms :-P Eikä se kuitenkaan vaikuttanut sinänsä mun kiintymykseen vanhempia kohtaan vaan loi tietynlaista kunnioitusta. Tuntuu, että semmoiset vanhemmat, joiden lapset ovat hankalia ovat joko avuttomia tai yrittävät olla lapsensa kavereita. Molemmissa tapauksissa oma vika mun mielestä jos on vaikeuksia hallita lasta.

Tietty ihan nuorimmaiset voi olla vaikeita jotka eivät vielä hahmota syy-seuraus jutskia, mutta jos on esim. kaksi lasta kotona luulisi niiden hoitamisen olevan vielä ihan siedettävää. (Nuorimmat vauvat eivät osaa kävellä joten ne voi laittaa vaikka viereen babysitteriin tms kun pitää tehdä kotitöitä.) Eikä niitä kotitöitäkään nyt niin paljon ole (taas suurtalouksis asia voi olla eri mut sit luulis että osa lapsista on jo päiväkodissa tai koulussa. Muistaakseni kirjoitinkin, että isot perheet ovat vähän hankalampia hallittavia. Mutta niissäkin vanhemmat ovat tehneet valinnan hankkia niin monta lasta tai harrastaneet vastuutonta seksiä), että tarvis sen puolison duunissaoloajan stressata, että ehtiikö nyt varmasti tekemään kaiken.

Mut joo: Olet oikeassa Vampyrella. Syyllistyin liikaan yleistämiseen ja muutan katsantoani. Riippuu täysin tehdystä duunista ja kotioloista kumpi on helpompaa. Tota vaikeat lapset juttua en kuitenkaan niele sillä riittävällä kurilla luulis pahemmankin kauhukakaran saada rauhoittumaan. Kyllä niitä keinoja riittää. (Lukitsee vaikka sitten komeroon hetkeksi, jos ei meno muuten rauhoitu :D ) Itselleni kuitenkin tuntuu helpommalta lastenhoito yms. kotiaskareet verrattuna niihin töihin mitä olen itse tehnyt. (mm. Metallitehtaan"liukuhihna"hommat. En rupea listaamaan ellei joku erikseen pyydä koska tuntuu että porukkaa ei hirveästi kiinnosta lukea mun työhistoriaa :D )

edit: Itselläni ei siis lapsia ole, mutta olen kyllä kasvanut pikku-siskon ja veljen kanssa ja noi mun kokemukset perustuu lähinnä toisten lasten kanssa tekemisissä olemisiin. Saa korjata, jos olen väärässä.

[q]Janisa, 19.8.2007 18:35:
---
Scy, 19.8.2007 06:02:

*hippeilya*


---


No mutta tassa asiassa me ollaan sitten erilaisia; itse haluaisin ja toivoisin itselleni hyvaa ja rehellista ihmissuhdetta, jonka kanssa voisin kayda lapi tata ihmeellista elamaa. Mieluummin kuin pitaa niita kaiken maailman haaremeita seksin ja ajatusvaihdonkin kanssa.
[/q]

Moraalinen lataus perinteisen monogamian puolesta on vahva, mutta voisi ehkä silti ottaa hetken ja pohtia itsekseen voisiko hyviä ja ennen kaikkea rehellisiä suhteita muodostaa ilman lähinnä teollisen yhteiskunnan tasa-painoa tukevia suhdeinstituutiota. Jälkimodernissa yhteiskunnassa paineet ja mahdollisuudet tukevat monelta osin vaihtelevaa ja jatkuvasti muuttuvaa elämää, jota tietysti toisaalta on hyvä tasapainottaa kestävillä ihmissuhteilla.

Omia mieltymyksiä ihmissuhteissa on hyvä pohtia ja myös sitä mikä on omasta mielestä romanttista ja kaunista. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi länsimainen monogamia on ajatuksena erityisen romanttinen. Kysehän on vakiintuneesta järjestelystä, jossa tehdään erilaisia sopimuksia sen puolesta että kumpikaan ei pääse toteuttamaan itseään täysipainoisesti muiden kanssa, kasvamaan ja näkemään muiden ihmisten kauneutta tai löytämään uusia näkökulmia. Nykyään tietysti korostetaan, että parisuhteessa pitäisi olla mahdollisuus tehdä kaikkea edellä mainittua, ainakin siltä osin, kun seksiä ei ole kuvioissa(tämä on ajatuksena aina yhtä absurdi. Miten fyysinen koskemattomuus voisi merkata enemmän kuin todellinen, henkinen uskollisuus, joka ainakin minun kirjoissani tarkoittaa vain sitä, että toisen tunteet ja ajatukset otetaan huomioon ja toista pidetään ainutlaatuisena, tasavertaisena persoonana). Silti länsimainen monogamia pelkillä raameillaan aiheuttaa ristiriitoja ja ongelmia, joita useimmiten lähdetään purkamaan moraalisella arvostelulla.

Rehellisyys, uskolllisuus ja sitoutuminen, kaikki hyviä asioita, mutta yksikään ei liity länsimaiseen yksiavioisuuteen. Kaikki voivat olla mukana ihmissuhteessa, jonka muodostaa kaksi yksilöä, parhaasta mahdollisesta syystä. Molemminpuolisesta kiinnostuksesta, intohimosta, mielten symbioosista, mistä tahansa todellisesta asiasta, joka ei liity epävarmuuden, valintojen vaikeuden ja itsetunto-ongelmien neuroottiseen korjaamisyritykseen. Tällaisessa ihmissuhteessa rehellisyys on todellista, ei vain perinteiden noudattamista tai itsensä kieltämistä.

Uskollisuus tarkoittaa todella toisen huomioonottamista, suurta luottamusta ja ennen kaikkea uskollisuutta toisen persoonaa, hänen erityisyyttään kohtaan. Oikealla uskollisuudella ei ole mitään tekemistä fyysisen koskemattomuuden kanssa. Seksi, fyysinen ja henkinenkin yhteys, jonkun toisen kanssa, ei loukkaa kenenkään erityisyyttä.

Sitoutuminen toisen auttamiseen, tukemiseen, ymmärtämiseen, ajatustenvaihtoon ja kaikkeen sellaiseen yhteyteen, jossa kaksi ihmistä ovat toisilleen ainutlaatuiset. Se ei liity suhteiden hierarkiaan, siihen, että ihmiset pitäisi laittaa eräänlaiseen arvojärjestykseen, jonka kautta sosiaalisten suhteiden tärkeyttä puretaan. Sitoutuminen on aina ainutlaatuista, vaikka sitä olisi monen ihmisen kanssa.

Ihmissuhteen tasavertaisuus toteutuu silloin, kun molemmat osapuolet ovat persoonia, joilla on omat arvonsa, mielipiteensä, päämääränsä ja unelmansa. Se toteutuu silloin, kun egon pönkitys ei ole missään mielessä tarpeen ja kun oma elämä on tyydyttävää. Perinteisen parisuhteen etsimiseen keskitytään yleensä silloin, kun elämä ei ole omasta mielestä tarpeeksi tyydyttävää tai turvallista, kun kaivataan jotakuta, joka pitää huolta tai sanoo mitä pitäisi tehdä. Suhteen muodostaminen omien epävarmuuksien pohjalta, luo yleensä kaikkea muuta kuin tasavertaisuutta. Sen sijaan itsenäisenä persoonana kasvaminen, sen harjoittelu, oman elämänfilosofian kehittäminen, oman elämänjatkumon suunnitteleminen, omien unelmien romantisointi ja toisten kunnioittaminen luo pohjan rakentaa ihania ja yksilöllisesti että yhteisesti kasvattavia ja kehittäviä ihmissuhteita, joiden tarkoituksena on viedä ihmistä eteenpäin, ei pitää paikoillaan. Tällaisia ihmissuhteita voi olla 2, 3 tai vaikkapa 100.

[q]Scy, 19.8.2007 06:02:

*hippeilya*

[/q]

No mutta tassa asiassa me ollaan sitten erilaisia; itse haluaisin ja toivoisin itselleni hyvaa ja rehellista ihmissuhdetta, jonka kanssa voisin kayda lapi tata ihmeellista elamaa. Mieluummin kuin pitaa niita kaiken maailman haaremeita seksin ja ajatusvaihdonkin kanssa.

[q]pupuankka, 20.8.2007 11:45:
Scyllä on pointti mutta mä olen kokenut tuollaiset suhteen melko vaikeiksi. Kun kuitenkin väärinymmärrysten mahdollisuudet ovat aika suuret, varsinkin jos kuvioissa pyörii useampi tyyppi.

Mä en ole ihan varma tuollaisen ajattelutavan vallankumouksellisuudesta, mut onhan siinä ideaa että kyseenalaistaa myös omistusoikeuden toiseen ihmiseen yhtä lailla kuin muuhun materiaan ympärillämme.

Olis oikeestaan tosi hienoa jos joku ilmoittautuisi joka on saanut tuollaisen kuvion toimimaan, mulla itselläni tuntuu olevan pään hajotus aika lähellä tuollaisen meiningin kanssa.
[/q]

Luulen, että aika monet epäonnistumiset ja turhautumiset johtuvat yrityksestä tehdä suhteesta jonkinlainen "avoin suhde", jossa ongelmana on järjestely, joka on oikeastaan vain perinteisten mallien yhdistelmä ja päätyy korostamaan liiaksi esimerkiksi seksiä, joka sellaisenaan ei voi millään toimia perustana tyydyttävälle ihmissuhteelle kovin kauaa. Läheisyyttä, oikeita välittämisen ja yhteyden tunteita pitää olla jokaisessa ihmissuhtessa senkin takia, että ihmisistä ei tulisi vain toistensa käyttötavaroita.

Tärkeää olisi, ettei kiellä itseltään tunteita, niitäkään, joiden epäilee aiheuttavan hankaluuksia. Jos toisesta tulee todella tärkeä ja alkaa tuntea mustasukkaisuutta toisen huomiosta ja arvostuksesta, kyse on silloinkin vain omasta asennoitumisesta. Mustasukkaisuus perustasolla lienee pelkoa siitä, että oma erityislaatuisuus katoaa toisen silmissä ja itsestä tulee vähemmän tärkeä. Varsinainen omistusosa on vahvasti kulttuurisidonnainen. Keskinäinen ajatuksenvaihto ja itseanalysointi on tässäkin pääosassa. Toisen todellinen huomiointi ja arvostaminen kaikessa yhteisessä tekemisessä kyllä näkyy ja lopulta eheä persoona ymmärtää miten toisen välittäminen on ennen kaikkea hänen auttamistaan omassa itsensä kehittämisessä, kohti kaikkia mahdollisia mieluisia suuntia. Mustasukkaisuus voi toimia opettavaisena tunteena siitä miten tärkeäksi toinen on muodostunut. Toiselta kantilta se voi tuhota koko ihmissuhteen.

Väärinymmärrysten vaara on olemassa ja itsekin olen sen päässyt kokemaan. Mahdollisimman suuri avoimuus ja rehellisyys on toiminut hyvänä lääkkeenä moraalisia tuomioita ja jopa suhteiden loppumista vastaan. Uusille tuttavuuksille voi kertoa suoraan mitä mieltä on ihmissuhteista ja vaikka ensin saisikin päälleen sen täysin hakoteilla olevan tuomion "Ai siis sä haluut vaan panna kaikkia", pikku hiljaa kun toisen kanssa on tarpeeksi paljon tekemisissä, hänen kanssaan viettää aikaa, tutustuu ja harrastelee monipuolisesti monenmoista, hän huomaa miten läheisyys ja ymmärrys ovat läsnä eikä kyse ole mistään panosuhteesta.

Tietysti useat ihmiset haluavat ehdottomasti sen perinteisen suhteen siksi, että ONE AND ONLY -ajattelusta saa paljon turvaa ja tukea. Itse kuitenkin katsoisin, että yksilöiden on alettava muodostaa omaa elämänpolitiikkaansa ja ryhdyttävä oikeasti etsimään elämänsä tarkoituksia, muustakin kuin työelämän oravanpyöristä ja sitä tukevista ihmissuhdeinsituutiosta. Nyt meillä on nimittäin siihen ehkä ensi kertaa mahdolllisuus.

Keskustelua suurella mielenkiinnolla sivusta seuranneena on pakko sanoa et musta on hienoa miten hyvin on pysytty asialinjalla puolin ja toisin. Siis ei mitään älytöntä vyön alle lyömistä vaikka selkeesti mielipiteet on ihan eri maailmoista. Ihan oikeesti tätä on ollut mielenkiintoista lukea.

Aika harvinaista tällä foorumilla missä joskus tuntuu et henkilökohtaisuudet ja pään aukominen on ainoa oikea tapa vastata mihinkään

[q]Freja, 17.8.2007 21:12:
---
keisha, 17.8.2007 21:10:
Jos oot bi, tuu sekstaa mun kaa ;P

---


:D

Sori, tykkään vaa niistä joilla kasvaa haarojen välissä sellanen mukava lisäke ;P
[/q]Tiesiks et sträppäri on keksitty? Ja muijat yleensä tietää klitoriksen paikankin paremmin.... Mut sun tappiosihahan se on ;)

[q]aada, 12.11.2009 20:10:
Kyllä, omassa elämässäni minun olisi melkeinpä mahdotonta hyväksyä tuollainen asetelma. En vain pitäisi ajatuksesta, että mies olisi riippuvainen minusta ja minun toimeentulostani ja viettäisi kaikki päivät kotona lasten kanssa. Minulle tulisi sellainen olo, että mies olisi yksi lapsista, joka minun pitää hoitaa ja huoltaa ja että itse olisin häntä jotenkin ylemmässä asemassa, kun nimenomaan haluan, että mies on tavallaan minua ylempänä. Tämä asetelma söisi minun silmissäni mieheni miehisyyttä ja näkisin hänet ehkä liian riippuvaisena ja pehmona.
[/q]

Okei. Nyt tämä keskustelu on minun kohdallani saavuttanut pisteen, jossa koen uteliaisuuteni tyydytetyksi ja ymmärtäväni ajatusmaailmastasi sen mitä oleelliseksi koen. Ollaan päästy takaisin siihen, että kaikki tämä ajattelusi on minulle etäistä, kummallista ja jopa suorastaan väärin.

Aikamoista. Kylläpäs sitä voi löytyä päinvastaisesti ajattelevia ihmisiä.

Kiitti selventelyistä!

[q]satumetsä, 16.8.2007 22:55:

-klips-

[/q]

Tarkennan lausuntojani :)

Kuten Vampy aiemmin toteskin, jotkut asiat ovat päätöksiä. Se ettei voi elää ilman toista on käytännössä päätös. Kyllähän ihminen voi elää pelkällä vedellä, leivällä ja hapella, mut kuten mainitsit, harva on onnellinen ilman mitään ihmissuhdetta. Jos ja kun löytää jonkun jota rakastaa, niin kuuluukin päättää, että tahtoo olla toisen kanssa nyt ja tulevaisuudessa, oon siitä ihan samaa mieltä kanssasi. Pitää vaan tosiaan ymmärtää, että elämä saattaa päätöksistä huolimatta mennä toisin, ja siihenkin on mahdollista sopeutua. Jos on vaikkapa hankittu yhteisiä lapsia ja yllättäen puolisolle käykin jotain, sitä on sopeuduttava ihan lastenkin vuoksi.

En tarkoittanut tietenkään, etteikö masentuneena tms. voisi ihastua, rakastua, aloittaa tai ylläpitää parisuhdetta. Tottakai voi. Voi myös olla tilanteita, jolloin se parisuhde todellakin on se ainoa hyvä asia elämässä. Siinäkään ei ole mitään "väärää". Mutta jos näkee rakkautensa kohteen erehtymättömän täydellisenä ja tahtoo hänet elämäänsä vain saadakseen sisältöä ja aktiviteettia, "ollakseen itse jotain", menee se mielestäni hyväksikäytön ja välineellistämisen puolelle. Vastuuta onnellisuudestaan ei voi sysätä toisen harteille, se ei ole reilua toista osapuolta kohtaan. Peräänkuulutin tasa-arvoista suhtautumista toiseen, että näkee kultansa ihmisenä, ei mielialalääkkeenä/lemmikkinä/äitinä/siivoojana/maksajana tms.

Joskus täältä klubbarista luin lauseen "ihminen on suunnilleen yhtä onnellinen kuin hän päättää olla". Siinä on yllättävän paljon totuutta mukana. Onnellisuus ja rakkaus ovat tahdon asioita, tilaisuuksia tarjotaan ja jokainen on vastuussa siitä, kuinka ne käyttää ja millaiseksi elämänsä tekee. Jos antaa vastuun toiselle, on jo käytännössä luovuttanut.

[q]Esa Perse 5000, 16.8.2007 19:40:
---
anniharha, 16.8.2007 19:37:
---
Esa Perse 5000, 16.8.2007 19:33:

pannaax?

---


no tiätty, nyt vai heti? =)))

---


Nyt heti!
[/q]

Makkaraa uuniin!

/edit eiku anteeks nakkii mikroon ehk

Tällä hetkellä tää ei ainakaan tunnu väärältä, kesä, lyhyet kuteet ja kauniit neitokaiset kävelevät ympäriinsä niin mikä voisi olla parempaa vapaana ollessa *sydän* kuin katsoa jotakin yhtä ja tiettyä (anteeksi tuo vaikeasti muotoiltu lause, mutta toivottavasti jokainen ymmärtää sen oikein).

[q]Lyylikki, 16.8.2007 14:21:
---
ezzy, 16.8.2007 14:19:
Nirsot runkkaa ^^

---


Ronkelit, se rimmaa paremmin!
[/q]

NO SORI KU KIRJOTIN YHDELLÄ KÄDELLÄ

edit: ja yhdellä aivosolulla.

[q]Esa Perse 5000, 16.8.2007 19:50:

en mä kehtaa kommaa ku pelkään junglistei
[/q]

*böö*
ja hei mä oottelen tääl vieläki sitä panemispuolta, vähä evvvkta joku tällane nettizexi!

[q]Janisa, 13.8.2007 20:49:
No mitas sa siina oikein edes takas heilut...?!?
[/q]
...noku, elämä on niin vaikeeta! ...ja mitä väliä minne mä soudan tai huopaan, miten se nyt on yhtäkkiä nyt niin mielenkiintoiseks aiheeks tullu!

Ortodoksit pitävät sormusta oikeassa nimettömässään ;)

T. Ortodoksi Suomen valtionkirkosta