SINKKULUUKKU
[q]
Jostain luin että suhteen päättymisestä menee puolet suhteen keston ajasta ennen kuin oikeasti on toipunut erosta...
[/q]
Huh, onneks toi ei pidä mun kohdalla paikkaansa, muutenhan tässä olis vieläkin sängyn pohjalla peitto korvilla.
[q]Nitta,
Jostain luin että suhteen päättymisestä menee puolet suhteen keston ajasta ennen kuin oikeasti on toipunut erosta...
[/q]
Toivon todella ettei tuo pidä paikkaansa, muutenhan tässä joutuu odottelemaan vuositolkulla... 
Mutta joo, kyllähän se tietty aikansa ottaa toipuminen. Oikeastaan ihan hyvä fiilis tässä alkaa hiljalleen olla.
mä oon kuullu ton saman.. eli olis niinku 2viikkoo viel aikaa toipua.. 
tais kyl mennä jo... 
[q]adix, 25.2.2008 23:34:
2 vuotta?!?!? voi eeei... toi on aivan liian kauan siinähän ehtii koko nuoruus vierähtää :(
Nyt äkkiä jotain pitää keksiä! masensit mut täysin! :(
No ystäviä on mutten ehkä tapaa niitä tarpeeksi usein, ei oo aikaa.. Perhe asuu eri kaupungissa ni siitäkää ei oo apuja, enkä oikeestaan oo masentunu, vaan vähän ihmeellinen fiilis kokoajan...
Pitää löytää uus tyttö nopeesti niin et vanhat unohtuu nopeemmin!
[/q]
Tarkoitus ei ollut masentaa, rauhoitella vain 
Onko se sitten oikein sitä sun uutta tyttöä kohtaan jos hänen avullaan yrität unohtaa entisesi?*eiei* Elämän iloja löytyy muualtakin kuin parisuhteesta, onneksi. Ja eihän tuo toipumisaika tarkoita ettei saisi vehdata vastakkaisen sukupuolen kanssa tai yrittää olla parisuhteessa. Se vaan vähän antaa osviittaa siitä miten kauan vie aikaa että sydän on riittävän ehjä olemaan taas tasapainoisessa, rakastavassa parisuhteessa. No niin, nyt mä alan jo kuulostaa ihan joltain parisuhdeterapeutilta. Itseäni tuon ajan kulumisen tajuaminen helpotti, että mun ei tarvii pystyäkään olemaan ehjä viel hetkeen vaan ihan itseeni keskityn sen aikaa :) Ja hei, ei mitenkään vähätellen, mutta kakskyt vee. Sinulla on aikaa vielä 20 vuotta ja oikeastaan koko loppuelämäsi löytää itsellesi rakastettu. Ihminen on nuori niin kauan kuin haluaa ;)
[q]Tukaanl Siirry mies seuraavaan. Tommonen hoopoilu on jo mun mielestä niin törkeetä että latistaa kiinnostuksen kokonaan ainakin omalla kohdalla.
[/q]
juu, ei toi o sun arvonen.
kyä naisia piisaa,
jopa niin paljon
ettei ain tiä kelle
vitsin kertois.
[q]Aurinkoneiti, 25.2.2008 23:48:
Tajusin, miten haaskasin aikaa ja vaivaa ihmiseen, joka ei olisi sitä ansainnut. Mutta kylhän tuonkin voi kääntää omaksi voitokseni.
[/q]
Mä oon aina yrittänyt ajatella asian niin että ei siinä mitään ole elämästään hukannut. Kaikesta oppii ja kerää elämänkokemusta. Mulla on historiassa aika monta pahasti reisille mennyttä parisuhdetta, on lievää fyysistä väkivaltaa ja vähemmän lievää henkistä väkivaltaa enkä mä niitäkään suhteita kadu. Enkä nyt tietenkään tarkoita että hyväksyisin sen väkivallan, sen takia mä siitä suhteesta lähdinkin, tarkoitan vaan että mä opin niin paljon itsestäni ja siitä mitä haluan ja mitä en halua että olen mielestäni vahvempi ihminen tänään kuin mitä olisin ilman sitä suhdetta.
"I'd rather feel pain than nothing at all" sanotaan yhdessä loistavassa biisissä joka on kantanut useammankin vitutuksen yli...
[q]juuco,
Helvetin turhauttavaa päivystää puhelimen kanssa himassa että koska toinen soittaa vai soittaako ylipäänsä ollenkaan. Olis mulla parempaakin tekemistä.
[/q]
mee tekemään sitä parempaa tekemistä, pirunko takia tuommosessa roikkuu
:)
[q]Nitta, 25.2.2008 21:09:
Jostain luin että suhteen päättymisestä menee puolet suhteen keston ajasta ennen kuin oikeasti on toipunut erosta...[/q]
Eikös tuo toipumisaika nyt ihan riipu suhteen laadusta ja osapuolista? Otetaan esimerkiksi joku puolen vuoden auvoista onnea ollut parisuhde, joka loppuu erittäin ikävissä merkeissä, eivätkä osapuolet käy eron tultua läpi minkäänlaista selvittelyprosessia. Voisin helposti kuvitella, että menee jopa vuosia aikaa ennen kuin sellaisesta toipuu. Toisaalta jos vuosia kestänyt seurustelusuhde hiipuu vähitellen, ero tapahtuu yhteisymmärryksessä ja kumpikin on valmis mahdollisen jälkipyykin selvittelyyn, niin toipumiseen mennee helposti alle puolet suhteen kestosta.
[q]Itseäni tuon ajan kulumisen tajuaminen helpotti, että mun ei tarvii pystyäkään olemaan ehjä viel hetkeen vaan ihan itseeni keskityn sen aikaa :)[/q]
No tämä on tietysti ihan hyvä oivallus, mutta minusta ei kannata ottaa huomioon tuollaisia hatusta vedettyjä lukemia siitä kauanko saa (tai jopa tulee) olla rikki. Sitä ei monesti tiedä kuin vasta jälkikäteen kauanko henkisen jälkipyykin selvittelyssä oikein menikään ja voi olla, ettei se aina koskaan täysin lopukaan. Kannattaa siis antaa itselleen aikaa juuri niin paljon kuin itsestä tuntuu ja ehkä varuiksi vähän päälle, vaikka siinä sitten menisikin enemmän kuin puolet suhteen kestosta.
[q]Lucifer Inc, 26.2.2008 19:49:
minäpäs teen poistumisliikkeen *sydän*
[/q]
o_O
p.s. onnea matkaan!
[q]Epailija, 26.2.2008 11:03:
No tämä on tietysti ihan hyvä oivallus, mutta minusta ei kannata ottaa huomioon tuollaisia hatusta vedettyjä lukemia siitä kauanko saa (tai jopa tulee) olla rikki. Sitä ei monesti tiedä kuin vasta jälkikäteen kauanko henkisen jälkipyykin selvittelyssä oikein menikään ja voi olla, ettei se aina koskaan täysin lopukaan. Kannattaa siis antaa itselleen aikaa juuri niin paljon kuin itsestä tuntuu ja ehkä varuiksi vähän päälle, vaikka siinä sitten menisikin enemmän kuin puolet suhteen kestosta.
[/q]
Tästä olen aivan samaa mieltä. Mielestäni tärkeintä on tajuta, että kukaan ei ole asettanut rajoja sille, mistä saa tuntea kipua ja kuinka kauan. Ei Nittakaan sitä varmasti niin tarkoittanut, että juuri tasan puolet suhteen kestosta "kuuluisi" olla rikki jälkeenpäin, mutta että tosiaan ymmärtäisi antaa omille tunteilleen tilaa ja itselleen aikaa parannella haavoja.
Mulle tuli joitakin kuukausia yhden suhteen päättymisen jälkeen tilanne, jossa jotkut ihmiset ympärillä alkoivat jo kysellä, että "Etkö sä ole jo päässyt siitä yli?" ja silloin tuli oikeesti itellekin vähän sellanen olo, että onko mussa jotain vikaa kun tuntui, ettei se suru ja kipu ollu hellittäny yhtään vaan ehkä jopa pahentunut. Onneksi tajusin silloin kuitenkin antaa itselleni aikaa, kyllä se lopulta sitten helpotti. Fakta kuitenkin on, että ei kukaan ulkopuolinen voi oikeasti tietää, mitä siinä suhteessa on tapahtunut ja niiden asioiden kokeminen on subjektiivista. Kaikki asiat ei tunnu kaikista samanlaisilta ja toiset on luonteeltaan "nopeammin toipuvia". Ei siitäkään mun mielestä tartte huonoa omatuntoa potea, jos on saanut asiat päässään käsiteltyä nopeasti. Kuten Epailija totesikin, siihen kuitenkin vaikuttaa niin monet asiat.
[q]Zeratul, 5.7.2008 21:36:
Constantly, eli ehkä sen kerran vuodessa ku onnistuu juottamaan jonku tarpeeks humalaan et pääse tohon vaiheeeen asti.
[/q]
Constantly? Mä en kyllä muista koska SÄ olisit viimeksi ollut niin humalassa, että SÄ olisit kelpuuttanut jonkun.
Tänäänkin oli kova yritys. Koko helvetin tarjottimellinen juomia vaan sulle, eikä mitään efektiä. Ja sä vielä vedit ne nopeammin kuin mä sain juotua _yhden_ tuopillisen kolaa.
You fail..
..but that just makes two of us.
Mietin juuri tänään baarissa, että minuun seuralaisessa vetoaa viisaus, valta ja älykkyys - kutakuinkin tuossa järjstyksessä. Kun nämä yhteiskunnassamme naisille hyvin stereotyyppiset ominaisuudet yhdistetään siihen, että sytyn fyysisesti lähinnä sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, jotka on vahvasti peräisin nuoruuteni naisista, tulee yhtälöstä todella helppo ratkaista.
Mutta ehkä mulla on vielä toivoa. Huomaan nimittäin, että minussa piilee orastava kiinnostus vanhempia naisia kohtaan, joille eletyt vuodet ovat saattaneet sopivien olosuhteiden vallitessa tuoda himoitsemiani ominaisuuksia. Täytyy tosin myöntää, että on vähintäänkin häiritsevää huomata katselevansa baarissa "mielenkiintoisen" näköistä vanhempaa naista vain havaitakseen, että tämä muistuttaa vahvasti entisen tyttöystäväni äitiä.
Eli kun tähän saakka olen kärsinyt hyvin satunnaisesta kauneuskäsityksestä, joka perustuu nuoruuteni naisten minun aivoihini syövyttämiin fiksaatioihin, onkin seuraavaksi luvassa seitsemäs helvetti heilojeni äitien näköisten naisten perässä juostessa? My God kill me NOW.
Hitto kun voisi edes muuttaa seksuaalista suuntautumustaan niin apajat olisi paljon paremmat, mutta ei. En ole löytänyt itsestäni mainitsemisen arvoista biseksualisuutta sitten teinivuosien angstailun. Tai voihan tietenkin olla, että vain huijaan itseäni tämänkin suhteen. Täytyy myöntää, että aika vähän olen sellaisiin miehiinkään törmännyt, joihin olisin oikeasti päänsisäisten ominaisuuksien puolesta voinut viehtyä.. Mutta onhan se ruoho kuitenkin aina vihreämpää aidan toisella puolen.. Eikun samalla puolen? Well.. Whatever ;)
Olisi kyllä oikeasti kiehtovaa viehtyä vahvasti - siis jo ihan sillain "tieteellisestä" näkökulmasta. Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten tämänhetkisille ajatusrakennelmille ystävyyden merkityksestä ja rakkauden olemuksesta kävisi - kestäisivätkö ne todellisen hullaantumisen hyökyaallon vai veisikö virta mennessään uusille vesille?
Sadly I might never know.. Maybe I'm just not built that way.. But a man can dream, can he not?
[q]anniharha, 26.2.2008 13:46:
Relationshit -paidan
[/q]
Mä taidan lopultakin asettua tähän luukkuun tuolta säpinäluukusta. 
Saatan viipyäkin hetken koska en oo aikeissa asettua monoamoriseen suhteeseen ainakaan nyt juuri ja polyväkeä on vähemmän liikenteessä.
Rauhaa ja rakkautta kaikille! *piis**sydän*
minäpäs teen poistumisliikkeen *sydän*
[q]-xx-, 26.2.2008 19:56:
---
Lucifer Inc, 26.2.2008 19:49:
minäpäs teen poistumisliikkeen *sydän*
---
o_O
p.s. onnea matkaan!
[/q]
kiituksia 
kahtotaa mihin tässä vielä päädytään 
[q]Lyylikki, 26.2.2008 09:59:
Mä olen myös aina ajatellut, että asioitten jälkeenpäin katuminen ja vatvominen on melko turhaa. Mitä on tapahtunut, on tapahtunut. Siitä kannattaa ottaa opiksi ja välttää seuraavilla kerroilla samoja virheitä, mutta jos jokin suhde tai tapahtuma on opettanut varomaan joitakin juttuja, niin ei ne turhia silloin ole olleet.
[/q]
Virheistään oppiminen on vaikeimpia asioita elämässä, ainakin mulle. Monen vuoden kuluessa iskostuneet toimintamallit pomppivat heikolla hetkellä alitajuisesti jokaiseen hermosoluun ja pistävät toimimaan sillä typerimmällä mahdollisella tavalla jonka tiedän. Henkisesti elämäni rasittavimman ajanjakson aikaisen säädön jättämät traumat tuskin lähtevät musta koskaan täydellisesti pois - vaikkakin olen päässyt niistä asioista yli ja käsitellyt kaikki ne silloin puolin jos toisinkin tehdyt typeryydet selkeiksi, ei niiden vaikutusta myöhempiin parisuhdeyritelmiin ja muihin säätöihin voi kieltää. Olen vannonut, etten tulisi ikinä enää toistamaan samoja virheitä, mutta ainakaan vielä en niistä kaikista pois ole oppinut.
Kyllä mun mielestä on hyväkin katua ja vatvoa sen verran, että näkee sen kokonaisuuden virheineen, muuten ei koskaan opi itsestään niitä asioita. Tietty asia erikseen jos jää rypemään tuskaansa ja hukuttautuu itsesääliin, eikä edes yritä päästä eteenpäin, se on ehkä pahinta mitä itselleen voi tehdä. Samoin toivon menettäminen ja en enää koskaan löydä ketään -ajattelumalli on niin tappotouhua, että ainakin kavereita potkaisen joka kerta, jos mokomaa suustaan päästävät. Jos parikymppisenä tuntuu että elämä on ohi ja vallitseva olosuhde on lopullinen, niin silloin on suhteellisuudentaju aika hukassa. Potkin kyllä niitäkin pösilöitä, jotka eivät päättyneen suhteen jälkeen mieti minuuttiakaan mitä tuli tehtyä, vaan siirtyvät lennosta seuraavaan toistamaan samaa kaavaa joka edellisenkin jutun tuhosi. Olen mustelmilla itsekin, onneksi on tasa-arvoisia kaverisuhteita <3
On taas pitkästä aikaa tullut kelailtua toimintamallejaan oikein urakalla. Loppusyksystä lähtien on ollut piristävää säätöä yhden kivan tyypin kanssa. Todettiin, ettei kumpikaan tahtonut edes miettiä mitään parisuhteilua, mutta perhoset on alkaneet pesiä mun mahaan pysyvämmin ja olin vähän miettinyt, että jos en enää käyttäiskään tuholaistorjuntamyrkkyjä vaan kysyisin, josko katsottais tulisko hommasta mitään puolivakavaakaan. Viikonloppuna sit kuitenkin tulin sortuneeksi vanhaan vaikeiluuni, vittumaisuuteen ja totaali-idioottiuteen ja totesin, että ei oo annista taas tällä hetkellä mihinkään. Oma pää temppuilee taas sen verran, että mun on parempi seurustella keskenäni siihen asti, että tulen taas itseni kanssa toimeen. En todellakaan tahdo aloittaa mitään, jonka voisin typeryyksissäni tuhota alkuunsa, saati että tahtomattani loukkaisin toista ilman mitään konkreettista syytä. Lähden siis ostamaan pakkauksen Raidia mahaan ja Relationshit -paidan tissien peitoksi ja pysyn tässä luukussa vielä seuraavan ikuisuuden. Aamen.
[q]Puistokemisti, 26.2.2008 15:54:
---
Mimir, 26.2.2008 15:24:
Klip klip klipeti klip aikaa ja haavoja klip
---
Onneks ma en sitten ole koskaan seurustellut yli puolta vuotta. Koska niistakin palautumiseen taysin, on mennyt lahes vuosi. Eli karsimysaikani olisi 2 x seurusteltu aika.
Man does that bum me down or what.
[/q]
Nyyh, mä en oo serustellu vakavasti oikeestaan ikinä, enkä oo vieläkään palautunut täysin, eli mun kerroin on sit varmaan ääretön. :´(
[q]Puistokemisti, 26.2.2008 20:23:
Oh man, i"m so sorry for you"r pain.
[/q]
No paskaako se auttaa, anna ennemmin persettä!
Mut okeesti kiva kuulla et oot nyt toipunu täysin.
[q]Aurinkoneiti, 25.2.2008 23:48:
---
---
Olen kohta vuoden verran toipuillu erosta. Kuvittelin, että tässähän menee hyvin. Pari päivää sitten iski kauhea raivo, joka jatkuu vieläkin. Tajusin, miten haaskasin aikaa ja vaivaa ihmiseen, joka ei olisi sitä ansainnut. Mutta kylhän tuonkin voi kääntää omaksi voitokseni.
[/q]
Tuollaisia fiiliksiähän sitä tietty välillä tulee. Miettii että "olisi pitänyt tajuta jo siinä vaiheessa" ja funtsii että olisin varmasti löytänyt sen ihannetytön(tm) jos olisi älynnyt vähän aikaisemmin..
Kovin rationaalisia tuollaiset tunteet eivät tietty ole. Niin kuin sanottu niin turhaahan se loppujenlopuksi on vanhoja asioita murehtia.
Oli hyviä hetkiä ja ei niin hyviä hetkiä, näinhän se on joka parisuhteessa.
Itsellä tuntuu olevan sen verran valikoiva muisti että ne huonot asiat unohtuu ja mieleen jää vaan ne hyvät muistot. Ja sitten on taas niin surullinen... 
Olen kumminkin osasyyllinen eroon ja sen kanssa on elettävä. Kokemus on osaltaan tehnyt minusta sellaisen ihmisen kun olen ja nyt tiedän taas paljon paremmin mitä haluan.
[q]Mimir, 26.2.2008 15:24:
Klip klip klipeti klip aikaa ja haavoja klip
[/q]
Onneks ma en sitten ole koskaan seurustellut yli puolta vuotta. Koska niistakin palautumiseen taysin, on mennyt lahes vuosi. Eli karsimysaikani olisi 2 x seurusteltu aika.
Man does that bum me down or what.
[q]monoxide, 22.2.2008 14:23:
---
Itsellä oli joskus aikoinaan sellainen paha tapa että piti aina yrittää saada naiset ihastumaa meikäläiseen ja antaa heille ehkä pikkaisen väärälainen käsitys siitä mitä itse ehkä haluaa. Ja sitten kun oli saanut sitä mitä itse haluaa niin alkoi tämä ''joo olethan sinä ihan kiva ja en oikein tiedä mitä meikä haluaa'' selittely. Syy siihen selittelyyn oli varmaan se että sen jälkeen pysty taas hyvällä omallatunolla lähtemään kohti uusia seikkailuja.
[/q]
Pitää olla sen verran selkärankaa että uskaltaa sanoa suoraan mitä on hakemassa. Silläkin uhalla ettei sitä saakaan. Asioihin pitää lähteä rehellisin mielin - yhteisymmärryksestä eikä yhteisymmärryksen illuusiosta.
Aina asianomaiset eivät tietysti ole keskusteluun kykeneväisessä tilassa. *känni* Tällaisessa tilanteessa sallittakoon pitkäaikaisuuden puiminen seuraavaksi aamuksi.
Mut mun mielestä on oikeesti aika raukkamaista jos antaa ymmärtää jotain mitä ei ymmärrä antaa. Pätee niin naisiin kuin miehiin. 