SINKKULUUKKU
---
---
Nyt mennyt 14kk ilman treffejä, eikä näytä putki katkeavan. Olo on ollut sellainen, että olisi mukava ihan vaan avoimin mielin tutustua uusiin ihmisiin. Jos nyt sitten jotain sieltä löytää ystävien lisäksi, niin en panis pahakseni, mutta pääpaino olisi uusilla ystävillä. Se vaan ei ujolle pölhölle ole helppoa...
---
Niin säälittävältä kuin se kuulostaakin niin joku nettideittailu näyttää olevan nykyaikaa. Kävin itse ihan läpällä parilla treffeillä sitä kautta ja niitä treffipyyntöjä tulee kyllä aika paljon että testaa jotain suomi24:ää.
En saa tosta yhdestä naisesta mitään selvää. Välillä se on täysin kylmä ja sitten välillä taas vaikuttaa siltä kuin sitä kiinnostaisi. Yksi luonteenpiirre mitä arvostan ihmisessä eniten kaikesta on rehellisyys. Itsekin joutunut monta kertaa paskaan tilanteeseen joka on tuntunut ikävältä mutta mielestäni ei olisi oikein toista kohtaan olla kertomatta tunteistaan, jos tuntuu siltä ettei vaan natsaa niin sit ei natsaa. Mä haluaisin vain samaa kohtelua takaisin, ei mun maailma murene jollei naista kiinnosta, niitä tulee aina lisää. Mut tuntuu siltä että turhaan mä kulutan aikaani johonkin pelaamiseen, loppupeleissä homma on tosi yksinkertainen. Tai sit olen vain putkiaivo joka näkee asian yksinkertaisena.
---
Noi nettideitit harvoin toimii. Eihän siinä oo oikeestaan ees edellytyksiä siihen.
Riippuen mimmosesta nettideittimestasta sen oot "pokannu" ja kuinka paljon tekstii se on kirjottanu, saatat tietää intiimejäkin asioita sen menneisyydestä tai mitoista tai sitte mennään vaan sillä perusteella että toinen on kivannäkönen siinä 5-10v vanhassa kuvassaan, mutta todellisuudessa ei tiedä mitään kemiasta tai muustakaan yhteisestä.
Sitten mennään pakkopulla treffeille, joissa molemmat tenttaa toisiaan ja kattoo miten toinen vastaa kysymyksiin.
Ittellä jääny oikeestaan kaikista tollasista vaan ajanhaaskausfiilis. Onneks en sellasilla tarjoo mitään ni ei tuu rahallisesti takkiin*nauru*
Yleensä ottaen sanoisin, että harrastusten/duunien yms kautta löytää todennäköisemmin jonkun "todellisen" kumppaniehdokkaan. Esim itte löytäny omat exät bilettämisien kautta.
Ainakin silloin on yhteinen musamaku, jossain määrin samankaltainen elämäntyyli ja mahdollisesti yhteistä kaveriporukkaakin missä molemmat viihtyy.
Joo no tää kyseinen nainen ei ole tota kautta löydetty vaan just harrastuksen kautta löydetty.. Enkä vieläkään ota siitä selvää, eiköhän tää ajan myötä selkene. Päätin että turhaan stressaan, jos sitä gimmaa kiinnostaa niin eikhöän se itsekin ota yhteyttä ja sitten voi koittaa sopia jonkun tapaamisen ens viikolle tms.
Mut mä oon kyllä sitä mieltä että tollainen nettitreffailu on vitusti järkevämpää kuin se baarissa ördääminen mitä suurin osa harrastaa. Tottakai ihmiskemia on sellainen asia mitä ei voi feikkaa mutta ainakin tuolla pystyt valikoimaan hyvin että kenen kanssa voisit kuvitella meneväsi ulos ja saat jonkinlaisen arvion siitä minkälainen tyyppi on kyseessä. Itse tapasin pari gimmaa ja toinen niistä oli erittäin hyvä ja siitä oliskin voinut tulla jotain mutta homma meni liian hankalaksi joten katsoin parhaimmaksi vaan olla pitämättä yhteyttä enää. Pointti oli kyl että mun mielestä toi on nykyään ihan hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin.
---
Nyt mennyt 14kk ilman treffejä, eikä näytä putki katkeavan. Olo on ollut sellainen, että olisi mukava ihan vaan avoimin mielin tutustua uusiin ihmisiin. Jos nyt sitten jotain sieltä löytää ystävien lisäksi, niin en panis pahakseni, mutta pääpaino olisi uusilla ystävillä. Se vaan ei ujolle pölhölle ole helppoa...
---
Niin säälittävältä kuin se kuulostaakin niin joku nettideittailu näyttää olevan nykyaikaa. Kävin itse ihan läpällä parilla treffeillä sitä kautta ja niitä treffipyyntöjä tulee kyllä aika paljon että testaa jotain suomi24:ää.
En saa tosta yhdestä naisesta mitään selvää. Välillä se on täysin kylmä ja sitten välillä taas vaikuttaa siltä kuin sitä kiinnostaisi. Yksi luonteenpiirre mitä arvostan ihmisessä eniten kaikesta on rehellisyys. Itsekin joutunut monta kertaa paskaan tilanteeseen joka on tuntunut ikävältä mutta mielestäni ei olisi oikein toista kohtaan olla kertomatta tunteistaan, jos tuntuu siltä ettei vaan natsaa niin sit ei natsaa. Mä haluaisin vain samaa kohtelua takaisin, ei mun maailma murene jollei naista kiinnosta, niitä tulee aina lisää. Mut tuntuu siltä että turhaan mä kulutan aikaani johonkin pelaamiseen, loppupeleissä homma on tosi yksinkertainen. Tai sit olen vain putkiaivo joka näkee asian yksinkertaisena.
Noi nettideitit harvoin toimii. Eihän siinä oo oikeestaan ees edellytyksiä siihen.
Riippuen mimmosesta nettideittimestasta sen oot "pokannu" ja kuinka paljon tekstii se on kirjottanu, saatat tietää intiimejäkin asioita sen menneisyydestä tai mitoista tai sitte mennään vaan sillä perusteella että toinen on kivannäkönen siinä 5-10v vanhassa kuvassaan, mutta todellisuudessa ei tiedä mitään kemiasta tai muustakaan yhteisestä.
Sitten mennään pakkopulla treffeille, joissa molemmat tenttaa toisiaan ja kattoo miten toinen vastaa kysymyksiin.
Ittellä jääny oikeestaan kaikista tollasista vaan ajanhaaskausfiilis. Onneks en sellasilla tarjoo mitään ni ei tuu rahallisesti takkiin*nauru*
Yleensä ottaen sanoisin, että harrastusten/duunien yms kautta löytää todennäköisemmin jonkun "todellisen" kumppaniehdokkaan. Esim itte löytäny omat exät bilettämisien kautta.
Ainakin silloin on yhteinen musamaku, jossain määrin samankaltainen elämäntyyli ja mahdollisesti yhteistä kaveriporukkaakin missä molemmat viihtyy.
Tämmöstä tää ronkelin elämä on.. *justjoo**igor*
Mut mä oon kyllä sitä mieltä että tollainen nettitreffailu on vitusti järkevämpää kuin se baarissa ördääminen mitä suurin osa harrastaa.
Jep, sillon kun ite baariin eksyn niin yleensä otan tarpeeks pohjia ettei tarvi kauheesti tilailla enää baarissa (eli ränni päälle), lähinnä meenki jorailemaan sillon kun viihteelle lähen, eikä siinä (humala)tilassa kyllä oikeen riitä kärsivällisyys tai kiinnostus naisten pokailuun :D jos ei homma lähe luistamaan parin minuutin sisällä nii vaihdan pöytää, mitä sitä turhia molempien aikaa tuhlaamaan. näin karkeasti ilmaistuna.
Tuntuu vaan ettei niitä naisia muualla tapaa ;___;
Mä en osaa olla yksin saatana. Nukun toista viikkoo putkeen sohvalla ku sängyssä on liian yksinäistä nukkua. 
---
Mun mielestäni itsensätutkiskelu, kipukohtien bongaaminen ja niiden jauhaminen on kivaa ja mielenkiintoista - ikävää ja hankalaa saattaa olla kun niitä kieltäytyy havaitsemasta..? Ehkä osasyy haltioituneeseen asenteeseeni on sekin, että olen oppinut tähän (ja toki oppimassa koko ajan) vasta viimeisten kahden vuoden aikana. Tästä iso kiitos kuuluu rakkaalle avomiehelleni. <3
---
Se oli lievästi karrikoitu ajatus, että omien sisäisten ongelmakohtien tutkailu on ikävää ja hankalaa.. Vaikka kaikessa mielenkiintoisuudessaankaan se ei välttämättä tunnu aina helpolta, sillä ikäviä tunteita herättävien asioiden suhteen itselläni on sen verran vahvat defenssit, että niiden yli harppominen on usein alkuun hieman ärsyttävää, vaikka ehkä sitäkin palkitsevampaa, kun niistä huolimatta pääsee eteenpäin. Se hankaluus ei siis onneksi ole aina mukana, usein on ihan vaan jännää ja mielenkiintoista jäädä itselleen kiinni joistain tavoista ajatella ja reagoida, tutkailla niiden alkuperiä ja mahdollisia syntymekanismeja, pohdiskella keinoja opettaa itsensä ajattelemaan ja reagoimaan toisin..
Sulla on kyllä varsin inspiroiva avomies ^^
Parastahan olisi viettää aikaansa sellaisten ihmisten seurassa, jotka auttavat kasvamaan kohti sitä täyttä omaa potentiaalia, samalla mukavaa rentoilua ja purinaa tarjoten. Yksiselitteisesti ei siis henkilökohtaista kasvua voi laittaa sinkkuuden, seurustelun, hyvän tai huonon suhteen piikkiin.
Sanoisin, että joidenkin kasvun paikkojen suhteen olosuhteet voivat olla aika merkittävässä asemassa. Esimerkiksi yhteisasumiseen liittyviä henkilökohtaisia ongelmia ei vain tule vastaan yksin asuessa, ja vaikka niitä kuinka paljon teoriassa puntaroisi ja jauhaisi, en usko hypoteesitason spekuloinnilla koskaan päästävän käytännön kokemuksen tasolle. Toki kaikilla elämäntilanteilla on varmasti tarjota omat haasteensa, jos niitä vain tahtoo ottaa vastaan, eikä määrällisesti yhdensorttinen olosuhde mahdollistane sen enempää kasvua kuin toinenkaan.
[q]sativa, 23.12.2009 17:26:
Pitäiskö sun jutella sen jäpiskän kanssa asiasta? Mun mielestä kuulostaa vähän epäilyttävältä.
[/q]
No joo pitäis varmaan. Tai on siitä pari kertaa juteltukin jo...
[q]Cjet, 28.8.2006 18:36:
Senkin! 
Et rupee seukkailee mitää.. 
Hitto koht oon massive-porukan ainut single-one.. 
[/q]
HAH repslol tuskin :D
[size=8]Niin ja ei mä en nyt vittuile mitenkään sun sinkkuudelle, koska mä tiedän et kuitenkin salaa sä vaan tykkäät olla ilman mitää justiinaa tai muuta nalkuttavaa irmaa *nauru*[/size]
---
---
---
Nyt mennyt 14kk ilman treffejä, eikä näytä putki katkeavan. Olo on ollut sellainen, että olisi mukava ihan vaan avoimin mielin tutustua uusiin ihmisiin. Jos nyt sitten jotain sieltä löytää ystävien lisäksi, niin en panis pahakseni, mutta pääpaino olisi uusilla ystävillä. Se vaan ei ujolle pölhölle ole helppoa...
---
Niin säälittävältä kuin se kuulostaakin niin joku nettideittailu näyttää olevan nykyaikaa. Kävin itse ihan läpällä parilla treffeillä sitä kautta ja niitä treffipyyntöjä tulee kyllä aika paljon että testaa jotain suomi24:ää.
En saa tosta yhdestä naisesta mitään selvää. Välillä se on täysin kylmä ja sitten välillä taas vaikuttaa siltä kuin sitä kiinnostaisi. Yksi luonteenpiirre mitä arvostan ihmisessä eniten kaikesta on rehellisyys. Itsekin joutunut monta kertaa paskaan tilanteeseen joka on tuntunut ikävältä mutta mielestäni ei olisi oikein toista kohtaan olla kertomatta tunteistaan, jos tuntuu siltä ettei vaan natsaa niin sit ei natsaa. Mä haluaisin vain samaa kohtelua takaisin, ei mun maailma murene jollei naista kiinnosta, niitä tulee aina lisää. Mut tuntuu siltä että turhaan mä kulutan aikaani johonkin pelaamiseen, loppupeleissä homma on tosi yksinkertainen. Tai sit olen vain putkiaivo joka näkee asian yksinkertaisena.
---
Noi nettideitit harvoin toimii. Eihän siinä oo oikeestaan ees edellytyksiä siihen.
Riippuen mimmosesta nettideittimestasta sen oot "pokannu" ja kuinka paljon tekstii se on kirjottanu, saatat tietää intiimejäkin asioita sen menneisyydestä tai mitoista tai sitte mennään vaan sillä perusteella että toinen on kivannäkönen siinä 5-10v vanhassa kuvassaan, mutta todellisuudessa ei tiedä mitään kemiasta tai muustakaan yhteisestä.
Sitten mennään pakkopulla treffeille, joissa molemmat tenttaa toisiaan ja kattoo miten toinen vastaa kysymyksiin.
Ittellä jääny oikeestaan kaikista tollasista vaan ajanhaaskausfiilis. Onneks en sellasilla tarjoo mitään ni ei tuu rahallisesti takkiin*nauru*
Yleensä ottaen sanoisin, että harrastusten/duunien yms kautta löytää todennäköisemmin jonkun "todellisen" kumppaniehdokkaan. Esim itte löytäny omat exät bilettämisien kautta.
Ainakin silloin on yhteinen musamaku, jossain määrin samankaltainen elämäntyyli ja mahdollisesti yhteistä kaveriporukkaakin missä molemmat viihtyy.
---
Joo no tää kyseinen nainen ei ole tota kautta löydetty vaan just harrastuksen kautta löydetty.. Enkä vieläkään ota siitä selvää, eiköhän tää ajan myötä selkene. Päätin että turhaan stressaan, jos sitä gimmaa kiinnostaa niin eikhöän se itsekin ota yhteyttä ja sitten voi koittaa sopia jonkun tapaamisen ens viikolle tms.
Mut mä oon kyllä sitä mieltä että tollainen nettitreffailu on vitusti järkevämpää kuin se baarissa ördääminen mitä suurin osa harrastaa. Tottakai ihmiskemia on sellainen asia mitä ei voi feikkaa mutta ainakin tuolla pystyt valikoimaan hyvin että kenen kanssa voisit kuvitella meneväsi ulos ja saat jonkinlaisen arvion siitä minkälainen tyyppi on kyseessä. Itse tapasin pari gimmaa ja toinen niistä oli erittäin hyvä ja siitä oliskin voinut tulla jotain mutta homma meni liian hankalaksi joten katsoin parhaimmaksi vaan olla pitämättä yhteyttä enää. Pointti oli kyl että mun mielestä toi on nykyään ihan hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin.
No joo en meinaa sitä baaripokailua todellakaan tolla mitä meinaan. Aina unohdan että se on optio, kun oma biletyyli ei sisällä bileitä pillun ja päihteiden vuoksi.
Lähinnä meinaan sitä, että kun bileissä tulee muutenkin kokoajan tutustuttua uusiin ihmisiin, joko kaverien kautta tai sitten muuten vaan rupeen jutttelee ni siinä samalla tulee helposti tutusttuu toiseen. Ja siis se toimii jos yrittää tutustuu niihin ihmisinä ja kavereina. Sitten jos kemiat kohtaa ni kaveruudesta voi kehittyä jotain muutakin.
Parastahan olisi viettää aikaansa sellaisten ihmisten seurassa, jotka auttavat kasvamaan kohti sitä täyttä omaa potentiaalia, samalla mukavaa rentoilua ja purinaa tarjoten. Yksiselitteisesti ei siis henkilökohtaista kasvua voi laittaa sinkkuuden, seurustelun, hyvän tai huonon suhteen piikkiin.
Itse olen kokenut varsin isoksi siunaukseksi sen, että olen onnistunut kohtaamaan sellaisia ihmisiä, jotka herättävät niin paljon lämmön ja rakkauden tunnetta, että heitä ei halua päästää pois sydämestään, mutta jotka samalla onnistuvat (joko tietoisesti tai tiedostamatta) satuttamaan niin syvästi, että joutuu reilusti omien mukavuusrajojensa ulkopuolelle.
Olen ollut havaitsevani sellaisen ilmiön, että useimmille ihmisille tällaiseen riittävä lämpö ja rakkaus pääsee usein syntymään vasta ns. "vakavassa" suhteessa. Kevyemmissä suhteissa omien mukavuusrajojen tullessa vastaan on usein helpointa vain heittää hanskat tiskiin, syyttää toisen ihmisen viallisuutta ja pysytellä omien mukavuusrajojensa sisällä.
Vakavammatkaan suhteet eivät kuitenkaan omien havaintojeni mukaan usein tarjoa erityisen hyviä avaimia henkilökohtaisten rajojen ylittämiseen. Vakavien parisuhteiden kirjoittamattomiin sääntöihin nimittäin tuntuu kuuluvan se, että kummatkin osapuolet tekevät parhaansa ollakseen satuttamatta toista tai asettamatta toista vaikeisiin tilanteisiin.
Uskonkin, että yhteiskunnassamme voi olla vaikeata kohdata sattumalta sellaisia ihmissuhteita, jotka tarjoavat riittävän hyvän pohjan henkilökohtaisen kasvun prosesseihin sysäämiselle. Niiden ensimmäisten kokemusten jälkeen sydäntään uskaltaa kenties helpommin avata ja lienee myös helpompi nähdä mukavuusrajojen ylittäminen positiivisena haasteena, mutta millä päästä alkuun ja saada ne ensimmäiset positiiviset kokemukset?
Huomaan tässä vaiheessa ajattelevani tätä asiaa jotenkin hirvittävän ihmissuhdekeskeisesti, vaikka omien rajojensa ylittäminen ulottuu toki moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen. Tämä lienee seurausta siitä, että ihmissuhteet - ja niiden yhteydessä tapahtuneet kasvukokemukset - lienevät olleet minulle niitä vahvimpia kokemuksia, joiden kautta silmät sitten ovat avautuneet vähän laajempaankin tarkasteluun. Lienee ihan mahdollista, että tällaisia alullepanevia kokemuksia voi saada myös muita reittejä pitkin, mutta minulla ei niistä ole hirveästi kokemusta. Olisiko jollakulla muulla vastaavia kokemuksia esimerkiksi psykoaktiivisten aineiden käytön kautta tai joltain muulta elämän osa-alueelta?
Voimia sinulle Wolverine! Toi epätietoisuus on niiin rasittavaa, tiedän sen.
---
Etenkin kun ikää tulee lisää, niin parisuhteissa edetään nopeampaa vauhtia. Tiedetään jo mitä halutaan ja kun halut kohtaa, niin miksi hidastella? Ihan eri juttu tietty jos on tavattu 16-vuotiaana, niin silloin yleensä seurustellaan se 10 vuotta ennen naimisiinmenoa tms.
Itselläni saattoi nuorempana olla parisuhde jo ohi siinä ajassa, joka nykyään riittää sen toteamiseen, että tuossa ihmisessä on jotakin, mitä voisin elämääni haluta. Toki omat ihmissuhteeni eivät tätä nykyä ole tarkoitushakuisia siten, kuin voisi kuvitella naimisiin ja perheelliseksi halajavien ihmisten suhteiden olevan. Pyrin haalimaan elämääni ihmisiä, joiden vaikutusta itseeni ja elämääni pidän arvokkaana ja/tai miellyttävänä, ja toki joku joka etsii ensisjaisesti johonkin tiettyyn rooliin sopivaa ihmistä pitää ehkä tarkoituksensa mukaisena selkeää vaiheittaista etenemistä kohtaamansa ihmisen sovittamiseksi kyseiseen rooliin ja tarkoitukseen jonkin tavoitteensa täyttymisen edistämiseksi.
Pointtini lienee se, ettei sillä niinkään ole suoraan verrannollista suhdetta ikään kuin siihen, mitä ihmisistä hakee. Ehkä useilla ihmisillä tavoitteellisuus ihmissuhteissa iän myötä lisääntyy. Ajatus siitä että tietyssä iässä toimii tai kuuluu toimia tietyllä tavalla edustaa ajatusmaailmaa, jota itse vieroksun.
That aside, ymmärrän kyllä halun edetä nopeammin huomaamaan onko kohdattu yksilö yhteensopiva omien tavoitteiden kanssa, ja olla "tuhlaamatta aikaa" vääränlaisiin ihmisiin, jos pitää tarpeellisena ottaa elämäänsä ensisijaisesti sellaisia ihmisiä, jotka palvelevat tiettyjä omia tarkoituksia. Eiköhän se niin ole useimmilla, ne tarkoitukset ja niiden esiin tuomat tarpeet vain eriävät toisistaan melkoisesti ;)
Olen varmaan ikisinkku!
---
---
Etenkin kun ikää tulee lisää, niin parisuhteissa edetään nopeampaa vauhtia. Tiedetään jo mitä halutaan ja kun halut kohtaa, niin miksi hidastella? Ihan eri juttu tietty jos on tavattu 16-vuotiaana, niin silloin yleensä seurustellaan se 10 vuotta ennen naimisiinmenoa tms.
---
Itselläni saattoi nuorempana olla parisuhde jo ohi siinä ajassa, joka nykyään riittää sen toteamiseen, että tuossa ihmisessä on jotakin, mitä voisin elämääni haluta. Toki omat ihmissuhteeni eivät tätä nykyä ole tarkoitushakuisia siten, kuin voisi kuvitella naimisiin ja perheelliseksi halajavien ihmisten suhteiden olevan. Pyrin haalimaan elämääni ihmisiä, joiden vaikutusta itseeni ja elämääni pidän arvokkaana ja/tai miellyttävänä, ja toki joku joka etsii ensisjaisesti johonkin tiettyyn rooliin sopivaa ihmistä pitää ehkä tarkoituksensa mukaisena selkeää vaiheittaista etenemistä kohtaamansa ihmisen sovittamiseksi kyseiseen rooliin ja tarkoitukseen jonkin tavoitteensa täyttymisen edistämiseksi.
Pointtini lienee se, ettei sillä niinkään ole suoraan verrannollista suhdetta ikään kuin siihen, mitä ihmisistä hakee. Ehkä useilla ihmisillä tavoitteellisuus ihmissuhteissa iän myötä lisääntyy. Ajatus siitä että tietyssä iässä toimii tai kuuluu toimia tietyllä tavalla edustaa ajatusmaailmaa, jota itse vieroksun.
That aside, ymmärrän kyllä halun edetä nopeammin huomaamaan onko kohdattu yksilö yhteensopiva omien tavoitteiden kanssa, ja olla "tuhlaamatta aikaa" vääränlaisiin ihmisiin, jos pitää tarpeellisena ottaa elämäänsä ensisijaisesti sellaisia ihmisiä, jotka palvelevat tiettyjä omia tarkoituksia. Eiköhän se niin ole useimmilla, ne tarkoitukset ja niiden esiin tuomat tarpeet vain eriävät toisistaan melkoisesti ;)
Joo. Useimmilla on kuitenkin sellaisia ehdottomia juttuja, joita elämältään haluaa tai toivoo. Jos toinen sulkee niitä hirveästi pois, niin en näe mitään syytä jatkaa juttua. Esim. vaikka itse tiedän haluavani perheen ja haluan elää tasaisessa ympäristössä. Näinpä jos mies sanoisi ettei halua perhettä taikka olisi esim. agressiivinen, ei hän olisi sitä mitä haluan.
Musta tuntuu, että mun pitää tutkia enemmän omia suhdekäsityksiäni. Mä oon hyvin oon omistushaluinen ja haluan hyvin läheisen kumppanin siitä toisesta. Sellaisen, jonka kanssa tehdään kaikkea yhdessä. Toisaalta siinä on hyvät puolensa jos haluaa pitkän suhteen yhden ihmisen kanssa ja tuntea sen paremmin, kuin kukaan muu. Mä kuitenkin tunnun taipuvan sellasiin suhteisiin, joissa pitäisi olla jotenkin järjettömän intensiivisesti. Kun meitä pitäis yhdessä niin suuri rakkaudenpainovoima, että me muserrutaan ja sulaudutaan osin yhteen. Siltä se toisaalta välillä tuntuukin. Se rakastumisvaihe tuntuu oikeestaan enemmänkin musertavalta, kun huumaannun siitä toisesta niin täydellisesti, että hetkikin erossa tuntuu vaikealta.
Kyllähän se siitä tasaantuu onneks aina ajan kanssa.
Tää on kyllä oikeesti ihan paras luukku. Varsinkin nyt, kun ei todellakaan kaipaa ketään uutta elämäänsä, eikä ikävöi yhtään ainoaa entistäkään. Nyt pystyy jo nauramaan kipeillekin asioille, jotka ois mieluiten pyyhkiny kokonaan pois. Aivan mahtavaa kerrankin pystyä ajattelemaan ja suunnittelemaan omaa elämää järjellä ilman että tunteet tulee siihen sotkemaan. Tunteista kun ei oo ainakaan mulle seurannu kertaakaan muuta ku itkua ja hammasten kiristystä. Ottanu opikseni.
Minä en aio lähteä täältä enää ikinäkoskaan pois 
[q]Freja, 14.10.2007 02:16:
Mä niin rakastan tätä luukkua *sydän*
[/q]
[q]Mönnä, 14.10.2007 15:06:
Tää on kyllä oikeesti ihan paras luukku.
[/q]
*joo**hihu*
---
Joo. Useimmilla on kuitenkin sellaisia ehdottomia juttuja, joita elämältään haluaa tai toivoo. Jos toinen sulkee niitä hirveästi pois, niin en näe mitään syytä jatkaa juttua. Esim. vaikka itse tiedän haluavani perheen ja haluan elää tasaisessa ympäristössä. Näinpä jos mies sanoisi ettei halua perhettä taikka olisi esim. agressiivinen, ei hän olisi sitä mitä haluan.
Niin.. Ja tarkoitushakuinen ihmisten kohtaaminen johtanee useimmiten siihen, ettei haettuun rooliin sopimaton henkilö kelpaa lainkaan mihinkään kohtaan omaa elämää, eikä häneltä mahdollisesti opittavia kokemuksia ja näkökulmia siten tulekaan kohdanneeksi.
Jepujee vieläkin täällä ja tuntuu jo paljon paremmalta kuin pari kuukautta sitten. Kävin jopa treffeillä jotka meni ihan helvetin hyvin, olin iteki yllättyny miten rento tunnelma oli ja miten nopeesti aika meni kun vaan jubailtiin jotain random juttuja. Nyt viikoks lomalle ja kattoo sen jälkeen jos kävis uudestaan ulkona. Vaikkei tosta koskaan mitään tuliskaan niin pakko sanoa että oli ainakin helvetin onnistuneet treffit ja kiva huomata että ihan helvetin mukavia ja hyvännäkösiä samanikäisiä mimmejä on sinkkuna, se antaa toivoa tulevaisuuteen :)
Tuli muuten mieleen että miten treffeillä tulee toimia? Olen itse niin pihalla koko deittailuscenestä että hyvät vinkit olis ihan tarpeen. Ekat treffit vedän aina herrasmiesmäisesti enkä edes yritä mitään mut mites tokat treffit? Jos silloinkin tuntuu vielä synkkaavan niin voiko illan päätteeksi ihan suoraan lähestyä ja yrittäää päästä ekalle pesälle? Kuulostaa vitun tyhmältä mut en oon ollu niin kauan poissa kuvioista etten tiedä mikä on "normaalia", kai se sit on sitä miltä iteltä tuntuu tms :P