päivän :)
Jes! Sain asuntolaina asiat kuntoon ja maanantaina tekemään kaupat kämpästä![]()
Onneks olkoon, hieno juttu!
Ihanan raikas ja vihreä aamu.
(Olisin tosin selvinnyt ihan hyvin ilman noita kastematoja.)
Mun kulta on ihan tajuttoman kiltti ja hyvä mies
Tasan kaksi vuotta sitten tähän aikaan mua jännitti ihan vitusti

Mutta kannatti jännittää *sydän*
Tämän kesän lomat pötkähti työpaikan seinälle, eka täysipitkä kesäloma pitkään aikaan. 4 viikkoa, mutta talon käytännöistä johtuen joutuu pitämään kahdessa osassa.. Mutta siinä piileekin hyvä juttu, koska lomarahat tulee kahteen kertaan, kun loman osat ovat passelisti eri kuukausina.. Heinäkuun alussa 2 viikkoa, pari viikkoa töitä ja taas pariksi viikoksi lomalle lomps.. Me likey.
Suunnitelmiakin on jo tehty.
Ekalla puoliskolla vois tehdä vaikka roadtripin suomen ympäri, ja yhtenä tai parina päivänä ainakin leikkiä turistia helsingissä: Kävis lintsillä ja ajais jokaisen ratikkalinjan päättäriltä päättärille ja katselis maisemia, tiedä vielä mitä kaikkee tulee bongattua siinä matkan varrella.. Ja jos säätila antaa myöten rannalla loikoiluakaan ei voi missata.
Toisella lomapuoliskolla vois lähtee sit vaikka suomen rajojen ulkopuolelle.. Joku Tallinnan/Tukholman risteily heti ensikärkeen ja sit vaikka lentskarilla Lontooseen..
World is full of choices! YAY!
Kohtalotoverit
*sydän*
Onni ja autuus miten ihana sää. Taas jaksaa, ja luontoakin voi ihastella ilman jatkuvaa silmien siristelyä tahi aurinkolaseja. Tuulisesta ilmanalasta tulee kyllä otettua kokolailla kaikki irti mitä suinkin suodaan. Aaah..![]()
Siun pitäis muuttaa tänne Kotkaan. Täällä saa tuosta tuulesta nauttia ihan nokko.
krapula on vihdoin hellittänyt!
...ei ole edes vielä tullut...kauhulla odottelen...
Onni ja autuus miten ihana sää. Taas jaksaa, ja luontoakin voi ihastella ilman jatkuvaa silmien siristelyä tahi aurinkolaseja. Tuulisesta ilmanalasta tulee kyllä otettua kokolailla kaikki irti mitä suinkin suodaan. Aaah..
krapula on vihdoin hellittänyt!
---
Onni ja autuus miten ihana sää. Taas jaksaa, ja luontoakin voi ihastella ilman jatkuvaa silmien siristelyä tahi aurinkolaseja. Tuulisesta ilmanalasta tulee kyllä otettua kokolailla kaikki irti mitä suinkin suodaan. Aaah..
---
Siun pitäis muuttaa tänne Kotkaan. Täällä saa tuosta tuulesta nauttia ihan nokko.![]()
Hehe, juu näin olen kuullut, ja kyllä kieltämättä tuon perusteella houkuttais. En nimittäin kuuna kullan valkeana olis uskonu, että vielä joskus asun alueella, jossa tätä varsin ihanaa luonnonilmiötä ei tavata kuin nimeksi. Sitä varsin pian ryhtyy pitämään arvossa arvaamattomassa asioita joita toisaalla tyytyisi niin ikään pitämään päivänselvänä. Asioita joita ei voi ostaa, ja kuten sanottua, joista todella osaa nauttia. Tuhannesti todenneena todettakoot toinen mokoma: luojan kiitos olen syntynyt pohjoismaahan!
Kesä kesä kesä ja uiminen (ei ihan vielä jorpakossa)
Tajusin just että se ihana outo fiilis on palannu. En osaa kuvailla sitä kun vaan joksikin omituiseksi zen fiilikseksi; kun kaikki on niin täydellisessä tasapainossa tässä hetkessä, että jopa aika pysähtyy*yingyang*
Yksi kylmä Carlsberg, maukas savuke, mammojen suosima ristikkolehti, luksuslakanat, ihanan keväinen ja raikas sade. Siitä on tämä pe-la yö tehty (miinusta pikkuisesta yksinäisyydestä)
Suht ajoissa tutimaan ja ihanaisen pitkän aamukahvituokion jälkeen salille + uimaan; tiedossa iiiiiiihanaa polskintaa ja lillumista <3
Ystäväni, etenkin tuo isoveli. Kiitos hänelle oikein kivasta risteilystä:)
Uusi sänky
Uudet levyt
Ei ahdista niin paljoa kuin yleensä
---
Tajusin just että se ihana outo fiilis on palannu. En osaa kuvailla sitä kun vaan joksikin omituiseksi zen fiilikseksi; kun kaikki on niin täydellisessä tasapainossa tässä hetkessä, että jopa aika pysähtyy*yingyang*
---
Aurinko, kevät, tuleva kesä ja ne kärpäset selkeesti on tän kaiken takana,eikös? :))
kyllä nekin vaikuttaa, mutta oli mulla aikasemminkin keväällä hetken tää fiilis. Oikeestaan kyse on enemmänkin siitä, ettei oo mitään suurta tai pientä kriisiä elämässä.
Niitä on kerenny olla jatkuvasti jo parin vuoden ajan, joten on ihanaa vaan olla ja nauttia elämästä ilman että tarvitsee ajatella ja pohtia asioita. Nyt SAA pohtia ja ajatella asioita.
Tän päivän happy thoughtit on just kans samaa sarjaa. Järjestelen himassa tavaroita ja mietin miten haluun mestaa sisustaa. Kohta kaverin muutto tiedossa. Samalla pääsen hakemaan Artun kotiin(mun kissa), sekä partsikamat ja uuden sängyn tempurpatjalla.
Ne kun saan paikalle täällä on perjaateessa jo kaikki. Sitten tarttee vaan lainaa pora ja tehä pieniä hankitoja kuten mauste- ja kukkahylly ja kämppä on done.
Ja katoin just, että maailman parhaiden bileiden liput tulee tänään myyntiin 40min päästä o/
Elokuussa taas damiin*sydän*
Ensinmäiset kaksi viikkoa armeijasta takana, tästä se helpottuu!
Eikös nykyajan intti ole vähän sellaista, että sen voisi suorittaa kirjekurssina.
Kylläpä se vaan on tuo viimeisen kahden päivän sää, joka on ollu pelkkää balsamia. Ihanan pilvistä ja viileähköä, vaikka viileämpääkin vois olla. Tähän aikaan viime vuonna kärsittiin ja kärvennyttiin jo päivä päivältä pahemmin, joten kyllä tästä ihanuudesta kaiken irti ottaa ja osaa olla kiitollinen. Nautittu on!
*sydän*
Työmatkan varrelta oli siivottu roskat pois, oli kiva kävellä tuo yksi mäki ylös (ekaa kertaa vielä tänä keväänä) ja katsella miten luonto heräilee.
Löysin vihdoin kiinnostavan ihmisen!
Toinen :) tulee siitä että löysin mitä haluan tehdä isona. Haen ensi vuoden yhteishaussa Heltechin AV-viestintä linjalle opiskelemaan äänitekniikkaa! Kaksi vuotta meni kyllä hukkaan merkonomiopinnoissa.. 
Tärkeintähän on että tekee työtä josta pitää, eikö?
edit: Ja KOLMAS :)! Saan kuulokkeisiin uuden johdon ilmaiseksi ^_^