Kolahtaako kirjat?

Kolahtaa!

Just sain Dan Brownin "Meteoriitin" loppuun ja alottelen Torey Haydenin "Toisten lapsia", tai no siitäki oon jo 1/3 osan lukenu

Reynoldsia ei jaksa nyt hetkeen lukea. Jotenkin alkaa taas puuduttamaan, kun lukeaa häneltä useamman kirjan putkeen, jotka on jo lukenut kiljoona kertaa aikaisemmin. Ei siinä, hyviä kirjoja ja mainio kirjailija, mutta nyt hieman vaihtelua ihan toisenlaiseen tekstityyliin, sillä ajattelin aloittaa taas Pat Gadiganin Mielenpelin lukemisen ja siitä hieman tiukempaan tekstiin; kun on sopivasti kevät ja kesä tulossa niin Mona Lisa Overdrive toimii!
Tekisi mieli ostaa lisää taas Torey Haydenin kirjoja. Huumorin puolelta Pratchet alkaa taas innostaa. Kuolema. *sydän* Liikaa taas, mitä tahtoo ja kauhee ulina! *uliuliuli*

Viimeksi tuli luettua Havukka-ahon ajattelija ja tykkäsin tosi paljon! Aivan loistavia juttuja, harmitti oikein kun sai sen loppuun luettua. Seuraavaksi pitäis kattoa tuo leffa.

Muuten en oo vähään aikaan lukenut mitään, pitäis käydä tekemässä kierros kirjastossa jos sieltä vaikka tarttuis parit kirjat mukaan. Oon lukenut kirja-arvosteluja jonkun verran, mutta oon ollut niin hölmö etten oo laittanut niiden kirjojen nimiä ylös :/

[q]SamHard, 28.3.2006 09:27:
harrry the pot head..
[/q]

Harry's a pothead and the Sorcerer's stoned...

Islamin musta kirja - Carlo Panella

Kirja kertoo Islamin historiasta ja sen merkityksestä Euroopan historialle. Läpi käydään mm. Osama bin Laden, Irakin sodat, Israelin synty, USA:n ja Venäjän/Neuvostoliiton politiikka lähi-idän maihin, öljylobbaajat, Afganistan, Iranin nykytilanne...

Kirja on todella vaiherikas ja täynnä Jihadia (pyhä sota) läpi Islamin historian. Islamin perustajahahmo Muhammedin esimerkin innoittamana johtohahmo toisensa perään sortuu johdattamaan kansaansa Jihadiin. Yleensä kohteena ovat juutalaiset, koska jo Muhammadin Koraanin teksteissä juutalaiset mainitaan juonittelijoina ja syypäinä ikäviin asioihin. Islamilaiset lähi-idän maat kuluttavat energiaa ja aikaa sotavarusteluihin laiminlyöden kansan hyvinvointi ja kehitys. Jopa lännen maksamat mittavat öljyrahat menevät poikkeuksetta harvojen taskuihin. Yhteiskuntien kehittymiseen ei panosteta muuten kuin armeijan muodossa. Lähi-idän heimopäälliköt eivät ole läpi historian tuntuneet pääsevän yhteisymmärrykseen tärkeistä yhteisistä asioista eivätkä myöhemmin edes valtiot ole saaneet pidettyä yllä arabialaista tai islamilaista yhtenäisyyttä.

Israel juutalaisineen tuntuu olevan vihan helppo kohde arabeille läpi vuosikymmenten. Islamilaiset eivät vaan tykkää, että juutalaiset tekivät pyhälle maalle valtion 1900-luvun alussa. Oikeutuksen juutalaiset saivat valtiolle siksi, että heitä oli ennenkin asunut alueella ja he taistelivat ympärysvaltojen puolilla maailmansodissa. Arabit valitsivat vastapuolen. Sodan "sääntöjen" mukaan hävinneellä puolella ei ole oikeutta vaatimuksiin. Juutalaiset taistelivat jo ensimmäisen maailmansodan aikoihin lähi-idässä voittajien puolella kaupungin vahvuisella sotajoukolla (50 000) ja heidät tunnustettiin sodan liittolaisten joukossa omaksi yksiköksi/kansaksi. Toisen maailmansodan aikoihin juutalaisten tuhoaminen sai uutta tulta, kun muslimijohtajat saivat tukea Hitleriltä häviten kuitenkin lopulta taistelun.

Koulutus on lähi-idän maissa heikko. Ja jos ei ole tietoa, niin ei ole niin paljon järkeä. Ja jos ei ole niin paljon järkeä, niin sitten tilalla on tunnetta... Uskoa ja uskontoa. Ja jos uskonto on Islam, niin sieltä Muhammadin seikkailuista voi saada itselleen selkeän oikeutuksen kanavoida vihaa ja turhautuneisuutta (Jihad). Ja miehillä riittää energiaa sotimiseen ja vihaan asti. Miehillä on kilpailu ja sotiminen verissä. Lähi-itä on täynnä vihaisia ja katkeria miehiä. Ja ikävää tässä on vielä se, että kun kelpo nainen vielä pystyy rauhoittamaan villin miehen, niin lähi-idässä naisten asema on pidetty kivikautisessa asemassa. Kuka niiden äijien luonnetta siel oikein tasoittaa, jos naisetkaan eivät saa avata suutaan? Miehet vaan boostaa toisiaan yhä villeimpiin suorituksiin ja elämällä on antoisa tarkoitus, kun on vihollinen, johon voi kanavoida tuon miehekkään ja eläimellisen energian. Päivät soditaan, ja illat otetaan naista valmiin ruuan ääressä. Tämä jos mikä on miehekästä elämää...
kivikaudella.

Lähi-idässä on paljon rauhan ja demokratian nimeen vannovia muslimijohtajia. Mutta useimmiten heidät joko tapetaan tai jollain tavoin syrjäytetään vallan kahvoista vaikutusvaltaisten uskonjohtajien toimesta. Kouluttamaton kansa niukoilla tiedotusvälineillä varustettuna on helppo valjastaa uskonnollisen ryhmittymän voimavaraksi. Köyhyys ja epätasa-arvo on polttoainetta väkivallalle. Valtiossa kuin valtiossa.

lainasin tossa viimeinkin ilmestyneen untinen-auelin maan lapset -sarjan viimeisen osan "maalattujen luolien maa".

huhhuh ujot 850 sivua... jotain 350 sivua luettu, no on tässä vielä aikaa 13.5. asti. ei voi ees lainaa uudestaan kun on jonoa.
on se kyllä hyvä, ja ei vois muuta ollakkaan, koska koko sarja on parhautta

muuten tässä on taas tullu luettuu kaikenlaista, oon tässä vuosikausia tuhonnut dragonlance-sarjaa ja niitä on kyllä ehkä vähä vitusti liikaa

äskettäin luin myös alexandra salmelan "27 eli kuolema tekee taitelijan" mutta en itseasiassa oikeastaan tykännyt siitä. harmi.

Dekkarit!

Parhaita on sellaiset, joissa on yhdistettynä yhteiskunnallisiin kannanottoihin mielenkiintoinen juoni. Pidän siitä, että kirjailija pohtii sen alueen asioita, mihin hän on kirjan tapahtumat sijoittanut; tämä toteutuu ainakin seuraavien kirjailijoiden teoksissa:

-Henning Mankell (Ruotsi)
-Ian Rankin (Skotlanti)
-Rei Shimura (Japani ja USA)
-Jarkko Sipilä (Helsinki)
-Leena Lehtolainen (Espoo)
-Alexander McCall Smith(Botswana)
-Harri Nykänen (Suomi)

Edellä mainituista pidän ehkä eniten Ian Rankinin kirjoista. Lehtolaisen ja Shimuran kirjojen henkilöhahmot ovat joskus hiukan väkinäisen oloisia. Rankinin kirjat tosin ovat aika synkeitä päähenkilön kyynisyyden vuoksi, joten niitä ei voi hirveen montaa lukea putkeen.

Dekkareissa on se hyvä puoli (kuten fantasiassa), että kun kerran löytää kirjailijan mistä pitää, niin kirjoja sitten riittää. Joten hyviä vinkkejä taitavista dekkaristeista otetaan vastaan!

Kolisee ajoittain. Täytyy olla kohtuullisen kiireetöntä aikaa jos jaksaa keskittyä lukemiseen muutenkin kun työaikoina. Tai sitten pitäisi vain osata rentoutua paremmin.

Tällä hetkellä on aloitettavana Mikael Karvajalka. Hakimkin on jo hyllyssä odottamassa vuoroaan, pitäisi vaan saada kirja aloitettua. Kun alkuun on päässyt, käy usein niin ettei meinaa malttaa lopettaa lukemista.

Bill Bryson - A Short History of Nearly Everything
Nigel Rodgers & Mel Thompson - Huonosti käyttäytyvät filosofit

nuo siis tämän hetken lukuiloa tarjoavia opuksia :)

Tilasin tossa just Sammakkokustannuksesta seuraavat kirjat:

Michael Albert: Parecon
Noam Chomsky: Mediakontrolli
Noam Chomsky: Merirosvoja ja keisareita
Noam Chomsky: Valta ja terrori
William S. Burroughs: Nisti

Tuolta löytyy lisätietoa edellämainituista, ja paljon muitakin todella mielenkiintoisia opuksia
http://sammakko.com/kirjat_ja_kirjailijat/ulkomaiset/index.php

[q]Huura Tavaton, 26.7.2006 00:16:
kannattaa lukea alkuperäisellä kielellä kirjoitettuja kirjoja mikäli mahdollista, aina saa enemmän irti kielillisistä leikeistä ja koukeroista kuin hassuista suomalaiskäännöksistä. toki laadukkaita käännöksiä on paljon..
[/q] Olen sekä samaa että eri mieltä kanssasi. Jotkut kirjat todellakin kannattaa lukea alkuperäiskielellä, esimerkiksi Lord of the Rings tai Nabokovin Lolita suosittelisin ehdottomasti lukemaan englanniksi. Mutta jos ei omaa täydellistä englanninkielentaitoa, aina jokin sana sieltä täältä jää ymmärtämättä, etenkin jos kyseessä on jotain teknistä erikoissanastoa, ja se vähän häiritsee lukukokemusta. Onhan niitä raskaita venäläisiä klassikoita vähän vaikea lukea alkuperäiskielellä useimmille =P

Toki, tällä hetkellä menossa Sofi Oksasen Stalinin lehmät, sitä ennen luin Sofin Baby Jane

Viimeiset lukemani kirjat olivat järjestyksessä ylioppilaskokeista tähän päivään:

Entäs jos... - joka kertoo Suomen historian käännekohdista autonomian ajasta nykypäivään. Siinä nimensä mukaisesti käsitellään vaihtoehtoisia historian kulkuja ja miten ne olisivat voineet syntyä. (Tyyliin entäs jos Suomeen olisi vakiintunut monarkia? tai entäs jos kansallisen taiteen kulta-ajan kuuluisimmat maalarit olisivatkin olleet naisia?) Mukavaa pientä ja kuitenkin hyvin perusteltua jossittelua niinkin vakavamielisellä tieteenalalla kuin historiassa. Kirja tarjoaa fiktiivisyytensä lisäksi myös faktoja todellisesta historiankulusta.

Pyhä keihäs - joka kertoo Longinuksen keihään myytistä ja sen osuudesta natsisaksan johdon väitetyssä okkultismissa. Kokonaisuudessaan mielenkiintoisia ajatuksia ja pohdiskeluja herättävä kirja, joka kuitenkin skeptiselle Keksille tuntuu lähinnä vaikkapa Pyhä veri pyhä Graal -kirjaan verrattavissa olevalta sadulta. Kirjan jonkun asteinen faktillinen arvo oli lähinnä tarkkojen tapahtumaketjujen ja henkilökuvien muodossa. Esimerkiksi Himmlerin rooli SS:n johdossa ja natsisaksan yhtenä merkittävimmistä hahmoista sai aivan uuden merkityksen.

Kuninkaiden rakastajattaret - joka kertoo 1400- -1900-lukujen hovielämästä, keskittyen eniten 1600- 1700-lukujen Ranskan ja Englannin kuninkaiden rakkauselämään. On jokseenkin ironista, etten voi sietää nykypäivän juorulehdistöä, mutta silmät kiiluen ahmin nämä satojen vuosien takaiset monarkian kitkerimmät ja makeimmat hedelmät. Samaan hengenvetoon halveksin ihmisiä, jotka huvittavat itseään vaikkapa nyky-Englannin kuningashuoneen toilailuilla - eipä nyky-monarkioilla taida muuta arvoa enää ollakaan. Kalliiksihan nämä "turhat julkkikset" kansoilleen tulevat. Kirja paljasti ainakin jokseenkin uskottavasti naisten potentiaalisen mahdollisuuden vaikuttaa maailmaan tuona aikana miesten kautta ja toisaalta kuitenkin näytti myös, kuinka etuoikeutettua on elää nykypäivän sekä sukupuoli- että yhteiskuntaluokaltaan tasa-arvoisessa valtiossa, jossa saa elää rakkaussuhteessa itse valitsemansa miehen kanssa sekä rakentaa itselleen elämänsä mitenkuten haluaa!

Ludvig XIV - Tämän elämäkerrallisen kirjan luin lähinnä edellisen kirjan mainingeissa syventääkseni tietoutta 1600- 1700-lukujen politiikasta ja elämästä. Kirja osoittaa hyvin Ranskan ajoittain dominoivan ja ajoittain heikon vallan Euroopassa aurinkokuninkaan aikaan ja kertoo hyvin yksinkertaistetusti koko Euroopan valtarakenteen – kuinka sitä kokonaisuudessaan hallitsivat käytännössä toisilleen sukua enintään muutaman sukupolven takaa tai naimakauppojen kautta olevat hallitsijat. Kirjan (tai minun) heikkous on äärettömän monet nimet aina prinsseistä ja armeijan kenraaleista vaihtuviin ilolintuihin, joita on lähes mahdotonta muistaa enää seuraavassa luvussa.

Tällä hetkellä luen lyhyen 1900-luvun historiaa, eli politiikan historiaa vuodesta 1914 vuoteen 1991. Kirja on todella koukuttava ja hyvin kirjoitettu, mutta se sisältää niin paljon mielenkiintoisia pieniä faktoja mm. erilaisista vallankumouksellisista järjestöistä, maailmanhistoriallisesti tärkeistä henkilöistä ja talousjärjestelmän muutoksista korrelaatiossa historian kulkuun, että niitä on mahdotonta muistaa.

… Mitä taas todelliseen fiktiiviseen kirjallisuuteen tulee, niin aloitin huhtikuussa lukemaan nuorena rakastamaani C.S. Lewisin Narnia –sarjan ensimmäistä osaa Velho ja Leijona. Kahlasin vaivalla noin 50 sivua ja lopetin kyllästyneenä. Kyllä ihmiskunnan historia on paras tarina!

Mul on just vika Potteri menossa =D Luin eilen puolet, tänään vois lukea loput.

Luin tuossa vähän aikaa sitten ensimmäisen Harry Potterini, eli Feeniksin Killan. Sitten olikin pakko hankkia Puoliverinen Prinssi, ja nyt on menossa se ihka ensimmäinen osa, ja tarkoituksena lukea nuo kirjat 1-4 ennen maaliskuuta kun sarjan viimeinen osa julkaistaan suomennettuna. Miten olenkin tätä vältellyt, loistava kirjasarja :)

[q]Cloudberry,
Jeff Longin Vuosi nolla oli ihan alkua ja ihan loppua lukuunottamatta erittäin jees.
[/q]

luonnollisesti kandee lukee myös Helvetin piirit, ellei ole luettu jo!

Jotkut harvat ... Antony Beevor iskee ainakin. LoTR tietenkin ja Black Hawk Down oli aivan maino teos <3

ei

[q]KooKie, 1.2.2007 22:48:
---
Ei, vaatteiden päältä hierominen on turhauttavaa jos se ei eventually johda mihinkään. :D
[/q]

Tähän sen enempää tarttumatta... :D

[q]
Jotta ei ihan OT:ksi menisi, niin kerrottakoon, että viimeinen lukemani kirja, jota ei koulukirjaksi voi lukea tahi muuten tue opintojani suoraan, on Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta. Pyysin sitä joululahjaksi, koska kuvittelin sen olevan nimenomaan historian historiaa, kuten "maailman historian pikkujättiläiset" jne. Petyin ensin tajutessani kirjan käsittelevän pikemminkin luonnontieteitä, kuten geologiaa, kemiaa ja fysiikkaa...

Koska olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista tieteistä (poisluettakoon liian tekniseen matematiikkaan pohjautuvat, koska numerot eivät ole intohimoni) tartuin kirjaan ja nopeasti löysin sen punaisen langan. Kirja on täynnä vaikeaa asiaa helposti selitettynä ja sitä lukiessani aloin harmittelemaan, etten ollut lukiossa ottanut kemian ja fysiikan kursseja pakollisia enempää - se antoi aineista aivan erilaisen ja intohimoisemman kuvan, kuin harmaahkot kävyt luokan edessä monotonisesti käskemässä meitä laskemaan kirjasta yhtälöitä.

Lukukokemuksena kirja on mukava, koska aiheestaan huolimatta se on soljuvasti ja väliin jopa romaanimaisesti kirjoitettu ja kuivakaimmillakin hetkillään se onnistuu säilyttämään mielenkiinnon - toki olettaen, että ihminen on kiinnostunut ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Konkreettisten faktojen (tai pikemminkin sen omin sanoin: hyvin perusteltujen oletusten) lisäksi se tarjoaa myös virikkeitä filosofiseen pohdiskeluun, mikä on mielestäni kirjan kokonaisaiheen kannalta ratkaisevaa siinä, että sitä voi kutsua onnistuneeksi teokseksi. Juuri kirjan tiedealueet ylittävä monipuolisuus tekee siitä mielestäni nopeasti muisteltuna parhaimman kirjan, minkä olen lukenut.
[/q]

Mulla on toi alkup. kielellä eli enklanniksi, ja pakko sanoa että itse olen sen nyt lukenut kolmeen kertaan. Mielestäni aivan loistava teos, itse nauroin monta kertaa ääneen kirjailijan tavalle käyttää mainiosti kuivaa brittiläistä huumoria. Voin lainata ton originaalin, olettaisin että se on huomattavasti miellyttävämpi lukukokemus kuin käännösteos. Jos siis englanti sujuu tarpeeksi hyvin.

Kyllä kolahtaa. Varsinkin David Eddingsin ja Dean Koonzin kirjat