Bilekansan jälkikasvu - skidit!!!
en jaksanut etsiä omaa aikaisempaa kommenttiani tässä threadissa, enkä muista mitä olen vuosia sitten kirjoittanut tästä aiheesta.
Ei varmaan siinä suhteessa ole paljon mikää muuttunut, että en vain pääse ylitse siitä fiiliksestä että lapsi ikään kuin ottaa enemmän kuin antaa. Kömpelö sanonta, mutta ideana siis että omasta elämästä häviää niin paljon asioita mitä ei lapsen jälkeen enää voi (huom tärkeä sana SPONTAANISTI) tehdä :panic: eikä lapsen hankkimista oikein voi peruuttaa (enää 12rv:n jälkeen ainakaan).
Kun ensinnäkin olen sitä mieltä, ettei mahdollinen-joskus-tuleva-lapsi esimerkiksi _todellakaan_ tule istumaan pelikonsoleitten ja tietokoneitten edessä kasvaessaan yms. ei sitä sitten itsekään voi vain pelailla vapaa-aikanaan. huom aikahan suorastaan lentää siivillä kun tähän vaiheeseen jo joudutaan. kuulemma.
tämä ajatus ainakin pelästytti kultaseni perinpohjin ja päätettiin asian käsittelyä edes hypoteettisen ajatuksen tasolla lykätä muutaman vuoden verran.
Olisikin kiva tietää perheellisiltä ihmisiltä, että mitä asioita he pistäisivät vaakakupin toiselle puolelle jos mun vaakakupin puolella on tuo äsken toteamani 'oman menettäminen'.
Meidän kissat sitä paitsi on meille kuin lapsia, täydellisiä sellaisia, en haluaisi että mikään ikään kuin tulisi kissojen ja mun väliin. Tuntuu välillä ettei aikaa olisi tarpeeksi hengata kissojenkaan kanssa. Eikä vanhempi kissakaan välttis ois innoissaan jostain hännästä repivästä konttailijasta.
Minnekään ei myöskään voisi lähteä suht spontaanisti, mikä ahdistaa ehkä kaikkein eniten. Paljon on stressaantuneita vanhempia ketkä vain juoksee hoitopaikkojen, töitten, kauppojen ja kotien väliä kaikki päivät, että ihan miettii miten sitä voi tasapainottaa tän kaiken ehkä joskus tulevaisuudessa. Pienet arkirutiinit ihanan avopuolison kanssa on kivoja, mutta tollanen 150%rutinoituminen hoito-työ-kauppa-koti-akselille on voimakas ajatus.
mitäs tästä voi taas todeta, ei oo aika vielä, ei. harmi että se perhanan kliseinen biologinen kello tikittää. Ei kyllä hirveen kovaa mutta eipä olla kaukana siitä tilastollisesti todennäköisyydestä, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla ensimmäinen lapsi tehdään yleensä noin kolmekymppisenä. sinänsä ristiriitaista, että olen kuitenkin sitä mieltä että lapset kannattaisi mielellään hankkia ennen 30v.-40v. (tässä ei ole mitään suurta logiikkaa tai järkeilyä takana, ei tarvitse sitä yrittää penätä,fiilispohjalta).
eikä lapsen hankkimista oikein voi peruuttaa (enää 12rv:n jälkeen ainakaan).
Kyllä voi. Rakenneultratutkimus tehdään vasta raskausviikolla 18-20 ja jos siellä havaitaan vakavia ongelmia raskauden voi keskeyttää.
Olisikin kiva tietää perheellisiltä ihmisiltä, että mitä asioita he pistäisivät vaakakupin toiselle puolelle jos mun vaakakupin puolella on tuo äsken toteamani 'oman menettäminen'.
Mun mielestä ensinnäkin raskausaika (kaikkinen pahoinvointeineen ja kipuineen) on ihanaa aikaa. Se on ihmeellinen onnen tunne kun alkaa tuntemaan lapsen liikeitä mahassa ja vähän myöhemmin saa suoran kontaktin masuasukkiin. Ja toiseksi, kun se lapsi sitten on maailmassa ja voi ylpeänä todeta "tämän me olemme saaneet aikaiseksi" kun lapsi hymyilee, nauraa ja oppii uusia asioita... Tottakai lapsi vie aikaa, mutta sen takia on kummeja, isovanhempia ja muita väliaikaiskaitsijoita, kun tulee vaikka semmoinen meno jonne ei voi lasta ottaa mukaan.
Eikä vanhempi kissakaan välttis ois innoissaan jostain hännästä repivästä konttailijasta.
No voi haloo! Lasta voi ja pitääkin kieltää tekemästa semmoista. Ei se sen ihmeempää ole,
Minnekään ei myöskään voisi lähteä suht spontaanisti, mikä ahdistaa ehkä kaikkein eniten.
Höpö höpö. Se kun ottaa lapsen mukaan. Ei se niin vaikeeta ole. Ainoa mistä täytyy pitää huolta on, että lapsi tasaisin väliajoin saa ruokaa, juomaa ja puhtaan vaipan housuihin. Meidän Tomi (nyt 1v 4kk) on ollut mukana kahdesti motoristikokkareissa, viikon matkalla Barcassa, roadracingkilpailuissa ja harkoissa, mun mukana kampaajalla, neuvolassa, gynellä ja ultratutkimuksissa... Mitä enemmän lapsi on mukana, sen enemmän hän oppii, sopeutuu ja osaa olla eri paikoissa käyttäytyen hyvin.
olen kuitenkin sitä mieltä että lapset kannattaisi mielellään hankkia ennen 30v.-40v.
Tottis.
1. Mitä vanhempi nainen on kun tekee lapsia, sen suurempi on riski saada kehitysvammainen lapsi.
2. Nuorempana jaksaa ihan toisella tavalla esmes valvoa lapsen takia kuin 4-kymppisenä. Yksi kaverini, 4 lapsen äiti, sanoi tämän 4. kohdalla kun oli 33v. että ei tää lapsen teko oo enää 3-kymppisten hommaa. Naapurin rouva teki 3. muksunsa 39-vuotiaana ja alkoi stressin takia kärsiä rytmihäiriöistä kun lapsi oli puolivuotias.
3. Ja onhan se kiva päästä isännän kanssa reissuun vielä suhtkoht nuorena kun voi jättää muksut kotiin.
Ei varmaan siinä suhteessa ole paljon mikää muuttunut, että en vain pääse ylitse siitä fiiliksestä että lapsi ikään kuin ottaa enemmän kuin antaa. Kömpelö sanonta, mutta ideana siis että omasta elämästä häviää niin paljon asioita mitä ei lapsen jälkeen enää voi (huom tärkeä sana SPONTAANISTI) tehdä
Itse pohdiskelin aikoinani ihan samoja asioita, mutta lapsen syntymän jälkeen arvomaailma heitti niin ison kuperkeikan, että ongelmia ei ole ollut. Se on aika käsittämätöntä miten paljon sitä haluaa olla oman lapsen kanssa ja mistä kaikesta, ennen niin elintärkeästä asiasta, on tullut toissijaisia.
Lapsen kanssa olemisessa, hoitamisessa, laspen kasvamisessa ja kasvattamisessa on jotain todella maagista. En usko, että sitä voi ymmärtää ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Kun ensinnäkin olen sitä mieltä, ettei mahdollinen-joskus-tuleva-lapsi esimerkiksi _todellakaan_ tule istumaan pelikonsoleitten ja tietokoneitten edessä kasvaessaan yms. ei sitä sitten itsekään voi vain pelailla vapaa-aikanaan. huom aikahan suorastaan lentää siivillä kun tähän vaiheeseen jo joudutaan. kuulemma.
Kaikki on kasvatuksesta kiinni.
Olisikin kiva tietää perheellisiltä ihmisiltä, että mitä asioita he pistäisivät vaakakupin toiselle puolelle jos mun vaakakupin puolella on tuo äsken toteamani 'oman menettäminen'.
Kuten Blondiekin totesi, hyvin vähän siinä mitään menettää. Tätä on vaikea perustella, sillä sen huomaa todellakin vasta sitten kun on se oma lapsi sylissä ekaa kertaa. Siinä vaiheessa ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään spontaanit matkat tai teot.
Itse en ole oikeastaan mistään joutunut luopumaan. Toki käyn vähemmän ulkona ja saatan tulla aikaisemmin kotiin, mutta kaikki vain sen takia, että en olisi seuraavana päivänä väsynyt ja ärtynyt muksun kanssa. Silti aina kun olen keikkatarjouksen saanut, olisin voinut mennä. Olen muutamista keikoista kieltäytynyt, mutta ei sitä aina ole ennenkään päässyt.
Olisikin kiva tietää perheellisiltä ihmisiltä, että mitä asioita he pistäisivät vaakakupin toiselle puolelle jos mun vaakakupin puolella on tuo äsken toteamani 'oman menettäminen'.
Hmm.. Elämä on erilaista. Tietysti lähtemistä tulee mietittyä hieman tarkemmin ja baarista joskus lähdettyä aikaisemmin, mutten koe tuota huonona asiana. Itelläni tuollainen baareissa heiluminen ym. oli kuitenkin sellaista "paremman puutteessa" juttua ja nyt on kotona se parempi, jonka parissa viihtyy.
Toisaalta mähän oon monen mielestä huono äiti, kun oon alusta asti järkkäillyt myös itselleni aikaa. Taisin käydä ekan kerran keikalla, kun pikkuset oli 1,5 kuukautta. Meillä on luotettavat, varmat ja innokkaat hoitajat, joille muksut on pienestä pitäen voinut jättää huolehtimatta, joten mun ei ole tarvinnut höperöityä. Ja lapsilla tosiaan on isäkin, jonka huomiin oon kyllä itse alusta asti aivan surutta jättänyt pikkuiset. Hyvin ovat pärjänneet.
Mä en koe, että lapset ois vieny mun elämästä mitään pois, ennemminkin tuoneet siihen tietyllä tavalla merkitystä ja erittäin paljon hymyjä ja kikatuksia. Välillä on huonoja päiviä ja kaikki ketuttaa, mutta noita mulla oli kyllä jo ennen muksujen syntymää, joten.. Itseasiassa en nyt millään keksi huonoja asioita, joita muksuista olisi seurannut. Elämä on erilaista ja mun mielestä ehdottomasti paljon parempaa. Toisaalta meillä ei vielä ole tätä lapsellista elämää takana kuin 6,5 kuukautta, joten eiköhän noita hermojaraastaviakin puolia tule vielä löytymään..-)
Ainiin.. Pakko vielä lisätä: Se raskausaika tosiaan oli ihanaa!-)
Sori Salla, koitan lietsoa..
Jo vanha kuva, jostaan kesäkuulta. Pikkuset on tossa noin puoltoista kuisia. On ne niin sulosia.
Sori Salla, koitan lietsoa..
http://i5.photobucket.com/albums/y172/djarctos/Pikkritvierekkin.jpg
Jo vanha kuva, jostaan kesäkuulta. Pikkuset on tossa noin puoltoista kuisia. On ne niin sulosia.
Ja sit niistä tulee tällaisia :P
*vauvakuumeil*
Ei saa laittaa tollasia ihunia kuvia, tässähän alkaa suunnittelemaan jotain harkitsematonta! :heart: :crybaby:
Vedet meni elokuvien tyyliin ku Niagaran putoukset pari tuntia sitten. Kohta olis taas lähtö. Pitäkäähän peukkuja.
*peukkujenpitel* :)
peukkujaaaa
:)
Ja sit niistä tulee tällaisia :P
Joo, tiedän. Koitin tossa just eilen kuvata meidän 7 kk muksuja. Sanomattakin selvää ettei molempia saa samaan kuvaan (ainakaan paikallaan) yhtä aikaa..
Vedet meni elokuvien tyyliin ku Niagaran putoukset pari tuntia sitten. Kohta olis taas lähtö. Pitäkäähän peukkuja.
Joo tääl on pottuvarpaatkin ristissä. Onnea!!
Dodi, kotona taas. Tyttis siis tuli 10.12. 2005 ja leikaten tämäkin. Strateegiset mitat: 3630g ja 50cm. :heart:
ONNEA!!!Dodi, kotona taas. Tyttis siis tuli 10.12. 2005 ja leikaten tämäkin. Strateegiset mitat: 3630g ja 50cm. :heart:
Dodi, kotona taas. Tyttis siis tuli 10.12. 2005 ja leikaten tämäkin. Strateegiset mitat: 3630g ja 50cm. :heart:
Paljon onnea koko perheelle! :heart:
*vauvakuumeil*
Dodi, kotona taas. Tyttis siis tuli 10.12. 2005 ja leikaten tämäkin. Strateegiset mitat: 3630g ja 50cm. :heart:
Onnittel*
:)
Paljon onnea! Joko se puhuu ja kävelee?
Paljon onnea! Joko se puhuu ja kävelee?
Tuskin tää tuoreepi tapaus vielä, mutta ehkä se edellinen jo tekee edellämainittuja toimintoja.
Vai miten?
Loopy!
LOL :D :D
Onnea Blondie, vielä näin netinkin välityksellä...
Kerro terveisiä koko perheelle!!