Kolahtaako kirjat?

Nyt yritän lukea oopperan kummitusta huonolla menestyksellä. On sen verran puurouttavaa tekstiä, että luomet valahtaa väkisinkin kiinni :( Aaarg, tahtoo jotain hyvää luettavaa...

1400 sivuinen biologian peruseos kolahtaa huomatttavasti enemmän kuin Arborsculpture. Pudotettu samalta korkeudelta...

Alastair Reynolds - Timanttikoirat, Turkoosit päivät

Kirja sisältää kaksi pienoisromaania tai pitkää novellia. Molemmat tarinat ei varsinaisesti liity Ilmestysten avaruuteen, mutta Timanttikoirissa oli viittaus Kuilukaupunkiin, johon juuri oli iskenyt sulautusmisrutto. Molemmat novellit olivat hyviä, mutta hieman enemmän pidin Timanttikoirista. Tarina oli vähän samanlainen kuin Cube-leffat.

Muutaman kirjan olen tänä vuonna lukenut:
Alex Garland - Laguuni (The Beach)
William Sutcliffe - Elämää etsimässä (Are you experienced)
Aaron Jennings - Chasing Dreams

Seuraavaksi ajattelin lukea john harrisin the backpacker:n ja kolme irvine welshin kirjaa.

Yhden kirjan oon lukenu elämässäni

Kolisee tällä hetkellä

Mammoth book of Jack The Ripper
Sujata Massey Rei Shimura ja Helmenkalastaja

Kyllä tulee luettua

Arnaldur Indridason: SAMEISSA VESISSÄ

Matti R-juna Joensuu, Karin Fossum ja tämä yllä mainittu Arnaldur ovat monessa suhteessa samankaltaisia rikoskirjailijoita. He kaikki kirjoittavat rankoista aiheista välttäen helppoja sensaatioita, kaikkien kirjoissa rikosten uhrit saavat äänensä kuuluville (usein vaivaamaan jäävin äänenpainoin) ja heidän tuotantonsa on niin tasaisen vahvaa, että keneltäkään heistä on vaikea nimetä sitä yhtä kaikkein parasta teosta.

Ellei sitten Sameissa vesissä ole Arnaldurilta tähän mennessä lukemistani dekkareista se paras. (Käytän hänestä etunimeä, koskapa sellainen on Islannissa käytäntö.) Jos näin on niin se ei vähiten johdu siitä, että hän on tällä kerralla jättänyt aiempien romaaniensa keskushahmon, lapsuudessa kadonneen veljensä kohtaloa jo riipaksi asti murehtineen ja tyttärensä huumekoukkua voimattomana seuranneen raskasmielisen Erlendurin sivuun ja nostanut rikosta ratkomaan Elinborgin, jonka perhepiirissä on myös omat tarinaan kerroksia lisäävät ongelmansa. Toinen syy on se, että tällä kerralla kirja keskittyy aiempia enemmän itse rikosten ratkaisemiseen ja on siksi vetävämpi ja viihdyttävämpi.

Rikoksia kirjassa vilahtaa useampikin, mutta kaksi keskeistä, toisistaan erottamatonta ovat kurkku viiltämällä murhatun miehen tapaus ja pikku hiljaa paljastuva, huonomaineisen Rohypnol-lääkkeen avulla suoritettu raiskausten sarja. Vastaavista rankoista rikoksista on kirjoitettu jos jonkintasoista sosiaalipornoa ja moraalista näennäisnärkästelyä, mutta kuten sanottu, Arnaldur pysyy asialinjalla. Eikä kuvion ja syyllisyyskysymysten arvaaminen ole lukijallekaan kaikki kaikessa, vaan kirjailijan omatyylinen kerronta kiilaa edelle.

Ehkä minulla on joku asennevamma, kun minua aina näissä "Arnaldureissa" hämää se, että Islannissakin voi tapahtua tällaista tai että sielläkin rikoksia ratkotaan laboratorioissa dna-näytteillä. (No, siellä jos missä niitä on hyvä ratkoa dna-näytteillä!) Jotenkin siitä maasta on vain muodostunut semmoinen lintukotokuva, että se on sellainen unelmien kyläyhteisö, jossa kaikki ovat naapureita keskenään ja suurin murhe on vatsatautinen poni. Odotan puolittain pelolla minkälaiseksi tämä realistinen dekkarisarja muotoutuu, kun se alkaa saada taustaväriä Islannin finanssikriisiä. Pankkikiemuroita mielenkiinnottomampaa jännityksen nostattajaa on nimittäin vaikea keksiä, ellei sitten Formula-ajoja lasketa. Sarjan uusin suomennos kuulema jo sivuaa tannoisia talousskandaaleja.

Tuli taas "pari" uutta kirjaa postissa:

- James Gleick, Genius: The Life and Science of Richard Feynman

- Richard Feynman, The Pleasure of Finding Things Out

- Robert Wright, Nonzero: The Logic of Human Destiny

- Robert Wright, The Moral Animal

- Arthur C. Clarke, Rendezvous with Rama

- Arthur C. Clarke, Songs of Distant Earth

- Harris Sam, Moral Landscape

- Carl Sagan, Shadows of Forgotten Ancestors

Kyllä tulee luettua, ja ihan tarkoituksella siinä mielessä että työmatkat julkisilla jurnuttaessa kestää niin tajuttoman kauan. Että hölmöä se olisi jos ei yrittäisi itseään viihdyttää. Nyt on yksi Tuija Lehtisen kirja menossa.

Pitäis järjestää tää kämppä niin et sais ennen nukkumaanmenoa luettua sängys kirjoi. Muutenkin pitäis päästä irti tän koneen ääres lymyymisestä niin et sais luettuu kirjoi. Alla jo ollu vuoden verran Philip K. Dick:n Valis. Pitäähän se saada luettua, kun sen on kirjastolta lunastanut =p

[q]k1mm0, 3.3.2007 11:00:
---
UnityF, 3.3.2007 10:56:
jos jollekkin tulee mieleen jotain niin ehotuksia otetaan vastaan.

---


orson scott card - seitsemännen pojan seitsemäs poika
[/q]
no ärkele ja mä jo googletin tuon et oliko se toi ja kaikee ja jaksanu lukia et onko tää jo ehdotettu tähän =P joo eli toi alvin sarja. jotkut arvostelijat todenneet niistä viimosimmista kirjoista että ei voi tietää hyvää jos kirjailija jo pyytelee anteeksi esipuheessaan =P

Life of Maria Montessori - Biography

1900-luvun alkupuolella opetus oli ympäri maailmaa suurimmaksi osaksi vielä sitä, että lapset istutettiin penkkiriveihin ja heidät laitettiin opettelemaan asioita ulkoa. Joko kuuntelemalla tai kirjoittamalla. Ei kokemalla. Ja oppimisvaikeuksista kärsivät laitettiin surutta idioottien laitoksiin, joihin laitettiin kaikenlaiset ongelmaiset ja mielenterveydellisistä vaikeuksista kärsivät.

30-vuotias Maria Montessori oli jo tuohon ikään mennessä hankkinut osaamisellaan käsityömestarin, antropologistin ja lääkärin tutkinnon. Kovan noista suorituksista tekee se, että takanaan hänellä oli paljon haasteita. Italialainen yhteiskunta oli rajujen muutosten kourissa. Työttömyyttä ja köyhyyttä oli paljon kaikkine sivuvaikutuksineen. Kansa oli vajonnut sivistyksen ajoistaan pitkälle alas. Isä ei pitänyt tyttären opiskeluvalinnoista ja teki sen painostavan selväksi Marialle. Naisen ei ollut tuohon aikaan sopiva opiskella, eikä varsinkaan tieteitä kuten antropologiaa tai lääketiedettä, joista Maria oli kiinnostunut. Mutta hän sinnikkäästi suostutteli itsensä tiedekuntaan ja miesten ylimielisyyden tuomista haasteista huolimatta luki itsensä parhain arvosanoin ensimmäiseksi tohtorisnaiseksi (koko maailmassa?). Poikkitieteellisen menestyksensä ansiosta hän vaikutti naiselta, joka pystyi halutessaan mihin vain.

Samaan aikaan hän koki ihastuksen, kenties rakastuksen, ja lyhyestä työpaikkasuhteesta tiedekunnassa koitui avioton lapsi Mario Montessori. Lapsen isä jatkoi omaa elämäänsä ja löysi oman perheensä, mikä vaikutti syvästi Mariaan. Hän kuitenkin jatkoi sinnikkäästi tutkimuksiaan ja suoritti virkaansa tidekunnassa. Maria päätti, että poika kasvaa hänelle läheisen perheen hoivissa niin, ettei tiedä vielä kuka hänen äitinsä on. Perhe kasvattaisi hänen lapsensa Montessori-pedagogiikan tyyliin, jota Maria Montessori oli jo jonkin aikaa kehitellyt. Myöhemmin heidän tiensä yhdistyisivät.

Haastavasta elämästään huolimatta hän oli aina kehitellyt teorioitaan mielessään ja alkanut testailemaan niitä lapsilla. Tuon ajan Italiassa lapsia juoksenteli joka paikassa valtoimenaan. Vanhempien ollessa töissä tai elantoaan tienaamassa, talojen pihoilla pyöri kaikenlaisten perheiden lapsia, tekemässä mitä lystäävät. Monesti sellaista, josta saattoi olla haittaakin. Maria Montessori keksi idean, että rakennettaisiin taloja työtätekeville ihmisille ja näiden ihmisten lapsia hoidettaisiin ja opetettaisiin vanhempien työpäivän aikana. Opetus tapahtuisi hänen keksimällään Montessori-menetelmällä, joka perustui siihen, että lapset oppisivat itse kehitystasonsa mukaisesti leikkimällä erilaisten opetusvälineiden avulla ja samalla he oppisivat taitoja myös toisiltaan. Opettaja ohjastaisi, tarkkailisi ja oppisi, mutta puuttuisi mahdollisimman vähän. Päivään kuuluisi myös erilaiset rutiinit, kuten hygienian opettelu, terveystarkastukset, ruokailu ja hiljainen hetki, jota Montessori kutsui meditaatioksi, hiljentymiseksi omien ajatustensa pariin hengittäen rauhallisesti kuin nukkuva vauva.

Maria huomasi, että lapset valitsivat mieluummin leikkeihin materiaaleja, joiden avulla oppivat ja jotka samalla opettivat. Lapsen tutkiva luonne tuli hyödyntää. He motivoituivat tekemällä itsenäisesti asioita ja nauttivat siitä, että osasivat, ja vähensivät häiriökäyttäytymistään merkittävästi. Tavoite oli myös, että lapset kotiin palatessaan sivistäisivät perheitä oppimillaan asioilla. Montessori-metodi saavutti maailmankuuluisuuden, kun Maria Montessori sai idiooteiksi todetut lapset sujuvasti lukemaan ja kirjoittamaan jo nuoremmalla iällä kuin mitä tuohon aikaan normaaleiksi todetut lapset.

Montessori-pedagogiikkaa jatkoivat Marian läheiset opettajaoppilaat ja monet heistä liittivät siihen omia näkemyksiään jatkaen omia teitään. Maria Montessori ei hyväksynyt muita näkemyksiä ja vaali nimeään eri maiden opetusjärjestelmissä. Haittapuolena tässä oli se, että Montessori-pedagogiikka oli varmasti hyvä, mutta käsittikö se varmasti kaikki mitä oppimisessa on?

Psykoanalyysi teki tuloaan Sigmund Freudin johdolla ja Montessorin läheinen seuraaja Anna Freud liitti isänsä psykoanalyysin tutkimuksia Montessori-pedagogiikkaan. Maria Montessorille esim. ihmisen seksuaalisuus oli vieras käsite ja heidän tiensä erkaantuivat kuten oli erkaantunut monen muunkin koulukunnan edustajan kanssa. Maria Montessoria kritisoitiin siitä, ettei hän ottanut tarpeeksi huomioon itsensä/opettajan vaikutusta opetuksessa. Montessori-pedagogiikka kun tuntui joillain opettajilla toimivan eri tavoin kuin muilla, vaikka välineet ja metodit olivat samat.

Montessori matkusteli paljon Yhdysvalloissa, Britanniassa, Hollannissa, Espanjassa, Ranskassa ja Chilessä. Hän selvisi molemmat maailmansodat ja yritti pitää koulujärjestelmää elossa Italian diktaattorin Mussolinin hallinnassa. Suuren osan 80-vuotiaasta loppuelämästään hän vietti Intiassa, jossa Gandhin kanssa yhteisymmärryksessä rakennettiin parempaa Intiaa.

Maria Montessori oli suunnannäyttäjä kaikille naisille tuohon aikaan. Hän oli kaunis nainen, joka pitäytyi naisellisessa pukeutumisessa, elehti ylväästi, puhuen kauniisti ja vivahteikkaasti säilyttäen aina malttinsa. Maskuliininen ja naisia väheksyvä (tiede)maailma ei ollut tottunut naiseen, joka hurmasi viehättävyydellään ja voitti älykkyydellään.

Paljon on yhteiskuntamme järjestelmässä Montessorin jälkeä. Kaupunki rakentaa asukkailleen asuntoja ja vanhempien työnteon aikana lapsesta huolehtii joko lastentarha tai peruskoulu. Koulussa lapsen itsenäiselle tekemiselle annetaan tilaa ja hänen istetuntoaan ja osaamistaan yksilönä vahvistetaan. Lapsen oma kehitystaso ja taitotaso otetaan huomioon (konstruktivismi) ja lapselle annetaan sellaista tukea, kun hän sillä hetkellä tarvitsee. Erilaisin menetelmin (käsityö, liikunta, kuvaamataito, ryhmätyöt, esitykset, opetusretket yms.) autetaan lasta oppimaan eri aistiensa kautta niin tiedollisia kuin taidollisiakin taitoja sekä kouluaineissa että myös sosiaalisissa taidoissa. Vanhempien kanssa pidetään yhteyttä ja lapsen hyvinvoinnista vaihdetaan tietoja. Koulussa on terveydenhoitaja, kuraattori, psykiatri ja säännöllinen ruokailu rutiineineen. Ja eihän tuo kaikki varmasti toteudu kaikissa Suomen kouluissa, mutta paljon heikommin on monessa muussa maassa.

[q]Matti W, 25.5.2007 16:11:
Kesken tällä hetkellä on pääsykoekirjojen lisäksi Bill Clinton - My Life[/q]

Mitä mieltä oot tosta Clintonin kirjasta? Vaikka Billistä tykkäänki, niin mulla on ollu toi kirja kesken jo yli vuoden ku kyllästyin siihen "sitten kun minä olin presidentti paransin tämän ja tämän vähemmistön elämää näin ja näin" -löpinään. Kirjan kirjotustyyli on vaan liian minäminäminä. Hillaryn kirja vaikutti paljon paremmalta luettavalta.

Viimeksi luettu Agatha Christien novellikokoelma Herkuleen Urotyöt. Ihan näpsä kokoelma, ei minusta parasta Christietä kuitenkaan. Tarinoiden rytmitys kärsi rajoitetusta sivumäärästä paikka paikoin aika pahasti. Ei mitään mieleenpainuvaa, mutta viihdearvoltaan kohdallaan.

Nyt aloittelen Ari Paulowin kirjaa Viidakkojuoksu.

Historian kirja
Mutta opinko mitään?

Alastair Reynolds - Ilmestysten Avaruus

Olis pitäny tää kirja lukea ihan ekana, koska Reynoldsin muissa kirjoissa on paljon viittauksia tapahtumiin mitä tässä kirjassa tapahtuu. Mut sit taas nyt oli jännää lukiessaan huomata miten kaikki asiat avautui ja mistä kaikki oli lähtöisin. Mahtavaa scifiä!

[q]Syce, 4.4.2008 13:58:
Missä välissä sä kirjoja kerkeet lukee? sähän oot lubbarissa koko ajan*ding*

(*nauru*)
[/q]

*SLÄP* jos oot huomannu, ni katoan aina ysin mais illalla viimestää pois :P

Aina silloin tällöin, mutta en mikää lukutoukka ole. Viimeksi muhun kolahti kivasti ihanan Wolpertingin, Rumon, seikkailut.

Walter Moers on kirjoittanut kaksi kirjaa Rumosta itsestään, Rumo Ylämaailmassa ja Rumo Alimaailmassa. Nuo kaks fantasiakirjaa on varmaankin ainoot fantasiakirjat, mistä oon piiiiitkään aikaan ollut kiinnostunut.

Pitäis varmaan seuraavaks lukea Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää, johon liittyy samoja hahmoja ja sama manner kuin Rumossa.

Harry Potterit ja TSh ei kiinnosta yhtään, mut jotenkin tuntuu että pidän fantasiakirjoista kaikista eniten.

Pieni kun olin, muistan että tykkäsin hirveesti Päättymättömästä tarinasta ja Mestaritontun seikkailuista.
Hitto, pakko kyl käydä kirjakaupassa tänään.

Kyllä kolahtaa. Varsinkin David Eddingsin ja Dean Koonzin kirjat