Minkä leffan katsoit viimeksi ?

Back to tv, radio, leffat, web O

POLTERGEIST II: The Other Side
(1986)
*tähti**tähti*

Tobe Hooper'n ansaitussa klasaristatuksessa paistatteleva pelottelu pohjanaan tuotettu jatko-osa ei niinkään harmita alkuperäistä anorektisemmalla tarinalla, kuin mitättömällä keskinkertaisuudella, johon ollaan sorruttu ja hukattu lähes kaikki se potentiaali mitä ensimmäisessä Poltergeist'ssa luotu maailma syväluotaavammalla käsittelyllä neljä vuotta aiemmin mahdollisti. Jo edesmenneen brittiohjaaja Brian Gibson'in eduksi laskettakoon se, että tämä tavoittaa samaa tunnelmaa, johon käsikirjoittajakolmikko Grais, Victor ja Spielberg aiemmallaan ylsivät, mutta vain ohikiitävän hetken ja ainoastaan siten, ettei sen vertaamista Hooperin monia kauhugenren perinteisiä konventioita korottavaan kummitteluun voi välttää. Viimeisessä roolissaan nähtävä Julian Beck tekee jäätävää jälkeä pahan pastorina, jonka maailmaa taustavoimissa vaikuttava sveitsiläistaiteilija H.R. Giger makaaberisti muovaa.

TRAILER

IMDb

Talvilomalla on aikaa pörrätä teattereissa bongaamassa rästiin jääneitä leffoja, ja vaikka "Valkoinen nauha" herättikin enemmän ihastusta ja mielenmyllerrystä, niin olen iloinen myös siitä, että "Hurt Lockeria" on roikotettu saleissa minua varten tähän asti. Eihän se mikään maailman paras sotaelokuva ole niin kuin jossain on väitetty - Elem Klimovin "Tule ja katso" sekä Isao Takahatan "Tulikärpästen hauta" tulevat säilyttämään jaetun ykköstilansa vielä pitkään - mutta kyllä ihan persoonallinen ja katsomisen arvoinen kokemus. Ja ehkä nimen omaan kokemus, sillä lähes koko filmin ajan perziissä oli pikkaisen epävarma ja piinaava olo, aivan kuten operaatiotaan suorittavalla pomminpurkuryhmällä. Henkilöiden nahkoihin pääsi siis hyvin sisälle, mikä oli sitäkin positiivisempaa, sillä elokuvassa muuten käytettiin kaikkia etäännytyspaletin peruskeinoja: Käsivarakameraa, tuntemattomia näyttelijöitä, yhtenäisiä univormuja henkilöiden yllä jne.

Sotilaiden ja paikallisväestön suhteet Irakissa tulivat aika karulla tavalla selviksi. Amerikkalaiset sotilaat keskustelivat tuskin koskaan irakilaisten kanssa ilman että pyssyn pitkä piippu sojotti näitä kohti. Kaikki irakilaiset olivat epäilyttäviä, joka ikinen heidän eleensä (tai eleettömyytensä) muodosti riskitekijän, kännykkä irakilaisen kädessä oli aina vaaran merkki. Ja kuuma oli, vuohia joka paikassa ja lapset viskelivät kivillä. Rakenna siinä sitten rauhaa as we know it. Ainoa läheisempi kontakti syntyi yhden pomminpurkajan ja piraattifilmejä kauppaavan pikkupojan välille, ja siitä saatiin elokuvaan taiten alleviivaamatta jätetty draaman kaari. Ja se mustatakkisen "hyvän" irakilaismiehen kohtalo melkein elokuvan lopussa totisesti kosketti.

Oscar-pystiä en edelleenkään arvosta kovin korkealle, mutta on sitä jaettu persoonattomammille ja tyhjänpäiväisemmillekin tekeleille kuin tälle. Suosittelen.

The Fourth Kind *nukkuu**haukottel**nalle*

Yritetty jotaa blairwitchmäistä "kusetusta" siinä muttei se oikee toimi tollai avaruusolioilla höystettynä. Paska.

Valheiden Verkko 81/100

Päihitti mennen tullen muut USA vs. lähi-itä -pätkät.

Terminator - Salvation.

Onhan tää ihan kova, Christian Bale sopii tohon hyvin mut eihän tää oo sama asia ilman Iso-Arskaa <3


Iso-Arskasta puheen ollen niin The Expendablesista uus traileri <3

http://www.iwatchstuff.com/2010/03/expendables_trailer_action_guy.php

PUSHER

Vaikka nähnyt ties kuinka montaa kertaa niin aina jaksaa kattoa uudestaan

037 - Did you Hear about the Morgans
SJP ja Hugh Grant perusrooleissaan, joten kauheasti ei jääny tästä käteen. Niin kliseinen, niin kliseinen.

Shutter island ja IMAX Arabia tuli tsekattua jenkeissä ja Shitter island oli kyl aika tuskallisen hidastempoinen vaikkakin ihan piristävä juoneltaan. Arabia sitten taas ihan liian uskontopainotteinen ollakseen mitenkään mielenkiintoinen. Dome IMAX-teatterissa sen katsominen oli kyllä ihan kiva kokemus.

Bronson

The taking of Pelham 1 2 3

District 9. Ihan helvetin hyvä leffa, sijoittuu sinne neljän ja viiden tähden välimaastoon.

edit: tästähän varmaan tehdään jatko-osa ja pakko sanoa että jään odottamaan sitä, yleensä noi jatko-osat ovat enemmän tuskaista odotettavaa kun pilataan hyvä tarina. tästä jäi kuitenkin niin paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia että tästä voidaan tehdä vaikka mitä.

Naisen Kivitys

Veti kyl hiljaseksi .......

038 - City of God
Odotuksiin nähden pieni pettymys, mut taisin vaan odottaa liikaa. Hieno ja hyvä leffa, ei siinä, mut jotenkin ei täysillä kuitenkaan iskeny.

Vapaapaiva tuli vietettya katsoen Die Hard 1, 2, ja 3... Ehka sita kattois vaikka tanaan sen 4.0 :D

the hurt locker.

en nyt oikein käsittäny miks tää sai Oscarit jne, ei kyllä mun mielestä mitenkään erityinen elokuva. kai viime vuosi sit oli harvinaisen huono elokuvavuosi tai sit tää meni vaan ohisektoriin.

2012.
Ei ollu kyllä niin kummonen leffa.. Idea oli kyllä ok mutta toteutus kusi suhteellisesti. Tapahtumat oli niinku mistä tahansa pyssysankari leffasta jossa pyssyt oli vaihdettu erilaisiin epic world events...

[q]Wolverine, 2.4.2010 13:57:
the hurt locker.

en nyt oikein käsittäny miks tää sai Oscarit jne, ei kyllä mun mielestä mitenkään erityinen elokuva. kai viime vuosi sit oli harvinaisen huono elokuvavuosi tai sit tää meni vaan ohisektoriin.
[/q]
Itsekkin yllätyin kuinka huono tämä leffa oli. Jotenkin odotin enemmän kun kerran Oscarinkin sai.

Lainkuuliainen kansalainen - Law Abiding Citizen

Loistava elokuva, kunnes loppu tuli. Olisi nyt voinut keksiä edes vähän fiksumman lopetuksen, kun muuten elokuva piti sisällään loistavia kohtauksia.

Liisa Ihmemaassa 3D. Ja oli muuten hemmetin tylsä!

transformers. Oli muutes aika yllättävän hyvä pätkä!

On vähintäänkin oikeutettua kysyä:
MITÄ **TTUA HARLINILLE TAPAHTUI?

Geena Davis.

O