Klubituslaisilla lapsia?
[q]Amma:
---
Pikachu:
Sun vanhemmat sitte on ilmeisesti ollu niitä uusavuttomia vanhempia kun ei oo kersaansa osannu kasvattaa? (eli sinua)
---
Ikävä kyllä metsään tais mennä toi arvio.
[/q]
Jos nyt oikein tämän ymmärsin, niin Ammaa taitaa lähinnä ärsyttää sellaiset lapset, joille ei ole opetettu mitään käytöstapoja ja jotka 'terrorisoivat' muita ihmisiä vaikkapa julkisissa kulkuvälineissä. Olen itse aivan samaa mieltä, mikään ei ole niin ärsyttävää kun lapsi joka riehuu ja tahalleen provosoi vieraita ihmisiä ja vanhemmat eivät kehtaa/uskalla/osaa/pysty pitämään lastaan kurissa. Lähes kuka hyvänsä voi saada lapsen, mutta kannattaisi oikeasti kaksi kertaa miettiä onko kaikista kasvattamaan lapsensa kunnolla. Itse en ainakaan vielä ole siihen valmis, mutta ehkä joku päivä. Ei ole mielestäni järkeä alkaa lapset vastaan lapsettomat keskustelua, koska suurin osa täältä klubbaristakin on vielä sen verran nuoria, että nämä lapsiasiat ja mielipiteet muuttuvat vielä moneen kertaan.
[q]Avernian:
---
SilverJo:
Lainatakseni omia sanojani: ei miehistä ole kuin purkkien avaajiksi ja hämähäkkien tappajiksi. 
---
Kyllä nuokin taitaa olla keittiössä hoidettavia hommia... eli naisten aluetta 
[/q]
on 
purkin kuin purkin saa auki oikeanlaiset hanskat kädessä ja hämähäkkejähän on ilo listiä 
Hmm.. Tää onki aihe jossa mulla on aina mielestäni ollu massasta poikkeava mielipide. Tosin täältä oon löytäny muutaman jonka ajatusmaailma menee edes jotenkin samaan suuntaan. Mutta noh, ihan pienestä pitäen olen ajatellut että en ikinä halua lapsia. Silloin aikoinaan se perustu siihen, että melkein kaikki perheet jotka mun ympärillä oli toimi niin huonosti, että ajattelin että tällaseen maailmaan en kyllä halua lasta tuoda. Hieman samasta syystä oon nuoresta asti ajatellut etten koskaan halua mennä naimisiin. (mutta siitä ei enempää tähän topicciin)
No sitten kun ikää on tullut enemmän ja on alkanut katsoa mailmaa aikuisen eikä lapsen silmin. On tietysti huomannut että ei se nyt ihan noin mustavalkoista ja yksinkertaista ole. Mielipiteeni ei kylläkään ole muuttunut, mutta perusteluita on tullut enemmän ja ehkä vähän fiksumpia kun toi "maailma on huono paikka".
Edelleenkään en ajattele niin että haluaisin omia lapsia. Syy siihen tosin nykyään on se, että kärsin psyykkisistä sairauksista, jotka ovat kroonisia, ja jotka vaativat lääkehoitoa niin että pystyn edes jotenkin elämään tätä elämääni. Ja jos raskaaksi tulisin niin se raskausaika olisi minulle ja lapsen isälle todennäköisesti täyttä helvettiä. Raskauden aikana kun ei juurikaan saa niitä lääkkeitä syödä mitä tarvitsisin.
En tietenkään voi väittää että tämä olisi absoluuttinen ja viimeinen varma mielipiteeni, elämää kuitenkin on edessä sen verran paljon vielä, että sitä ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Mutta hyvin todennäköisesti siinä käy niin että jos joskus perhettä alan perustamaan, niin ne lapset kyllä sitten "joutuu" hankkimaan jollain toisella tavalla.
Tää nyt on vähä sekavaa tekstiä, enkä jaksa ihan kaikkea selitellä, mutta jos joku haluaa kuulla lisää perusteluita, tai enemmän tietoa tosta psyykeasiasta, niin voin kyllä sit kertoa. Eli saa kysyä!
[q]Avernian:
---
SilverJo:
Lainatakseni omia sanojani: ei miehistä ole kuin purkkien avaajiksi ja hämähäkkien tappajiksi.
---
Kyllä nuokin taitaa olla keittiössä hoidettavia hommia... eli naisten aluetta
[/q]
miks hämpyt pitää tappaa keittiössä?
[q]Lene:
PS. Olen kyllä sanonut aiemmin, etten mene ikinä naimisiin ja musta tulee vanhapiika enkä ikinä hanki lapsia. 
Tällä uralla toistaiseksi ollaan.
[/q]
Muuten hyvä mut eihän naimisiin meno, vanhana piikana olo tai lasten teko, liity keskenään mihinkään (excl. perinteisissä näkemyksissä...)
Ehkä sitten isona kun olen viisaampi ja varakkaampi.. En oikeasti usko, että osaisin vielä kasvattaa lapsen nyky-yhteiskuntaan.
Nykyaikana lasten kasvattaminen on paljon vaikeampaa kuin aikaisemmin. Aiemmin yhteiskunnassa oli selkeä rooli siitä miten perheen tulee toimia ja miten lapset tulee kasvattaa ja tämä seurauksena vastuu kasvatuksesta ei ollut yksin sinulla. Tämän taakan kantoivat sinun kanssasi niin opettajat, viranomaiset kuin ohikulkijatkin. Kaikilla kadulla kävelevillä aikuisilla oli täysi oikeus moittia nuoria hultittomasta käytöksestä ja sivistää siitä miten kunnollinen ihminen toimii.
Nykypäivänä se ei enää ole näin. Nykyään jos mummo käy aukomaan päätään siitä, että skidit syljeksii kaduille niin mummo saa aika poikkeuksetta pataan ja lompakon sisältö käytetän parempiin virvokkeisiin. Vanhempien kauhuna ei ole enää se, että nuoret ottavat roolimallikseen beatlesit ja rämpyttävät hirveitä soittopelejään päivästä toiseen - nykyään saa pelätä, että skidi tulee illalla kotiin puukko kyljessä, vaipuu masennukseen ja päätyy pillerikierteeseen tai kuolee yliannostukseen.. yliannostukseen aineesta, josta sä et ole koskaan edes kuullut.
Ja ei - kyse ei ole siitä, että jos näitä joutuu pelkäämään niin silloin on välttämättä omassa kasvatuskessa mennut joku seinille. Kun sä laitat sun skidisi kouluun niin siellä on vastassa 500 seriously fucked up vertaisroolimallia, joiden kanssa sun skidisi pitää pärjätä ihan yksin. Ja se on kuitenkin vielä vaan skidi. Sen ei tarvitse päätyä kuin pikkuisen väärään seuraan ja se on sitten menoa... 
[q]Avernian:
---
Lene:
Eri asia sitten, tuleeko niitä mahdollisuuksia ja joutuuko edellä mainittuihin sittenkin vain jossain vaiheessa todeta, että ei tässä elämässä, vaikka haluaisikin.
---
*släp* Älä edes aloita tuota.
[/q]
Niin juuri, Avernia auttaa niin puutarhassa kuin talossa *pahis*...
Aiemmin olin vakuuttunut siitä, etten aio koskaan hankkia jälkikasvua.
Perusteena moiselle oli kunnianhimoinen tavoite kiivetä akateemisen sivistyksen norsunluutornin huipulle ja omistaa elämä yliopistolle. Lapset mielsin aiemmin esteeksi elämänuralle.
Liekö ikä vai mikä saanut pääni kääntymään, mutta nykyisellään ajatus perheen perustamisesta "sitten isona" ei tunnu yhtään hassummalta.
[q]Lene:
Enemmänkin kiinnostaisi nimenomaan juuri se kasvatus. [/q]
Ou shit, millasia sunkin lapsistas tulee...sääliks käy jo nyt...*lmao*
[q]mykene:
Aiemmin olin vakuuttunut siitä, etten aio koskaan hankkia jälkikasvua.
Perusteena moiselle oli kunnianhimoinen tavoite kiivetä akateemisen sivistyksen norsunluutornin huipulle ja omistaa elämä yliopistolle. Lapset mielsin aiemmin esteeksi elämänuralle.
Liekö ikä vai mikä saanut pääni kääntymään, mutta nykyisellään ajatus perheen perustamisesta "sitten isona" ei tunnu yhtään hassummalta.
[/q]
asiaanhan ei tietenkaan vaikuta se etta on tainnut loytya se mies nyt kenen kanssa sita perhetta joskus voisi perustaa..
..villi arvaukseni
Ei oo, eikä ihan hetkoseen tarvitse tullakaan. Tuskin ne lapset joskus vajaan 10 vuoden päästä niin pahalta ajatukselta tuntuvat, mutta ainakin tähän ikään lisääntyminen tuntuu ihan sairaalta ajatukselta. 
Mielipide tuntuu olevan enemmän tai vähemmän miinuksen
puolella. Mulle on sinänsä aivan sama mitä ihmiset haluaa,
mut veikkaan että ihmisten mielipide tulee muuttumaan kun
ikää tulee vähän lisää. Vai mitä ihmiset näkevät itsensä
tekemässä 20 vuoden kuluttua n. 42-vuotiaina (4384
rekisteröityneen keski-ikä on 22.55v)?
Ei ole joo lapsia, eikä tarvi vähään aikaan tullakaan, sillä en ainakaan vielä tykkää hirveesti vauvoista/lapsista. Mulla ei oo IKINÄ ollut vauvakuumetta, enkä mä ikinä jaksa mennä "ihastelemaan" kun jotkut työkaverit roudaa penskojaan töihin. Eläimet enemmänkin herättää mussa äidillisiä tunteitä, kuten mun kaks ihanaa kisuvauvaa *sydän*. Mut kyllä mä kaikesta huolimatta näen itseni joskus kaukaisessa tulevaisuudessa (kun olen vihdoin löytänyt sen oikean miehen ja alkanut pitää lapsista) perheellisenä *joo*. We'll see.
No tähän nyt on sanottava etteipä mullakaan mitään vauvakuumetta ole ollut ja silti noita on kaks siunaantunu. En nyt edelleenkään ole mikään hillitön lapsirakas, mutta omat on ihan eri juttu. Kyllä muakin nyppii ne huonosti bussissa käyttäytyvät kakarat ja niiden saamattomat vanhemmat.
Aina aikasemmin nuorena kun joku puhu muksuista ja et niistä sitten on se hirmunen vastuu ajatteli että joo kyllä mä tiiän, onhan mulla ollu vastuuta elukoissaki ym tyhmää.
Mutta kylläpä se todellinen vastuun tajuaminen ja sen voima yllätti tämän tytön. Ensimmäisen muksun sain kun olin kakskymmentä ja olen mun pikku-neidistä ihan sairaan onnellinen ja ylpeä. Mutta nyt kun hieman vanhempana sitä miettii, niin olisi ehkä pikkasen ollut parempi venaa sen kanssa. Kyllä niin nuori on vielä aika kakara (mä olen vieläkin ihan pentu).
Mutta se on kyllä niin paljon ihmisestä kiinni. Suosittelen odottamaan vakaata parisuhdetta, sillä itse kokeilin yh-äipän arkea vuoden verran ja on se kyllä rankkaa ja nostan hattua niille ketkä sitä vetää ja niille jotka siihen vapaa-ehtoisesti harkitsee ryhtyvänsä.
[q]India:
Mutta se on kyllä niin paljon ihmisestä kiinni. Suosittelen odottamaan vakaata parisuhdetta, sillä itse kokeilin yh-äipän arkea vuoden verran ja on se kyllä rankkaa ja nostan hattua niille ketkä sitä vetää ja niille jotka siihen vapaa-ehtoisesti harkitsee ryhtyvänsä.
[/q]
...ja siis nämä ihmiset jotka tietoisesti hankkivat lapsen ilman isää rikkovat ensinnäkin lapsen oikeuksia, seuraavaksi isän oikeuksia, ja muutenkin ovat aika saakelin typeriä.
[q]India:
Mutta se on kyllä niin paljon ihmisestä kiinni. Suosittelen odottamaan vakaata parisuhdetta, sillä itse kokeilin yh-äipän arkea vuoden verran ja on se kyllä rankkaa ja nostan hattua niille ketkä sitä vetää ja niille jotka siihen vapaa-ehtoisesti harkitsee ryhtyvänsä.
[/q]
Miksi nostat hattua niille, jotka väen vängällä tahtovat yh-äideiksi? Mä en ihan ymmärrä. Se on eri asia jos sellaiseen tilanteeseen joutuu, mutta kyl mä näkisin sen asian niin, että se on kaikille parempi että perheessä on molemmat vanhemmat läsnä; lapsi tarvitsee sekä miehen että naisen mallia, ja on parempi sille kersallekin että äidillä on aikaa sille pienenä kun isä on töissä tai toisinpäin. yh-touhuissa on se huono puoli, että se lapsi joutuu viettämään hirveästi aikaa yksin, eikä äidin jaksaminen välttämättä ole pitkän työpäivän jälkeen enää ihan huippuluokkaa.
Vois kuvitella että sellanen "Haluan lapsen, mutta en miestä"-utopiassa elävä pikkulikka ei ihan käsitä miten helvetin rankkaa lapsen kasvattaminen oikeasti on, varsinkin kun kukaan ei ole tukemassa ja auttamassa niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Lapset kannattaa hankkia vakaaseen, hyvään parisuhteeseen, ei tylsyyttä ja oman elämän pysähtyneisyyttä torjumaan.
edit: sanakorjailua.
Mä nostan hattua niille ketkä ovat yksinhuoltajia omasta tahdosta tai tahtomattaan sillä se on helvetin rankkaa. Se että jaksaa kantaa sen kaiken yksin on ihan mieletön jobi. Sitä tossa tarkotin.
Tohon omasta tahdosta yh juttuun mä en rupee ottaa millään tavalla kantaa ja siihen että kuuluuko Lapsella olla isä ja äiti vai äiti ja äiti vai pelkkä äiti tai isä tai tai ym. koska en voi, siihen mulla ei ole omakohtaista kokemusta.
[q]a-j:
---
mykene:
Aiemmin olin vakuuttunut siitä, etten aio koskaan hankkia jälkikasvua.
Perusteena moiselle oli kunnianhimoinen tavoite kiivetä akateemisen sivistyksen norsunluutornin huipulle ja omistaa elämä yliopistolle. Lapset mielsin aiemmin esteeksi elämänuralle.
Liekö ikä vai mikä saanut pääni kääntymään, mutta nykyisellään ajatus perheen perustamisesta "sitten isona" ei tunnu yhtään hassummalta.
---
asiaanhan ei tietenkaan vaikuta se etta on tainnut loytya se mies nyt kenen kanssa sita perhetta joskus voisi perustaa..
..villi arvaukseni
[/q]
Taidatpa olla oikeassa arvauksesi kanssa
Ihan sama. Jatkakaa minun puolestani.