Osaatko asettaa elämällesi tavoitteita ja sitoutua niihin?

Back to häröily O

paljon on ollut tavoitteita ja niitä on myös toteutettu ja toteutetaan jatkossakin!

[q]Fea:
toisinaan tulee tehtyä tavoitteita, mutta ne unohtuu ja jatkaa vaan normaalia elämää.. ja kaikki hyvin...
[/q]

Pakkopulla ei maistu hyvältä, siksi voi olla järkevää ottaa tavoitteiden asettaminen osaksi tavallista arkista elämää. Hyvä tavoite voi olla esimerkiksi siivoaminen, mitä on ehkä lykännyt muutaman päivän. Tai niiden pullojen vieminen kauppaan.

Kun laskee rimaa hiukan ja asettaa itselleen pieniä välitavoitteita, niin pysyy tyytyväisenä eikä turhaudu. Eli ei kannata asettaa rimaa liian korkealle. Esimerkiksi totaalinen remontti elämässä (joskus kuulee jonkun sanovan, että nyt mä muutun jne.) on mun mielestä huono tavoite. Se ei ole tarpeeksi konkreettista. Liian iso muutos liian nopealla aikataululla menee helposti poskelleen.

En ja En.....

Sanoisin että osaan kyllä pitää tavoitteista kiinni, mutta meikäläisen tänhetkinen elämänkatsomus on olla suunnittelematta oikeastaan mitään mutta silti tarttua tilaisuuksiin mitä eteen sattuu. Maailma on toisaalta niin kaoottinen paikka että mitä tahansa voi tapahtua - hyvää tai pahaa - eli parhaimmatkin suunnitelmat voi mennä mönkään; täysin suunnittelematta epätodennäköiset toiveetkin voi toteutua; ja se mitä on itselleen ajatellut hyväksi tavoitteeksi ei ehkä lopulta olekaan sitä mitä oikeastaan tarvitsee.

Ja täytyy sanoa, kaikki mun elämän tähänastiset parhaat asiat on tapahtuneet suunnittelematta... *sydän* Plus, kun ei pidä koko aikaa silmällä sitä päämäärää niin ehtii nauttimaan myös enemmän maisemista matkan varrella. But this is just my philosophy...

(PS: Tietty järki käytännön asioiden kanssa on toki pakko pitää pelissä mukana - olen esim. varsin säästäväinen (jotkut sanoisivat pihi) ihminen - ja se yksi oikea tavoite mikä mulla nyt on on saada oma luukku jostain... *unelmoi*)

Osaan asettaa tavoitteita, tosin elämäni ja elämäntapojeni luonteesta johtuen yleensä ne ovat enemmänkin abstrakteja ja tulkinnanvaraisia (tyyliin "yritän syödä terveellisemmin") kuin täysin tarkkarajaisia ("lopetan asian x"). Oikutteleva ja liikkeiltään erittäin satunnainen terveydentila vaan tuntuu vesittävän lähes suunnitelman kuin suunnitelman (ja joskus tekee pelkän tavoitteiden asettamisen lähes mahdottomaksi).

Ei kyl tunnu olevan mitää kykyy sitoutuu mihinkää.Tavoitteita voi laittaa, mut ei niihin pyrkimisestä kyllä tule juuri yhtään mitään. Ei oo motivaatiota ja sitä vaan on niin paskan laiska.

[q]Kolera:
Ei kyl tunnu olevan mitää kykyy sitoutuu mihinkää.Tavoitteita voi laittaa, mut ei niihin pyrkimisestä kyllä tule juuri yhtään mitään. Ei oo motivaatiota ja sitä vaan on niin paskan laiska.
[/q]

Tähän on vielä pakko heittää semmonen kommentti, että mun mielestä sellaisten asioiden suunnittelu ja toteutus kannattaa suosiolla jättää kokonaan, jotka toistuvasti tuntuvat vastenmielisiltä. Kukaan ei voi menestyä sellaisen asian parissa mikä tuntuu vastenmieliseltä kerta kerran jälkeen. Ja silloin onkin hyvä todeta, että hei, tää ei oikeesti oo mun juttu. Joku muu joka tästä hommasta diggaa tehköön tän.

Ja kun rohkeesti siirtyy tekemään sellasia asioita, jotka tuottavat itselle mielihyvää, voi menestyä. Mä en koskaan ole esimerkiksi uskonut, että työnteon pitää olla vastenmielistä. Ihan saletisti jokainen voi löytää sellaisen jutun mistä nauttii ja millä voi itsensä elättää. Se vaatii kärsivällisyyttä ja se vaatii sisua, mutta valinta on tärkein.

Joku on viisaasti todennut: "Your choice is your half chance."

osaan asettaa tavoitteita ja alittaa riman mitä matalimmalta kohdalta.
toi on niin vaikee homma henkisesti, pitäs luottaa itteensä tarpeeks ettei sitten pety itteensä liikaa,
joten nykyään toivon vaan että suoriudun jos johonkin lupaudun*vink*

Ei pysty.

[q]Progress:
Osaan asettaa elämälleni tavoitteet, ne ovat; ihmisten ja eläinten auttaminen ja oman rakkkaan rinnalla pysymisen kuolemaan saakka. Ja sitoudun noihin kaikkiin TODELLA!!!!
[/q]

*sydän*

Harvemmin onnistuu

miul on ollu 6 vuotiaasta asti tavotteena et joku kaunispäivä pelaan ammatikseni lentopalloa italian naisten pääsarjassa... ja sitä ennen suomen pääsarjatasoa,olen jo aika lähellä toisteeks viimestä askelta kohti italiaa

[q]Jammailija:
Ihminen tarvitsee tavoitteita ja haasteita, voimistaakseen ja pitääkseen yllä itsetuntoaan (self-esteem) ja elämäniloaan. Saavutetut tavoitteet antavat energiaa ja voimaa, joka taas antaa kipinää haasteille, ja terve ja jopa tarvittava oravanpyörä on valmis*super*.

Oma tavoitteeni elämässä on pitää hauskanpito, henkinen itsetutkiskelu, fyysinen hyvinvointi, sosiaaliset suhteet ja taloudellinen elämäntilanne tasapainossa*yingyang*

- *jiihaa*Hauskanpidossa*jiihaa* pyrin maksimoimaan hauskanpidon, koska tää elämä on oikeesti liian lyhyeksi meille tehty. Elämän pienistä ja suurista asioista tulee osata nauttia. Täl planeetal on vaik kuinka paljon ihmeellisiä asioita, mut jotkut asiat on vaa liian itsestäänselviä, ettei niistä ymmärrä iloita. Toiset asiat ovat rohkeuden ja ennakkoluulojen takana, ja turhaan murehtii myöhemmin kun ei tullu koitettua, vaikka tosiasiassa mitään ei ollut hävittävissä vaikka niin luulit.

-*yingyang* Itsetutkiskelu*yingyang* on suuri voimavara ja se vahvistaa sinua kun ymmärrät itseäsi enemmän. Ehkäpä elämäsi suurin mysteeri oletkin sinä? Mielessäsi riittää loputtomasti sokkeloita joita tutkia: "Miksi teen niin kuin teen?" "Mitä oikeastaan tiedän asioista ja mitä luulen tietäväni?" "Mikä minä olen suhteessa muihin?"

- *super*Fyysinen hyvinvointi*super* on tärkeä, koska se tarjoaa sekä haasteita (kts. alku) että myöskin voimavaroja niin fyysisesti, mutta ennen kaikkea henkisesti*yingyang*. Voisiko olla niin, että ennenvanhaan tuli murehdittua vähemmän joutavia, koska työkin oli paljolti rankempaa ja antoisan päivän jälkeen oli niin raukea olo ettei siinä juuri turhia kelaillu. Nykyisin vain pieni osa ihmisistä tekee oikeasti fyysistä työtä palveluyhteiskunnassa, joten kuntoilun osuus elämässä voi olla merkittävä*super*.

- *hali*Sosiaaliset suhteet*hali*. Haluan olla kavereilleni reilu, rehellinen,kannustava, avulias ja auttavainen. Toivon ja luotan, että ihanat ystäväni ovat minulle myös aina tätä. Jos joku on ongelmissa, kyl siitä selvitään, koska aina löytyy ratkaisu, ennemmin tai myöhemmin. On tärkeää olla avoin ja puhua, mutta vieläkin tärkeämpää on kuunnella. Aina ei tarvitse olla ratkaisun avaimet minulla, koska vaikeuksissa oleva voi itse ratkaista oman ongelmansa pelkästään sillä että saa asiansa puhutuksi ja ajatuksensa paremmin jäsennellyksi. Ei siis ole ratkaisevaa löytää oikeat vastaukset vaan pikemminkin oikeat kysymykset*yingyang*.

- *heiii*Taloudellinen tasapaino*heiii*. Minullakin on tavoitteena se keskimääräistä hienompi auto ja se oma asunto, jonka olen itse sisustanut. Tavoitteena on se, ettei minun tarvitse ruokakaupassa enää laskea että riittääkö rahani ruokaan, kuten tapahtui lapsuudessani. Näihin asioihin pyrin opiskelemalla itselleni ammatin, josta oikeasti pidän ja joka tarjoaa minulle haasteita joka päivä*piis*.

-Tule siksi mikä olet-
[/q]

*sydän* Tää oli niin oikein mun mielestä sanottu, ihan kuin mä oisin puhunu. Joten en jaksaa toistaa samoja asioita vaan totean, että olen samaa mieltä

onnistuin vihdoin kirjautumaan klubitukseen.orgiin. olen aina sitä halunnut ja yrittänyt ja nyt siinä onnistuin. eli mielipiteeni on, että osaan ja että kyllä.

onnistuin vihdoin kirjautumaan klubitukseen.orgiin. olen aina sitä halunnut ja yrittänyt ja nyt siinä onnistuin. eli mielipiteeni on, että osaan ja että kyllä.

Tää on helppo: en.

Mulla on tavoite menestyä musiikkialalla ja panostan siihen 1000% koko ajan vaikka välistä tuntuu kaikki mahdottomalta,mut aina tulee uutta potkua ja uusia juttuja....aioin viedä kaikki tähän alaan liittyvät unelmani viellä läpi ja osan olen jo vienytkin.*joo*

mä oon liian laiska..

teen aina tarkat suunnitelmat.. esim lukion kanssa se on huomattu ettei toimi.. joka jakson alussa tein tarkan suunnitelman..ajankäyttö ym.. jo seuraavana päivänä sitte tajusin ettei siitä tulis mitään tai sitte mä vaan vaadin iteltäni liikoja

plus tohon sitte se että mulla on paha tapa masentua vastoinkäymisistä ni ei paljoa inspaa edes yrittää

Olen asettanu tavoitteita ja osan niistä olen toteuttanu.. osa vielä odottaa toteuttamista.

No enpä tiä, en mä pahemmin suunnittele kaikkea, eihän elämä oo jännää jos seuraa jotai tiettyy suunnitelmaa päivästä toiseen. Meikä elää hetkessä Just joo...

O