Tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa

Back to päihdekeskustelu O

Olen erittäin tyytyväinen nykyiseen tupakkalakiin ja odotan innokkaasti ensi syksyä, kun näemme mitä todella tapahtuu.

Nythän jatkoajat (jotka loppuu toukokuun viimeinen päivä) ja sen jälkeen vielä terassikausi sotkee osittain kilpailua, mutta syksyllä sitten näemme, että minkä mukaan ihmiset valitsevat kuppiloita, kun tupakointi tai tupakoimattomuus ei ole enää syy.

Toki varmasti paremmat ja huonommat tupakkakopit, sekä ulkonakäymisen helppous/vaikeus tulee vaikuttamaan asiaan.

Mutta henkilökohtaisesti tykkään suunnattomasti siitä että ravintoloissa ei tupakoida ja vaikka silloin tällöin käynkin baareissa joissa yhä saa röökata, aina niissä ollessani mietin, että "Ihanaa, tänä vuonna tää savu ja haju vihdoin poistuu täältäkin"

[q]Umbala, 21.1.2009 13:24:
---
Takyon, 21.1.2009 12:10:
Entäs jos mä käynkin niissä ravintoloissa jostain aivan muusta syystä kuin alkoholin ja dokaamisen takia, kuten vaikka jonkun dj:n tai muun esiintyjän takia? Mulla ei silloin ole ihan hirveästi varaa valita teenkö sen niissä savuttomissa vai savullisissa mestoissa. Kukaan ei ole kieltänyt sua tupakoimasta sun baarireissuilla, sun vaan pitää tehdä se joko ulkona tai tupakkakopissa. Mä en näe tässä mitään yksilönvapauden rajoittamista.

---

No entä sitten. Jos mä haluun käydä oopperassa jossa ei ole laulua, ei sitä laulamista oopperassa kielletä jotta mäkin voisin käydä siellä. Jos meitä ei laulun kuuntelijoita jotka haluaa käydä oopperaas on tarpeeksi, joku tai me itse perustetaan ooppera jossa ei lauleta.

Ei tietenkään, mutta säkö et nää mitään eroa siinä istunko pöydässä jossa saan imea kaljaa ja tupakkaa, siihen että istun pöydässä imen olutta, laitan takin päälle ja menen seisomaan 35 asteen pakkaseen tupakalle, koska sä olet halunnut käydä kuuntelemassa DJ:tä jossain aivan eri ravintolassa?
[/q]

Tää keskustelu on aivan turha ja lapsellinen. Kenenkään ei pitäis polttaa eikä myöskään joutua muiden polttamisesta kärsimään. Sen voi monella moraaliteorialla ja terveyssyillä todistaa. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka tupangistaan niin tiuhaan pitävät kiinni, sillä itsekin sitä silloin-tällöin (mutta en aina!) nimenomaan juomisolosuhteissa nykyäänkin harrastan ja ymmärrän sen suureksi nautinnoksi. Kaiken lisäksi olen myös suuri sikarien ystävä.

Tupakkakoppi olkoon vaihtoehto aina jos vain mahdollista, nimittäin vakiotupakoinnin lopettajana ottaa päähän se ulos/sisään mennssä vastaan tuleva savu (myös muualla kuin baareissa) ja eihän se reilua ole jos tupangin imijät joutuu menee sinne pakkaseen vilustumaan (ihan ku se tupakka ei tuhois niitä keuhkoja/muuta terveyttä muutenki). Sen sijaan sikarien ideana on olla siellä savussa ja niiden kanssa tulisi saada nauttia juomastaankin. Siispä, perustettakoon sikaribaareja (ei saisi tupakoida). Mun näkökanta. Perustelkaa muuten, jos ei oo kehittävää niin lupaan kumota argumenttinne :) En vain näe mitään ongelmaa niissä kopeissa, paitsi että parempi ilmastointi saisi monessa olla. Otettakoon huomioon kuitenkin että tupakan varsin yleinen haittavaikutus on haju. Se ken leikkiin ryhtyy...

Tässä vielä todettakoon, että en ymmärrä valtioiden kaksinaismoralismia päihteiden suhteen. Monet hengenvaaralliset päihteet, kuten alkoholi ja tupakka ovat laillisia, mutta suuri osa lievemmistä tai samantasoisista vaihtoehtopäihteistä ei ole. Itse en niitä vaihtoehtoisia käytä, mutta esim. Portugalin esimerkki näyttänee, että Poliisin resurssit voidaan lainsäädäntöä simppelöimällä suunnata sinne missä se todellinen tarve on, eikä huumeiden laillistaminen ole sitä maata kaatanut. Eikä muuten ole alkoholikuolemia niin paljon suhteessa väkilukuun siellä kuin täällä. Toisaalta olisin sitä mieltä että laadun takaamiseksi pitäisi myös niiden vaihtoehtoisten laatua valtiollisesti valvoa.

Sorry toi vikan kappaleen offtopic mut oli pakko avautuu viel oikeeta aihetta sivuten.

[/q]Toi sun oopperaesimerkkis nyt on kyllä niin absurdi että mä en edes näe miten se liittyy aiheeseen. No, avataan sitä nyt kuitenkin. Millä tavalla se laulu on sulle haitallista? Muuten kuin että sä et vain halua kuulla sitä? Miksi sä haluisit mennä oopperaan jossa ei lauleta? Sehän olisi sitten enää iso tyhjä sali jossa ei olisi mitään toimintaa. Eli tässä tapauksessa se itse laulu on sen oopperan tarkoitus, kun taas ravintoloilla on monia muita tarkoituksia kuin että siellä voi polttaa tupakkaa pöydässä muiden hyvinvoinnin kustannuksella. Ja passiivisen tupakoinnin haittojen väittäminen olemattomiksi jonkun surkean tutkimuksen takia on tosiasioiden kieltämistä. Juurihan tuossa joku ylempänä mainitsi omista henkilökohtaisista oireistaan jotka johtuvat passiivisesta tupakoinnista. Sori että mun teksti on yhtä pötköä, mun kännykän nettiselain ei jostain syystä suostu vaihtamaan riviä foorumikirjoittelussa.. Ainiin ja vielä maininta tuosta illanviettopaikan valinnan vapaudesta. Eikö ole vähän omituista mainita tuollaisesta foorumilla, jossa lähes jokainen ensisijaisesti (ainakin luulisin) valitsee sen ravintolan sen mukaan, mitä musiikkia siellä soitetaan tai kuka siellä on esiintymässä?

[q]dj upi, 21.1.2009 14:06:

Tää keskustelu on aivan turha ja lapsellinen. Kenenkään ei pitäis polttaa eikä myöskään joutua muiden polttamisesta kärsimään. Sen voi monella moraaliteorialla ja terveyssyillä todistaa. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka tupangistaan niin tiuhaan pitävät kiinni, sillä itsekin sitä silloin-tällöin (mutta en aina!) nimenomaan juomisolosuhteissa nykyäänkin harrastan ja ymmärrän sen suureksi nautinnoksi. Kaiken lisäksi olen myös suuri sikarien ystävä.

Tupakkakoppi olkoon vaihtoehto aina jos vain mahdollista, nimittäin vakiotupakoinnin lopettajana ottaa päähän se ulos/sisään mennssä vastaan tuleva savu (myös muualla kuin baareissa) ja eihän se reilua ole jos tupangin imijät joutuu menee sinne pakkaseen vilustumaan (ihan ku se tupakka ei tuhois niitä keuhkoja/muuta terveyttä muutenki). Sen sijaan sikarien ideana on olla siellä savussa ja niiden kanssa tulisi saada nauttia juomastaankin. Siispä, perustettakoon sikaribaareja (ei saisi tupakoida). Mun näkökanta. Perustelkaa muuten, jos ei oo kehittävää niin lupaan kumota argumenttinne :) En vain näe mitään ongelmaa niissä kopeissa, paitsi että parempi ilmastointi saisi monessa olla. Otettakoon huomioon kuitenkin että tupakan varsin yleinen haittavaikutus on haju. Se ken leikkiin ryhtyy...

Tässä vielä todettakoon, että en ymmärrä valtioiden kaksinaismoralismia päihteiden suhteen. Monet hengenvaaralliset päihteet, kuten alkoholi ja tupakka ovat laillisia, mutta suuri osa lievemmistä tai samantasoisista vaihtoehtopäihteistä ei ole. Itse en niitä vaihtoehtoisia käytä, mutta esim. Portugalin esimerkki näyttänee, että Poliisin resurssit voidaan lainsäädäntöä simppelöimällä suunnata sinne missä se todellinen tarve on, eikä huumeiden laillistaminen ole sitä maata kaatanut. Eikä muuten ole alkoholikuolemia niin paljon suhteessa väkilukuun siellä kuin täällä. Toisaalta olisin sitä mieltä että laadun takaamiseksi pitäisi myös niiden vaihtoehtoisten laatua valtiollisesti valvoa.

Sorry toi vikan kappaleen offtopic mut oli pakko avautuu viel oikeeta aihetta sivuten.
[/q]
Sä olet turha ja lapsellinen.

[q]Umbala, 21.1.2009 13:24:
---
Takyon, 21.1.2009 12:10:
Entäs jos mä käynkin niissä ravintoloissa jostain aivan muusta syystä kuin alkoholin ja dokaamisen takia, kuten vaikka jonkun dj:n tai muun esiintyjän takia? Mulla ei silloin ole ihan hirveästi varaa valita teenkö sen niissä savuttomissa vai savullisissa mestoissa. Kukaan ei ole kieltänyt sua tupakoimasta sun baarireissuilla, sun vaan pitää tehdä se joko ulkona tai tupakkakopissa. Mä en näe tässä mitään yksilönvapauden rajoittamista.

---

No entä sitten. Jos mä haluun käydä oopperassa jossa ei ole laulua, ei sitä laulamista oopperassa kielletä jotta mäkin voisin käydä siellä. Jos meitä ei laulun kuuntelijoita jotka haluaa käydä oopperaas on tarpeeksi, joku tai me itse perustetaan ooppera jossa ei lauleta.
[/q]
Ooppera (lat. opera, sanan opus eli työ tai teos monikko) on näyttämötaidemuoto, jossa yhdistyvät musiikki ja näytelmä. Oopperassa on usein täysimittainen sinfoniaorkesteri. Pääosassa ovat kuitenkin laulajat. Oopperan tekstiä, jota kutsutaan nimellä libretto, lauletaan oopperan aikana tavallisesti kahdella laulutyylillä. Resitatiivi on puhemaista laulua, joka kuljettaa juonta eteenpäin. Resitatiivien välillä olevia lauluja kutsutaan aarioiksi. Lisäksi oopperateoksiin kuuluu usein duettoja, kuorokohtauksia ja orkesterin esittämiä alku-, väli- ja loppusoittoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ooppera

[q]Lost-Soul, 21.1.2009 14:29:
---
Umbala, 21.1.2009 13:24:

Ei hitto. Seurasit keskustelua ja dialogia ja koko pointin sijaan onnistuit poimimaan merkityksettömän yksityiskohdan, jolla ei ole oikeastaan kauheasti tekemistä itse pointin kanssa.

Hienoa, että sivistit meitä oopperasta ja siihen liittyvistä asioista. Mutta olisiko ton voinut laittaa vaikkapa jonnekin ooppera-topicciin*hymy*.

Kaippa tuossa oli pointtina se, että mitkä kuuluu minkäkin asian olemukseen ja ns. luonnollisiin asioihin. Oopperaa, jossa ei lauleta voisi ehkä pikemminkin verrata baariin, jossa ei myydä mitään juomia. Baarin olemus on se, että siellä myydään juomaa ainakin jossain muodossa. Oopperan olemus se, että siellä lauletaan jossain muodossa. Ooppera, jossa ei lauleta, ei enää liene ooppera sen enempää kuin baari, jossa ei myydä juomaa, on baari. Tupakanpoltto ei taida olla baarin pääasiallinen funktio.

Hyvä juttu nuo savuttomat baarit. Enää ei vaatteetkaan haise niin pahalle kun tulee yöllä kotiin *nauru*. Ja mitä oon tupakoivia kavereita seurannut, niin vähemmän ne kyllä polttaa nyt kuin ennen tätä savuttomuutta. Ja en oo siinäkään huomannut eroa, että baari valittais sen mukaan saako jossain polttaa kopissa vai ulkona, vai onko jollain jatkoaika. Lahti tosin on niin pieni paikka, että täällä nyt ei tota valinnanvaraa muutenkaan oo :P Ja tupakoitsijat voisi muutenkin käydä siellä ulkona röökillä, niin niiden surkea verenkierto vähän vilkastuisi vaikka keuhkot saakin tuuletuksen savun kautta ;)

[q]Umbala, 21.1.2009 14:15:
Sä olet turha ja lapsellinen.
[/q]

Kumpikahan tässä nyt on se turha ja lapsellinen.

Ennen sanottiin, että jos et halua röökisavuiseen baariin, ni jää sitten kotiin. Nyt voi sanoa, että jos et voi juhlia baarissa vetämättä röökiä (sisällä) niin jää sitten kotiis polttaan.

Tää tulee jo myöhässä mutta kun piti kuskata asiakkaitakin välissä. Eli nyt tais Jammailijalla mennä tuon postauksen pointti ohi, lukaisehan vaikka lisäksi tuo minun edellinen viesti niin ehkä sitten aukeaa sekin :) Mun puolesta tietynlaiset pubit saisivat säilyttää sisätupakointilupansa, mutta sellaisissa paikoissa pitäisi työntekijöille maksaa terveyshaitoista reilua lisää ja sen lisäksi jo työhönottovaiheessa pitäisi karsia tupakoimattomat pois. Tosin tässä mentäisiin jo varmaan syrjinnän puolelle. Näistäkin paikoista sitten osa voisi olla savuttomia, silloin voitaisiin ihan aidosti puhua valinnan vapaudesta. Eli siis pubit joissa käydään pelkän alkoholin ja istuskelun takia, kyllä mä ymmärrän että siinä oluttuopin äärellä olis se rööki niin mukava hitsata. Itsekin olen aikoinaan harrastanut, tajusin myös lopettaa ajoissa ;) Sikaribaareille näyttäisin myös vihreää valoa.

[q]Lyylikki, 21.1.2009 15:58:

Kumpikahan tässä nyt on se turha ja lapsellinen.

Ennen sanottiin, että jos et halua röökisavuiseen baariin, ni jää sitten kotiin. Nyt voi sanoa, että jos et voi juhlia baarissa vetämättä röökiä (sisällä) niin jää sitten kotiis polttaan.
[/q]
Hohhoijaa. Onko sulla mitään hajua mistä tässä on taas keskusteltu? Mä toin esille, että mun mielestäni tupakkalaki polkee yksilönvapautta, vaikka siitä onkin hyötyä, ja asia herätti hieman keskustelua. Sitten tulee yks sankari ja sanoo että kyseinen keskustelu on turha ja lapsellinen, jolloin musta on täysin oikeutettua kutsua kyseistä henkilöä turhaksi ja lapselliseksi.
Nyt siis tullaankin kysymykseen, onko keskustelu sun mielestäs turhaa ja lapsellista, ja mikä on sun motiivis syyttää mua turhuudesta ja lapsellisuudesta?
Jos tunnettais, ymmärtäisin sen kyllä, koska olen välillä aika lapsellinen ja ainakin sunnuntaisin suhteellisen turha.

[q]Takyon, 21.1.2009 14:11:

Toi sun oopperaesimerkkis nyt on kyllä niin absurdi että mä en edes näe miten se liittyy aiheeseen. No, avataan sitä nyt kuitenkin. Millä tavalla se laulu on sulle haitallista? Muuten kuin että sä et vain halua kuulla sitä? Miksi sä haluisit mennä oopperaan jossa ei lauleta? Sehän olisi sitten enää iso tyhjä sali jossa ei olisi mitään toimintaa. Eli tässä tapauksessa se itse laulu on sen oopperan tarkoitus, kun taas ravintoloilla on monia muita tarkoituksia kuin että siellä voi polttaa tupakkaa pöydässä muiden hyvinvoinnin kustannuksella. Ja passiivisen tupakoinnin haittojen väittäminen olemattomiksi jonkun surkean tutkimuksen takia on tosiasioiden kieltämistä. Juurihan tuossa joku ylempänä mainitsi omista henkilökohtaisista oireistaan jotka johtuvat passiivisesta tupakoinnista. Sori että mun teksti on yhtä pötköä, mun kännykän nettiselain ei jostain syystä suostu vaihtamaan riviä foorumikirjoittelussa.. Ainiin ja vielä maininta tuosta illanviettopaikan valinnan vapaudesta. Eikö ole vähän omituista mainita tuollaisesta foorumilla, jossa lähes jokainen ensisijaisesti (ainakin luulisin) valitsee sen ravintolan sen mukaan, mitä musiikkia siellä soitetaan tai kuka siellä on esiintymässä?
[/q]
Oli varmaan tosi lähellä, että olisit tajunnut, mitä tarkoitan tuolla mahdollisimman absurdilla ooppera esimerkillä. Näin ei kuitenkaan tainnut valitettavasti käydä.
Mutta vastatakseni kysymyksiisi:
Kova laulu saa veren vuotaan korvistani, mutta mä tykkään siitä meiningistä joka oopperassa on. Ja siis on oopperassa paljon muutakin kuin pelkkä laulu, voihan ne ihmiset seisoo siellä lavalla ja aukoo suutaan laulamatta.
Ja siis pelkäätkö sä nyt niiden ihmisten hyvinvoinnin puolesta jotka ovat sinne kuppilaan tuleet kittamaan olutta?
Ja on se varmaan omituista sun mielestäs, mutta vaikka joskus asiat osuvatkin omalle kohdalle, jotkut ihmiset kykenevät ajattelemaan asioita muultakin kuin omalta kannaltaan.

[q]Umbala, 21.1.2009 17:20:

No tuo sinun mahdollisimman absurdi ooppera esimerkki ei vaan sopinut mitenkään tähän asiaan, joka sun olis pitänyt ymmärtää jo tuota kirjoittaessa. (ihme ettet tuonnu jotain auto esimerkkiä tähän).

[q]Umbala, 21.1.2009 16:57:
Hohhoijaa. Onko sulla mitään hajua mistä tässä on taas keskusteltu? Mä toin esille, että mun mielestäni tupakkalaki polkee yksilönvapautta, vaikka siitä onkin hyötyä, ja asia herätti hieman keskustelua. Sitten tulee yks sankari ja sanoo että kyseinen keskustelu on turha ja lapsellinen, jolloin musta on täysin oikeutettua kutsua kyseistä henkilöä turhaksi ja lapselliseksi.
Nyt siis tullaankin kysymykseen, onko keskustelu sun mielestäs turhaa ja lapsellista, ja mikä on sun motiivis syyttää mua turhuudesta ja lapsellisuudesta?
Jos tunnettais, ymmärtäisin sen kyllä, koska olen välillä aika lapsellinen ja ainakin sunnuntaisin suhteellisen turha.
[/q]

No jaa. Hohhoijjaa ja näin...

Jos oikeasti olet sitä mieltä, että tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa on suuren suuri osoitus yksilönvapauden polkemisesta, niin mun mittapuulla siitä puuttuu vähän perspektiiviä. Tässähän vain toteutettiin demokratiaa. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä, jotka eivät polta (lähes 80 %). Tämä suuri osa on valinnut päättäjänsä, jotka ovat päättäneet kieltää tupakoinnin ravintoloissa. Tarkoituksena ei ole ollut polkea yksilönvapautta, tarkoituksena on ollut edistää tässä demokraattisessa maassa elävien terveyttä.

Tupakointia yleisesti ei kielletty. Jokaisella yksilöllä on edelleen vapaus tupakoida.

[q]Umbala, 21.1.2009 17:20:
Kova laulu saa veren vuotaan korvistani, mutta mä tykkään siitä meiningistä joka oopperassa on. Ja siis on oopperassa paljon muutakin kuin pelkkä laulu, voihan ne ihmiset seisoo siellä lavalla ja aukoo suutaan laulamatta.
[/q]

Okei, sä siis haluisit mennä oopperataloon kattomaan "pantomiimia". Mites olis korvatulpat? Itse käytän aina kun menen bileisiin tai ihan mihin tahansa missä on kovaäänistä musiikkia. Tätä kun vertaa passiiviseen tupakointiin niin siltä ei pysty välttymään millään hengityssuojaimella. Ymmärrät varmaan että suurin osa ihmisistä ei halua liikkua nasse päässä sen takia että osa haluaa tupakoida sisällä ;)

[q]
Ja siis pelkäätkö sä nyt niiden ihmisten hyvinvoinnin puolesta jotka ovat sinne kuppilaan tuleet kittamaan olutta?
[/q]

Kuten aiemmin sanoin niin itse käyn noissa ravintoloissa jostain aivan muusta syystä kuin alkoholin takia, tiedän kuuluvani hyvin pieneen vähemmistöön mutta jos joku juo mun vieressä bisseä tai muuta alkoholipitoista juomaa niin siitä ei koidu minulle haittaa, toisin kuin jos se sama kaveri alkaisi polttamaan tupakkaa siinä vieressä.

Tän lisäksi alkoholia voi käyttää hyvin monilla tavoilla: Sillä voi esimerkiksi tuhota aivosolujaan tai sitten hoitaa verisuonistoaan :) (vrt. alkoholisti ja se jamppa joka juo lasin viiniä illallisen kanssa)

[q]Lyylikki, 21.1.2009 18:59:

Jos oikeasti olet sitä mieltä, että tupakoinnin kieltäminen ravintoloissa on suuren suuri osoitus yksilönvapauden polkemisesta, niin mun mittapuulla siitä puuttuu vähän perspektiiviä. Tässähän vain toteutettiin demokratiaa. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä, jotka eivät polta (lähes 80 %). Tämä suuri osa on valinnut päättäjänsä, jotka ovat päättäneet kieltää tupakoinnin ravintoloissa. Tarkoituksena ei ole ollut polkea yksilönvapautta, tarkoituksena on ollut edistää tässä demokraattisessa maassa elävien terveyttä.

Tupakointia yleisesti ei kielletty. Jokaisella yksilöllä on edelleen vapaus tupakoida.
[/q]
Et kuitenkaan vaivautunut sanomaan miksi piti alkaa solvaamaan?
Minähän en missään vaiheessa ole sanonut, että kyseessä olisi ollut suuren suuri osoitus, siinä yksinkertaisesti poljettiin yksilönvapauksia. Älä viitsi lähteä vääntelään puhumisiani. Ja mä kyllä ymmärrän, että sä et nää sitä pahana kun jonkun muun vapauksia rajoitetaan, mutta toivottavasti seuraava eduskuntamme tekemä laki polkee sinulle tärkeitä oikeuksia.

[q]Umbala, 21.1.2009 19:36:
Ja mä kyllä ymmärrän, että sä et nää sitä pahana kun jonkun muun vapauksia rajoitetaan, mutta toivottavasti seuraava eduskuntamme tekemä laki polkee sinulle tärkeitä oikeuksia.
[/q]

Pakko kysyä, koetko sä todella oikeudeksesi tehdä jotain sellaista joka voi aiheuttaa muille ihmisille sun ympärillä terveyshaittoja? Varsinkin kun kukaan ei ole rajoittamassa sinulta sitä tekemistä, ainoastaan rajoitetaan paikkoja joissa saat tehdä sitä. Rajoitetaan jotta se haitta niille ympärillä oleville ihmisille minimoidaan.

[q]Takyon, 21.1.2009 19:32:

Mites olis korvatulpat?
[/q]
Muuten kyllä, mutta tällöin se veri joka olisi tullut korvista tulee silmistä. Toimiakseen mun pitäisi tukkia kaikki pään onkalot, joka itseasiasssa ratkaisuna olis aika lähellä tota nassea

[q]

Ja siis pelkäätkö sä nyt niiden ihmisten hyvinvoinnin puolesta jotka ovat sinne kuppilaan tuleet kittamaan olutta?

---

Kuten aiemmin sanoin niin itse käyn noissa ravintoloissa jostain aivan muusta syystä kuin alkoholin takia, tiedän kuuluvani hyvin pieneen vähemmistöön mutta jos joku juo mun vieressä bisseä tai muuta alkoholipitoista juomaa niin siitä ei koidu minulle haittaa, toisin kuin jos se sama kaveri alkaisi polttamaan tupakkaa siinä vieressä.

Pakko kysyä, koetko sä todella oikeudeksesi tehdä jotain sellaista joka voi aiheuttaa muille ihmisille sun ympärillä terveyshaittoja?
[/q]
Sä nyt selkeästi unohdat, että mua häiritsee tässä laissa se, että se on poistanut tuon valinnan vapauden, haluaako olla tilassa jossa saa polttaa vai ei. Mä en tietääkseni ketään ole koskaan pakottanut tulemaan hengittämään passiivisesti tupakkani savua. Mä en ole mitenkään tupakan kannalla, mutta mä olen sen oikeuden kannalla, että voi olla olemassa paikkoja jossa saa olutta imeä tupakan kera. Mikä siinä nyt on niin kovin vaikea ymmärtää? Ja mua ei vieläkään haittaa ettei bussissa, lentokoneessa, sairaalassa, pankissa, kaupassa tai kirjastossa saa polttaa vaan juurikin se, etten saa eikä kukaan voi perustaa paikkaa jossa kalja+tupakka yhdistelmä olisi mahdollinen.

[q]Umbala, 21.1.2009 20:34:

Mäkään en ymmärrä sitä, että et saa perustaa paikkaa jossa vaateostokset+tupakka yhdistelmä olisi mahdollinen tai ruokaostokset+tupakka (ja jätetään ne ulkotorit pois, koska jätettiin terassitkin pois).

Mitä mieltä muuten olet siitä, että kiellettäisiin tupakointi junien ja bussien läheisyydessä. Joka aamu saa huomata kuinka heti junasta päästyää monet alkavat heti polttaa tupakkaa, jolloin ne pakottaa muut siihen savuun. Vai olisiko taas tämä surullisen kuuluisa heitto "ei kukaan pakota suo käyttämään junaa/bussia.

[q]Umbala, 21.1.2009 20:34:
Mä en ole mitenkään tupakan kannalla, mutta mä olen sen oikeuden kannalla, että voi olla olemassa paikkoja jossa saa olutta imeä tupakan kera.
[/q]

Tämän ymmärrän kyllä ja olen ihan samaa mieltä. (tjeu http://klubitus.org/forum_aihe.php?id=26223;pid=1210117#1210117)

O