bileisiin yksin..

Back to häröily O

*nauru*Mulla alkaa armonaika loppumaan,kesällä vannoin että vielä tän vuoden puolella lähden yksin bilettämään,mut eipä vielä ole saanut otettua itseään niskasta kiinni...*hih*
Itse muutin tänne tuolta Savon metsistä ja biletyskamut on vielä vähän hakusessa,mutta eiköhän se tästä kun rohkeasti vaan lähtee bileisiin tutustumaan ihmisiin.*hymy*

Alkuillasta yksin bilettäminen voi kyllä olla vähän hankalaa. Menin muutama viikko sitten bileisiin aikaisin vaikka alkuillasta ei vielä ollut tanssifiilistä (housea...), ja paikka oli enemmän baari kuin bilepaikka. En myöskään yleensä biletä sillä paikkakunnalla, joten alkuun näytti siltä ettei paikalla ole ketään tuttuja ja fiilis ei ollut kovin rento. Enemmänkin että mitäköhän hittoa sitä tässä tekisi, seisoisinko tässä tyhmän näköisenä vai menisinkö tuonne istumaan tyhmän näköisenä.

Löytyi sieltä sitten onneksi pari yliopiston kurssilta tuttua tyyppiä jonka seuraan menin lorvimaan *hmph*. Loppuillasta tosin fiilis on aivan erilainen, itselläkin paljon sosiaalisempi olo ja myös bilemäisempi paikka auttanee asiaa.

[q]UnityF:
Mie tuun lähteneeksi edelleen aika paljon yksin bileisiin koska siellä hukun taas tuttuihin ja kavereihin jne jne jne *hih*[/q]
No tuo ei ehkä sitten ole sitä "yksin bileisiin lähtemistä".

[q]äpärä:
bileisiin yksin = säälittävää..... sama ku menis leffaan yksin. Tai sit mä oon vaa överi seuranhalunen, enkä osaa olla yksin.[/q]
Mitäs säälittävää siinä on, jos suurin osa ajasta kuluu tanssiessa?
Ja sitäpaitsi minä käyn mielummin leffoissa nimenomaan yksin sen leffakokemuksen takia, vaikka varsin sosiaalinen muuten olenkin.

[q]Juhgu:
No tuo ei ehkä sitten ole sitä "yksin bileisiin lähtemistä".
[/q]

niin no joo.. Mut sanotaan että etkoilla jne jne ei tuu enää käytyy vaan kotootani lähen jonnekkin jos oon menossa bileisiin (poikkeuksiakin tietty on).. Mut kyllä mä aikoinaankin menin bileisiin paljon yksin vaikka silloin en tuntenu ketään.. Ehkä mä tunnen niin paljon porukkaa kun en oo koskaan ollu "sidoksissa" johonkin porukkaan vaan oon utelias tutustumaan moniin otuksiin.

[q]mama_russia:
olen käyny yksin eikä mikään estä tekemästä sen uudestaan.... sisällä on aina porukkaa jota tuntee ja jos ei niin tutustuu... se on yllättävän helpoo.....
[/q]

toi on niin totta

[q]UnityF:
---
mama_russia:
olen käyny yksin eikä mikään estä tekemästä sen uudestaan.... sisällä on aina porukkaa jota tuntee ja jos ei niin tutustuu... se on yllättävän helpoo.....

---


toi on niin totta
[/q]

EI saa yleistää siis tossa "tutustumisessa ja sen helppoudesta".. Aika sosiaalista porukkaa täällä ja miks siinä jos se suurelle osalle on helppoa.. en silti menis yleistää, koska ei se sitä kaikille ole. Tietty joitain ei edes kiinnosta hankkia ystäviä. SIlti ei saa yleistää.. liikaa.

[q]Cloud:
---
EI saa yleistää siis tossa "tutustumisessa ja sen helppoudesta".. Aika sosiaalista porukkaa täällä ja miks siinä jos se suurelle osalle on helppoa.. en silti menis yleistää, koska ei se sitä kaikille ole.
[/q]

toi on niin totta.

nimim. tutustumisyritysten epätoivoista torjuntaa since x

edit: enkä nyt tarkoita, ettei uudet tutut/kaverit/ystävät kelpaisi - päinvastoin - vaan mulle iskee aina joku outo ihmisahdistus jos joku yrittää jutella jotain :<

[q]Cloud:
EI saa yleistää siis tossa "tutustumisessa ja sen helppoudesta".. Aika sosiaalista porukkaa täällä ja miks siinä jos se suurelle osalle on helppoa.. en silti menis yleistää, koska ei se sitä kaikille ole. Tietty joitain ei edes kiinnosta hankkia ystäviä. SIlti ei saa yleistää.. liikaa.
[/q]

anteeksi kun en laittanu sitä. melkein kaikki mut ottakaame huomioon sen pienen ryhmän.
No kaikille se ei varmastikkaan ole mut se voisi olla jos vain he uskaltais. Se ei ole yhtään vaikeeta tai mitään päinvastoin se voisi olla haastellista tehhä jotain ja siitä voi syntyy vaikka millaisia uusia ystävyys suhteita ym..
mä annan vinkin, mee baaritiskille vain jonottelemaan juomaa niin ei aikaakaan kun sä jo höpiset vierustoverin kanssa vaikka siitä kuinka pitkää kestää tilata tai ompas kuuma, kivat bileet /tylsät bileet. Sitten kun näät sen myöhemmin vaikka pilkun aikaa niin pystyy jo kyselemään mites bileet meni.. ens kerralla kun tapaatte niin jo moikkaatte! wow! eka biletuttu. Ei sen vaikeampaa. Jos mun sulkeutunu ystäväkin on siihin pystyny niin siihen pystyy koko maailma ja nää bileet on ehkä juuri se oikee / helpoin paikka tutustuu muihin bilettäjiin.. Esim jossain baarissa niin huoh , ehkä syy miksi en käy niissä.

Tämä topikki taitaa loppujen lopuks liittyä aika läheisesti tuohon Ujous-topikkiin... Mutta mitä UnityF tuossa sanoo on ihan totta - minäkin luokittelisin itseni ujoksi henkilöksi, mutta bileissä on oikeasti todella helppo tutustua ihmisiin jos vaan vähänkään uskaltaa yrittää. Rohkeasti vaan, siihen ei paljoa tarvita.

Joutuu tammikuusta eteenpäin varmaan käymään joskus yksinkin ku parhaat bilekamut lähtee kaikki inttiin*lohduttel*

Menen aina yksin. Ei mitään valittamista siitä että menisin yksin bileisiin, kun tiedän että siellä tulee kuitenkin joka kerta törmättyä johonkin tuttuun. Bileissä ei olla koskaan yksin, se on fakta*jiihaa*

yhtenä kesänä kun olin duunissa cheltenhamissa englanninmaassa niin lähdin monen monta kertaa yksin ulos. en tuntenut muita kuin duunikaverit, jotka olivat järjestään mua paljon vanhempia ja aika erihenkisiä noin muutenki. toki muutamaan otteeseen niiden kanssa pubissa istuin.

joka kerta kun lähti yksin liikenteeseen niin tutustui mukaviin ihmisiin heti alkuillasta, osaa näki useamminki.

jos mulla jostain syystä ei olis ainuttakaan ystävää tai edes tuttua niin kävisin silti ulkona, pakkohan sitä olisi päästä tanssimaan!

helposti. Mut toki niihin on aina kivempi mennä porukalla.

En oo tainut koskaan mennä bileisiin yksin, tuntuisi oudolta

ei oo ongelma ollenkaan.

Olen kyllä käynyt ja ei se sen erikoisemmalta tunnu kuin frendienkää kaa mä oon aika sopeutuvainen yksilö.

En ole kertaakaan käyny vielä yksin.. Mutta ei kai se niin ihmeellistä ole. Aina on kyl mukavempi käydä kavereiden kanssa. *joo**hih*

Kyllä on helkutin rentouttavaa lähtee bilettää välillä yksinkin. Ei ole velvollinen millekkään eikä kenellekkään. Voi vaihtaa mestaa jos huvittaa. Tulla ja lähteä, kun huvittaa. Juoda niin paljon tai niin vähän kuin huvittaa. Voi keskittyä musiikkiin ja tanssimiseen huolella, ja unohtaa arki hetkeks.. Suosittelen kokeilemaan.. *sydän*

Mä oon aina bileissä yksin...

Yksin bilettämisen hyvä puoli on ainoastaan se, ettei tarvitse huolehtia muista...
Harmittaa vaan, kun oon AINA yksin Kiva se ois etkoilla/jatkoilla & jakaa fiilistä muidenkin kanssa! Pari kertaa bilettämisestä menny into, kun älynny että on ihan über yksin liikenteessä eikä tunne ketään ja miekin kun oon melko ylisosiaalinen ihminen ajoittain

Annan ihan täysin luvan tulla pitämään seuraa ja häiriköimään missä vaan, ken sattuu tuntemaan/tunnistamaan

O