Mikä ärsyttää?
mun työ*igor*
tai oikeastaan päälliköt, jotka mielivaltaisesti siirtelevät sovittuja palavereja omien "tärkeiden menojensa" vuoksi viime tipassa,selittämättä syytä ja kysymättä sopiiko se alaisille. muutosten vain oletetaan sopivan.
SIIS MUN ELÄMÄLLÄHÄN EI OLE MUUTA TARKOITUSTA!!
saati jotain vapaa-ajan suunnitelmia.
vittu. ihan turha siis kuvitella huomenna(kaan) ottaa ylityötunteja pois.
Ärsyttää suunnattomasti hurskastelevat Älä lyö lasta- ja Pedofiileille kovemmat rangaistukset- kampanjat. Seinillä puhutaan avoimesti kiduttamisesta oikeutetuna jne. mutta kun kirjoittaa ettei rangaistuksien koventaminen auta, poistetan seinä spämmien vuoksi.
Aika vitun tekopyhää pienen ihmisen tärkeilyä.
(Teeseistä en mussuta, mutta ylläpitajistä ja kannattajista sitäkin enemmän. Tsori nyt vaan kaverit siellä kampanjassa.)
Kukapa nyt haluaisi pedofileja kaduille? Jengi vaan ei kostonhimoissaan tajua, että kovat rangaistukset johtavat kellarivankeihin ja murhiin, koska kyseiset ihmset hakevat ensisijaisesti tyydytystä, eivät hyötyä, jonka riskianalyyseihin pätee pelkät kauppakoulun opit. Normaaliin kansalaiseen kiinnijääminen ja lähipiirin silmien edessä leimautuminen toimii itse rangaistusta paremmin.
Itse pidän tärkeämpänä hyvää kiinnijäämisprosenttia, eläviä uhreja ja tarkkaa psykologista tarkkailua/hoitoa, eli holhousta.
Valinnaisesti tuomiota jopa voitaisiin lieventää, jos henkilö suostuu toditettavasti käyttämään hormoninestolääkitystä osana 'rangaistusta'. lääkitystä ei kuitenkaan oikeus määrää, vaan lääkärit, jos tarpeelliseksi näkevät vankilamielisairaalassa tehtyn tutkimuksen jälkeen.
Jos yksikin pedofiili on liikaa, niin sitten on kyllä pedofiilimurhaajakin. Näiden välille on pakko käytännön syistä asettaa selvä raja vaikka henkilökohtainen mielipide sallisikin molempien teloituksen. Jos skenaario tuntuu jotenkin kaukaa haetulta, niin voi katsoa mitä maailmalla tapahtuu. Kun rangaistuksen luonne muuttuu kovaksi, niin muuttuvat rikollisetkin.
Toki voisin yrittää ajaa asiaa omien näkemysteni pohjalta, mutta voinko oikeasti kilpailla henkilön kanssa joka sallii kaiken lasten nimissä? Joutuisin väistämättä karsimaan kohderyhmää.
Kaikki on puhdasta mutua.
Jatkuvasti nariseva tiimiläinen. Kesän aikana se on mennyt niin pitkälle että äänensävykin on mistä tahansa puhuessa nykyään narinaa. Tai oikeastaan ei se puhu mistään enää muutoin kuin valittamalla. Oli pakko ottaa kuulokkeet mukaan pari viikkoa takaperin etten mene sanomaan sille jokin kerta mitään pahasti.
vitun paska sijainen vaihteessa, haluun meidän antsun sinne takas*nyyh*
ihan niinku nämä ikuiset asiakaslinjan puhelinongelmat ei riittäisi, nyt ei edes vaihteessa ole ketään kuka ohjailisi puheluita ja me saadaan kaikki se paska asiakkailta niskaan.
kiitti vitusti.
[q]Avernian, 21.7.2007 11:28:
Kk. Mee chattiin/galleriaan/tms. ruinaamaan? :D
[/q]
Joo mun viestin pitäis näkyy teevees anytime now :D oon nimimerkillä "EpäToivoinen" hähä
[q]Avernian, 21.7.2007 11:23:
Mut joo. Soita jollekin exälles :D
[/q]
omg Ei tulis mieleenikään!:D
[q]alphamagic, 21.2.2008 16:19:
Nordeapa hyvinkin
Joo oon kyl muutenkin kelannu vaihtaa pankkia, jotenkin nihkee maku jääny ko. pankista kaikennäkösten pikkuyllärien myötä.
[/q]
Vaihda sampoon ni sitte meil kulkis rahat nopeesti tililtä toiselle
saaatanan saunalahti, pikkuhiljaa alkaa menee hermot ton v*itun moisen pelleilyn kanssa *dissaa**grr**senkin**igor**dissaa**kissatappelu**släp**grr**igor*
[q]Sinza, 10.8.2006 14:31:
En vaan ymmärrä miks tohon mp3-soittimeen ei saa ilman mitään ohjelmaa siirrettyä biisejä suoraan niin kuin mun Philipsin soittimeen saa *igor*...
[/q]
Ilman ohjelmaa ainoa vaihtoehto on nauhoittaa siirrettävä musiikki md:lle. Ei kovin kätevää, laatu huononee ja aikaa tuhraantuu.
Mp3-soittimia saa jo tosiaan muutamalla kympillä, suosittelen kovasti sellaisen hankkimista. Säästyy hermot moneen kertaan.
[q]-Santtu-, 10.8.2006 13:26:
Tuo saakelin Sony:n MP3-soittimen ohjelmapaska, SonicStage*grr*
Nyt se vittupää ei suostu edes aukeamaan, voi helevetti mulla menee hermo.
[/q]
Toi SonicStage on ehkä paskin ohjelma. Enpä oo ton takia md:lle mitään koneelta siirrelly, vaan hankin mp3-soittimen erikseen. Creativen Zen nano plussaa suosittelen lämpimästi, hintaa gigasella joku 85e eikä tarttee yhtään mitään softia tai ajureita että biisien siirto onnistuu.
[q]Freja, 28.7.2006 14:54:
---
Cjet, 28.7.2006 12:49:
Pitää olla kovana vaa. Ei mitään voi laittaa tolleen työntekijän etuja polkien.
---
Ton jp-päivän ny saan onneks "takasin" kun mulla on saikkua vielä silloin kun se on..
Noi maksetut lisätyötunnit kyllä ihmetyttää, koska vuoden ajan tähän asti ne on kertyneet plussavarastoon, miks hemmetissä ne sitten maksetaan nyt? Voisko se olla palkanlaskijan moka, et jos huutaisin si vaik sille [size=8](vaik se kyl on sellanen vanha herttanen mummo ettei sille ihan huutaa uskalla)[/size]?*pepsodent*
Sweddu
[/q]
Lakko!
se kun jengi lupaa jotain eikä sit vastaakkaan puhelimeen
[q]Freja, 28.7.2006 12:34:
*UUH* emmä uskalla
[/q]
Pitää olla kovana vaa. Ei mitään voi laittaa tolleen työntekijän etuja polkien.
[q]Freja, 28.7.2006 12:29:
Ensin laitetaan jp-vapaapäivä työvuorolistaan lupaa kysymättä, ja sitten vielä maksetaan ylityötunnit rahana.
[size=13]VITTU JOS MÄ OON SANONU ET HALUN SÄÄSTÄÄ JP-PÄIVÄT JA LAITTAA PLUSSATUNNIT VARASTOON NI KYLLÄ MÄ VITTU TARKOTANKIN SITÄ SAATANA[/size]
*SENKIN*
*IGOR*
[/q]
(huuda sun pomolle, se auttaa.)
Aaarg, mä haluisin jo pitää kesäloman! Mut pystyn pitämään sen vasta 1kk päästä, koska poikaystäväni pystyy vasta sitten pitämään. En jaksaisi odottaa! *menee katsomaan äkkilähtöjä*
[q]Freja, 22.7.2006 22:57:
Mut hyvä asenne sulla ainakin on, ja sen mäkin osaan lähes yhtä hyvin
[/q]
Asenne vaan paranee mitä enemmän tää viskipullo tyhjenee..
JooJoo-ihmiset. Ihmiset mitkä lupaa muttei pidä lupaustaan. Ihmiset jotka pettää lupauksensa, itsekkäästi. Ihmiset jotka valehtelee. Ihmiset jotka ei seiso sanojensa takana. Luottamus on aika tärkee vissiin mulle. No mut yleensä näen kyl melkein heti ihmisen läpi. Paskaako niitä ihmisiä sen enempiä katselemaan siis. Hehee..
vaihteeksi sonera*dissaa*
..kunpa jonain aamuna ei olisi YHTÄÄN teknistä ongelmaa..
meidän uusi tuntityöntekijä.
voisi pitää turpansa kiinni edes hetken mutta ei.Jos ei työtehtävistä puhuta niin käydään läpi sen ja poikaystävän rakkauselämää tai kuinka ihania kissat on tai kuinka maailmassa on niin paljon nälkää tai jostain muusta..EI VITTU KIINNOSTA*dissaa* jonkun pitäisi ne työtkin tehdä.