Hammaslääkäri
En ehkä kauheasti tykkää käydä, mutta käyn jos tarvetta tulee. Raudat ollu pariinotteeseen. Eka viisaudenhammas poistettiin viime syksynä kirurgisesti, pöpö pääs haavaan ja kolme tiputuksessa sairaalla. Ei kiva Viisaudenhampaat tulee todennäkösesti vaivaamaan tulevaisuudessa vielä paljon. Liian tiivis hammasrivi aiheuttaa sen et hampaat ei mahu tulee.
Olin melkein vuoden hammaslääkäri jonossa ja kun pääsin kaupungin ostolistalle niin samoihin aikoihin rupesi särkemään etuhammasta aikalailla ja pääsin heti yksityselle ja niinhän ne totes, että juurihoito oli edessä*poks* syytä ei tiedä vieläkään, että miksi jouduttiin niinkin ihanaan hoitotoimenpiteisiin ja nyt se on ohi*hikoil* ensimmäinen juurihoito oli kivuliain koskaan. puudutus ei toiminut eikä ollut kauhukahvoja tuolissa.
Ja monen tunnin odottelun jälkeen oli aikamoinen päänsärky kaiken lisäksi. toinen juurihoito oli kivuton ja kaksi seuraavaa.
Hammaslääkäri pelko hävisi kyllä yksityisellä, että kannattaa odottaa vuosi, että pääseee kaupungin ostolistalle*vink**nauru*
olin kolme vuotta käymättä kunnens kesän lopulla menin. kaks juurihoitoo ja kolme paikkausta, välissä lohkesi hammaskin jostain kohtaa. ennen ekaa lääkärireissua ei kolmen vuoden aikana ollu mikään hammas ollu kipee, mutta nyt on jatkuvasti joku tuskassa... mut joo, tästä lähtien käyn säännöllisesti tarkastuksessa, niin ei tuu mitään ylläreitä.
Hammaslääkärikäynnit on aina ollu yhtä tuskaa, silloin pienempänä myös minun rakkaat vanhemmat saivat jakaa tämän ihanuuden kanssani. Lapsena oli aivan luvaton määrä reikiä hampaissa, ja hammaslääkärikäynneille tarvittiin sekä äiti että isä mukaan. Toinen piti jaloista kiinni ja toinen käsistä. En sitten osaa sanoa kuka oli hikisin ja uupunein niitten reissujen jälkeen, minä, vanhemmat vai hampilääkäri.
Pari vuotta takaperin hammaslääkäri (perhetuttu) huijasi minut uhrikseen, pyysi tulemaan tarkastuskseen. Odotushuoneessa alkoi ihmetyttään kun tarjottiin samantien särkylääkkeitä, ja toimenpidehuoneeseen päästyä annettiin sellaiser määrät puudutuksia ettei varmasti huomaisi mitään. Heihei viisaudenhammas x2.
Sanotaanko että pieniä patoumia kyseisen alan harjoittajia kohtaan.
Osaako joku sanoa suunnilleen minkälainen on jono Espoon hammashoitoon? Pitäisi varata aika tarkastukseen, mutta pelottaa, että sitä saa odotella ensi syksyyn asti.
Hampulääkäris on pakko käydä. Viimeksi oksensin kun porattiin.
pelkään kuollakseni
[q]vaavu, 10.12.2005 17:12:
Osaako joku sanoa suunnilleen minkälainen on jono Espoon hammashoitoon? Pitäisi varata aika tarkastukseen, mutta pelottaa, että sitä saa odotella ensi syksyyn asti.
[/q]
Tää ois muuten kiva tietää.
Itse olen viime keväänä silleen osittain muuttanut Espooseen
ja nyt ihan kokonaan. Paitsi et olen kirjoilla vielä Joensuussa.
Yksi syy on se, että kävin Joensuussa 13.1.2005 hammastarkastuksessa,
jolloin minut laitettiin KIIREELLISEEN jonoon hammaslääkärille.
Kun sinne viimein pääsin olikin jo 23.11.2005 ja sekin oli vasta tarkastus,
jossa todettiin et 5 reikää/alkua porattava ja 2 viisaudenhammasta nyhdettävä pois
Ja seuraava vapaa aika ois 9.1.2006. Otin ajan ja jouduin perumaan sen,
koska en päässyt Joensuuhun silloin ja aika siirtyikin niin kauas kuin
6.2.2006. Ja tämän jälkeen on tiedossa ainakin vielä toinen käynti
ja luultavasti kolmaskin, koska kaikkea tuota remonttia ei kerralla ehdi tehdä.
Lisäksi multa on nyt ilmeisesti tipahtanu yksi paikka kokonaan hamapaasta
ja näyttää siltä kuin se hammas ois halki Joka voi siis taas tietää lisää
käyntejä. No nyt on muutakin käyntiä vielä Joensuussa opinnäyteyön takia,
koska koulu on siellä, mutta ei oo pitkään.
En viittis pelkän hammaslääkärin takia mennä junalla yli 5h suuntaansa,
jos suuta ei saada rempattua sinä aikana, kun joudun siellä muutenkin
koulun takia ravaamaan. Mutta toisaalta yksityinen täällä Espoossa vois
tulla kalliimmaksi kuin junamatkat+kunnallinen Joensuussa??
(En tiedä yksityisen hinnoista.)
Ja jos siirrän kirjat tänne nyt, et pääsisin kunnalliseen.
Niin luultavasti pääsen taas yli vuodeksi jonoon?
Eikä sekään oikein kiinnosta. Haluis vaan saada tän
purukaluston nyt kuntoon.
Vittumainen tilanne, etten sanois
(Ensin viikonloppuna laserpointit, sitten junaan joensuuhun su iltana,
ma aamuna klo 8.00 hammaslääkäriin tunniksi ja sitten klo 10.00
tapaamaan yliopettajaa opinnäytetyön takia ja sitten äkkiä takas junaan
ja Espooseen ja tiistai aamuna klo 9.00 töihin. *grr*)
Pelkään hammaslääkäriä ja etenkin tuota reissua!!!
Just reviittiin pari viisuria pois ja parin viikon päästä toiset... Ei paha! tikit vaan hiertää... *pökr*
Tänäaamuna leikattii viimonen viisaudenhammas joka kasvo vinoon eikä mahtunu puhkeemaan.
Joutus 4 palaan pilkkomaan sen hampaan ja se oli jotai ihan hirveetä.
Oli joutunu mun leukaluutaki sahaileen.
Onneks pahin on takana, nyt on vaa kipulääkkeistä pyörryksissä. Ja ei oo turvoksissakaa poski yhtää viel toistaseks.
Sattuu ja jomottaa kyllä ja kävellessä pahenee
[q]Lauruska, 12.1.2006 15:14:
Ja ei oo turvoksissakaa poski yhtää viel toistaseks.
[/q]
Ootaha ku pääset aamulla kattoo itteäs peilistä ku oot heränny =P
Toissapäivänä revittiin yksi lääkepaikka auki ja laitettiin normaalipaikka tilalle. Olen varmaan masokisti, mut hammaslääkärissä käynti on mun mielestä ihanaa.
<3.
Multa on poistettu 5 viisaria.
[q]Mark Hamilton, 12.1.2006 15:36:
Multa on poistettu 5 viisaria.
[/q]
5?
[q]Gleba, 12.1.2006 15:38:
---
Mark Hamilton, 12.1.2006 15:36:
Multa on poistettu 5 viisaria.
---
5?
[/q]
Niin 5 kpl visaudenhampaita. 5 kappale oli ns. 8-hammas.
[q]Kolera, 12.1.2006 15:18:
Ootaha ku pääset aamulla kattoo itteäs peilistä ku oot heränny =P
[/q]
Yritätkö pelotella mua! mä oon pitäny tollast jääpussia tos koko päivän =D
Käyn sillon ku hampujääkärin tädit käskee, eli vuosittaistarkastus ja siitä etiäpäin.
kerran vuodessa tarkastuksessa, ja samalla puhsistetaan ja poistetaan hammaskivi .
Reikiä 0 ja ikinä niitä ei vielä ole ollutkaan*plur*
Täytyy kyllä myöntää että pikku paniikki iskee kun oon maanantaina menossa poistattamaan viisurit, siis ilmeisesti jokaisen niistä. Hyviä tarinoita on kuullu paljon, mutta kun niitä huonojakin juttuja on. Soitin hammaslääkärille, joka ihan tuohduksissaan yritti rauhoittaa mua kun oon niin paniikissa. Toivottavasti noi juuret ei oo koukerot eikä tarviis sahata palasiks noita *pökr* sit pääsis huomattavasti helpommalla! Voisin olla koko ens viikon vaan kotona laittamassa kylmähaudetta ja rauhoittua. On pakko sanoo että kyllä mä sitä hammaslääkäriä pelkään Viimeisin hammaslääkäri oli suhteellisen mukava ja asiantunteva, hän ei vaan osunu oikeeseen hermoon kun kävin viimeisen kerran porauttamassa hampaitani, joten puudutus ei toiminu. Sen takia kans pikku paniikki. Se täti kelle tänään soitin lohdutteli myös sillä, että ne suukirurgit on asiantuntijoita ja kokeneita hammaslääkäreitä, joten pitää vaan luottaa siihen, että ne osaa puuduttaa hyvin. Se on kuulemma taitolaji :D Hihhih. Täällä mä näköjää psyykkaan itteeni julkisesti. Onnee vaan mullekki
Siis mitä mieltä olette. Henkilökohtaisesti itse pidän siellä käymisestä. Kiinnostaa vaan kovasti muiden mielipiteet.
[muokattu 4.10.2003 21:29]