SINKKULUUKKU
Siksihän tämä keskustelu onkin niin absurdi, että tässä puhutaan mustavalkoisesti oikeasta ja väärästä jättämällä kaikki todellisen elämän todelliset harmaan sävyt älyllisillä ideaaleilla onanoimisen varjoon.
Minusta on kovin absurdia miten joudutaan täydellisesti tunnettuun tilanteeseen sattumalta.
Jos joskus pettäisin sellaista ihmistä jota ilman en haluaisi elää, en tietäisi mitä tekisin.
Se on vastaus, ei kysymys.
..Mut nyt mulle tulee likanen olo :D
PS: Äläkäkä oo noin herkkä.
Kyllä joku vielä lähtee sun kanssas kahville.
En ole samaa mieltä.
En pidä avoimuutta itseisarvoisen hyvänä asiana.
En pidä selän takana toimimista itseisarvoisen pahana asiana.
Toisinaan asioiden salaaminen tapahtuu itsekkäistä ja lyhytkatseisista syistä. Toisinaan asioiden salaaminen taas on hyväntahtoinen, rakastava ja reilu tapa toimia toista ihmistä kohtaan.
Avoimuus on kenties hyvä yleinen ohjenuora kahden kypsän ja hyvinvoivan ihmisen ihmissuhteessa. Mustavalkoinen avoimuuden suhteen obsessoiminen taas on mielestäni naiivia ja nousee usein itsekkäistä syistä kuten halusta kontrolloida muita tai paeta vastuuta.
Öh.. Silloin jos on jotain salattavaa, ovat asiat yleensä sillä tolalla että jotain sellaista on sattunut mikä satuttaa toista jos asia tulee esille. Ok toisen suojaaminen on periaatteessa hyvä juttu, mutta itse olen enemmän totuuden perään (jottei kehitykseni menisi valheelliseen suuntaan). Ihmisillä on kuitenkin yleensä aika hyvä sopeutumiskyky ja jos saatat toisen sopeutumaan valheellisuuteen siitä tuskin seuraa kovin hyvää? Onko mielestäsi toinen tuollaiseen asemaan saattaminen reilua?
Kun täällä nyt on kirjoiteltu seksuaalisesta pettämisestä on vähän ristiriitaista tehdä teko joka saattaa satuttaa toista ja salata se tältä tämän "suojaamiseksi". Haiskahtaa enemmän itsekkäältä hetken huuman hakemiselta ja halusta luikkia vastuusta. Itseasiassa jätät toisen (olettaen, että toinen on niin sinisilmäinen ettei hän huomaa/päättele että nyt on jotain vialla) valheelliseen maailmaan, josta putoaminen todellisuuteen (jos niin vahingossa tapahtuu) luultavasti satuttaa enemmän kuin todellisuus alun alkaen.
Itse pyrin olemaan ja vaadin myös muilta reiluutta, koska sen ei pitäisi vaatia järjettömiä uhrauksia. Ja kyllä nukun yöni hyvin :D
Vau, "puolison onnen peruskiviin" kuuluu varmasti monessa suhteessa olennaisimpana osana se, että voi luottaa kumppaniinsa ja tämän rehellisyyteen. Jos sinun näkemyksesi pointti on se, ettei puoliso ikinä tulisi petoksesta tietämään, ei se kuitenkaan muuta sitä, että petturi itse tietää esittävänsä puolisolleen jotain, mitä ei ole. Petturi tietää, ettei puoliso ehkä haluaisi sellaisen ihmisen kanssa olla, jota hän todellisuudessa on. Onko tämä sinusta oikein esimerkiksi "lasten rakastavan yhtenäisen kodin säilyttämiseksi"? Siitähän tässä on kyse, oikeasta ja väärästä?
Siksihän tämä keskustelu onkin niin absurdi, että tässä puhutaan mustavalkoisesti oikeasta ja väärästä jättämällä kaikki todellisen elämän todelliset harmaan sävyt älyllisillä ideaaleilla onanoimisen varjoon.
Rakkaus on minulle jotain aivan muuta kuin sitä kenen kikkeliä dippaillaan kenen kukkaruukkuun. Se ei varmasti ole sellainen asia mikä loppuu silloin kun vetoketju aukeaa väärässä osoitteessa, mutta se ei myöskään ole sellainen mikä lakkaa olemasta koska ei tunneta toista läpikotaisin ja voida olla 100% varma, että tämä toimii minun haluamallani tavalla kaikissa tilanteissa.
Minulle henkilökohtaisesti rakkaus lähtee ensisijaisesti siitä, että hyväksyn epätäydellisyyden ja heikkouden itsessäni ihmisenä. Sen jälkeen voin laajentaa rakkauttani myös muihin epätäydellisiin ja heikkoihin ihmisiin ilman, että asetan rakkaudelleni tiukkoja ehtoja ja rajoja.
En usko, että voin koskaan tuntea rakkaitani sellaisina kuin he todellisuudessa ovat - loogisella tasolla he ovat pääni sisällä aina vain omien tulkintojeni kautta muodostuneita heijastuksia. Ainoa paikka missä he ovat minulle todellisina on sydämeni, sillä sen voin avata jollekin joka ei voi murtua eikä vääristyä: rakkaitteni koskettavalle ihmisyydelle.
Jos puolisoni nyt sattuu elämässään olemaan sellaisessa vaiheessa, että pieni syrjähyppyni kaikessa pinnallisuudessaankin hänen elämänsä romahduttaisi niin miettisin kyllä hyvin tarkkaan onko se vastuullista, rakastavaa ja reilua toimintaa lähteä vaatimaan häneltä tällaisen prosessin läpikäymistä, tuhota usko ja luottamus sillä toivolla, että se ehkä vielä jossain muodossa palaa ja antaa lasteni seurata vierestä sitä miten heidän vanhempiensa rakkaus peittyy surun ja epätoivon aaltoihin.
En voi kokeilematta tietää kiunka rankkaa elämä esimerkiksi itselleni olisi jos tietäisin, että olen pettänyt puolisoni luottamuksen. Joillekin se voisi toki olla täysin kestämätöntä, mutta uskoisin monen kuitenkin löytävän sisältään keinolla tai toisella rauhan, jonka voimin tämän kivun voi rakkauden nimissä kantaa hautaan saakka.
On toki helppo kysyä onko se syrjähyppy sitten lopulta kaiken taakan kantamisen arvoista? Useiden ihmisten kohdalla vastaus on todennäköisesti vahva ei, mutta minä en ole valmis tekemään sitä tuomiota kenenkään puolesta - en tiedä mitään heidän elämäntilanteestaan enkä heidän persoonastaan. En myöskään usko, että ihmiseltä voisi olettaa sitä, että he toimivat vastuullisen rationaalisesti kaikissa elämäntilanteissa ja kaikkien tunnekuohujen keskellä.
Sitten kun syystä tai toisesta ollaan kasvotusten peilin edessä tuijottelemassa pettäjän silmiin niin ollaan paljon vaikeampien kysymysten äärellä kuin mikä on absoluuttinen oikea ja mikä on absoluuttinen väärä. Takertuminen ulkoa annettuihin simplistisiin periaatteisiin on tällaisessa tilanteessa mielestäni vastuun pakenemista, jonka seuraukset voivat olla huomattavasti vakavemmat ja tuhoisammat usean ihmisen elämän näkökulmasta kuin vaihtoehtoiset toimintamallit - olitte te niiden "kunnallisuudesta", "raukkamaisuudesta", "oikeudesta" tai "reiluudesta" sitten mitä mieltä tahansa.
Me elämme joka päivä omassa illuusiossamme. Se on osa ihmisenä olemisen sietämätöntä keveyttä, että emme kykene olemaan pienellä ajatuskapasiteetillamme yhteydessä todellisuuden kanssa. Tarrautumalla illuusioomme todellisuuden hahmottamisesta ja omaksumalla totuutta idealisoivia periaatteita ympäristöstämme me luovumme ihmisyytemme keskeisimmän vastuun avaimista: Me emme kysy itseltämme voisiko "totuutemme" olla parempi? Voisiko se olla suvaitsevampi, lämpimämpi, rakastavampi, voimistavampi, rohkaisevampi, luovempi, tuottavampi tai mukautuvaisempi?
Mutta nyt taitaa taas viestin pituudesta päätellen olla pienellä Antilla sellainen hetki, että klubbari on hyvä panna taas määrittelemättömäksi ajaksi käyttökieltoon. Kiitos ja anteeksi - tiedätte kyllä missä mä asun jos tarvitsette mua johonkin ;)
Loppuun halua kuitenkin vielä siteerata aikamme suurta ajattelijaa:
[q]Pyhä on sekä pohjattoman syvää että pohjattoman hauskaa. Jos totuutesi ei saa sinua nauramaan, kyseinen totuus saattaa olla perseestä.
- Aukikco[/q]
Vai että vastuun pakeneminen..
Laitetaanpa vaakakupin toiselle puolelle "periaatteen noudattaminen" ja toiselle "puolelle lasten rakastavan yhtenäisen kodin säilyttäminen ja puolison onnen peruskivien vaaliminen".
Kumman valitseminen on sun mielestäsi suurempaa vastuun kantamista?
No onnea vaan sitten sellaiseen kotiin :O
No onnea vaan sitten sellaiseen kotiin :O
Kotini on onneksi jo aika onnekas, mutta kyllä sitä aina onnea lisää mahtuu ^___^ Kiitos!
---
Lol kun :D Jos mielestäsi ei ole itsekästä jättää suhteen ongelmia hoitamatta ja hypätä vieraaseen punkkaan oman mielihyvän saavuttamiseksi ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan niin ihmettelen kyllä. Itse sanoisin, että perimmäisin syy salailussa on vastuun pakeneminen? Periaate perkules!
---
Vai että vastuun pakeneminen..
Laitetaanpa vaakakupin toiselle puolelle "periaatteen noudattaminen" ja toiselle "puolelle lasten rakastavan yhtenäisen kodin säilyttäminen ja puolison onnen peruskivien vaaliminen".
Kumman valitseminen on sun mielestäsi suurempaa vastuun kantamista?
Vau, "puolison onnen peruskiviin" kuuluu varmasti monessa suhteessa olennaisimpana osana se, että voi luottaa kumppaniinsa ja tämän rehellisyyteen. Jos sinun näkemyksesi pointti on se, ettei puoliso ikinä tulisi petoksesta tietämään, ei se kuitenkaan muuta sitä, että petturi itse tietää esittävänsä puolisolleen jotain, mitä ei ole. Petturi tietää, ettei puoliso ehkä haluaisi sellaisen ihmisen kanssa olla, jota hän todellisuudessa on. Onko tämä sinusta oikein esimerkiksi "lasten rakastavan yhtenäisen kodin säilyttämiseksi"? Siitähän tässä on kyse, oikeasta ja väärästä?
---
Mikä on sinun mielestäsi hyvä ohjenuora sille, milloin tästä avoimuuden hyvästä ohjenuorasta voi poiketa? Sehän sinun kantasi on? Ohjenuoraa ei tarvitse aina seurata? Mistä tunnistaa tilanteen, milloin sitä on parempi olla seuraamatta? Eikö tämän tunnistamisen alistaminen oman harkintakyvyn varaan ole itsekästä, itsekkäämpää kuin "avoimuuden hyvän yleisen ohjenuoran" seuraaminen?
---
Itse sanoisin hyväksi ohjenuoraksi keskustella ristiriitaisissa tilanteissa asiasta läheisten ystävien kanssa ja pyrkiä täten punnitsemaan eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia eri näkökulmista sekä niiden luomien seurausten todennäköisyyksiä kunnes yhteisymmärrys parhaasta toimintatavasta löytyy. Mikäli sellaista ei löydy niin lienee hyvä noudattaa lähtökohtaista ohjenuoraa.
Ymmärrämme kenties itsekkyyden käsitteen hieman eri tavalla jos oman harkintakyvyn vastuullinen käyttäminen yleisten ohjenuorien seuraamisen sijaan on mielestäsi itsekkyyttä. Ja mikäli näin on niin en pidä tällaista itsekkyyttä lähtökohtaisesti huonona asiana.
Kuvailemasi ohjenuoran tullessa kyseeseen nousee todennäköisyys salaisuuden paljastumiselle eksponentiaalisesti. Tuntuisi puolisosta varmaan pettämistilanteessa upealta, kun "läheiset ystävät" tietäisivät asiasta, jota puolisolta itseltään on salailtu.
Minusta käsittelemässämme tilanteessa "oman harkintakyvyn vastuullinen* käyttäminen" on sanahelinää, jolla peitetään sitä faktaa, että on rikottu yhdessä suhteen alkaessa sovittuja sääntöjä, eikä uskalleta kohdata tästä rikkeestä koituvia seurauksia. Itse epäilen, että ilman eri sopimusta jokainen lähtee suhteeseen kuvitellen siinä noudatettavan "niitä yleisiä ohjenuoria" pikemmin kuin "omaa vastuullista harkintakykyä". Tätä keskustelua mahdollisesti lukevat henkilöt voivat toki kommentoida, mikäli itse ovat sitä mieltä, että antaisivat kumppanilleen luvan "käyttää vastuullisesti omaa harkintakykyään" rehellisyyden kustannuksella.
* Kenelle henkilö on vastuullinen tilanteessa, jossa pyrkii salaamaan muilta tosiasioita? Itselleen, how convenient.
[q]Jutu:
[/q]
Tuliks sulle roska silmään vai miks se meni noin 
[q]Jutu:
Tolleen kun sanoo, niin sitten kotona odottaa kolmas maailmansota 
[/q]
niinno, aika tylsäks menis seurustelu ellei olis välil jotai pienii kuumotus biiffei :D
[q]LauraLine:
MITÄÄÄÄÄHH??
[/q]
Buhahaaa 
Mulle iski kans himo päästä riitelee *tekeekuperkeikan*
[q]IlonaPoks:
hetkinen.. mites toi tylsyys nyt liittyy sinkkuiluun.. voihan sitä olla tylsää jos seukkaakin..
[/q]
Joo, totta.. Mut jos sinkkuna tulee tylsää nii tekis mieli seukkaa, sillon vois tytön kans tehä jotai ihan mitä vaa kivaa.. mut jos seukkaa ja tulee tylsää nii sillon on über tylsää sillon on vast vaikeet keksii tekemist
ei oo kivaa olla sinkku ku on tylsää :D
No shit sherlock
[q] Mellu-:
kohta 2. Fiksu; Ei siis mikään huithapeli joka ei tajua mistään muusta yhtään mitään paitsi autoista ja niiden
pakoputkenpaukkulaakereista.
kohta 3. Omattava OMA ELÄMÄ; en halua olla kenenkään "elämä" [/q]
hihihiii, huonoi kokemuksii vai ;)
[q]Erika:
Sinkuksi kääntynyt....ilmoittauttuu joukkoon...jos kavereita löytyis....
[/q]
Eiköhän sun helpostikki pitäs löytää kavereit ;)
[q]subi:
---
Hyzenthlay:
Mä oon lukenu ihmisen fysiologian ja anatomian, ja galenoksestakin kolmasosan 
paljon maksat? *nauru**nauru*
---
Paljon pyydät? :P
[/q]
Kysymys kuuluu: käyks maksu luonnossa
[q]ALIEN:
missä teillä muuten kulkee sinkkuuden ja seukkaamisen rajat? ... on nimittäin tullut vastaan tapauksia, jotka sanovat seurustelevansa jonkun kanssa pelkän parin tai kolmen tapaamisen jälkeen, mikä on mielestäni aika vitun naurettavan kuuloista. Eiks silloin vielä tapailla tjsp.... 
tapaamisen ( treffin/panon - ihan miten vain)
[/q]
ite tapailen useita kertoja henkilöä jolloin pystyy seuraa mihin tilanne edistyy, jos se menee siihen et toinen vaa haluu tavata ja toinen miettii jos on aikaa moiseen nii kait se aika paljon kertoo toisen kiinnostuksest.
Yläasteel oli kyl noi tilanteet ku seukattii 2 päivää, sit kauheet rakastan suo hehkutust ja sit "seukkaus" loppu 2 viikon sisäl
Eräs ystävä tapas yhen tytön, ne ehti seurustella kuukauden, ja sit jo muutetaan omistuskämppään..saas nähä miten tossa sit käy
[q]Jutu:
Ja kukaan ei oo korvan juuressa vinkumassa että mennään kotiin kun itsellä on hauskaa 
[/q]
Tos tapaukses voi aina sanoo "mee vaa, mä jään viel hetkeks" ( riippuen tilanteest )
[q]IlonaPoks:
Tutustu vaiks naapureihin.. sillon on kaveri lähellä ja tylsyys loppuu..
*sydän*Gaselli*sydän*
[/q]
Hyvä idea, kumpaa sitä lähtis riivaa.. alakerras joku 22 vuotias ja yläkerras 30 vuotias 
Loput naapureist on bannilistal koska ne on vanhuksii :D~
edit. +t
[q]ZaZa:
Mistä se muuten johtuu, et ihastuu johonkin, mut sit silt ei saa vasta rakkautta, mut sit taas joku joka kiinnostuu susta ei kiinnosta sua? Aina se menee väärin päin... tylsää... Ja turhauttavaa... 
[/q]
niin tai mistä se johtuu et baareis tapaa aina niitä mun tyyppisii tyttöi muttei älyy pyytää numeroo tjsp eikä niit sen jälkee nää enää koskaa 
Pitää hioo ujoutta pois skidisti.