Jalkapallon MM 2006 karsinnat - Suomen taival kohti Saksaa
veikkaan :)
NED:FIN 1-1
veikkaan :)
NED:FIN 1-1
1-2 Suomelle
veikkaan :)
NED:FIN 1-1
Ihan hyvä veikkaus varmaan. Oma yltiloptimimistinen veikkaukseni
kuitenkin 0-1. :)
Positiivista on se, että Suomi on näissä karsinnoissa pystynyt voittamaan
pikkumaat heikollakin pelillä helponlaisesti.
Suomen kerroin (11,30) houkuttelis kyl kiikuttamaan ekan pitkävetolapun piiiiiitkään aikaan kioskille :)
Kannatan ja toivon Suomea, mut parin voiton jälkeen Hollannin poijaat nöyryyttää Suomea 2-0.
Onpas tosiaan mielenkiintoinen tapahtuma illalla. Suomen peli ilman Litmasta on ollut aivan hakusessa. Armeniaa vastaan pelistä ei tullut mitään - onneksi Jere ja Shefki tekivät maalit. Tainio oli Suomen ainoa pelimies.
Nooh, sen enempiä vuodattamatta, toivon 1-1 tasapeliä Suomelle, veikkaan 2-0 tai 3-1 voittoa Hollannille. Suomen puolustuksen virheet eivät jää rankaisematta..
Heitetään vaikkapa 3-0 Hollannille. Suomen esitys ei tosiaan ollut kovinkaan vakuuttava Armeniaa vastaan. Puolustuksella oli usein turhan kiire, eikä pelinrakentelukaan oikein toiminut. Littiä ja Forsellia kaivattais mukaan.
todellista paneurooppalaista KULTTUURIA...KUNINKAAN paluu..eilen illalla.
http://www.ajaxfotoside.nl/jari/jari.html
Joo ei hyvältä kyllä näytä suomen puolustuslinja. Ihme olis jos ei Hollannin poijjaat pitelis Saarista, Kuivastoa ja Nurmelaa(jos pelaa) lähinnä pujottelukeppeinä :panic:
Mielenkiintosta nähdä kahden mun mielestä tosi yliarvostetun pelaajan, Hyypiän ja Van Nistelrooyn kaksintaistelua :)
Mielenkiintosta nähdä kahden mun mielestä tosi yliarvostetun pelaajan, Hyypiän ja Van Nistelrooyn kaksintaistelua :)
Toki ymmärrän ton Van Nistelrooyn arvostelun siinä mielessä, ettei siitä oo välttämättä hyötyä joukkueelleen kuin hyökkäyspäässä, mutta ei kai maailman parasta maalintekijää voi pitää yliarvostettuna? Se jäbähän tekee maalin ihan mistä vaan ja koska vaan, eikä oo ees ns. "helppojen pelien mies", vaan onnistuu yleensä aina kovissakin peleissä.

Harmi ettei ees oo maailman paras maalintekijä :) Vaikka yks ranskalainen tulee heti mieleen. Ja joo, tekee maalin about ihan mistä vaan ja melkein koska vaan, kunhan ollaan 5 metrin säteellä maalikehikoista :D
uh, taitaa tulla turpaan kunnolla.
Mäki tajusin vasta nyt et tällästäkin herkkua on tarjolla.. Eikä 2-1 tilanne nyt vielä ihan niin paha oo, mut Hollanti kyl on :s
3-1 :right:
(Toisen puoliajan alkaessa soi
The Moon - Blow the Speakers)
joo aika paska peli oli, ainakin lopputuloksen kannalta.
loistava alku ei riitä.
3-1 :right:
Niinhän siinä sitten kävi :(
Itse ottelua en ehtinyt seuraamaan. Mites Suomi pelasi? Oliko paikkoja lisäosumiin?
Harmi ettei ees oo maailman paras maalintekijä :) Vaikka yks ranskalainen tulee heti mieleen. Ja joo, tekee maalin about ihan mistä vaan ja melkein koska vaan, kunhan ollaan 5 metrin säteellä maalikehikoista :D
Kaks maalia, aika hyvä suoritus :)
Hyypiä oli kyl aika turha ja näkymätön koko pelin.
Suomen maalin jälkeen oli kyl sellanen painostus Suomen kenttäpuoliskolla, että oksat pois. Roikku vaan ilmassa, että koska ropisee omissa. Harmillista, että ropsahti toinen heti perään ja matsi alko olla siinä.
Taso tais tällä kertaa ratkaista, ei ollu Suomella saumaa.
Klassissta Antti Muurista kyl. 3-1 tappioasemassa joukkueen ainut maalintekoon kykenevä kaveri pois kentältä ja puhdasverinen keskuspuolustaja tilalle ? Noin noustaan takaa-ajoasemasta eka rinnalle ja sit ohi.
En muista oliko ennen Suomen maalia vai heti sen jälkeen, mutta Suomi painosti peliä aika hyvin Hollannin puolustuksen ollessa ihan kahvilla. Syöttöjäkin tuli noin 10 kpl omille ja palloa pidettiin hallussa ainakin 2 minuuttia. Silloin peli näytti sujuvan todella hyvin. Suomi-huudotkin kuuluivat hyvin isolla A'dam Arenalla :)
Suomen maalin tultua olin jo valmis ottamaan yhteyttä Hollantiin, mutta onneksi se jäi, koska sitten oma pää soi jokusen kerran. En enää toisen puoliajan loppua jaksanut katsoa, mutta Suomen esitykset yllättivät kyllä minut.