Ei esikuvia skenessä?
- « Edellinen
- 1
- 2
- Seuraava »
Kun on tullut pidemmän aikaa ihmeteltyä jengin ns. kapea-alaista ja ns. itsestäänselvää esikuva- listausta(Tiesto, Paul Van Dyk, Digweed, Sasha, Zabiela[proge+scratch, ei KRISTUS!] ja jopa Väth...), haluaisin tietää olenko ainoa joka ei suostu helpolla nimeämään esikuviaan esim. siksi että omaisi nirson musiikkimaun --> hyvin harva artisti on tehnyt mielestäni kautta linjan laadukasta musiikkia. Esim. Paul Van Dyk on imo tehnyt vain n. 4 hyvää biisiä, jonka perusteella hänen tuottajamaineensa tuntuu kovin liioitetulta, varsinkin kun tuotosten soundimaailma on mielestäni yleensä perseestä. Lisäksi mitä olen hänen settejään kuullut... paskaa. Ei voi käsittää. Samantapaisia vaivoja on muillakin tuottajilla ja dj:llä.
Olin joskus jonkinlainen Orkidea -fani, mutta tiettyyn pisteeseen: muistan esim. unityssä kuinka sai odotella jopa kolme varttia kuullakseen jotakin itseään miellyttäävää. Siinä välissä vaan tuntui olevan tylsä meininki.
Tai sit mä olen vaan niin OLD, ettei mikään enää iske...
Mitä muut ajattelevat?
Luulen, ettet ole yksin. Kaikilla on huonot hetkensä ja toisilla ne hyvät hetket menivät jo aikoja sitten. Ne uudet suuret, jotka tulevat, eivät pysy samanlaisina kovinkaan pitkään.
Muutamat artistit ovat esikuviani siinä määrin, että yleisön lukemistaidot ja settien rakentelukyvyt fiiliksen mukaan + yleisön viihdyttämistaidot ovat omaa luokkaansa, suorastaan kadehdittavia. Mutta tämä onkin ala, jossa tekniset taidot eivät välttämättä paina paskaakaan.
Oliver Lieb on kyllä säilyttänyt loistavan linjan edelleen vaikka vuosia biisintekijänä on pitkälti toista kymmentä ja julkaisuja varmaan lähemmäs tuhat. Toinen johon ei ole tarvinut pettyä on Marc Mitchell.
Äh. Ei kukaan ole täydellinen.
(paitsi Pharrell Williams)
Tai sit mä olen vaan niin OLD, ettei mikään enää iske... Mitä muut ajattelevat?
Samaa mieltä, suorastaan mahdotonta olisi nimetä ketään Vince Clarken jälkeen syntynyttä musantekijää esikuvaksi, kukaan 90-luvulla aloittanut konemusahese ei ole kovin suurta vaikutusta tehnyt. Mutta onhan se sukupolvi jo nähty joka listaa jotain vuoden 1996 jälkeen tehtyjä supersahakiksubiisejä maailman parhaaksi IKINÄ tehdyksi musiikiksi.. voihan se olla, mutta omalla vanhapartafiiliksellä tuollainen kertoo lähinnä musiikillisesta kapeakatseisuudesta ja historiantietojen puutteesta..
edit lisäys : No, ehkä Rollo on tehnyt muutamia sellaisia juttuja joita voi varauksetta katsoa ylöspäin.. :cool:
Oliver Lieb on kyllä säilyttänyt loistavan linjan edelleen vaikka vuosia biisintekijänä on pitkälti toista kymmentä ja julkaisuja varmaan lähemmäs tuhat. Toinen johon ei ole tarvinut pettyä on Marc Mitchell. Muuten olen kyllä vähän samoilla linjoilla mosaikin kanssa. Monet noista nimistä ovat säväyttäneet joskus, mutta eivät enää.
Oikeastaan mun pointti oli se, etten ole koskaan ollut sellainen luonne, että diggaisin hurmioituneena jotakin artistia/Dj:tä muutoin kuin hetkittäin. Esim. täällä foorumilla näkee selvästi, kuinka jotkut osoittavat diggaavansa tyyppiä a, b ja/tai c sellaisella paatoksella ettei kritiikistä tunnu olevan tietoakaan, tyyliin: se X ei koskaan petä. Aika moni pettää yllättävän nopeasti ja usein, sanoisin.
Liebin tuotanto miellyttää minuakin(varsinkin Into Deep), mut mut... vaan pieni osa.
Ja vähän sama Mitchellin kanssa.
Maailmanstara-Dj:en suosiota en ymmärrä, vaikka pidänkin tietynlaisesta progesta ja kiksusta.
Oliver Lieb on kyllä säilyttänyt loistavan linjan edelleen vaikka vuosia biisintekijänä on pitkälti toista kymmentä ja julkaisuja varmaan lähemmäs tuhat. Toinen johon ei ole tarvinut pettyä on Marc Mitchell. Muuten olen kyllä vähän samoilla linjoilla mosaikin kanssa. Monet noista nimistä ovat säväyttäneet joskus, mutta eivät enää.
Oikeastaan mun pointti oli se, etten ole koskaan ollut sellainen luonne, että diggaisin hurmioituneena jotakin artistia/Dj:tä muutoin kuin hetkittäin. Esim. täällä foorumilla näkee selvästi, kuinka jotkut osoittavat diggaavansa tyyppiä a, b ja/tai c sellaisella paatoksella ettei kritiikistä tunnu olevan tietoakaan, tyyliin: se X ei koskaan petä. Aika moni pettää yllättävän nopeasti ja usein, sanoisin.
Olen samaa mieltä eikä minullakaan rokkistara tyylisiä idoleita ole. Varsinkin parin hollantilais DJ:n palvominen on saanut aika koomisia piirteitä.
Sit tänne perään vielä joku jazz-artisti joka on kaikkien jumala jne ja äijä kotona
tuopin ääressä nauraa miten joku voi digata moisesta paskasta ;)
Näinhän se menee.. kaikilla on makunsa.
Olen samaa mieltä eikä minullakaan rokkistara tyylisiä idoleita ole. Varsinkin parin hollantilais DJ:n palvominen on saanut aika koomisia piirteitä.
Eikös perussuomalaisten Rasmus&HIM-on-ainutta-hyvää-suomalaista-mitä-ulkomailla-tiedetään<3<3<<3 -fanitus sitten ole koomista?
Maassa maan tavalla :)
Hei! Eihän Himissä mitään vikaa ole.
Onko oikeastaan Miles Davisin, Jimmy Henrixin ja Vangeliksen jälkeen tullut ketään niin loistavaa muusikkoa, jota voisi oikeasti fanittaa?
Fanitus kuuluu musiikkiin. On se sitten rockia, techno tai jazzia. Turha lähtee ihmetteleen, että täällä monet nuoremmat fanittaa jotain Tiestoa, koska niille se jätkä on sama asia kun mulle Hawtin ja mun faijalle joku Hendrix.
Trent Reznor ei minua ole vielä koskaan pettänyt (paitsi ehkä antamalla biisin Lara Croft-soundtrackille, vähintäänkin epäilyttävää).
Äh. Ei kukaan ole täydellinen.
mutta joillakin se taso pysyy korkeana hetkellisistä notkahduksista huolimatta. Itse en ole montaa kertaa joutunut pettymään esimerkiksi lil' tonin setteihin tai esimerkiksi Carl Craigin tuottamaan matskuun.
Ei ketään voi nostaa jalustalle ja pitää ehdottomina guruina, mutta suurempaa arvostusta ja fanitusta ei voi välttää. Nämäkin ovat vähän niitä makuasioita, joista on vaikea kiistellä.
Kai kyse on enemmän siitä, mistä kukin kiksinsä saa. Yhdelle se fanitus on tärkeää, toiselle ei.
Mää luulin joskus että Prince olis voittamaton mut sit se meni uskoon...
Sielunrauha ei tee millekään taiteelle hyvää.
Toinen johon ei ole tarvinut pettyä on Marc Mitchell.
Marc Mitchellin tuotannon ylivertaisuuden voi todeta miehen kotisivuilta, josta voi kuunnella lähes kaikki herran tekemät biisit.
Mun ainoo tuottajaesikuva skenessä
on meidän Xybo :heart:
Jossain toisessa topikissa kysyttiin suurinta vaikuttajaa, en pystyny vastaamaan siihen, kun en keksiny yhtään tarpeeks suurta yksittäistä. Täl hetkel oikeestaan ei oo ees sellasta dj:tä, joka olis _pakko_ nähdä, tai tuottajaa, jonka jokainen biisi on _pakko_ saada. Ehkä vaan en osaa olla fani :)
Itselle ainoa artisti/tuottaja joka oli tehnyt VAIN hyviä biisejä ja jonka tuotantoa odottelin, oli aiemmin Liam Howlett Prodigystä, mutta kun kuulin sen babys got a temper, niin sekin hohto hävisi.. Kuitenkin odottelen Prodigyn uutta matskua vesi kiellellä (varsinkin kun sanoivat haastattelussa että Babys.. oli virhebiisi)
Oikeastaan mun pointti oli se, etten ole koskaan ollut sellainen luonne, että diggaisin hurmioituneena jotakin artistia/Dj:tä muutoin kuin hetkittäin.
Kyllä se mullakin menee niin, että fanituksen kohteena ovat nimenomaan yksittäiset biisit/albumit/dj-setit eivätkä niiden takana olevat ihmiset. Joitakin poikkeuksia toki löytyy mutta ne ovat harvassa, siis ihmiset joiden tekemisissä laatulinja on pitänyt niin hyvin että henkilöpalvontaankin olisi aihetta. Ambientin puolelta Biosphere on tällainen "ei petä koskaan/pettää harvoin"-tapaus, ehkä myös Nemesis, ja progepuolelta joku G-Pal. Täysin korvaamattomia dj:tä ei tullu tähän hätään mieleen yhtään. :rolleyes:
Mä en tarvii esikuvia, mä vaan oon
Sit tänne perään vielä joku jazz-artisti joka on kaikkien jumala jne ja äijä kotona
tuopin ääressä nauraa miten joku voi digata moisesta paskasta ;)
Hehee, pakko tarttuu syöttiin ja mainita et toi on imo yks paskimmista ja yksinkertaisesti vääristä kliseevitsiyleistyksistä mitä ns. musiikkipiireissä liikkuu.
:)
"And then he wrote...meditations.."
Onko oikeastaan Miles Davisin, Jimmy Henrixin ja Vangeliksen jälkeen tullut ketään niin loistavaa muusikkoa, jota voisi oikeasti fanittaa?
No fanituksesta en yleensäkään tiedä/välitä, mutta laadullisesti todellakin on.
Yleisesti, mitä tuohon laadun pysymiseen/tasaisuuteen tulee, niin sitä ei imo kannata pitää ehdottomana kriteerinä millekään. Esim. juuri Miles, Hendrix ja Vangelis ovat tehneet (ja julkaisseet) useita korkeintaankin keskinkertaisia teoksia. Ennemminkinkin kannattais kiinnittää huomiota siihen _millä tavalla_ ollaan menty metsään. Imo kaikenlaiselle taiteelle rehellisyys, intohimo, yritteliäisyys, ennakkoluulottomuus ja avarakatseisuus on hedelmällisempi pohja kuin tyytyminen jonkun tietyn tason säilyttämiseen.
- « Edellinen
- 1
- 2
- Seuraava »