Rivitanssi

Back to yleinen keskustelu O

Jos joku vielä miettii, että mistä tässä topiikissa on kyse, niin vastaus löytyy tästä. :D

Quote by Hasse G
Ja hieno digital beat -mainosbanneri yläreunassa :D

Tähän klubbarin -hymiö.

Intelligent techno.

Minulla on tapana "tanssia river dancea" :) vähän eri suuntaan kuin DJ. Berliinin clubeilla porukka jorailee hieman vapaammin erisuuntiin kuin suomessa. Muiden maiden clubeilta ei ole kokemuksia. Suomessa ollaan kuin armeijassa.

Tämäkin tietysti riippuu jonkin verran siitä minkä musiikkityylin bileet ovat kyseessä. Junkkabileissä näkee aika paljon aika villisti tanssivia ihmisiä, vaikka meno onkin rauhoittunut sitten kulta-aikojen, nykyään junkka on sen verran jumittavaa että porukat vaan lähinnä nyökyttelevät vähän päätään musiikin tahdissa. Joskus aikoinaan goa-bileissä oli tapana suorittaa goa-kävelyitä, semmoisia muutaman ihmisen letkajenkkoja ympäri salia.

Ja onhan meillä tietysti aina tanssityyli nimeltä pousaus. Tanssimista sekin on että nytkyttää päätään seinäkukkasena oluttuoppi kädessään. Kai.

Quote by Funkatronik

Pitää muistaa että pousauskulttuuri on myös paljon enemmän kuin pelkkä tanssityyli. Asiaan kuuluu myös oikea asento, sosialisointi kanssapousaajien kanssa sekä laukkojen ja biisien spottailu. Paarma voinee valoittaa enemmän asiasta. ;)

Quote by drS

Unohdit listasta turistien dissailun ja vanhojen parempien aikojen muistelun.

Topicciin liittyen. Rivitanssailu on varmaan suomalaisille helppoa, ujoja kun ollaan. Ei tarvitse juurikaan katsella ihmisiä silmiin, eikä kovinkaan moni näe miten tanssit(saatikaan, että näkisi niitä ilmeitä tanssiessaan). Lisäksi tosiaan osumien määrä jää kohtuullisen pieneksi.

Quote by drS
Pitää muistaa että pousauskulttuuri on myös paljon enemmän kuin pelkkä tanssityyli. Asiaan kuuluu myös oikea asento, sosialisointi kanssapousaajien kanssa sekä laukkojen ja biisien spottailu. Paarma voinee valoittaa enemmän asiasta. ;)

Paarma the King Pous :D

Quote by akir0
Unohdit listasta turistien dissailun ja vanhojen parempien aikojen muistelun.

Tosta erottaa amatöörin ja ammattilaisen :scared:

Ammattipousaajaa ei kiinnosta turistit, koska
itsekin pukeutuu mielummin hillitysti kuin
näyttävästi (monen junnun silmissä pitkän
linjan pousaaja onkin monesti näyttänyt joko
turistilta tai poliisilta), ja todellinen pousaaja
on connoiseur, joka arvostaa nykyistä tarjonnan
laajuutta verrattuna aiempaan homogeeniseen
ja satunnaiseen.

Tämä ei toki poissulje sitä, etteikö pousaaja
voisi satunnaisesti muistella menneitä tapahtumia
lämmöllä. :heart:

Muistanko ihan väärin vai oliko Hypessä niin, että rivitanssi ei ollut vallitseva muodostelma tanssijoille? :confused: Dj oli sijoiteltu soittamaan eri paikkoihin välillä ja tanssi"lattian" monimuotoisuus vaikutti siihen että jengi tanssi sekaisin. Nooh, mitäpä tuosta...

Quote by jUSSi
Quote by drS
Pitää muistaa että pousauskulttuuri on myös paljon enemmän kuin pelkkä tanssityyli. Asiaan kuuluu myös oikea asento, sosialisointi kanssapousaajien kanssa sekä laukkojen ja biisien spottailu. Paarma voinee valoittaa enemmän asiasta. ;)

Paarma the King Pous :D

Kun minä olen iso minä haluan olla semmoinen kuin Paarma!

Quote by Tres
Tosta erottaa amatöörin ja ammattilaisen :scared:

Ammattipousaajaa ei kiinnosta turistit, koska
itsekin pukeutuu mielummin hillitysti kuin
näyttävästi (monen junnun silmissä pitkän
linjan pousaaja onkin monesti näyttänyt joko
turistilta tai poliisilta), ja todellinen pousaaja
on connoiseur, joka arvostaa nykyistä tarjonnan
laajuutta verrattuna aiempaan homogeeniseen
ja satunnaiseen.

Tämä ei toki poissulje sitä, etteikö pousaaja
voisi satunnaisesti muistella menneitä tapahtumia
lämmöllä. :heart:

niin allekirjoitan tämän :hearts:

tekisi mieli perustaa pousaustopicci, mutta en oikein keksi hyvää keskustelunavausta :sad:

Quote by drS
tekisi mieli perustaa pousaustopicci, mutta en oikein keksi hyvää keskustelunavausta :sad:

Perustaa tuonne Freestylen puolelle, aloitusviestiksi vaikka *pous* johon joku vastaa *superpous* ja joku taas siihen *pous since 1987*. Kyllä se siitä lähtee!

Quote by Hugo
Muistanko ihan väärin vai oliko Hypessä niin, että rivitanssi ei ollut vallitseva muodostelma tanssijoille? :confused: Dj oli sijoiteltu soittamaan eri paikkoihin välillä ja tanssi"lattian" monimuotoisuus vaikutti siihen että jengi tanssi sekaisin. Nooh, mitäpä tuosta...

Et muista, minäkin muistelen, että Hypessä tanssittiin sekaisemmin. Toiset keskellä tanssilattialla ja osa tanssilattian ympärillä kaiteiden takana. Dj oli välillä eri paikoissa ja se sekotti kai kokeneempien Hypettijien tanssi suuntia. :happyroll:

Quote by AMOG

Tai sitten kaikki olivat niin, tuota, tajuntaansa laajentaneita että eivät enää tajunneet ilman- tai muista suunnista mitään...

Myös Järvenpään Casinolla/Gardenissa porukka tanssi ihan miten sattuu silloin joskus vanhoina hyvinä aikoina, kun siellä bileitä vielä järkättiin. Seuraavissa bileissä voisin keskittyä vain ja ainoastaan pousailuun sekä wanhojen Casino/Garden bileiden muisteluun(aivan kun en sitä jo nyt tekisi).

Quote by koekje

:)

Sinähän puhut asiaa! Semmoisen muisteloiltaman voisi vaikka järkätä joskus Casinolla, mennä sinne niiden humppamammojen ja -pappojen sekaan pousailemaan ja muistelemaan aikoja vanhoja. Voisi mennä bändiltä tivaamaan että soittakaa Stakker Humanoid ja tanssia humppaa tamppaamalla.

Järvenpään Zapatassa järjestettiin ainakin vuosipari sitten joka keskiviikko aitoa Line-Dancingiä...sinne vois mennä linjassa tamppaamaan :happyroll:

Laite^, saanko mä postata legendaarisen Rivertrance-pätkän tänne? :D

O