Clinic presents Anjunabeats 100 Album Tour with ABOVE & BEYOND 10.5.2008 @ Studio51, Helsinki

Back to tapahtumat O

A&B oli ihan jees mut voi luoja Poliisi! Parasta ikinä!!!! Sitä ois jaksanu vielä ainakin pari tuntia! Ihan kesken loppu...
Mainio ilta silti*hymy*

A&B ei saanut aikaan sellaista fiilistä kuin odotin, mutta voi että, Poliisi. Ihan parasta! Tuli jokatapauksessa tanssittua oikein kunnolla ja nyt sattuu jalkoihin. Kiitos hyvälle seuralle taas kerran. *känni**hih*

Todellakin aivan mahtavat bileet!*plur* Itse tykkäsin kyllä A&Bn setistäkin todella paljon ja tanssittua tulikin oikein olan takaa. Paljon hyviä biisejä ja kuinka hauskaa oli seurata poikien omaa menoa! Hahmo oli kanssa mahtava!

Yhtä asiaa kuitenkin kummastelin. Miksi narikkamaksu pyydettiin kaikilta käytti narikan palveluja tai ei? Itse en ole ennen tällaiseen törmännyt ja näytti muutama muukin olevan hämmästynyt kyseisestä seikasta. *täh*

Oli aika jännä ja hyvä ilta. Ihanaa että soittivat muutamia lempparibiisejä <3 Sain tikkarin joltain (jonka nikkiä en juuri nyt muista vaikka kysyin..).
Aamujatkoillekin ois riittänyt energiaa mutta seuralaisella ei, joten ihan himajatkot :)

Ei onneksi pahemmin ollut lasinsiruja tanssilattialla, ja näinkin kerran siellä baarityöntekijän lakaisevan siruja pois. Hyvä niin.

Oli ihanaa taas jälleen bilettää, ja kiva että jotkut ihmiset tunnistivatkin <3

huh kotio selvittiin hengissä vaikka muutama hirvi ja peura vastaan tulikin..

saavuttiin kaverin kaa jo heti yhdeksältä ja onneksi lippuja oli vielä jäljellä. narikkamaksu kummastutti vaikka ei edes ollut takkeja mukana...

orionin setti oli kyllä sellaista hittimatskua että oksat pois, kaikki biisit niin helmiä ettei edes malttanu poistua huilimaan tai juomaan missään vaiheessa.

hahmon setti ei pahemmin kolahtanu vaikka muutama loisto biisi tulikin. sen aikana kerkis huilimaan. a&b ei ollut kyllä ihan sitä mitä odotin mutta loppua kohden musa ja meno parani huomattamasti.

Aalto - 5 AAAAAAH!!!!

plussaa myös siitä että jengiä oli sopivasti ja lasinsirpaleita tosi vähän.

MUTTA kiitos sille kusipäälle kuka heitti tuopin päähän lavalla!!!!!! kiitä onnees että se oli muovia, mutta kyllä se silti sattu!!!

ps. hmm tupakkipaikalla sai olla 10 henkeä kerrallaan lapun mukaan mut ei se ihan niin mennyt heh.. ei ollut kukaan vahtimassa.

pps. a&b nimmarin kanssa oli kiva lähteä kotiin. *sydän* kiitokset myös nennalle, kiva nähdä jätkää myös soittamassa eikä aina vaan ainoastaan kuvaamassa.

..tulipa käytyä..pitkästä aikaa studiossa taas..ookoo meininki A&B:n pojilla ei siin mitää..

..Poliisilta ja Comalta kyl helmisettii <3 ..ja oli se itekki ihan kiva soitella juu..

..nyt levolle..ja kuvia pitää katsella viikolla..

..thnx C L I N C !

Pitkästä aikaa vähän ulkoilee ja kyllä kannatti lähteä siis juuri sopiva määrä porukkaa ja aivan mahtava meno Kiitos Clinicin väki

uuh. Olipas tsembalot... Hetkee tullu tampattuakaa, et voi kyl sanoo, et A&B vei jalkaa siihe mallii, et tänää ei rappsuia pääse kiroilematta ylös saati alas (mistä saanen tosin enemmän kiittää valtion kenttävarustusta... -__- ) Pollarin setti veiki viel eri sfääreihin nii filliksen ku kivunki suhteen, et joutu känkkäilee pois hiukka enne aikojaa, mut propsit sirujen lakaisijoille viel. Ei hirveesti tarvinu kengän pohjii putsailla tänää. ^^

Vähän toi A&B.n vetovoima oli kateissa.
Pari viimeistä, ja sitä,niin puhki soitettua air for lifea odotin
Kiitos Clinic! Hyvät bileet muuten! *sydän*

Videoita jakoon, tahtoo nähdä, itse en päässyt :

[q]Sunshine^82, 11.5.2008 06:16:


MUTTA kiitos sille kusipäälle kuka heitti tuopin päähän lavlala!!!!!! kiitä onnees että se oli muovia, mutta kyllä se silti sattu!!!


[/q]


Joo kuka se idiootti oli! Pääsin itekki osingoille sen tuopin kimpoilusta...*eiei*

Muuten oli kyllä toimivat bileet. Kiitos!*hymy*


Poliisia ei voi ylistää liikaa! Mieletön!!!

Jees, semmoset sitten. Paikalle saavuttiin joskus kymmenen hujakoilla ja Orion tiputtelin taidokkaasti hyviä biisejä ja loppua kohden alkoi jo tanssijatkin innostua. Sitten alottikin Joonas jonka soundi ei sitten oikein toiminutkaan mulle, jolloin siirryttiin fiililstelemään Flinkkiä ja sekä Paul Easyä.

Sitten yleinen muuton jne. aiheuttama väsymys vei voiton ja alettiin valua kotiin, jolloin hymyn huulille sai Cliniciin sopiva ambulanssi oven ulkopuolella. Tais kyllä olla asioimassa naapuri ravintolassa, mutta enivei..

Kuitenkin hyvä maku jäi tästä tapahtumasta ja tullaan varmasti toistekin, kiitos!

Hmm, että sellaset bileet tällä kertaa.

Meno ihan ok, ihmisiä tällä kertaa sopivasti. Muutama viime kokemus studion bileistä on ollut hieman negatiivinen ihmispaljoudesta johtuen, mutta nyt oli jette pra.

A&B oli semijees, juuri sitä mitä odottikin. Kaiken kaikkiaan turha tässä enempää analysoida, normaalin baari-illan vie 100-0 joten pakko olla tyytyväinen :)

Ja narikkamaksu kaikilta? "VOI EI! 2€ meni ihan hukkaan.."
Hei camoon, pari euroa siitä että siellä on järjestyksenvalvojia sinun vuoksesi jotta siellä olisi edes semiturvallista olla?

Ei mun mielestä edes paha hinta.

"mut ku kaikki maksaa..."

Se o elämää se.

Ihan mieletöntä! Taitaa olla jo vähän toistoa kun noita aiempia viestejä lukee mutta jos oli A&B hyvä niin Poliisi oli loistava! Poliisi ei vaan petä koskaan...

Tällä kertaa pääsin jopa jutulle A&B:n tyyppien kanssa, viikko sitten siihen en saanut kovasta yrityksestä huolimatta tilaisuutta. Kiitoksia vaan avuliaille ihmisille ketkä mulle siihen mahdollisuuden antoi! Harmi vaan kun levy unohtui kotiin, olis ollut kiva saada nimmarit siihen.

Kova oli uho että aamujatkoille mennään mutta kaveri sitten otti ja hyytyi. En jaksanut yksinkään sitten lähteä.

Ei ole edes kovin paha krapula. Tuli tanssittua niin paljon ettei ehtinyt liikaa ryypätä, en kovin montaa kertaa lattialta poistunut illan aikana :)

[q]Miltzu, 11.5.2008 11:14:
Kova oli uho että aamujatkoille mennään mutta kaveri sitten otti ja hyytyi. En jaksanut yksinkään sitten lähteä.
[/q]No eipä kovin paljoa nähty vaivaa suostutella ja inttää! Meikä olis ollu ihan messissä, mutta mutta mutta.. Kun tanssitutti ja oli ihan rikkipoikkipuhki ja ja..

[q]ramsau, 11.5.2008 11:19:
No eipä kovin paljoa nähty vaivaa suostutella ja inttää! Meikä olis ollu ihan messissä, mutta mutta mutta.. Kun tanssitutti ja oli ihan rikkipoikkipuhki ja ja..
[/q]

No niin varmaan! Arvaa yritinkö suostutella mut oli vähän vaikeeta kun yks kuorsas! Perkele...

Olipas tylsää.
Jotenki ei nyt mitkään kiksuttelut jaksanu innostaa pätkääkään,lähestulkoon pakolla sain itteni tamppaamaan hetken,mut kun ei niin ei. Ei vaan tommonen enää innosta samalla tavalla,sanoinkin ukolle että kyllä mä nyt jätän kiksuilut ihan kokonaan sille,ja ite meen sitten säteileen

Above&Beyond tuntu olevan niin tasapaksua puuroa,vissiin ihan sama mihin niiden keikalle menee,aina kuulet samat biisit. Ja vaikka mukana oli ihan uusiakin(ainakin mulle) biisejä,niin samalta ne tuntu.
Kaikinpuolin pettymys.*uuh*
Ja heti air for lifen jälkeen lähettiinkin kotia.

..ja pakko nyt kritisoida sitä pukeutumista..Ihan jees että joku tekee itse vaatetta tms,mut.. Se..

ASIATON TEKSTI POISTETTU TÄSTÄ VÄLISTÄ
..itehän olin niin tyylikäs taas vituillaan olevan korsetin kanssa

[q]kindertin, 11.5.2008 11:22:


..ja pakko nyt kritisoida sitä pukeutumista..Ihan jees että joku tekee itse vaatetta tms,mut.. Se "läppähame"(siis..öh..sivuilta auki,kangasta vaan edessä ja takana) näyttää olevan muotia(on mullaki sellanen),mutta haalea neonkeltanen hame ei vaan sovi valkosten lökäpöksyjen kanssa. Hakaneuloilla kiinnitettynä vielä Karmeeta,ja joka kerran kun ohi meni niin puistatti. Anteeks vaan.
..itehän olin niin tyylikäs taas vituillaan olevan korsetin kanssa
[/q]

Niinpä
http://klubitus.org/forum_aihe.php?id=20049;hae=;pid=1110292#1110292

ja asiaan..

Oli kyllä passelit reivit ja oli hauska huomata että jengi pysyi mukana vielä A&B:nkin jälkeen mukavasti :)

Pojat kiittelivät suuresti yleisöä ja meininkiä kun heitä tuossa lentokentälle viskelin ja odottavat jo innolla seuraavaa mahdollista Suomi-visiittiä.

Tarkempaa analyysiä ehkä myöhemmin. Nyt on pakko vihdoin levähtää

Kiitoksia taas tästä, aivan loistavat bileet jälleen kerran!

Oli hauska ilta kait *känni*

O