HALLMARK / BACK TO THE FUTURE
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- Seuraava »
Ihan sama kuka on käyny ja missä.
Ihan sama jos mä oon pyöriny jossain kemuissa 15v., eipä juurikaan tee musta parempaa ihmistä.
Aivan vitun sama.
[q]kokosbollar, 23.9.2007 08:11:
-clips-
[/q]
En kyllä tajua pointtiasi. aina jostain on aloitettava. Lisäksi 80-luvulla tuo rakennus taisi olla elokuvateatteri. Studiollaha on jatkuvasti teknoreivei, samoin stokiksessa ja onnelassa on sunnuntaisin KLF:n peeninkiä jossa allekirjoittanutki käy. Tuo ihmeen reivit, reivaajille asenne on kyllä niin hukassa, koska kaikki reivaajat ennen ekoja reivejä ovat taviksia. Muutenkin ilman uutta verta, nämä muutenkin jo pienet piirit kutistuvat kutistumistaan ja sitä mukaan tulee jokseenkin mahdottomaksi tehdä isoja tapahtumia.
ekat hallut ja sitten petyin kun ovella ei ees kysytty papereita. höh. *toktok*
anton sonin heitti hyvä setin, oih ja voih. muutenkin kyl uppos kaikki aika hyvin ja viel loppuillastakin jakso jalka nousta. olihan kivaa. pitkäst aikaa taas jossain ja oli kyl sen arvostakin lähtee. *sydän* varsinkin kun edelliset bileet, oli sen verran kuraa, että morjens.
seuralle taas kiitos. "onks sul tylsää?!?" NO EI TOSIAAN OLLU! 
eikä ees tinnitä, vaikka tulpat jäi kotia.
edit: ja ihanaa ku tanssilattialle ei ees tullu semmonen olen kuin suihkusta tullut -hikiolo.
[q][Nuclear], 23.9.2007 06:38:
[--]joku testo kävi päälle[--]
[/q]
Mjoo, sama äijä riehui vessan edessä uudelle uhrille vain hetkeä myöhemmin. Kun menin järkkärille ilmoittaa, niin ko. herrasmiestä ei edes poistettu raflasta. Jo se on nättiä.
Aivan ihana ilta pluristellessa miehekkeen kanssa oikein olan takaa. Anton Soninin setin tanssahtelu vei niillä korkkipohjakorkkareilla mielen nirvanaan ja jalat kadotukseen (ja loppuilta menikin sitten alakerrassa istuskellessa ja jauhaessa sitä kuuluisaa paskaa). Kiksuu kiksuu, mutta se Antonin mukaan sujauttama vääntöbiisi TOIMI.
Orkidean settiä ehdin myös jossain välissä kuunnella, mutta tais eiliset Aerot verottaa, kun ei jalat antaneet paljon tanssahtelun varaa tossa vaiheessa.
Mukavia uusia ihmisiä ja vanhoja paskanaamoja pilvin pimein. <3 Omalle bitch:lle suurimmat kiitokset illasta, mutta ne se saikin jo livenä.
[q]Dominatrix, 23.9.2007 09:51:
---
kokosbollar, 23.9.2007 08:11:
-clips-
---
En kyllä tajua pointtiasi. aina jostain on aloitettava. Lisäksi 80-luvulla tuo rakennus taisi olla elokuvateatteri. Studiollaha on jatkuvasti teknoreivei, samoin stokiksessa ja onnelassa on sunnuntaisin KLF:n peeninkiä jossa allekirjoittanutki käy. Tuo ihmeen reivit, reivaajille asenne on kyllä niin hukassa, koska kaikki reivaajat ennen ekoja reivejä ovat taviksia. Muutenkin ilman uutta verta, nämä muutenkin jo pienet piirit kutistuvat kutistumistaan ja sitä mukaan tulee jokseenkin mahdottomaksi tehdä isoja tapahtumia.
[/q]
WTF koska halluist on tullu reivit?
Eihän se nykyään eroo perus sedulasta mitenkää... toista se oli sillo...ennenvanhaan
perussettii 
Se lavan sijoittelu toimi taas hyvin, jotenkin kivempi fiilis kun ei tarvinnut katsella kaikkia niitä näkyvällä paikalla huojuvia tyyppejä (ja en nyt tietenkään tarkoita itseäni ja kavereitani *vink**nauru*), ja deejii näkyy tietty paremmin.
Tällä kertaa haahuilijat pidettiin tehokkaasti poissa lavalta, tästä myös kiitokset.
Oli hauskaa eikä polvikaan hajoillut pahemmin, kiitokset seurasta vakkarit ja uudet tuttavuudet
missäs mestassa dj:t soitti? oliko ne siel ylhäällä vai sitten lavalla?
[q]remotion, 23.9.2007 12:20:
missäs mestassa dj:t soitti? oliko ne siel ylhäällä vai sitten lavalla?
[/q]
Lavalla. Hyvä homma että siirtyivät takaisin tähän "setuppiin".
Tykkäsin, mukavaa seuraa ja hyvää musiikkia. Ois voinu kyllä tanssia enemmän ja juoda vähemmän, mutta eipä tuo niin justiinsa. :)
[q]-xx-, 23.9.2007 11:55:
Tällä kertaa haahuilijat pidettiin tehokkaasti poissa lavalta, tästä myös kiitokset.[/q]
Tää mua ihmetytti et miksei ne laita jotain paperilappusta seinälle että "tanssiminen kielletty lavalla" tms...tuntu et toi lavalta poistaminen vaati kokopäiväisen henkilön sitä vahtimaan ku vartin välein sinne oli millon kukakin tunkemassa. Enpä sit tiedä et kuinka paljon sitä känniläistä suomalaista se lappunen kiinnostaa, mut... :D
miii laikii parteiist ja seurast*aplodit*
Hemmetin menevää ja tanssittavaa musaa! Tanssilattialla oli sopivan paljon porukkaa ja ihmiset kival mielel liikenteessä*plur*. Aika jäässä olin, mut musa ja ihmiset päräyttivät! Erinomaisen toimivAT BILEET*SYDÄN*!
Aika peruskauraa. Propsit niille lavalle äässiään pyörittämään nousseille tsubuille ja paidattomalle jannulle - näytti tosi hyvältä!
Oli kyllä todella hauska ilta 
Oli vaan aika tuskaista olla hammaslääkärissä aamulla klo 8.30
Kivat niille vammasille idiooteille, jotka laittaa ihmisten paukkuihin jtn moskaa, oli sitten mitä hyvänsä.
Olin siellä sitten aivan kuutamolla & tuubassa ja hoipuin mm. vessan edessä. Sori sille kehen törmäsin, mutten todellakaan ollut päissäni.
Meni nää Hallut aivan penkin alle, 1,5h istuin vessassa kun ei pystynyt liikkumaan mihkä.
[q]AlexS, 23.9.2007 12:48:
---
remotion, 23.9.2007 12:20:
missäs mestassa dj:t soitti? oliko ne siel ylhäällä vai sitten lavalla?
---
Lavalla. Hyvä homma että siirtyivät takaisin tähän "setuppiin".
[/q]
Joo kyllä se lavalla soittaminen vaan toimii paremmin 
Mut oli kivaa *känni* dokaamisekshan se meni ja nyt on kyl kuolema
Muutamia kivoja uusia tuttavuuksiakin löytyi :)
Ei pettäneet Hallut tälläkään kertaa*aplodit*ja paljon tuli tuttuja rallatuksia*kuolaa*
Musakki oli*jiihaa*ja sen mukaan tuli sitten siellä ympäriämpäri veivattuakin*hih*kännitila oli aika übermaximus, mutta hauskaa oli koko rahan edestä (ja takaa)*piis*
Kiitokset myös kamuille, varsinkin paluumatka oli aika helmee kun pojat takapenkillä innostui aamun pikkutunneilla vielä fiilistelemään*pökr*ja avokille kun jaksoit meitä känniapinoita katsella*lmao*
Näitä kemuja lisää!!
Oli kyl bileeeeet!

Koko illan tuli kyl niiiin nami nami musaa että...

Nährään sitte lokakuus uudestaa!

Edit: ja se et soittopaikka tuli takas lavalle, oli enemmä kuin tervetullut! ...se vaan toimii ja näyttää noin paremmalta!
haistakaa ite.
Bileet näytti hyviltä. Oli fiilikset, mut ei ehtiny ihan saada kiinni kun pääsin paikalle vasta myöhään.
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- Seuraava »