Mehiläiset kuolee - Maailmanloppu?
[q]Jinx, 21.5.2007 13:52:
Hulestuttavaltahan tämä mehiläisten katoaminen kuulostaa mutta täytyy muistaa että kyseessä on nyt tarhamehiläiset ei luonon mehiläiset. Ehkä tälle "katoamiselle" on ihan luonnollinen selitys.
Tosin ei sitä tiedä mitä tää ilmastonmuutos saa aikaan.
[/q]
Tuolla aiemmin jo tuli uanan postauksessa ilmi
yksi mahdollinen syy.
Täytyy myös muistaa, että ns. luonnonmehiläisten
tilaa on hankalampi tarkkailla kuin tarhamehiläisten,
siellä saattaa olla ihan vastaava tuho käynnissä.
Ja edelleen, tarhamehiläisten pölytysvaikutus
jää puuttumaan, ja vaikuttaa todennäköisesti juuri
viljelykasveihin eniten.
http://www.economist.com/science/displaystory.cfm?story_id=9070846
tuolla mm. viitataan siihen, miten täkreitä nimenomaan
tarhamehiläiset on viljelijöille.
Tutkin tätä asiaa parhaillaan ja kartoitan Suomen tilannetta (kandityö). Pääasiassa ollaan epäilty kasvinsuojeluaineita, muun muassa neonikotideja (imidaklopridi).
Kaikenlaisia teorioita on tosiaan ilmassa, mutta mitään varmaa ei osata sanoa asiasta vielä. Kiva tehä opinnäytettä sellasesta mistä kukaan ei tiedä mitään :D Pääasiassa epäillään torjunta-aineita ja GMO-kasveja. Tai niitä ainaski tutkitaan eniten. Toi kännykkäteoria on aika hauska.... alkaa vissiin ideat loppua et mistä toi voi johtua.
Tosiaan viime syksynä havahduttiin siihen et Usassa 90% pesistä kuoli (ts. tyypillä oli 1000 pesää ja 9 jäi henkiin...)
Tuhoja on raportoitu tähän mennessä Ranskassa, Saksassa ja Taiwanissa Jenkkilän ohella. Toi tauti on myös saanu nimen "mad bee disease" koska mahdollisesti torjunta-aineet sekottaa mehiläisten muistin niin, että ne ei löydä enää kotiin, vaan yksin kuolee jonnekin. Uusia aikuisia ei "kerry" enää niin nopeesti ja lopulta koko yhdyskunta kuolee...
Ja tää on erittäin katastrofaalista koko bisneksen kannalta. yhessä pesässä on aina parhaimmillaan 80 000 mehiläistä ja sitä ei tosta vaan uudisteta....
Sit nykyään maatalous on sellasta et viljellään vaan yhtä kasvia ja toi vähentää radikaalisti luonnollisia pölyttäjiä. Monilla alueilla pölytys on ainoastaan mehiläisten varassa..
Suomessa ei ainakaan vielä oo näillä näkymin syytä huoleen. Talvitappioista tulee tietoa myöhemmin tän kuun lopulla varmaan. Ainakaan tota kriittistä torjunta-ainetta käytetään Suomessa vaan kasvihuoneessa.
Kiva et joku muukin on kiinnittäny huomiota tähän!! Ja mehiläiset ei oo mitään mitättömiä luontokappaleita.....!!!!! Ja se just on ongelma et ne ei aina makaa pesän luona ne tuhannet kuolleet mehiläiset vaan ne tosiaan katoaa.... Tolle ongelmalle ei välttämättä oo mitään yhtä syytä tai sit kyse on jostain uudesta taudista.
[q]kosmo, 21.5.2007 12:35:
yhtä totta kuin tarina Newtonin päähän pudonneesta omenasta.[/q]
Väitäks ettei tuo oo totta? Pystyks perustelee väittees?
[q]Claquesous, 21.5.2007 11:45:
-clips-
[/q]
Itseasiassa tuo mehiläis "myytti" ei ole iha täysin tuulesta temmattu, Discoveryltä tuli tuossa pari päivää sittten asiasta aika perusteellinen dokkari.
[q]Claquesous, 21.5.2007 14:03:
---
Kyse oli siitä, ettei voi käyttää fiktiivisiä lausahduksia (jotka vielä laitetaan faktana esille) jonkin todellisen tapahtuman argumenttina. Tuon sitaatin todenmukaisuuden olisi voinut vaikka Googlettaa, jolloin olisit varmasti tullut siihen tulokseen, ettei lainauksen paikkansapitävyydestä voi olla mitenkään varma.
---
[/q]
Siis tuossa aloituspostissa viittaan tuohon linkkaamaani artikkeliin. Ei tullut mieleenikään ruveta googlailemaan artikkelissa esitettyjä 'faktoja'.
[q]Claquesous,
Eikö, tämän päivän erilaisissa medioissa kirjoitellaan vaikka minkälaisista teorioista ja kansan tietoisuuteen ollaan jo lanseerattu uusi syndrooma, CCD eli Colony Collapse Disorder. Se on itsessään ainoastaan yhteinen nimittäjä maailmalla tapahtuneille mehiläisten massakuolemille. Tämä kaikki ilman sen kummempaa tieteellistä selitystä. Muuten "ilmeisesti" ei ole mikään totuuden ilmaisija.
[/q]
Selvä, en ole perehtynyt aiheeseen tuota yhtä artikkelia enempää. En ajatellut artikkelia absoluuttisena 'totuuden ilmaisijana' joten siksi epämääräinen viittaus.
Oletko nyt tyytyväinen? :)
[q]kosmo, 21.5.2007 14:25:
Oletko nyt tyytyväinen? :)
[/q]
Jag är nöjd.
[q]sts, 21.5.2007 14:23:
Itseasiassa tuo mehiläis "myytti" ei ole iha täysin tuulesta temmattu, Discoveryltä tuli tuossa pari päivää sittten asiasta aika perusteellinen dokkari.
[/q]
En epäile, etteikö mehiläinen ole tärkeä eliö ekosysteemin jatkuvuuden kannalta. Kyseenalaistin vain kuvitteellisten lainausten käyttämistä tilanteen huolestuttavuuden pönkittämisessä.
Tuntuu munmielestä vähän samallaiselta ilmiöltä kun kasvihuoneilmiöt, otsoonikerroksen vähenemiset sunmuut mitkä hetken aikaa aiheutti hirveetä hulabaloota ja sitten unohtu valtaosan mielistä.
Mutta ei siinä, voihan toi vakavaakin olla, noita "katastrofeja" on nyt niin paljon ollut ilmassa että eisitä oikein tällänen normaali pulliainen voi ainakaan tietää mihin uskoa :)
[q]Juhgu, 21.5.2007 13:50:
No ei täs ny hätää oo. Jos mehiläiset korahtaa ni sit pitää vaa pölyttää ne kasvit ite.
[/q]
Mä en ainakaa jaksais runkkaa päivänkakkaroitten päälle :((
[q]RiD, 21.5.2007 14:43:
Tuntuu munmielestä vähän samallaiselta ilmiöltä kun kasvihuoneilmiöt, otsoonikerroksen vähenemiset sunmuut mitkä hetken aikaa aiheutti hirveetä hulabaloota ja sitten unohtu valtaosan mielistä.
Mutta ei siinä, voihan toi vakavaakin olla, noita "katastrofeja" on nyt niin paljon ollut ilmassa että eisitä oikein tällänen normaali pulliainen voi ainakaan tietää mihin uskoa :)
[/q]
Hetkinen, sanotsä nyt että kasvihuoneilmiö olis pelkkää
mediahaloota ja mitään todellista ongelmaa ei olis?
Siis että oikein 'hetken aikaa aiheutti hirveetä
hulabaloota ja sitten unohtu' Missä
hermeettisessä pullossa sä elät? Eiks pikemminkin
niinpäin, että viimeset 10 vuotta ilmastonlämpeneminen
on pikkuhiljaa hyväksytty olemassaolevaks ilmiöks
ja jopa sellasissa maissa kuin Yhdysvalloissa ja Suomessa
otettu reeliapolitiikassa huomioon (edes konseptuaalisella
tasolla) ja jotka tulee seuraavien 10 vuoden aikana
näkyyn ja tuntuun varmasti vieläkin enemmän.
Emmä tainnu sanoa missään etteikö se olis todellinen ongelma. En tainnu kantaani missään vaiheessa ees ilmasta. Eisiitä silti kovin moni jaksa välittää pitkään vaikka kuin todellinen uhka ois kyseessä.
Ja toi että 10 vuoden aikana se ilmastonlämpiminen on hyväksytty ja osittain jopa unohduttu. Ainakin tällästen perus ei politiikkaa seuraavien ihmisten puolesta.
Kasvihuoneilmiökin varmaan tulee taas normaalien pulliaisten puheenaiheeksi sitten kun siitä näkyy niitä efektejä.
Ilmiö voi olla vaikka kuinka vakava, mutta samaa kaavaa se johdattaa aina, eka sitä vatvotaan, sitten se unohtuu, sitten vatvotaan jotain muuta, ja sitten vasta kun oikeasti jotain rupeaa tapahtumaan niin ihmiset vasta huolestuu.
Ja mä taas kyseenalaistan just sen,
ettäkö se olis unohtunu kaikkien
mielestä. Mä luulen et se on lähinnä
unohtunu niiden mielistä, joille
joku juttu on WANHA siinä vaiheessa
kun se on ollu 5 minuuttia internetissä.
[q]RiD, 21.5.2007 14:54:
Kasvihuoneilmiökin varmaan tulee taas normaalien pulliaisten puheenaiheeksi sitten kun siitä näkyy niitä efektejä.
[/q]
Ja niitä ei siis näy nyt vai?
(Pitääkö Suomeen iskeä hirmumyrsky ennen kuin se nousee "normaalien pulliaisten" puheenaiheeksi?)
[q]Karski, 21.5.2007 14:56:
Ja mä taas kyseenalaistan just sen,
ettäkö se olis unohtunu kaikkien
mielestä. Mä luulen et se on lähinnä
unohtunu niiden mielistä, joille
joku juttu on WANHA siinä vaiheessa
kun se on ollu 5 minuuttia internetissä.
[/q]
Hyvin sanottu.
Ja pitänee myös paikkaansa mun kohdalla.
Mut ihan oikeesti, ei valtaosa ota sitä vakavasti ennenku jotain sattuu :D
[q]Android, 21.5.2007 14:57:
---
RiD, 21.5.2007 14:54:
Kasvihuoneilmiökin varmaan tulee taas normaalien pulliaisten puheenaiheeksi sitten kun siitä näkyy niitä efektejä.
---
Ja niitä ei siis näy nyt vai?
(Pitääkö Suomeen iskeä hirmumyrsky ennen kuin se nousee "normaalien pulliaisten" puheenaiheeksi?)
[/q]
Hirmumyrsky ois varmaan ihan hyvä herättäjä. Kyl mä väitän että ei paljoa sitä pienemmällä ison osan huomiota saa.
Saatan tietty sitten olla väliinpitämätön ja muuta sellasta, mutta mua toi ei ainakaan hetkauta vielä yhtään
En mä nyt ihan maailman lopun luokkaa usko tän takii tulevan, sillä onhan noita pölyttäjiä muitakin(kärpäsiä,perhosia,lintuja, matelijoita,tuuli jne). Uskoisin, että ainakin paikoitellen väheneminen voi johtaa suuriinkin muutoksiin mehiläisiäsyövässä lajistossa.
En tiedä kuinka monta kukkakasvilajia turvautuu vain ja ainoastaan mehiläiseen pölyttäjänä. Voi olla että mehiläisten väheneminen kasvattaa vaan niiden muiden lajien määriä jotka noita pölyttää.
[q]Jago, 21.5.2007 16:36:
En tiedä kuinka monta kukkakasvilajia turvautuu vain ja ainoastaan mehiläiseen pölyttäjänä. Voi olla että mehiläisten väheneminen kasvattaa vaan niiden muiden lajien määriä jotka noita pölyttää.
[/q]
"Beekeepers may quote a figure, courtesy of the USDA, that honeybees pollinate 80% of the US crops that require pollination. First, this means that 20% of these crops are in danger because the animals that pollinate them are understudied and are likely unprotected from human pressures. Second, the 80% figure is likely wrong. Independent surveys suggest that honeybees are the dominant pollinators for only 15% of the world's crops. (Buchmann & Nabham 194); (O'Toole 170). This can be explained by the fact that the USDA is focused almost exclusively on promoting honeybees as pollinators and are unlikely to recognize the value of native pollinators. Also, not all crops require insect pollination"
http://www.vegetus.org/honey/ecology.htm
sama USDA arvio sisaltaa myos arvion siita etta hyonteisten polyttamat kasvit muodostavat keskimaarin noin kolmanneksen ihmisen ruokavaliosta
[q]Stonewoman, 21.5.2007 14:15:
Tosiaan viime syksynä havahduttiin siihen et Usassa 90% pesistä kuoli (ts. tyypillä oli 1000 pesää ja 9 jäi henkiin...)[/q]
Onnea sen kandityön tekoon
[q]RiD, 21.5.2007 14:44:
---
Juhgu, 21.5.2007 13:50:
No ei täs ny hätää oo. Jos mehiläiset korahtaa ni sit pitää vaa pölyttää ne kasvit ite.
---
Mä en ainakaa jaksais runkkaa päivänkakkaroitten päälle :(([/q]
Teikäläisessä ei olisikaan ainesta mehiläisfarmariksi. Ne ovat ahkeria tyyppejä, aivan kuten mehiläisetkin! Mutta varon tässä nyt sanomasta mitään sen rivompaa, sillä siitä saattavat ihmiset vetää siitepölyt nenään, ja silloin saapuu Maija Mehiläinen paikalle ja lukitsee ketjun.
[q]Android, 21.5.2007 14:57:
---
(Pitääkö Suomeen iskeä hirmumyrsky ennen kuin se nousee "normaalien pulliaisten" puheenaiheeksi?)[/q]
Kyllä pitää. Ihan oikeasti, paljoa vähempi ei riitä. Ylikoulutettujen, ylisivistyneiden suomalaisten mieliä eivät tuollaiset aiheet paljoa liikuta, ellei niistä esitelmöi Matti Nykänen tai Susan Kuronen.
[q]coolcat82, 21.5.2007 12:46:
Mun pihalla ainakin lentelee kimalaisia, mutta en kyllä nyt perehtynyt parmmin että mistäs surisijoista oikeen oli kyse Viinimarjapuskakin kukkii ihan kybällä, että toivotaan nyt että ne pölyttää sen. Ja mansikat kans Taidan vähä lahjoo niitä ja asentaa jonku hunajasaavin pihalle että varmasti tulee mun pihalle ainakin
[/q]
Suomen Kuvalehdessä kun oli juttua aiheesta muutama viikko sitten, niin ohessa oli vinkki jolla saa mehiläisiä varmasti omaan ympäristöön pölyttelemään.. Joku köivupölli (olikohan n. 0,5 metriä pitkä pätkä runkoa) johon porataan pitkittäin 10-15 cm pitkiä ja 4-8 milliä halkaisijaltaan olevia reikiä.
Kimalaiset pölyttävät kanssa ja jos Suomesta katoaisi pölyttävät lajit, niin viljelykasvien lisäksi mm. mustikat häviäisivät aika pian. (tämä myös referoituna SK:sta)
USAn senaatissa käydään keskustelua lakialoitteesta joka laillistaisi miljoonia siirtolaisia. Sen mukaan ne joutuis ensin matkustaa takaisin kotimaahansa, maksaa 5.000 dollarin sakot ja viisumikulut. Tekis lisäyksen lakialoitteeseen, jos tekee valtiolle työtä niin ei joudu maksaa se sakko.
Se työ ois: http://klubitus.org/liitteet/108233545a6ca.gif
Tulipa törmättyä ihan mielenkiintoiseen artikkeliin ja sitäkautta luettua pari muutakin. Ainakin Jenkeissä, Australiassa ja joissain Euroopan maissa mehiläiskannan on kerrottu pudonneen reippaasti. Pörriäiset on melko tärkeitä elukoita ja jopa Albert Einstein on 'laskenut' että jos mehiläiset katoaa, pölytys loppuu - kasvit kuolee - ihminen kuolee jopa neljässä vuodessa...
http://www.prisonplanet.com/articles/april2007/100407beesdying.htm
... eli OMG APOCALYPSE??