Cirque du Soleil "Delirium" Suomeen syyskuussa
KOKOVARTALO MORJES!
Itsekin tuota visuaalista puolta harrastavana kun tietää vähän mitä noiden hommien tekeminen vaatii niin ei voi sanoa kuin että MORJES.
<3
Kiitti vaan kamut ihan superupeasta syndelahjasta! Ihan käsittämättömän upea show!
Siis joo olihan se visuaalisesti hieno ja kaikkea. Mutta meni kyllä vähän ohisektoriin tällä kertaa. Valmiiksi vähän väsynyt olo, niin alkoi melkein nukuttamaan jotkut setit. Eli vähän samaa oloa kuin kaikilla muksuilla mitä sinne oli raahattu. :)
Mutta kyllähän tuosta maksoi. Toivottavasti joskus pääsee näkemään niitä ei-musikaali-showta.
Aivan liikaa vokaalia, alkoi melkein vituttaa niiden lehmien laulu. No ei kai sentään, mut silti olis vähän enempi voinut olla sitä itse musiikkia mitä siel alla soi. Ja ehkä vähän enempi psykedeelisempää meininkiä odotin. Kyllä silti sanoisin et sain rahoille vastiketta :)
Oli kyllä kaikinpuolin upea meininki*hymy*
oli ihan mahtava! siis OMG!!!
Ihmiset ovat täällä kehuneet niin paljon esitystä, että joudun tuomaan contrastia kehiin.
Minun mielestä olisi saanut olla enemmän itse sirkusta ja vähemmän laulua. Ei ne laulut nyt niin mahtavia ollut.
Visuaalisesti sirkus oli kyllä mahtava. Lempi hahmoksi jäi se "riivaaja" olisi saanut olla sitä enemmän.
Mielestäni en saanu rahoilleni vastinetta 100 %, koska se itse sirkus jäi vähäisesksi.
[q]Spock, 24.9.2007 10:03:

[/q]
Sehän nyt oli tiedossa, että toi esitys ei oo lähelläkään perinteistä sirkusta vaan ehkä lähempänä jopa musikaalia.
ite ainakin pidin mielettömästi, jopa niin että täytyi se cd:kin ostaa:) uzun bongasin tyttöineen myös! :)
oli kyllä upea show, tykkäsin siitä houre/uni-teemasta tosi paljon. ja ne valot ja videotykkitsydeemit oli ihan parasta. välillä oli niin paljon seurattavaa ettei oikein tiennyt mihin katsoa. mua kans ihan pikkusen rassas ne laulut välillä mut se musiiikki oli mahtavaa*aplodit* sunnuntai ei tosin ollut itselleni paras mahdollinen päivä noin hienolle tapahtumalle koko ajan pieni jomotus ohimolla *toktok*
[q]Spock, 24.9.2007 10:03:
Ihmiset ovat täällä kehuneet niin paljon esitystä, että joudun tuomaan contrastia kehiin.
Minun mielestä olisi saanut olla enemmän itse sirkusta ja vähemmän laulua. Ei ne laulut nyt niin mahtavia ollut.
[/q]
Valitettavasti joutuu komppaamaan. Olin aivan täpinöissäni menossa sinne, alku vaikutti huikealta ja se liikuteltavien kankaiden avulla aikaansaatu visuaalinen maailma oli aivan mahtava, mutta jäin myös kaipaamaan enemmän niitä temppuja. Se nainen niillä hulavanteilla, ne neljä lihaskimppua heittelemässä toisiaan ilmassa ja ne aasialaiset kundit niiden narujen kanssa vauhtihirmuina olivat ehkä parasta antia, mutta niin kovin lyhyitä pätkiä siinä koko kahdessa tunnissa. Biisit olivat ihan jees, mutta kyllä tuntuu että on porukka ajautunut aika kauas siitä uuden sirkuksen uraauurtavasta toiminnasta mitä ne on ollut.
Istumapaikat meillä oli loistavat, valo-ohjauspöytien takana keskikatsomon etulaidalla, että paikoista tämä hienoinen pettymys ei ole kiinni ainakaan.
Tykkäsin siis tosi kovasti, mutta odotin enemmän. Ne joulun lähetykset telkastakin näyttää aivan käsittämättömiltä tähän verrattuna. Vuosia sitten näkemäni Cirkus Cirkör porukka Kaapelillakin teki hurjemman vaikutuksen, vaikka oli kolme/neljä kertaa pienempi lava ja setti. Toisaalta näin silloin ekaa kertaa uutta sirkusta, joten voi johtua siitäkin.
[q]Spock, 24.9.2007 10:03:
Minun mielestä olisi saanut olla enemmän itse sirkusta ja vähemmän laulua. Ei ne laulut nyt niin mahtavia ollut.
[/q]
Word. Esitys oli mielestäni muuten ihana, kohokohta olivat ne neljä kaljua akrobaatti-heeboa, visuaalit ja musiikkikin toimivat - MUTTA... Mielestäni vokaalit olisi voineet pääsääntöisesti jättää pois niistä biiseistä. Eritoten se nuorehko valkoihoinen muija oli ihan liian "poppiskamaa" makuun.
voi jeesusmaaria mitä psykedeelistä mäiskettä alusta loppuun. Oon nähny erilaisia live-esityksiä elämäni aikana varmaan tuhansia, bändeistä teatteriin ja teknobileisiin sun muihin, mut _ mikään_ ei pääse lähellekkään tota tuotannon tasoa. Tollasta spektaakkelia ei tarjoa kukaan muu. Se on sitte asia erikseen oliko se sirkusta vai ei ja olisko sitä pitäny olla enemmän tai vähemmän mut ei mua paljoo mikään haitannu sen parin tunnin aikana. Paitti iskias, mut se liittyy sirkukseen vain marginaalisesti.
[q]KooKie, 24.9.2007 11:33:
MUTTA... Mielestäni vokaalit olisi voineet pääsääntöisesti jättää pois niistä biiseistä. [/q]
no kun se tarinan juoni kulkee niiden biisien lyriikoiden kautta, siks niitä ei voi jättää pois.
Komppaan Uzua, kokovartalomorjens tästäkin suunnasta :D
Niin ja häpeämättömänä itsepromootiona: http://ajanpyora.org/narrienuni/ Hiukka pienemmässä mittakaavassa mennään kuin CdS, mut ei paljoo haittaa. Tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona ehtii viel tsekkaamaan.
[q]tbo, 25.9.2007 04:27:
KooKie, 24.9.2007 11:33:
MUTTA... Mielestäni vokaalit olisi voineet pääsääntöisesti jättää pois niistä biiseistä.
---
no kun se tarinan juoni kulkee niiden biisien lyriikoiden kautta, siks niitä ei voi jättää pois.
[/q]
Yleisölle ei siis voinut jättää mitään mielikuvituksen varaan. Mä en seurannutkaan juonta siinä mittakaavassa, mitä kuuntelin biisejä ja katsoin yksittäisiä esityksiä.
Olihan tuo ihan komea esitys visuaalisesti, mutta minunkin mielestä hieman liikaa keskitytty niihin biiseihin. Oli vähän erilainen show mitä on aiemmin telkasta tullu katsottua.. Mutta en kadu, että menin katsomaan!*hymy*
[q]tbo, 25.9.2007 04:27:
voi jeesusmaaria mitä psykedeelistä mäiskettä alusta loppuun. Oon nähny erilaisia live-esityksiä elämäni aikana varmaan tuhansia, bändeistä teatteriin ja teknobileisiin sun muihin, mut _ mikään_ ei pääse lähellekkään tota tuotannon tasoa. Tollasta spektaakkelia ei tarjoa kukaan muu. Se on sitte asia erikseen oliko se sirkusta vai ei ja olisko sitä pitäny olla enemmän tai vähemmän mut ei mua paljoo mikään haitannu sen parin tunnin aikana. Paitti iskias, mut se liittyy sirkukseen vain marginaalisesti.
---
KooKie, 24.9.2007 11:33:
MUTTA... Mielestäni vokaalit olisi voineet pääsääntöisesti jättää pois niistä biiseistä.
---
no kun se tarinan juoni kulkee niiden biisien lyriikoiden kautta, siks niitä ei voi jättää pois.
Komppaan Uzua, kokovartalomorjens tästäkin suunnasta :D
Niin ja häpeämättömänä itsepromootiona: http://ajanpyora.org/narrienuni/ Hiukka pienemmässä mittakaavassa mennään kuin CdS, mut ei paljoo haittaa. Tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona ehtii viel tsekkaamaan.
[/q]
en nyt oikein löytänyt tuolta tarkempaaosoitetta tai edes kaupunkia missä tää esitys on? ei vissiin helsingissä kuitenkaan*ding*
[q]krispis, 25.9.2007 11:39:
---
clip
---
en nyt oikein löytänyt tuolta tarkempaaosoitetta tai edes kaupunkia missä tää esitys on? ei vissiin helsingissä kuitenkaan*ding*
[/q]
kyll kyll. Hartwall areena. Ainakin tänään vielä esitys 19.30 alkaen..
[q]
en nyt oikein löytänyt tuolta tarkempaaosoitetta tai edes kaupunkia missä tää esitys on? ei vissiin helsingissä kuitenkaan*ding*
[/q]
Pyynikin kesäteatteri vaikuttaa tambereella..nääs.
Tänää kahtomaan iso odotus! paikat nyt ei ole parhaat mahdolliset mutta mitä voitoivoa kun eilen vasta liput varas*toktok*
[q]ReiNe, 25.9.2007 11:53:
---
krispis, 25.9.2007 11:39:
---
clip
---
en nyt oikein löytänyt tuolta tarkempaaosoitetta tai edes kaupunkia missä tää esitys on? ei vissiin helsingissä kuitenkaan*ding*
---
kyll kyll. Hartwall areena. Ainakin tänään vielä esitys 19.30 alkaen..
[/q]
jos luet tuolta ylempää niin kävin sunnuntaina itse sen katsomassa tarkoitin tuota tbo:n mainostamaa "sirkusjuttua" kiitos vaan