Ten Years of Techmu 8.4.2007 @ Diva, Kouvola

Back to tapahtumat O

pirun kiva video :) varsinkin blinderien käyttö miellytti silmiä.

Alakerrassa näytti ja kuulosta valtavan hyvältä!

Eniten koko talon tarjonnasta pääsi iskemään Indigon soundi.. Siinä oli vaan tyyliä ja vielä hyvällä äänentoiston virittelyllä kyseinen musiikki pääsi harvinaisesti oikeuksiinsa. Psyke- / goa-painotteista trancea tribaalihöystein.. Aijai, se oli hyvää. Kyseisen miehen setin aikana savua ja voluumiakin oli riittävästi. Pitää olla!

Mitäköhän tähän nyt sanois. Helvetin hienot bileethän nuo oli jo alkuillan perusteella, varmasti toimi loppuun asti.

Itsellä oli varsin haikea tunnelma, osittain siksi, että tulin tänne melko lailla suoraan hautajaisista ja osittain siksi, että tuli muiden "vanhusten" kanssa muisteltua niitä alkuaikoja. Paria heppua kun ei ollut tullut vuosikausiin nähtyä. Muutoinkin tuttuja oli paikalla eläimellisen paljon. Oli hienoa.

Hienoa on myös se, että Techmun toiminta on saatu selkeästi toimimaan hyvin. Alkuvuodet olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jotain ihan muuta kuin tällaisia onnistuneita ison köörin bileitä. :D

Valitettavasti joutui aikaisin häipymään kyytiin ja muuttoon vedoten.

Onnittelut techmulle 10 vuotisesta taipaleesta.

Paikalle saavuttiin vähän kymmenen jälkeen ja parkki löytyikin heti siitä lattian vierestä melkein koko illaksi. Porukkaa oli saapunut paikalle sankoin joukoin ja kivaakin näytti ihmisillä olevan. Itseäni en saanut lattialle vastakun Orionin loppua joraamaan joka olikin aika helmee klasari tekno setitystä.

Kaiken kaikkiaan hyvät bileet ja tulipa pitkästä aikaa käytyä taas kouvolassakin bilettää.

Orion @ Ten Years of Techmu 02:00-03:30

Faithless - Salva Mea (Sister Bliss remix)
Ambassador - The Fade (Fade mix)
Armin - Lost Soul Society
PvD vs BT - Namastai
Moguai - U Know Y (Starecase remix)
Tilt - Children
Kayashi - Furyo (Tevendales Tunnel Mix)
Midway - Monkey Forest
Olive - You're Not Alone (Oakenfold & Osbourne remix)
Tiesto & Junkie XL - Obsession (Frank Biazzi remix)
Bryan Zentz - D-Clash
Jeff Mills - The Bells
Dave Clarke pres. Red Three - Storm
Thomas Krome - Woodcarver's Nightmare
Hertz - Recreate (Montana re-edit)
---
Mauro Picotto - Hong Kong

=> http://orion.reaktio.net

kiitokset ja onnittelut munkin puolesta techmulaisille, hyvä että jotkut ovat vielä kymmenenkin vuoden jälkeen aktiivisia kun toiset alkavat jo hyytyä.. :)

harmi et oli menoa heti aamusta ja jouduttiin lähtee ajoissa pois, oishan tuota hyvin viihtynyt loppuun astikin, kun vielä paikalla oli niin paljon vanhoja tuttuja ja nyt ei kerennyt jubailla kuin muutaman kanssa, mut ehkä sitten 5 tai 10 vuoden päästä lisää.

[q]milo, 9.4.2007 06:56:
Pääsiäismunissa oli auto, jolla hipit menee bileistä kotiin ja He-Man -tatskoi, kuulin eka kertaa bileissä DJ Jeanin The Launchin + Orion soitti teknoa(kin).

Omalta osaltani Spinnin edusto kiittää ja rakastaa Techmua ehkä vieläkin enemmän.

Aurinko nousee, minä menen nukkumaan.
[/q]

Ja nyt kun melkein on jo pääsiäisviikonlopun jälkeen herätty, niin katsotaan jos jotain kunnollistakin kirjoitusta saisi aikaiseksi.

Musiikki oli alusta asti hyvää, kuunneltavaa ja pientä liikehdintää aiheuttavaa. Kutsuvierastilaisuuden aikana sopivan hiljaisella keskustelun kannalta, vaikka Spinniedusto aluksi eristäytyikin lakanansa alle, onneksi hämäläinen hitaus ja hiljaisuus kuoriutui pois ainakin osittain. Ja ainakin auton, jolla hipit menee bileistä kotiin, myötä. Boolikin oli hyvää ja sormet tahmaavaa.

Andy Braunin ja sen jonkun muun setin aikana tuli melkein tippa linssiin kun muisteli vanhoja hyviä aikoja jo edesmenneellä Senssillä. Tosin tuli Cassius'99 ja Daft Punkkiakin taisi tulla. Indigoa en muista kuulleni aikaisemmin mutta kyllä sunnuntaisen jälkeen pitää kyllä ottaa tarkempaan tarkasteluun, kun se kissakin siellä dj-pöydällä oli niin ihq ja kaikkea. Ja kuten DjOlliSin ja Orionin biisilistoista voi lukea, oli kaikilla, ainakin lattialla, ilo ylimmillään. Tosin harmittaa vieläkin kun yläkerrassa tuli niin hyvää musiikkia, että missasin Bellsin.

Kaiken kaikkiaan paremmat niistä kaksista kolmannen asteen teknokerhojen kymppivuotisista joissa olen ollut, koska Divassa ei ollut hirvittävän kylmä ja t-paidallakin tarkeni, eikä paluumatkalla näkynyt pihtaajapähkinöitä.

Kiitos ja onnea vielä kerran Techmulle.

[q]milo, 9.4.2007 06:56:
Pääsiäismunissa oli auto, jolla hipit menee bileistä kotiin[/q]

te pöllitte miun auton
onneks sentään suklaan sain syödä itse...

Mitähän näistä sanoisi... vähän ristiriitaiset fiilikset, kuten koko pääsiäisestä. Useamman päivän juhlinnan seuraksena oli hieman laiska olo, mutta jotenkin sitä riitti lopulta energiaa heilahdella Orionin tahtiin.

Hyvin onnistuneet bileet kokonaisuutena. Musiikki oli ok ja Kouvolan Diva sopivaa vaihtelua. Selkeästi parhaimmat Kouvolabileet, missä itse olen ollut. Toisaalta tämä oli muistaakseni eka kerta, kun eksyin sinne bileilemään.

Onnea minunkin puolesta.

[q]tir, 10.4.2007 15:29:
---
milo, 9.4.2007 06:56:
Pääsiäismunissa oli auto, jolla hipit menee bileistä kotiin
---


te pöllitte miun auton
onneks sentään suklaan sain syödä itse...
[/q]

Hahah, autoilu olikin liian hyvää ollakseen totta, pahoitteluni. Tuodaan se sitten seuraavalla kerralla Hesaan kun tullaan. Ja vielä terveisiä muillekin uusille tutuille ja tuntemattomille.

[q]kottarainen, 10.4.2007 21:47:
---
Exlex, 9.4.2007 23:50:
http://techmu.org/~exlex/10v/Techmu%2010v%20kooste.wmv
---
En saa millään toimimaan :'(
[/q]
Klikkaa pelkästään tuosta:
http://techmu.org/~exlex/10v/

ja sitte tiedoston kohdalla Save Ass..

(ei toiminu muuten miullakaan suoraan).

Woi waude mitkä pippalot! Paikalle saavuin kun Indigo lopetteli ja sen jälkeen musiikillinen anti oli pelkkää hunajaa *sydän*. Kestovirne oli ja pysyi naamalla, ja vähän väliä tuli sellainen "Aaawwwnnn" huokaus *iloinen*. Täytyy myöntää muiden vanavedessä että ehkä parhaat kemut tässä kylässä ikinä, kaikki selkeästi nauttivat olostaan ja fiilis oli katossa.

Että tervetuloa Techmu:n kööri uudelleenkin vierailulle *plur*.


*Vaikenee ja alkaa fiilistellä tuon koostepätkän kanssa.*

Olipas oikein mukavat bileet. Tulin paikalle siinä Indigon setin loppupuolella ja kyllähän näytti paikka oikein nätiltä. Valot oli kyl hienot eikä musiikissakaan mitään moittimista. OlliS oli juuri sitä mitä odotinkin, ei yhtään huonoa biisiä setissä, pelkkää herkkua alusta loppuun. Orion oli myös oikein mukavaa kuunneltavaa, tulikin sitten tanssittua oikein kunnolla illan loppuun asti. Porukkakin oli saatu paikalle enemmän kuin Kouvolan bileissä yleensä ja sitä riitti tanssilattiallekin koko illan ajaksi.
Yläkerrassakin tuli piipahdettua, taattua Fiilis-laatua oli sielläkin tarjolla. Olipa hyvä, että saatiin tällaistakin tarjontaa tänne, viihdyin kyllä *sydän*.

Pakko nyt vielä tänne joukon jatkoksi todeta, että olipa varsin mainiot bileet. Mukavasti porukkaa tuli paikalle ja tunnelma tuntui olevan korkealla heti alkuillasta saakka. Musiikillisesti parhaiten potki Indigon setti, mutta muidenkin soittajien aikana tuli vierailtua tasaisesti lattialla. Techmu-drinkki ja MiikkaG:n väsäämät Techmu 10v- ja Xone92-kakut olivat myös varsin maistuvia. Mielenkiinnolla odotellaan miltä Techmun tohinat tulevaisuudessa näyttää.*plur*

Yhdistetety "Fiilis - We Love Pääsiäinen / Ten Years Of Techmu"-galleria näytillä:

SESSIONS2

Dekojen olemattomuus ei haitannut, kun paikalla oli rutkasti tuttuja ja lämmin tunnelma.

[q]Exlex, 9.4.2007 23:50:
Muut ovatkin jo ehtineet kehua bileet lähes tyhjentävästi joten tässä pieni videokooste joka on kuvailtu Orionin setin loppupuolella. Kertonee jotain paikalla vallinneesta tunnelmasta :)

http://techmu.org/~exlex/10v/Techmu%2010v%20kooste.wmv
[/q]

Ohoh, moista teknoilua en kohtuulliseen aikaan lähteneenä ehtinyt kuulemaan lainkaan :/ Jeff Mills siellä vaan soitteli kellojaan jne.. plää, no toisaalta olisi vain kismittänyt hengailla reunalla (en voinut tanssia koko iltana kipeän jalan vuoksi).

Kiitos kiitoksista kaikille...hyvä jos meiksin valojen räpläys kelpas...tuntu kyllä kieltämättä hyvältä koko illan..sai sellasen hyvän drivin päälle. Selkeesti oli ilmassa jotain juhlan tuntua ja 10 v techmu henkeä...nii ja saatanasti savua..hups

[q]Icebear, 15.4.2007 06:30:
Kiitos kiitoksista kaikille...hyvä jos meiksin valojen räpläys kelpas...tuntu kyllä kieltämättä hyvältä koko illan..sai sellasen hyvän drivin päälle. Selkeesti oli ilmassa jotain juhlan tuntua ja 10 v techmu henkeä...nii ja saatanasti savua..hups
[/q]

Todellakin! Silmä lepäili ja tunnelma pysyi katossa kun oli visuaalistakin seurattavaa..

O