Ystävyydestä...

Muutama ystävä löytyy. Kaikkein rakkain ystävä on mun oma kulta.

On paljon sellaista "kaverimassaa",iso joukko jonka kanssa on kiva pyöriä ja viettää aikaa,mutta kukaan niistä ei ole muuta kuin ajanvietettä ja hauskaa seuraa.
Ja sitten on 7 "tosi ystävää" joille voi puhua mistä vaan,ja joiden seurassa on aina hyvä olla,myös silloin kuin on huono päivä ja masentaa.
Ja ilman näitä ihmisiä minä en olisi mitään.

On tiiviihkö porukka tärkeitä läheisiä ihmisiä joita voin rehellisesti kutsua ystävikseni. Heitä on 6. Porukan määrää selittää se, että siihen kuuluu pariskuntia, muuten olen vittumaisen nirso ihmisten suhteen ja mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Multa puuttuu kyky ystävystyä ihmisten kanssa, en osaa pyytää/antaa puhelinnumeroita kun pelkään ettei mulla ole ihmisille mitään järjellistä asiaa. Joskus toivoisin että osaisin tai että lakkaisin pähkimästä liikaa.

Paras ystäväni on kyllä toi mun mies jonka tapaamisen olen jo jossain perin pohjin selvittänytkin

Edit: sit on vaihtelevan merkityksen omaavia tuttuja/kavereita paljonkin, mutta olen laiska ja huono pitämään ihmisiin yhteyttä joten kovinkaan läheistä meininkiä heidän kanssaan ei ole.

lähiaikoina alkanu vähenemään huolestuttavasti... kait se pitäis taas alkaa räpläämään puhelinta läpi ja pitämään yhteyttä edes jonkin verran enemmän....

Mä oon luullut, että mm. lukioporukassa pyörineiden kanssa ollaan oltu ihan hyviä ystäviä, mutta taas kun yritän vaihteeksi saada yhtä kahville (liekö mones yritys kevään ja kesän aikana), niin ensin lupaa ja sitten tulee edellisenä/samana päivänä jotain "oon vatsataudissa/pää kipee/kuumeessa" ja mitä lie muita vaivoja, joiden vuoksi ei sitten pääsekään.. En enää tiedä onko noi totta vai ei, ja jos ei halua lähteä kahville, niin mun mielestä voisi sitten ihan suoraan ja rehellisesti sanoa ettei halua lähteä. Ei varmaan ole helppoa, mutta on toikin aika lapsellista että keksii (?) aina jotain esteitä.

mietin tossa äsken että onko tosi ystävä se joka sanoo jopa sen ikävän totuuden jota ei itse halua nähdä tai myöntää.Vai onko ystävä se joka lohduttaa ja koittaa kanssa kiertää totuutta? ja toivoo että henkilö ite tajuaa missä mennään jne...

Musta tuntuu että ,mulla on paljon kaverieta,tuttuja,ystäviä ja hyvin hyvin läheisiä ystäviä. Tunnen itseni rakastetuksi ja toivon että annan itsestäni samaa ulos takaisinkin heille... välillä se tuntuu kovin vaikealta enkä tiedä miksi.ootte ihanii kaikki *sydän*

En ole ikinä pitänyt ystävien luokittelusta. Siitä kuka on "paras" ja kuka "toisiksi paras" jne. Meillä on kohtuullisen iso ja yhtenäinen kaveriporukka, josta monia voin kutsua ystäviksi ja muutamia jopa todella hyviksi ja läheisiksi ystäviksi. Olen itseasiassa juuri mietiskellyt sitä kuinka pelottavan läheiseksi ja tärkeäksi eräs "uusi" ihminen on muodostunut minulle. Olemme samassa koulussa kolmatta vuotta, ensimmäisenä vuotena emme pahemmin olleet tekemisissä, mutta nyt olemme vuoden olleet aika tiukasti yhdessä ja etenkin kesä meni todella paljon tämän ystävän parissa. Itseasiassa kyseinen henkilö on yksi niistä muutamista todella läheisistä ystävistä, jolle voin puhua ihan mistä tahansa. Odotan "mielenkiinnolla" millainen aukko minuun jää, kun tämä uusi ja tärkeä ystävä lähtee ensikesänä/syksynä vuodeksi ulkomaille

Joo oli mul ala-asteella paras ja toisiks paras kaveri. Heh.

Oikeestaan ei oo enää ku kaks hyvää tyttöystävää ja yks poikaystävä. Siis ihan kaveripohjalla.
Mut tosi paljon on kundeja ihan kavereina ja huomattavasti vähemmän tyttöjä. En hirveen hyvin tuu toimeen muiden tsigujen kanssa, tiiä sit mistä johtuu:D
Tuntuu vähän siltä, et tuntee liikaa ihmisiä, nii ei ehi jotenki keskittyy enää yhteen ihmiseen, josta vois tullakki sitte hyvä ystävä. Sääli sinäänsä ku rupee noi true frendit olee näköjään vähä vähissä.
Mut kaikki ketä tunnen ei oo yhtään turhia kavereita/tuttuja! Jos en tykkää jostain nii en väkisin rupee tutustumaan. Ei kaikista voi tykätä.

Mut ystävät on hyvä olla olemassa:)

Joo, hieman erakko olen. Ystäviä on, kaksi oikein läheistä ja muutama todella hyvää ja sitten on niitä joiden kanssa tulee hengattua välillä. Joskus en jaksa jutella, vaan haluan uppoutua muusikin syövereihin. Silloin tulee tyly olo, kun kaveri on vieressä ja toinen on vain hiljaa omissa maailmoissa.

Paras ystävä on se kenen seurassa nautin eniten aikaa - oma rakas ofc. ^^

Mul on semipaljon kavereita, joista on sit karsiutunut muutama tosi ystävä. Se sanonta, et ystävii ei voi koskaan olla liikaa on aika falski, koska ei mul riittäis aika ja rahkeet tavata tai ees soittaa niille tarpeeks usein, et se ystävyys säilyis sitte. Iha hyvä näin!

[q]ALIEN, 28.8.2007 21:47:
Paras ystävä on se kenen seurassa nautin eniten aikaa - oma rakas ofc. ^^
[/q]

Paras ystävä on se, jolle voin kertoa kaiken ja saada ymmärrystä, neuvoja ja tukea, pelkäämättä perusteetonta paheksuntaa - mutta joka osaa myös kertoa mielipiteensä ja oikoa erheeni ja auttaa yli paheista. Paras ystävä on se, joka lohduttaa, naurattaa, rakastaa pyyteettömästi ja osoittaa sen avoimesti. Parhaaseen ystävään on helppo rakastua ja rakastetusta pitäisi tulla se paras ystävä, jotta suhde voi jatkua alkuhuuman jälkeenkin...

Onhan noita kavereita, mut enkyl tiedä et onko oikeesti enää yhtää sellast sittenkään niin läheistä että pystyisin täydellisesti luottamaan tai tuntisin oloni omaks täysin stressittömäksi sen seurassa. Helvetin hyviä ja läheisiä kavereita on kyllä paljon. Mitä syvemmälle vajoon, sitä vähemmän niitä loppujen lopuks on. Kukapa nyt moodswingeistä ja jatkuvasta pahasta olosta kärsivää ilonpiilaajaa jaksais pitkään kattella :D

Kovaa vauhtia nääkin vähenee ja jostain vanhoista kavereista tulee nopeesti hyvänpäivän tuttuja mun ajatusmaailman ja kokoajan kasvavan ihmiskammon takia. Yhteydenpito joihinkin vaan unohtuu ja siinä niitä sitten katoaa.

Luottopakit on aika katoava luonnonvara.

Mulla on muutama sellanen ihminen lähellä, joiden puolesta antasin vaikka henkeni jos ois pakko. Ne on oikeita ystäviä, joiden seurassa saa olla juuri sellanen kun on. Ne ei parjaa, ne antavat palautetta aiheesta, niille voi luottaa sellasia asioita, joita muille ei voi. Niiden ihmisten seurassa tuntuu hyvältä olla hiljaa, äänessä, kuunnellen, mitä vaan. Näiden ystävien lisäksi on kavereita, joita ei vaihtaisi mihinkään mammonaan.
Tuossa rakkaassa yhdistyy ystävä ja kaveri ja näiden lisäksi siinä on muutakin*sydän*
Ilman ystäviä oisin vaan varjo itsestäni.

Ku ees osais määritellä itselleen käsite ystävä. Omalla kohdalla on pikemminkin vaan että on ihmisiä joiden kanssa vaan tulee oltua enemmän tekemisissä kuin toisten ja joiden kanssa yleensä viihtyy paremmin kuin toisten.


[q]Mellu-, 28.8.2007 18:08:
mietin tossa äsken että onko tosi ystävä se joka sanoo jopa sen ikävän totuuden jota ei itse halua nähdä tai myöntää.Vai onko ystävä se joka lohduttaa ja koittaa kanssa kiertää totuutta? ja toivoo että henkilö ite tajuaa missä mennään jne...
[/q]
Riippuu aika paljolti henkilöstä ja omasta itsestä, että mitä odottaa saavansa takaisin. Itse pitäisin tavoiteltavana lähes brutaalia totuudenkertomista ja samalla tukemista asian käsittelyssä.

Toivoisin itse olevani huomattavasti suorasanaisempi kuin olen ja toivoisin suorasanaisuutta myös muilta itseäni kohtaan.
Konfliktejahan suorasanaisuudesta syntyy varmasti, mutta toivottavasti siinä saadaan edistystä suuntaan jos toiseen asioiden suhteen. Samalla oppii ottamaan sitä kritiikkiä vastaan eikä sitten imaile hernepeltoa nenään kun joku kerrankin sanoo asiasta. Jos ystävyyssuhde kariutuu rehellisyyteen/suorasanaisuuteen niin eipä siinä mitään menetäkään.

[q]Kolera, 29.8.2007 15:47:
Ku ees osais määritellä itselleen käsite ystävä. Omalla kohdalla on pikemminkin vaan että on ihmisiä joiden kanssa vaan tulee oltua enemmän tekemisissä kuin toisten ja joiden kanssa yleensä viihtyy paremmin kuin toisten.
[/q]
Niinpä.

Muoks. Ja en nyt tarkota etten arvostaisi ihmisiä, joilta olen saanut tukea ja jotka on mulle olleet iloksi. Päin vastoin*sydän* mutta en ole bestistyyppiä, enkä muutenkaan erityisen innokas kertoilemaan niitä ns. omimpia asioitani kenellekään.. Pääsääntöisesti nimittäin se kaikki, mistä on jollekin uskoutunut, on tullut jossain vaiheessa aina paskana takaisin. Siksi en ole varsinkaan myöhemmällä iällä esimerkiksi ajatellut, että turvaisin kehenkään niin paljon, etten ilman häntä "pystyisi" olemaan tai elämään -enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia. Tulevaisuus näyttää ja mieli voi tietysti muuttua vielä monta kertaa*hymy*

Kuvittelisin, että jos ystäviä aletaan nimeämään, mies on se läheisin tällä hetkellä. Lisäksi on kirjava joukko muita ihmisiä, joita elämässäni tapaan ja mielelläni tapaankin.

Kunhan joku tarjoo bisset!

Mulla on paljon kavereita, mut vain muutama ystävä... Yksi ns. paras ystävä *sydän* jonka kanssa ollaan oltu kaveruksia about 18 vuotta... Ystävän tunnistaa siitä, et vaikka ei näkis, eikä kuulis toisesta viikkoihin tai kuukausiin, ei tarvii silti selitellä toiselle mitään, et oli sitä ja tätä ja en kerenny... Ystävät on myös kiinnostunu sun asioista ja saattavat joskus jopa kysyä, et mitäs kuuluu? "Kavereilleni" en koskaan kertos elämäni likasimpia yksityiskohtia a. siks ettei niitä kiinnosta ja b. en luota niihin kaikkiin 100 %:sti....

välillä tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut ympärilleni rakkaita ihmisiä, joista on muodostunut perhe, toki siis on oikeakin perhe olemassa mutta enemmän sitä jakaa elämäänsä ystävien kanssa kun vanhempien*hellokitty**nauru* tosin omistan myös maailman ihanimman isoveljen enkelin*hali**sydän* taidatte olla kateellisia*vink*

[q]zari, 22.8.2004 13:08:
OIkeestaan mulla on ihan mukavasti kavereita,mutta lähinnä yks niistä ylitse muiden jolle voin kertoo aivan kaiken 100% luottamuksella. Lapsuuden kavereitakin on jäljellä paljon,mutta niiden näkeminen rajoittu heti siihen kun muutettiin vähän kauemmas niistä ja ne jäi kotikulmille.Semmosia kavereita mulla ei kyllä olekaan joidenka kans vaan hengailisin olosuhteiden pakosta, niinkun esim. ylä-asteella monilla tuntu olevan, "mulla on hirrrrrveesti kavereita",jne.... mutta sekin et kuinka moni noista sit loppujen lopuks oli edes niitä todella hyviä kavereita. Mielummin haluan et mulla on vähän kavereita jotka on todellakin kaveruuden arvoisia, kun taas et olis hirvee lössi kavereita joiden tiedän puhuvan paskaa selän takana,jne...
[/q]

Kyllä. Mieluummin ne muutama läheinen kaveri joihin voi luottaa ja joista tietää sen että he todella välittävät. Elämässä on tullut vastaan henkilöitä jotka eivät sitten olekaan niin mukavia kuin ehkä näyttävät olevan. Paskan puhuminenkin on laaja käsite mutta itse olen sen kategorisoinut omassa päässäni tietynlaiseksi. Sellainen asia mitä ei voi sanoa henkilölle suoraan sillä se on niin ilkeää ja siinä on pohjimmiltaan kovin pahavivahteinen sävy. Ja luottamus on minusta perusta melkeinpä kaikelle. Ilman sitä ei voi olla läheinen kenellekkään. Itse voi myöntää että omaa luottamusta(ni) on vaikea saada mutta se voi olla hyve tai pahe. Läheiset ystävät ovat kuitenkin jotain hyvin korvaamatonta. Heitä on vähän mutta ilman olisi elämä harmaata ja ikävää.