Miten haluaisit kuolla
- « Edellinen
- 1
- ...
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- ...
- 20
- Seuraava »
[q]linnu, 28.11.2005 22:50:
Ihan sairasta että jengi kirjoittelee tänne hyvinkin itsetuhoisia ajatuksia ja kuinka haluaa kuolla kun jengiä JOIDEN EI PITÄISI KUOLLA kuolee.
[/q]
En mä näkisi täällä olevan itsetuhoisia kirjoituksia, koska kuolema on kuitenkin kaikilla edessä ennemmin tai myöhemmin. Ja kyllä se merkkaa miten täältä lähtee, en mä ainakaan halua kitua vuosikausia jonkun kivuliaan parantumattoman taudin kourissa. Mitä siihen tulee, että jengiä kuolee, joiden ei pitäisi kuolla. Valitettavasti maailmasta on reiluus kaukana.
Muuten mielestäni on parempi, että niitä itsetuhoisia ajatuksia tänne kirjoitellaan kuin niitä piiloteltaisiin siellä oman psyyken salaisimmissa sopukoissa, kunnes eräänä iltana sitten jokin napsahtaa...
Muuten mietelause:
"Jokainen kuolee yksin."
[q]linnu, 28.11.2005 22:50:
Ihan sairasta että jengi kirjoittelee tänne hyvinkin itsetuhoisia ajatuksia ja kuinka haluaa kuolla kun jengiä JOIDEN EI PITÄISI KUOLLA kuolee.
[/q]
Edit: Mikkihiiri sanoikin jo kaiken.
Mä hyväksyn vastaukset joissa kuollaan luonnollisesti tai sitten vahingossa.
Itsetuholla tarkoitin "alas jostain korkealta nallekarhu kainalossa katri helenan soidessa" vastauksia.
Sattuu kun lukee. Toisaalta olen just todella herkässä mielentilassa...
Olen ehkä jo vastannut itsekkin tähän, mutta sanon omani vielä kerran. Rauhassa, kivuttomasti, ja kauniisti vaikka lumisateeseen josta mut mun rakkaani, joita toivoattavasti omistan paljon mut hakevat.
En halua kuolla yksin enkä onnettomana.
teki mitä tykkäsi. oli loppuun asti koko kansan rakastama. pelleili vanhaksi ukoksi asti tiukassa kunnossa telkkarissa mallitytttöjen ja kavereidensa kanssa. kuoli golf-kengät jalassa.
ehkä hieman kliseistä, mutta kyllä pasasen pena piti tyylin loppuun saakka.
r.i.p.
Mä haluaisin kuolla ( vaikka se niin kliseiseltä kuulostaa ) vanhana nukkuessani. Tietäen että jätin jotain hyvää tähän niin muuten sekasortoiseen maailmaan. Koska uskon sielunvaellukseen, tulisin pian taas tänne takaisin ja kaikki alkaisi taas alusta. Samat menetykset, ilot ja surut vähän eri paketissa odottaisivat minua täällä. Mutta kumminkin jaksaisin jostain ihme syystä päivästä toiseen koska kai tässä nyt jotain järkeä pitää olla. Ja tuo usko vie mua päivästä toiseen eteenpäin.
[q]zaps, 29.11.2005 00:07:
Koska uskon sielunvaellukseen, tulisin pian taas tänne takaisin ja kaikki alkaisi taas alusta.
[/q]
Siis uskot, että tulisit.
[q]
Samat menetykset, ilot ja surut vähän eri paketissa odottaisivat minua täällä. Mutta kumminkin jaksaisin jostain ihme syystä päivästä toiseen koska kai tässä nyt jotain järkeä pitää olla. Ja tuo usko vie mua päivästä toiseen eteenpäin.
[/q]
Tämä on vähän hämmentävää. Mitä järkeä sielunvaellus tuo elämään? Samaa sontaa uudestaan ja uudestaan ja tällä maailmanmenolla vieläpä yhä vain kurjemmissa olosuhteissa. Kaiken lisäksi et muista näistä "edellisistä elämistä" mitään. Miksi edes olettaa syntyvänsä juuri tänne? Mitä jos syntyykin joksikin ihan eri otukseksi miljardien valovuosien päähän? Miten se vaikuttaisi tämän elämän mielekkyyteen?
Allekirjoittaneesta kuulostaa kyllä aika pahalta, jos usko sielunvaellukseen on se, mikä auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Se on turhan lähellä suoranaista kuoleman odottamista, että pääsisi syntymään uudestaan. Eikö kannattaisi keskittyä vain tähän elämään toistaiseksi, ja _jos_ sitten sattuu käymään niin hassusti, että syntyy uudestaan, ehkä miettiä sitä tovi ja sitten taas keskittyä siihen elämään? Jos jälleensyntymä tosiaan on odottamisen arvoinen juttu, niin voi olla syytä tarkastella mikä omassa elämässä sitten oikein mättää ja tehdä muutoksia.
[q]Epailija, 29.11.2005 00:25:
---
zaps, 29.11.2005 00:07:
Koska uskon sielunvaellukseen, tulisin pian taas tänne takaisin ja kaikki alkaisi taas alusta.
---
Siis uskot, että tulisit.
---
Samat menetykset, ilot ja surut vähän eri paketissa odottaisivat minua täällä. Mutta kumminkin jaksaisin jostain ihme syystä päivästä toiseen koska kai tässä nyt jotain järkeä pitää olla. Ja tuo usko vie mua päivästä toiseen eteenpäin.
---
Tämä on vähän hämmentävää. Mitä järkeä sielunvaellus tuo elämään? Samaa sontaa uudestaan ja uudestaan ja tällä maailmanmenolla vieläpä yhä vain kurjemmissa olosuhteissa. Kaiken lisäksi et muista näistä "edellisistä elämistä" mitään. Miksi edes olettaa syntyvänsä juuri tänne? Mitä jos syntyykin joksikin ihan eri otukseksi miljardien valovuosien päähän? Miten se vaikuttaisi tämän elämän mielekkyyteen?
Allekirjoittaneesta kuulostaa kyllä aika pahalta, jos usko sielunvaellukseen on se, mikä auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Se on turhan lähellä suoranaista kuoleman odottamista, että pääsisi syntymään uudestaan. Eikö kannattaisi keskittyä vain tähän elämään toistaiseksi, ja _jos_ sitten sattuu käymään niin hassusti, että syntyy uudestaan, ehkä miettiä sitä tovi ja sitten taas keskittyä siihen elämään? Jos jälleensyntymä tosiaan on odottamisen arvoinen juttu, niin voi olla syytä tarkastella mikä omassa elämässä sitten oikein mättää ja tehdä muutoksia.
[/q]
Jokaisella on oma juttunsa minkä avulla he pääsevät vaikeista ajoista yli ja eteenpäin. Ja sielunvaellus on minulle se koska haluan uskoa että äitini tulee vielä jossain muodossa takaisin eheänä ja valmiina uuteen elämään. En odota kuolemaa, elän elämääni nytten ja täysillä. Viime aikoina on ollut vain hetkiä jonka takia olen "joutunut" miettimään kantaani siihen mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ehkä synnyn tänne uudestaan kotikissana josta joku ihana mummo pitää huolen ja suurin huolini olisi se että herkkupalat olisivat loppu.*hihu*
[q]Epailija, 29.11.2005 00:25:
Tämä on vähän hämmentävää. Mitä järkeä sielunvaellus tuo elämään?[/q]
Sitä, että jos ymmärtää että kuolema on vain yksi askel pitkällä polulla, niin kuolemaa voi jopa innostuneena odottaa.
[q]Samaa sontaa uudestaan ja uudestaan ja tällä maailmanmenolla vieläpä yhä vain kurjemmissa olosuhteissa. Kaiken lisäksi et muista näistä "edellisistä elämistä" mitään. Miksi edes olettaa syntyvänsä juuri tänne? Mitä jos syntyykin joksikin ihan eri otukseksi miljardien valovuosien päähän? Miten se vaikuttaisi tämän elämän mielekkyyteen?[/q]
Joo, tuossa täytyy lähteä siitä, että maapallo ja kolmas ulottuvuus eivät ole rajoittava tekijä. Sanonta "We're having human experience here on earth" kuvaa tätä aika hyvin.
Ja nuo edelliset elämät muistaa kyllä. Ne on vaan lukittuna, mutta muistamiseen on paljon erilaisia tekniikoita ja hypnoosin avulla voi oikaista.
Eikö esim. luonnonlahjakkuus olisi kaikkein yksinkertaisinta selittää uudelleensyntymisen kautta? IMO Mozartin kaltaiset friikit eivät kyllä voisi muuten olla mahdollisia
[q]Epailija, 23.3.2004 14:39:
As long as it doesn't involve falling, loads of pain or an army of tiny insects, I think I'll settle for anything I get. I only hope that it comes when I've truly nothing more to give - in other words when I'm very old, very senile and very much of a nuisance to my potential family.
Or then again... I don't intend to achieve immortality through my work, I inted to achieve immortality by not dying (or something like that) - Woody Allen
[/q]
Itse allekirjoitan tämän yhä. Kuoleman lopullisuus on ikävä asia, koska pidän elämästä. Pidän huomisen tuomista mahdollisuuksista, vaikka en niitä käyttäisikään. En pidä kaikesta menneestä, mutta pidän siitä, että jos elän seniiliksi asti, en niitä asioita kuitenkaan tule muistamaan. Pidän siitä, että tunnen asioita. Pidän siitä, että allergiaan löytyy lääkitys. Pidän jopa em. menetetyistä mahdollisuuksista, koska niiden pohjalta voi sitten tarjota katkeroitunutta elämänviisautta teineille, jotka eivät sitä osaa arvostaa.
Jonain päivänä sille kaikelle tulee kuitenkin stoppi, eikä minua enää ole. Aivotoimintani lakkaa, muistijälkeni muuttuvat mullaksi, sydämeni pumppaa kusta päähän viimeisen kerran ja jonkun ajan päästä minua ei muista enää kukaan. Ei mitään lämpimiä jälleennäkemisiä helvetissä, ei syntymistä vyötiäiseksi, ei kuolemattomuutta kunnes pääni leikataan pois yhdellä iskulla. Ei mitään. En pidä siitä, mutta hyväksyn sen. Hyväksyn sen, koska en elättele kuvitelmia siitä, että olisin erityisen tärkeä; että olisin jollain ihan erityisellä tavalla ainutlaatuinen; että joku tampio jumalolento oikeasti jaksaisi katsella tällaisen sielun kohellusta vuosituhannesta toiseen. Ei. Olemme eläimiä. Olemme biomassaa. Olemme isoja kasoja samoja hiukkasia, mitä löytyy kivistä ja kaloista. Olemme jumissa hävyttömän pienessä roolissa maailmankaikkeuden näyttämöllä ja todennäköisesti tuomittu sukupuuttoon viimeistään siinä vaiheessa kuin Aurinko sammuu (vaikka oikeasti saamme olla iloisia, jos selviämme seuraavat tuhat vuotta). Siitä on näyttöä, muusta ei. Siinä on järkeä, muussa... ei niinkään. Ihmisen narsismilla vain ei ole mitään rajaa.
[q]Epailija, 29.11.2005 00:25:
Allekirjoittaneesta kuulostaa kyllä aika pahalta, jos usko sielunvaellukseen on se, mikä auttaa jaksamaan päivästä toiseen. Se on turhan lähellä suoranaista kuoleman odottamista, että pääsisi syntymään uudestaan. Eikö kannattaisi keskittyä vain tähän elämään toistaiseksi, ja _jos_ sitten sattuu käymään niin hassusti, että syntyy uudestaan, ehkä miettiä sitä tovi ja sitten taas keskittyä siihen elämään? Jos jälleensyntymä tosiaan on odottamisen arvoinen juttu, niin voi olla syytä tarkastella mikä omassa elämässä sitten oikein mättää ja tehdä muutoksia.[/q]
Mielestäni kaikissa jälleensyntymiseen uskovissa suuntauksissa painotetaan nimenomaan siihen, että 'elä hetkessä', 'mene virran mukana'. Kuolemaa ei odoteta sen enempää kuin seuraavaa päivääkään.
Se miten vaikeiden aikojen yli päästään on odottamalla. Ihmisen on turha yrittää tehdä mitään asioille joihin ei voi vaikuttaa. Odottamista helpottaa tieto siitä, että mikään paha ei kestä ikuisesti ja kaikilla asioilla on hyvä ja huono puoli, jotka vuorotellen voimistuvat. Yön jälkeen koittaa aamu ja aurinko nousee. Samalla tavalla hyvätkään asiat eivät ole ikuisia ja niistä pitää osata nauttia niin kauan kuin ne ovat tässä hetkessä.
[q]mkuisma, 29.11.2005 00:47:
Sitä, että jos ymmärtää että kuolema on vain yksi askel pitkällä polulla, niin kuolemaa voi jopa innostuneena odottaa.
[/q]
Miksi sitten odottaa? Miksi ei siirtyä seuraavaan elämään jo tänään? Vai onko matka sittenkin tärkeämpi kuin päämäärä?
[q]
Ja nuo edelliset elämät muistaa kyllä. Ne on vaan lukittuna, mutta muistamiseen on paljon erilaisia tekniikoita ja hypnoosin avulla voi oikaista.
[/q]
No siinä onkin sitten ihan omat ongelmansa. Sanottakoon tähän nyt vain, ettei tuosta ole mitään pitävää näyttöä. Parapiireissä kyllä iloitaan pienistäkin viittauksista tuohon, mutta jos asia olisi oikeasti vailla epäilyksen häivää osoitettu todeksi, olisi se ollut suuri uutinen jo aikaa sitten.
[q]
Eikö esim. luonnonlahjakkuus olisi kaikkein yksinkertaisinta selittää uudelleensyntymisen kautta? IMO Mozartin kaltaiset friikit eivät kyllä voisi muuten olla mahdollisia
[/q]
Minusta taas uudelleensyntymä on ehkä heikoimpia tapoja selittää "luonnonlahjakkuus". Kuinkakohan monta elämää minäkin olisin tässä vaiheessa ehtinyt käydä läpi ja kuinkakohan monen alan luonnonlahjakkuus minun sitä myöten pitäisi olla, jos se tosiaan toimisi noin? Mozart oli epäilemättä poikkeusyksilö, mutta hän saattoi olla sitä ihan puhtaasti fysiologisesti. Tai sitten kaikki palaset (geenit plus ympäristö, etenkin varhaislapsuuden virikkeet) vain loksahtivat kohdalleen juuri oikein. Niinkin voi käydä ja asiaa varmasti auttaa, jos sattuu keskittymään elämässään yhteen alueeseen. Leonardo da Vinci:ssä olisikin jo enemmän selitettävää, mutta kun yhdistää mielikuvituksen siihen, että tuohon aikaan oli yhden henkilön mahdollista tietää jos ei ihan, niin ainakin lähes kaikki tieteellinen tieto, katoaa mystiikka aika nopeasti.
[q]mkuisma, 29.11.2005 00:57:
Se miten vaikeiden aikojen yli päästään on odottamalla. Ihmisen on turha yrittää tehdä mitään asioille joihin ei voi vaikuttaa.
[/q]
Tämä on totta, eikä siihen tarvita mitään mystiikkaa. Kung Fu Tsea vapaasti ulkomuistista mukaillen: Jos asialle voi tehdä jotain, on turha valittaa. Jos asialle ei voi tehdä mitään, ei valittamisestakaan ole apua.
[q]
Odottamista helpottaa tieto siitä, että mikään paha ei kestä ikuisesti ja kaikilla asioilla on hyvä ja huono puoli, jotka vuorotellen voimistuvat. Yön jälkeen koittaa aamu ja aurinko nousee. Samalla tavalla hyvätkään asiat eivät ole ikuisia ja niistä pitää osata nauttia niin kauan kuin ne ovat tässä hetkessä.
[/q]
Mikään ei kestä ikuisesti, mutta jotkut asiat kestävät koko elämän.
[q]Epailija, 29.11.2005 00:48:
Jonain päivänä sille kaikelle tulee kuitenkin stoppi, eikä minua enää ole. Aivotoimintani lakkaa, muistijälkeni muuttuvat mullaksi, sydämeni pumppaa kusta päähän viimeisen kerran ja jonkun ajan päästä minua ei muista enää kukaan. Ei mitään lämpimiä jälleennäkemisiä helvetissä, ei syntymistä vyötiäiseksi, ei kuolemattomuutta kunnes pääni leikataan pois yhdellä iskulla. Ei mitään. En pidä siitä, mutta hyväksyn sen. Hyväksyn sen, koska en elättele kuvitelmia siitä, että olisin erityisen tärkeä; että olisin jollain ihan erityisellä tavalla ainutlaatuinen; että joku tampio jumalolento oikeasti jaksaisi katsella tällaisen sielun kohellusta vuosituhannesta toiseen. Ei. Olemme eläimiä. Olemme biomassaa. Olemme isoja kasoja samoja hiukkasia, mitä löytyy kivistä ja kaloista. Olemme jumissa hävyttömän pienessä roolissa maailmankaikkeuden näyttämöllä ja todennäköisesti tuomittu sukupuuttoon viimeistään siinä vaiheessa kuin Aurinko sammuu (vaikka oikeasti saamme olla iloisia, jos selviämme seuraavat tuhat vuotta). Siitä on näyttöä, muusta ei. Siinä on järkeä, muussa... ei niinkään. Ihmisen narsismilla vain ei ole mitään rajaa.[/q]
Toivon vilpittömästi että olet väärässä. Ehkäpä tuo hetki tulee olemaan kauneinta mitä olet koskaan kokenut. Ruumiimme on takuulla biomassaa, mutta niin kauan kun sielua ei pystytä selittämään tai paikantamaan, on mielestäni älytöntä olettaa mitään tuollaista.
[q]mkuisma, 29.11.2005 01:01:
Toivon vilpittömästi että olet väärässä. Ehkäpä tuo hetki tulee olemaan kauneinta mitä olet koskaan kokenut. Ruumiimme on takuulla biomassaa, mutta niin kauan kun sielua ei pystytä selittämään tai paikantamaan, on mielestäni älytöntä olettaa mitään tuollaista.
[/q]
Minusta taas on älytöntä olettaa sielun olevan olemassa niin kauan kuin sitä ei pystytä paikantamaan. Selityksille on tarvetta vasta sitten, jos näin tehdään. Minusta on sitä paitsi kaunista olla biomassaa. Sielu on ruma jäänne ajalta, jolloin ihmisillä oli vähemmän työkaluja maailman jäsentämiseen. Satu, joka elää ihmisen narsismin varassa. Vastaus, joka ei oikeasti vastaa yhtään mihinkään.
[q]Epailija, 29.11.2005 01:07:
Minusta taas on älytöntä olettaa sielun olevan olemassa niin kauan kuin sitä ei pystytä paikantamaan.[/q]
Sen takia lopetankin tän nyt tähän kohtaan. Tämä on nyt taas se kohta jonka jälkeen me ei voida jatkaa rakentavasti
[q]Epailija, 29.11.2005 01:07:
---
mkuisma, 29.11.2005 01:01:
Toivon vilpittömästi että olet väärässä. Ehkäpä tuo hetki tulee olemaan kauneinta mitä olet koskaan kokenut. Ruumiimme on takuulla biomassaa, mutta niin kauan kun sielua ei pystytä selittämään tai paikantamaan, on mielestäni älytöntä olettaa mitään tuollaista.
---
Minusta taas on älytöntä olettaa sielun olevan olemassa niin kauan kuin sitä ei pystytä paikantamaan. Selityksille on tarvetta vasta sitten, jos näin tehdään. Minusta on sitä paitsi kaunista olla biomassaa. Sielu on ruma jäänne ajalta, jolloin ihmisillä oli vähemmän työkaluja maailman jäsentämiseen. Satu, joka elää ihmisen narsismin varassa. Vastaus, joka ei oikeasti vastaa yhtään mihinkään.
[/q]
Pakko jatkaa ( vaikka tiedän tekeväni virheen ) että nykyään kun tiedetään niin paljon kaikesta ja viedään ihmisiltä usko, voidaan hyvin nähdä lopputulos. Päivä päivältä ihmisistä tulee tunteettomimpia ja välinpitämättömimpiä toisia kohtaan. Ehkä me kaikki tarvitsemme sitten näitä jumalia, eli aikuisten satuja löytääksemme hyvyyden itsestämme ja osaaksemme käyttää kaiken tämän energian mikä meissä virtaa oikein. Onko niin väärin uskoa johonkin asiaan niin kuin lapsi joulupukkiin jos se ei ketään satuta vaan tuo lohtua?
jyrä ajaa mun päälle jaloista lähtien... sen jälkee ku bussillinen venäläisii ragbipelaajii on hiihtäny mun takamusta väkisin kolmetuntii...
[q]mkuisma, 29.11.2005 01:10:
Sen takia lopetankin tän nyt tähän kohtaan. Tämä on nyt taas se kohta jonka jälkeen me ei voida jatkaa rakentavasti
[/q]
Hehe. Kyllä me varmaan vielä jonain päivänä. Jos luen vaikka ensin pari kirjaa lisää.
[q]zaps, 29.11.2005 01:22:
Pakko jatkaa ( vaikka tiedän tekeväni virheen ) että nykyään kun tiedetään niin paljon kaikesta ja viedään ihmisiltä usko, voidaan hyvin nähdä lopputulos. Päivä päivältä ihmisistä tulee tunteettomimpia ja välinpitämättömimpiä toisia kohtaan. Ehkä me kaikki tarvitsemme sitten näitä jumalia, eli aikuisten satuja löytääksemme hyvyyden itsestämme ja osaaksemme käyttää kaiken tämän energian mikä meissä virtaa oikein. Onko niin väärin uskoa johonkin asiaan niin kuin lapsi joulupukkiin jos se ei ketään satuta vaan tuo lohtua?
[/q]
Keskustelu on harvoin virhe. Koska ateisteja tahi agnostikkoja tuskin voi keskimäärin pitää sen välinpitämättöminä, tunteettomampina, moraalittomampina tai huonompina ihmisinä kuin uskoviakaan, ei tuollaiselle tarpeelle löydy kunnon perustetta tosielämästä. WTC-terroristit taas uskoivat varmaan Allahiin kuin lapsi joulupukkiin ja osa jenkkisotilaista vastaavasti uskoi Jumalaan kuin lapsi joulupukkiin pommittaessaan Irakia. Nämä tuskin ovat esimerkkejä siitä, miten aikuisten sadut auttoivat löytämään hyvyyden ihmisestä ja käyttämään energiaa oikein. Emme siis tarvitse uskomuksia toimiaksemme "oikein", eivätkä uskomukset ole "oikean" toiminnan tae.
Jos sattuu uskomaan jälleensyntymään kuin lapsi joulupukkiin, niin ei siitä välttämättä muille haittaa ole (väärinhän se ei ole sen enempää kuin oikeinkaan). Tosin on Rooman imperiuminkin spekuloitu osin kaatuneen siihen, että ihmiset uskossaan alkoivat pyhittää liikaa aikaa tuonpuoleisen asioille ja jättivät maalliset asiat retuperälle...
Seksiä harrastaen orgasmiin
- « Edellinen
- 1
- ...
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- ...
- 20
- Seuraava »