Ujous

mä olin nuorempana hirveen ujo, mut kun olin intin käyny niin ujous oli aika hyvin hävinny.. mut onhan se joskus silti vaikeet tehdä aloitetta

Minä oon ujo ja hiljainen, eikä siitä pääse yli *blush**grr*

[q]DominikH:
Minä oon ujo ja hiljainen, eikä siitä pääse yli *blush**grr*
[/q]

Pääseepäs .. odotas vaan 5 v niin kyllä se siitä

Mä oon tosi sosiaalinen ihminen tulen tuttujen/tuntemattomien kans aina hyvin toimeen,olin sit selvilpäin tai vähemmän selvinpäin niin hiljaisia hetkiä ei tule mun kanssa mä oon sellainen ainainen hölisijä eli aina väännän jostain tarinaa ettei käy tilanteet tylsiks

[q]vaavu:
Niin kummallista kuin se onkin, mä ujostelen enemmän oman sukupuoleni seurassa. Jotenkin mä koen, että miespuolisten kanssa on keskimäärin helpompi jutella, ei tarvitse jännittää niin paljon. Tämän huomaa ihan missä vaan: töissä, bileissä, koulussa. Kyse ei ole millään tavalla iskemisestä tai sellaisesta, vaan ihan normaalista kanssakäymisestä.

Tosin en mä kyllä mikään vuoden avoimuus ole muutenkaan: yleensä olen sosiaalisissa tilanteissa enemmän reaktiivinen kuin proaktiivinen.
[/q]

Mulla on kyl ihan sama juttu, oon aina oman sukupuolen edustajien kans vähä jäässä. En sitten tiedä mistä sekin johtuu, en varmaan oo niin neiti tai jotain.

Vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa Bullshit-chat on ihan perseestä. Ja niin on periaatteessa jätkienkin kanssa puhuessa. Toisaalta taas jos ei puhu mistään niin sittenkin voi olla aika tuskaista esim. samassa huoneessa. Mut mieluummin avaan suuni silloin kun mulla on jotain sanottavaa ja odotan sitä myös kanssapuhujaltani. Ei mun tarvi mielestäni jauhaa niitä näitä ja diipa-daabaa kenenkään kanssa väkisin. En silti koe olevani mitenkään ujo. Tämä pienoinen anti-paskanpuhumisperiaatteeni tosin rajoittaa sen verran sosiaalista kanssakäymistä tyttösten kanssa että niitä tulee mieluummin katseltua kuin avattua niille suutaan. En tiedä sitten onko se hyvä vai paha asia mutta eiköhän siinä eroa jyvät akanoista jo alkulohkossa kun ei tarvi säistä ja naapureista puhua kun mieluummin nykäisee sellaista hihasta jolle haluaa todellakin sanoa jotain. että olenko sitten ujo vai normaali suomalainen jörtti kun en paskanjauhamisesta ja rehvasteluläpästä ym. tyhjänräpätyksestä oikein piittaa.

[muokattu 6.7.2004 22:03]

[q]kontrastinen epeli:
Vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa Bullshit-chat on ihan perseestä. Ja niin on periaatteessa jätkienkin kanssa puhuessa. [/q]

Tästä ollaan samaa mieltä, mutta oleellista keskustelussa on tutustua toiseen. Vaikkei joskus tulisikaan mieleen mitään erittäin kiinnostavaa kysymystä, niin ainakin tapaamisen alkuvaiheessa on IMO oleellisempaa vaan pitää keskustelua liikkeellä kunnes löytyy jotain yhteistä kiinnostuksen aihetta. Jollei toista edes yritä päästä tuntemaan, ei yhteisiä asioita voi edes löytää, ja eiköhän me kaikki tiedetä että ihmissuhteet on liki mahdottomia jollei jotain yhteisiä mielenkiinnonaiheita löydy.

(Tosin voihan suhde olla myös pelkkää animaalista seksiä, mutta silloin ei pitäisi tutustumisvaiheessakaan joutua turhia löpisemään... *vink*)

Siis... täähän kesti vähä säätää...
Olen kyl aika ujo ja joskus niin paljon että en edes saa kirjoitettuu näihin topikeihin..
Vaikka olen tosi happy happy ja positiivinen pieni tattiwatti niin välillä on kieli niin rullalla että oksat pois...
mut välillä olen kaikkea muuta kuin ujo..

ja kiitos UnityF *sydän**hali*

[q]Kolibriscope:

ja kiitos UnityF *sydän**hali*
[/q]

*sydän*ei kestä ihku..

Oon valikoivasti ujo.
Tilanteesta ja seurasta riippuen saatan olla joko yltiösosiaalinen hölösuu tai sitten täristä ja hikoilla ja änkyttää paniikkikohtauksen partaalla..
Mitään logiikkaa tuossa ei ole, että kumpaan suuntaan tilanne kehittyy, eivätkä mitkään neuvot (hyvätkään) ole vaivaan tepsineet.
Useimmiten en mainittavasti kärsi tästä (se on hidaste, ei este..) ja kuitenkin periaatteessa nautin huomiosta ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, ja olen jopa hankkiutumassa ammattiinkin, jossa on tavallaan \”kukkona tunkiolla\”, että vähintäänkin jakautunut persoonallisuus taidan olla.. tai tykkään vaan haasteista vähän liikaa. Aina ali siitä mistä aita on matalin, ja yli siitä mistä se kynnys on korkein!

Se on hyvä että on oma itsensä vaikka onkin ujo. Mie olen kans hirmu ujo, ainakin tälläisissä asioissa, mutta joskus oon rohkee. Tulee napsahdus päässä ja sitte ei enää ajattele esim jälkiseurauksia, mitä toinen mahtaa sanoa ku tuun selostamaan jotain ja kyseleen jonnekkii kaakaoilemaan. Musta pileissä on helpon mennä kertoilee juttuja ja pyytää toista johki ”treffeille”. Vaikken mie pileis käy siksi että siel on helpointa saada uusia tuttavuuksia, vaa yleensäkkin musiikin ja tanssimisen vuoksi. Sitten jos toinen kiinnostaa mua hirmuna ja ollaas vaik jossain muualla ku pileis ja sitte minua ujostuttaa hirmuna. Musta on kaikkein mukavinta jos ollaa kahestaa ja sellasessa paikkaa, esim puisto, missä voi sitte tutustua toiseen tai jutella.. Hmm ja jos olla jossain syömässä nii itte en menis ekoilla enkä ehk toisillakaan treffeillä syömään, ehkä se on vaa itsesuojelua, koska inhoo jos sitte kaikki ruoka tippuu syliin ja sählää jotain ku on nii paniikis kuites. Mie oon vaan sellanen höpsö. Toiv ihmiset ymmärtää toisia että ei aina ujoudelle voi mitään. Joidenki mielestä se on suloista ja joidenkin ei. Ihmisiä on nii.. erinlaisia.
Mutta jos on ujo ja sit haluu tosissaa jolleen mennä jutteleen tai tehdä jotain jne.. kannattee miettiä seuraavaa päivää, jossei mee nii varmaa kaduttaa ja sitte toista ei välttis nää enää ikinä ja sit ainaski kaduttas.
Joskus mielessä pörrää lauseita mitä sanois ja sitte ei saa sanottua ja sit on vain hiljaa, se on kyl vähä inhottavaa, ehkä tuo juttu on vain itseluottamus kysymys..
Mutta sitte en mie enää nii hirmu ujo oos ku tutustuu ihmiseen, ainakin minusta tuntuu siltä.

[q]vaavu:
Tosin en mä kyllä mikään vuoden avoimuus ole muutenkaan: yleensä olen sosiaalisissa tilanteissa enemmän reaktiivinen kuin proaktiivinen.
[/q]

Woa! Paras ikinä! Saanko siquttaa?

ps. Oon ujompi ku jänis metsästysmessuilla.

Mä olin itte äärettömän ujo henkilö, etenkin ennen vuosituhannen vaihtumista. Tossa muutama vuosi sitten tapahtui elämässäni kohtalaisen suuri tapahtuma, joka hieman pidemmällä aikavälillä muutti asennoitumisen elämään ja itseensä, siis myös ujouteen.

Yritän siis sanoa, että monella (näin olen kuullut) ihmisellä jokin suuri tapahtuma elämässä muuttaa sen suunnan (toivon mukaan) positiivisempaan suuntaan. Monilla kavereillani se on ollut intti, toisille se taas ei tehnyt muutosta. Itselleni se oli reissu jenkkeihin, missä sitten tapahtuikin.

Mutta miksi sitten pitää tapahtua aina jotain 'suurta', että voi muuttua tai muuttaa itseään?*ding*

[q]Cane:
Mutta miksi sitten pitää tapahtua aina jotain 'suurta', että voi muuttua tai muuttaa itseään?*ding*
[/q]

Kaikenlisäks ne on vielä ne negatiiviset suuret asiat mitkä tekee sen että voi muuttua tai muuttaa itseään. Shokkihoitoa!

[q]Pablo:
---
Cane:
Mutta miksi sitten pitää tapahtua aina jotain 'suurta', että voi muuttua tai muuttaa itseään?*ding*

---


Kaikenlisäks ne on vielä ne negatiiviset suuret asiat mitkä tekee sen että voi muuttua tai muuttaa itseään. Shokkihoitoa!
[/q]

Negatiivisetkin
Mä pääsin ujoudestani positiivisen tapahtuman seurauksena.

Tämä sopii kait tänne, pakko päästä avautumaan. Mun mielestä teot kertoo enemmän kuin sanat joten nyt pukkaa tarinaa tapahtuneesta.

Olin tänään kaupungilla ja törmäsin bussipysäkillä hehkeään tyttöseen. Vaihdettiin pitkä katse ja muutenkin oli tunnelma vähän vaivautunut. Semmosta vilkuilupeliä oli menossa ja päässä ruksutti villinä. Bussikin vei melkein samaan osoitteeseen. Siinä bussimatkalla päätin että kävelen tytön perään kun poistuu bussista ja menen juttelemaan. Vähän ennen pysäkkiä tuli vastaan lihaksikas mies ilman paitaa. Tämä tyttö tuijotti häntä silmät pyöreinä. Ihan luonnollista joo mutta mulle ainakin iski aikamoinen \”turn off\”. Päätinpä jatkaa matkaa yksikseni. Itsetunnon ongelmia? Ujoutta? Sekä että :)

[q]Spämä:
Tämä sopii kait tänne, pakko päästä avautumaan. Mun mielestä teot kertoo enemmän kuin sanat joten nyt pukkaa tarinaa tapahtuneesta.[/q]

Tutun kuuloinen tarina, mitä nyt jos pari yksityiskohtaa vaihdetaan. *uuh**lohduttel*

Kyllä kaiken maailman ujojen olis hyvä muistaa että mikään ei ole kauheampaa kuin katumus tekemättä jääneistä asioista... Ajatelkaa että jos ette just nyt mene juttelemaan sen ja sen kanssa niin voitte missata elämänne mahdollisuuden...

Voih, tuohan vaan pahentaa tilannetta Nyt tulee vielä isompi kriisi siitä kun ei saa lähdettyä juttelemaan...

Ei oo kiva olla ujo.

[q]sapeli:
---
Spämä:
Tämä sopii kait tänne, pakko päästä avautumaan. Mun mielestä teot kertoo enemmän kuin sanat joten nyt pukkaa tarinaa tapahtuneesta.
---


Tutun kuuloinen tarina, mitä nyt jos pari yksityiskohtaa vaihdetaan. *uuh**lohduttel*

Kyllä kaiken maailman ujojen olis hyvä muistaa että mikään ei ole kauheampaa kuin katumus tekemättä jääneistä asioista... Ajatelkaa että jos ette just nyt mene juttelemaan sen ja sen kanssa niin voitte missata elämänne mahdollisuuden...

Voih, tuohan vaan pahentaa tilannetta Nyt tulee vielä isompi kriisi siitä kun ei saa lähdettyä juttelemaan...

Ei oo kiva olla ujo.
[/q]

Ehkä tämänkin voi kääntää hyödyksi, mä ainakin sain inspiraation lähteä treenaamaan pieni vitutus päällä. Jos se itsetunto kasvais vaikka kurittamalla itseään.

[q]Spämä:
Ehkä tämänkin voi kääntää hyödyksi, mä ainakin sain inspiraation lähteä treenaamaan pieni vitutus päällä. Jos se itsetunto kasvais vaikka kurittamalla itseään.
[/q]

Tästä lähtee tää ikuinen noidankehä - pitäis näyttää hyvältä että saa muut kiinnittämään itseensä huomiota, mutta sitten toisaalta kaikki sanoo että pitäis vaan olla oma itsensä ja jos ne ihastuu pelkkään ulkokuoreen ei oikeasta ihmissuhteesta tule mitään... On se niin perin vaikeata...

Vihdoinkin on mukava tyttö kiikarissa. Ollaan oltu pari kertaa yhdessä bilettämässä ja nyt on sovittu treffit. Tyttö kiinnostaa kovasti, mutta kun olen niin helvetin ujo. Eikä asiaa paranna se, että en oo kovin hyvä jauhamaan juttua.

Eli nyt jännittää, ahdistaa ja vituttaa vaikka päällimmäisenä tunteina pitäis kai olla onnellisuus ja tyytyväisyys. Ja on sitä treffeillä ennenkin oltu, mutta aina se on yhtä hankalaa.

”Ole vain oma ittes” on ihan hyvä neuvo juu, mutta oisko kellään tarjota konkreettisempaa apua. Tää on niin kiusallista Eikä tää nyt ole mitään teini pelleilyä, ihan tosissani tätä kysyn. Ei se oo kaikille niin helppoa...

Joten olisin kiitollinen, jos muutkin avautuis tästä asiasta.