Tulevaisuus

Hmm... Mun tulevaisuus... Mä en tiiä oikeen...
Oma kulta olis ihana ja viellä ihananpaa olis jos sekin tykkäis käydä bilettämässä... *haaveilua*...Ihanaa olis myös että saisin elää terveenä ja onnelisena elämäni loppuun saakka...

*ökkö**ökkö**ökkö**ökkö**ökkö**ökkö**ökkö*

Minä haluaisin saaha koulun päätökseen, lähteä pariksi vuodeksi ulkomaille (Japaniin, Kanadaan tai Uuteen-Seelantiin) töihin, tulla sitten takas ja asettua vaikkapa aloilleen johonki. Mieluiten Itä- tai Pohjois-Suomeen tai Oulun lääniin.

Ja tottakai ois kiva löytää itelle jostain joku kiva miespuolinen henkilö, jonka kans vois pitää kirkkohäät ja hankkia hyvällä tuurilla pari mukulaa + omakotitalon.

Elää terveenä ja yrittää saada elämä pyörimään niin, että sitten kuolinvuoteella vois todeta: "Perhana, mullahan oli loppujen lopuksi onnellinen elämä".

esim vois opiskelut haluta loppuun ookoo kätevän työn oookoo ihanan naisen ookoo ja pari penskaa oookoo.

Haaveet on söpöi, mut pilvilinnat on perseestä.

patis:[q]
hmph.. vois vaikka kuolla pois

vittu nää maanantait on ihanii *poks*[/q]

e-z my bro

kyllä tää tästä. se on vain asenteesta kiinni *ökkö*

*ittu mä inhoan tätä loggasu systeemiä

patis:[q]tulevaisuuden ajattelu saa ainaki mulla himmeen vitutuksen päälle.

Ikä alkaa painaa päälle enkä oo saavuttanu elämässäni yhtään mitään, ei omaa kämppää, ei työpaikkaa ja kouluki kusee kintuille totaalisesti.

hmph.. vois vaikka kuolla pois

vittu nää maanantait on ihanii *poks*[/q]

Suurinpiirten näin... Elän solussa (since 98), koulussa ei saa mitään aikaseksi ja aika alkaa juosta käsistä.

Toiveita olis että sais elää edes 40 vuotiaaksi ja löytäis jonkun jota rakastaa... Jos ei onnistu niin olkoon! Mä olen jo pitkään miettinyt et musta ei tuu mitään...

Tämä ei tarkoita ettenkö yrittäisi, mutta kun ei vaan mikään onnistu...

Hmm..oon tässä ollut koko päivän opettamassa ekaluokkalaisia ja illalla menen hoitamaan kaksi vuotiasta pikku pimatsua.. Tän päivän olen ollut haltioissani koska nää vekarat on oikeasti syötävän ihania..Olen joiltakin kavereiltani jo kysynytkin mutta haluaisin kuulla myös teidän mielipiteitä..

Itse osaan pitää bilettämisen järkevässä määrin mutta ne jotka bilettävät about 3-7 kertaa viikossa (huumeilla tai ilman)..

Oletteko ikinä ajatellut sitä että:

Rauhoittuuko tahtinne sitten joskus? Tapaatte kenties sen ihanan ihmisen ja alatte suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta..juoksetteko lapsi sylissä nenä punaisena bileistä toiseen..tai toisaalta ilman lasta neljäkymppisenä mehulasi kädessä jatkoilla..?

Mihin asti riittää kunto ja mielenkiinto bileissä käymiseen?
Väheneekö doubbaus/dokaus?

Henk koht. ajattelen asian suunnilleen näin..bailataan kun vielä ollaan nuoria. Mutta kun niitä pentuja aletaan pusertamaan maailmaan niin omat asiat täytyy pysyä hanskassa. Pitäis sitä rahaa jäädä muuhunkin kuin baarin narikkamaksuihin ja päihteisiin..

Avernian:[q]
Tulevaisuus on myöhemmin...

Mitä minä haluan?*täh*
30-40 vuoden päästä kun kuolen, haluan että minut muistetaan.
Tuossa ehkä 10 vuoden päästä voisi pari kolme lasta siittää, ja antaa niille hyvän elämän eväät.
Jos joku mua joskus rakastaiskin jonka voin tehdä onnelliseksi, se olisi hyvä.
Jos voin tehdä jotain työtä josta on oikeasti _hyötyä_, hienoa. Vaikka olla mukana kehittämässä jotain yleishyödyllistä.
Haluan tulla joksikin paremmaksi.[/q]

samaa mieltä mutta empä noista lapsista viel tiedä... aika näyttää
mut toi et olis kehittämässä jotain yleishyödyllistä, ei nyt välttämättä mitään parannusta syöpään (vaikka kivahan se olisi jäädä historian kirjoihin syövän parantajana), mut jotai mikä helpottais muitten ihmisten elämää.

-Mönjä-

Mä oon jotenkin tosi vahvasti tiedostanut kohdallani sen, että kaikella on aikansa. Nyt elän näin ja yritän siinä samalla hoitaa opiskelut, mutta tulee varmasti se päivä, kun olen äiti.
Enkä tarkoita mitään viikonloppu tai viikkomamia, vaan ihan oikeaa kunnollista perheenäitiä.

Mä tåivån vain hyvii bileitä täks illaks *ökkö* ja vastaavia jatkoja enkä mä sit ajattele sitä, että tulevaisuus SAI MUT KIINNI, ja siis että mä prkl meen naimisiin koht *pupu*... jotenkin vaikee sulattaa...... *pelle**pelle**pelle*

Tanya:[q]Mihin asti riittää kunto ja mielenkiinto bileissä käymiseen?
Väheneekö doubbaus/dokaus?

Henk koht. ajattelen asian suunnilleen näin..bailataan kun vielä ollaan nuoria. Mutta kun niitä pentuja aletaan pusertamaan maailmaan niin omat asiat täytyy pysyä hanskassa. Pitäis sitä rahaa jäädä muuhunkin kuin baarin narikkamaksuihin ja päihteisiin..[/q]
No vaikka niitä lapsia ei meinaisikaan hankkia, niin tuskinpa sitä enäää keski-ikäsenä jaksaa pahemmin bileissä ravata katsomassa, miten itseään puolta nuoremmat teinit tamppaa... Harmittaa vanheneminen. No, niinhän sitä sanotaan, että ihminen on tasan sen ikäinen, miksi itsensä tuntee, mutta silti. Musta tuntuu välillä, että kolmenkympin tuolla puolen ei ole elämää...voisiko joku todistaa luuloni vääräksi, jotta pääsisin eroon tästä vanhenemisen pelosta?

Sitä mä oon myös monesti kelaillut, että sitten kun ollaan vanhoja mummoja ja pappoja [jos ollaan], soikohan stereoissa vieläkin samanlainen musa kun nyt...tuntuu aika hullulta aatella, että jonkun mummon jalka vipattais Proteuksen tahtiin...

Haluan pikkaisen tasaisempaa elämää, vähän enemmän aineellista varmuutta ja vaimon. Sitten haluaisin myös menestystä musiikkirintamalla :)*ökkö*

Tulevaisuutta on älyttömän ihana suunnitella ja haaveilla kaikesta kivasta...tosissani odotan/toivon ettei mikään niin kamalasti tästä muuttuis

Pää saa olla pilvissä jos jalat on tukevasti maassa.

jotenkin toi tulevaisuus pelottaa. Ei ole mitään varmaan ja mä otan aina veen moiset paniikit jos joku ei onnistukkaan.

Nyt on vähän ton opiskelun kanssa huolia ja pitää vissiin vaihtaa vähän helpompaan ja sit alkaa taas se sama paska alusta ja jatkuu, mut entäs jos vielä sitkään ei onnaa ni sit ollaan kohta lukemassa puistokemiaa jonkun veen aikaisen sillan alla. No jos ei kuitenkaan :)


MÄ vaan haluun tylsän varman elämän.

Kauhea tunne, kun ei oikeasti tiedä yhtään, mitä elämällään / elämässään oikein haluais tehdä.

Panfobia:[q]Kauhea tunne, kun ei oikeasti tiedä yhtään, mitä elämällään / elämässään oikein haluais tehdä. *uuh*[/q]

Ota se mahdollisuutena. Et ole sulkenut mitään pois!

changes... changes to the best... endless changes....

Mitäpä te odotatte / haluatte tulevaisuuden tuovan tullessaan?

Itseäni pelottaa vanheneminen ja aikuistuminen, mä kuulun niihin ihmisiin, jotka haluaisivat aina vaan olla vastuuttomia teini-ikäisiä kakaroita... Ajan kulumiseen kun ei kuitenkaan valitettavasti voi vaikuttaa, lankeaa minunkin osalleni joskus se oman elämän hankkiminen ja vastuun ottaminen. Mukavuudenhaluisena ihmisenä toivon hyväpalkkaista työtä, mutta tietysti myös paljon rakkautta. *sydän*

Entä perheen perustaminen ja lasten hankkiminen?

Tätä asiaa oon ajatellut tarkasti jo pitkään ja olen melko varma siitä, että en ikinä tule lapsia hankkimaan. Onhan lapset ihan kivoja pienissä määrin [silloin kun ovat muitten lapsia], mutta musta ei hyvää äitiä tulisi.