FSS & Pulsar: Kuusou Odori (pe 19.12.2003) @ Smökki

Back to tapahtumat O

Jäi vähän kaksijakoinen fiilis bileistä, toisaalta pääareena toimi hyvin ja musa potki pitkästä aikaa tosi hyvin, mutta sitten räkäinen hippitsilli patjoineen (ja ilman juomanmyyntiä!) yhdistettynä narikan surkeuteen oli kyllä jotain muuta kuin 8e arvoista. Juomaa sentään ystävälliset typyt tarjoilivat tanssikansalle tanssilattialla, siitä saa vähän anteeksi.

Onneksi omat kamat säilyivät, vaikka narikka oli loppuillasta sitä, että ihmiset vain loikkivat tiskin taakse keräilemään kamoja. Ihan sama, vaikka narikka olisi ollut vartioimaton alusta lähtien, niin olisi tajunnut jättää kamat suosiolla autoon.

Mut pääpiirteissään oli aika hauskaa, vaikka väsy iski ennen loppua.

Niin siis 8e hinta selittynee ihan vain sillä että emme voineet vuokraa smökkiä tkyn hintaan, koska olemme tky:n ulkopuolista porukkaa, plus että tekniikkaa sun muuta piti vuokraa, jonka takia hinta pysyi samana kuin Blue Roomista. Ja juomanmyynnittömyydestä sen vertaa, että smökillä ei ole anniskelu oikeuksia ja halusimme ottaa tapahtuman varman päälle koska espoon virkavaltalaitos on hieman vaikeahko bileiden suhteen.

Narikasta suuri pahoittelu. Löyty tavarat on otettu talteen ja niitä voi kysyä allekirjoittaneelta privaviestillä tuntomerkkejä vastaan.

Oonko ollut samoissa bileissä??? Ei voi muuta sanoa tuohon ekaan palautteeseen!!!

Hienot bileet! :hearts:

Chilli oli upea, kiehtovat decot, mehukasta soundia jossa säädöt just kohdallaan, rento tunnelma ihmisten istuessa ja makoillessa patjoilla... Sääli että en ehtinyt nauttii chillistä kuin pari kolme kertaa, kun piti aina mennä hyppimään psykepuolelle.

Psykesali oli kanssa tosi hienosti dekottu. Musiikki tosin pätkäisi pari kertaa illan aikana. Ainoa huono puoli oli, että tankkaus piti hoitaa vessan kraanasta kun se ainoa juoma-automaatti ei toiminut...

Kiitos kaikille järjestäville tahoille! Keep going!!!

:roll:

omasta mielestäni ihan mukavat kinkerit olivat sen vertaa mitä pysyin hereillä :hah:

O